Alkusoitto syksylle, slice of life/grimhygge/AU-oneshot, Remus (S)

[Thelina]

Ficin nimi: Alkusoitto syksylle
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: slice of life, grimhygge, AU
Ikäraja: S
Hahmot: Remus
Yhteenveto: Remus on viulunsoitonopettaja, joka on matkalla uuteen työpaikkaansa Tähtipajulan kansanopistoon.
Vastuunvapautus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.

A/N: Osallistuu FinFanFun1000 -haasteeseen sanalla 501. Konduktööri. Inspislauseena toimi myös J. Pekka Mäkelän Alshain-kirjan aloituslause: Matkustan leijunalla Tressoan kaupungin lentokentältä kohti Belkan esikaupunkia, missä minua odottavat asunto ja työpaikka kansanopiston musiikinopettajana.


Alkusoitto syksylle


Juna liikkuu jo hiljalleen, kun kävelen vaunun kapeaa käytävää pitkin ja löydän lopulta oman paikkani sen keskivaiheilta. Penkit ovat tyhjät joka puolella ympärilläni: tähän aikaan vuodesta vain harva matkustaa Tähtipajulaan, ainakaan näin aikaisin aamulla. Nostan naruilla kiinni solmitun matkalaukkuni ylös hyllylle, mutta viulun lasken viereeni penkille, kun istahdan ikkunan puoleiselle paikalle. 

Syyskesäinen Lontoo jää pian taakse, kun taian vauhdittama juna suuntaa kohti maaseutua. Mahani murisee ja mieleni tekisi jo kaivaa vaatimattomat evääni esille. Päätän kuitenkin odottaa lipuntarkastusta ja suunnata sen jälkeen ravintolavaunuun. Tarvitsen kahvia ja matkaa on vielä pitkälti.

Käteni hapuilee kuin huomaamatta viulukoteloa, aivan kuin alitajuntani tahtoisi varmistaa, että se on yhä tallessa. Soitin on kallein esine, mitä omistan, ja ilman sitä menettäisin vähäisenkin toimeentuloni. Työpaikka Tähtipajulan velho-opiston viulunsoitonopettajana on minulle tervetullut mahdollisuus, vaikka kyseessä onkin huonosti palkattu osa-aikatyö. Se on kuitenkin paljon enemmän kuin satunnaiset, yhä harvenevat keikat Taikaministeriön orkesterin riviviulistina tai katusoitto Viistokujan kulmassa. Sopimukseen sisältyy jopa huone opiston asuntolassa, mistä olen enemmän kuin kiitollinen. 

”Matkaliput, olkaa hyvä”, konduktööri pyytää keskeyttäen ajatukseni. Ojennan hänelle pergamentinpalasen, jonka konduktööri leimaa taikasauvan napautuksella. Lipun alareunaa koristaa pikkuruinen liikkuva junakartta: sen mukaan minun on kuljettava kahden vaunun läpi päästäkseni ravintolaan. Konduktööri jatkaa matkaansa. Nousen ylös, otan viulun käteeni ja lähden huojuen kulkemaan vastakkaiseen suuntaan.

Ravintolavaunussa tuoksuu kurpitsapiirakka, kermakalja ja syyssadon omenista leivotut kakkuset, jotka leijuvat monikerroksisella tarjottimellaan tiskin yläpuolella. Joudun käyttämään kaiken tahdonvoimani, etten tilaisi mitään ylimääräistä - rahojen on riitettävä vielä viikon ruokaan asuntolassa, ja paljon muuhunkin.

”Yksi kahvi, kiitos”, sanon myyjättärelle, joka kaataa minulle ison kupillisen. Hymyilen hänelle kiitollisena ja suuntaan istumaan. En kehtaa syödä taskussa pehmenneitä eväsleipiäni ravintolassa, joten tyydyn sammuttamaan pahimman nälkäni kahvilla, jonka nautin maisemia katsellen. Viulu lepää penkillä vieressäni.

Pysähdymme pienelle asemalle, jolta nousee kyytiin muutama matkustaja lisää. Muutaman minuutin kuluttua vauhtimme kiihtyy jälleen ja ikkunasta näkyy vielä hetken aikaa satunnaisia taloja, kunnes maisema lopulta vaihtuu tuleentuneisiin peltoihin ja metsälaikkuihin niiden välissä. Juon kahviani säästellen, mutta seuraavaan asemaan mennessä kuppi on tyhjä. Lähden takaisin omalle paikalleni.

