Kirjoittaja: kaaos
Ikäraja: sallittu
Paritukset: Sirius/Remus, Harry/Draco
Genre: tylypahkainen slice-of-life, perhefluff (ehkä tarpeeksi fluffinen noin muutenkin, että ansaitsee paikkansa tällä osastolla.
Pituus: n. 1,500 sanaa
Haasteet: 5x jotain uutta: uusi paritus
Yhteenveto: Tämä sijoittuu aikajanalla Azkabanin vangin, eli kolmannen kouluvuoden aikoihin. Tässä AU:ssa Sirius ja Remus ovatkin onnellisesti yhdessä, Peter istunee oikeintuomitusti vankilassa ja Harry on heidän luihuisena opiskeleva kasvattipoikansa.
A/N: tämä teksti syntyi mm. keskusteluista Thelinan fikin, Kuolemasta syntynyt, S, kommenttiosastolla. Kiitos siis sulle hedelmällisestä ideasta! Työnimi tälle fikille oli “Harry Potter ja kaksi rakastavaa isää (sekä uusi kiukutteleva poikaystävä)”, se oli kuitenkin hieman liian pitkä varsinaiseksi otsikoksi, niin olkoon sitten:Käärmepoika, susi-isi ja koirapapa
Pieni käärmeeni,
Kerro minulle miten Kuutamo pärjää, kerro ihan suoraan vain. Hän välttelee kirjeissään ja väittää, että opiskelijat pitävät hänestä ja että oppitunnit sujuvat ihan hyvin. Rehellisesti, paskapuhetta vaiko ei? Hän taitaa vain suojella minua, vai mitä? Kyllä minä kestän, haluan todella tietää, anna tulla vain.
En kestä tätä paikkaa ilman teitä. Olen tulossa asuntonäyttöihin Tylyahoon ensi viikolla, voisitte ehkä isin kanssa tulla mukaan.. tai kahville kanssani.. tai jotain? Tiedän, ettei ole vielä Tylyahoviikonloppu, mutta varmasti “professorin erikoisluvalla”?
Jos ei lupaa heru, löydätte kyllä reitin muutenkin… Tiedän, tiedän: En saisi rohkaista sinua hölmöyksiin, mutta se oli kyllä Remuksen idea antaa kartta sinulle jo ensimmäisenä vuotenasi, hänen päähänsä muodostui liian eläviä kuvia pienestä 11-vuotiaasta Harrysta eksymässä tyrmien kidutuskammioihin käännyttyään terähammasportaikon sijasta hirttoköysikäytävälle.
Mitäs Ruikuli on muuten keksinyt viimeaikoina? Entäpä mitä Dracolle kuuluu? Vihoitteleeko hän sinulle yhä? Saisi antaa jo anteeksi mielestäni.
Kuulemisiin rakas poikani,
Papa AnturajalkaSirius rullasi pergamentin kääröksi ja sinetöi kirjeen sukuvaakunallaan. Harryn oma pöllö oli teillä tietämättömillä, joten hän sitoi viestin ruipelon, mutta kiltin Kerttulin koipeen. Kerttuli oli Remuksen pöllö, ja jos koirista sanottiin, että ne usein muistuttivat omistajiaan, niin pöllöjen suhteen se toteutui Siriuksen mielestä vielä paremmin. Katsoi nyt vaikka Hedwigiäkin, samanlainen omapäinen, rohkea, kaunis ja äärettömän viisas, kuin ihmisystävänsäkin.
Voi, kuinka Sirius kaipasikaan perhettään, vaikka lukukauden alusta olikin kulunut vasta muutamia viikkoja. Aikaisempina kahtena syksynä he olivat sentään selvinneet Harryn lähdöstä Remuksen kanssa
yhdessä, mutta nyt ne olivat molemmat jättäneet Siriuksen ja se oli aivan kestämätöntä.
Hän luki esitettä eräästä myynnissä olevasta maatilasta Tylyahon liepeillä. He olivat puhuneet asiasta Remuksen kanssa vuosia, mutta puheen tasolle se oli aina aikaisemmin jäänyt, kun asuminen Kalmanhanaukiolla oli vain ollut niin helppoa. Todellisuudessa heillä ei ollut minkäänlaista syytä asua siellä enää. Jos heidän pysyvä kotinsa olisi lähempänä Tylypahkaa, Harrykin voisi ehkä tulla käymään välillä viikonloppuisin kotona.
