SK8 the Infinity: Kirsikankukkakartano, k-11, Joe/Cherry, Joulukalenteri 2021 (24/24)

[Maissinaksu]

Ficin nimi: Kirsikankukkakartano
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: SK8 the Infinity
Ikäraja: k-11
Paritus: Joe/Cherry
Genre: Draama, elämänviipale, vähän herttaisuutta

Summary: Kaorun isoisä, Sakurayashiki-perheen patriarkka, täyttää pyöreitä, ja Kaoru Kojiroineen aveceineen on saanut kutsun paikalle. Kojiroa tuleva muutaman päivän reissu Tokioon jännittää enemmän tai vähemmän, sillä kyse on sentään Kaorun sukulaisista, joista useimpia hän ei ole aikaisemmin tavannut. Saati että hän olisi astunut jalallaankaan Sakurayashikin valtavan sukutalon tontille.

A/N: Tämä idea pyöri mielessäni jo puoli vuotta sitten, mutta näköjään vasta joulukalenteri oli tarpeeksi pätevä syy alkaa kirjoitella sitä kasaan. Linnelle isoiso kiitos potkimisesta ja Larjukselle myös terveisiä. <3<3


JOULUKALENTERI 2021

I
II
III
IV
V
VI
VII
VIII
IX
X
XI
XII
XIII
XIV
XV
XVI
XVII
XVIII
XIX
XX
XXI
XXII
XXIII
XXIV


I


Kojiro sulki viimeisenkin vetoketjun matkalaukustaan ja nosti sen odottamaan makuuhuoneen oven viereen. Käsimatkatavarana kulkevaa olkalaukkua tarkistaessaan hänestä alkoi tuntua, että takaisin kääntyminen oli siitä eteenpäin myöhäistä. Tarkemmin tuumien myöhäistä oli vasta silloin, kun lentokoneen pyörät osuivat Naritan lentokentän asvalttiin, eikä silloinkaan mikään estänyt häntä jäämästä istumaan lentokoneen penkkiin.

Niin, hänhän voisi väittää turvavyön olevan rikki, eikä sitten olisikaan luonnollisesti muuta mahdollisuutta kuin lentää takaisin Okinawalle selvittämään asiaa. Hupsis ja voi voi.

Kaoru olisi toisaalta saanut sellaisen hepulin, että taisi olla parasta toimia alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan, Kojiro tuumi huultaan pureskellen. Hän tiesi Kaorun odottaneen matkaa kovasti, vaikkei tämä siitä ollutkaan numeroa tehnyt. Ei sillä etteikö Kojiro olisi pitänyt matkustamisesta Kaorun kanssa, mutta tunnelma oli sillä kerralla niin erilainen verrattuna heidän aiempiin lomareissuihinsa.

Avec. Hän oli menossa Kaorun aveciksi tärkeään perhejuhlaan, eikä mikään ajatus ollut kuulostanut yhtä kuumottavalta aikapäiviin.

Kojiro ei ollut milloinkaan ollut innosta soikeana tapaamassa seurustelukumppaneidensa sukulaisia, ja sama näytti pätevän Kaoruunkin, vaikka tämä painikin eri sarjassa kuin hänen aiemmat mielitiettynsä. Kyse ei ollut yleisestä nihkeydestä, olihan hän Kaorun vanhemmat tavannut monesti vuosien varrella, ja vaikka keskustelut olivat yhä vähän pintakohteliaita, hän oli aistinut sanojen taustalla lämpöä.

Joten kyllä, Masaharu-san ja Shizuka-san menettelivät, mutta nyt oli kyse Sakurayashikin suvun muista naamoista, jotka lähes kaikki olivat hänelle ventovieraita. Kojiro piti itseään supliikkina kaverina, mutta jos vastaanotto saisi aikaan ohimohikoilua tai pakkasenpuremia, järkikin sanoi, että sellaisesta tilanteesta teki mieli livistää.

Järki toisaalta sanoi myös, että etukäteisten skenaarioiden luominen oli turhaa ja sai vain mielen mustaksi. Ja jos hän jotain mustaa kaipasi sillä hetkellä, se oli kupillinen kahvia.

Kojiro huokaisi, käänsi päättäväisesti selkänsä matkalaukulle ja lampsi keittiön puolelle. Ehkä kupillinen kuumaa auttaisi tasaamaan ajatuksia.

[Larjus]

ja Larjukselle myös terveisiä. <3<3

Terve

Ihan mahtia oot vihdoin saanut aloitettua tämän kirjoittelun, oothan sä tästä ideastasi jo hyvän tovin ehtinyt selittää. Niin lupaava aihe, tuskin maltan odottaa et millaisia sukulaisia olet Kaorulle tähän kehitellyt (ja miten Kojirou heidän kanssaan pärjää). Sukudraamat on aina ihan parhaita (ja sit ku vielä tärkeet juhlat kyseessä nii...) (Tästä kans tuli mieleen, että mun on jo parisen vuotta pitänyt kirjoittaa Otayuri-ficiä siitä, että Yuri tapaa Otabekin perhettä)

Niin, hänhän voisi väittää turvavyön olevan rikki, eikä sitten olisikaan luonnollisesti muuta mahdollisuutta kuin lentää takaisin Okinawalle selvittämään asiaa. Hupsis ja voi voi.

Niin kun Tokiossa sitä ei tietenkään voisi selvittää Voi pientä ku jännittää (vaikka eihän Kojirou mikään pieni ole...) Onnesk hän tosiaan on karismaattinen ja sosiaalinen tyyppi, niin varmasti pääsee siinä suhteessa helpommalla kuin moni muu vastaavassa tilanteessa.

Järki toisaalta sanoi myös, että etukäteisten skenaarioiden luominen oli turhaa ja sai vain mielen mustaksi.

Niinpä! Tämä on lukijoiden heiniä XD Mun mielikuvitus nimittäin käy jo aivan villinä. Ties millaseen myrskyn silmään Kojirou on joutumassa. Vaikka samaan aikaan haluun aatella, että ihan kelpo ihmisiä ne Kaorun sukulaisetkin on, ja varmaan ainakin osaa vastaavasti jännittää Kojiroun tapaaminen.

Innolla jään oottelemaan tulevia osia, mut sen sä varmaan tiesitkin jo ♥

[Maissinaksu]

Larjus: Terve ja heipä hei! Ihanaa että löysit tiesi tämän pariin ja kiitoksia kommentista. <3 Saa tosiaan nähdä millainen reissu on tulossa, jos Kojiro vain pääsee lentokoneesta eteenpäin...

***


II


Ei tarvinnut olla kummoinen velho tajutakseen, että Kojiroa nakersi jokin hilpeän ulkokuoren alla. Tämä oli normaalistikin vallan taipuvainen vitsailuun, mutta hermostuneena huumoridefenssi kytki itsensä niin ylikierroksille, että keneltä tahansa sivulliselta oli lähteä järki. Kaoru tiesi tasan tarkkaan, mistä kenkä puristi, mutta hänestä tuntui hölmöltä ottaa asia puheeksi – sehän oli tavallaan hän, joka oli syypää Kojiron epämukavuuteen.

Samalla tilanne oli naurettava: Kojiro oli aikuinen ihminen, jolla oli kanttia tehdä aikuisen ihmisen valintoja. Ei hän tätä väkisin mukaan ollut raahaamassa, helkkari soikoon.

