NANA: On tyhjentynyt estradimme • S • kokoelma ficlettejä 5/5

[Odo]

Nimi: On tyhjentynyt estradimme
Fandom: NANA
Genre: draama
Hahmo(t): Shin, Nobu, Hachi (Nana K.), Nana O. ja Yasu
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Kunnia Ai Yazawalle ja animetiimin tekijöille!♥

A/N: Ime kappale tyhjiin -haasteeseen kappaleella Nahkatakkinen tyttö, josta otsikot ovat peräisin. Kyseessä on jonkunlainen sarjan ja kokoelman välimuoto, että kaikki osat (5 kpl) liittyvät samaan teemaan, mutta toimivat myös itsenään. Nämä pyörivät pitkälti taiteilijanvapauksin ajan ympärillä, kun sarja tekee loppuaan eli spoilaa. Kokoelmassa jokaisella hahmolla on oma osansa, jotka on otsikoitu "Nahkatakkisen tytön" lyriikoiden mukaan, kuten tämän kokoelman nimikin. Osien alussa myös ilmoitettu Ficlet300 -haasteen sanat, joilla tämä osallistuu ko. haasteeseen.

Spoiler: "Spoilaa sarjan loppua" • näytä

Tässä Hachilla on vauva ja Black Stones on jo hajaantunut eri teille, eivätkä hahmot pidä yhteyttä keskenään. Canonin mukaisesti siis Hachi ja Takumi menivät naimisiin, saivat vauvan ja asiat suistuivat raiteiltaan. En kovin hyvin muista sarjan loppua, joten "taiteilijanvapauksia" saattaa esiintyä ja enemmän animen kuin mangan hengessä.

ON TYHJENTYNYT ESTRADIMME

Kun hän työntää lastenvaunujaan
Shin (6. Vauva)

Shin käveli ostoskadulla hajamielisenä ja tietämättä, mihin oli menossa. Shin tunsi itsensä surulliseksi katsellessaan sateenharmaata maisemaa ja ihmisiä sateenvarjojensa alle kätkeytyneinä. Siniset otsahiukset olivat liimautuneet otsaan ja pisarat valuivat kasvoilla kuin kyyneleet. Shin ei ollut itkenyt kertaakaan sitä, että Black Stones oli hajonnut. Hänen surunsa oli sisäistä. Kohottaessaan varovasti maata viistävän katseensa Shin näki tutun hahmon.

Hetken Shin mietti huutaisiko tervehdyksen, mutta pysyi hiljaa ja vain katseli, kun Hachi työnsi lastenvaunuja ja pysähtyi levykaupan eteen. Hachi seisoi surullisen näköisenä katsoen levykaupan ikkunassa repsottavaa ilmoitusta tai mainosta, jota Shin ei erottanut kaukaa. Vaikka ihmisiä kulki tasaisena virtana Shinin ohi, ei poika itse voinut liikahtaakaan, kun Hachi seisoi niin lähellä. Minuutit kuluivat ja Shin epäröi. He eivät olleet jutelleet Hachin kanssa pitkään aikaan eikä Shin ollut nähnyt Hachin vauvaa, joka nyt nukkui lastenvaunuissa. Hachin katse viipyili pitkään ilmoituksessa. Shin näki, kuinka Hachi pyyhkäisi silmäkulmaansa ja katsoi vaunuihin sanoen jotain. Shin ei kuullut sanoja vaan seurasi katseellaan, kuinka Hachi jatkoi matkaansa ja katosi sivukadulle lastenvaunujensa kanssa. Shinin jalat liikkuivat kuin itsestään ja pian hän seisoi vanhan levykaupan edessä. Suljettu pysyvästi.

Ikkunassa oli Black Stonesin levyn juliste ajalta, kun kaikki oli ollut vielä hyvin. Hetken Shin mietti, juoksisiko Hachin perään. Ei hän juossut. Ensikertaa kyyneleet tulvahtivat Shinin silmiin. Black Stonesia ei enää ollut ja Hachi työnsi lastenvaunuja yksin.

[Odo]

Hän on herännyt tuntien kipeää
Nobu (209. Pettymys)

Herätessään painajaisesta Nobu tunsi syyllisyyttä ja epätoivoa, jotka puristivat rinnassa. Nobu mietti usein, kuinka asiat olisivat voineet mennä toisin. Jos Hachin vauva olisikin hänen, eikä Takumin, joka oli mennyt Hachin kanssa naimisiin. Asiat olivat olleet hyvin ennen raskautta ja Nobu toivonut, että hän olisi Hachin kanssa elämänsä loppuun saakka.