Oli suorastaan järjetöntä, etteivät he olleet saaneet muuttoa aikaiseksi heti Harryn ensimmäisenä syksynä.
***
“Siellä on lampaita, Harry! Ja paljon aukeaa nummea huispauksen pelaamista varten..!” Remus kertoili ja Harry pystyi miltei näkemään säihkettä isinsä silmissä. Se ei kuitenkaan taatusti johtunut talleista tai huispauksesta vaan siitä, että hän tulisi näkemään Siriuksen aivan pian.
“Lampaita? Haluatko sinä hoitaa lampaita?” Harry mutisi ja mietti jo murheellisena, kuinka Lontoo tulisi jäämään historiaan ja edessä olisi lantaa, kumisaappaita ja
voi ei! Harrylle varmasti tarttuu sama omituinen tylyaholainen murrekin. Mitä isät oikein ajattelivat?
“Toinen isäsi on koira, ehkä hänen vaistonsa kutsuvat häntä paimentamaan lampaita?”
“Sirius ei ole lammaskoira. Hän on musta.. sekarotuinen ja laiska jättikokoinen sylikoira”, Harry jatkoi puhisemistaan, mutta tunsi hieman jännitystä vatsansa pohjassa. He olivat lähteneet pimeällä (
Dumbledorelta salaa!) ja mönkineet tällipajun alta tunneliin, joka veisi paikkaan josta hän oli kuullut niin paljon tarinoita jo pienenä.
Juuri siellä hänen biologinen isänsä oli yhdessä papan kanssa auttanut isiä aina täydenkuun aikaan. Niihin aikoihin Severus ei oikein ollut hänen isiensä kanssa väleissä, eikä sudenjuomaa sitä paitsi ollut keksitty vielä keittää ukonhatusta.. Harry ainakin muisteli niin.
“Harry… Minun on pitänyt sanoa sinulle jo hetken aikaa, mutta ei oikein pidä siitä, kuinka sinä toisinaan, hmm…
leveilet taidoillasi. Sinä olet hyvin, hyvin voimakas velho, mutta voiman myötä tulee myös vastuuta. Se liittyy samoihin teemoihin, kuin se, ettet sinä saa julkisesti kertoa olevasi käärmeanimaagi tai etten minä kerro julkisesti lykantropiastani. Meidän perheellämme on salaisuuksia ja niiden kantaminen voi olla raskasta, mutta sinun täytyy tehdä osasi. Ymmärrätkö?”
Häpeä lehautti Harryn posket kuumottaviksi. “Kyllä, isi. Anteeksi.”
Pian edestä alkoi kajastaa valoa, joka kohtasi Remuksen valoisin. Hyvin pahanhajuinen ja järkyttävän huonossa kunnossa oleva rakennus, siis todellinen
röttelö, löytyi salakäytävän toisesta päästä ja huoneen keskellä seisoi leveästi hymyilevä Sirius.
Remus harppoi pitkin askelin ja kaappasi miehensä syleilyyn, suudellakseen tämän huulia. “Hei vain”, Sirius mutisi ja vilkaisi virnistellen sitten Harryakin. “Ja sinulle myös.”
***
“Miksen minä saa asua täällä, jos isikin saa? Hän tulee joka päivä kouluun kuitenkin!” Harry valitti ja risti kätensä puuskaan.
“Haluaisitko todellakin jäädä paitsi jokailtaisista kuiskutteluista ystäviesi kanssa teidän makuukammarissa? Pylvässänkyjen verhot raollaan Theo kuiskailisi toisille, että ‘hei, tiesittekö, että Blaise pussaili eilen Daphnen kanssa’, mutta sinä et kuulisi sitä, koska sinulle olisi tärkeämpää tulla peitellyksi isien toimesta jokainen ilta?” Sirius kiusoitteli, mutta se toimi.
