Tätä et minulta vie | S | bjarmialainen draama

[hiddenben]

Nimi: Tätä et minulta vie
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: bjarmialainen draama, jossa syksyn ja uskonnon elementtejä
Haasteet: OTS20 #2 (suomalainen kansanusko), Originaalikiipeily sanalla uskonto, 12+ virkettä XIX, FFF1000 sanalla usko.
Yhteenveto: Mies sanoo yksittäisen sanan, jota en tunnista, niin kuin en tunnista mitään muutakaan tässä oudossa maailmassa, jonne minut on viety.

K/H: Bjarmia ja bjarmien jumala Jomali ei ehkä ole sataprosenttisesti suomalaista kansanuskoa kuten esimerkiksi parat, hattarat ja näkit, mutta monia pohjoismaisia saagoja Bjarmiasta kyllä löytyy ja siten Jomalin voi ehkä ajatella kuuluneen suomalaisten kansanuskoon. Enemmän tietoa löytyy tekstin lopusta, sieltä löytyy myös virkehaasteen sanalista. Kiitos Sanaseuralle kommenteista! Tähän tekstiin on kaikenlainen palaute tervetullutta

Tätä et minulta vie

Hevoskärry tekee tietään sumuisen metsän läpi. Istun sidottuna miehen vieressä ja katselen, kuinka usva kietoutuu hiljaisten havupuiden latvoihin kuin tiheään kudottu pellavahuivi käden ympärille.

Vierauden tunne ahdistaa: en tunnista tätä metsää, en sen puiden korkeutta, en näiden lintujen laulua, en tätä tihenevää latvustoa, hengitykseni kiihtyy ja silmissä sumenee, minä en -

voi Jomali, armahda minut.

✴✴✴

Kun kärry pysähtyy keskelle metsää, havahdun hereille levottomasta unesta. Mies riuhtaisee minut alas ja tönäisee männyn juurelle istumaan eikä välitä, vaikka hameeni helma kohoaa säädyttömän ylös.

Mies sanoo yksittäisen sanan, jota en tunnista, niin kuin en tunnista mitään muutakaan tässä oudossa maailmassa, jonne minut on viety.

Sylkäisen maahan ja mies lyö vastaukseksi (tämän kielen me jaamme), mutta kipu ei merkitse minulle mitään.

Katselen, kuinka metsän vihreät ja ruskeat värisävyt sumenevat silmissäni ja kaipaan kotiin.

✴✴✴

Yritän paeta, mutta pian istun jälleen sieppaajani vieressä, nyt kömpelöissä, huonosti ranteisiini sopivissa käsiraudoissa. Olkapääni kipuilee ja kyyneleet valuvat kasvoilleni, mutta en minä murtumaa itke vaan Jomalia, jonka tämä mies tovereineen häpäisi ryöstäessään temppelimme.

Minä olin auttamassa temppelilääkäriä leikkauksessa, kun suuret kädet tarttuivat minuun ja vetivät mukaansa. En tiedä, mitä muille tapahtui: muistan vain kaaoksen, huudot ja kuinka hengitys takertui kurkkuun nähdessäni, mitä Jomalia suojelevalle kilvelle oli tehty.

Mies antaa minulle hedelmän, se on pyöreä ja kuoreltaan nahkea. Saan syötyä sitä kahlituin käsin ja vaikka kuinka toivon, että se olisi mädäntynyt ja maultaan katkera, osa minusta nauttii sen makeasta mehusta. Mies katsoo vierestä ja pitää kai minua hupaisana, koska päästää ilmoille kuivan, pölyisen naurun.

✴✴✴

Syksyn värit valuvat ympärillämme kuin temppeliseinien kosteaksi jäänyt maali. Olen aina rakastanut pohjoisen ruskaa, sen äkkinäistä saapumista ja pikaista lähtöä, mutta täällä ruska on toisenlainen, pidempi ja raskaampi ja synkempi.

Niin kuin mieleni, miten minä Jomali jaksan tätä,

sillä matka jatkuu yhä vain. Kirkkaina päivinä mies yrittää opettaa minulle kieltään. Seuraan hänen osoittavan kätensä liikettä ilmeettömänä ja välinpitämättömänä, vaikka jokainen kuulemani uusi sana saa minut hapuilemaan kielelläni kirjainten teräviä ja pehmeitä piirteitä.

Lopulta toistan yhden hänen sanoistaan,

tammi

mutta niin verkkaan, ettei sitä voi samaksi sanoa.

✴✴✴

Minä mietin usein Jomalia ja kaikkia niitä kauniita koruja, joiden viileät ketjut kiedoimme hänen kaulaansa osoittaaksemme arvostuksemme häntä kohtaan ja kuinka hienoa oli saada olla osa temppelin väkeä.

Kerran erehdyn sanomaan hänen nimensä ääneen, jolloin kärry pysähtyy kolahtaen ja mies tarttuu minua leukaperistä kiinni. Hänen otteensa on järisyttävän vahva, ja hetken ajattelen kaiken olevan osaltani ohi

vihdoin, kiitos Jomali, kiitos kiitos

kunnes tunnen miehen huulet omillani ja teen kaikkeni pyristelläkseni vapaaksi.