Eväitä syödessä on aikaa ajatella. Pohdin, millaisia oppilaita tulen opistossa kohtaamaan, millaisia kollegoja? En ole koskaan käynyt Tähtipajulassa, joten minulla ei ole aavistustakaan, tulenko viihtymään uudessa asuinpaikassani. Opiston rehtorin lähettämien kuvien perusteella asuntola näyttää kodikkaalta ja kaikeksi onneksi Tähtipajulassa on myös hyvin varusteltu apoteekki, josta voin käydä ostamassa sudenmyrkkyjuomaa. Saan sovittaa työni omiin menoihini, joten pitäisi olla kohtuullisen helppo siirtää soittotunnit täydenkuunpäiviltä toiseen ajankohtaan.

Yritän hengittää rauhallisesti, mutta minua jännittää. Pyyhin nihkeät käteni jo parhaat päivänsä nähneeseen kaapuun, jonka alle olen pukenut isäni vanhan kauluspaidan. Minua hävettää näyttäytyä uudessa työpaikassani niin rähjäisenä, mutta minulla ei ole muutakaan, ei olisi vielä pitkään aikaan. Ensimmäisestä palkastani ostaisin viuluuni uudet kielet, seuraavasta itselleni talvenkestävät kengät. Tähtipajulassa tulisi satamaan huomattavasti enemmän lunta kuin Lontoossa.

Nojaan pääni ikkunaan ja annan silmieni painua kiinni. Kuuntelen junan tasaisen rytmikästä kolinaa ja otan siitä tahdin kappaleelle, jota alan harjoitella mielessäni. Vasen ranteeni lepää viulukotelon päällä, sormet tapailevat ilmaa sävelten mukaan. Kuvittelen pianosäestyksen seuraamaan soittoani ja toivon, että joku opiston muista opettajista suostuisi harjoittelemaan kanssani ja ehkä säestämään oppilaitakin silloin tällöin. Ajatukseni harhailevat kappalevalinnoista sormiharjoituksiin, nuottipapereihin ja monistusloitsuihin. Päässäni soiva kappale hidastuu ja vaimenee vähitellen.

Kun seuraavan kerran havahdun, olemme jo melkein perillä. Suoristaudun penkissäni ja pian taioin vahvistettu kuulutus ilmoittaa, että saavumme Tähtipajulaan. Nousen ylös, otan matkalaukkuni alas tavarahyllyltä ja lähden sen ja viulun kanssa kohti lähintä ovea. Jännitys läikähtää jälleen rinnassani: jonkun pitäisi tulla minua vastaan asemalle, jotta voisimme ilmiintyä opistolle yhtä matkaa.

Astun junasta aurinkoiseen iltapäivään. Keltaisen asemarakennuksen edustalla seisoo pitkä, vaaleatukkainen mies, joka tähyilee junasta poistuvia matkustajia tarkkaavaisesti. Kun katseemme kohtaavat, hänen kasvoille puhkeaa lämmin hymy.

”Herra Lupin?” mies kysyy, kun kävelen hänen luokseen. Nyökkään, lasken matkalaukkuni maahan ja ojennan käteni tervehdykseen. Nuoren miehen kädenpuristus on luja, mutta lempeä.

”Neville Longbottom”, hän sanoo hyväntuulisesti. ”Olen Tähtipajulan opiston taikakasvitieteen opettaja.”

Lähdemme kävelemään kohti asemarakennusta. Lämmin tuuli pörröttää hiuksiani ja sulattaa jännitykseni askel askeleelta pienemmäksi. Kahlaamme vaahteran lehdissä, kunnes Neville tarttuu käsivarteeni. Kaikkoonnumme ja jatkamme matkaa kohti opiston pihaa.

”Tervetuloa Tähtipajulan velho-opistoon”, hän sanoo hymyillen ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tunnen olevani juuri oikeassa paikassa.

[ruttotohtori]

Onpa söpö! Genreissä lukee grimhygge, mut musta tää ei ole kovinkaan grim, enemmänkin toiveikas ja hyväntuulinen kaikista arjen probleemista ja jännityksestä huolimatta. Tai sit mä vaan tulin niin iloiseksi ajatuksesta, että Remus on viulunsoitonopettaja, koska oi vau, voin nähdä tän niin hyvin! Ylipäätään musta on ihana nähdä miten tässä on mietitty vissiin velhojen jatko-opintopaikkaa, ja että siellä voi opiskella muutakin kuin niitä taika-aineita, koska en tiiä, musta kyllä velhojen ja noitienkin kuuluis opiskella myös jästien aineita, ja koska Tylypahkassa ei sitä mahdollisuutta ole, on kiva ajatella että sitten myöhemmin on. Ja en tiiä miks, mut viulunsoitto pukee Remusta, vaikka en oo ikinä nähnyt häntä niin taiteellisena tyyppinä, mut toisaalta me ei kirjoista opittu hänen harrastuksistaan ja mielenkiinnonkohteistaan paljoa. Nyt mun headcanon sitten on että hän soittaa viulua (tai ainakin tahtoisi, en tiiä miten sil on mahiksii nuorempana, mut ehkä hän aloittaa sen sit aikuisena!) Also nyt en pysty oleen ajattelematta millaisiakohan musantunnit on taikakoulussa. Voikohan ne virittää soittimensa loitsuilla? Ois aika kätsyy.

