Käärmepoika, susi-isi ja koirapapa | Sirius/Remus (+Harry/Draco), S, if wolfstar raised harry!AU

[kaaos]

Kirjoittaja: kaaos
Ikäraja: sallittu
Paritukset: Sirius/Remus, Harry/Draco
Genre: tylypahkainen slice-of-life, perhefluff (ehkä tarpeeksi fluffinen noin muutenkin, että ansaitsee paikkansa tällä osastolla.
Pituus: n. 1,500 sanaa
Haasteet: 5x jotain uutta: uusi paritus
Yhteenveto: Tämä sijoittuu aikajanalla Azkabanin vangin, eli kolmannen kouluvuoden aikoihin. Tässä AU:ssa Sirius ja Remus ovatkin onnellisesti yhdessä, Peter istunee oikeintuomitusti vankilassa ja Harry on heidän luihuisena opiskeleva kasvattipoikansa.

A/N: tämä teksti syntyi mm. keskusteluista Thelinan fikin, Kuolemasta syntynyt, S, kommenttiosastolla. Kiitos siis sulle hedelmällisestä ideasta! Työnimi tälle fikille oli “Harry Potter ja kaksi rakastavaa isää (sekä uusi kiukutteleva poikaystävä)”, se oli kuitenkin hieman liian pitkä varsinaiseksi otsikoksi, niin olkoon sitten:

Käärmepoika, susi-isi ja koirapapa

Pieni käärmeeni,

Kerro minulle miten Kuutamo pärjää, kerro ihan suoraan vain. Hän välttelee kirjeissään ja väittää, että opiskelijat pitävät hänestä ja että oppitunnit sujuvat ihan hyvin. Rehellisesti, paskapuhetta vaiko ei? Hän taitaa vain suojella minua, vai mitä? Kyllä minä kestän, haluan todella tietää, anna tulla vain.

En kestä tätä paikkaa ilman teitä. Olen tulossa asuntonäyttöihin Tylyahoon ensi viikolla, voisitte ehkä isin kanssa tulla mukaan.. tai kahville kanssani.. tai jotain? Tiedän, ettei ole vielä Tylyahoviikonloppu, mutta varmasti “professorin erikoisluvalla”?

Jos ei lupaa heru, löydätte kyllä reitin muutenkin… Tiedän, tiedän: En saisi rohkaista sinua hölmöyksiin, mutta se oli kyllä Remuksen idea antaa kartta sinulle jo ensimmäisenä vuotenasi, hänen päähänsä muodostui liian eläviä kuvia pienestä 11-vuotiaasta Harrysta eksymässä tyrmien kidutuskammioihin käännyttyään terähammasportaikon sijasta hirttoköysikäytävälle.

Mitäs Ruikuli on muuten keksinyt viimeaikoina? Entäpä mitä Dracolle kuuluu? Vihoitteleeko hän sinulle yhä? Saisi antaa jo anteeksi mielestäni.

Kuulemisiin rakas poikani,

Papa Anturajalka


Sirius rullasi pergamentin kääröksi ja sinetöi kirjeen sukuvaakunallaan. Harryn oma pöllö oli teillä tietämättömillä, joten hän sitoi viestin ruipelon, mutta kiltin Kerttulin koipeen. Kerttuli oli Remuksen pöllö, ja jos koirista sanottiin, että ne usein muistuttivat omistajiaan, niin pöllöjen suhteen se toteutui Siriuksen mielestä vielä paremmin. Katsoi nyt vaikka Hedwigiäkin, samanlainen omapäinen, rohkea, kaunis ja äärettömän viisas, kuin ihmisystävänsäkin.

Voi, kuinka Sirius kaipasikaan perhettään, vaikka lukukauden alusta olikin kulunut vasta muutamia viikkoja. Aikaisempina kahtena syksynä he olivat sentään selvinneet Harryn lähdöstä Remuksen kanssa yhdessä, mutta nyt ne olivat molemmat jättäneet Siriuksen ja se oli aivan kestämätöntä.

Hän luki esitettä eräästä myynnissä olevasta maatilasta Tylyahon liepeillä. He olivat puhuneet asiasta Remuksen kanssa vuosia, mutta puheen tasolle se oli aina aikaisemmin jäänyt, kun asuminen Kalmanhanaukiolla oli vain ollut niin helppoa. Todellisuudessa heillä ei ollut minkäänlaista syytä asua siellä enää. Jos heidän pysyvä kotinsa olisi lähempänä Tylypahkaa, Harrykin voisi ehkä tulla käymään välillä viikonloppuisin kotona.

Oli suorastaan järjetöntä, etteivät he olleet saaneet muuttoa aikaiseksi heti Harryn ensimmäisenä syksynä.

***

“Siellä on lampaita, Harry! Ja paljon aukeaa nummea huispauksen pelaamista varten..!” Remus kertoili ja Harry pystyi miltei näkemään säihkettä isinsä silmissä. Se ei kuitenkaan taatusti johtunut talleista tai huispauksesta vaan siitä, että hän tulisi näkemään Siriuksen aivan pian.

