Otsikko: Pieniä suomuja korvien takana
Fandom: Marvel/MCU
Kirjoittaja: Violetu
Ikäraja: K-11
Genre: Mermaid!AU, draama, fluff
Paritus: Sam/Bucky
Summary: Sam kohtaa merenneidon, kahdesti.
A/N: Mermay tuli ja meni, fiksuinta alkaa kirjoittaa merenneitoficciä aihepiirille omistetun kuukauden viimeisenä päivänä😅. Tästä piti tulla dramaattinen/söpö raapale, mutta noh, tästä tulikin dramaattinen/söpö yli tonninen shotti 😂
Osallistuu FinFanFun1000-haasteeseen sanalla 79. Vesimies.
Enjoy!
***
Pieniä suomuja korvien takana
Kuplat kohosivat pyörteenä Samin yläpuolella, kun hän vajosi yhä syvemmälle vihreänharmaaseen, myrskyävään mereen.
Sarah oli varoittanut, että myrsky oli tulossa, mutta sitä suuremmalla syyllä Sam oli lainannut Carlosilta venettä ja lähtenyt hakemaan verkkoja pois vesiltä. Heillä ei ollut varaa menettää niitä.
Viime viikolla jokin oli tuhonnut yhden rysän, ja firma oli muutenkin tiukilla.
Sam oli loistava uimari normaaliolosuhteissa, mutta näin pahasti raivoavalle merelle hänen uimataidoistaan ei ollut vastusta. Hän oli yrittänyt kaikin voimin pysyä ensin veneessä ja sitten pinnalla, mutta aallot olivat repineet viimeisetkin voimat hänen lihaksistaan ja painaneet hänet pinnan alle kerta toisensa jälkeen yhä pidemmäksi aikaa.
Ajatella, hän hukkuisi parin kalaverkon takia. Sarah olisi niin vihainen hänelle.
Samin silmäkulmassa häilähti jotain vihreää, ja hän käänsi päätään nykäisten. Eikö hukkuminen riittänyt, aikoiko joku meren peto vielä syödäkin hänet?
Sitten kädet - sormien väleissä oli poimut - tarttuivat hänen kasvoihinsa, etusormi ja peukalo tukkivat hänen sieraimensa, ja viileät, märät huulet painuivat hänen omilleen.
Sam ei ollut enää varma mitä tapahtui. Ehkä hän kuvitteli jäämerensiniset silmät, jotka tuijottivat häntä tiiviisti, kuvitteli, miten hän pystyi taas hengittämään. Ehkä hän oli jo kuollut.
Mutta miksi hänen silmiään sitten edelleen kirveli suolasta?
Sam antoi silmiensä painua kiinni ja tunsi, miten hänet painettiin vasten paljasta rintaa, miten hänen säärensä osuivat johonkin suomuiseen, joka vispasi vettä.
Tuntui kuin meri olisi hiukan rauhoittunut, ja Sam tunsi liikkuvansa kohti pintaa. Tai ainakin hän oletti, että suunta oli ylöspäin, suljettujen silmäluomien takana alkoi näyttää valoisammalta. Jollei viikatemies sitten vienyt häntä kohti valoa...
Paljas rinta hänen omaansa vasten, ympärille kietoutuneet käsivarret alkoivat tuntua lämpöisemmiltä.
***
Sam heräsi rannalla. Hän oli yksin ja rähjäisessä kunnossa, mutta hengissä.
Hetken hän katseli ympärilleen, mutta missään ei näkynyt merkkiäkään siitä, että joku olisi pelastanut hänet, raahannut rannalle. Ei kädenjälkiä, ei pyrstönjälkiä hiekassa.
Pyrstönjälkiä, oikeasti? Sam pudisti päätään ja tuhahti itsekseen. Hän oli tainnut niellä vähän liikaa merivettä. Merenväestä kerrottiin kyllä taruja, mutta kukaan ei ollut oikeasti nähnyt väkeä vuosikausiin, tuskin olentoja enää olikaan muovin saastuttamissa merissä.
Hän yritti pinnistää, muistaa, miltä hänen pelastajansa oli näyttänyt, mutta meri oli ollut niin harmaa, paiskonut häntä niin lujaa ennen kuin upotti hänet syvyyksiinsä, että ehkä Sam oli täräyttänyt päänsä johonkin. Ehkä hän oli kuvitellut koko jutun.
Ehkä hän oli nähnyt vain tummanruskeaa levää, jäämerensinisiä kiviä, ja rakentanut niistä päässään jonkin merenneitoa muistuttavan.
***
Sarah oli vihainen, mutta sisko halasi Samia silti niin lujaa, että hyvä kun kylkiluut säilyivät moisesta syleilystä murtumatta.
Sam lupasi, ettei enää lähtisi hakemaan verkkoja myrskyssä, ja Sarah täräytti häntä nyrkillä mahaan. Ei Sam ollut mitään muuta kyllä odottanutkaan.
