Ficin nimi: Toipumaan päin (sileää leukaa myöten)
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: SK8 the Infinity
Ikäraja: S
Paritus: Joe/Cherry
Genre: Arjen palanen, sairastamisfluff (?)
Summary: "
Pakko kyllä sanoa, että sinä ja sänki olette mielenkiintoinen pari."
A/N: Idea tämän ficin takana oli yksinkertaisimmillaan se, että aina niin huoliteltu Cherry saa riesakseen vähän parransänkeä sairastelun ansiosta (ja mitä
Larjuksen kanssa tuumittiin niin tietysti se sitten piiloutuu viuhkan taakse, jottei kukaan elävä sielu näe xD). Otsikko oli taas silkkaa tuskaa, mutta se nyt ei ollut yllätys.
Osallistuu
Fandomaakkosiin.
***
Kojiro astui eteiseen kauppakassin kanssa ja jäi kuulostelemaan asunnon ääniä. Kaikkialla vallitsi hiirenhiljaisuus. Kojiro pisti päänsä makuuhuoneen raolleen jääneen oven välistä ja erotti hämärässä Kaorun täkkiin kietoutuneen hahmon. Raskaasta tuhinasta saattoi päätellä parikin asiaa; Kaoru oli sikeässä unessa ja oletettavasti yhä kuumeen kourissa.
Kojiron huulet kääntyivät myötätuntoiseen mutruun. Kuume oli viheliäinen tauti kenelle tahansa, mutta varsinkin Kaorulle se oli aina ollut painajainen. Huomattuaan edellisiltana lämpönsä nousseen Kaoru oli yksinkertaisesti kieltäytynyt sairastumasta, mutta kumma kyllä kuume ei ollut kuunnellut tämän tahtoa. Kun sitten suoraan käveleminen ei ollut tahtonut enää onnistua, Kojiro oli todennut, että kuume olisi vain nukuttava pois ja hyvä ettei taklannut Kaorun sänkyyn. Kaoru oli jaksanut ärhennellä vain lyhyen hetken, mikä sekin oli kertonut tämän kurjasta olosta. Kojiro oli tarjonnut olkapäätään, mutta Kaoru oli tahtonut vetäytyä uupuneeseen kuoreensa oloaan parantelemaan. Kojirolle se oli sopinut. Kaoru rakasti tulla hemmotelluksi, mutta sairastaessa tämä koki erakoitumisen tarvetta osoittaakseen pärjäävänsä yksin. Kojiro ei ollut pistänyt vastaan, mutta oli kuitenkin tehnyt selväksi olevansa läsnä, jos häntä kaivattaisiin.
Kojiro laski ostoskassin mahdollisimman ääneti keittiön pöydälle ja täytti lasin kylmällä vedellä. Seuraavaksi hän kantoi lasin makuuhuoneeseen, laski sen yöpöydälle Kaorun puolelle ja kumartui hieman lähemmäs. Kaorusta näkyi peiton alta vain vaaleanpunainen päälaki ja tyynylle lainehtivia pitkiä hiussuortuvia. Väkisinkin kävi sääliksi.
"Hei... Juohan tuosta kun heräilet", Kojiro kehotti kuiskaten ja silitti Kaorun hiuksia. "Kyllä se siitä..."
Kaorun tuhina ei katkennut merkkinä siitä, että hänen sanojaan olisi kuultu, mutta Kojiroa se ei haitannut. Toisinaan he ymmärsivät toisiaan pelkän lyhyen katseen perusteella, joten miksipä Kaoru ei olisi ymmärtänyt hänen hiljaista rakkaudenelettään unensa läpikin? Kaikki oli mahdollista.
