Title: Maailman paras paikka
Author: Larjus
Chapters: Ficlet
Pairing: Harry Potter/Ron Weasley
Genre: Fluff
Rating: S
Disclaimer: Velhomaailma on luonnollisestikin J. K. Rowlingin luomus, ei minun. En ole saanut tämän kirjoittelusta minkäänlaista korvausta.
Summary: Mikä onkaan Harryn mielestä maailman paras paikka?
A/N: Juhannustaika
Thelinalle! Toivon, että pidät tästä ^^ Kesämysteerit ei irtoa, mutta tämmönen romanttinen arjen maustama hempeily sentääs. Muistelin niitä muutamaa kirjoittamaasi Rarrya (jotka on ihania) ja alkoi tehdä mieli kirjoittaa itsekin, onhan se kuitenkin yksi suosikkiparituksiani Potter-fandomissa.
Oon tässä kesällä kuunnellut Puoliveristä prinssiä äänikirjana samalla kun olen siivoillut ja tehnyt muita kotitöitä, ja mieleeni jäi alkupäässä oleva toteamus siitä, että Kotikolo on Harryn lempipaikka Tylypahkan jälkeen. Siitä tämän idea lähtikin liikkeelle, tosin konkreettinen puoli eli kirjoittamisen aikana omaa elämäänsä
Osallistuu
Päähahmohaasteeseen sekä
One True Something 20 #3:een (slashilla).
Maailman paras paikkaHarryn mielestä Kotikolo oli maailman toiseksi paras paikka heti Tylypahkan jälkeen. Velhokoulun merkitystä ei voisi mikään ohittaa hänen mielessään, mutta Kotikolokin oli hänelle tärkeä – todella tärkeä. Harry rakasti sen villinä rehottavaa puutarhaa äkäisine menninkäisineen, taianomaisia esineitä joita saattoi olla vain velhoperheillä (kuten kello, jonka viisarit näyttivät ajan sijasta perheenjäsenten senhetkisen sijainnin), sekä sotkuista ja sekalaista mutta kodikasta sisustusta, josta näki, että talossa todella asuttiin. Ja enemmän kuin itse taloa ja sen pihaa Harry rakasti sen asukkaita. Siinä missä Kotikolo tuntui hänestä enemmän kodilta kuin Likusteritien asunto koskaan voisi, Weasleyt olivat hänelle enemmän perhettä kuin Dursleyt edes suostuisivat olemaan.
Koska Kotikolo ja sen asukkaat olivat Harrylle niin tärkeitä, hän oli onnessaan voidessaan viettää kesälomansa siellä Likusteritien sijasta. Siellä yksinkertaisetkin asiat tuntuivat hienoilta ja ihmeellisiltä ja rouva Weasleyn antamat askareetkin mukavilta, vaikka Ronilla olikin tapana irvistellä äitinsä selän takana kotitöiden saamisen takia ja vielä niiden parissa puurtaessakin valittaa lomansa hukkaan valumisesta.
”On tämä niin väärin”, Ron puhisi ties kuinka monennen kerran sinäkin aamupäivänä. Hän ja Harry olivat puutarhassa kitkemässä porkkanamaata. ”Äiti voisi varmasti loitsia kaikki rikkaruohot pois yhdellä sauvanheilautuksella, ja me voitaisiin olla uimassa tai harjoittelemassa huispausta, mutta ei. Täällä ollaan sormet mullassa selät väärinä.”
”Tämähän on melkein kuin yrttitiedon tunnilla olisi”, Harry totesi huolettomasti kiskoen voikukkaa juurineen maasta.
”No sehän tästä enää puuttuukin!” Ron parahti. ”Nyt on
loma! Ei silloin kuulu miettiä koulua.”
”Hermione on siitä eri mieltä.”
”No Hermione on Hermione.” Oli selvää, ettei Ron halunnut ajatella koulua sen enempää, sillä hän vaihtoi puheenaihetta. ”Muuten, sitten kun saadaan työt tehtyä, niin miten on, mennäänkö niitylle harjoittelemaan huispausta? Voidaan taas käyttää omenoita niin kuin aiemminkin.”
”Joo, mennään vain”, Harry suostui. ”Mitä luulet, tulisivatko Fred ja George seuraksi?”
”Kyllä varmaan, jos heillä ei ole jo muita kiireitä – miksi tuijotat minua noin?”
Ronin otsa rypistyi hieman. Harry virnisti.
”Sinulla on multaa nenässäsi”, hän sanoi, ja ennen kuin Ron itse ehti pyyhkäistä sitä pois, hän oli jo ojentanut oman kätensä auttaakseen.
”Kiitos” Ron mutisi, kun Harry pyyhki hänen nenäänsä sormellaan, mutta inahti sitten, kun tämän kynsi vahingossa raapaisi ihoa.
”Anteeksi”, Harry pyysi välittömästi.
Ron kohautti olkiaan. ”Samapa se”, hän totesi, ”vahinkohan se oli. Eikä sattunut paljoakaan.”
Harry kuitenkin kurottautui suukottamaan Ronin nenänpäätä. Tämän kainoon kursailuun hän leikkisästi vastasi vain että ”täytyyhän pipit pussata pois”.
”Joo”, Ron myönsi, ja ennen kuin Harry ehti vetäytyä jatkamaan porkkanapenkin kitkemistä, hän tarttui tätä leuasta ja veti lähemmäs itseään niin, että heidän huulensa koskettivat toisiaan. Sitä seuraavat suudelmat olivat lämpöisiä kuin auringonpaiste, ja Harryn mielestä ne maistuivat aivan kesältä.
”Täytyy sitä muutenkin pussailla”, Ron lisäsi hetken päästä ja sai Harryn hymyilemään suudelman lomassakin. ”Vaikka huispaukselle jäisikin vähemmän aikaa.
”Ei haittaa.”
Harry rakasti sitä hetkeä niin paljon. Hän rakasti Kotikolon lämmintä ilmapiiriä, kesäauringon lempeää paistetta, luonnonkukkien tuoksua; hän rakasti Ronin huulia omiaan vasten, hassua sanailua, vakaata ja turvallista läheisyyttä. Ronin kanssa rikkaruohojen kitkeminenkin oli hauskaa, varsinkin silloin, kun sai pitää pienen tauon ja vain keskittyä suutelemaan tämän kanssa.
Sillä hetkellä Harrysta tuntui, että Kotikolo taisi sittenkin olla maailman paras paikka. Tai ei, se olikin juuri siinä, tai missä tahansa muualla, aina siellä missä Ronkin. Maailman paras paikka oli Ronin, hänen oman Weezynsä, luona. Sen rinnalla kalpeni Tylypahkakin.