Lehmuksen latvuksesta voi vakoilla, S, Ninu ja Joel

[kaaos]

Ikäraja: sallittu
Haasteet: FFF1000 sanalla 299. Kahdeksan. Hahmot vaihtoon, kiitos Ninusta kuuluu Kelsierille <3
Genre: slice-of-life, perhefluff, perheangst?
Pituus: alle 500 sanaa

Lehmuksen latvuksesta voi vakoilla

"Ninu! Ninu, ala tulla. Alas sieltä nyt!'

En voi, Ninni ajattelee ja kylmäävä väristys kulkee hänen lävitseen. Sillä hän inhoaa neljää asiaa: 1. verikokeita 2. koulubussin kuljettajaa 3. pimeyden torakoita syvällä aivoissaan ja 4. espanjansiruetanoita.

Joel näyttää vähän vihaiselta ravistellessaan lehmuksen runkoa, eikö se näe, että ihan sen kantapään vieressä löllöttää yksi ällötys?

"Saat pistää itse, ellet nyt tule. Sitäkö sä haluat? En usko."

Ninni lähtee kapuamaan alas puusta norjat kauriin jalkansa edellä. Hän hypähtää alimmalta oksalta huolellisesti sellaiseen kohtaan, missä ei näy yhtäkään etanaa.

"Pepi pitää vielä pissattaa", Ninni sanoo ja Joel vain huokaisee tarttuessaan hänen ranteestaan.

Pepi on heidän sileäkarvainen noutajansa. Tai siis Ninnin oma koira. Ihan oikeasti. Sen pitäisi päästä iltalenkille. Ninni on virkannut sille koulussa mintunvihreät valjaat. Ville ja Veeti sanovat ettei Pepiä ole olemassa, mutta se johtuu vain siitä etteivät ne ole katsoneet tarpeeksi tarkasti.

"Ninu, nyt. Älä laahusta", Joel käskee. Joelilla on mustaksi värjätty tukka, johon on kasvanut monta senttiä vaaleanruskeaa juurikasvua. Sillä on korvarenkaat ja tosi laihat kädet. Mutta on Ninnillä laihemmat, hänhän on vasta kahdeksanvuotias ja Joel on jo seitsemäntoista.

Sitten Joel voitelee Ninnille kaksi paahtoleipäpalaa, eikä edes pakota laittamaan päälle tomaattiviipaleita. Joel mittaa Ninnin verensokerin ja annostelee insuliinia. Ninnille on luvattu insuliinipumppu, mutta sitä ei vielä ole tullut. Ajatus kuitenkin tuntuu hänestä vähäsen ahdistavalta, vaikka Joel on vakuuttanut, että se tekisi heidän molempien elämästä “huomattavasti helpompaa”.

Joel mutisee, että syöhän nyt loppuun ja nojaa kyynärpäätään keittiön pöytään, lukiessaan ylipaksua Haruki Murakamin kirjaa. Ninni tietää, että se on hänen isoveljensä lempikirja. Tai ainakin lempikirjailija. Joel tosin lukee tosi paljon kaikenlaisia ylipaksuja kirjoja. Joskus Joel lukee yhä ääneen myös Ninnille, vaikka hän osaa jo itsekin lukea.

“Entäs Pepi?” Ninni kuiskaa, kun hän on purskutellut suunsa hampaidenpesun jälkeen.

“Pepi taisi olla liian väsynyt iltakävelylle tänään.”

“Okei.”

Ninni kiipeää yläkertaan kuin laiskiainen, kaiteesta ylösalaisin roikkuen. Joel astuu portaita hitaasti, nuolaisee sormeaan ja kääntää sivua suunnilleen keskivaiheilta kirjaansa. “Hopihopi”, isoveli mutisee ja Ninni kiepsauttaa itsensä alas juostakseen loput portaista. Hän hypähtää sängylleen ja Joel laskee kirjansa lattialle, rullaa verhon alas ja sytyttää oranssin, pingviininmuotoisen yövalon palamaan.

“Lukisitko?” Ninni pyytää.

Joel huokaisee, mutta hymyilee pikkuhymyään. Pikkuhymy tulee silloin, kun Joel ei tee sitä tarkoituksella. “Moraalifilosofiaa vai Vaarallista juhannusta?”

“Valitaan Tove.”

Joel lukee. Hänen äänensä hyrisee kuin värinähälytys, se saa Ninnin onnellisemmaksi ja unohtamaan hetkellisesti sen, ettei Pepi ole oikea koira ja sen, ettei äiti jaksanutkaan olla heille äiti.

Sivunkäännön kahahdus eksyy jo uniin, vaikka Ninnin ei pitäisi olla enää niin pieni, että nukahtaisi vain isoveljensä rauhoittavaan ääneen...

“Ninu..? Nukutko sä? Laitan sun rillit yöpöydälle… Noniin, öitä.”

