Grishaverse: Sinun käsiesi kautta, minun nimissäni | S | Alina/Varjo

[Crys]

Nimi: Sinun käsiesi kautta, minun nimissäni
Kirjoittaja: Crys
Fandom: Grishaverse
Ikäraja: S
Paritus: Alina/Varjo
Genre: Draama, synkkä romantiikka
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
A/N: Hei, missä on kaikki finin Grishaverse-ficit! Spoilaa sarjan kolmatta osaa, Tuho ja roihu -kirjaa. Osallistuu haasteisiin Tropes-haaste (enemies to lovers), 5 x jotain uutta aiheella uusi fandom ja Sana/kuva/lause haaste kuvalla x

Tämä on viimeinen kerta, Alina ajatteli, kun löysi itsensä jälleen sumeasta versiosta Varjon todellisuutta, joka saattoi olla aina paikka koko maailmassa, jossa Varjo hohti kirkkaammin kuin maailma tämän ympärillä.

”Hemmottelet minua, Alina”, Varjo tervehti tietäväinen hymy huulillaan. Hän tiesi, että Alina palaisi hänen luokseen. Hän tiesi, ettei Alina pystynyt olemaan ajattelematta häntä yhtä paljon kuin Varjo itse ei pystynyt olemaan ajattelematta Alinaa. ”Vaikkakin valitettavasti joudut pettymään, jos aiot vedota parempaan luonteeseeni ja pyytää minua lopettamaan.”

”En aio pyytää sinua lopettamaan”, Alina tokaisi astuessaan lähemmäs Varjoa. Hän mietti miltä hänen heijastuksensa mahtoi näyttää Varjolle – värehtivätkö hänen ääriviivansa kuten seinät Varjon ympärillä? ”Tiedän, ettet tee sitä. Pyydän sinua vain vapauttamaan grishalapset. Heistä ei ole sinulle hyötyä. Et kai halua jälleen vuodattaa verta turhaan?”

Alina päätteli tavasta, jolla Varjon katse synkkeni, että tämä ärsyyntyi kommentista – ei tämä pitänyt verenvuodatuksesta, varsinkaan grishojen, se vain oli tämän mielestä välttämätöntä.

”Olet tehnyt minusta vihollisesi, mutta me kaikki esitämme rooleja, jotka meille annetaan, Sankta Alina”, Varjo muistutti painottaen Alinan titteliä, jota Alina ei vieläkään tuntenut omakseen. ”Valo ja Varjo. Olemme molemmat kylväneet kaaosta tavoitellessamme järjestystä.”

Nyt oli Alinan vuoro ärsyyntyä. ”Minä en ole meistä kahdesta se, joka kädet eivät ole ehtineet kuivua verestä”, hän sanoi ajatukset Keramzinin hyökkäyksessä kuolleissa opettajissa.

”Entä kuinka monta ihmistä on menettänyt henkensä sinun nimissäsi? Kuinka monta grishaa? Kuinka monta otkazat´syaa?” Varjo sanoi lähestyessään häntä.

Sinun käsiesi kautta, minun nimissäni, Alina ajatteli katkerasti. Hän ei suostunut painamaan katsettaan maahan, vaikka tunsi syyllisyyden kaikesta huolimatta polttelevan sisuksissaan. Oliko se todella ainoa tapa, jolla tapahtumien oli edettävä? ”Se on eri asia”, hän sanoi silti, yrittäen vakuuttaa itselleen, ettei syy ollut hänen.

”Miten se on eri asia? Kuolleita he ovat kaikki”, Varjo huomautti lähestyessään hitaasti kuin varjot lähestyvät valoa valon himmetessä.

”Selvä, olemme molemmat tuhoon tuomittuja”, Alina tokaisi jääräpäisesti, nostaen leukaansa ylemmäs, jotta ei joutuisi katsomaan Varjoa alaviistosta, sillä tämä oli jo ehtinyt niin lähelle häntä. Alina vihasi sitä, miten hänen kehonsa värähti hänen tuntiessaan Varjon mustasta keftasta lähtevät ilmavirtaukset. Tämä oli pelkkä näky ja silti… silti se tuntui siltä, niin kuin he jälleen olisivat kahdestaan Varjon huoneessa ennen kuin Alina oli ollut tietoinen kaikista Varjon synkistä salaisuuksista. Ehkä pienen hetken aikaa hän oli ollut onnellinen eläessään siinä valheessa. Mitä jos hän ei olisi koskaan herännyt? Olisiko hän voinut löytää onnen sokeuden keskeltä?