Keittiöön palattuaan Kojiro purki ostokset omille paikoilleen ja laittoi teeveden keittymään. Sen valmistuttua sopivalle lämmölle vihreää teetä ajatellen hän nappasi kaapista lempimukinsa ja ryhtyi kuluttamaan muutaman minuutin hautumisaikaa puhelintaan selaillen. Hän oli niin ajatuksissaan, ettei aluksi edes kuullut makuuhuoneen oven avautuvan, mutta askeleista syntyneet kevyet tömähdykset valpastuttivat hänet.
"No mutta!" hän hymähti kurkistaessaan keittiön oviaukosta. "Potilas on jalkeilla."
"Hmmmh..." Kaoru mutisi takaisin. Sellaisessa ulosannissa ei ollut mitään kummallista, mutta sen sijaan Kojiroa ihmetytti viuhka, jonka Kaoru oli nostanut kasvojensa suojaksi.
"Mihin sinä tuota tarvitset?" hän kysyi ja Kaoru vetäytyi hieman etäämmälle, kun hän nojautui lähemmäs. "Ja onko sinulla vielä kuumetta?"
"Carlan mukaan se on laskenut", Kaoru murahti ja yritti luikertaa hänen ohitseen. "Sivuun siitä, minun on päästävä pesulle –"
"Muistitko juoda mitään?" Kojiro pisti väliin ja kurkotti katsettaan yöpöydän suuntaan. Vesilasi oli edelleen koskemattoman näköinen.
"Teen sen sitten pian", Kaoru ärähti, mutta Kojiro ei antanut periksi.
"Kuule, on sitä vähemmästäkin suurmiehet pyörtyilleet, kun eivät ole pitäneet huolta nestetasapainostaan. Pedistä päätellenkin olet hikoillut kuumeen pois sitä vauhtia, ettei tosikaan", Kojiro murahti, kipaisi nappaamaan lasin ja jämäkästi ojensi sitä Kaorulle. Tämä mulkoili sitä ja häntä epäluuloisen näköisenä.
"En minä tarvitse sitä juuri nyt –"
"Tässä on vain vettä."
"Tiedän!"
"Mikä sinua sitten vaivaa? Ei minua kiinnosta haiseeko henkesi, viuhka helvettiin ja nestettä kurkkuun!"
Kaoru päästi turhautuneen hengähdyksen, mutta suostui sentään ottamaan lasin vastaan ilmeisesti tajuten, ettei kumpikaan heistä – varsinkaan hän – jaksaisi sellaista pelleilyä pidempään. Vaan sen sijaan, että Kaoru olisi juonut muitta mutkitta, tämä kääntyi ympäri ja kulautti vasta sitten.
"Hm?" Kojiro kumartui katsomaan Kaorun kasvoja ennen kuin tämä ehti huitaista häntä suljetulla viuhkalla. "Noh, älä nyt! Olen minä sinut ennenkin epäedustavana nähnyt..."
"Phah –" Kaoru äyskähti, ja Kojiro painoi muitta mutkitta suukon tämän ohimolle.
"Pakko kyllä sanoa, että sinä ja sänki olette mielenkiintoinen pari."
"Mrrh,
mene jo siitä!" Kaoru työnsi häntä kauemmas ja itsepäisesti piilotti kasvonsa nenästä alaspäin viuhkan taakse. "Minä haluan eroon tästä pistelevästä hirvityksestä ja vauhdilla!"
"Kaikin mokomin!" Kojiro hymähti heilutellen tyhjää vesilasia. "On muuten vallan ihanaa nähdä sinut virkeämpänä, kun olit niin megaluokan raasu pari päivää."
"Hmmh."
"Menenkin tästä olkkarin puolelle. Sano sitten jos tarvitset jotain."
"Hmmh."
"Otatko teetä kun olet valmis?"
"Tietysti."
Kylpyhuoneen ovi pamahti kiinni, ja Kojiro jatkoi hymysuin kulkuaan keittiöön. Kun Kaoru kerran jaksoi jo ärhennelläkin, täydellinen toipuminen ei ollut enää kaukana. Kaoru ei ollut koskaan ollut säyseä sairastaja, mutta kuume pakotti kenen tahansa isonkin kihon nöyrtymään. Nöyrtyminen taas ei sopinut Kaorun luonteeseen vähääkään, mutta minkäs teki.