"Jep jep! Ajanko minä?" Kojiron pettävän huoleton ääni kysäisi. Kaoru laski autonsa takaluukun kiinni ja katsahti avaimia, joita tämä sormissaan pyöritteli.

"Voin minäkin", hän sanoi ja astui lähemmäs. Kojiro hymähti ja ojensi avaimet, mutta sen sijaan, että Kaoru olisi vain ottanut ne vastaan, hän tarttui tämän kädestä.

"Mitäs nyt?"

"No niin, sanon tämän vain kertaalleen ja lyhyesti: mukanaolosi merkitsisi minulle valtavasti, mutta sinulla on oikeus jäädä kotiin ilman, että syntyy mitään jälkikaunoja."

Kojiro prosessoi hetken hänen sanojaan, naurahti sitten ja tarttui tiukemmin hänen kädestään.

"Totta kai minä oikeuteni tiedän", tämä virkkoi. "On silti asioita, joihin on suhtauduttava velvollisuudentunto ja vastuu tiukasti mielessä, ja minusta tuntuu, että kumpparin ukin synttärijuhlat sukukokouksineen on sellainen asia."

"Harvoin sinä mitään puhtaasta velvollisuudesta teet."

"No joo, siinä minä en ole yhtä hyvä kuin sinä”, Kojiro tokaisi. "Joka tapauksessa... En kiistä etteikö minua kuumottaisi, mutta minulla on ollut kuukausia aikaa sanoa, jos jokin mättäisi oikeasti. Näin ollen olisin aikamoinen paskapää, jos jänistäisin nyt, vai?"

"...eittämättä."

"Sitä paitsi matkustaminen kanssasi on aika nastaa. Tai siis, tiedäthän, jos ei ole muuta seuraa saatavilla. Ei pahalla toki."

Kaoru hymähti. "En minäkään pane pahaksi matkaviihdykettä, vaikka se tarjoiltaisiinkin tuollaisen gorillan muodossa."

Kojiro hymyili ja päästi hänen kädestään jättäen autonavaimet hänelle.

"En sitä paitsi ole vuosiin käynyt Tokiossa."

"En minäkään."

[Larjus]

Terve ja heipä hei!

Mä olen Niksi-Ismo ja tänään mä näytän teille kuinka paikallistetaan homoja...

Totta kai mä löydän itteni sun SK8-ficien pariin (varsinkin kun vielä erikseen linkkasit tän mulle XD). En jättäis tätä lukematta mistään hinnasta! On niin kiva päästä näkemään, mitä kaikkee näihin oot keksinyt. Vielä on rauhallinen tahti mut kyllä tässä edetään selkeesti. Mutta susta kun on kyse niin mulla on luotto korkeella, ettei jäädä paikoilleen jumittamaan (vaikka Kojirou varmaan haluaisikin).

"No niin, sanon tämän vain kertaalleen ja lyhyesti: mukanaolosi merkitsisi minulle valtavasti, mutta sinulla on oikeus jäädä kotiin ilman, että syntyy mitään jälkikaunoja."

En tiiä onko syy siinä, et Kaoru on sanojensa kanssa usein niin kovin jäyhä ja karu (sillon ku sillä ei oo se kohtelias ja siveä sensei-roolinsa päällä), vai että mä oon tämmönen lällyilijä, mut tää pätkä oli musta jotenki ihan mielettömän söpö 🥺 Sanojen ulkoasu on kovin asiallinen, mutta ne on silti ladattu täyteen tunteita. Kun Kaoru sanoo noinkin suoraan, että Kojiroun läsnäolo merkkaa paljon, niin sehän painii samassa luokassa kuin jos se sanois sille "Aishiteru" ja kaikkee muuta vahvaa ja vaikuttavaa.

"Sitä paitsi matkustaminen kanssasi on aika nastaa. Tai siis, tiedäthän, jos ei ole muuta seuraa saatavilla. Ei pahalla toki."

Niin, muuten vain ovat matkustelleet yhdessä Eurooppaa ja Jenkkilää myöten Mitään muuta seuraahan ei tietenkään ole ollut saatavilla.

Tästä se yhteinen matka sitten alkaa (taas). Hyvä että saivat vähän sanoitettua tuota jännitystä ja tilannetta muutenkin, niin on Kojirounkin varmasti helpompi matkustaa. Ellei sitten koneessa iske kuitenkin jonkinmoinen paniikki

[Maissinaksu]

Larjus: Tuli vähän huono omatunto liittyen tuohon rauhallisesti etenemiseen, koska sitä tämä alkupään luukkutarjonta taitaa olla. xD Edellisessä onneksi päästiin jo talosta ulos ja nyt jo askeleen edemmäs! Pyrin tasapainottamaan kerrontaa sopivasti ilman turhia viiveitä, mutta samalla totean, että ei se määränpää vaan se matka, eh? 😂 Kiitos jälleen! ❤️

***


III


Lentokentälle ajoi hyvällä säällä vähän alle tunnin, mutta sillä kerralla Kaorusta tuntui kuin matkaa olisi tehty jo puoli päivää. Hän keskittyi pääasiassa havainnoimaan muuta liikennettä mallikelpoisen kuskin tavoin, mutta tuli aina välillä vilkaisseeksi Kojiroa sivusilmällään. Tämä oli ajelun aluksi pyöritellyt peukaloitaan ja zoomaillut naamansa joka kulmaa apukuskin aurinkosuojan peilistä. Poseerausoperaation jälkeen tämä oli avannut keskustelua aprikoimalla, millaisia tuliaisia heidän olisi hyvä haeskella lentokentän riistohintaisista putiikeista.

“Keille kaikille niitä tulisi ylipäätään ostaa?”

“En usko, että niitä odottaisivat muut kuin isovanhempani, tuskin hekään.”

“Aivan takuulla odottavat, älä ole naiivi.”

“Ei sellainen välttämätöntä tietenkään ole”, Kaoru ärähti. “Mutta joo, ehkä siitä saisi jälkikäteen kuulla kautta rantain. He ovat aika perinteisiä, vaikka nauttivatkin nykymukavuuksista.”

“Sitähän minäkin! Melkoinen emämoka se olisi, jos ei veisi muuta kuin merkkipäivälahjan ojii-samalle...”

"Hrmh..." Kaoru murahti osallistuen keskusteluun edes auttavasti. Hän ei ollut välittänyt kyseenalaistaa puheenaihetta aavistettuaan, ettei Kojiron henkinen hötkyily ollut lakatakseen ennen kuin he pääsisivät Tokioon, jos silloinkaan. Kontrasti normaaliin oli hämmentävä. Hän oli heistä se, joka pyöritteli ja murehti asioita yli oman tarpeen, ei Kojiro. Heidän keskinäinen roolijakonsa oli kääntynyt vinksalleen.

"Toisaalta moni leivonnainen menee typerän nopeasti vanhaksi..." Kojiro totesi ja oli aikeissa aloittaa radiokanavien selaamisen kolmanteen kertaan, mutta Kaoru läpsäisi kätensä radion eteen.

"Kuulehan, sinulla on tässä vielä parikymmentä minuuttia rakentavaa aikaa", hän virkkoi kireästi. "Pistäisit silmät kiinni ja nauttisit kyydistä!"

"Äh, mutta –"

"Ja radio pysyy kiinni!"

Kojiro nurisi ja väänsi hänelle naamaansa, mutta teki työtä käskettyä. Ei kulunut kuin muutama minuutti, ja Kaorun korviin alkoi kantautua moottorin hurinan yli kevyt kuorsaus. Kojiro oli tavallisestikin nopea nukahtamaan, mutta sellainen vauhti kävi jo mestaruudesta. Ehkä tämä oli valvonut yöllä tavallista myöhempään ja miettinyt tulevaa matkaa pääkoppansa puhki.

