Katulasten aakkoset, S, found family

[Linne]

Ficin nimi: Katulasten aakkoset
Ikäraja: S
Genre: character study
Trope: found family
A/N: tämä ficci syntyi Kaarnen ota koppi -haasteen pohjalta, erityisesti  tämän runon enkä ole mitään haastetta miettinyt näin kauan.  Väsäilin ja pyörittelin haastetta varmaan vuoden ja aloitin aina alusta uusilla fandomeilla ja hahmoilla. Lopulta päädyin tähän ja tähän se jää Kiitos Kaarneelle aivan ihanasta haasteesta, vaikka olikin pahuksen vaikea





Vicky ei luottanut ihmisiin.

Luottamus oli ylellisyyttä, johon varkailla ei ollut varaa, ja Vicky oli aina ollut varas. Ihmiset saattoivat milloin tahansa kääntää selkänsä, työntää hänen rahansa taskuihinsa antamatta mitään vastineeksi, kävellä pois käytettyään häntä tarpeeksi. Maailmassa pystyi luottamaan vain yhteen ihmiseen ja se oli hän itse.

Hän ajatteli tätä maatessaan orpokodin lattialla, joka oli täynnä tuhisevia, itkeviä ja yskiviä lapsia. Hän ei olisi siellä kauan, ei tietenkään. Hän oli hiljainen liikkeissään ja orpokodista oli helppo karata.

Poika joka makasi hänen vieressään ei ilmeisesti ollut ymmärtänyt tätä. Tämä itki hiljaa käpertyneenä nuttunsa sisälle. Vicky kurtisti kulmiaan. Nuttu oli hyvälaatuista villaa, sisältä silkillä vuorattu. Hän pohti, mistä poika oli varastanut sen.
“Mikä sinun nimesi on?” hän kysyi hiljaa. Vicky piti nimistä. Ne olivat kaikki erilaisia.
Poika kääntyi katsomaan häntä. Tämän silmät hohtivat kuunvalossa sinisinä kuin yötaivas.

“Kitre”, tämä kuiskasi.

Ja silloin Vicky tiesi, että suojelisi tätä poikaa koko loppuelämänsä.


Kit oli oikeudenmukainen.

Kenties se johtui hänen tiukasta kotikasvatuksestaan joka katkesi uppoavaan laivaan, kadonneeseen perheeseen ja orpokotiin. Kit ei sietänyt ajatusta siitä, että jollakulla toisella oli enemmän kuin toisella, että joku saattoi saada enemmän vain siksi että oli sattunut syntymään oikeaan perheeseen. Hän halusi aina jakaa kaiken mitä hänellä oli, vaikka se tarkoittikin, että hän näki joskus nälkää.

Vicky kiusasi häntä siitä jatkuvasti. Kadulla oltiin vastuussa vain itsestään, tämä sanoi, ja kun Kitin nuttu -ainoa esine mitä hänellä oli enää jäljellä perheestään taskuveitsen lisäksi -varastettiin, hän alkoi hiljalleen uskoa tyttöä.

Mutta kun hän hän tapasi orpokodin pihalla kuparitukkaisen pojan joka kertoi hänelle, ettei osannut lukea, hän alkoi heti piirrellä kirjaimia hiekkaan välittämättä Vickyn mulkoilusta.


Darren oli vapaa.

Tietysti he kaikki olivat vapaita, erityisesti sen jälkeen kun olivat karanneet orpokodista ja alkaneet elää keskenään kadulla. Heillä ei ollut sääntöjä, ei koulua tai kotiintuloaikoja, ei edes kotia. He eivät koskaan kumartaneet kenellekään, varastivat kaikilta keiltä uskalsivat, söivät leivonnaisia aamiaiseksi.

Mutta Darren oli vapaa toisellakin tavalla, mihin useimmat eivät pystyneet. Sen jälkeen kun Kit oli piirtänyt ensimmäiset kirjaimet hiekkaan, valtava tiedon valtameri josta hän oli aikaisemmin nähnyt vain välähdyksiä, avautui hänen jalkojensa juureen kirkkaana ja houkuttelevana. Sen jälkeen hän ahmi tietoa kuin Vickyn varastamaa leipää, antoi tiedon täyttää tyhjyyden sisällään.