“Lampaita? Haluatko sinä hoitaa lampaita?” Harry mutisi ja mietti jo murheellisena, kuinka Lontoo tulisi jäämään historiaan ja edessä olisi lantaa, kumisaappaita ja voi ei! Harrylle varmasti tarttuu sama omituinen tylyaholainen murrekin. Mitä isät oikein ajattelivat?

“Toinen isäsi on koira, ehkä hänen vaistonsa kutsuvat häntä paimentamaan lampaita?”

“Sirius ei ole lammaskoira. Hän on musta.. sekarotuinen ja laiska jättikokoinen sylikoira”, Harry jatkoi puhisemistaan, mutta tunsi hieman jännitystä vatsansa pohjassa. He olivat lähteneet pimeällä (Dumbledorelta salaa!) ja  mönkineet tällipajun alta tunneliin, joka veisi paikkaan josta hän oli kuullut niin paljon tarinoita jo pienenä.

Juuri siellä hänen biologinen isänsä oli yhdessä papan kanssa auttanut isiä aina täydenkuun aikaan. Niihin aikoihin Severus ei oikein ollut hänen isiensä kanssa väleissä, eikä sudenjuomaa sitä paitsi ollut keksitty vielä keittää ukonhatusta.. Harry ainakin muisteli niin.

“Harry… Minun on pitänyt sanoa sinulle jo hetken aikaa, mutta ei oikein pidä siitä, kuinka sinä toisinaan, hmm… leveilet taidoillasi. Sinä olet hyvin, hyvin voimakas velho, mutta voiman myötä tulee myös vastuuta. Se liittyy samoihin teemoihin, kuin se, ettet sinä saa julkisesti kertoa olevasi käärmeanimaagi tai etten minä kerro julkisesti lykantropiastani. Meidän perheellämme on salaisuuksia ja niiden kantaminen voi olla raskasta, mutta sinun täytyy tehdä osasi. Ymmärrätkö?”

Häpeä lehautti Harryn posket kuumottaviksi. “Kyllä, isi. Anteeksi.”


Pian edestä alkoi kajastaa valoa, joka kohtasi Remuksen valoisin. Hyvin pahanhajuinen ja järkyttävän huonossa kunnossa oleva rakennus, siis todellinen röttelö, löytyi salakäytävän toisesta päästä ja huoneen keskellä seisoi leveästi hymyilevä Sirius.

Remus harppoi pitkin askelin ja kaappasi miehensä syleilyyn, suudellakseen tämän huulia. “Hei vain”, Sirius mutisi ja vilkaisi virnistellen sitten Harryakin. “Ja sinulle myös.”

***

“Miksen minä saa asua täällä, jos isikin saa? Hän tulee joka päivä kouluun kuitenkin!” Harry valitti ja risti kätensä puuskaan.

“Haluaisitko todellakin jäädä paitsi jokailtaisista kuiskutteluista ystäviesi kanssa teidän makuukammarissa? Pylvässänkyjen verhot raollaan Theo kuiskailisi toisille, että ‘hei, tiesittekö, että Blaise pussaili eilen Daphnen kanssa’, mutta sinä et kuulisi sitä, koska sinulle olisi tärkeämpää tulla peitellyksi isien toimesta jokainen ilta?” Sirius kiusoitteli, mutta se toimi.

“Äsh, unohda. Nähdään joskus!” Harry murahti ja puki päällysviittansa ylleen. “Isi, mennään jo! Aamiainen päättyy ihan kohta, et varmasti halua myöhästyä Tylypahkan tonttujen wienerkahvista?”

“Se on kyllä totta. Hei sitten, rakas”, Remus sanoi ja suuteli kevyesti Siriuksen poskea.

Vapaavalkean kartanosta oli tullut heidän uusi kotinsa. Remus rakasti sitä. Kaupunki ei koskaan ollut ollut hänen sydämensä paikka. Hän oli viettänyt lapsuutensakin maaseudulla, lähellä Cardiffia. Vuosien kuluessa hän oli kyllä Siriuksen ja Harryn myötä opetellut pitämään myös hieman yleellisemmistä asioista, joita Kalmanhanhaukiokin oli tarjonnut, mutta edelleen hänestä tuntui uskomattomalta, että hänen oma perheensä asui nyt kartanossa.

Oljolla oli ollut hieman sopeutumisvaikeuksia Vapaavalkean kaupan mukana tulleisiin uusiin tonttuihin, mutta kun Sirius oli myöntänyt niille kaikille samanlaisen vapauden, kuin Oljollakin oli, kuusi tontuista oli irtisanoutunut heti. Heille jäi vapaaehtoisesti töihin kaksi, pienikokoinen Pippi ja violettisilmäinen Rubi. Pippi suki Harryn kaapuja suoriksi ja Rubi paketoi sormiaan napsauttelemalla heille liinanyytteihin käärittyjä eväitä, “jos herra Remus ja herra Harry ei ehdi aamupalalle, niin Rubi pakkasi heille keitettyjä kananmunia ja tuota..-”

“Kiitos, me pärjäämme. Nähdään illalla!”, Remus sanoi hymyillen.