Nobu oli uskonut, että he valloittaisivat koko Japanin yhdessä Black Stonesin kanssa ja Hachi olisi heidän rinnallaan. Oli mahdotonta ravistella pois itsekkäitä ajatuksia, kuinka asiat voisivat olla yhä ennallaan. Entä jos, Nobu ajatteli, vaikka tiesi ettei se muuttaisi asioita. Hachi ja Takumi olivat naimisissa ja heillä oli vauva, josta he huolehtivat yhdessä. Ei Nobusta olisi ollut isäksi. Eikä Nobu olisi voinut tehdä mitään asioiden muuttamiseksi. Valinta oli ollut Hachin ja Nobulla ei ollut mitään sanottavaa Hachin toiveita vastaan. Siitä huolimatta pettymys kalvoi mieltä ja Nobu ei saanut mielestään ajatuksia erilaisesta elämästä. 

Vaikka Nobu kuinka yritti ajatella Hachin parasta, vihlaisi pettymys niin syvältä rintaa, että hänen teki mieli itkeä. Pettymys siitä, että oli luovuttanut ja pettymys siitä, että hän ei ollut riittänyt. Eniten hän halusi vihata Takumia, mutta hänellä ei ollut voimia enää vihata. Kaikista tärkeintä oli Hachin onnellisuus. Oliko Hachi onnellinen? Nobu ei ollut kertaakaan soittanut Hachille tai tavannut tätä. Saamatta uudelleen unta Nobu jäi yksin ajatustensa kanssa.

[sugared]

NANAa! *3* Angstista NANAa! <3<3<3 Ihanaa!

Valitsit kyllä tosi mielenkiintoisen aiheen, ja ai että, kun tykkään näistä! Ja pakko sanoa nyt heti, ennen kuin unohdan tämän hienon ajatuksen, että se, miten tekstin nimi on Nahkatakkinen tyttö (kuka muukaa kuin Nana O.), mutta näissä kahdessa aihe on (ainakin pintapuolin) jotain ihan muuta kuin Nana O., eikä häntä edes mainita nimeltä, on musta upea viittaus siihen, miten juuri Nanan poissaolo määrittää hänen ystäviensä elämää (apua, tässä virkkeessä on liian monta lausettaaa).

Pidin ihan hurjan paljon tuosta Shin-osasta! Kuva suljetusta levykaupasta ja Shinistä katsomassa Hachia, joka katsoo murskatuista unelmista muistuttavaa julistetta, on tosi vahva. NANAa luonnehtii musta hyvin juuri se, miten kaikki tuntuvat hetken ajan olevan ihan pikkusormenmitan päässä onnesta (tai siitä, mitä ajattelevat onnen olevan), mutta sitten kaikki hajoaa. Näissä molemmissa pätkissä se oli musta tosi kouriintuntuvasti läsnä.

He eivät olleet jutelleet Hachin kanssa pitkään aikaan eikä Shin ollut nähnyt Hachin vauvaa, joka nyt nukkui lastenvaunuissa.

Tää oli hyvin pysäyttävä yksityiskohta. Miten paljon vauvasta oli puhetta, miten iso vaikutus Hachin raskaudella oli heidän kaikkien elämään - ja miten polut sitten kääntyivät niin eri suuntiin.

Black Stonesia ei enää ollut ja Hachi työnsi lastenvaunuja yksin.

Ja tämä! Yhyy!

Nobu on mun ihan lempihahmoja, ehkä 3.:na Nanan ja Hachin jälkeen. Musta tuo Hachin, Nobun ja Takumin "kolmiodraama" ja Hachin päätös lapsen suhteen (ja yhtä lailla Takumin ja Nobun päätökset) on sarjan mielenkiintoisimpia ja inhimillisimpiä kohtauksia, ja tykkäsinkin tosi paljon siitä, että palasit juuri tähän. Käsittelet hienosti ristiriitaa sen, miten kovasti (ja ehkä joskus naiivisti ja ymmärtämättömästi) Nobu haluaa kaikille hyvää, ja sen välillä, miten hän kuitenkin lopulta tietää asettaneensa omat tulevaisuudenhaaveensa etusijalle päätöstä tehdessään. Vaikka uskonkin, että Nobu pääsi Hachista yli ja oli onnellinen (toivottavasti) Asamin kanssa, voin hyvin kuvitella hänen palaavan tähän hetken uudelleen ja uudelleen.