Höntti gorilla.

Kaoru laski vapaan kätensä Kojiron polvelle samaan tapaan kuin tämä aina teki ollessaan kuskina. Tämä ei reagoinut kosketukseen sen kummemmin, mutta ehkä se tarjosi alitajuista turvaa.

[Larjus]

Älä Mai suotta tunne yhtään huonoa omaatuntoa, sulla on oikein hyvä tahti ollut ja on varmasti jatkossakin! Turha sitä mihinkään on hötkyillä, ja sä kun tiiät et mä tykkään tosi paljon semmosistakin ficeistä, missä ei oikeestaan ees tapahdu mitään, niin tää on just hyvä mulle! Kirjoitat kuitenkin asiaa ♥

Kontrasti normaaliin oli hämmentävä. Hän oli heistä se, joka pyöritteli ja murehti asioita yli oman tarpeen, ei Kojiro. Heidän keskinäinen roolijakonsa oli kääntynyt vinksalleen.

Sepä Itse kyl nautin suuresti joka kerta kun näin käy. Hermoileva Kojirou on herttainen, ja on aina niin hyvää contentia kun Kaoru joutuu häntä vähän tyynnyttelemään. Pitäs kirjoittaa itekin semmosta enemmän.

Kaoru laski vapaan kätensä Kojiron polvelle samaan tapaan kuin tämä aina teki ollessaan kuskina. Tämä ei reagoinut kosketukseen sen kummemmin, mutta ehkä se tarjosi alitajuista turvaa.

No voi wäää, lisää tämmöstä hienovaraista lällyilyä. Varsinkin koko kontekstin huomioon ottaessa se tuntuu ihan mielettömän hellältä teolta ♥ Toivottavasti pienet torkut tyynnyttävät Kojirouta.

[Maissinaksu]

Larjus: Onneksi joo tiedän, että olet hitaampijuonisten tunnelmointitekstienkin ystävä. Ja pienet hellyydenosoitukset ovat niin ihastuttavia, etenkään jos niistä ei tehdä numeroa. <3 Tuntui hyvältä idealta julkaista tämä jo keskiyön jälkeen nyt kun vielä olin sopivasti hereillä.

***


IV


"Arvoisat matkustajat, aloitamme pian laskeutumisen. Olkaa ystävällisiä ja kiinnittäkää turvavyönne ja nostakaa istuimenne selkänoja pystyasentoon..."

Kojiro säpsähti hereille eloisan naisäänen kuuluttaessa toimintaohjeita. Hän ei ollut aikonut uinahtaa niin lyhyellä lennolla, mutta näköjään heikosti nukuttu yö oli yhä kummitellut hänen takaraivossaan.

"Kaoru?" hän korahti ja ravisti hartiaansa hellästi hoksattuaan Kaorun nojaavan sitä vasten.

"Hm?" Tämä havahtui torkuiltaan, suoristi silmälasejaan ja vilkaisi ulos ikkunasta. "Ai, olemme Tokiossa."

"Tuntuu kuin olisin kadottanut vähintään tunnin elämästäni..." Kojiro mutisi ja ruksautti niskaansa niin reteästi, että Kaoru värähti päästä varpaisiin. "Ja tuolla on yö."

"Kello on kymmenen illalla."

"Ja kun pääsemme Sakura-tiluksille, on vielä yömpi", Kojiro jatkoi. "Ei kai isovanhemmillasi ole tapana järjestää mitään keskiyön vastaanottokomiteaa vieraille?"

"Voi saakeli sinun kanssasi..."

Tokion ilma tuntui viileältä verrattuna Okinawan meripuhuriin, mutta onneksi he olivat varautuneet asiaan. Kaoru oli nikotellen suostunut viikkaamaan haorinsa käsimatkatavaroihin ja käytti hyvän tovin varmistaakseen, että se asettui kimonon päälle mahdollisimman rypyttömänä. Kojiro itse nykäisi päälleen juuri ja juuri kassiinsa mahtuneen farkkutakin, jonka kaulus toi mieleen lampaanvillan. Kaoru oli nimennyt takin 'karjapaimenrotsiksi', ja sillä nimellä Kojirokin sitä kutsui. Aluksi hän oli epäillyt, olisiko hänen ollut syytä ottaa päällystakikseen jokin vähän hienostuneempi yksilö, mutta ei sekään huonolta näyttänyt. Kaorun seulankin se oli läpäissyt, kun hän oli kysäissyt tämän mielipidettä.

Matka itse kohteeseen vaati muutaman etapin taksin, junan ja toisen taksin kyydissä, ja kun he viimein pysähtyivät, Kojiro huokaisi osin väsymyksestä ja osin silkasta helpotuksesta. Olihan hän arvannut, että reissaamiseen kului aikaa varsinkin pääkaupunkiseudulla, mutta melkoista vaivaa sitä joutui näkemään päästäkseen isovanhempia tapaamaan.

Hän se oli onnekas, kun hänen vielä elossa olevat vaarinsa ja mumminsa asuivat samalla saarella.

"No niin", Kaoru virkkoi luoden silmäyksen ensin valtavaa tonttia ympäröivään muuriin portteineen ja sen jälkeen häneen. "Perillä ollaan."

[Grenade]

Joulukuu kerkesi vaihtumaan ennen kuin ehdin kissaa sanoa, mutta onneksi tähän pääsee hyppäämään mukaan näin pari päivää myöhässäkin. Nastaa, että olet jaksanut väsätä joulukalenteria, viime vuotinen Haymitch/Ellie oli todella kiva, joten tämäkin varmasti tuo päiviin piristystä! Hauskaa, että nyt on roolit vaihtumassa, kun Kojiro joutuukin kaikkien eteen syynättäväksi ja kokee siitä hermostuneisuutta. Musta on ollut tähän mennessä luontevaa tarinan edistymistä, tässähän on vielä 20 luukkua jäljellä, joten kyllä ehtii matkan varrelle vielä setää ja tätiä ties millaista.

Sitä ei taidettu kertoa, mutta aloin miettiä, että onko Kaoru ja Kojiro nähneet Kaorun vanhemmat myös pariskuntana. Kavereina varmasti, jos kerran lapsuudenkavereitakin ovat, mutta mitäköhän ovat vanhemmat miettineet siitä, että he ovat nyt jo vakavammassa parisuhteessa. Vähän pelottaa, että millaisia sukulaisia sieltä on tulossa, jos kerran Kaorun mukaan ovat perinteisempiä. Että onkohan Kojiro ollut ihan oikeassa, kun on jännittänyt tapaamista, vai meneeköhän kaikki kuitenkin lopulta paremmin kuin hän on toivonut. Jaiks, mutta uskon, että se selviää tässä parin viikon sisään.

että kumpparin ukin synttärijuhlat sukukokouksineen on sellainen asia

Miten kutsua toista kumisaappaaksi ilman, että toinen huomaa: oppitunti by Kojiro. Ehkä tämä oli typo, mutta sopi myös näinkin lauseeseen.