Hän etsi sanomalehtiä puistoista ja kadunvarsilta, näpisti kirjoja koulupojilta ja herrasmiehiltä, piirsi hiilellä heidän piilopaikkojensa seiniin kunnes hänen kirjaimensa olivat yhtä täydellisiä kuin Kitin. Hän keräili kaikenlaista ja rakensi niistä keksintöjä jotka joskus toimivat, joskus päättyivät räjähdykseen ja Vickyn kiroiluun.

Darren jakoi tietoa mielellään ja kun hän eräänä päivänä satamassa näki pojan käyttävän vääränlaista koukkua, hän kertoi sen tälle heti.


Ethan oli lämmin.

Hänen kätensä olivat aina lämpimät, polskivat he sitten satamassa kuumina kesäpäivinä tai värjöttelivät hylätyissä rakennuksissa kylminä talvina. He käpertyivät aina lähekkäin kituvan tulen ääreen, jopa Vicky, vaikka hän valittikin että Ethan haisi kalalle.

Ethan oli lämmin muillakin tavoilla, vaikka ei sitä aina ymmärtänyt. Hän istui Vickyn vieressä kun tämä tuijotti öisin tulta, uskaltamatta mennä nukkumaan ettei kukaan tulisi yöllä ja veisi heidän pientä perhettään pois. Hän meni makaamaan Kitin viereen kun poika itki öisin vanhempiaan ja veljeään, perhettä jonka oli menettänyt. Hän lohdutti Darrenia, kun tämä tuijotti surkeana koulupojan laukusta nappaamaansa matematiikan kirjaa, jonka laskuja kukaan ei opettanut häntä ratkaisemaan.

Ja kun hän törmäsi kadulla nuoreen tyttöön joka juoksi konstaapeleja karkuun varastettua leipää rintaansa vasten puristaen, hän tarttui tätä kädestä ja vei mukanaan.


Kara oli kiltti.

Hän oli kiltti sellaisella tavalla, jota useimmat eivät olisi pitäneet kiltteytenä, mutta se oli kadun kiltteyttä. Hän ei halaillut ystäviään -perhettään -tai kertonut heille kauniita valheita. Sellainen oli rikkaiden ihmisten kiltteyttä, eikä heillä ollut varaa sellaiseen.

Mutta hän parsi Ethanin paidan kun se repeytyi katutappelussa, hän teroitti Darrenin hiilistä tehdyt kynät ja hän peitteli Kitin, kun tämä nukahti tulen ääreen.

Hän riiteli Vickyn kanssa, kun tämä halusi mennä ulos toreille, vaikka sade piiskasi heidän piilopaikkansa rikkinäistä kattoa ja kerääntyi lammikkoina lattialle. Hän etsi kaduilta kaikenlaista, mikä saattoi auttaa heidän pientä perhettään selviämään eteenpäin, sellaistakin, mitä he eivät välttämättä tarvinneet: kirjoja Darrenille, kiiltäviä lasinkappaleita vieheiksi Ethanille, tarinoita Kitille ja uudet kengät Vickylle. Ja eräänä päivänä hän toi heille siskon.


Ruth tiesi, että hänen ystävänsä olivat lapsia.

Ei hän ollut heitä vanhempi, mutta ei hänen tarvinnutkaan olla. Kasvettuaan leipomossa ennen kuin se paloi maan tasalle, hän tiesi, millaisia lapset olivat. Hän näki sen siinä, miten Darren vaelteli ajatuksissaan liian lähelle tulta, miten Vicky yritti mennä ulos ilman takkia ja Kara kinasteli Ethanin kanssa.

Lapset tarvitsevat äitiä elääkseen, tai ainakin he tarvitsevat vanhempia. Ruth ei ollut kenenkään äiti, mutta hän oli kokki, ja se oli melkein sama asia.

Hän oppi valmistamaan Ethanin satamasta tuomat kalat aina eri tavalla. Hän oppi katsomaan, milloin Darrenin kädet olivat täynnä pikkuruisia tikkuja puun vuolemisesta. Hän oppi näkemään, milloin Vicky alkoi nuokahdella tulen äärellä ja milloin Kara teki väärän piston tai milloin Kit kävi liikaa tytön hermoille. Hän oppi, että vaikka heidän piilopaikkansa vaihtuivat, heidän tavaransa katosivat ja ne varastettiin, he selviäisivät aina, koska he olivat perhe.

[Uhkarohkea]

Tässä oli jotenkin lempeä ja hieman satukirjamainen tunnelma.