Varjo nosti kätensä Alinan poskelle ja sipaisi peukalollaan Alinan ihoa. Alina värähti aivan kuten oli värähtänyt Varjon koskettaessa häntä Varjon huoneessa. Oli julmaa tuntea näin yhä, vaikka kaikki oli muuttunut.

”Pyhimykset eivät ole tuhoon tuomittuja, Sankta Alina”, Varjo kuiskasi kasvojensa lähestyessä Alinan omia, tummat silmät syöden Alinan kasvoja – huulia. ”Kuten varjot, pyhimykset syntyvät tuhosta.”

Alina olisi voinut irrottautua, olisi voinut iskeä Varjoa tämän ärsyttävän täydellisiin kasvoihin, voisi sanoa ei tietäen, että Varjo tottelisi, mutta ehkä juuri se sai hänet pysymään paikoillaan ja antautumaan suudelmaan, joka ei ollut menettänyt voimaansa siitä suudelmasta, joka oli jaettu kauan sitten erilaisessa maailmassa Talvijuhlien kynnyksellä. Tällä kertaa asetelma oli kuitenkin eri – Sama jano voimaa kohtaan, joka oli syövyttänyt Varjon, luikerteli myös Alinan sisällä, vaikkei hän sitä halunnut myöntää. Hän vihasi sitä, että hän ymmärsi miksi Varjosta oli tullut tällainen. Hän vihasi sitä, koska pelkäsi muuttuvansa samanlaiseksi. Siksi suudelmassa oli katkeran tulen ja kaiken lopun jälkimaku, vaikka Alina tunsikin vilahduksen Aleksanderia Varjon sisältä. Aleksanderia, joka oli joskus pyrkinyt tekemään sen, mikä koki olevan oikein. Mitä jos Alina muuttuisi yhtä sokeaksi voiman tavoittelussaan?

Me olemme toistemme peilikuvia.

Alina työnsi Varjon viimein kauemmas, mutta hänen kätensä jäivät haapuilemaan tämän rintakehälle, sivelemään tämän mustan keftan lievettä. Hän ei halunnut päästää irti – ja samalla halusi repiä tämän rinnan auki valollaan.

”Kun tapaamme – ” Alina yritti sanoa, mutta sanat vihloivat sisuskaluja.

”Kun tapaamme, yritämme tappaa toisemme”, Varjo sanoi sivellen yhä Alinan poskea. ”Tulen suremaan sinua, Alina.”

”Tiedän. Yritän tehdä kuolemastasi sinulle helpon”, Alina vastasi samalla mitalla. Sanailu nosti pienen hymyn Varjon kasvoille.

Alina irrottautui viimein Varjon otteesta ja antoi mielensä palata takaisin todellisuuteen, kauas Varjon luota. Sisimmissään Alina kuitenkin tiesi, ettei pääsisi Varjon otteesta ennen kuin halkaisisi tämän pimeyden auringonvalollaan.
 

[hiddenben]

No niinpä, missä ovat kaikki Finin Grishaverse-ficit! Pura on kirjoittanut jonkin verran ja Kaarneella on kuulemma AU!ficci kirjoitusprojektina, joten jotain jo löytyy, mutta kivaa, että sinäkin innostuit kirjoittamaan Grishaverseen sijoittuvan ficin Sain luettua kolmannen osan tässä muutama kuukausi sitten, joten tapahtumat olivat vahvasti mielessä ja siinä mielessä tätä olikin kiva lukea, sillä sijoitit tämän melkoisen dramaattiseen kohtaan tarinassa!

Mielestäni kirjasarjan parhaita juttuja oli ehdottomasti Alinan ja Varjon välinen suhde (sekä myös Alinan ja Nikolain) ja kuinka he vetävät toisiaan puoleensa, vaikka eivät haluaisi. Heillä on ikään kuin jatkuva enemies to lovers to enemies -kierre, josta kumpikaan ei kykene irtautumaan ja se on näin lukijana todella herkullista luettavaa Mielestäni sama jännite tulee hyvin esiin tässä tekstissä ja pidinkin tuosta Alinan uhmakkuudesta, vaikka samalla hänen kätensä viipyileekin Varjon rintakehällä. Oli myös kivaa, että Alinan ajatukset kulkeutuivat Aleksanderiin ja Varjon menneisyyteen. Se on yksi niistä mielenkiintoisista jutuista, jotka ovat Alinalle ja Varjolle yhteisiä.