✴✴✴

Viimein käännymme päätieltä ja polku vie meidät järvelle, jonka syksyinen hohde saa minut hengähtämään. Mies auttaa minut alas kärryistä ja vie hirsimökille halukkaana esittelemään minulle kotinsa, mutta jarruttelen ja katselen ympärilleni haaveillen siitä, minne Jomalin alttarin perustan,

sillä täällä sinä voisit viihtyä.

Spoiler: näytä

12+ virkehaaste XIX sanalista: sumu, hiljainen, armo, kun, säädytön sana, kipu, väri, käsiraudat, leikkaus, kilpi, hedelmä, mädätä, hupaisa, valua, rakastunut, yhä, kirkas, liike, verkkaan, viileä, kolahtaa, ohi, hohde, haaveilla + jokeri

Ja sitten vähän lisätietoa Bjarmiasta, jälleen poimittuna Risto Pulkkisen teoksesta Suomalainen kansanusko - samaaneista saunatonttuihin (2014):

Norjalaiset saagat kertovat yhdistetyistä kauppa- ja ryöstöretkistä bjarmien maahan. Kuuluisin maininta bjarmeista on Pyhän Olavin saagan kertomus viikinkien Thore Hundtin ja Karlin retkestä Bjarmiaan vuonna 1126. Thore Hundt ja Karli purjehtivat Bjarmiaan ja tekivät ensin kauppaa bjarmien kanssa. Kun kaupat oli tehty, kaupparauha ajan tavan mukaan irtisanottiin ja ryhdyttiin ryöstämään. Kohteeksi valittiin bjarmien jumalan Jomalin temppeli, jossa tiedettiin olevan kultaa ja muita aarteita.

Bjarmeilla on ilmeisesti ollut järjestäytynyt ja rikas yhteiskunta. Elias Lönnrot pohdiskeli, että Pohjola olisi saattanut olla Vienanmeren pohjukkaan sijoittuva myyttis-historiallinen Bjarmia. - - On ilmeistä, että Bjarmiaksi kutsuttu asutuskeskus on sijainnut jossakin Vienanmeren pohjukassa. Jomalin nimi osoittaa, että he olivat suomensukuisia, ja vahvimmin tarjolla bjarmeiksi ovat olleet karjalaiset ja vepsäläiset. (s. 61)

[marieophelia]

Silmäilin tätä jo sunnuntaina, mutta keskityin silloin lähinnä vain bongailemaan, missä mikäkin virkehaasteen sana on. Nyt sitten toisella lukukerralla pystyin keskittymään enemmän tarinan maailmaan. Bjarmia on minulle taas ihan uusi juttu -- ensin siitä tuli mieleen jotain Intiaan liittyvää -- vaikka näköjään Bjarmia löytyy Olaus Magnuksen kartasta ja vaikka mistä, mikä periaatteessa on tuttua, en vain ole siihen mitään huomiota kiinnittänyt. Nooh, nyt olen taas vähän fiksumpi!

Mutta siis tekstiin, sillä se on upea! Tähän on tosi hienosti yhdistettu muinasskandinaavien ryöstelyperinne (morsiamen ryöstö) ja päähenkilön vahva pyhittäytyminen Jomalille. Ryöstäjän ja ryöstetyn katsomukset menevät kiintoisasti ristiin. Erityisesti tuo, miten ryöstäjä uskoo tehneensä ihan tavallisen ja normaalin teon, kertoo tosi hyvin tästä todellisuudesta! Jäin myös miettimään, että Jomali varmasti merkitsee jotakin myös ryöstäjälle. Kaikki minussa sotii sitä vastaan, että haluaisin tällä tavalla solmitun liiton onnistuvan, mutta vaikuttaa uitenkin siltä, että ryöstetty alkaa (Jomalin avulla) hyväksyä osansa. Eipä siinä oikein tietysti muutakaan voi.

Mutta siis hienosti olet hyödyntänyt lähdemateriaalia ja myös virkehaasteen sanoja. Kiitokset!<3

 

[hiddenben]

Kiitos ihanasta kommentista, marieophelia! Minäkin opin jatkuvasti uutta tätä OTS-haastetta toteuttaessani ja huomaan inspiroituvani todella paljon erilaisista kansanuskon yksityiskohdista - kivaa siis, että pystyn tätä kautta avaamaan näitä yksityiskohtia muillekin Minua ilahdutti kovasti se, että tykkäsit tästä tekstistä ja että onnistuin tuomaan hahmojen samanaikaisen konfliktin ja hiljalleen orastavan sovinnon tällaisen kerronnan kautta. Ajattelen, että ryöstetylle tuo toivoa ja lohtua se, että hän tuo Jomalin mukanaan vieraalle maalle - vaikka eihän sitä tiedä, miten käy, kun ryöstäjä saa tietää hänen tehneen vanhalle jumalalleen alttarin. Mutta ehkä he ratkaisevat asian. Kiitos vielä kommentista ja kehuista, ne ilahduttivat hurjasti ♥

[kaaos]

Heipsis kommiksesta!