Näiden kahden sanailu on tähän mennessä ollut oikein toimivaa ja jäänkin nyt siis vain seurailemaan, miten tämä sukulaistutustuminen edistyy. Kiitos tähänastisesta! ^^

[Larjus]

Niinhän mä olenkin, ja varsin hyvää etenemistähän tässä on! Eipä sinne sukulaisten tykö tarvitse kiirehtiä heti ekassa osassa, ihan hyvin ehtii muutaman jälkeenkin. Alkujännäilytkin on kivoja, koska voi miten nautinkaan tosta hermoilevasta Kojirousta ♥

"Ja kun pääsemme Sakura-tiluksille, on vielä yömpi", Kojiro jatkoi. "Ei kai isovanhemmillasi ole tapana järjestää mitään keskiyön vastaanottokomiteaa vieraille?"

"Voi saakeli sinun kanssasi..."

Yömpi Ja ihana toi Kaorun reaktio. Ei taida oikee tietää et miten tosissaan Kojirou höpisee.

Kaoru oli nikotellen suostunut viikkaamaan haorinsa käsimatkatavaroihin ja käytti hyvän tovin varmistaakseen, että se asettui kimonon päälle mahdollisimman rypyttömänä. Kojiro itse nykäisi päälleen juuri ja juuri kassiinsa mahtuneen farkkutakin, jonka kaulus toi mieleen lampaanvillan. Kaoru oli nimennyt takin 'karjapaimenrotsiksi', ja sillä nimellä Kojirokin sitä kutsui.

Oijoi, on varmaa ollut Kaorulle hankala paikka mahduttaa haori käsimatkatavaroihin Mutta ilmaston edessä on taivuttava. Tästä pätkästä huomaa myös kivasti sen, miten erilaiset tyylit kummallakin on! Musta onki jotenkin aina ollu hauskaa kun toinen kulkee jossai havaijipaidassa ja toisella on kimono siististi yllään, mutta silti he näyttävät aina niin hyvin yhteen sopivilta!

"No niin", Kaoru virkkoi luoden silmäyksen ensin valtavaa tonttia ympäröivään muuriin portteineen ja sen jälkeen häneen. "Perillä ollaan."

Noni, noni, nyt ollaan jo jännän äärellä 🙏 Et kyl varmaa seuraavassa osassa sitten... (Ellei Kojirouhon iske viimehetken paniikki )

[Maissinaksu]

Grenade: Kiitos ja tervetuloa kalenterin pariin! 😎 Joulukuu kyllä pomppasi esiin kumman nopeasti, etenkin kun elän henkisesti yhä jossain marraskuun puolivälissä... Vastauksena pohdintaan tuumin, että Kaorun vanhemmat ovat kyllä tietoisia siitä, että Kaoru ja Kojiro ovat vakavasti yhdessä, ja ehkä isovanhemmatkin ovat kuulleet jotain etukäteen. Tuskin Kaoru olisi ottanutkaan Kojiroa mukaan avecikseen, jos heidän välillään ei olisi mitään syvällisempää. 😁 Kumppari taas on hauskan höntti termi, joka on tarkoituksella päässyt mukaan tekstiin! Samaa nimitystä olen käsitellyt otsikkoa myöten yhdessä Voltron-ficissäni ja totta puhuen tykkään siitä myös tosielämässä. xD

Larjus: Hermoileva Kojiro on niin reppana. 😂 Ja hahmojen erilaiset tyylit ovat kyllä kiehtova juttu! Kaorullekin varmaan iskee hetkensä kun tekee mieli vetää ylleen risaiset farkut ja nahkatakki ja sitten Kojiro on ihan että mitäs tapahtuu. 😄 Havaijipaidat ehkä jäivät tällä reissulla kotiin, mutta onneksi Kojirolla on mukana varmasti tutun kotoisa vihreä T-paitansa! Ja joo tuo "yömpi" oli pakko laittaa mukaan tuossa muodossa, vaikka se saikin osakseen huomautuksen oikoluvun taholta. xD

***


V


Ensivaikutelman perusteella paikka näytti juuri sellaiselta kuin Kojiro oli kuvitellutkin. Sakurayashikin tontti käsitti päätalon, ainakin neljä sivurakennusta – kaikki yksikerroksisia – sekä joitain pienempiä rakennuksia ja paikkoja, joita hän ei pimeässä saanut havainnoitua. Paikka oli kuin mikäkin keisarin varapalatsi.

“Sieltä hän saapuukin”, Kaoru sanoi, kun etäältä alkoi kajastaa lyhdyn pehmeä valo.

“Kuka niin?” Kojiron kysymys tuli esiin omituisena vingahduksena.

Ensimmäisenä uutena tuttavuutena Kojirolle esittäytyi seitsemänkymppinen, kimonoon ja esiliinaan pukeutunut tarmokas naisihminen. Tämä kertoi nimekseen Emiko ja palvelleensa Sakurayashikin perheessä taloudenhoitajana jo miltei viisikymmentä vuotta. Kojiro esittäytyi mahdollisimman reippaasti takaisin, vaikka väsymys painoikin hänen sanojaan ja eleitään. Kaoru lausui asiaankuuluvat tervehdykset hänkin, mutta muodollisuuden seastakin erotti tuttavallisen suhtautumisen.

Emiko-sanin johdolla he kulkivat päätalon sivuovelle, josta he saattoivat kulkea ilman turhaa meteliä. Arvatenkin isäntäväki oli jo unten mailla.

"Kas niin, kas niin", Emiko-san puheli liu'uttaessaan yhden vierashuoneen oven auki. "Sinä saat majoittua tänne, Kaoru-san."

"Hm?" Kojiro ynähti ennen kuin ehti estää itseään. Miten niin vain Kaoru? Tarkemmin katsoen huoneessa olikin vain yksi futon levitettynä.

"Kiitos, Emiko-san", Kaoru virkkoi väliin ennen kuin Kojiron hämmennys muuttui yhtään näkyvämmäksi. "Saatathan Kojironkin mahdollisimman pian huoneeseensa? Väsymys alkaa jo painaa..."

"Toden totta! Teillä onkin pitkä matka takana!" nainen hihkaisi ja viittasi Kojiron mukaansa. Hän seurasi tätä hämyisiä käytäviä pitkin ja pohti väsyneillä aivoillaan, päätyisikö hän nukkumaan pihavajaan, mutta sen sijaan he saapuivat päätalon välittömässä läheisyydessä olevaan sivurakennukseen. Sen yhdestä vähäeleisesti sisustetusta mutta kotoisasta vierashuoneesta löytyi häntä varten sijattu futon. Ei hassumpaa.

Ennen poistumistaan Emiko-san osoitti vielä kylpyhuoneen sijainnin ja mainitsi kello seitsemästä kymmeneen tarjoiltavasta aamiaisesta. Esitettyään viimeiset tekopirteähköt kiitokset ja tervehdykset Kojiro sulki liukuoven ja hengitti niin syvään kuin kykeni.

Jaha, hänen teki mieli mutista ääneen. Siinä talossa taidettiin harjoittaa vieraiden välistä hierarkiaa ihan olan takaa, mikä olisi kai pitänyt arvata.

Toisaalta oma rauha oli kullanarvoista kaiken sen reissaamisen jälkeen. Kojiro riisui päällysvaatteensa ja pötkähti selälleen paksulle futonille, joka oli niin suuri, että hän saattoi levitellä raajojaan joka suuntaan. Siihen olisi mahtunut helposti kaksikin ihmistä.

Hiivatti.

[Larjus]

"Yömpi" on just hyvä termi, vaikkei kieliopillisesti oikea olekaan Mutta varsinkin dialogissa se toimii.