[hiddenben]

Olipa tämä jotenkin sydämellinen, vaikka samalla aika surullinen tarina! Tykkäsin tästä valtavasti jo heti silloin, kun luin ensimmäisen kerran ja nyt toisella kerralla tykkäsin kyllä ihan yhtä paljon Ja hauskaa saada lukea hahmosta, joka on jonkun toisen kuin kirjoittajan itsensä luoma! Itselläni on oman saadun hahmon teksti vielä mietteillä, joten kivaa päästä näkemään, mitä muut ovat saaneet aikaan.

Tykkäsin tosin paljon siitä, miten Ninun ja Joelin perhekuvio avautui hiljalleen tarinan kulkiessa. Taustalla on oikeasti tosi surullinen ja raskas tapahtuma, etenkin Joelille, mutta samalla tarinassa on mukana monia yksityiskohtia, jotka tasapainottavat tuota synkkyyttä. Esimerkiksi se, että Joel antaa Ninun puhua Pepistä kuin oikeana koirana ja että Joel pitelee omasta todellisuudestaan kiinni lukemalla lempikirjojaan - molemmat tuovat toivonpilkahduksia kokonaisuuteen, että Joel ja Ninu ovat yhdessä perhe ja pystyvät toivottavasti pitämään yhtä.

Myös kerronta on tässä tosi onnistunutta! Sekin keventää taustalla olevaa perheangstia ja etenkin alku on tosi hurmaava Tuo inhokkiasioiden luetteloiminen oli huikea ja etenkin tämä lause hymyilytti:

Joel näyttää vähän vihaiselta ravistellessaan lehmuksen runkoa, eikö se näe, että ihan sen kantapään vieressä löllöttää yksi ällötys?

löllöttää yksi ällötys on rytmillisesti ihan mahtava Myös tarinan loppu on aivan ihana, kun tuo nukahtaminen on kuvattu Ninun näkökulmasta ja viimeinen asia ennen uneen uppoamista ovat nuo Joelin sanat ♥ Kaikin puolin tosi onnistunut ja kiva teksti, hienosti kirjoitettu! Kiitos

[kaaos]

Voi hiddenben, olipa ihanaa saada kommentti tähän! Ja siis hauska haaste oli kyllä, olin heti alkuun että jaiks! Lapsihahmo!!! Vaikka piirteitä ja ikää tms olisikin saanut muuttaa, ajattelin että ehkäpä otan tämän nyt tosiaan haasteena ja kirjoitan tarinan jonka päähahmo on lapsi. Kiitos kovasti siis palautteesta! Minäkin odotan innolla, että pääsen lukemaan muitakin tekstejä hahmovaihtohaastesta!

[Kelsier]

Ihanan ja haikean tarinan olit saanut aikaan Ninnistä!

Ninni ja Joel ovat varmasti tuon perheessä tapahtuneen surullisen asian kokeneet hyvin eri tavoin, kun ovat niin eri ikäisiä. Lukijalle on myös kiinnostava pohtia, mitä äidille on käynyt. Onko hän aktiivisesti poistunut kuvasta esim. jättänyt perheensä vai onko kysymys jostain, johon itse ei voi niin vaikuttaa kuten vaikka vakavasta mielenterveysongelmasta?
Tykkäsin miten olit käyttänyt tuota etanainhotusta.

Kiitos, kun kirjoitit!

-Kel

[kaaos]

Kelsier, kiva että luit, mitä Ninnistä muodostui mun käsittelyssäni Mä ite ajattelin, että äidillä on nimenomaan ollut mielenterveysongelmia. Heillä on ehkä sijoitusprosessi kesken, tai vastaavaa. kiitos kommentista!

[Waulish]

Halusin tulla kurkkimaan, millainen onkaan ensimmäinen Hahmot vaihtoon II -haasteen puitteissa syntynyt teksti, ja onneksi tulin, koska ihastuin tähän ikihyviksi! Täytyy todeta, että lapsihahmo olisi saattanut olla itsellenikin aika vaikea lähtökohta, olkoonkin että sallittua on myös hahmosta kirjoittaminen eri-ikäisenä, mutta hienosti olet kyllä tarttunut haasteeseen ja punonut tarinan, jossa lapsen näkökulma välittyy kaiken kaikkiaan tosi aidosti ja uskottavasti, niin että lukiessa ihan palaa omiinkin lapsuusmuistoihin ja siihen, miten leikki ja hassuttelu kulki mukana huolien ja murheidenkin rinnalla. Olen aivan fiiliksissä tästä näkökulmasta ja siitä, miten se siivittää minut takaisin lapsuusaikaan!