***

Oli Halloweenin aatto. Aika vuodesta, jolloin Harry oli ymmärrettävistä syistä herkillä.

“No, no. Harjoitellaanko suojeliusta? Se aina nostattaa mielialaasi”, Remus lohdutteli poikaansa.

“En minä saa nyt päähäni yhtäkään kivaa muistoa”, Harry nyyhki vasten ruskeita villakaapuja.

“Vai niin.”

Remus silitteli mustaa kiharatukkaa, joka yletti yhtäkkiä jo hänen leukaansa asti. Vastahan Harryn pehmeä pää oli itkenyt vasten hänen vatsaansa? Hän ei ollut varma, mikä ailahtelevaista teinipoikaa tällä kertaa suretti, mutta Remuksella oli vahva veikkaus, että asia koski erästä vaaleahiuksista poikaa. Draco Malfoy oli ollut Harryn voimakkaimpien tunteiden kohde siitä asti, kun pojat olivat aloittaneet luihuisina yhdessä.

Harry ja Draco olivat hämmästyttävän monissa asioissa samanlaisia. He olivat kasvaneet ainoina lapsina varakkaissa velhoperheissä, joissa he eivät olleet koskaan kokeneet puutetta huomiosta eivätkä kullan suomista mukavuuksista. He olivat voimakastunteisia, vetovoimaisia ja taitavia velhonalkuja kumpikin. Eivätkä he lakanneet ärsyttämästä toisiaan.

Ilmeisesti ennen kesää heidän välillään oli käynyt jotain peruuttamatonta, mistä Harry ei ollut vieläkään suostunut puhumaan, mutta nyt kun Remus näki heitä oppitunneillaan, hän ei voinut olla huomaamatta söpöjä vilkaisuja suuntaan tai toiseen, eikä selvästi ihon alle pyrkiviä, sarkastisia kommentteja. Ne kaksi olivat kuin toisiaan härnäävät pistiäiset.

“Hän ei enää koskaan ha-halua olla minun ystäväni, en tiedä mitä voin tehdä”, Harry sopersi.

“Oletko kysynyt? Minusta näyttää siltä, että sinä vain vedät häntä leteistä joka kerta kun avaat suusi.”

***

“Draco? Onko sinulla kaikki hyvin?” Harry uskaltautui kysymään eräänä iltapäivänä, kun ikävä oli kasvanut sietämättömän suureksi.

Hän ei vieläkään ymmärtänyt, mitä heidän välillään oli tapahtunut. Harryn oli ollut välttämätöntä osallistua Salaisuuksien kammion avaamiseen, sillä hän nyt sattui olemaan koko koulun ainoa kärmessuu. Hänen oli ollut pakko auttaa, siitäkin huolimatta, että Draco oli kieltänyt häntä. Vaikka Draco oli anellut, ettei Harry olisi niin uskomattoman tyhmä, että menisi ruokkimaan itsensä basiliskille.

Jokin vaaleassa pojassa oli muuttunut. Tukkatyyli nyt tietenkin, mutta myös hänen äänensä oli madaltunut ja katseessa oli jotain omituista.

“Hmh?”

Hän sulki kirjansa, jota oli ollut lukemassa ja katsoi Harryyn lävistävän jäänharmailla silmillään. Katse oli kuitenkin neutraali, ystävällinenkin ehkä?

“Kysyin oletko kunnossa”, Harry sanoi ja yllättyi äänensä paljastavuudesta. Hän kuulosti siltä, kuin alkaisi itkemään, ellei Draco alkaisi uudelleen hänen ystäväkseen. Ja siltä Harrysta ehkä hieman tuntuikin.

“Sillä lailla. Nyt sinua siis kiinnostaa?”

“Mitä sinä tarkoitat?”

“Muistelen vain aikaa, jolloin millään mitä sanoin, ei ollut sinuun mitään vaikutusta. Menit ja toimit vastoin hartainta toivettani ja riskeerasit henkesi kuitenkin.” Dracon katse kovettui jokaisen sanan myötä ja jää toisen silmistä tuntui valuvan Harryn keuhkoihin. Hartain toive?

“Mutta en menettänyt sitä? Henkeäni siis..”

“Et, koska sinä olet ihan uskomattoman uhkarohkea ja voimakas. Pärjäät hyvin yksin ja jos et kuuntele ystäviesi mielipiteitä, niin miksi he jakaisivat niitä enää kanssasi? Minä kyllästyin olemaan takiasi huolissani, Harry!”

***

“Tervetuloa! Noniin, tässä on moussakaa. Ja aurinkokuivattua tomaattia, focacciaa, oliiveja… parsakaalia. Paahdettu kanakin on tulossa pian.. Tuota, leipää on tuossa. Käykää pöytään vain”, Sirius hermoili ja suoristeli haarukoita.

“Tämä vaikuttaa papa nyt siltä, että sinä olisit tehnyt kaiken itse…” Harry naurahti ja tarttui Dracoa kädestä johdatellakseen tämän pöytään.

