Title: Maailman onnekkaimmat miehet
Author: Larjus
Chapters: Lyhykäinen oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Jotain söpöö lässynläätä
Rating: S
Disclaimer: En omista oikeuksia hahmoihin, vain itse tämä fici kuuluu minulle. Ihan omaksi ilokseni kirjoittelen; kukaan ei maksa minulle tästä hyvästä mitään.
Summary: Vuosia myöhemmin Otabek ja Yuri ovat palanneet Güellin puistoon.
A/N: Mukana
Kepeissä kesäromansseissa,
Fluffy10:ssä,
Idän temppelin paluussa sekä
One True Something 20:ssä (slashilla). Kesäromansseissa valitsin kappaleekseni Rauli Badding Somerjoen
Paratiisin, jonka sanat inspasivat mua kirjoittamaan tämän. Onhan tässä aika erilainen miljöö kuin mitä biisissä sanoituksen pohjalta on, mutta eiköhän näitä pysty peilaamaan aika hyvin keskenään (laulun alusta mulle tulee väkisinkin mieleen se kun Otabek ja Yuri ovat Barcelonassa ensimmäistä kertaa).
Ihan niin kuin viime vuonnakin, lisää Otayuria kesäromanssihaasteen valossa. Jos sen
viimevuotisen ficin (S) haluaa asetella tämän kanssa samalle aikajanalle, niin tämä tapahtuu yhdeksän vuotta sen jälkeen (koska yhtä lailla molemmat ottavat canonin tapahtumat huomioon).
Julkaisuajankohtana tää heinäkuun eka päivä on mitä mainioin, koska Otayuri middle anniversary (eli ollaan puolivälissä heidän syntymäpäivään), vaikka tiukkaa teki koska otsikko tuotti taas kerran isoja ongelmia. Viime vuonnakin julkaisin Otayuria tänä päivänä, pitäähän sitä jatkaa. Aika hauskasti, et viime vuonna oli heidän
häänsä (S) ja nyt ollaan lomamatkalla viettämässä ensimmäistä hääpäivää
Maailman onnekkaimmat miehetYuri nojasi koristeelliseen Güellin puiston kaiteeseen ja katseli edessään avautuvaa upeaa näkymää. Kuvankaunista kesän syleilyssä kukoistavaa Barcelonaa lipui runsaasti hänen silmiensä edessä aina merelle asti. Juuri sitä samaa näkyä – ja vielä tismalleen siitä samasta kohdasta – hän oli ihaillut melkein kymmenen vuotta aiemminkin. Seurakaan ei ollut ehtinyt kaikkien niiden vuosien aikana vaihtua mihinkään; Otabek katseli hänen vierellään samaa näkymää rento ja vapautunut hymynpoikanen kasvoillaan. Leuto kesätuuli tanssahteli tämän mustissa hiuksissa.
”Niin nostalginen, tämä näkymä”, Otabek totesi sitten luoden sivusilmällään katseen Yuriin.
”Niin on”, tämä vahvisti ja siirsi kättään varovasti lähemmäs Otabekia. ”Ja kaunis. Kiitos, kun toit minut tänne.”
”Yhteinen päätöshän se oli.”
”En puhu vain tästä kerrasta.”
Hymy Otabekin kasvoilla syveni, ja hän kääntyi paikallaan niin että pystyi kunnolla katsomaan Yurin suuntaan. Tämä peilasi hänen liikkeensä ja pian he seisoivatkin kasvotusten.
”Muistan edellisen kerran erinomaisesti”, Otabek sanoi hellästi. ”Ja olen edelleen sitä mieltä, että se on yksi elämäni tärkeimmistä päivistä. Sainhan silloin sinut ystäväkseni.”
Ja nyt he olivat paljon muutakin kuin vain ystäviä: toistensa sydämen valitut. Aivan pienen hetken ajaksi he molemmat hiljenivät ja vain katsoivat niin rakastuneesti toisiaan silmiin. Kuin kaikki muu heidän ympäriltään olisi kadonnut, oli vain he kaksi. Yuri olisi voinut koska vain helposti unohtaa itsensä Otabekin tummien silmien lempeään katseeseen, joka nytkin veti häntä puoleensa kuin seireenien laulu.
”Tämä tilanne alkaa muistuttaa ihan sellaista, että kohta sinä kosit minua tai jotain”, Yuri sanoi sitten vaimeasti naurahtaen. Hän tunsi pientä pistelyä poskissaan.
”No, sen suhteen on kyllä auttamatta liian myöhäistä”, Otabek totesi itsekin hymähtäen. Olihan se lomamatka Barcelonaan tehty nimenomaan heidän ensimmäisen hääpäivänsä kunniaksi. ”Vaikka tämä paikka olisi ollut täydellinen siihenkin.”