No niin, nyt ollaan viimein talossa sisällä! Ihan ymmärrettävää, ettei vielä päästy tapaamaan Kaorun sukua, vaikka just sitähän tässä odotellaankin. Mut tietty siellä on kotiapulainen vastassa, en voiskaan ajatella mitään muuta kuin että Sakurayashikeilla sellainen on. Ja jos henkilökuntaa on kokonaisen armeijan verran niin en yllättyis siitäkään. Hulppeat on kyllä tilukset tämän kuvauksen perusteella, mut mitäpä muutakaan. Ei ihme että Kojirouta jännittää.

Ennen poistumistaan Emiko-san osoitti vielä kylpyhuoneen sijainnin ja mainitsi kello seitsemästä kymmeneen tarjoiltavasta aamiaisesta.

Palveluhan pelaa kuin jossain hotellissa

Ja mut ei siis voiiiih, Kojirou-parka kun ajettiin yksinään kokonaan eri rakennukseenkin! Hän olis varmaan kaikista eniten arvostanut sitä, että olis saanut pitää Kaorun rinnallaan vieraassa talossa :< Vaikka se oma rauhakin hyvää tekee. Ei selvästikään ollut varautunut siihen, että joutuukin viettämään yön yksin. Toivottavasti saa kuitenkin viettää Kaorun kanssa edes muutaman rauhallisen hetken ihan kahdestaan. Tuntuu nimittäin vähän siltä, että tämän sukulaisten edessä pysytään aika virallisina ja erittäin siveinä, vaikka ainakin Kaorun vanhemmat tietävätkin, että suhde on vakava. Mut kukapa sitä kovin helläks sukunsa edessä ryhtyiskään (varsinkin kun on kyse Kaorusta ja tämän suvusta).

Oon haistavinani draamaa edessäpäin, mutta toivottavasti mitään huonolla tavalla järisyttävää ei tapahdu. Sakurayashikien on parasta tykätä Kojirousta saatana soikoon...

[Grenade]

Perille ollaan päästy, tästähän se seikkailu vasta alkaakin! Kiitos, kun avasit tuota näiden kahden suhteeta tietämistäkin. Hetken mietin, että mahtaiskohan Kaorulla olla pokkaa olla vaan sillee "tadaa, katsokaa kaikki te 50 sukulaistani, tässä on sulhoni" ja sitte vaan kadota sakelasillisen ääreen. Mutta ihanaa, että vanhemmat tietävät ja kaikesta päätellen ovat ihan ok asian suhteen, kun Kojiroa ei heti suoriltaan heitetty kadulle.

Oh no, Kojiro vietiin ihan toiseen paikkaan. Onkohan tässä taustalla vain se, että kaikki vieraat viedään vierashuoneeseen vai onko taustalla jotain muuta, hmm... Sentään saa aamupalaa! Mitäköhän Kojiro the kokki mahtaa siitä meinata.

Kiitos taas tästä! ^^

[Maissinaksu]

Larjus: Kieltämättä ei Kojiro varmaan osannut ihan tällaiseen varautua, mutta onneksi tämä osaa suhtuatua asiaan osapuilleen tyynesti. Kaoru olisi vastaavaassa tilanteessa ollut kunnon raasu ja taatusti kokenut yksinäisyyttä. 😭 Sitä saapi nähdä millaisia sukulaisia tästä kirsikkapuusta löytyy...

Grenade: Ai että olisi herkullinen tuollainen julistus sanasta sanaan, ja että sen jälkeen vain sitten palattaisiin tyynesti ruokien ja juomien perään. 😂 Olin tainnut selittää asiaa jossain myöhemmässä luvussa, mutta totean lyhyesti ajatelleeni siten, että lähin verisuku alenevassa polvessa (vihittyine) puolisoineen majoittuisi päätaloon, ja sitten kun huoneita ei ole tarpeeksi, majoittuu väkeä myös vierastaloon. 😁

Kiitokset ihanista kommenteistanne! ❤️❤️

***


VI


Kojiro oli juuri avannut rullaksi asetellun pyyhkeen pikaista yösuihkua varten, kun hän kuuli käytävältä askelia. Ne nimenomaiset askeleet hän olisi tunnistanut missä vain, ja häntä hymyilytti.

"Ja mitäs sinä täällä teet?" hän kysäisi viattomasti.

"Ajattelin nukkua yöni”, yöyukataansa pukeutunut, suihkuntuoksuinen Kaoru tokaisi huoneeseen pujahdettuaan ja kävi pitkäkseen futonille yhtä mutkattomasti kuin olisi tullut heidän asuntonsa makuuhuoneeseen.

Kojiro pyöräytti silmiään. "Eihän sitä nyt susiparina sovi samalla futonilla nukkua. Emiko-sankin sen tietää."

"Siinäpä tietää... Häneltä ei nyt kysytä."

Kojiro hymähti, kumartui painamaan laiskan suukon Kaorun korvalle ja nappasi pyyhkeen mukaansa. “Älä nukahda ennen kuin olen tullut takaisin, rontti.”

“En lupaa mitään”, Kaoru mutisi futonin muhkeaan reunaan.

Tehokkaan viisiminuuttisen päätteeksi Kojiro lätsytteli pyyhe lantiollaan ja hytisten takaisin vierashuoneeseen. Kaoru kohottautui haukotellen kyynärpäänsä varaan kuullessaan hänen tulonsa.

“Mihinkähän tämän sopisi jättää...” Kojiro pohti pyyhettään heilutellen ja hetken perästä kurkisti korkeaan puukaappiin. “Täällähän on teline! Mikset sanonut mitään? Havainnointikykysi on surkea...”

"En väittäisi niinkään."

Kojiro virnisti. “Kröhöm, silmäni ovat täällä, eivätkä siinä alempana.”

“Siitä puheen ollen...” Kaoru aloitti mietteliääseen sävyyn, joka sai Kojiron tahattomastikin innostumaan.

Ja turhaan, kuten kävi nopeasti ilmi.

“...sinun kannattaa pukea päälle edes puolisäädyllisesti”, Kaoru totesi, kun Kojiro oli oikaisemassa futonille tuttuun tapaansa ilman rihmankiertämää. “Mikään ei takaa sitä, etteikö joku pistäisi päätään aamulla liukuoven raosta.”

“No mitä pirua?” Kojiro köhähti. “Eikö täällä saa ihminen nukkua rauhassa nakuna?”

“Tämä on kuule kuin keisarillinen hovi, jossa kuka tahansa saattaa tulla vastaan missä tahansa”, Kaoru sanoi vain puoliksi leikillään.

“Joku muukin kuin se tarmopesämummeli?” Kojiro sopersi. “Montako taloudenhoitajaa, hovimestaria ja muuta täällä on?”

“Viimeisimmän tietoni mukaan Emiko-sanin, kokin ja kiinteistönhoitaja-puutarhurin lisäksi kaksi piikaa.”

“Puhumattakaan tällä tontilla jo asuvista sukulaisistasi..."

“Ei Haruki-niisan tai Yomi-san tänne noin vain ilmaantuisi”, Kaoru tuhahti. “Mutta heidän vekaransa...”

“Äääärh...”

“Valitan.” Kaoru taputti häntä myötätuntoisesti paljaalle pakaralle, kun hän kumartui nuristen matkalaukkunsa puoleen.

