Täällä Pohjantähden alla: Taisto | k11 | mikroficcejä | 15/15 1.6.2021

[Aladdin Sane]

Nimi: Taisto
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Synkkää draamaa ja hahmotutkielmaa
Ikäraja: k11
Paritukset: Aika lailla taustaosassa, mutta mainitaan Koskelan Akusti/Laurilan Elma ja Koskelan Aleksi/Leppäsen Valenti
Yhteenveto: Mikroficcejä joita yhdistävä teema on sisällissota
Vastuunvapaus: Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan luomus.

A/N: Osallistuu fanficsataseen sanalla 096 (oma valinta: sota); FinFanFun1000 sanalla 851 (sosialismi); sekä mikroficcihaasteeseen (osat liittyvät periaatteessa toisiinsa, mutta ovat itsenäisiä tarinoita ja vähemmän kuin 100 sanaa per laaki, ja henkilökohtaisen haasteen vuoksi sanamäärät ovat tasakymmeniä).

Otsikko tulee sekä Kansainvälisestä (tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää / niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään) että Punakaartin marssista (raakaa sortovaltaa vastaan / nostaa maasta, armeijastaan / jalon kansan parhaat pojat taistohon).

Tälle on myös vastapuolen näkökulmasta kirjoitettu sisarsarja Vapaudesta (k15).




TAISTO




1 (80 sanaa)


”Katto sää vähän noitten perään täälä”, Oskari nykäisee olkapäällään ikkunaan, jossa on hehkunut valo läpi koko tämän viimeisen yön. Muorin parkumista ei ole voinut paeta kuin ulos. Äijänkin valvomisessa on jotain raskasta.

Jannen suupielet ovat yhä tyytymättömästi taipuneet, kun hän nyökkää ja puristaa veljensä kättä riuskasti.

”Katto sää ittes”, hän sanoo.

Janne vielä kouraisee hänen niskaansa jonkin lapsuudenaikaisen naljailun kaikuna. Kumpikaan ei hymyile. Osku lähtee pakkauksineen kirkolle nopein askelin, niin kuin häpeilisi menoaan.

Sota on vienyt Kivivuoren poikien nauruista lopunkin.

[Aladdin Sane]

2 (60 sanaa)


Elma tajuaa lipsauttaneensa liikaa, kun Uuno katsoo häntä suupieli tietävästi koholla.

”Me helvettiin”, hän saa pihaistua punaiset täplät poskillaan, ennen kuin kääntyy kannoillaan ja kipittää sisään turvaan. Ulko-ovi on turvonnut eikä pamahda hänen jälkeensä kovin vakuuttavasti.

Uuno virnistää synkän ylimielisesti, huvittuneesti, imaisee tupakkiaan. Sylkäisee maahan.

Ääneen hän ei sitä sano, mutta olisihan pikkusiskolle täällä huonompiakin miehiä tarjolla kuin Koskelan kultapoika.

[Aladdin Sane]

3 (50 sanaa)


Hiillos kituu ja savuttaa Laten silmiin, ja yö sen ympärillä on kaksin verroin pimeämpi. Hän ei useinkaan vajoa mietteisiin, mutta metsän takana räksyttää kuularuisku lähempänä kuin sen koskaan tarvitsisi olla, jos häneltä kysytään. Hampaat kalisevat hiestä märissä vaatteissa, nälkä kalvaa kylkiluiden raoissa.

Mitä ne kertovat pojalle, jos hän jää tänne?

[Aladdin Sane]

4 (90 sanaa)


”Meette sinne poikien kamariin. Ja ootte koreesti”, vaari murahtaa. Eeron alahuuli värähtää. Vilho tarttuu sitä kädestä, ettei se ala porata.

”Juu.”

Vilho nostaa Eeron pieluksille, kömpii itse perästä. Viileät lakanat tuoksuvat Aleksi- ja Aku-sediltä. Vaari levittää viltin heidän jaloilleen.

”Nukkukaas ny sitten. Kellokin vaikka mitä.”

”Mikä äitellä on”, Eero nurkuu.

”Tullu ajaat”, Vilho vastaa asiantuntevasti.

”On niin”, vaarikin sanoo. Vilhosta hän näyttää levottomalta, kun hän vilkaisee ikkunaan. ”Nukkukaas nytten.”

Vaari lähtee. Kohta kuuluu, kuinka reki lähtee kirkonkylän suuntaan.

”Minkä vaari menee?”

”Nukus ny”, Vilho suhahtaa.

Eero nukkuukin pian.

Vilho valvoo.

[Aladdin Sane]

5 (90 sanaa)


Esikuntaan tulee tieto Laurilan Arvin kaatumisesta, ja Halme lähtee itse viemään tietoa omaisille. Valenti saattaa häntä alkumatkan, mutta käy sitten kotiin. Halmeelle. Emman keittiöön.

