Kaksi yössä (yksin) | K11, Remus/Draco, kesäangstia

[Isfet]

Nimi: Kaksi yössä (yksin)
Ikäraja: K11
Tyylilaji: angst, drama
Fandom: Harry Potter
Hahmot/Paritus: Remus/Draco
Vastuunvapautus: Pottereiden maailma kuuluu luojalleen J.K. Rowlingille, ja raapustelen siitä omaksi ilokseni allekirjoittamatta mitään kirjailijan möläytyksiä

Yhteenveto: Remuksen itsekunnioituksesta on jäljellä vain rippeet, ja Dracon kanssa Sirius hänen päässään vaikenee, ehkä liian järkyttyneenä puhumaan.


A/N: Tämä on juhannustaikani ihanaiselle Kiirsulle, joka toivoi hirmuisen inspiroivasti Remus/Dracoa! ♥♥♥ Olkoon niin juhannuksesi kuin koko loppukesäkin täynnä onnea, tai toivottavasti ainakin tämä lahja ilahduttaa hetken.    Tämä on palasteltu, koska nähtävästi angst on minulle liikaa kerrytettäväksi varsinaiseen oneshottiin  Kirjoitusinto iski kuin metrinen halko, vaikka en ole kirjoittanut Potterista hetkeen. Toinen hyvä sysäys tuli Lyhyin runo on nimi -haasteesta saamastani Anne Michaelsin sitaatista, joka on luettavissa alta. Toinen sitaatti ei liity haasteeseen mitenkään, mutta koska se puhutteli minua tämän tekstin osalta niin syvästi, päätin jättää sen näkyviin teillekin    Teksti osallistuu myös Sana/kuva/lause10 haasteeseen sanalla hengittää, jonka assosioin usein Remukseen   

Ja ai niin! Pahoittelen mahdollista tekotaiteellisuutta, Remus vei minut takaisin "urani" alkuvuosiin. 




At least, I always joked, when
you have nothing, nothing can be taken from you,
but we both knew that was bad math, that there was
always something to be taken from you,
not lost, but taken.
— Anne Michaels, runosta Correspondence

Not all those who wander are lost
- J.R.R. Tolkien, runosta The Riddle of Strider


*

Remus ei ole varma, kumpi heistä lopulta lankeaa ensimmäisenä.

Kesä on hikinen ja painostava, mutta ankeuttajien nostattama sumu on kylmää ja takertuu rintaan. Remus huuhtoo tunteet alas aina vain uusilla pannullisilla teetä, ajattelee sitä, miten hän aina uskoi lähtevänsä heistä neljästä ensimmäisenä.

Toisina öinä hänen piilopaikkansa tunkkaisuus on liikaa. Remus ilmiintyy satunnaiselle nummelle ja yrittää hengittää yöilmaa, joka ei tuo luvattua helpotusta.

Ja siellä jossain hän kohtaa toisen kaltaisensa.


*


Dracon silmät eivät ole mustat, mutta niissä on ehdottomasti liikaa Mustaa: synkkyyttä ja päättäväisyyttä ja tietynlaista ironiaa. Ehkä historia todella toistaa itseään (tai sitten Remus itse on höpertymässä), mutta jos onkin niin, että Harry muistuttaa häntä Jamesista, niin Dracossa on aivan liikaa Siriusmaisia piirteitä. Aristokraattinen tapa vain ottaa oma tilansa, iva ja terävä kieli. Itsevarmuus, joka on liian suuri pojan omaksi parhaaksi, joskin viimeaikoina monta kertaa kolhittuna.

Tummat varjot silmien alla näyttävät tutuilta ja ilma on turhan sakeaa halkaistavaksi sanoilla.


*


Remuksen itsekunnioituksesta on jäljellä vain rippeet, ja Dracon kanssa Sirius hänen päässään vaikenee, ehkä liian järkyttyneenä puhumaan.

Dora on liian pehmeä, kiltti ja hellä. Liian hersyvä ja eläväinen. Dracossa on samaa synkkyyttä kuin hänessäkin, ja vaikka poika ei juo teetä, hän nielee vähintään yhtä monta kupillista mustaa kahvia. Kunnes kädet tärisevät ja silmissä on eksynyt katse, joka harhailee väärällä tavalla Remuksen vartalolla.

”Minulle ei ole mitään menettävää”, Draco nauraa ja Remus tietää, että se on valhe.