[Larjus]

Tää pala saikin suupieleni venymään ihan korviin asti Olin jo niin varautunut että oltais jo aamussa, mutta toisaalta kun on susta kyse niin olishan se pitänyt arvata, että vielä ei päästä niin pitkälle! Kuinkakohan monta osaa oot tosta ekasta yöstäkin rustannut

Oli kyllä ihana yllätys, että Kaoru päätti tulla nukkumaan yönsä Kojiroun viereen 🥺 Kai se oli huomannut, ettei Kojirou ollut varautunut viettämään yötä erillään, ja sitä kun muutenkin jännitti jo valmiiksi niin paljon... Hyvä kun Kaoru on valmis vastustamaan järjestelyitä, mut hänhän kyllä on sisimmältään kunnon kapinallinen, et ei se ihme ole.

"En väittäisi niinkään."
Kojiro virnisti. “Kröhöm, silmäni ovat täällä, eivätkä siinä alempana.”
“Siitä puheen ollen...” Kaoru aloitti mietteliääseen sävyyn, joka sai Kojiron tahattomastikin innostumaan.

Innostumaan ehdin minäkin Voi voi, Kojirou-parka kun ei ollutkaan kahdenkeskistä kivaa luvassa. Mut jos nyt jossain välissä edes... Eipä sillä et kaikkein järkevintä oiskaan ryhtyä hommailemaan heti ekana yönä, vaikka se olis kyllä varmasti ollut hyvä tapa saada Kojirou rentoutumaan. Mutta sentään sai Kaorun yöksi vierelleen! Sekin merkkaa jo paljon ♥

Kaoru taputti häntä myötätuntoisesti paljaalle pakaralle, kun hän kumartui nuristen matkalaukkunsa puoleen.

😂😂

Oon kyl ihan rakastunut sun tulkintaan näistä kahdesta ja heidän suhteestaan. Tää on ihan täydellistä settiä ♥

[Maissinaksu]

Larjus: Hehe, tahti vapaa mutta pakollinen. 😄 Tuntuu että joihinkin kohtiin on helppo keskittyä enemmän, kun taas toiset solahtavat ohi kepeämmällä narratiivilla. Muutaman päivän reissu on juuri sopiva mahduttaa joulukalenterin mittoihin.

Ja totta kai Kaoru vähän kapinoi menemään hyvän maun rajoissa. 😎 Onhan se Kojirollekin mukavaa saada seuraa uudessa paikassa ja vierastaloon päätyneenä. Ihanaa lisäksi, että tulkinnastani tykätään, kiitus jälleen! ❤️

***


VII


Aamuauringon kajo yhdistettynä puutarhaan kokoontuneiden pikkulintujen sirkutukseen toimi tehokkaana herätyskellona Kojirolle. Hän ei aluksi ollut varma olinpaikastaan, mutta ainakin rauhallinen hengitys hänen korvansa juuressa tuntui ja kuulosti tutulta.

“Ai niin, ollaan täällä”, Koijro mutisi haukotuksensa perään ja kääntyi kyljen kautta vatsalleen mahdollisimman hitaasti, jottei olisi liikuttanut selällään lepäävää Kaorun käsivartta. Kojiro poimi puhelimensa nähdäkseen kellonajan. Se näytti viittä vaille seitsemän aamulla joka olikin hänelle tyypillinen heräämisaika. Tavallisesti hän kulautti aamulla lasin vettä ja painui juoksulenkille, mutta juuri nyt sellaiselle ei tainnut olla saumaa. Ties missä siellä edes olisi ollut sopivaa juoksennella. Hänen täytyisi kysyä Kaorulta, jahka tämä heräilisi.

Ajankulukseen Kojiro veti olkalaukkunsa sivutaskusta esiin A4-kokoisen paperin. Kaoru oli koostanut hänen pyynnöstään pienimuotoisen sukupuun, josta saattoi nopeasti päästä kärryille siitä, kuka oli kukakin. Hän oli silmäillyt sitä vähän väliä, ja viime hetken tarkastelu tarjosi hänelle pelivaraa tulevan päivän juhlallisuuksia varten.

Kojiron silmät kulkivat pehmeillä ja terävillä merkeillä kirjoitettujen nimien lomassa. Kaoru oli kirjoittanut hiraganoilla sellaiset henkilöt, jotka olivat tavallisesti mukavia ja helposti lähestyttäviä, kun taas katakananimien kohdalla tilanne oli päinvastainen. Kaorun isovanhemmat Harunobu ja Mafuyu sekä vanhemmat Masaharu ja Shizuka oli kirjoitettu hiraganoilla oletetun mukaisesti, kun taas pari Kaorun tätiä, toinen sukuun nainut ja toinen syntyperäinen Sakurayashiki, Mamiko ja Kikue, olivat saaneet osakseen katakanakohtelut. Syystä tai ei, se jäisi nähtäväksi. Kaorulta löytyi näköjään myös Kagura-niminen täti samannimisen vanhemman sisaren lisäksi. Suvussa kulkevat nimet olivat mielenkiintoinen asia.

Kojiron huomio kiinnittyi seuraavaan polveen, joka käsitti Kaorun sisaruksineen ja serkkuineen. Kaorun useita vuosia vanhemmat sisarukset, Haruki ja Kagura, oli kirjoitettu hiraganoilla, mutta Kojiro pani merkille, että Harukin nuorempi poika Hisato oli kirjoitettu katakanoilla. Mitä lie oli veljenpoika mennyt tekemään, kun setä kantoi kaunaa. Kaorun tuntien jotain todella naurettavaa.

Samassa Kojiro tukahdutti spontaanin naurunpuuskan. Kaoru oli näköjään kirjoittanut omankin nimensä katakanoilla, kaiketi häntä muistuttaakseen.

“Aivastitko vai nauroitko?” Kaoru mumisi puoliunessa hänen vieressään.

“Äh, herätinkö sinut...?”

“Hmm...”

Kojiro päätti jatkaa paperin tutkimista paremmalla hetkellä ja kietoi Kaorun käsivartensa alle suojaan kylmältä maailmalta.

“Nuku vain vielä.”

Kaorua ei tarvinnut kehottaa kahdesti, ja Kojiro itsekin ummisti silmänsä. Vastaavanlaiset kiireettömät aamut pötköttelytilaisuuksineen olivat turhan harvinaista herkkua.

[Larjus]

Onhan se Kojirollekin mukavaa saada seuraa uudessa paikassa ja vierastaloon päätyneenä.

Tietenkin on 🥺🥺♥

Tavallisesti hän kulautti aamulla lasin vettä ja painui juoksulenkille, mutta juuri nyt sellaiselle ei tainnut olla saumaa. Ties missä siellä edes olisi ollut sopivaa juoksennella.

Nään jo mielessäni, miten Kojirou lähtee juoksulenkille, eksyy ja lopulta jolkottelee itsensä päärakennukseen Kaorun perheen tykö XD

Vaikka mä odotankin jo hartaasti, millaisen perheen olet Kaorulle väsännyt, oli ihan kiva Kojiroun kanssa perehtyä hetkeksi niiihin kuvioihin kirjoitetun kaavion/sukupuun kautta. Ihanaa, kun Kaoru on sellaisen tehnyt. Ja nimet eri tavalla kirjoitettuna sen mukaan, miten mukavia kukin on... Niin Kaorua moinen. Mielenkiintoista päästä näkemään, mikä on Kojiroun lopullinen tuomio. Salee se tulee olemaan tosi hyvää pataa jonkun Kaorun inhokkitädin kanssa tai jotain Onkohan kriteerit valikoitu Kaorun vai Kojiroun näkemysten mukaisesti. Se, että Kaorun itsensäkin nimi on katakanoilla kun voi meinata kumpaa lähestymistapaa tahansa!