“Äsh, unohda. Nähdään joskus!” Harry murahti ja puki päällysviittansa ylleen. “Isi, mennään jo! Aamiainen päättyy ihan kohta, et varmasti halua myöhästyä Tylypahkan tonttujen wienerkahvista?”
“Se on kyllä totta. Hei sitten, rakas”, Remus sanoi ja suuteli kevyesti Siriuksen poskea.
Vapaavalkean kartanosta oli tullut heidän uusi kotinsa. Remus rakasti sitä. Kaupunki ei koskaan ollut ollut hänen sydämensä paikka. Hän oli viettänyt lapsuutensakin maaseudulla, lähellä Cardiffia. Vuosien kuluessa hän oli kyllä Siriuksen ja Harryn myötä opetellut pitämään myös hieman yleellisemmistä asioista, joita Kalmanhanhaukiokin oli tarjonnut, mutta edelleen hänestä tuntui uskomattomalta, että hänen oma perheensä asui nyt
kartanossa.
Oljolla oli ollut hieman sopeutumisvaikeuksia Vapaavalkean kaupan mukana tulleisiin uusiin tonttuihin, mutta kun Sirius oli myöntänyt niille kaikille samanlaisen vapauden, kuin Oljollakin oli, kuusi tontuista oli irtisanoutunut heti. Heille jäi vapaaehtoisesti töihin kaksi, pienikokoinen Pippi ja violettisilmäinen Rubi. Pippi suki Harryn kaapuja suoriksi ja Rubi paketoi sormiaan napsauttelemalla heille liinanyytteihin käärittyjä eväitä, “jos herra Remus ja herra Harry ei ehdi aamupalalle, niin Rubi pakkasi heille keitettyjä kananmunia ja tuota..-”
“Kiitos, me pärjäämme. Nähdään illalla!”, Remus sanoi hymyillen.
***
Oli Halloweenin aatto. Aika vuodesta, jolloin Harry oli ymmärrettävistä syistä herkillä.
“No, no. Harjoitellaanko suojeliusta? Se aina nostattaa mielialaasi”, Remus lohdutteli poikaansa.
“En minä saa nyt päähäni yhtäkään kivaa muistoa”, Harry nyyhki vasten ruskeita villakaapuja.
“Vai niin.”
Remus silitteli mustaa kiharatukkaa, joka yletti yhtäkkiä jo hänen leukaansa asti. Vastahan Harryn pehmeä pää oli itkenyt vasten hänen vatsaansa? Hän ei ollut varma, mikä ailahtelevaista teinipoikaa tällä kertaa suretti, mutta Remuksella oli vahva veikkaus, että asia koski erästä vaaleahiuksista poikaa. Draco Malfoy oli ollut Harryn voimakkaimpien tunteiden kohde siitä asti, kun pojat olivat aloittaneet luihuisina yhdessä.
Harry ja Draco olivat hämmästyttävän monissa asioissa samanlaisia. He olivat kasvaneet ainoina lapsina varakkaissa velhoperheissä, joissa he eivät olleet koskaan kokeneet puutetta huomiosta eivätkä kullan suomista mukavuuksista. He olivat voimakastunteisia, vetovoimaisia ja taitavia velhonalkuja kumpikin. Eivätkä he lakanneet ärsyttämästä toisiaan.
Ilmeisesti ennen kesää heidän välillään oli käynyt jotain peruuttamatonta, mistä Harry ei ollut vieläkään suostunut puhumaan, mutta nyt kun Remus näki heitä oppitunneillaan, hän ei voinut olla huomaamatta söpöjä vilkaisuja suuntaan tai toiseen, eikä selvästi ihon alle pyrkiviä, sarkastisia kommentteja. Ne kaksi olivat kuin toisiaan härnäävät pistiäiset.
“Hän ei enää koskaan ha-halua olla minun ystäväni, en tiedä mitä voin tehdä”, Harry sopersi.
“Oletko kysynyt? Minusta näyttää siltä, että sinä vain vedät häntä leteistä joka kerta kun avaat suusi.”
***
“Draco? Onko sinulla kaikki hyvin?” Harry uskaltautui kysymään eräänä iltapäivänä, kun ikävä oli kasvanut sietämättömän suureksi.