Oliko Hachi onnellinen? Nobu ei ollut kertaakaan soittanut Hachille tai tavannut tätä.

Tää oli raadollisen koskettava kohta, ja kuvaa musta Nobun hahmoa hyvin.

Olipa ihanaa päästä lukemaan NANA-ficciä pitkästä aikaa, ja vieläkin ihanampaa, että tähän on tulossa vielä 3 osaa! Jään odottelemaan innolla jatkoa! Kiitos hirmuisesti lukukokemuksesta! <3

[Odo]

sugared, kiitos kommentista! ♥ On aivan mahtavaa, että joku muukin jakaa NANA-fandomin minun kanssa täällä Finissä näin tulisesti. Tarvitsisin kyllä kertauksen pitkästä aikaa sarjasta, kun menee niin taiteilijanvapauksilla tämä, mutta ei se mitään!! Tätä on ollut kiva kirjoittaa, vaikka en saanutkaan valmiiksi ihan niin vauhdilla, kun suunnittelin. Ime kappale tyhjiin -deadline kuitenkin jo sunnuntaina, että laitettava näppäimistö sauhuamaan.

Toistamiseen kiitos hirmuisesti kommentista, nostit minunkin mielestäni kivoja juttuja esille ja tuo, että Nahkatakkinen tyttö (Nana) puuttuu on jotenkin huikea ajatus! En varmaan ajatellut sitä ihan niin vahvasti, vaikka itse biisi lyriikoineen herättikin kipinän juuri tähän! ♥ Nana on paras ja nyt näppäimistö sauhuamaan... ♥

[Odo]

Yksinjäämisen tunteen häpeää
Nana O. (24. Hylätty)

Nanan sisällä poltteli häpeä siitä, että hän oli jättänyt ystävänsä ja koko Japanin taakseen. Merituuli hänen kasvoillaan sai näkymättömät haavat kirvelemään ja kaiken sen häpeän tunteenkin alla hän tunsi jotain muutakin. Tunteen siitä, että hänet oli hylätty. Se oli itsekästä, Nana tiesi sen, mutta jos asiat olisivat menneet toisin ei hän olisi joutunut tänne. Tuuli riepotteli avointa nahkatakkia ja hänen pitkiksi kasvaneita hiuksiaan.

Täällä toisaalla hän oli vieras, joka lauloi laulunsa soolona tuntemattoman bändin soittaessa taustalla. Yökerhojen ja kuppiloiden kasvottomat asiakkaat olivat hänen yleisönsä.

Nana oli uskonut, että Black Stones kestää, mutta hänelle ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin paeta kaikkea tapahtunutta ja sitä selittämätöntä ikävää, mikä oli murtaa hänet. Kaikki tuntui sotkuiselta ja sekavalta, mutta merenrannalla hän hengitti suolaista ilmaa ja tiesi elävänsä kaikesta huolimatta. Nana tiesi, että häntä ei oltu hylätty, mutta ajatus korvensi hänen mieltään siitä huolimatta.

Vaikka Nanalla ei ollut koskaan ollut kunnollista perhettä, oli hän tuntenut kuuluvansa johonkin laulessaan Black Stonesin jäsenten säestämänä. Asunnossa 707 hän oli tuntenut olevansa kotona ja turvassa. Nyt asunto 707 oli tyhjä ja ehkä sekin oli hylätty. Nana ei halunnut ajatella, että siihen muuttaisi jotkut vieraat ihmiset, mutta ei hänellä ollut myöskään mahdollisuutta palata. Lähteminen oli ollut helppoa, mutta hän ei tiennyt, kykenisikö koskaan palaamaan takaisin ja elämään ilman Black Stonesia ja Hachia. Nana häpesi omaa yksinäisyyttään ja mietti, työnsikö Hachi jossain lastenvaunuja Takumi rinnallaan.

[Odo]

Se sama tyttö on uskonut ihmisiin
Hachi (230. Avioliitto)

Hachi oli  haaveillut ja uneksinut tietynlaisesta elämästä koko ikänsä. Tavatessaan Nanan hänelle oli auennut täysin uudenlainen elämä ja paikka musiikkimaailmassa, josta hän ei olisi osannut edes haaveilla. Hachi oli uskonut, että Nana ja Black Stones pääsisivät huipulle.