Sam kävi näyttämässä päätään terveyskeskuksessa, mutta lääkärien mukaan hänessä ei ollut mitään vikaa, ei aivotärähdystä tai mitään muutakaan päävammaa. Ei myöskään vettä keuhkoissa, tai mitään muitakaan todisteita melkein hukkumisesta.
***
Sam huomasi pian kaiken järjen vastaisesti tuntevansa tavallistakin enemmän vetoa veteen, vaikka olisi kuvitellut, että meri olisi pelottanut häntä sellaisen tapauksen jälkeen.
Samin uusi lempipaikka oli veneen takatasanteella. Laiturilla istuksiessaan hän ei ollut tarpeeksi lähellä vettä.
Hän huljutti sormiaan tai jalkojaan vedessä, huomasi kuvittelevansa, miten viileä käsi, jonka sormien väleissä oli poimuja, tarttuisi hänen käteensä. Pujottaisi sormet hänen omiensa lomaan niin hyvin kuin pystyisi, ja Sam puristaisi kättä, kun ei kuitenkaan saisi ilmaistua kiitollisuuttaan sanoin.
Käden omistaja kuiskaisi hänen korvaansa jotain ylimaallisella, käheän laulavalla äänellä, joka nostaisi Samin ihon kananlihalle. Sitten vesiolento vetäisi Samin taas rintaansa vasten, suutelisi häntä veden alla, ja Sam upottaisi sormensa toisen vedessä leijuvaan ruskeaan tukkaan, hivelisi niskaa, pieniä suomuja korvien takana -
“Sam!” Sarahin ääni säikäytti Samin tämän fantasioista hereille niin rajusti, että Sam hätkähti, menetti tasapainonsa perätasanteella ja pudota molskahti veteen.
Sam nousi pintaan ja sylkäisi suolavettä suustaan julmistunut ilme kasvoillaan.
“Mitä?”
“Sinua kysytään”, Sarah kuulosti kyllästyneeltä, mutta selvästi piilotteli hymyä kämmenensä takana.
Sarahin takaa ilmaantui mies, jota Sam ei muistanut koskaan aiemmin nähneensä, mutta tämän ruskeat olkamittaiset hiukset veivät heti Samin ajatukset vesiolentoon. Merenneitoon, joka oli mies. Siihen samaan, jota hän oli ajatellut vain sekunteja sitten.
Mies loikkasi ketterästi veneen perätasanteelle ja ojensi kätensä auttaakseen Samin ylös vedestä.
“Bucky”, mies esitteli itsensä ja Sam tarttui ojennettuun käteen.
Heti, kun heidän kätensä koskettivat, hän tunsi poimut toisen sormien väleissä, kosketuksessa sen saman viileyden, joka oli myrskyssä painunut hänen poskilleen. Sam katsoi heidän käsiään, mutta ei nähnyt Buckyn sormissa mitään tavallisesta poikkeavaa.
Sam tuijotti miestä silmät suurina, ja Bucky hymyili. Sam ei voinut olla panematta merkille teräviä kulmahampaita. Häntä katsovat silmät olivat tutut, jäämerensiniset.
“En ennättänyt viimeksi esitellä itseäni, kun sinä päätit mennä tajuttomaksi”, Bucky jatkoi, ja tämän hymy muuttui virneeksi. Sam aukoi suutaan paremman kielikuvan puutteessa kuin kala kuivalla maalla, ja antoi Buckyn vetää itsensä tasanteelle voimalla, joka ei ollut täysin inhimillinen.
“Mutta…” Sam viittoi kädellään Buckyn jalkoihin, jotka olivat aivan tavalliset, oikein kivat paljaat sääret. Toisessa pohkeessa näkyi olevan jonkinlainen tatuointi, Sam ei aivan nähnyt mitä se esitti.
“Mitä?” Bucky virnuili edelleen ja kosketti oikealla jalallaan Samin vasenta.
Sam hätkähti, sillä Buckyn varpaat eivät tuntuneet varpailta, vaan evältä tai jonkinlaiselta pyrstön osalta, ne olivat yhtä viileät kuin Buckyn sormet.
“Osaan minä muutakin kuin pelastaa hukkuvia”, Bucky iski silmää, ja Samin polvet vavahtivat.
Hän oli mennyttä.
“Entä onko teikäläisillä tapana houkutella meikäläisiä syvyyksiin?” Sam kysyi varovasti saaden Buckyn naurahtamaan.
“Riippuu millä tavalla”, Bucky nuolaisi huuliaan, ja Samin oli pakko vastata nuolaisemalla omiaan.
Totta kai hänen kohdalleen oli pitänyt osua maailman flirtein ja kuumin miespuolinen merenneito, joka vain kiusasi häntä, eikä suudellut, vaikka Sam oli mielestään tuijottanut toista silmiin ja nuollut huuliaan jo montakymmentä sekuntia. Tai siltä ainakin tuntui.