Hän oppi, että vaikka heidän piilopaikkansa vaihtuivat, heidän tavaransa katosivat ja ne varastettiin, he selviäisivät aina, koska he olivat perhe.

Etenkin tämä loppu oli ihana.

Kiitos tästä!

[Linne]

Uhkarohkea satukirjamaiseen tunnelmaan pyrinkin (vaikka ehkä vähän surulliseen sellaiseen) joten on kiva kuulla, että se onnistui. Kiitos kommentista!

[Larjus]

Olipa tässä surullisesta alkuasetelmastaan huolimatta ihanan lämpöinen tunnelma ♥ Maailma osaa olla julma ja karu paikka, mutta onneksi lapsilla on toisensa. Todellista found family -henkeä.

Mulle tuli tätä lukiessa mieleeni Marja-Leena Tiaisen Alex-kirjat (joita luin siinä teini-iän kynnyksellä), Oliver Twist ja eräs fici(sarja), jota suunnittelin ja vähän kirjoittelinkin noin 14-vuotiaana Tällä onkin sellainen aihe, joka on oikeestaan aina kiehtonut mua, niin oli siinäkin mielessä kivaa lukea tätä Elämää, jota ei koskaan haluaisi itse elää, mut kirjoittamisen kautta on kiva sitäkin käsitellä ja tutkiskella (ja siten "kokea").

Ehkä eniten tykkäsin tässä rakenteesta ja siitä, miten joka hahmon pätkä on yhteydessä toisiin ja luontevasti sidottu edeltävään ja seuraavaan. Kivasti aina jokainen toimii johdantona itseään seuraavalle osalle. Tässä onkin samaan aikaan kokonaisen tarinan että yksittäisten hahmokuvausten tuntua, ja mun mielestä se toimii hyvin. Jossain kohtaa lukiessa, kun tämän rakenteen tajusin, ajattelin että vois olla aika siistiä, jos viimeisen hahmon pätkä sisältäisi vähän samanlaisen aasinsillan takaisin Vickyn pätkään, mutta tuollainen lopun päätelmä/yhteenveto hahmojen tilanteesta oli erinomainen valinta ja ehkä kuiteskin se kaikkein toimivin ja järkevin. Siinä tulee myös hyvin vielä oikein selvästi sanoitettuna tämän tarinan found family -trope

Ihan mahtavaa, että sait lopulta haasteesi suoritettua, vaikka se todelliseksi haasteeksi osoittautuikin Toivottavasti oot ylpeä lopputuloksesta, koska tää on tosiaan hieno ♥

[hiddenben]

Olipa tämä hauskalla tavalla yllättävä ja samalla tosi sydämellinen teksti! Larjus kommentoikin tätä samaan aikaan, kun itsekin luin ja olen hänen kanssaan samaa mieltä, että tässä on lasten kurjasta taustasta huolimatta lämpöä ja rohkeutta. Ja olet myös tulkinnut tuota Ota koppi! -haasteen runoa todella kivalla tavalla, vaikka se vaikeuksia aiheuttikin

Minuakin miellytti kovasti tämän tekstin rakenne ja tuollainen sadunomainen kerronta sopi erinomaisesti siihen nähden, että tarinan hahmot ovat itsekin lapsia. Kerronnan kepeys on lapsenomaista, sillä se jättää sopivalle etäisyydelle kuoleman ja kärsimyksen ja rinnalle ilmestyvät rohkeus, päättäväisyys ja samalla lojaalius, mikä on katulapsien selviytymiselle tärkeää. Oli hauskaa saada seurata mukana, miten pieni perhe kasvoi Kitistä ja Vickystä yhä suuremmaksi ja millaisia yhteyksiä he välilleen loivat Myös tekstin nimi on tosi onnistunut! Sitä voi tulkita muutamalla eri tavalla ja se kuvastaa minusta hyvin katulasten arkea.

Jokainen hahmo oli kivalla tavalla erilainen ja tuo katuperheeseen oman tärkeän ominaisuuden. Pidin siitä, että etenkin Vicky tuntuu pitävän johtajan roolia yllä alusta alkaen ja hänen kanssaan on ehkä vaikein tulla toimeen, mutta samalla kaikista hahmoista aistii heidän kunnioittavan häntä. Hahmoista myös Kara ja hänen rehellinen kiltteytensä sekä Darrenin lukutaito ja sitä myöten avautuvat maailmat (ja tiedekokeilut!) ihastuttivat. Onnistunut found family -kokoelma!