Hachi oli uskonut myös siihen, että hän rakastuisi ja menisi naimisiin. Ehkä Nobun kanssa. Nyt Hachi katsoi sormustaan ja mietti Takumia puolisonaan. Saavuttomaton Takumi oli ottanut hänet omakseen ja Hachi oli tullut raskaaksi. He olivat avioituneet ja saaneet lapsen. 

Siitä huolimatta Hachi ei tiennyt, oliko onnellinen, kun katseli yksin hämärtyvää maisemaa kodista, jossa ei viihtynyt. Asunto 707 oli tuntunut vioistaan huolimatta kotoisalta ja tämä luksusasunto tuntui yhä vieraalta. Hachilla oli ikävä entistä elämäänsä. Hän oli uskonut Black Stonesiin ja siihen, että he pitäisivät yhtä aina, mutta niin ei ollut tapahtunut. Asiat olivat liian monimutkaisia ja kipeitä, että kaikki voisi olla ennallaan.

Hachi oli pettynyt itseensä ja sinisilmäiseen uskoonsa. He olivat käyneet läpi niin paljon. Nyt Hachi istui yksin ja tunsi, miten vilunväreet kulkivat hänen ihollaan, mutta hän ei vaivautunut pukemaan neuletta ylleen. Takumi tulisi pian kotiin ja hänen tulisi riisuuntua puolisolleen.

Avioliitto Takumin kanssa ei ollut helppo, vaikka se noudattikin tiettyjä rutiineja. Joskus Hachi kaipasi vapautta, joka hänellä oli joskus ollut, vaikka rakastikin lastaan. Hachi tiesi, että oli aikoinaan ollut naiivi, mutta silti hän kaipasi niitä aikoja ja uskoa ihmisiin.

[Odo]

A/N: Tämän kokoelman loppu eli vuorossa viimeisenä Yasu! Lopetus on tarkoituksella avoin ja mietin, että tämä laittaisi lopulta yhteen sen, kun "vanha jengi" tapaa asunnossa 707. En muista, kertoiko canon, miten he päätyivät uudestaan yhteen (vaikkakin ilman Nanaa ) mutta uskoisin, että se on Yasu, joka tekee aloitteen. Tai ainakin tässä ficissä. Canonia tuntemattomille, että bändin nimi on tosiaan peräisin sikariaskista.

Tietäen: on jossain yksinäiset
Yasu (142. Lukemattomia)

Ilta oli muuttunut jo yöksi, kun Yasu viimein lopetteli töitään. Hän istui yksin toimistossaan ja sytytti sikarin. Niin hän oli viettänyt lukemattomia iltoja ja osan öistäkin. Yasu poltteli hetken sikariaan ja antoi sen makean tuoksun levitä toimistohuoneeseen, jota valaisi vain työpöydällä oleva valo. Paperit olivat hujan hajan toimistopöydällä, mutta Yasu oli liian väsynyt siivoamaan niitä. Huomenna olisi uusi työpäivä.

Joskus hän oli soittanut yöt musiikkia ja tehnyt silti päivät lain parissa töitä tuntematta tippaakaan väsymystä, mutta ne ajat tuntuivat olevan takana päin. Hän mietti, oliko hän tulossa vanhaksi ja imi sikaria, joka muistutti liikaa nuoruudesta. Ehkä he kaikki olivat kasvaneet kipujensa kautta aikuisiksi. He. Yasu tajusi miettivänsä Black Stonesia ja Hachia.

Yasu tiesi, että he eivät olleet tavanneet toisiaan sen jälkeen, kun porukka oli hajonnut. Yasun oli vaikea muistaa, mitä musiikille omistautuneet bändikaverit olivat päätyneet tekemään, kun nousevan uran loppu oli kohdannut. Yasu kuuli toisinaan kuulumisia Hachista ja kasvavasta lapsesta, mutta ei voinut olla ajattelematta, pitikö Takumi Hachia hyvänä. Ainakin Takumin puheet olivat usein piittaamattomia. Black Stones ja Hachi olivat olleet erottomattomat ja Yasu muisteli juhlia ajoilta, kun he olivat kokoontuneet asuntoon 707.

Nyt siellä ei asunut ketään. Yasu tiesi, että Nana ei ollut enää Japanissa ja Hachi asui yhdessä Takumin kanssa. Tyhjänä oleva 707 asunto siitä huolimatta suretti häntä. Silloinen elämä oli loppunut varoittamattomasti ja tunteenpurkauksissa, joita heistä jokainen oli tuntenut.