Sitten sen enempää sanomatta hän ojensi kättään kuin pyytäen Yuria kättelemään itseään. Tämä katsoi kättä hetken ihmeissään mutta lopulta tarttui siihen enempiä empimättä. Nyt jos koskaan tilanne muistutti sitä iltaa, kun he olivat ensimmäisen kerran menneet yhdessä Güellin puistoon ja Otabek oli tarjonnut ystävyyttään Yurille.
Sillä kertaa he eivät kuitenkaan puristaneet kättä, sillä heti kun Yuri tarttui Otabekin ojennettuun käteen, tämä jo kiskaisikin hänet äkisti lujaan halaukseen. Yuri hätkähti mutta tokeni yllätyksestä hetkessä ja painoi päänsä Otabekin olkaa vasten sekä asetteli kätensä tämän selälle.
”Et tiedäkään, miten tärkeä ja rakas olet minulle, Yura”, tämä kuiskutti. ”Voi kunpa voisin jotenkin osoittaa sen sinulle, mutta mitkään sanat tai teot eivät ikinä riittäisi siihen. Rakkauteni määrää ei pysty mittaamaan; se on loputonta.”
”Noh, Beka…”
”Olet tehnyt minusta maailman onnekkaimman miehen.”
”Ei se ole mahdollista”, Yuri supisi hymyillen takaisin. ”Sillä
minä olen maailman onnekkain mies.”
Hän tunsi Otabekin suoristavan päätään ja teki niin itsekin, ja pian tämän aloitteesta he suutelivat. Aloite yllätti Yurin iloisesti, sillä Otabek ei liiemmin perustanut julkisista hellyydenosoituksista, ja hänen itsensä oli luontevampi ottaa rakkautta vastaan tekojen kuin sanojen kautta. He eivät välittäneet, mitä muut puiston vierailijat heidän hellästä hetkestään mahdollisesti ajattelivat – taas kerran kaikki heidän ympäriltään unohtui. Yuri kuljetti käsiään ylöspäin pitkin Otabekin selkää ja voihkaisi raukeasti vasten tämän huulia tuntiessaan tämän käden niskassaan.
”Jokainen hetki kanssasi korvaamaton. Olen niin onnellinen, että kuulut elämääni – tai oikeastaan, että meillä on yhteinen elämä. Ollut jo monta vuotta, ja toivottavasti niin on jatkossakin”, Otabek jatkoi.
”On kyllä”, Yuri henkäisi hiljaa, ja tunsi Otabekin sanojen saavan hänen poskensa kuumottamaan lisää. ”Haluan – ja aion – viettää kanssasi vielä kymmenittäin tällaisia vuosipäiviä.”
Hän painoi heidän huulensa jälleen yhteen, osin siksi, että Otabekin suutelu vain tuntui hänestä niin hyvältä, osin siksi, että jo puhutuissa sanoissa oli aivan tarpeeksi käsiteltävää hänen sydämelleen. Onneksi käsittely onnistui erinomaisesti nimenomaan suutelun kautta.
”Mihin suuntaamme seuraavaksi?” Otabek kysyi, kun Yurin pää nojasi taas hänen olkaansa vasten.
”Rantaan?” tämä ehdotti.
”Eikö meidän ollutkaan tarkoitus mennä sinne huomenna?”
”Voimmehan mennä molempina päivinä”, Yuri sanoi. ”Haluaisin vähän haistella meri-ilmaa ja upottaa varpaani rantahiekkaan.”
”Ja minä haluaisin upottaa…” Otabek aloitti mutta päättikin olla sanomatta lausettaan loppuun. Yuri tosin tiesi sanomattakin, mitä tällä oli mielessä.
”Ei sekään ole lainkaan huono ajatus”, hän tuumasi tietäväinen hymy kasvoillaan. ”Onhan meillä aikaa molemmille. Vai ajattelitko pyöritellä minua lakanoissa tuntitolkulla?”
”Jos niin haluat.”
Muutaman suukon jälkeen he lopulta jättivät Güellin puiston taakseen ja astuivat kadulle käsi kädessä. Uutta määränpäätä he eivät olleet sopineet, mutta he jatkoivat matkaansa tietämättä itsekään, olivatko seuraavaksi menossa rannalle vai takaisin hotellille – vai jonnekin muualle. Päättämättömyys ei kuitenkaan haitannut heitä kumpaakaan, sillä vain jo sellainen rauhallinen kävely toisen kädestä kiinni pitäen oli sekin ihanaa.
Yuri tiukensi otettaan Otabekin kädestä ja vilkaisi tätä hymyillen. Lämpö kupli hänen rinnassaan. Vaikka hän olikin sanonut haluavansa haistella meri-ilmaa ja upottaa varpaansa rantahiekkaan, sekin tuntui vain toissijaiselta toiveelta. Merenranta, hotellihuoneen vuode, jokin mukava taverna tai kaunis puisto, paikalla ei ollut hänelle merkitystä niin kauan kun hänen ei tarvinnut hievahtaa Otabekin viereltä minnekään.
Otabekin rinnalla hän todella oli maailman onnekkain mies.