Yuri!!! on Ice: Ruusu ihollasi S (Seung-Gil/Phichit) 3/3 + epilogi

[Fairy tale]

Nimi: Ruusu ihollasi
Fandom: Yuri!!! On Ice
Hahmot: Seung-gil Lee/Phichit Chulanont
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Draama, fluffy, soulmatefic
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Sayo Yamamotolle ja Mitsurō Kubolle. Minä en tee rahaa lainatessani heidän keksimiään hahmoja.
Yhteenveto: Sielunkumppaneilla on aina jotain yhteistä, mutta toisinaan vastakohdat myös täydentävät toisiaan. Seung-gil ja Phichit tapaavat toisensa ensimmäisen kerran 14-vuotiaina, mutta totuus sielunkumppanuudesta paljastuu heille vasta paljon myöhemmin.
Kirjoittajalta: Ensimmäinen Seungchuchu-fikkini. Hope you enjoy it! Olen lukenut viime aikoina pelkästään englannikielisiä fikkejä ja myös paljon soulmateaiheella. Ihastuin tähän parivaljakkoon ja haluan kirjoittaa siitä, miten he viimein ”löysivät” toisensa. Halusin jättää "Instagrammerkinnät fikkiin englanniksi, koska se jotenkin tuntuu oikealta kun kaikki hahmot ovat ympäri maailman ja puhuvat keskenään englantia. Fikki on valmis ja viimeinen osa tulee postaukseen 6.6. Seung-gilin syntymäpäivänä. Aloitusosa nyt Phichitin syntymäpäivän kunniaksi.

Ruusu ihollasi

Merkki sielunkumppanuudesta ilmestyy iholle suurimmalle osalle 10-15- vuotiaana. Jos sielunkumppaneiden ikäero on kovin suuri, voi tämä tapahtua paljon myöhemminkin. Yleensä vanhemmalla osapuolella merkki on kehon vasemmalla puolella. Mitä pienempi ikäero on, sitä lähempänä merkki on kehon keskikohtaa, esim. hyvin lähellä selkärankaa. Nuoremman merkki on tavallisesti peilikuvana kehon oikealla puolella samassa kohdassa. Merkki voi olla mikä tahansa kuva, kuvio, merkkisarja tai sana. Enää harvat kokevat merkin välittävän sielunkumppanin tunteita, sillä se on käynyt harvinaiseksi. Mitä enemmän merkin kautta kokee impulsseja, sitä voimakkaampi yhteys sielunkumppaneiden välillä vallitsee.

Jossakin Etelä-Korean koillisrannikon pikkukaupungissa vuonna 2009

14-vuotias Seung-gil oli juuri kotiutunut Pekingissä pidetyltä kansainväliseltä juniorien luisteluleiriltä, jossa oli nuoria luistelijoita ympäri Aasian ja Amerikan. Se oli ollut antoisa kaksiviikkoinen, eikä Seung-gililla ollut ollut niin mukavaa useaan kuukauteen. Hän oli unohtanut, että muiden kanssa saattoi olla kivaakin. Koska kukaan ei tuntenut häntä ennestään, ei kukaan pitänyt häntä hiljaisena kummajaisena tai outona tyyppinä, jota piti karttaa.

Kaikki oli ollut aivan erilaista, mitä koulussa, jossa hän jäi usein yksin, eikä hän tuntenut kuuluvansa joukkoon. Ei häntä avoimesti kiusattukaan, mutta hänet jätettiin usein ulkopuolelle. Häntä pidettiin outona harrastustensa takia. Eiväthän pojat taitoluistelleet tai tanssineet. Matematiikassa ja päättelykykyä tai hyvää muistia vaativissa aineissa hän oli paras. Luisteluleirillä tekeminen ja yhdessäolo tapahtuivat luistelun ja muun liikunnan ympärillä. Siellä kaikki harrastivat tanssia luistelemisen lisäksi, eikä siinä ollut mitään kummallista. Monilla oli muitakin kiinnostavia harrastuksia ja useilla oli lemmikkieläimiä, joista oli kiva jutella ja näyttää kuvia.