Tämän lisäksi pidin todella paljon politiikasta ja sodasta ja miten sitä käsiteltiin tässä tekstissä dialogin kautta. Etenkin tuo sinun käsiesi kautta, minun nimissäni, joka on myös tekstin onnistunut otsikko, teki minuun vaikutuksen, kuin myös tämä:

”Pyhimykset eivät ole tuhoon tuomittuja, Sankta Alina”, Varjo kuiskasi kasvojensa lähestyessä Alinan omia, tummat silmät syöden Alinan kasvoja – huulia. ”Kuten varjot, pyhimykset syntyvät tuhosta.”

Ah, olisi ihan parasta lukea kokonainen AU!tarina, jossa Alina ja Varjo saisivat toisensa ja olisivat power couple, jotka tekisivät niin hyvää kuin pahaakin. Heidän välillään on niin paljon intensiivistä jännitettä, että tällaisten ficcien jälkeen jään aina janoamaan lisää Kiitos kuitenkin tästä, tätä oli kivaa lukea!

[Vuorna]

Iltaa! Joo, jos Finiin ilmestyisi enemmän Grishaverse-tekstejä niin se olis kyllä huippujuttu! Mullakin pyörii mielessä vaikka minkämoista ideaa, katsotaanpa jos joskus ne saisi kirjoitettuakin. Sitä ennen täytyy vaan tyytyä muiden tuotosten ihailuun! Puran Grishaverse-ficit ovat loistavia, niitä suosittelen kyllä kaikille jos kaipaa lisää Grishaverseä elämäänsä. Tämäkin teksti oli vallan mainiota luettavaa, vaikka mulla onkin aika ristiriitaisia fiiliksiä Varjoa kohtaan (tuntuupa muuten hassulta sanoa Varjo, kun oon kirjat lukenut englanniksi!).

Varjo ei kuulu mun lemppareihin eikä myöskään Alina ja Varjo yhdessä, mutta sitä ei käy kiistäminen, että he ovat kyllä hurjan mielenkiintoinen parivaljakko. Hiddenben kuvailikin sitä mainiosti tuolla "enemies to lovers to enemies"-kierteenä, ja siitä oon ehdottomasti samaa mieltä. Heidän välisensä jännite on kirjoissa kutkuttava, ja olit tässäkin saanut sen esille todella hyvin. Yhtä lailla mainiosti läsnä tässä ovat myös Alinan kaksijakoiset tunteet Varjoa kohtaan: toisaalta mies vetää häntä puoleensa, toisaalta kyseessä on hänen vihollisensa.

Hän ei halunnut päästää irti – ja samalla halusi repiä tämän rinnan auki valollaan.

Tämä kohta nyt erityisesti korosti koko tilanteen hankaluutta. Kiehtovaa on myös se, miten Alinalla on vaihtoehtoinaan oikeastaan vain ääripäitä – joko olla päästämättä irti Varjosta, tai sitten tuhota koko tyyppi.

Näissä kahdessa on tosi hienoa vastakohtaisuutta, jota korostetaan kirjoissa ja se on kivasti esillä tässäkin. Tekstin otsikko on ihan älyttömän upea ja tekstin sisällä juurikin Varjon "sinun nimissäsi"-kommentissa oli esillä sitä hänelle niin tyypillistä manipulaatiota. Kaikkiaan tämä oli tosi onnistunut teksti, jossa oot hienosti käsitellyt Alinan ja Varjon kiehtovan hankalaa suhdetta. Tässä oli kivan paljon kohtia, jotka herättivät minussa semmoisia oivalluksia heidän suhteensa laadusta, mikä teki lukuprosessistakin mielekkään. Tämä oli myös varsin sujuvasti kirjoitettu, mikä lisäsi lukemisen iloa entisestään. Kiitos tämän kirjoittamisesta, minä mielelläni lukisin lisääkin Grishaverse-ficcejä sulta!