*


”Teikäläisille minä olen saastainen puolilajinen”, Remus sanoo, eikä edes tunne mitään.

”Aivan, isäni riemastuisi.”

Dracon vastaus on liian terävä, etenkin kun hän tarttuu Remuksen hiuksiin ja suutelee taas. Ne ovat karheat siinä missä Dracon omat hiukset ovat silkkistä suortuvaa, kaikki pojassa on sileää ja Remuksen teräviä kulmia sekä maalaismaisia pisamia hienompaa. Ainoa tahra ihon puhtaudessa on musta läikkä kyynärvarressa, sitä he kumpikin välttelevät kuin eivät näkisi ollenkaan. Muut arvet eivät näytä sen rinnalla miltään.

”Tee se nyt vain”, Draco komentaa, ”kosketa minua.”

Ja Remus tottelee, mutta puree jälkiä paidan alle. Hän ei ollut heistä se koira.


*


Eräänä yönä kuumuus on liikaa, iholla kiirii hikihelmiä ja kahvi saa vain sydämen tykyttämään levottomana.

”Vie minut pois”, Draco kuiskaa, eikä Remuksesta ole vastustamaan.

Yhdessä ilmiintymistä varten pitää tarttua kädestä kiinni, ja se tuntuu kaiken heidän tekemänsä jälkeenkin kiusallisen intiimiltä. Kun tyhjyys päästää heistä otteensa ja Remus kuulee meren, hän miettii tekikö sittenkin virheen. Draco hengittää suolaista ilmaa syvälle sisäänsä, eikä päästä hänen kädestään irti.

Remus miettii harrastiko hän Siriuksen kanssa seksiä samalla rannalla. Ehkä tämä on sen hänen mielensä takapirun tuotos, sen joka puhuu vuorotellen erilaisilla menneisyyden äänillä ja jolla on aina Siriuksen virne.

Draco painautuu Remusta vasten täynnä nälkäistä tarvetta, yö on yhä ylettömän tukala mutta ainakaan ankeuttajat eivät tule niin lähelle rantaa. Hiekka tarttuu kiinni ihoon ja Dracon kädet kourivat Remuksen karvaista selkää. Avoimen taivaan alla siinä on jotain erityisen moraalitonta, mutta he eivät osaa lopettaa ennen vapinaa ja Dracon silmistä pusertuvia kyyneleitä.


*


Merivesi on viileää ja huuhtoo lian pois heidän ihojensa pinnalta. Draco nojaa päätään Remuksen soliskuoppaan ja luultavasti miettii sitä samaa mitä hänkin: että olisiko parempi vain uida niin kauas, ettei jaksaisi takaisin. Tai vajota syvyyksiin tällä tavalla sylikkäin, sehän olisi melkein romanttista, mutta ei heidän tapauksessaan. Luultavasti se näyttäisi siltä, että likipitäen pedofiili opettaja veti entisen oppilaansa mukanaan.

”Kukaan ei koskaan ojentanut minulle kättään tarpeeksi ajoissa. Miksi minä laittaisin jonkun muun perheeni ja kunnian edelle?” Draco kuiskaa katkerana.

Remus ei sano mitään, koska Draco on ehkä liian nuori ja sokea ymmärtämään. Mutta henkilökohtaisesti Remus toivoo, ettei hänellekään olisi tarjottu lempeyttä – tai ainakin että hän olisi tajunnut kieltäytyä ennen kuin oli liian syvällä saadakseen henkeä.

Ehkä he molemmat ovat vannoneet uskollisuutta väärälle jumalalle, sellaiselle joka ei todella välitä uhrauksista. Varsinkaan niin vähäisistä kuin he.

[hiddenben]

Oho, olipa tämä synkkä ja melankolinen teksti! Ei se näin keskikesänä onnistunut vetämään mieltäni aivan matalaksi, mutta onnistut hienosti maalaamaan synkän maiseman ja välittämään sen lukijalle. Tässä on hurjan monta asiaa, jotka ovat mielenkiintoisia ja sopivat hyvin sodan aikaiseen/jälkeiseen velhomaailmaan. Niin moni jää sodassa yksin, että kirjasarjan epilogin päätössanat tuntuvat vierailta. Ehkä juuri sen takia iloitsen aina näistä teksteistä, joissa käsitellään hahmojen yksinäisyyttä paremmin kuin kirjoissa