“Minä olen Sam, mukava tavata ihan virallisesti.”
“Tiedän”, Bucky hymyili edelleen ja nappasi turkoosien shortsiensa taskusta pienen nahkaläpyskän. Pienellä tarkastelulla Sam huomasi, että se oli hänen korttikotelonsa, joka sisälsi kaiken ajokortista pankkikortteihin.
“Mitä hemmettiä?”
“Pitihän minun saada tietää kenet olin pelastanut, että löytäisin sinut myöhemmin uudestaan.”
“Olenko minä sinulle nyt loppuikäni velkaa henkeni pelastamisesta? Ryösteletkö sinä useinkin ihmisiä, kun pelastat heitä?”
“Vain kaikkein parhaimman näköisiä.”
“Ja mikä se vedenalainen pusu oli, teetkö sinä sitäkin kaikille pelastettavillesi?” Sam kohotti kulmiaan.
Hänen yllätyksekseen Buckyn ilmeeseen hiipi äkkiä jotain häpeilevää.
“Ihan rehellisesti?” Bucky raapi niskaansa, ja Samia syyhytti kokeilla, oliko toisella korviensa takana oikeasti suomuja.
Mikä häntä oikein vaivasi?
“Sinä olet ensimmäinen, jonka olen pelastanut. Meistä kerrotut tarinat eivät ole pelkkiä legendoja. Normaalisti meikäläiset vetävät hukkuvat ihmiset syvyyksiin, antavat näille rauhan, mutta…”
“Mutta mitä?” Samia värisytti hiukan, mutta ei siitä syystä kuin olisi pitänyt.
Bucky kohautti olkiaan.
“Sinä olit jo rauhallinen, näytit siltä, että olit hyväksynyt kohtalosi. Joten minä päätin muuttaa sen.”
“...Syöttekö te ne ihmiset, jotka vedätte syvyyksiin?” Sam kysyi, ja saman tien toivoi, ettei olisi kysynyt.
“En minä kaikkia meidän salaisuuksiamme jaa”, Bucky pudisti päätään ja alkoi näyttää aika synkältä.
“Miksi minusta tuntuu, että sinä vedätät minua ihan täysillä”, Sam mutristi huuliaan. Hän halusi, että Bucky hymyilisi taas, näyttäisi teräviä hampaitaan, ehkä nirhaisisi niillä Samin kaulansyrjää, jos tästä keskustelusta vain päästäisiin ensin eroon ja takaisin flirttailuun -
Ei. Ei todellakaan.
“No”, Sam joutui rykimään hiukan saadakseen äänensä takaisin kuosiin, “kiitos joka tapauksessa henkeni pelastamisesta, Bucky.”
“Ei kestä.”
Bucky kääntyi lähteäkseen ja Samia harmitti, että hän oli mennyt pilaamaan tunnelman lukuisilla kysymyksillään. Ei hän halunnut Buckyn lähtevän, hän halusi… jotain konkreettista.
“Hei! Miten minä voin olla varma, että sinä todellakin olit se, joka pelasti minut?” Sam korotti ääntään, ja Bucky pysähtyi ja kääntyi takaisin.
“Mitä?” miehen ilme oli epäuskoinen.
“En keksi kuin yhden tavan, jolla voit todistaa sen”, Sam jatkoi ja tunsi pulssinsa kiihtyvän. Aikoiko hän oikeasti tehdä tämän?
“Ja mikä se tapa on?” Bucky oli taas hänen edessään. Miehen huulilla leikki varovainen, toispuoleinen hymy, joka antoi Samille rohkeutta jatkaa. Näköjään.
“Tämä”, hän sanoi mahdollisimman itsevarmasti, otti Buckyn kasvot hitaasti käsiensä väliin ja painoi tämän huulille varovaisen suudelman.
Siinä vaiheessa, kun Bucky suuteli takaisin, Sam tunsi huljahtavansa täyteen helpotusta.
Hän ei ollut heistä kahdesta ainut, joka halusi toista ehkä vähän enemmänkin kuin oli valmis ääneen myöntämään.
"Oletko nyt vakuuttunut?" Bucky kysyi posket punehtuneina ja silmät kirkkaina, kun suudelma taukosi.
"En ihan vielä", Sam veti toisen uuteen suudelmaan ja tunsi merenneidon terävähampaisen hymyn huuliaan vasten.
"Parempi että jäät maisemiin, minua ei ihan vähällä vakuuteta tällaisista jutuista", Samin sormet hipaisivat Buckyn korvantaustaa, ja pienet suomut saivat Samin sydämen jättämään lyönnin väliin.
Hän halusi äkkiä koskettaa Buckya kaikkialle, ja siitä päätellen, miten Bucky seuraavaksi painoi Samin venettä vasten, tunne oli molemminpuolinen.
"Minä jään", Bucky kuiskasi ja livautti sormensa Samin alaselälle läpimärän paidan alle.
***