“Niin, aivan niin. Rubi, tämä meidän ihana uusi tonttumme, on erittäin kiinnostunut välimerellisestä ruoasta tällä hetkellä”, Sirius sanoi ja sai tontun luimistelemaan korviaan mielissään.

Vaalea poika vaikutti hieman vaivaantuneelta, mutta nyökkäsi Siriukselle ja Remukselle kuitenkin hymyillen. “Iltaa, professori Lupin ja herra Musta.”

“Sinä voit kyllä kutsua heitä ihan etunimillä”, Harry sanoi huvittuneesti, mutta silkka onnellisuus paistoi pojan kasvoilta virnuilun läpi. Hän oli ilmiselvästi iloinen ja ylpeä saadessaan esitellä parhaan ystävänsä vanhemmilleen viimein myös poikaystävänään.

“Ruoka näyttää ja tuoksuu herkulliselta, Sirius”, Draco sanoi kohteliaasti.

Sirius tunsi pienen säälin pistoksen pojan käytöksen vuoksi. Draco oli selvästi kasvatettu hyvin kurinalaisesti, eikä hänelle tulisi ehkä olemaan kovinkaan helppoa seurata Harryn perheen rentoa illanviettoa.


Sirius oli ollut väärässä. Jälkiruokaan mennessä Draco vitsaili Remuksen ja Kalkaroksenkin kustannuksella, kertoi Harryn kanssa nauraen juttuja luihuisista ja keikkui jopa tuolillaan. Sirius päätti, että Harryn seura tekisi Malfoyn pojalle varmasti vain pelkkää hyvää.

[Thelina]

Voi apua, ihanaa että ficcini onnistui inspiroimaan tällaisen AU:n kirjoittamiseen! Tämä oli ihan tavattoman söpö alusta loppuun: pieni käärmeeni, yksinäinen Sirius ja muutto Tylyahoon, Remuksen Kerttuli-pöllö (en kestä! Kuulostaa niin söpöltä ja niin Remukselta <3), Harry pelkäämässä tylyaholaisen murteen tarttumista ja koko tämä näiden perhekuvion kuvaus <3 luihuis- ja animaagi!Harry oli hauska yhdistelmä ja jotenkin sopi tähän eriskummalliseen perheeseen, varsinkin animaagius. Harry tuntui myös enemmän teiniltä kuin kirjoissa, hauskalla ja hyvällä tavalla! Söpöä nuo katseet Dracon kanssa ja se, että Dracosta lopulta tuli kuin tulikin poikaystävä Kiitos tästä, mahtavaa, että innostuit kirjoittamaan tämän!

[kaaos]

Thelina: siis hauskaa että kiinnitit huomiota Harryn teinimäisyyteen, kelasin että jos sillä olisi ollut rakastava perhe, sen ei ehkä olisi tarvinnut aikuistua ihan niin aikaisin ja se olisi saanut myös rauhassa olla vähän teini :') kirjoitin sen myös pidemmäksi, koska oon aina ajatellut että canonissa se on lyhyt/pieni lapsuuden aliravitsemuksen takia 😭 mitä siis ei myöskään tässä versessä olisi ollut. Oli hauskaa kirjoittaa tää, vaikkei se nyt päätynytkään sinne koulun käytäville ihan niin paljon kuin ensin suunnittelin. Mutta ehkä Siriuksen kasvattaman Harryn leveily tulee ilmi rivien välistä... Kiitos kovasti!

[Angelina]

Kommiksesta heippa! Päätin napata tämän koska perhefluff kuulosti mielentilaan sopivalta ja musta oli kiinnostavaa nähdä, millainen Remuksen ja Siriuksen kasvattama Harry oikein olisi

Alkuun ehkä vähän vierastin sitä, että Harry käyttää Remuksesta ja Siriuksesta termejä isi ja papa, vaikka tietysti se käy järkeen kun Harry on vauvasta asti heidän kanssaan ollut. Sirius ja Remus vaikuttivat kyllä jotenkin ihanan kaoottisilta vanhemmilta - intoilemassa Tylyahossa sijaitsevasta kartanosta, lampaista sekä tietysti edelleen vuosien jälkeen myös toisistaan :3

Harryn ja Dracon ystävyys, joka selkeästi on jo alkuun enemmän oli kyllä naawws ♥ Harry-parka ei yhtään tajua, miten huolissaan Draco on oikeasti hänestä ollut. Onneksi he saivat kuitenkin välinsä selvitettyä ja tuo illallinen, jolloin Harry esittelee Dracon poikaystävänään oli kyllä niin söpö! Voin kuvitella ensin Siriuksen hermoilemassa ja esittelemässä päivällistä, kunnes kaikki rentoutuvat ja Dracokin uskaltaa heittää vitsiksi. Tuosta lopusta jäi kivan lämmin ja kotoinen fiilis! Harryn animaagiudesta olisi ollut kiva kuulla lisää - johtuiko se Voldemortista ja kirouksesta, vai oliko hän jo noin nuorena oppinut itse (isiensä avustuksella) animaagiksi? Toki ymmärrettävää, ettei yhteen shottiin kaikkea saa mahtumaan.