On tosi jännittävää, miten helposti Remuksen mieltää hahmoksi, jolle sopii suhde nuoremman miehen tai entisen oppilaan kanssa. Thelina kirjoittaa kaunista Remus/Nevilleä, tässä taas Remus löytää lohtua Dracosta - ja nimenomaan lohtua. En sano, etteikö rakkaus näissä opettaja-entinen oppilas -muodostelmissa olisi mahdollista, mutta Remus on mielenkiintoinen hahmo juuri siksi, että hän löytää jotain lohdullista niissä, jotka mielessään yhdistää ehkä jossain määrin parempaan aikaan. Siksi tässäkin tekstissä paritus on uskottava, sillä Draco saattaa eleiltään ja tavoiltaan todella muistuttaa Siriusta ja tuo siksi Remuksen elämään sopivaa harhautusta kaikesta harmaudesta.

Pidän myös tuosta yksinäisyyden ajattelemisesta, mikä korostuu tekstin nimessäkin. En ihan usko, että Draco ja Remus voivat löytää onnen vaan heidän kohdallaan kyse on yksinäisyyden lievittämisestä kuolemaa odotellessa. Se on todella raskas ajatus eikä sitä edes kevennä hetken himo tai läheisyys, mutta ehkä jonkinlaista iloa voi saada kuitenkin siitä, että kummankaan ei tarvitse olla aivan yksin. Tulkitset kolkon hienosti yksinäisyyttä tässä ja pidän kaikista viittauksista Siriukseen, jotka korostavat sitä, että Remus ei voi saada enää takaisin sitä, mitä eniten kaipaa. Eikä ehkä Dracokaan, vaikka hänellä elinaikaa onkin enemmän. Tämä oli erityisen hieno lause ja kuvastaa kokonaisuutta:

Mutta henkilökohtaisesti Remus toivoo, ettei hänellekään olisi tarjottu lempeyttä – tai ainakin että hän olisi tajunnut kieltäytyä ennen kuin oli liian syvällä saadakseen henkeä.

Tykkään näistä pienistä hetkistä, jotka muodostavat kokonaisuuden. Tyyli on ehkä maalailevaa, mutta toisaalta se sopii tällaiseen, missä käsitellään synkkyyttä ja yksinäisyyttä, ja jossa aika sulaa jotenkin yhdeksi pitkäksi pimeäksi tunneliksi. Vaikka heillä on intiimiä hetkiä, fyysistä läheisyyttä, henkistäkin välillä, se ei silti vie yksinäisyyttä pois. Kokonaisuus toimii siis hyvin Kiitos kovasti tästä!

[Larjus]

Olipa kiva lueskella vähän kesäangstia (vaikka oonki vähä tota samaa kastia, että angst varsinkin pidempinä paloina voi olla liikaa ). Eipä tästä parista kyllä tule ekana mieleen muuta kuin vähän tämmöstä ankeempaa ja synkempää tekstiä. Mut se vaa toimii niin hyvin! Molemmat hakevat toisistaan jonkinmoista lohtua ja helpotusta vaikeassa elämänvaiheessa, ehkä näkevät toisissaan jotain samaa kuin itsessään. Tykkään kyl hirveesti siitä, miten Dracossa mainitaan olevan siriusmaisia piirteitä, miten Remus näkee ne, vaikka ulkoisesti heissä ei niin paljon samaa olekaan. Mutta ei jää kuitenkaan huomaamatta, että samaa sukuahan molemmat ovat.

Oijoi tää on samaan aikaan niin ihana ja kamala kun tää on niin lohduton, helpotusta ei näytä olevan tulossa, mutta oot kirjoittanut tän niin kivasti! En mä mistään tekotaiteellisuuksista tiedä, mut muhun ainakin uppoaa Tällainen paloiteltu rakennekin on musta kiva, vahvistaa mielikuvaa siitä ettei tää ole mikään päivän juttu vaan kestää pidempään, ja hahmot itsessäänkin ovat jo valmiiksi vähän palasina niin sama tyyli tekstissäkin toimii

Mutta henkilökohtaisesti Remus toivoo, ettei hänellekään olisi tarjottu lempeyttä – tai ainakin että hän olisi tajunnut kieltäytyä ennen kuin oli liian syvällä saadakseen henkeä.