Nautin hiddenbenin tavoin kovasti siitä, miten Ninnin ja Joelin välinen suhde ja heidän tämänhetkinen arkensa ja siihen johtanut polku valottuu vähitellen tarinan lomassa. Mistään kohdasta ei tule sellaista puisevaa fiilistä, että siinä selittämällä selitettäisiin taustoja, vaan kaikki avautuu tosi hienovaraisesti ja luontevasti niin, että lukija voi itse tarttua vihjeisiin ja rakentaa kokonaiskäsityksen tilanteesta. Aivan mielettömän taitavaa tarinankerrontaa! Minä olen toisinaan tosi jaaritteleva kirjoittaja, ja vielä joskus haluaisin kyllä oppia tällaisen hienovaraisen ja vaivihkaisen "show, don't tell" -kerronnan salat. Sinä olet ainakin tämän tekstin perusteella alan asiantuntija!

On todella surullista, ettei Ninnin ja Joelin äiti jaksanutkaan olla lapsilleen äiti - mitä ikinä onkaan tapahtunut, se on varmasti ollut kova paikka, ehkä pakottanut Joelin aikuistumaan ja ottamaan vastuuta ikätovereitaan nopeammin ja Ninnin taas keksimään uusia keinoja selviytyä lapsuuden hyrskyissä ja tyrskyissä. Lukiessa ja tilannetta pureksiessa ei voi muuta kuin todeta, että onneksi sisaruksilla on toisensa ja he välittävät toisistaan. Vaikka haasteita ja vaikeuksia on varmasti paljon yhden nuorukaisen ja yhden lapsen kannettavaksi, he saavat kuitenkin voimaa ja tukea toisistaan. Ninnille Joel on turvallinen isoveli, joka huolehtii perussairaudesta ja lukee iltasadun, ja Joelille voisin kuvitella tuovan jaksamista ja iloa sen, että Ninni on ainakin tämän tekstin perusteella positiiviseen keskittyvä ja eloisa lapsi. Vaikka moista kiipeilijää saa kaitsea välillä varmaan kyllästymiseenkin asti, kertoo huulille karkaava pikkuhymy minusta kaiken olennaisen. ♥ Haluan myös uskoa, etteivät Ninni ja Joel ole jääneet aivan kahdestaan, vaan apua ja tukea on saatavilla muilta tahoilta.

Kuten jo mainitsinkin, Ninnin näkökulma ja kertojaääni on minusta kertakaikkisen ilahduttavaa ja ihastuttavaa luettavaa. Niin monesta yksityiskohdasta välittyy se, että hän on kahdeksanvuotias ja tarkastelee maailmaa lapsen mielikuvituksen ja leikkisyyden värittämänä - esimerkiksi siitä, miten hänellä on selkeä lista inhokkiasioistaan ja oma koira ihan oikeasti. Ja siitä, miten nukkumaan mentäessä portaikon kaiteessa roikutaan laiskiaisen lailla. Minusta on niin ihailtavaa, millaista valoa ja voimaa Ninni ilmentää. Lapsilla on usein uskomaton kyky nähdä valoa varjossakin.

Sillä hän inhoaa neljää asiaa: 1. verikokeita 2. koulubussin kuljettajaa 3. pimeyden torakoita syvällä aivoissaan ja 4. espanjansiruetanoita.

Tämä kohta jotenkin tarttuu ja pureutuu minuun aivan erityisesti. Ensinnäkin tämä ilmentää hauskasti lapsen luonteenlaatua ja sitä, miten esimerkiksi inhokki- ja suosikkiasiat ovat usein vahvasti selvillä, ja toisekseen tähän tiivistyvät minusta osuvasti tämän tarinan ja Ninnin ja Joelin elämäntilanteen valot ja varjot: esimerkiksi Ninnin elämässä on aivan tavallisia, arkisia asioita, joihin hän suhtautuu kuin kuka tahansa lapsi, mutta siellä on myös jotain pimeää ja surullista ikään kuin taustalla kytemässä. Pimeyden torakat syvällä aivoissa saavat minut värisemään, koska sentapaisista olen itsekin kärsinyt ja koen tavoittavani sen, mitä Ninni niillä ehkä tarkoittaa. Synkkä asia kahdeksanvuotiaan elämässä, mutta onneksi ei millään muotoa ainoa asia.

Tämä oli tosi koskettava ja liikuttava lukukokemus, jonka parissa kiinnyin hahmoihin ja jäin toivomaan heille kaikkea hyvää. Lämpimät kiitokset! -Walle

[kaaos]

waulish, oi minkä kommentin ootkaan tästä kirjoittanut! tulin tositosi iloiseksi, oot niin hyvin tavoittanut juuri kaiken sen mistä tässä on kysymys! Toivon laillasi, että näillä kahdella on kyllä tukea eivätkä ole oikeasti ihan näin kaksin kuin tämän perusteella vaikuttaa. mutta saattavat he olla. melkolailla kaksin. mielestäni ninu saattaa olla hieman lapsellinen kahdeksanvuotias, mutta hänellä on aika rankkaa ollut ja sellainen voi vaikuttaa suuntaan tai toiseen. kiitos oikein oikein paljon, ihanaa huomata että myös tämän genreinen teksti ja tämän ikäiset hahmot saivat kiintymään.

kaaos