Title: Kahdenlaisia herätyksiä
Author: Larjus
Chapters: Lyhykäinen oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Joku höpsö ja söpö arjen palanen
Rating: S
Disclaimer: Hahmot eivät ole omia luomuksiani enkä omista heihin oikeuksia. En ole saanut tämän kirjoittamisesta rahaa.
Summary: Otabekin ja Yurin ensimmäinen yhteinen aamu.
A/N: Taas vaihteeks tämmönen pieni, simppeli ja vähän random idea, jonka sain suihkussa ollessani (miks oikeesti saan kaikki ideani silloin??). Kirjoitin tämän sitten heti seuraavana päivänä yhdeltä istumalta, koska mieli taas vaihteeksi kaipaa Otayuria
Tää kaksikko inspaa mua niin paljon ettei oo tosikaan. (Ja lol taas vaihteeks K-kirjaimella alkava otsikko, jostain syystä musta tuntuu että niitä syntyy aina eniten 😂)
Osallistuu
Idän temppelin paluuseen ja
One True Something 20:iin (slashilla) (ja valloittaa YOI:n
fandominvalloitushaasteessa).
Kahdenlaisia herätyksiäOtabek ei ollut koskaan aiemmin viettänyt yötä Yurin kanssa. Sellaista mahdollisuutta elämä ei ollut ennen tarjonnut, vaikka he hyödynsivätkin kaikki harvat mahdollisuutensa olla yhdessä. Niinpä kun hän viimein oli ensimmäistä kertaa jäämässä yöksi Yurin luo, häntä jännitti enemmän kuin hän kehtasi itselleenkään myöntää. Nopeasti turha jännitys ja hermoilu kuitenkin suorastaan sulivat pois, kun hänelle valkeni, että yhdessäolo oli yökyläillessäkin ihan yhtä helppoa ja mukavaa, hauskaa ja huoletonta, ja puolenyön lähestyessä oli vain luontevaa siirtyä Yurin kanssa samaan vuoteeseen. Asiat eivät edenneet siitä sen pidemmälle kuin koskaan aiemminkaan (vaikka Otabekin ajatukset välistä sinne eksyivätkin), mutta pelkkä lempeä kuhertelukin peiton alla tuntui ihanan jännittävältä, ja lopulta kylki kyljessä samoihin aikoihin nukahtaminen oli Otabekin mielestä kuin jostain maailman kauneimmasta tarinasta. Sellaisia öitä hän haluaisi lisää.
Aamulla Otabek heräsi siihen, että jokin painoi ikävästi hänen rintansa päällä. Kun hän raotti silmiään, hän ei aluksi erottanut näkökentässään mitään. Sitten hän näki jotain epämääräistä vaaleaa ja lopulta tajusi edessään olevan Yurin kissan Potyan karvainen peräpää.
”Potya mitä helvettiä”, Otabek mutisi ja yritti työntää kissaa pois. Potya oli kuitenkin selvästi päättänyt pysyä siinä missä olikin eikä noteerannut sivuun tyrkkivää kättä lainkaan. Otabekista tuntui, että väistämisen sijaan Potya alkoikin peruuttaa vain lähemmäs hänen naamaansa, mikä sai häneen huomattavasti enemmän liikettä.
”Potya!” hän rääkäisi ja nousi istumaan pakottaen kissan samalla pois rintansa päältä. Potya loikkasi sivuun ja tuijotti häntä sinisillä silmillään kuin ei olisi käsittänyt lainkaan, miksi hän oli niin julmasti ajanut sen pois. Yhtä hämmentyneeltä vaikutti Yuri, joka oli juuri herännyt Otabekin huudahdukseen.
”Mmh… Beka, mitä nyt?” hän kysyi haukotuksensa lomassa ja hieroi oikeaa silmäänsä. ”Mitä tapahtui?”
”Potya tapahtui”, Otabek vastasi sotkuista tukkaansa haroen. ”Heräsin äsken siihen, että se työntää karvaista takamustaan naamaani.”
Yurin vielä unisille kasvoille levisi virnistys.