Sun kanssa on toki tullut jutusteltua siitä, millainen perhe Kaorulle mahdollisesti on, mutta kiva bongata tästä samoja ajatuksia kuin mitä itsellänikin on Kaoru sopii niin hyvin perheensä kuopukseksi, niin että sisarukset on huomattavasti vanhempia. (Oon perustellut/järkeillyt sen aina niin, että silloin Kaorulla ei ole ollut niitä ainoan/vanhimman lapsen ja nimenomaan esikoispojan paineita, mutta hänellä ei kuitenkaan ole kunnollista kokemusta sisarussuhteista, joissa leikitään - ja riidellään - yhdessä ja joudutaan jakamaan asiat) Ja tietty oot ujuttanut sen Kaguran mukaan, peräti kahteen kertaan (ja muistaakseni joskus kaavailit jotain sellastakin, että Kaorulla ja Kojiroulla vois olla tytär nimeltä Kagura...)

Mitä lie oli veljenpoika mennyt tekemään, kun setä kantoi kaunaa. Kaorun tuntien jotain todella naurettavaa.

Eittämättä Ehkäpä se on ollut liian kiinnostunut sedästään ja niin sosiaalinen, ettei Kaoru kestä! Jossain lehtijutussahan sarjan tekijät sanoi Kaorusta, ettei se inhoa lapsia, mutta se ei yhtään tiedä, miten niiden kanssa kuuluis toimia, niin varmasti jos veljenpoika roikkuu perässä niin paniikkihan siinä iskee! Mielenkiintoista kans päästä näkemään, minkä ikäisiä Kaorun veljen lapset ovatkaan, periaatteessa kun mikä tahansa on mahdollista... (Se oliski ihan parasta jos muksu olis vasta joku taapero ja Kaoru on silti tuominnut sen vaikeasti lähestyttäväksi XD tai ehkä nimenomaan siitä syystä.)

Kaorua ei tarvinnut kehottaa kahdesti, ja Kojiro itsekin ummisti silmänsä. Vastaavanlaiset kiireettömät aamut pötköttelytilaisuuksineen olivat turhan harvinaista herkkua.

Naawwwss ♥ Kunhan eivät vain nuku aamupalan yli!

[Grenade]

Hehee, piti itsekin vilkaista ikärajaa siinä kohtaa, kun Kaoru luikahti Kojiron huoneeseen. Mutta onneksi tuli, varmasti kivempi näin Kojirollekin, ettei heti ensimmäisenä yönä tarvitse olla yksinään ja miettiä, et mites tästä nyt eteenpäin. Ja Kaoru oli oikein sukupuunkin väsännyt! Ilahduttavaa omistautumista, se varmasti helpottaa asiaa. Mitäköhän oli mahtanut sedän silmäterä puuhailla, kun oli sellaisen kohtelun saanut, varmaan arvostellut Carlaa jollain tavalla.

Kiitokset taas näistä, ja jään seurailemaan, mitä kaikkea oot mahtanut vielä Kojiron päänmenoksi keksiä! ^^

[Maissinaksu]

Larjus: Se olisikin ollut aikamoista, jos Kojiro olisi vain hölkännyt väärään paikkaan ja saanut saman tien esittäytyä Kaorun kotiväelle. Kaorun sukulaisten miettiminen oli kyllä mukavaa, ja mistäs sitä tosiaan tietää, vaikka Kaoru olisi yhdestä asiasta toista ja Kojiro toista mieltä. Ajattelin, että Kaorun nimi katakanoilla merkitsi hulvatonta itseironiaa, sillä toki Kaorukin tiedostaa toisinaan olevansa kunnon maanvaiva (varmaan se on tehty hänelle selväksikin ajan mittaan). xD Ja ehkäpä Kaoru on joutunut kokemaan muutamia tuskallisia hetkiä veljenpoikien parissa, mikä selittää hänen asennettaan edes jotenkin.

Grenade: Mukavampi se on tuttuun seuraan hakeutua jännittävissä paikoissa. Ja joo oli Kaorulta ystävällistä nähdä vaivaa sukupuun kanssa! Mitä sitä nyt vähän tulee omia mielipiteitään syötettyä mukaan, mutta onneksi Kojiro osaa kyseenalaistaa juttuja halutessaan...

***


VIII


Kun Kaoru taisteli tiensä unten mailta takaisin todellisuuteen, kännykän kello näytti vartin yli yhdeksää, eikä Kojiro enää lepäillyt hänen vieressään. Ties vaikka he olisivat käyneet aiemmin aamulla jonkinlaisen lyhyen sananvaihdon, sellaisesta hänellä ei ollut mitään muistikuvaa. Sen sijaan Kojiro oli lähettänyt hänelle tekstiviestin, jossa tämä kertoi lähteneensä ulos kuntoilemaan. Ulos taas oli sanalla sanoen laaja käsite siinä paikassa. Yhtä hyvin Kojiro olisi voinut olla Kuussa ja hän Maassa.

Jollain ilveellä Kaorun onnistui hiiviskellä kenenkään huomaamatta takaisin päätalon vierashuoneeseen, jossa hän kiireen vilkkaa vaihtoi ylleen kasuaalin päiväkimonon ja kampasi hiuksensa viimeisen päälle. Napitettuaan tabi-sukkansa hän astui käytävälle aikeenaan käväistä puutarhassa haukkaamassa raitista ilmaa ennen aamiaista, kunnes hänet pysäytti tuttu ääni.

"Kacchan, olitkin jo täällä!" rempseä naisenääni virkkoi.

"Ai, huomenta –" Kaoru ehti mutista ennen kuin hänet vedettiin tiukkaan halaukseen, "– Kagura-neesan."

"Pitkästä aikaa!" hänen sisarensa hymyili ja osoitti matkalaukkuaan, joka oli yhtä vaaleanpunainen kuin tämän hiuskuontalo. "Pääsin juuri perille ja olin aikeissa majoittua tähän viereiseen huoneeseen. Olisin tullut jo eilen, mutta jouduin jäämään iltavuoroon, ja toisaalta juhlat alkavat vasta iltapäivällä, joten aikaa oli hyvin!"

"Aivan… Tulit siis yksin?"

"Mmm", Kagura hymähti.

Rivien välistä Kaoru päätteli, että sisaren viimeisin prinssi oli osoittautunut sammakoksi ja jouti sitä nykyä unholaan.

"Entä itse?" Kagura kysyi. "Ja oletko viikonlopun yli?"

"En, lento lähtee huomenna illalla. Ja tuota..."

Kaoru ei saanut asiaansa jatkettua, kun kauempaa kuului ainakin kahden henkilön askelia ja iloista pikkupojan kikatusta.

"Jaksaa, jaksaa! Ohops, ota jaloilla kiinni –"

"Minä olen seuraava!"

Nurkan takaa ilmestyi erikoinen kolmikko: Kojiro urheiluvaatteissaan ja Kaorun veljenpojista nuorempi, kuusivuotias Hisato, roikkumassa kaksin käsin tämän hauiksesta jalkansa Kojiron kylkien ympärillä, ja tämän isoveli, 10-vuotias Hatsuharu, nauramassa ja pomppimassa odottaessaan omaa vuoroaan. Kaoru huomasi jääneensä toljottamaan näkyä edessään ällistyneen huvittuneena. Näköjään Kojiro oli löytänyt hengenheimolaisia alta aikayksikön.