Voi ääää, Remus  Ehkä heidät olis molemmat vaa pitänyt hukuttaa lempeyteen. Tässä vaiheessa vain taitaa olla jo aivan liian myöhäistä Valoa ei näy, kesä on synkkä ja ankeuttajien latistama. Oijoi, kiva hetken aikaa mässäillä tämmösellä kurjuudella (joskin nyt tartten jotain vähän iloisempaa ). Kiitoksia tästä!

[Isfet]

hiddenben, niinpä. Muistan, että aikoinaan epilogi toi kyyneleet teinitytön silmiin - nyttemmin saattaisivat silmänurkat kostua jostakin muusta tunteesta...    Remus tuntuu toimivan paritettuna suunnilleen kelle vaan, mikäli lähestymiskulma on oikea. Minun teksteissäni Remus tuntuu lisäksi aina jotenkin ajautuvan märehtimään yksinäisyyttään - joitakin huumassa kirjoitettuja onnellisia Sirremuksiani lukuunottamatta  (niitä ei kyllä ole syntynyt kuin lyhyenä ajanjaksona...) Hienoa kuulla, että pidit tekstikokonaisuutta toimivana, kiitos kommentistasi! ♥

Larjus, tämän tiivistelmä olisi varmaan voinut olla "lohduton teksti lohdun hakemisesta"  Itsekin aloin nähdä Dracossa ja Siriuksessa yhteneväisiä piirteitä vasta tekstiä kirjoittaessani, ei niitä niin tule ajateltua. Hyvä että kuitenkin toimivat, samoin kuin tekstin tyylivalinta ♥  Toivottavasti löysit iloisempaa lukemista, angstia (ja raasu!Remusta) on nautittava hallittuina annoksina! Kiitos paljon kommentistasi!

[Felia]

Kommenttikampanjasta moi!

Nappasin tämän sieltä nimen perusteella, ja parituskin kiehtoi, sillä en olekaan tainnut aiemmin Remus/Dracoa lukea. Tää oli erittäin hienosti pätkistä rakennettu kokonaisuus, josta ei angstia puuttunut. Joskus yksinäisyys, ulkopuolisuuden tunne tms. voi tuoda kaksi hyvinkin erilaista ihmistä yhteen. Se tyhjiö tai jokin vastaava kummankin sisällä sai hetkeksi täytettä, kun he viettivät aikaa kahden kesken. Se on tavallaan todella... haikeaa, mutta lohduttavaa samaan aikaan. Jos haluaa jotain, mitä ei voi enää saada, on sitten tyydyttävä siihen mitä saa, vaikka se poikkeaisi varsinaiselta polulta paljonkin.

Tää oli kyllä niin hieno teksti! Vaikka angstin lukeminen onkin raastavaa, niin silti nautin tästä. Kaikessa karuudessaan tämä oli kaunis kuvaus siitä, miten kaksi erilaista ihmistä löytää yhteisen sävelen. Voi että... Sanat taisi kadota tuhkana tuuleen nyt...

Niin tällä on tosiaan kaunis nimikin. Kaksin yössä (yksin) kyllä kuvastaa tätä loistavasti. Vaikka sitä onkin toisen kanssa, niin se yksinäisyys ei kuitenkaan häviä minnekään. Tykkäsin tästä kovasti!

Suuret kiitokset! ♥

[Vendela]

Oih, Remus/Dracoa, ihanaa

Ehkä olen jotenkin outo, mutta jostain syystä en osaa ajatella Remusta niin kamalan vanhana verrattuna juuri tähän Harryn ja Dracon sukupolveen. Juu, toki Remus oli heidän opettajansa ja kaikkea mutta silti... hän tuntuu vaan jotenkin nuoremmalta kuin vaikkapa Sirius. Joten siksi varmaan tykkäilenkin lukea näitä tekstejä joissa Remus on jonkun Harryn ikäisen kanssa.

No joo, se siitä ja sitten tähän tekstiin. Tämä oli kyllä synkkä, mutta onneksi ei kuitenkaan ihan niin lohduttoman synkkä mitä tämä olisi voinut olla. Lopussa tuo, etteivät he kuitenkaan toetuttaneet ajatusta hukuttautua yhdessä meren syliin toi pientä lohtua. Muutoin tuo kuvailusi kummankin tuskasta oli riipaisevaa. Draco oli ihan kamalan rikki tässä, eikä Remuksellakaan mennyt kovin lujaa. Hienoa, että heillä oli toisensa, edes tällä kierolla tavalla.