Niin kuin aina, Emma katsoo, muttei kysy, kun Valenti istuu pää käsissään ja kyynärpäät pöytään nojaten. Arvin kuolema tarkoittaa, että kuka tahansa heistä voi kuolla siellä. He kaikki ovat, niin kuin Aatu päivittäin sanoo, sosialismin marttyyreita. Ei se ota kuin sekunnin.

”Laps rakas”, Emma huokaa. ”Saat sinä pelätä.”

Valenti murentuu pöytälevylle henkeään haukkoen. Emma puristaa hänen olkaansa ja rukoilee hänen puolestaan, ettei Aleksille vain kävisi mitään.

[Aladdin Sane]

6 (50 sanaa)


Elma laskee kaksikymmentä kertaa toivoen joka kerta olevansa väärässä, toivoen joka kerta kiihkeämmin, ettei vain hermostuksissaan pysty keskittymään. Akustista se johtuu, uutisista ja epätietoisuudesta ja pelosta.

Sisimmässään hän tietää, että kuu on ollut tässä asennossa joka kerta siitä asti, kun hän alkoi sitä kolmentoista ikäisenä katsoa.

Akustista tämä johtuu. Tämäkin.

[Aladdin Sane]

7 (90 sanaa)


Annan on pakko sulkeutua kamariin, kun Koskelan Jussi tuo tiedon Elinan nuorimmaisen syntymästä. Otto vilkaisee, muttei tee elettäkään noustakseen penkiltä.

Vuosikausia Anna on pelännyt lastensa vuoksi. Nyt on yksi surman suussa toisia tappamassa ties minkä nimessä, yksi on vieläkin kirkonkylällä niin mahtavaa paremmilleen saman jumalattomuuden tähden, ja Elina, hänen silmäteränsä. Joka kerta Anna pelkää enemmän, pelkää pahempaa. Jos jokin hänelle olisi liikaa, niin…

Toista tuntia kuluu, ennen kuin Otto kolkuttaa.

”Jaksakkos lähtee Koskelaan lasta kattoon?”

Ääni on ovela, hymy vakava. Katseessa ymmärrys.

Anna pyyhkii poskensa. Nyökkää.

Reki on kerrankin valmiina.

[Aladdin Sane]

8 (90 sanaa)


Vadelmanlehtiteelasi tärisee räätälimestari Aadolf Halmeen kalvakoissa käsissä ja keikahtaisi yli, ellei Emma ottaisi sitä turvaan. Aadolf tuskin huomaakaan häntä, ennen kuin janoinen kieli liimautuu taas kitalakeen, eikä lasi enää olekaan hänellä.

”Jos minä kuitenkin…”

”Et käy”, Emma kieltää epätavallisen terävästi. ”Sinä olet kipeä. Hehkut ihan.”

Hän auttaa Aadolfia juomaan lisää huoneenlämpöiseksi jäähtynyttä teetä, pyyhkii otsaa nenäliinalla. Taivaallisen virkistävää.

”Edes”, limainen yskä katkaisee sanat. Taas puistattaa. Emma antaa teetä. ”Surunvalittelut paronittarelle.”

”Ei. Tekevät vielä sinulle niinkun paroonille. Ymmärrätkö.”

Hän ei millään tahtoisi ymmärtää. Ei hänen rakastamansa sosialismin koskaan pitänyt oikeuttaa tällaista.

[Aladdin Sane]

9 (80 sanaa)


Akseli horjahtaa koiranunesta valveille kuin häntä olisi ammuttu, taipuu kyljelleen sen männyn juurelle, jota vasten on torkahtanut. Hän on niin elossa, että se tukehduttaa. Sydän hakkaa sormenpäistä silmämuniin asti.

Hän tuntee Oskun katseen vieressään. Varuillaan ja ääneti. Kiusaantunut tietoisuus vetää Akselin käsivarret tiukemmin puuskaan.

”Mitäs kello on”, hän kysyy ärtyneesti. Pakko sanoa jotakin. Iho on kauttaaltaan kananlihalla. Oksettaa.

”Yhtä käy”, Osku vastaa. ”Tarkkaan en tie.”

Akseli nyökkää ja vilkaisee ylös. Oksien raosta erottuu viipale hyistä taivasta, tummansinistä ja himmeä tähti.

[Aladdin Sane]

10 (80 sanaa)


”Kyllä ne sielä vastaan paneevat. Komeesti panevatkin”, Aune niiskahtaa. Laulut ovat kuivuneet, mutta tämän hän vielä osaa. Saa pojaalle rauhaa. Pikku Valtu on jo monta tuntia sitten simahtanut äitensä tarinoinnin alle.

”Aksu ei ketään päästä läpitte vaikka… tappasivatkin ja… Osku… komeesti oli tääläkin, kivääri olalla tollai noin Oskulla oli. Läpitte komee päälikkö on Kivivuoren Osku. Ei ketään päästä Koskelan Akselin kanssa tänne paneen.”

Olisikin niin. Tarinat hiipuvat kurkkuun.