Tää tunnelma ja fiilis oli tosi samaistuttavia, uuteen paikkaan menemisen jännitys on hyvinkin tuttua, samoin se ettei rahat meinaa riittää. Tykkäsin miten Remuksen mietteet ja kaikki muukin tässä oli tosi arkista ja normaalia, nimenomaan slice of lifeä, joka on vaan niin hyvä genre. Tähtipajula on aivan ihana nimi velhojen kansanopistolle! Ja Neville lopussa pisti hymyilemään, ja toimii muuten ihan canoninkin puolesta ku kai se tarttee työkokemusta ennen ku voi hakee Tylypahkaan. Ajatus Nevillestä ja Remuksesta kollegoina juomassa teetä opettajanhuoneessa on hirveen symppis, sellaisesta lukisin mieluusti enemmänkin. Ja Tähtipajulasta muutenkin, tää miljöö rupes kiehtomaan jo kovasti.

Ei täs muuta ko et kiitos kun kirjoitit ja julkaisit, tästä tuli hyvä mieli ja joo vielä: onnistuit tosi hyvin minäkertojan kaa! Mä en oo ikinä uskaltanut käyttää sitä hahmoista jotka ei oo mun, joku siinä on tosi pelottavaa kun pitää saada se hahmo oikeesti kuulostaan iteltään, mut Remus kuulosti just Remukselta tässä, ja tätä oli siksikin niin ilo lukea. Kiitos paljon! <3

[Fairy tale]

Tämä oli kuin miellyttävä junamatka lukijallekin, koska fikki tosiaan imaisi minut heti mukaansa näkemään kaiken sen, minkä kerroit. Remus hapuilemassa enemmän kuin kerran viulukotelonsa suuntaan, kurkistus taianomaiseen junalippuun ja kahvikupillisen hidas nauttiminen. Vaikka tässä oli myös eräänlaista haikeutta Remuksen tilanteesta, tässä on samalla myös toiveikkuutta ja hyvää mieltä. Remuksella on ollut työtä ja sitä on myös jatkossa. Hän voi tulevilla palkkarahoillaan ostaa tarvitsemiaan tavaroita, joka hieman kohentavat hänen tilannettaan.

Kun Remus ajautuu pohtimaan minkälaista koululla tulisi olemaan, mieleeni nousee Neville jo ennen kuin hänet mainitaan. Ja hän tosiaan on se kollega, joka on tullut noutamaan Remusta juna-asemalta. Ehkäpä juuri Neville tulee olemaan se kollega, jonka ansiosta Remuksen tuleva vuosi tulee olemaan hyvä.    Vaikka tässä ei Tylypahkaan oltukaan menossa, mutta velho-opistolle kuitenkin oli mukava kun tulin lukeneeksi tämän juuri syyskuun 1. päivän kunniaksi. Mukavaa syksyn alkua sinulle.

[Crys]

Oi, kaunista hyggeilyä, uuden alun slice of lifeä ja tunnelmallisuutta parhaillaan! ja vielä viulu<3 juna liikkuvana puitteena on itsessään kovin tunnelmallinen, varsinkin jos ajattelee sellaista tylypahkan pikajunan kaltaista tunnelmallista junaa (eikä mitään vr:n vihreitä penkkejä ) Hauska myös nähdä että tälläsen AU:nkin sai mahdutettua one-shottiin! Pidin kovasti!

-Crys

[Thelina]

ruttopoika: Kaarnen mukaan tällainen juuri on grimhyggeä, kun käsitellään osittain myös vakavampia / tummempia teemoja, mutta yleisfiilis pysyy kumminkin hyggen puolella Remus tosiaan sopii niin hyvin viulunsoiton opettajaksi! Tuossa alkusanoissa mainitsemassani inspislauseessa puhuttiin kansanopistosta, joten ajattelin että tässäkin olisi kyse jonkinlaisesta kansanopistosta tai jatko-opintopaikasta. Oli ihanaa lukea pohdintojasi, tosiaan tämä sopi Nevillenkin osalta tavallaan canoniin, jos miettii että kyseessä oli vaikka hänen ensimmäinen työpaikkansa! Mahtavaa myös kuulla, että Remus kuulosti Remukselta kiitos ihanasta kommentista ♥