Kun aloitin lukemaan tätä, niin luin ensin että kumpi heistä lopulta laukeaa ensimmäisenä ja olin että oooh Sitten tajusin lukea uudestaan kun jatko ei oikein sopinutkaan tuohon sanaan. Se että Remus juo litroittain teetä on jotenkin niin hänen hahmoonsa sopivaa. Ja tuo Dracon silmien mustuus oli kuvattu hienosti.

Kiitos tästä!

Vendela

[valokki]

Vau, olipas tää todella riipaisevan angstinen ja kaunis! Remus/Draco-paritus on alkanut viime aikoina kiehtomaan, kyseisessä parissa on jotain vetovoimaista ja Remus/Draco-tarinat tuo jollain tavalla aivan uudenlaisia näkökulmia, ainakin itselle.

Ehkä historia todella toistaa itseään (tai sitten Remus itse on höpertymässä), mutta jos onkin niin, että Harry muistuttaa häntä Jamesista, niin Dracossa on aivan liikaa Siriusmaisia piirteitä. Aristokraattinen tapa vain ottaa oma tilansa, iva ja terävä kieli. Itsevarmuus, joka on liian suuri pojan omaksi parhaaksi, joskin viimeaikoina monta kertaa kolhittuna.

Harvoin edes muistan, että Sirius ja Draco ovat sukua toisilleen, eikä koskaan ole tullut mieleenkään, että heissä olisi jotain samaa. Mutta tämän kohdan luettuani avartui, että kyllähän heissä muuten onkin samaa, ja tämä tuntui itselle jonkinlaiselta mindblown-hetkeltä. Ehkä nämä yhtäläisyydet eivät ole tulleet mieleen, kun niitä ei koskaan muistaakseni nostettu millään tavalla esille kirjoissa, toisin kuin Harrya ja Jamesia, ja Draco ja Sirius ovat muutenkin Harrya ja Jamesia kaukaisempaa sukua toisilleen.

Oli jotenkin todella riipaisevaa lukea, kuinka Remus vaikutti välittävän Dracosta vain siksi, että tämä muistutti häntä Siriuksesta ja sai Siriuksen äänen vaimenemaan hänen päässään (tekstin perusteella ääni oli ilmeisesti äärimmäisen piinaava). Toisaalta Dracokaan ei selvästi odottanut tästä mitään vuosisadan rakkaustarinaa vaan Remus vaikutti hänelle jonkinlaiselta selviytymiskeinolta ja keinolta kapinoida maailmaa ja isäänsä vastaan. Kaksi hyvin rikkinäistä ihmistä tuntui saavan suhteesta sen, mitä halusikin, vaikka molemmat selvästi halusivat eri asioita.

Kun aloitin lukemaan tätä, niin luin ensin että kumpi heistä lopulta laukeaa ensimmäisenä ja olin että oooh

Mä luin aivan samoin! Piti oikein tarkistaa, että hetkinen, milläs osastolla ja ikärajoilla mä nyt pyörinkään :'D

Kiitos tästä! Tämä oli todella kaunis, riipaiseva ja ajatuksia herättävä lukukokemus!

[Isfet]

Hei, täällähän on taas vastaamattomia kommentteja! Heh ...

Felia, kiva kuulla, että nautit angstisesta meiningistä huolimatta, ei sitä enempää välttämättä tarvitsekaan sanoa    Oli hienoa kuulla, että pidit otsikkoa vetoavana tekstikin herätti ajatuksia. Kiitos kommentistasi! ♥

Vendela, hienoa, että sinulle erityisesti paritus osui kohdalleen  Kahdesta rikkinäisestä ei ehkä saa ehjää, mutta tahtoisin ajatella, että lohtua ehkä kuitenkin. Ja apua:

luin ensin että kumpi heistä lopulta laukeaa ensimmäisenä ja olin että oooh

Tämä nauratti tällä toisellakin lukukerralla, paljon  Kiitos kommentistasi! ♥

valokki, hienoa että paritus vetosi sinuunkin, tätä oli mielenkiintoista ja inspiroivaa kirjoittaa. Hieman mindblow -hetki tuli itsellenikin, en ollut minäkään ajatellut asiaa sen kummemmin esim. kirjoja lukiessani. Ja tuosta lukuvirheestä mainitsinkin jo, piti ihan itsekin tarkistaa mitä oli tullut kirjoitettua, kun kaksi jo tunnusti lukeneensa lauseen pornommin kuin mitä tarkoitin  Kiitos kommentistasi! ♥