Tämä oli todella monipuolinen ja kiva teksti, pidin tästä kovasti! Kiitos

[Fiorella]

Tämäpä oli suloinen, yhteisen selviämisen ylistys. <3

Katulapset pitämässä huolta toisistaan, sinnikkäästi jatkaen eteenpäin silloinkin, kun kaikki vaivalla haalittu viedään heiltä. Aina voi alkaa taas alusta, kunhan heitä ei viedä toisiltaan. Tykkäsin tästä ja toivon, että tarina jatkuisi edemmäskin, eikä jäisi pelkästään esittelyksi. Tosin tämä soljui eteenpäin todella sujuvasti tarinana sitä mukaa, kun lapsi toisensa perään esiteltiin niin lukijalle kuin pikku perheellekin.

Pidin erityisesti siitä, miten jokainen saattoi tuoda omat erityistaitonsa toistenkin hyödyksi ja iloksi. Ja kuinka he pitivät toisistaan huolta. Myös se, miten luku- ja kirjoitustaito korostui tässä, tuntui merkitykselliseltä.

[Linne]

Ensinnäkin kiitos kaikille aivan ihanista kommenteista, ne piristivät hurjasti päivää <3

Larjus tämä on minustakin aina ollut hirmuisen kiehtova idea, ja jotain oliver twistmäisyyttähän tässä tosiaan on Tosiaan sellaista elämää millaista ei itse ikinä haluaisi elää eikä ole koskaan elänytkään, mutta ehkä juuri sen takia siinä on jotain niin kiehtovaa. Toi kiertyminen takaisin Vickyn pätkään oli hyvä idea! Kirjoittaessa en sitä hoksannut, mutta toimihan se tosiaan näinkin

Hiddenben on ihana kuulla että tekstistä välittyi lämmin tunnelma! En halunnut tästä mitenkään kovin inhorealistista, vaan halusin nostaa esiin nimenomaan found familyn ja myös jonkin verran character studya, kun en ole kovin paljon näistä hahmoista vielä finiin kirjoitellut. Haasteen runo oli sekin minusta niin kaunis ja lohdullinen että halusin nostaa sen suureen osaan tässä tekstissä. Otsikkoa mietin pitkään ja päädyin lopulta tuohon, koska siinä tekstin teema (katulapset) tuli heti selväksi.
Olipa kiva kuulla, että hahmoista löytyi suosikkeja! Vicky on tosiaan joukossa se, jonka kanssa on vaikein tulla toimeen mutta joka kuitenkin on asunut kaduilla pisimpään ja tuntee ne parhaiten. Tuo runo tuotti itselle päänvaivaa, mutta lopulta oli yllättävän helppo päättää, mikä ominaisuus kuvaisi mitäkin hahmoa parhaiten. Vicky onkin heistä ainoa, jonka kohdalla runon sanoma kääntyi päinvastaiseksi, koska hän ei todellakaan luota oikeastaan keneenkään (paitsi ehkä Kitiin)

Fiorella Ihana kuulla, että haluaisit tarinan jatkuvan! He tosiaan ovat perhe, ja kuten kaikissa perheissä, jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Lukutaito on tosiaan varsinkin Darrenille tärkeä asia, ilman sitä kun on aika tuomittu jäämään osattomaksi monesta maailman ihmeestä. Kirjoitan varmaan näistä hahmoista hyggehaasteeseen, joten jos tämän perheen seikkailut kiinnostavat, sieltä heitä voisi löytyä lisää

Vielä kerran kiitos kaikille aivan ihanista kommenteista, ne ilahduttivat hirmuisesti!

[marieophelia]

Voi miten kivat henkilöt tässä on!<3 Olet kertonut kaikista lapsista tosi sympaattisia asioita, kuten vaikka:

Vicky piti nimistä. Ne olivat kaikki erilaisia.

ja

Ruth ei ollut kenenkään äiti, mutta hän oli kokki, ja se oli melkein sama asia.

Kertomuksen rakenne on myös veikeä. Hauskaa, miten jokainen lapsi jonkun taipumuksensa avulla löytää vielä yhden ystävän lisää! Toisto tosiaan tuo tähän kivaa sadunomaisuutta (tulee mieleen vaikka jokin "Yksi pieni elefantti marssi näin" -tyyppinen leikki. ) Lapset ovat kaikki sopivalla tavalla niin erilaisia, että tarina tuntuu tosi eläväiseltä. Jäin myös miettimään hahmojen taustatarinoita, kuten uponnutta laivaa.