Kiitos tästä hyväntuulisesta tekstistä :3

[hiddenben]

Olipa tämä viihdyttävä ja ihana AU! Tämä oli tyyliltään aika erilainen kuin tekstisi yleensä ovat, mutta kun episodi-tyyliseen kerrontaan tottui, tätä luki oikein vauhdilla eteenpäin Ja olihan tässä vaikka ja mitä! Tämä oli kyllä ihan über-AU, kun Harry oli samanaikaisesti luihuinen ja animaagikin vielä, eikä Voldermortista tämän tekstin perusteella jäänyt mitään jäljelle Mutta kokonaisuus toimi, juurikin ehkä siksi, että se meni ihan suosiolla pitkälle AUn puolelle!

Minua nauratti tuo ensimmäinen osuus, koska siinä oli peräjälkeen niin monta hauskaa yksityiskohta ja Sirius oli niin kliseinen ylpeä isä kirjoittaessaan tuota kirjettä ja verratessaan Hedwigiä ja Harrya Voihan ruipeloa Kerttuli-raukkaa... Ajatus seurankipeästä Siriuksesta oli ihana enkä yhtään ihmettele, että he päätyivät Tylyahon maille kartanoon. Harryn Tylyaho-aksenttia odotellessa! Onhan se nyt rankkaa, jos tuolla tavalla tulisi profiloitua tylyaholaiseksi. Varmaan luihuis!Harryn pahin painajainen, Lontoo on niin paljon coolimpi!

Pidin siitä, että tässä oli juuri sopivasti viittauksia canoniin, että AU-versiosta tuli ns. helpommin uskottava. Salaisuuksien kammio -yksityiskohta sekä tällipajun kautta Rääkyvään röttelöön olivat hyviä juttuja, jossa canon taipuu edukseen ja pitää jälleen ihailla sitä, kuinka keksit kaikkia näitä yksityiskohtia Nautin niistä hurjasti! Kuten myös siitä yksityiskohdasta, että Oljolla oli ollut hieman sopeutumisvaikeuksia Vapaavalkean kaupan mukana tulleisiin uusiin tonttuihin, mutta kun Sirius oli myöntänyt niille kaikille samanlaisen vapauden, kuin Oljollakin oli, kuusi tontuista oli irtisanoutunut heti - huikea meno

Tästä tuli ihan höpinäkommentti, mutta tiedä, että tykkäsin ja nautin tämän lukemisesta kovin! Nimikin on tosi oivallinen ja tiivistää tämän AU-perheen täydellisesti Kiitos tästä!


// Ah, ihan parasta! Koska tajusin vastauksesi luettuani, että kun Harry palaa Lontooseen ja saa mopon ja nahkatakin, sittenhän alkaa se nahkatakki-mopo-niittivyö-MCR-angsti-Harry-aikakausi, eikö? ♥

[kaaos]

Angelina: kiitos että valitsit tämän! Mä ajattelin, että Remus ja Sirius ihan oikeasti ovat Harryn vanhemmat, hyvänen aika, poika päätyi heidän hoteisiin yksivuotiaana! Jopa niin, että vaikka Harry tietysti tietää Lilystä ja Jamesista, hän ei suhtaudu tässä AU:ssa heihin ihan yhtä epätoivoisesti, koska on saanut rakastavan kasvatuksen. Mutta ymmärrän kyllä että Papa ja isi oli vähän oudot x) Sirius, James ja Peter olivat tosi nuoria myös opetellessaan animaageiksi (ilman aikuisen apua!), Harry on tosi voimakas ja Sirius on opettanut sitä animaagiksi jo joskus tyyliin 10v x) ja todellakin Harry on tiennyt olevansa kärmessuu varmaan viimeistään 5-vuotiaana :') uskon että velhoperheessä kasvaminen olisi aivan toista! Kiitos kommentista!

Hiddenben: ai erilaista kerrontaa? Enpäs olisi ajatellut 😁😁 khyl, on hyvin hyvin AU tämä! Noo mitä Voldemortiin tulee, valitsin osaksi siksi tämän juuri kolmannelle vuodelle, kun voldu oli aika pimennossa juuri silloin :') sanoisin, että tämänkin AU:n nelosvuosi tulee olemaan Harrylle jännä. Ja siis äläpä! Lontoo olisi todellakin ollut niin paljon coolimpi. Onneksi se varmaan saa oman mopon ja nahkatakin sitten viimeistään 15-vuotiaana. Voi ajella kouluun sitten sillä. Hahaha. Höpinäkommenttisi oli varsin ihana, kiitos kovasti 💕💕

[kaaos]

// hiddenben // hahah luin tuon sun lisäkommentin, niin no jep! lontoolainen mrc!angstiharry ois toki mahdollinen tulevaisuus myös vanhempien rakkautta saaneelle harrylle. tämän AU:n versio ainakin nauttii tietyllä tavalla samasta estetiikasta. JA olen varma, että vaikka Harrylla olisi ollut varakkaat ja välittävät vanhemmat, sillä olisi edelleen ollut pyöreähköt silmälasit 90-luvun tyyliin, mutta se olisi tehnyt niistä coolit. psst: kuten tässä(S), tai tai tässä(S).