Ilmastointilaite piipitti, kun Kojiro käänsi sitä hieman pienemmälle. Kaorua oletettavasti palelsi vielä jonkin verran, joten tavallista lämpimämpi asunto ei ollut pahitteeksi. Seuraavaksi hän otti keittiöstä mukaansa teekupin ja sanomalehden ja rojahti kotoisasti sohvannurkkaan. Hän oli päässyt urheilu-uutisten kohdalle, kun kylpyhuoneen ovi avautui ja Kaoru laahusti keittiöön. Kojiro pani merkille, miten tiukasti tämä oli kylpytakkiinsa kääriytynyt. Ehkä hänen olettamuksensa olikin osunut oikeaan. Hetken kuluttua Kaoru talsi tohveleissaan olohuoneen puolelle ja istui sohvalle hänen viereensä teetään siemaillen. Kojiro pani merkille heidän väliinsä jääneen etäisyyden.
"No, tulehan tänne, kun et kerran ole enää kuumeessakaan", hän kehotti ja levitti kätensä kutsuvasti.
"En tiedä, olenko millään halailutuulella", Kaoru murahti, mutta kömpi silti hänen kylkeensä ja laski päänsä hänen rintakehälleen.
"Ole vain siinä ja ota rennosti", Kojiro hymähti kosteisiin ja hyväntuoksuisiin hiuksiin. "Virkistikö suihku?"
"Mm-hm. Kiva tuntea olonsa vaihteeksi ihmiseksi..."
"Sileää leukaa myöten", Kojiro naurahti.
"Juuri niin", kuului vaimea murahdus.
"Ei se pahalta näyttänyt."
"Pah, anna olla."
"Olen tosissani!"
"
Unohda", Kaoru ärähti ja olisi varmasti kopauttanut päätään merkitsevästi häntä vasten, ellei se olisi verottanut liikaa toipilaan energiaa. "Kasvata oma parta, jos niin kiehtoo..."
"Johan sinä tiedät, ettei minua ole siunattu kauniilla parrankasvulla", Kojiro huomautti leukaansa hieroskellen. "Ei edes sängellä!"
"Tokkopa se sinulle sopisikaan", Kaoru hymähti.
"Niin, ehkei – mutta arvaapa kenelle sopii?"
"Olisi pitänyt vain liimata se hemmetin viuhka naamaan kiinni, niin ei tarvitsisi tällaistakaan keskustelua käydä", Kaoru nurisi ja tämän puhe puuroutui hänen paitaansa vasten tämän maatessa aivan kiinni hänessä. Kaikesta päätellen hän palveli mitä mainioimpana lämpöpatterina.
"Turhaan sinä nättiä naamaasi minulta olet piilottelemassa", Kojiro virkkoi ja hörppäsi teetään. "Sama se miten kipeä tai terve olet, olet aina yhtä soma."
Kaoru päästi hiljaisen tuhahduksen, josta ei käynyt ilmi oliko tämä hänen kanssaan samaa vai eri mieltä.
"Kuule", tämä sanoi sitten.
"Hm?"
"Kiitos."
"Mistä?"
"Hmh, tiedät kyllä", Kaoru mutisi ja sulki silmänsä. "Siitä että olet tehnyt viime päivistäni siedettäviä..."
"Eipä kestä", Kojiro sanoi hymyillen. "Hyvä jos minusta on ollut apua."
Hän odotti Kaorun vastaavan jotain, mutta kun tämän hengitys hetken kuluttua muuttui rauhallisemmaksi, Kojiro tajusi tämän torkahtaneen. Mikäs siinä, sai hän lehtensä luettua ja teekupposensa juotua Kaoru kainalossaankin.