Sellainen pienen pieni oikeinkirjoitukseen liittyvä huomio, että kun käytät virkeissä ajatusviivaa, jätä viivan kummallekin puolelle välilyönti. Esimerkiksi tässä kohdassa: Hän ei halaillut ystäviään -perhettään -tai kertonut heille kauniita valheita, viivojen paikka hämäsi minua niin, etten ensin ihan hahmottanut virkettä.

Katulapsi-teema on aika karu, niin kuin Larjus sanoikin, sitä ei tosiaan toivoisi kenenkään kohdalle, mutta on ihana lukea neuvokkaista lapsista ja siitä, miten he saavat lohtua ja turvaa toisistaan. Luen varmasti vielä toisenkin näistä hahmoista kirjoittamasi tarinan ja totta kai useammankin, jos heistä innostut kirjoittamaan. (Vaikkapa Katulasten joulu jatkasi hyvin Dickensin hengessä! )

Kiitokset!<3

[Linne]

Kiitos ihanasta kommentista Marieophelia!

En ollu hoksannutkaan että tässä tosiaan on tällainen Elefanttimarssin tyylinen rakenne. Hauska oivallus! Tästä tosiaan tuli tällainen ketju, että yksi lapsi löysi aina uuden jäsenen lisää pikku perheeseen. Kiva kuulla, että rakenne toimi! Olen myös otettu siitä, että hahmojen taustatarinat jäi mietityttämään, saatan kirjoittaa niistä jossain vaiheessa lisääkin.

Kiitos tuosta vinkistä! Väliviivat on mun Akilleen kantapää, ne eivät tahdo ikinä osua oikein

Ihana kuulla, että aiot lukea vielä toisenkin tarinan! Katulasten joulu kuulostaa hauskalta idealta, pitää laittaa se korvan taakse joulua odottelemaan

Vielä kerran kiitos kommentista, se piristi kovasti!

[sugared]

Ihminen on kyllä ihmeellinen olento, kun tuntuu löytävän toivoa, iloa ja yhteyttä toisiin kurjissakin oloissa! Tykkään kovasti found family -troopista, ja se toteutui kyllä tässä juuri niin sydäntä lämmittävällä tavalla kuin voi toivoa! <3

Jokainen uusi perheenjäsen piirtyi tässä elävänä ja omana itsenään, ja tykkäsin tosi paljon siitä, miten heidän persoonansa avautuivat tekstissä ja miten he omalla erityisyydellään täydensivät perhettä. Tuntuu ikävältä nimetä lemppareita, kun jokainen lapsi on oma sympaattinen itsensä, mutta kyllä Darren (oletettavasti akateemisen uteliaisuutensa vuoksi ) on erityisen sydäntä lähellä!

Tykkäsin kovasti myös sun kielestä ja kirjoitustyylistä! Tekstin rakenne tuki hienosti teemaa ja sitä, miten perhe laajeni ja miten lapset oppivat toinen toisiltaan. Mulle tuli rakenteesta mieleen sellainen haitariksi taitetusta paperista leikattu ketju, jossa hahmot pitävät toisiaan käsistä, kun ketjun avaa - osuvaa symboliikkaa! Musta oli myös hyvin mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää se, että vaikka jokaisen hahmon osuuden aluksi ikään kuin tiivistit yhteen lauseeseen kyseisen hahmon "ominaispiirteen", eivät nämä piirteet jääneet staattisiksi vaan hahmon tarinan auetessa muuttuivat ja kasvoivat suhteessa ympäristöönsä. Erityisen kiinnostava hahmo tässä mielessä oli Vicky, joka ei luottanut ihmisiin, mutta joka ottamalla Kitin suojelukseensa käynnisti sen ystävällisten tekojen ketjureaktion, joka kasasi perheen hänen ympärilleen.

Nappasin Kommenttikampanjasta Katulasten karnevaalin, ja onpa mukavaa, että pääsen sen kautta lukemaan lisää näistä hahmoista! Kiitos lämminhenkisestä lukukokemuksesta!

[Linne]

Ihanaa että tykkäsit, sugared!