[carrowfan]

Ihanaa, jotenkin tässä kerronta oli niin sujuvaa ja sopivan teinimäistä. Harry animaagina sopi niin hyvin tarinaan ettei ole tottakaan. En yleensä välitä AU-teksteistä, mutta tämä istui todella hyvin canooniin.

[Vendela]

Kommiksessa heissan

Nappasin tämän listaltasi koska tällä on tosi hauska nimi! Tuo susi-isi ja koirapapa kuulostavat jotenkin ihan supersöpöiltä!

Alku on kyllä tosi hauska! Tuo Siriuksen kirje on kiva ja samalla siinä tulee lukijalle selville että mikä on tämän tarinan homman nimi. Ymmärrän kyllä hyvin Siriusta, joka on tylsistynyt aivan yksinään ja kaipaa perhettään. Tuo "professorin erikoisluvalla" oli jotenkin niin kelmimäistä että nauroin ääneen.

Tuo Harryn käärmeanimaagi-homma oli mielenkiintoinen ja siitä olisin kuullut kyllä enemmänkin. Tuossa alkupuolella se tuli vähän puskista ja harmitti ettei siihen palattu muuten kuin pelkkänä käärmesuu hommana. Lisäksi tuo, että Harrylla on ollut samanlainen kasvatus kuin Dracolla oli jotekin kiva ja virkistävä yksityiskohta! Ihana mitä mahdollisuuksia ficit tarjoavatkaan hahmoille

Awws Harryn ja Dracon suhdetta! Ihanaa kun ensin Harry oli niin maansa myynyt ennen kuin selvisi, että Draco oli ollut vain huolissaan! Ja tuo lopetus oli oikein ihana kaikkine ruokineen ja seurusteluineen. Kivaa, että Draco ei ollut Siriuksen pelkäämä jäykästi kasvatettu puhdasverinen velho vaan sieltä paljastui oikein rento nuorukainen.

Tämä oli kyllä kokonaisuutena tosi kiva. Tosin jonkin verran tässä oli sellaista kohtauksesta toiseen hyppimistä ja tämän lukemiseen pitki keskittyä, että pysyi perässä. Mutta toki kun tämä oli näin lyhyt, niin se ei sinällään haitannut

Kiitos tästä söpöilystä!

Vendela

[Waulish]

Tämän tekstin yhteenveto on niin herkullinen ja lupaava, etten olisi mitenkään voinut jättää tätä lukematta, kun satuin klikkaamaan tämän auki kiinnostavaan AU-perhekuvioon viittaavan nimen perusteella! Rakastan Sirius/Remusta, ja heistä on ihanaa lukea tällä tavalla vakiintuneina aikuisina jotka AU:n turvin ovat visusti yhdessä, mutta enpä muista, olenko juuri tullut lukeneeksi heistä Harryn vanhempina. En ainakaan luihuis-Harryn vanhempina, joten siinäpä oli minulla useampikin syy sukeltaa uteliaana tämän tekstin maailmaan! Ja näin jälkeenpäin on todettava, että minun tekisi mieli lukea vaikka kokonainen kirjasarja juuri tällaista AU:ta. Pidän ihan valtavasti siitä, miten paljon tässä tarinassa esiintyy kaanonista tuttuja yksityiskohtia ja tapahtumia vähän erilaisina, tähän maailmaan sopivina, kuten salaisuuksien kammion avaaminen ja kohtaaminen rääkyvässä röttelössä. Huomasin makustelevani, miten muut kaanonista tutut avaintapahtumat sopisivat tähän todellisuuteen, ja se oli jotenkin tosi hauskaa ja inspiroivaa. Lienee sanomattakin selvää myös se, että "ostin" kaiken lukemani aika lailla täysin ja lopulta koin aika luontevaksi senkin, että Harry onkin luihuinen. Kyllähän hän sinne sopii, ja arpoohan lajitteluhattu kaanonissakin hänen suhteensa pitkään ja hartaasti. Lisäksi ehkäpä tällainen erilainen, huomattavasti turvatumpi ja vakaampi lapsuus antaa Harrylle myös vähän erilaiset valmiudet ja työkalut eikä hänellä välttämättä ole alkujaankaan sellaisia antipatioita Luihuisen tupaa kohtaan kuin kaanonissa.

Ylipäätään on ihan mielettömän mielenkiintoista ja kutkuttavaa lukea Harrysta, joka viettääkin aika vaurasta ja varallista elämää sen sijaan, että joutuisi näkemään nälkää tai kokemaan kaltoinkohtelua huoltajiltaan. Hän on rakastettu, tärkeä ja kiinteä osa pientä perhettä, ja siksi hänen omanarvontuntonsa on luonnollisesti paremmalla tolalla kuin kaanonissa. Onkin tavallaan hellyttävää lukea Harryn teinihuolista ja -angsteista, jotka painottuvat osittain vähän eri asioihin kuin kirjoissa. Tuntuu tosi luontevalta, että Harry on tässä vielä selvästi keskenkasvuinen ja valittaa ja inttää esimerkiksi muutosta ja asumisjärjestelyistä - niinhän sen tuon ikäisellä pitäisi kai ollakin. ♡ Kolmetoistavuotias on ihan lapsi vielä, ja minusta tuntuu, että Harrylla on tässä mahdollisuus olla lapsi ja teini ilman, että hänen pitäisi hirveästi ottaa vastuuta ja kasvaa ja aikuistua ihan liian aikaisin. Tulee levollinen - ja toisaalta vähän haikea - olo, kun miettii, että Harryn elämä olisi todella voinut olla tällaista sen sijasta, mitä hän Dursleyillä saa osakseen. Onneksi hänellä on tässä todellisuudessa asiat näin hyvin.