Fairy tale: Ihanaa, että ajattelit Nevilleä jo ennen kuin hänet mainittiin! Minulla kävi ensin mielessä, että Remusta olisi vastassa Sirius, mutta hän ei sitten ollenkaan sopinut tunnelmaan Olipa kiva, että tämä sattui lukemistoosi syyskuun ekana päivänä Kiitos kommentista ja mukavaa syksyä sinulle myös ♥

Crys: Uskon, että kaikki velhojen junat ovat sellaisia tunnelmallisia, Tylypahkan pikajunan tyyppisiä Katsotaan, jos vaikka innostun kirjoittamaan tätä AU:ta lisääkin syksyn edetessä! Ihanaa kuulla, että tykkäsit, kiitos kommentista ♥

[marieophelia]

Onpa ihanan syksyisen lämmin AU-maailma! Osaat todella hyvin vangita vuodenaikoja teksteihisi (Tämän lisäksi tulee mieleen kesällä kirjoittamasi Hiekkaranta-tarina!) Pidän tällaisista AU-maailmoista, joissa on taikaa mukana, kun voi miettiä, millaisia eri mahdollisuuksia taikamaailmassa voisi olla työskennellä. Ja myös jos miettii Remuksen töihin pääsyä Azkabanin vangissa, siinä on kuitenkin kyse paitsi uudesta työstä myös paluusta takaisin Tylypahkaan. Tällaisessa asetelmassa voi paremmin keskittyä siihen, miten kaikki on uutta, jännittävää ja ehkä vähän arveluttavaa.

Minäkään en ole ajatellut, että Remus olisi välttämättä kovin musikaalinen (mun head canonissa Sirius on ), mutta kun asiaa miettii, viulu sopii soittimena hänelle hyvin. Voisi myös ajatella, että jonkin taiteellisemman aineen opettaminen sopii myös Remuksen vahvuuksiin ja herkkävaistoisuuteen. Tekisi melkein mieli päästä itsekin opiskelemaan Tähtipajulaan, kun siellä on noin kivat opettajat Täytyy vielä loppuun myöntää, että aluksi luin Tähtipajulan Tällipajulana. Mutta Tähtipajula on ehdottomasti opistolle sopivampi nimi, Tällipajula kuulostaisi nyrkkeilysalilta.

Kiitos, kun kirjoitit!<3

[Vendela]

Oi ei miten ihana pikku ficci Remuksesta (Ja vähän Nevillestäkin )

Tämmöinen taika-AU toimii tosi kivasti ja olit kirjoitellut tuonne paljon kaikkia kivoja juttuja. Viulu sopii Remukselle tosi hyvin ja ihanaa ajatella, että hänellä on nyt kunnollinen työpaikka eikä hänen tarvitse miettiä seuraavaa ateriaa ♥ Tästä Tähitpajusta tuli hieman Tylypahka-fiilis vaikka ovatkin toki ihan eri juttuja. Mutta ehkä juuri tuolla loppupuolella, kun Neville tuli mukaan tarinaan, tämä fiilis voimistui. Hyvällä tavalla siis!

Tässä oli myös ihanaa tuo syksy! Tykkään itse syksystä tosi paljon, kun silloin alkaa monet uudet jutut ja arki rutinoituu kesän menojen jälkeen. Remuksellekin tämä syksy on ihanaa uuden aloittamisen aikaa, ja jotenkin haluan myös lukea tästä sen romantiikan mahdollisuuden Nevillen muodossa Loppu on siis kivan toiveikas!

Vendela

[Thelina]

marieophelia: ihanaa kuulla, että vuodenaikojen kuvaus on ollut onnistunutta, sillä tykkään kovasti eri vuodenaikojen tunnelmoinnista! Samoin erilaiset velhoammatit ovat kiehtovia! Ihana headcanon, että Sirius voisi olla musikaalinen - käy kyllä hyvin järkeen, että puhdasverisen suvun vesa olisi lapsena viety soittotunneilla ja ehkäpä vanhempien valitsema klassinen soitin olisi teini-iässä vaihtunut sähkökitaraan Nauroin Tällipajulalle, olisi kyllä huikea nyrkkeilysalin nimi Kiitos kommentista ♥

Vendela: Minäkin tykkään syksystä ja Remus+syksy (+Neville) on kyllä ihana yhdistelmä. Kiva, että Tähtipajula toi taikakoulufiilistä ja minäkin ajattelin juuri noin, että ihanaa kun Remuksella alkaa uusi, huolettomampi elämänvaihe ja ehkäpä hiukan romantiikkaakin voisi olla tiedossa opistolla Kiitos kommentista ♥