Kiva kuulla, että jokainen hahmo tuntui erilaiselta ja erityiseltä. Tarkoitushan nimenomaan on, että he kaikki täydentävät pientä perhettä, eikä kukaan ole toista tärkeämpi. Sitten taas lukijana on ihan ok jos on lemppareita mukava kuulla että kiinnyit jo Darreniin, hän onkin suloinen tiedekokeiluineen <3

Tämä rakenne lähti alunperin Kaarneen haasteen runosta jonka linkkasinkin tuonne alkuun. Hyvä kuulla, että se toimi, sillä tosiaan kääntelin ja vääntelin sitä pitkään, ja pohdin myös sitä, mikä piirre kuvaisi ketäkin parhaiten. Kuten sanoitkin, mikään piirre ei kuitenkaan pysty kertomaan kaikkea yhden lapsen persoonasta. Tuo paperiketju on hauska metafora ja kuvaakin tätä tekstiä hyvin!

Vicky on erikoinen hahmo siinä mielessä, että hän on ainoa, jonka kohdalla piirre kääntyi kielteiseksi: hänhän nimenomaan ei luota ihmisiin. Tuo oivallus siitä, että tästä huolimatta se oli nimenomaan Vicky, joka aloitti perheen kasaamisen ympärilleen, oli erittäin hyvä. Enpä ole aikaisemmin tätä ironiaa tajunnut, mutta nyt mietin sitä loppuillan

Ihanaa että tämä poppoo jaksoi kiinnostaa vielä toisenkin tekstin verran! Kiitos ihanasta kommentista <3

[Kaarne]

Hahaa, katulapsiaakkoset ja pieni kuvaus kaikista, tämäpä oli ihana! Tätä en muistakaan lukeneeni aiemmin (ja jos olisin lukenut, niin varmasti muistaisin, kun tässä on niin kätevästi esitelty hahmot), mutta hauskaa, että Ota koppi -haasteesta syntyi jotakin tällaista. Vilkaisin vielä myös tuota runoa ja olet kyllä saanut sen ujutettua tähän mukaan tosi hauskasti ja oivaltavasti.

Hahmoja on kuvattu ytimekkäästi, mutta kuitenkin niin, että kaikista piirtyy selkeä ja vahva mielikuva. Nuo runosta poimimasi ja valitsemasi ominaisuudet sopivat heihin myös kuin nyrkki päähän. Pidin siitäkin, että samalla kun esiteltiin katulapsia yksilöinä, rakennettiin myös kuvaa siitä, miten he kukin linkittyvät toisiinsa ja muodostavat tuon kudotun perheensä. Tämä on ylipäätään hyvä johdanto tähän katulapsiverseen, ja olen kyllä iloinen, että sitä on Finistä luettavana näin paljon. Näihin hahmoihin kyllä todella kiintyy heidän tarinaansa ja edesottamuksiaan seuratessaan.

Tässä kohtaa aivot alkavat olla jo aika väsyneet kommentoinnista, mutta vielä kertaalleen iso kiitos siitä, että kirjoitat ja julkaiset tätä verseä Finissä meidän iloksi. Se on tosi hieno juttu. ❤️

[Linne]

Kaarne ensinnäkin kiitos hirmuisesti kaikista tiistain kommenteista, ne olivat aivan ihana yllätys! Vaikka myönnän että kun olin tehnyt kahdeksan tunnin työpäivän viiden tunnin yöunilla niin tuijottelin kyllä vähän aikaa finin etusivua että mistä nää kaikki kommentit on ilmestyneet Kiitos myös muistutuksesta, olisin muuten unohtanut koko ihailijahaasteen!

Hauskaa, että törmäsit tämän tekstin pariin viimeisenä! Olen nimittäin ollut vähän huolissani siitä, miten muista teksteistä saa kiinni jos ei ole alkuun lukenut tätä ensin. Hyvä kuulla, että se onnistuu, vaikka toki kontekstia on aina kiva saada.