Valtu uinuu huoletonta pienen unta. Aune niistää hihaansa sullomaansa riepuun.

Äiten enkeli.

[Aladdin Sane]

11 (70 sanaa)


Hevonen vetää rekeä joutuisasti läpi lumisen metsän. Reitti on välistä huonokuntoista ja täristää jalkaa niin, että Akun silmissä mustenee. Ylähuuli kohoaa irvistykseen hampaiden päälle ja kylmä hiki otsalle, mutta pihaustakaan hän ei päästä, ei tuntemattoman kuskin aikana. Sidoksia ei ilkene katsoa eikä liioin koskeakaan, jos ne ovat taas tummenneet. Jos ne ovat menneet tahmeiksi.

Verenmaku suussaan, Akselin rahat taskunpohjalla, Laurilan Elman lumessa levinneet toivon sanat povessaan Koskelan Akusti matkaa kotiin.

[Aladdin Sane]

12 (90 sanaa)


Ei sunkaan oo aamunkajoo toi.

Alma pysähtyy ajatuksissaan hetkeksi, mutta panee itsensä heti kohta jatkamaan matkaansa. Pistää mielensä kovaksi.

Silti askel hidastuu ja katse karkaa.

Ei oo noin julmaa hehkua kaikkivaltiaalla.

Alma pakottaa katseensa navettaa kohti. Lempeämpi valo liittyy vähitellen joukkoon, kevätauringon tuntuinen jo. Kirkas päivä.

Mutta tuo kajo tulee pohjoisempaa, jostain sieltäpäin missä Alma tietää sijaitsevan paikkoja, joissa pojaat nyt –

Herra Jumala ettei sentän –

Jussi tulee vastaan, katsahtaa myös horisonttiin ohi mennessään. Ilmaan karkaa huurupilvi, kun hän puuskahtaa jotakin itsekseen. Tietää saman kuin Almakin.

He eivät katso toisiaan silmiin.

[Aladdin Sane]

13 (90 sanaa)


”Jos sittenkin vaan annettas Aksu niille”, Kankaanpään Elias suhahtaa. ”Jos kerran haluuvat pääliköt vaan.”

Hänen takaraivonsa pamahtaa kipeästi mäntyyn. Kivivuoren Oskun koura puristaa tiukasti hänen kurkullaan. Elias rimpuilee, kähisee, mutta ilmakaan ei mahdu Oskun kuristuksen alta. Joku kääntyy pois, toinen seuraa liikkumatta.

”Annat olla viimmenen kerta kun tommosta päästät suustas”, Osku sähähtää. ”Porukalla tähän lähdettiin. Yhdessä mennään loppuun asti.”

”Mutta”, Elias koettaa silti.

”Se on yks meistä niinkun on ollu tähänkin asti.” Oskun ääni on vihasta paksu. Hän ravistaa Eliasta, iskee vielä puunrunkoon, sitten hellittää. ”Yhtä mukana oot Elkku sinäkin.”

[Aladdin Sane]

14 (90 sanaa)


Työväentalon eteen kerääntyneessä pienessä vastaanottojoukkiossa on Valenti, joka näyttää valmiilta syöksymään riviin ja repimään Aleksin syleilyynsä, suuret silmät helpotuksesta ja epätoivosta ja – ja – rakkaudesta, rakkaudesta valtavina, näyttää yhtä valmiilta kuin Aleksi itse olisi syöksymään, karkaamaan, nappaamaan Valentin mukaansa ja lähtemään ensimmäisellä vastaan sattuvalla hevoskärryllä johonkin kauas ja turvaan ja yhdessä.

Komppania marssii ohi. Aleksi voi vain nyökätä Valentille näkevänsä hänet. Kurkkua kuristaa.

Valenti ei seuraa marssirivistöä, joka hajoaa risteyksessä miesten oikoessa kunkin omaan kotiinsa. Aleksi kävelee Koskelaan yhtä jalkaa Akselin kanssa, vaikka silmät polttavat selässä ja sydän tempoo niiden luo.

[Aladdin Sane]

15 (90 sanaa)


Janne Kivivuori kohtaa epäröimättä herrojen murhaavat katseet kirkonkylällä. Hän ei pelkää. Eivät ne häntä voi tappaa, jos tämä semmoiseksi menee. Hän on niin äänekkäästi ja julkisesti ollut kaikkia kaarteja ja sotajalalle lähtöä vastaan. Siitä on liikaa todisteita, että ne millään voisivat venyttää hänelle laista hirttosilmukkaa.

Sitä synkempää vihaa Jannen sydän on täynnä. Hän tietää, ketkä silloin tapetaan, kun tämä semmoiseksi menee. Hän tietää, kuka tästä kaikesta lopulta pannaan maksamaan, sama se kuka on oikeasti tehnyt ja mitä.

Kun punaiset karkaavat ja lahtarit saapuvat, uskoo Janne yhä oikeuden voittavan vielä joskus.