”Tervetuloa perheeseen”, hän naurahti. ”Se on Potyan jokin outo tapa tervehtiä sille läheisiä ihmisiä. Kissat vissiin tekevät sitä toisilleenkin. Ja se, että se teki niin sinullekin, tarkoittaa varmasti sitä, että se on hyväksynyt sinutkin lähipiiriinsä…”
”Mikä suuri tunnustus”, Otabek mutisi puoliksi ivallisesti ja seurasi katseellaan, miten Potya tassutteli pois huoneesta. Se oli ilmeisesti saanut tarpeekseen heistä ja siitä, että sen ystävällistä tervehdysyritystä ei otettukaan ilolla vastaan.
”Potyakin on siis selvästi sitä mieltä, että olen tehnyt oikean valinnan”, Yuri totesi hiljaisella, hieman ujollakin äänellä. Otabek kuuli sen ja ymmärsi, että Yurille kissan teko selvästi oli merkityksellinen. Välittömästi se alkoi tuntua hänestäkin tärkeältä.
”No, täytyy kai tottua siihen, että sinun luonasi aamulla heti herätessäni naamani edessä saattaa olla karvainen kissanperse”, hän huokaisi mutta ei itsekään voinut olla hymyilemättä.
”Voin minäkin ottaa tavaksi herättää sinut.”
”Kaikella rakkaudella ja kunnioituksella Yura, vaikka sinun perseesi ei olekaan yhtä karvainen kuin Potyalla, en halua herätä se naamani edessä yhtään sen enempää.”
”Idiootti”, Yuri irvisti, mutta pian hänen suunsa venyi hymyyn. ”Ajattelin kyllä herättää sinut ihan eri tavalla.”
”Aijaa, miten?”
Yuri päätti tekojen kertovan vastauksen sanoja paremmin. Hän sysäsi peiton pois päältään, nousi polviensa päälle ja ojentautui painamaan hellän suudelman Otabekin poskelle.
”Ja voin tehdä näitä niin monta kuin herättämiseesi vaaditaan”, hän sanoi tähdäten seuraavan suukon tämän kaulalle korvan alapuolelle. ”Joka puolelle kehoasi…”
Yurin huulet Otabekin kaulalla nostattivat kylmät väreet tämän iholle. Otabek sulki silmänsä ja jäi odottamaan kolmatta suudelmaa, mutta se ei koskaan painunut hänen iholleen. Sen sijaan Yuri jäikin vain istua tapittamaan tätä juuri niin kuin Potya tovia aikaisemmin.
”Okei, taidankin siis jatkaa uniani”, Otabek totesi lopulta ja painoi päänsä takaisin tyynyyn. Hän kiskaisi alas valahtaneen peiton päälleen. ”Seuraavalla kerralla on sitten sinun vuorosi herättää minut.”
”Mutta Beka!”
Yurin huudahdus oli yhtä tehokas kuin Otabekin ensimmäinen yritys sysätä Potya sivuun. Yuri kuitenkin tajusi heti, mitä toinen halusi hänen tekevän ja päätti noudattaa epäsuoraa pyyntöä. Niinpä hän heittäytyi poikaystävänsä päälle ja alkoi suukotella tämän leukalinjaa ja korvalehteä minkä ehti. Otabek selvästi nautti huulten kosketuksesta, eikä tämän äänetön henkäyskään jäänyt Yurilta kuulematta. Koska hän ei kuitenkaan halunnut kaiken menevän juuri niin kuin Otabek toivoi, hän päättikin vaihtaa tekniikkaansa kesken kaiken ja ujutti kätensä peiton ja paitakankaan alle aloittaakseen tämän säälimättömän kutittamisen. Otabek yritti kiemurrella hänen altaan pois, pakoon hänen käsiään, mutta Yuri oli sinnikäs kuin takiainen.
”Mikä herätystekniikka se tämä muka on!?” Otabek parkaisi suorastaan tuskaisen naurunsa lomassa.
”Se kaikista tehokkain!”
Sitten Yuri lopetti kutituksen yhtä nopeasti kuin oli sen aloittanutkin ja tyytyi vain halaamaan Otabekia. Hän suukotti tämän kaulaa uudestaan.
”Ihanaa kun olet täällä, minun luonani”, hän sanoi hiljaa. ”Olen siitä niin iloinen.”
Otabek vastasi Yurin aloittamaan halaukseen.
”Niin minäkin.”
Tämä oli ollut ensimmäinen kerta, kun hän sai herätä Yurin vierestä, ja voi miten hän pitäisikään huolen, tekisi kaikkensa, ettei se
mitenkään voisi jäädä viimeiseksi kerraksi. Sellaisia aamuja hän
tarvitsi lisää.