Hauska myös kuulla, että ominaisuudet sopivat hahmoihin nytkin kun olet heistä muita tekstejä lukenut! Mulla on kyllä heistä päässä hyvin selkeä kuva kustakin, mutta on helpottavaa kuulla, että he ovat pysyneet tunnistettavina muissakin teksteissä. Ihanaa, että pidät mun katulapsiporukasta, heistä on tullut mulle tosi tärkeä ja on ollut aivan ihanaa nähdä, miten mukavasti heidät on otettu finissä vastaan <3 Epäröin nimittäin tämän tekstin julkaisemista ihan tosi pitkään (ja tuo runo tuotti kyllä ihan hirmuisesti päänvaivaa, vaikka ihana onkin )

Vielä kerran sinulle kiitos kaikista ihanista kommenteista! Vastailen tässä toki muihinkin kommentteihin, mutta sanon tässä nyt vielä että jokainen niistä sai minut hymyilemään <3

[Angelina]

Oon törmännyt sun Katulapsiin aiemminkin, mutta en ole vielä ehtinyt heihin tutustua. Ehkäpä nämä aakkoset on juuri sopiva aloitus :3

Mustakin tässä oli mukavan satukirjamainen tunnelma ja pidin siitä, miten jokaisesta lapsesta kerrottiin erikseen mutta heidän tarinansa kietoutuivat silti yhteen. Jokainen on selkeästi omanlaisensa persoona ja ehkä juuri siksi he muodostavat toisilleen täydellisen perheen - se on kaunis ajatus.

Mun ehdoton suosikki näistä oli Vicky Hän oli jotenkin ihanan samaistuttava ja vaikutti kenties ikäistään vanhemmalta kaikessa kyynisyydessään. Siitä huolimatta hän huolehtii perheestään ja ajattelinkin hänet tietynlaisena isosiskona joka samaan aikaan kinastelee ja riitelee, mutta kuitenkin myös suojelee omiaan viimeiseen asti :'3 Jokaisessa lapsessa oli omat hyvät ja mielenkiintoiset puolensa, mutta Vicky ehdottomasti kolahti eniten!

Pidin tästä kovasti, kiitos <3

[Linne]

Ihanaa että tykkäsit, Angela!

Aakkoset on varmasti hyvä paikka aloittaa, tästä tekstistähän koko juttu lähti

Satukirjamainen tunnelma tulee varmaan tuosta runosta, tykästyin itsekin siihen. Tuo ajatus siitä että täydellinen perhe syntyy erilaisista persoonista on todella kaunis! Ja mukava kuulla, että kaikki hahmot tuntuivat erilaisilta, se on itselle aina tärkeää.

Minusta on kivaa, että tykkäsit Vickystä! Vaikka en omaa suosikkia osaa enkä halua sanoa, jotenkin erityisesti sydäntä lämmittää aina kun Vickystä pidetään piikikkäästä ulkokuoresta huolimatta <3 Erityisen kiva on kuulla että hän tuntuu samaistuttavalta, hän kun osaa olla aika synkeä hahmo

Kiitos ihanasta kommentista!

[Thelina]

Onnea Kommenttiarpajaisten voitosta! Olen ihan fiiliksissä, että minun antamani arpa voitti ja oikeastaan oli vähän oma lehmä ojassa, sillä toivoin arpajasista sysäystä vihdoin saada aikaiseksi lukea näitä Katulapsi-tekstejäsi! Ja se onnistui<3 Olen mielenkiinnolla katsonut kaikkien tähän sarjaan liittyvien tekstien otsikoita ja odottanut hetkeä päästä tutustumaan heihin. Tämä teksti oli siihen ihan täydellinen ja innostaa ehdottomasti lukemaan lisää! Tässä saatiin kurkistaa siihen, miten porukka oikein on muodostunut ja millaisista tyypeistä se koostuu. Seuraavaksi olisikin kiva päästä lukemaan siitä, mitä kaikkia seikkailuja he kokevat yhdessä. Tulee ihanasti mieleen Viisikko, kaduilla seikkaileva Aladdin ja tietenkin Talo taivaansinisellä merellä, jossa oli myös found family -meininkiä<3

Oli ihanaa huomata, että vaikka Vicky on alussa yksin, eikä luota ihmisiin, hän saa kuitenkin ympärilleen ihanan joukkion, johon toivottavasti myös oppii luottamaan. Kitre on kuin Vickyn vastakohta heidän kohdatessaan - ehkä liiankin luottavainen, se käy heti ilmi tuosta, miten kuvailet hänen katsettaan ja sitä, miten hän heti kertoo nimensä ja miten hänen nuttunsa varastetaan. Mutta olipa ihanaa, että hän halusi opettaa Darrenin lukemaan! Samaistun tuohon, että lukemisen ja kirjojen maailmassa voi olla vapaa ja mielestäni oli hurmaava yksityiskohta, että Darren varasti kirjoja nimenomaan "koulupojilta ja herrasmiehiltä"

