Larjus: Kiitos ihanasta palautteesta ja kommenteista! <3 On ollut mukavaa seurata ajatuksia tässä projektin mittaan, ja kyllä tämä itsellekin on ollut mieleenpainuva teksti, ehkä juuri siksi kun tätä on kirjoittanut tuhansia sanoja ja päivittänyt joka päivä. Vähän saatiin mukavaa lällyilyä tuonne edelliseen luukkuun, ja sitäkin oli oikein kiva raapustella.
Ku Ryosuke pamahti taas kuvioihin mä vaa totesin täällä itsekseni ääneen et "ei vittu", koska mitäpä sitä muutakaan sanomaan!
Tönttönttööön. xD Onneksi jäi Ryosuke-kun vain hiljaa ihmettelemään ja tuomitsemaan tällä kertaa.
Ja mitä tulee Haruki-niisaniin, minusta tuntuu, että hän on ajatusmaailmaltaan aika konservatiivinen ja heteronormatiivinen, ja vaikka pikkuveljen kohdalla voitaisiinkin tehdä poikkeusta tai vähintään myönnytystä, ehkä hän on lastensa kohdalla ollut sitä mieltä, että niin kauan kuin nämä eivät aiheesta osaa kysyä, ei tarvitse erikseen mitään opettaakaan. Vähän ankea lähestymistapa, mutta tällainen oli itsellä mielen päällä.
[/size]
***
XXII
“
Kaoru-kun?”
“Hmm-höh?” Kaoru mokelsi herätessään koputtavaan ääneen, joka syntyi kun rystyset osuivat liukuoven puuhun. “Mitä nyt...?”
“
Kello näyttää puoli yhdeksää aamulla”, Emiko-sanin pirteä ääni ilmoitti käytävältä. “
Sinähän toivoit herätystä, jotta ehtisit yhdeksäksi aamiaiselle?”
“Ah, aivan”, Kaoru vastasi rykien ääntään edustavammaksi ja yritti saada silmänsä pysymään auki. Hän ei ollut muistanut koko herätyspyyntöä etenkään juhlien päästyä kunnolla vauhtiin, mutta oli hän ehkä sittenkin sanonut jotain Emiko-sanille sitä ennen.
“
Käväisenkö herättämässä myös Nanjo-sanin?”
“Ei, öhm... Ei tarvitse, kiitos vain! Hoidan asian itse!” Kaoru kiirehti sanomaan ja ponkaisi istualleen kammettuaan Kojiron lihaksikkaan käsivarren päältään. “Hän, tuota... hän on jo hereillä ja ehti lähteä ulos!”
“Mitä sinä mylvit siinä –” Kojiro nurisi puoliunisena, mutta Kaoru vaiensi mokoman gorillan vetämällä futonin tämän pään yli, ettei mitään kantautuisi Emiko-sanin korviin.
“
Oi, asia selvä! Mukavaa aamupäivän jatkoa!” Emiko-san huikkasi, ja Kaoru toivotti samaa yhtä aurinkoisella äänellä. Kun taloudenhoitajan askeleet vaimenivat, hän oikaisi takaisin selälleen ja hautasi kasvonsa käsivartensa alle.
“Piru että voi väsyttää...”
“Oli siinä melkoinen herätyskello”, Kojiron ääni kuului vaimeana futonin alta ja hitaasti tämä kömpi taas esiin. “Vaaditaanko täällä jotain julkista esiintymistä aamutuimaan?”
“Aamutuimasta en tiedä, mutta kello yhdeksältä mielellään.”
“Sinä ainakin olet aamutuima. Kahvia ja teetä naamariin heti paikalla”, Kojiro kiusoitteli ja töni Kaorua kylkeen niin kutittavasti, että hän sähähti ääneen.
Kaoru oli edelleen puoliunessa, kun he saapuivat päätalon ruokasaliin, mutta kun hän näki isovanhempansa, äitinsä ja Kagura-neesanin, hänen oli helppo esittää virkeämpää kuin mitä todella oli. Etenkin kuin Sakurayashikin ankeampaa haaraa ei näkynyt mailla halmeilla.
Niin pienellä kokoonpanolla syöminen teki tilanteesta intiimin, mutta tunnelma oli hyväntuulinen. Kagura-neesan toivotti huomenet siinä missä muutkin ja ohi kävellessään puristi häntä lempeästi hartiasta, mikä osoitti edellisen päivän kahinan unohdetuksi. Kaoru oli helpottunut, mutta samalla hän tiesi, että hänen oli syytä vaihtaa sisarensa kanssa myöhemmin muutama sana. Seuratessaan misokeittonsa lomasta Kojiron luontevaa keskustelua hänen vanhempien sukulaistensa kanssa Kaorusta tuntui hetki hetkeltä luottavaisemmalta, enemmän kuin pitkään aikaan.
Se oli kaiken kaikkiaan mainio aamu.