Tämä oli aivan valloittava! Aikoinaan mulla oli tuo Pulkkisen teos kurssikirjana yliopistolla ja se on kyllä sitten loppumattoman inspiroiva, mikä paketti!

Oon paljolti samaa mieltä marieophelian kanssa, tosi kivalla tavalla rakennettu teksti, tykkäsin siitä ettei alussa ihan heti tajunnut mistä onkaan kyse, mutta sitten tilanne alkoi valjeta.

mies lyö vastaukseksi (tämän kielen me jaamme)

tämä oli ensimmäinen tosi pysäyttävä kohta! olin ihan et ohh ouu! tosi kova ja hieno!

Kieli tässä tekstissä oli kaunista, soljuvaista ja syksynväreilevää ja se sopi tosi suloisen tiiviisti tähän tarunhohtoiseen bjarmialaisen näkökulmaan. tuo "tammi" oli kans tosi hyvä! jäin miettimään, jos Bjarmia=Pohjola, eli jossain siellä vienanmeren, kuusamon (?) korkeuksilla, niin oliko tämä tammesta kertova ryöväri sitten jonkin sortin etelänvetelä vai mihinkäs suuntaan heidän tiensä oikein vei tässä? jotenkin korkeammat puut ja venyvämpi ruska sijoittivat ryövärin kodin mun mielessäni yhä suomeen, mutta eteläiseen...

Kiitos tästä lukukokemuksesta, oli antoisa, kaunis ja kiehtova!

kaaos

//: edit ainiin! halusin vielä kehaista tuota upeeta otsikkoa! on nimittäin! nyt on!

[hiddenben]

Olipa ihana ja hymyilyttävä kommentti, kiitos siitä kaaos! ♥ Ihana kuulla, että tykkäsit tekstin kielestä ja siitä, miten teksti avautui hiljalleen! Ja että otsikkokin miellytti! Heh, etelänvetelä xD Olet kyllä ihan oikeilla jäljillä, koska jotakuinkin niin tämän ajattelin: Bjarmia on Vienanmerellä, jonne mies on tullut ryöstöretkelle, ja vie kertojan nyt mukanaan etelään. Siksi ajattelin, ettei nainen tunnista omenaakaan, koska niitä ei kasva niin pohjoisessa. Matka taas kestää niin kauan, että he ehtivät muuttua vihollisista jonkinlaisiksi tovereiksi. Kiitos vielä kommentista!

[valokki]

Vau miten kiehtova ja pysäyttävä tarina! Mä tykkään niin paljon näistä sun suomalaiseen (ja vähän muihinkin) muinaisuskoon pohjautuvista tarinoista, ja sulla nousee vähän eri elementit esille eri tarinoissa. Munkin piti joskus aikanaan lukea tuo Risto Pulkkisen teos kurssikirjana, ja vaikka se todella kiehtova olikin, huomaan unohtaneeni melko paljon (kuten vaikka tämä Bjarmia). Kiva siis päästä näiden sun tarinoidesi kautta vähän "kertaamaan" ja vähän leikittelemään mielikuvilla, miten erilaiset muinaisuskon elementit olisivat oikeasti saattaneet näkyä ihmisten elämissä.

Muutkin olivat jo kehuneet tämän toteutusta, ja itsekin pidin siitä todella paljon. Osiin jakaminen toimi tässä hyvin, ja se rytmitti tarinaa kivasti. Lisäksi tässä vuorottelee hauskasti se, kun päähenkilö kuvailee ympäristöään, tapahtumia ja tuntemuksiaan, ja vuoroin hän taas keskustelee Jomalille. Päähenkilölle on varmasti todella tärkeää, että hän kokee jonkun tutun ja turvallisen olevan hänen mukanaan huolehtimassa hänestä. Hän tuntuu kyllä hyvin tietävän, mitä hänelle tapahtuu ja mihin hän on menossa, ja on varmasti pelottava ajatus joutua keskelle aivan uutta kulttuuria ja vieraita ihmisiä yksin. Tämä herätti muutenkin miettimään paljon sitä, kuinka uskontojen elementit ovat aikoinaan ristenneet keskenään, kun tämänkaltaisia ryöstöretkiä on tehty, eivätkä ryöstetyt ole varmasti hevillä päästäneet irti omasta tutusta uskonnostaan, joka on varmasti tuonut turvaa uuteen ympäristöön totuttelemisessa.

Kiitos, tämä oli hurjan mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä tarina!

[Sokerisiipi]

Tämä oli ahdistava, mutta silti kaunis ja tunnelmallinen teksti. Pidin todella paljon noista kerrontaan ujuttautuvista ajatuksista. Se toi kertojan ahdingon lähemmäs lukijaa. Olit kuvannut lumoavasti luontoa ja kertojan mielenmaisemaa sen kautta. Tuntui hyvältä, että kertoja pitää kiinni itsestään ja uskostaan mahdottoman surkeissa olosuhteissa. Hienosti käsittelit tätä aihetta ja näkökulmaa. Kiitän!