“Harry… Minun on pitänyt sanoa sinulle jo hetken aikaa, mutta ei oikein pidä siitä, kuinka sinä toisinaan, hmm… leveilet taidoillasi. Sinä olet hyvin, hyvin voimakas velho, mutta voiman myötä tulee myös vastuuta. Se liittyy samoihin teemoihin, kuin se, ettet sinä saa julkisesti kertoa olevasi käärmeanimaagi tai etten minä kerro julkisesti lykantropiastani. Meidän perheellämme on salaisuuksia ja niiden kantaminen voi olla raskasta, mutta sinun täytyy tehdä osasi. Ymmärrätkö?”

Nämä Remuksen sanat painuivat jotenkin erityisesti mieleeni, etenkin kommentti Harryn taipumuksesta leveillä taidoillaan. Tulee mieleen se, miten kaanonissa Harry kokee toisinaan olevansa vähän väärinymmärrettykin, kun esimerkiksi Liekehtivässä pikarissa Ron kuvittelee hänen haluavan näkyvyyttä ja mainetta ja kunniaa, kun taas Harry itse haluaisi vain olla ihan tavallinen nuori. Tässä toisenlaisessa todellisuudessa Harry saa viettää vähän normaalimpaa nuoruutta, ja hän tarvitseekin välillä muistutuksen siitä, ettei leveile taidoillaan tai taustallaan - asia, jonka suhteen varmaan aika monikin nuori tarvitsee joskus vähän ravistelua ja maanpinnalle palauttelua. Oman paikan ja jalansijan hakeminen kun väistämättä kuuluu nuoruuteen. Harryssa on kuitenkin myös sopivasti tuttua vähäeleisyyttä ja matalaa profiilia, kun hän nolostuu heti Remuksen sanat kuultuaan ja pyytää anteeksi. Siellä se tuttu Harry on, vain vähän erilaisen kasvuympäristön lopputuloksena. Veikkaanpa, että kirjoissakin Harry toisinaan myös jollain tasolla nauttii saamastaan huomiosta (kukapa ei nauttisi vähintäänkin alitajuisesti), ja se osa hänestä ilmenee ymmärrettävästi vapaammin tällaisten vakaiden ja hyvien lähtökohtien ja elämän eväiden turvin.

Vaikka Harry/Draco-paritus on tässä tekstissä vähän sivuosassa ja kulkee taustalla mukana, minusta tuntuu sopivalta, että tarina päättyy juuri siihen, kun Draco tulee Harryn kotiin ensimmäiselle vierailulle ihan virallisena poikaystävänä. Se jotenkin sitoo hahmoja yhteen ja vahvistaa sitä mielikuvaa, että Harrylla on turvallinen ja rakastava koti, johon voi rauhallisin mielin tuoda poikaystävän. Harry ja Draco todella ovat tässä vähän samantapaisista asemista lähtöisin, kuten Sirius pohtiikin, ja tuntuu luontevalta, että he kokevat vetoa toisiinsa, sillä ainakin he ymmärtävät toisiaan ja tilanteitaan ja heissä molemmissa on yllättävänkin samantapaista särmää ja kipinää - sellaista, joka pääsee luihuis-Harryssa ehkä vähän vapaammin ja paremmin oikeuksiinsa kuin rohkelikko-Harryssa.

Sinun Sirius/Remustasi fiilaan aivan täysillä, ja hekumoin täällä kaikkia yksityiskohtia, joista hahmot välittyvät niin hyvin ja elävästi ja tunnistettavasti. Siriuksen suorasukainen kirje ja kaanonistakin tuttu turhautuneisuus Kalmanhanaukion yksinäisyyteen, Remuksen maanläheinen lauhkeus ja lempeys ja Kerttuli-pöllö (pidän muuten kamalasti siitä ajatuksesta, että pöllöt kuvastavat ehkä vieläkin paremmin omistajiaan kuin koirat!)... Tietysti myös miesten välinen rakkaus, joka roihuaa vielä vuosikausienkin jälkeen elinvoimaisena ja kokonaisvaltaisena. Aaah, nyt tekee ihan mieli itsekin kirjoittaa aikuisista Siriuksesta ja Remuksesta!