”Seung-gil, tule!” muut pyysivät kun huomasivat pojan epäröivän mukaan tulemista. Musiikki alkoi soida kun tanssitunnin vetäjä oli käynyt läpi tanssikuviot. Vaikka kaikki eivät pysyneet koko ajan samassa rytmissä tai edes samoissa askelkuvioissa, oli heillä kaikilla ollut hauskaa. Ainoa Thaimaasta leirille tullut nuori luistelija kertoi, että halusi joskus vielä luistella musikaalielokuva The King and the Skater musiikin mukaan ja ehkäpä suunnitella sille jäällä tanssittavan version.
”Silloin tarvitsen paljon osaavia luistelijoita mukaan musikaaliin ja kutsun teidät kaikki siihen mukaan”, thaipoika oli sanonut. Ja kaikki olivat luvanneet tulla mukaan.

Seung-gilin selkää kihelmöi lapaluun kohtaa, kuten usein leirinkin aikana. Se oli alkanut leirillä, mutta se oli ollut helppo unohtaa kaiken mukavan tekemisen keskellä. Kotiin päästyä kihelmöinti yltyi kutinaksi, mutta yläselkään oli itse hankala ylettyä. Hän katsoi kylpyhuoneen peilistä kutisevaa kohtaa. Hänen lapaluunsa kohdalla juuri selkärangan oikealla puolella oli selvä kuva – ruusun kukinto. Kuin mustalla musteella siihen tatuoitu. Golfpallon kokoinen.

Seung-gil tuijotti ruusua ja hänen lävitseen humahti epäuskon aalto. Hän oli aina ajatellut, että olisi yksi niistä, joille ei ikinä tulisi merkkiä sielunkumppanuudesta. Hän oli ollut väärässä. Hänen vatsanpohjassaan läikähti mukavasti, kun hän tajusi että hänen sielunkumppaninsa oli oltava joku luisteluleiriläisistä, sillä siellä kihelmöinti oli alkanut. Leirillä hänellä oli ollut kivaa ja sinne hän halusi uudestaankin. Oli kuitenkin vaikea nimetä tai arvata, kuka tarkalleen ottaen hänen sielunkumppaninsa olisi.

Hän mieleensä nousi ainakin kuusi tai seitsemän häntä vähän vanhempaa poikaa tai tyttöä, joiden kanssa hän oli ollut paljon tekemisissä ja joiden kanssa hän oli ollut kaikkein eniten oma itsensä. Hänen sielunkumppaninsa olisi häntä vähän vanhempi, olihan hänen oma merkkinsä kehon oikealla puolella. Seung-gil ei voinut kieltää etteikö hän ollut utelias. Hän oli sitä harvoin, mutta tämä oli merkittävä asia ja hän huomasi hymyilevänsä. Hän oli nauranut leirilläkin paljon.

Seung-gil nauroi muiden mukana. Illan ohjelma kutkutti nauruhermoja ja tunnelma oli korkealla. Oli pieniä esityksiä ja yllätysohjelmanumeroita, joille ei voinut olla nauramatta. Viimeisinä iltoina, kun kaikki olivat jo tulleet tutuksi keskenään ja takana oli luistelun ja muun liikunnantäyteiset päivät jotka väkisinkin väsyttivät vähillä yöunilla olevia nuoria, nauru tuli herkemmin. Kaikki halusivat vuorollaan esittää jotakin. Ja melkein kaikki leirillä lupasivat tulla myös seuraavanakin kesänä.