Ethanin pätkässä tykkäsin siitä, miten katulasten elämästä saatiin hieman sen karumpaa puolta - lapset voivat haista, pelätä nukkua ja joutua konstaapelin jahtaamaksi. Mutta silti he pitävät yhtä<3 Karan pätkässä kiinnitin erityisesti huomiota tuohon "rikkaiden ihmisten kiltteys" -ilmaisuun, hyvin oivaltavaa! Ja samoin oli aivan ihanaa, miten hän tuo ystävilleen kaikenlaista, mutta viimeiseksi siskon. Ruthin huolenpito ja lempeys kuulostaa ihanalta ja sydäntä lämmittää tuo viimeinen lause - porukasta on kuin huomaamatta tullut perhe.

Kiitos kovasti tästä katulasten esittelystä! Ihastuin heihin jo kovasti ja nyt tekee mieli lukea lisää<3

[Linne]

Thelina Ihana kuulla, että tämä oli syy siihen, että lahjoitit arpasi minulle! Olen kyllä itsekin samanlainen, vaikka olisi kuinka monta kiinnostavaa tekstiä, niin jostain syystä kynnys aloittaa niiden lukeminen kasvaa usein korkeaksi.

Kiva kuulla myös, että tämä teksti toimii hyvin esittelynä! Alun perin en aikonut näistä tyypeistä sarjaa tehdä, mutta niin vain alkoi päässä pyöriä enemmänkin ideoita heihin liittyen. Ja onpa hauska vertaus, ehkä tämä onkin sellainen Viisikoiden karumpi versio

Vicky on alkuun hyvin yksinäinen, itsenäinen hahmo, ja Kit toimii tälle eräänlaisena peilikuvana ja vastakohtana. Valitettavasti Kitinkin luottavaisuus karisee aika nopeasti. Ja harmi kyllä melkein kaikki mitä näillä lapsilla on, on varastettua, myös oppi.

Lasten elämä ei tosiaan kovin ruusuista ole, mutta ihana kuulla, että välistä kuitenkin kuultaa tietynlainen toiveikkuus. He tosiaan pitävät yhtä <3

Kiitos kommentista ja toivottavasti viihdyt Katulasten parissa! Ja vielä kerran kiitos arvasta, se ilahdutti minua kovasti <3

[Meldis]

Nappasin tämän arpajaisiin, kun en ollut tätä Katulapsi-tarinaa vielä kommentoinut, vaikka muistikuva on, että olen joskus lukenut. Muutkin ovat sanoneet tuosta sadunomaisuudesta ja se tuli itsellekin mieleen. Ihanasti jokainen hahmo vie tarinaa eteenpäin ja johdattaa uuden perheenjäsenen luokse. Olit myös tosi kivasti osannut näyttää, millä tavalla tarkalleen Vicky ei luottanut kehenkään ja miten Kit oikeastaan olikaan oikeudenmukainen. Jokainen kuvaus alkoi lyhykäisellä adjektiivilla, jota sitten valotit tosi kauniisti.

Ajattelin ensin, että onkohan tässä aika romanttinen kuva katulapsen elämästä, mutta tykkäsin, miten Ruthin näkökulma näytti, miten muut ovat tosiaan vieläkin lapsia. Ehkä Vickyn mielestä hän on jo kauhean aikuinen, koska ei luota ihmisiin tai kuinka Darren halusi saada lisää tietoa maailmasta, mutta Ruthin kuvailussa tuntui, että nämä kaikki mukamas aikuismaiset asiat ovat kuitenkin enimmäksee heidän päässään. Lapsi on lapsi, vaikka joutuisikin elämään kovaa elämää kadulla. Minulle tuli tunne vähän epäluotettavasta kertojasta, mikä sai todella tuntumaan, että tässä on vielä lapsia, joiden elämä on aika mustavalkoista ja riidellään ja itketään herkästi.

Hyvin pienillä jutuilla sai kuvan myös ympäröivästä maailmasta. Vaikka oikein mitenkään et maininnut aikaa tai paikkaa, yskivät lapset orpokodissa, uponnut laiva ja herrasmiehet kertoivat kivasti, että ollaan varmaan jossain viktoriaanisessa Englannissa. Oikein kuulin kirkuvat lokit kuvatessasi satamaa ja Ethania. ^^
Kiitos tästä tosi paljon!