[Crys]

hiddenben: Täytyypä käydä tutustumassa Puran teksteihin! Alinan ja Varjon suhde on kyllä herkullinen, samoin kuten Alinan ja Nikolain! Täytyy joskus kirjoittaa heistäkin jotain. Enemies to lovers to enemies kuvaa kyllä paria hyvin, mietin että sallitaankohan tämä edes tropes haasteen puitteissa kun kuitenkin kaksikko palaa takaisin vihollisiksi mutta ehkä se voi olla tulkinnanvaraista. Kiva että pidit otsikosta, ihastuin itsekin siihen kovasti Hih, power couple tosiaan, AU:t tästä parista olisivat mielenkiintoisia Kiitos kommentistasi!
Vuorna: Mun taas oli hassua katsoa kirjojen jälkeen sarjaa (taisin kattoa sarjan tokan kirjan lukemisen jälkeen) ja totutella Darkling nimeen ja myös se oli hassua, että Varjoa puhuteltiin niin tuttavallisesti etunimellä Alexander, kun kirjoissa se nimen paljastaminen oli tosi iso juttu. Jei, kiva että pidit kaksikon ristiriitaista suhdetta hyvin kuvattuna. Kiitos kommentistasi

[mnemosyne]

moi!

rekisteröidyin tänne sillä mielellä, että ehkä löytäisin darklinaa suomeksi, mutta eipä sitä juuri ollut. no, laatu korvaa määrän, ja onneksi oli sitten kuitenkin yksi. tällä tekstillä oli kyllä hengästyttävän hieno otsikko ja se kiteyttää minusta jo sellaisenaan jotain tän kaksikon suhteesta. pidin myös tuosta hiddenbeninkin nostamasta lauseesta/ajatuksesta siitä, että pyhimyksetkin syntyvät tuhosta. siinä on hienoa, synkkää ja vääristynyttä kauneutta!

minusta tässä oli tragediaa, pakkomiellettä, epätoivoa ja varjoja, aivan kuten hyvässä darklinassa kuuluukin. kiitos, tämä tyydytti pahimman nälän, mutta jätti kyllä janoamaan lisää, joten toivottavasti kirjoitat pian lisääkin.

[Crys]

mnemosyne: Nyt vaan aletaan täyttää finiä darklinalla, innostuin vähän sun kommentin inspiroimana jopa kirjottamaan lisää, joten kiitos Tuo pyhimykset nousevat tulesta -kohtaus on kyllä omia lemppareitani myös Kiitos kommentistasi ja hauskaa että pidit

[Thelina]

Kuten muut ovat sanoneet, tällä on hurjan hieno ja osuva otsikko! Muutenkin luin tätä ihan sillä mielellä, että tämä keskustelu ja kohtaaminen voisi hyvin olla canonia. Tuo hiddenbenin mainitsema enemies to lovers to enemies -asetelma on minunkin mielestäni herkullista luettavaa ja tämä ficci pohjasi hyvin kirjoissa kuvattuun.

”Valo ja Varjo. Olemme molemmat kylväneet kaaosta tavoitellessamme järjestystä.”

Repliikit ovat mielestäni todella onnistuneita ja tästä tykkäsin erityisesti. Samoin löysin myös minta muuta kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää kohtaa:

Hän mietti miltä hänen heijastuksensa mahtoi näyttää Varjolle – värehtivätkö hänen ääriviivansa kuten seinät Varjon ympärillä?

Alinan tapaista pohtia tällaista.

Mitä jos hän ei olisi koskaan herännyt? Olisiko hän voinut löytää onnen sokeuden keskeltä?

Mielenkiintoinen ajatus! Tästä tosiaan saisi vaihtoehtoisia juonikuvioita ja vaikka millaisia ficcejä!

Siksi suudelmassa oli katkeran tulen ja kaiken lopun jälkimaku, vaikka Alina tunsikin vilahduksen Aleksanderia Varjon sisältä. Aleksanderia, joka oli joskus pyrkinyt tekemään sen, mikä koki olevan oikein. Mitä jos Alina muuttuisi yhtä sokeaksi voiman tavoittelussaan?

Katkeran tulen ja kaiken lopun jälkimaku on hurjan hienosti sanottu! Alinan ristiriitaiset tunnelmat ja syyllisyys tulevat hyvin ilmi ja se, miten hänen tuntemuksensa vaihtelevat. On myös kiinnostavaa, miten Alina tuntee Alexanderin ja sekin saa hänet pohtimaan omaa tulevaisuuttaan.

Kiitos tästä, huikean hienosti kirjoitettu!

[Crys]

Thelina: hehe enemies to lovers on aina herkkua Kiva että pidit, kiitos kommentistasi