Apua, anteeksi, tuli varmaan ihan sekava kommentti täynnä poukkoilua assosiaatiosta toiseen. Tiivistettynä: tykkäsin ja viihdyin, kiitos paljon! -Walle

[kaaos]

hei turha pahoitella mitään kommenttiisi liittyen, se on ihana ja ihanan pitkä ja perusteellinen, Walle, ja ihana kuulla että tykkäsit siitä! <3 Tässä AU:ssa on totisesti kaikenlaista :'DD se olikin ehkä enemmän tutkielma just siitä, kuinka perusteellisesti harryn elämä olisi ollut erilaista rakastavilla vanhemmilla </3. mun maailmassa siitä olis tosiaan tullu teinimpi ja kaikki se voimakkuus ja kuuluisuus jota sillä on, olis ollut enemmän tollanen juttu mitä pitää varoa ettei ylpisty ja lisäksi mulle on aina ollu selvää, että harry ei halunnut luihuiseen dudleyn takia. jos sillä ei olisi ollut kiusaaja-kasvattiveljeä, sille ei olisi tullut dracosta mieleen dudley, eikä se välttämättä olisi sitten pitänyt luihuista mahdottomana vaihtoehtona. vaikka sirius onkin sukunsa harvinainen rohkelikko, uskon, että ainakin remus on opettanut harrylle ettei muissa tuvissa ole mitään vikaa ja on ihan ok, jos harrysta ei tulekaan rohkelikko :DD sirius/remusta oli kyllä kivaa kirjoittaa, ehkä kokeilen joskus toistekin! kiitos tästäkin ihanasta palautteesta!! se piristi päivääni kovasti <3

[Elfmaiden]

Oi miten ihana tarina!! Niin sympaattinen! Todella kiinnostavaa, miten erilainen heidän elämänsä oli näin. Harryn elämä toki oli uskomattoman paljon onnellisempi ja hän oli jopa animagi, ja käärme oli muuten osuva hahmo. Hänen isinsä olivat suloisia yhdessä, mukavaa että Sirius muutti Skotlantiin. Onneksi Harry ja Draco alkoivat avautua toisilleen, ja oli kivaa kun seuraavassa kohtauksessa Draco oli jo poikaystävänä rennolla illallisella

[kaaos]

Elfmaiden, kiitos kommentista! Se on totta, että Harryn kurja lapsuus ihan varmasti vaikutti vielä paljon paljon enemmän kuin tässä tekstissä nyt pohdin. Animaagijuttua olisi voinut vähän enemmän tutkia, mutta se oli vähän sellainen "minäkin opin animaagiksi kolmannella ja isäsikin niin kyllä sinäkin voit olla" -sirius musta joskus.

Ja mitä pikaiseen seurustelun aloittamiseen tulee, mun silmissä kolmetoistavuotiaiden seurustelusuhteet alkoivat (ja päättyivät) aika nopeasti 😂 ties kuinka Harryn ja Dracon kanssa tässä käy. Kiitos kommentista!!💕

[Pahatar]

Luin tämän jo aikaa sitten, mutta kommentointi jäi. Nyt halusin korjata tämän puutteen, ja luin tämän uudelleen, että kaikki olisi paremmin tuoreessa muistissa.

Tämä oli aivan ihana ficci. Tykkään hirveästi näistä kidficeistä, ja varsinkin siitä ajatuksesta, että Sirius ei joutunut Azkabaniin, vaan eli yhdessä Remuksen kanssa, ja kasvatti Harryn. Jotenkin on aina käynyt sydämeen nuo Harryn karut kotiolot sukulaisten luona, ja tuntuu aivan ihanalta ajatukselta, että Harrylla olisi ollut rakastavat kasvattivanhemmat tukenaan. Tässä oli tosi paljon ihania oivalluksia ja viehättäviä yksityiskohtia, kuten Harryn oleminen Luihuisessa, animaagius ja vaikka mitä. Kuten myös tuo muutto maalle, joka sitten osoittautuikin kartanoksi, eikä miksi tahansa pieneksi ja köyhäksi maalaistaloksi. Mutta tietenkään se ei ilahduta teiniä, jonka mielestä Lontoo on paljon mielenkiintoisempi.

Harrysta ja Dracosta olisi tosiaan voinut tulla ystävät heti koulun alussa toisenlaisissa olosuhteissa, ja tässä tuotiinkin hyvin esin se, miten paljon yhteistä heillä oli, varsinkin tässä AU:ssa. Minusta oli todella ymmärrettävää, että Draco oli Harrysta niin huolissaan, että hermostui, kun Harry ei välittänyt vaarasta. Eihän Harry koskaan välittänyt kirjoissakaan, vaan meni aina suinpäin joka paikkaan. Onneksi nämä kaksi saivat sitten sovinnon aikaan.

Tykkäsin tuosta, miten Remus joutui Harrylle muistuttamaan, ettei saa leveillä. Siitä tuli niin elävästi isä-James mieleen, ja Harry olisi todella voinut muistuttaa luonteeltaan enemmän isäänsä, jos lapsuus olisi ollut helpompi. 

Kiitos paljon tästä! Tämä oli tosi ihana, persoonallinen ja mieleenjäävä. Vähän harmitti, että tämä loppui näinkin nopeasti, tätä olisi ollut kiva lukea pidempäänkin.