"Ai, oho", Kojiro havahtui nähdessään sisarukset käytävällä ja nyökkäsi kohteliaasti Kaguralle näyttäen juuri niin pätevältä kuin aikuinen nuorimies saattoi kahden tenavan pyöriessä kirjaimellisesti jaloissa. "Huomenta vain!"

"Sehän on Kojiro Nanjo!" Kagura totesi yllättyneenä kuulostamatta kuitenkaan erityisen yllättyneeltä.

"Mi... minähän se!"

"Kuten olin sanomassa", Kaoru jatkoi sisarensa samaan aikaan hämmästyneen ja samalla ärsyttävän tietäväisen katseen alle päätyneenä, "tulin tänne itse asiassa hänen kanssaan."

[Larjus]

No niin, viimein aamu ja sukuloinnin aika! 🙏 Hyvä että Kaoru pääsi takaisin omaan huoneeseensa ilman että kukaan tuli vastaan. Ei varmaan olis ollut hauska selittää, missä sitä tulikaan yö vietettyä (vaikka vastaus ei loppujen lopuksi olekaan sen ihmeempää kuin että oman kumppanin kanssa).

Nurkan takaa ilmestyi erikoinen kolmikko: Kojiro urheiluvaatteissaan ja Kaorun veljenpojista nuorempi, kuusivuotias Hisato, roikkumassa kaksin käsin tämän hauiksesta jalkansa Kojiron kylkien ympärillä, ja tämän isoveli, 10-vuotias Hatsuharu, nauramassa ja pomppimassa odottaessaan omaa vuoroaan.

Noni, se Kaorun nuorempi veljenpoika tosiaan on joku pikkuskidi! Ei mikään ihmekään siis, että se on saanut katakanakohtelun. Veljensä lienee rauhallisempi tapaus tai on ainakin nyt sen verran kypsempi, että Kaoru sitä paremmin sietää. Mut Kojirou tietty niin hyvää pataa molempien kanssa :3 Ei onneksi (toivottavasti) törmännyt sen pelottavampiin suvun jäseniin

"Kuten olin sanomassa", Kaoru jatkoi sisarensa samaan aikaan hämmästyneen ja samalla ärsyttävän tietäväisen katseen alle päätyneenä, "tulin tänne itse asiassa hänen kanssaan."

Tästä tuli väkisinkin vähän sellainen fiilis, että sisko ei vielä tiedäkään Kaorun ja Kojiroun nykyistä suhdestatusta. Tietääköhän kovin moni muukaan... (sähän taisit mainita et aattelit vanhempien ainakin tietävän.) Mielenkiintoista nähdä suhtautumiset, mutta näköjään Kaoru luottaa ainakin sen verran niihin, että uskalsi tuoda Kojiroun hiillostettavaksi.

Mul kävi kans tos lopussa pieni hetkellinen aivopieru, kun kelasin jonkun sekunnin, et mistäköhän Kagura Kojiroun tietää Mut joo... eiköhän se oo nähnyt Kojiroun pärstän vaikka miten monta kertaa vuosien aikana, et ei voi unohtaakaan vaikkei oiskaa hetkeen tavattu. Syytän hitaasta sytytyksestäni työpäivän väsyttämiä aivoja.

[Maissinaksu]

Larjus: Kiitoksia jälleen! <3 Oli tosiaan joo Kaorullekin varmasti helpottavaa päästä ns. turvassa takaisin, heh. 😀 Ja joo tottahan toki veljenpojat on sellaisia pieniä gremlineitä, jotka on toisten mielestä niin sööttejä ja toisten mielestä ihan jäätäviä kauhukakaroita. 😂 Ainakin ihastuivat Kojiroon heti, ja Kojirosta oikein välittyy se miten hyvä se on muksujen kanssa. Kagurasta taas veikkaisin että kyllä se varmaan tiesi Kaorun swingaavan vähän miesten suuntaan ja kuullut sitäkin, että tällä olisi jokin vakavampi juttu meneillään henkilön X kanssa. 🤓

***


IX


Siitä oli vuosikausia, kun Kojiro oli nähnyt Kagura Sakurayashikin edellisen kerran, mutta toki hän tämän muisti. Sama näytti pätevän toisin päin, vaikkakin vasta nyt he puhuivat toisilleen ensi kertaa kunnolla. Joskus kymmenisen vuotta sitten Kaorun ollessa lähdössä hänen kanssaan skeittaamaan, hän oli kumartanut lyhyesti tämän vanhemmille ja vierailulla olleelle sisarelle, ja sillä hyvä.

“Bachan!” Kojirossa kiinni roikkunut pikku Hisato kipaisi tätinsä ja setänsä luo. “Niisan!”

Mikä ihmeen niisan?

Kagura tervehti veljenpoikiaan sydämellisesti, Kaoru hillitymmin, mutta yhtä lailla tunnelma oli kotoisa.

“Menittekö te riiviöt häiritsemään Kojiro-sanin urheilua?” Kagura kiusoitteli poikia, jotka kiistivät kaiken heti.

“Nuo nassikat tarjosivat mainiota seuraa!” Kojiro virkkoi. “Olin tekemässä aamun ratoksi puutarhassa vähän lihaskuntoa ja yhtäkkiä huomasin, etten ollutkaan yksin.”

“Aamuvirkkuja tenavia.” Kagura naurahti ja ajoi veljenpojat lempeästi tiehensä, minkä jälkeen tämä katsahti vuorotellen häntä ja Kaorua. Kojiro oli varautunut vastaamaan pariin valittuun kysymykseen, mutta niiden sijaan puheenaihe vaihtui. Kagura-neesan näytti osaavan ynnätä yhden yhteen ilman alleviivauksien tarvetta. Ehkä Kaoru oli ehtinyt vihjata tälle jotain, mistäs hän sen tiesi.

“Olitteko ehkä seuraavaksi suuntaamassa aamiaiselle?”

“Pesulle ensin”, Kojiro virkkoi. “Sen jälkeen pystyn taas ajattelemaan.”

“Meidän sietää aamiaisen jälkeen käydä tervehtimässä äitiä ja isää, nyt kun hekin ovat saapuneet paikalle”, Kaoru sanoi, ja vaikka tämä oli täysin oikeassa, pieni osa Kojirosta olisi halunnut tyrmätä ehdotuksen.

Kagura nyökkäsi. “He sanoivat menevänsä pelaamaan riichiä salonkiin ukin ja mummin kanssa.”

“Mmm, hyvä.”

Eikä ole hyvä.

“Ja minä autan teitä sitten myöhemmin juhlakimonoiden kanssa. Palataan asiaan”, Kagura virkkoi, nyökäytti päätään keskustelun päätteeksi ja rullasi viimein matkalaukkunsa vierashuoneeseen.

“Mikä ihmeen Kaoru-niisan?” Kojiro uteli heti kun he olivat jääneet kahden.

“En tiedä, mistä puhut.”

“Hisato-kun sanoi sinua niisaniksi, vaikka oikeastihan sinä olet...”

“Shh, et sano sitä –”

“...Kaoru-jisan!” hän lausui niin ärsyttävästi kuin vain suinkin kykeni. “Etkö halua kohdata totuutta, senkin simpanssi?”

“Se kuulostaa niin... vanhalta!” Kaoru ärähti ja yritti kalauttaa häntä kyynärpäällään kylkeen, mutta hänen onnistui väistää.

“Setä sinä silti olet, etkä muuksi muutu!”

“Turpa umpeen.”