Yasu ei ollut soittanut kenellekään aikoihin ja mietti nyt, voisivatko he vielä tavata. Jos joku heistä kokoaisi vanhan ryhmän kasaan ja huolehtisi, että he puhuisivat asiat halki. Ainakin osittain. Vaikka Yasu ei itkenyt öisin tapahtumia, hän tiesi, että hänen omatkin arpensa vaatisivat joskus hänen huomiotaan. Ei hän voisi ikuisesti hukuttaa omaa ahdinkoaan töihin, vaikka siitä oli jo tullut tapa. Sikarin tuoksu jäi huoneeseen senkin jälkeen, kun Yasu tumppasi sen. Black Stones-aski lojui puolityhjänä pöydällä. Yasu tiesi, että he olivat tehneet lukemattomia virheitä elämässään, mutta oliko tämä loppu? He kaikki olivat yksinäisiä.

Yasu tarttui pöydällä lepäävään puhelimeen ja paineli numeron.

[sugared]

Nyyh, joko tämä loppui? ;__;

Voi Nana! Riepotteleva merituuli, kirvelevä häpeä, ja hylkäämisen parantumaton, märkivä haava. Erityisen koskettavaa oli se, miten Nana ajatteli asunto 707:aa ja sitä, että sinne muuttaisivat vieraat ihmiset - ja siltikään hän ei voinut kuvitella itse palaavansa takaisin. Juuri tuo, miten lähteminen on helpompaa kuin palaaminen, osuu kyllä Nanan hahmon ytimeen. Mutta haluan uskoa, että Yasu toimii majakkana valtamerten yli ja johdattaa Nanan kotiin!

Ja Hachi! Jotenkin kaikista surullisinta on nähdä juuri Hachi surullisena ja toivonsa menettäneenä kultaisessa häkissään. Hän on saanut kaiken, mitä halusi - yleellisyyttä, kauniin kodin ja unelmiensa miehen - ja menettänyt sen, mitä tarvitsi.

Hachi tiesi, että oli aikoinaan ollut naiivi, mutta silti hän kaipasi niitä aikoja ja uskoa ihmisiin.

Tämä oli niin osuvasti todettu!

Takumi tulisi pian kotiin ja hänen tulisi riisuuntua puolisolleen.

Tämä oli myös karkeudessaan tehokas ja paljon puhuva yksityiskohta!

Mulle tuli täydellisenä yllätyksenä, että innostuin kaikkein eniten Yasun osiosta - siis jo siinä vaiheessa, kun luin tuon A/N:n! :--D Yasu on aivan ihana, mutta meinaa aina unohtua... Kuvastaa Yasua (valitettavan) hyvin sarjassakin, että hän on kaikkien arvostama tuki ja turva, joka on aina läsnä ja joka usein jää taustalle. Voin erinomaisen hyvin kuvitella kuvaamasi kohtauksen sarjaan - Yasu pohdiskelemassa savuke kädessään. Ja todellakin voin kuvitella, että Yasu on se, joka ensimmäisenä uskaltaa tehdä aloitteen! Tykkäsin siitä, miten osassa tuli esiin Yasun rooli porukan "aikuisena" ja muista huolehtijana, mutta myös se, että hänen olisi hyvä joskus kohdata omakin kipunsa.

Ehkä he kaikki olivat kasvaneet kipujensa kautta aikuisiksi. He. Yasu tajusi miettivänsä Black Stonesia ja Hachia.

Tykkäsin tosi paljon tuosta ekasta virkkeestä! Tykkäsin tässä koko sarjassa myös siitä, miten jokainen hahmo on ainakin näissä kuvaamissasi hetkissä yksin, erillään sekä menneistä että nykyisistä siteistä, mutta kaikkien ajatukset kuitenkin hakeutuvat samaan pisteeseen. <3

Tämä oli hieno ja koskettava kokonaisuus, ja vaikka tässä käsiteltiinkin kivuliaita yksinäisyyden, häpeän ja katumuksen tunteita, väreili pinnan alla toivo ja yhteys. Toistelen aiempaa kommenttiani, mutta olen todellakin iloinen, että valitsit juuri tämän aiheen! Tämä lievitti myös sitä tuskaa, minkä loppuratkaisuaan odottava alkuperäisteos aiheuttaa. Kiitos paljon riipaisevista hetkistä NANAn kanssa! <3