Hän ei vieläkään ymmärtänyt, mitä heidän välillään oli tapahtunut. Harryn oli ollut välttämätöntä osallistua Salaisuuksien kammion avaamiseen, sillä hän nyt sattui olemaan koko koulun ainoa kärmessuu. Hänen oli ollut pakko auttaa, siitäkin huolimatta, että Draco oli kieltänyt häntä. Vaikka Draco oli
anellut, ettei Harry olisi niin uskomattoman tyhmä, että menisi ruokkimaan itsensä basiliskille.
Jokin vaaleassa pojassa oli muuttunut. Tukkatyyli nyt tietenkin, mutta myös hänen äänensä oli madaltunut ja katseessa oli jotain omituista.
“Hmh?”
Hän sulki kirjansa, jota oli ollut lukemassa ja katsoi Harryyn lävistävän jäänharmailla silmillään. Katse oli kuitenkin neutraali, ystävällinenkin ehkä?
“Kysyin oletko kunnossa”, Harry sanoi ja yllättyi äänensä paljastavuudesta. Hän kuulosti siltä, kuin alkaisi itkemään, ellei Draco alkaisi uudelleen hänen ystäväkseen. Ja siltä Harrysta ehkä hieman tuntuikin.
“Sillä lailla. Nyt sinua siis kiinnostaa?”
“Mitä sinä tarkoitat?”
“Muistelen vain aikaa, jolloin millään mitä sanoin, ei ollut sinuun mitään vaikutusta. Menit ja toimit vastoin hartainta toivettani ja riskeerasit henkesi kuitenkin.” Dracon katse kovettui jokaisen sanan myötä ja jää toisen silmistä tuntui valuvan Harryn keuhkoihin.
Hartain toive?“Mutta en menettänyt sitä? Henkeäni siis..”
“Et, koska sinä olet ihan uskomattoman uhkarohkea ja voimakas. Pärjäät hyvin yksin ja jos et kuuntele ystäviesi mielipiteitä, niin miksi he jakaisivat niitä enää kanssasi? Minä kyllästyin olemaan takiasi huolissani, Harry!”
***
“Tervetuloa! Noniin, tässä on moussakaa. Ja aurinkokuivattua tomaattia, focacciaa, oliiveja… parsakaalia. Paahdettu kanakin on tulossa pian.. Tuota, leipää on tuossa. Käykää pöytään vain”, Sirius hermoili ja suoristeli haarukoita.
“Tämä vaikuttaa papa nyt siltä, että sinä olisit tehnyt kaiken itse…” Harry naurahti ja tarttui Dracoa kädestä johdatellakseen tämän pöytään.
“Niin, aivan niin. Rubi, tämä meidän ihana uusi tonttumme, on erittäin kiinnostunut välimerellisestä ruoasta tällä hetkellä”, Sirius sanoi ja sai tontun luimistelemaan korviaan mielissään.
Vaalea poika vaikutti hieman vaivaantuneelta, mutta nyökkäsi Siriukselle ja Remukselle kuitenkin hymyillen. “Iltaa, professori Lupin ja herra Musta.”
“Sinä voit kyllä kutsua heitä ihan etunimillä”, Harry sanoi huvittuneesti, mutta silkka onnellisuus paistoi pojan kasvoilta virnuilun läpi. Hän oli ilmiselvästi iloinen ja ylpeä saadessaan esitellä parhaan ystävänsä vanhemmilleen viimein myös
poikaystävänään.
“Ruoka näyttää ja tuoksuu herkulliselta, Sirius”, Draco sanoi kohteliaasti.
Sirius tunsi pienen säälin pistoksen pojan käytöksen vuoksi. Draco oli selvästi kasvatettu hyvin kurinalaisesti, eikä hänelle tulisi ehkä olemaan kovinkaan helppoa seurata Harryn perheen rentoa illanviettoa.
Sirius oli ollut väärässä. Jälkiruokaan mennessä Draco vitsaili Remuksen ja Kalkaroksenkin kustannuksella, kertoi Harryn kanssa nauraen juttuja luihuisista ja keikkui jopa tuolillaan. Sirius päätti, että Harryn seura tekisi Malfoyn pojalle varmasti vain pelkkää hyvää.