*

Kun hän vuoden kuluttua osallistui Tokiossa pidettävälle kansainväliselle luisteluleirille, hän joutui kuitenkin pettymään. Vaikka leiri oli kaikin puolin mukava ja kiva, Seung-gil käsitti, että hänen sielunkumppaninsa ei ollut sinä vuonna siellä. Oliko hän ehkä jo täyttänyt 16 vuotta ja siirtyisikin jatkossa senioreihin? Siinä oli yksi selitys.

***

2010 Bangkok, Thaimaa

Phichitiä harmitti ettei päässytkään tänä kesänä osallistumaan luisteluleirille. Viime kesä oli ollut aivan huippu ja hän oli saanut uusia ystäviä. Hän myös tiesi tavanneensa siellä sielunkumppaninsa, koska hänen merkkinsä oli ilmestynyt iholle leirin aikana. Joskin hän ei ollut saanut selville kuka se heistä kaikista oli ollut. Hänen sielunkumppanimerkkinsä oli kaunis ruusun kukinto. Se jäi kuitenkin piiloon t-paidan alle, mikä ei ollut huono asia. Sielunkumppaneista puhuminen ei ollut asia, josta yleisesti puhuttiin, vaan se kuului niihin asioihin, jotka olivat henkilökohtaisia eikä siitä puhuttu kuin aivan lähipiirin kesken. Vain Phichitin perhe tiesi hänen merkistään.

Joskus Phichitin teki mieli kuuluttaa koko maailmalle, että hänellä oli jossakin sielunkumppani ja hän oli asiasta ikionnellinen ja hänen merkkinsä oli kaunis ja hän tiesi että tulisi pitämään sielunkumppanistaan yli kaiken. Mutta sellainen olisi typerää ja ajattelematonta. Hän oli pyytänyt siskoaan ottamaan ruususta kuvan, sillä sitä oli vaikea itse nähdä läheltä. Phichit oli muutaman kerran huomannut, että ruusu saattoi vaihtaa väriä tai välillä se näytti nuupahtaneelta, mutta useimmiten se oli tavallinen mustareunainen ja kaunis.

Sinä kesänä Phichit työskenteli perheensä lemmikkieläinkaupassa apupoikana. Kaikkein antoisinta oli olla eläinten kanssa, siivota niiden häkkejä ja puhella niille. Kaupassa ei pidetty montaa eläintä yhtä aikaa. Oli joitakin papukaijoja ja undulaatteja ja pieniä jyrsijöitä ja kaneja. Phichit tiesi ettei saisi kiintyä niihin liikaa, sillä mikään eläin ei ollut kaupassa kovin kauan, kun joku osti niistä jonkun ja ne saivat uuden kodin. Silti hän oli antanut niille nimet, joilla puhutteli niitä. Phitchitin omalle perheellä oli koira, kaksi kissaa ja kolme kania takapihalla aitauksessa.

Phichit oli juuri siivoamassa papukaijan häkkiä, kun hänen ylitseen pyyhkäisi kummallinen pettymyksen aalto, joka tuntui tulevan hänen ulkopuoleltaan. Sitten hän tunsi kuin raapaisun vasemman lapaluunsa kohdalla ja sen jälkeen hänen ruusumerkkiään kirveli. Ensin hän säikähti, sillä tämä oli jotain aivan uutta, mitä ei ollut ennen tapahtunut. Hän siivosi papukaijan häkin ja meni sitten liikkeen takahuoneeseen, jossa hänen äitinsä teki parhaillaan paperitöitä.

”Äiti?” hän sanoi ja näytti kummalliselta. ”Äsken tapahtui jotain kummallista”, Phichit sanoi ja käänsi selkänsä äidilleen osoittaen merkkiään. ”Merkkiäni kirvelee.”
Hänen äitinsä nousi siinä samassa seisomaan. ”Se ei taida olla mikään ihme. Merkkisi vuotaa verta”, hänen äitinsä sanoi.
”Verta!” Phichit huudahti ja kalpeni. ”Tarkoittaako se että sielunkumppanini on loukkaantunut tai kuolemassa?” hän kauhistui.

Hänen äitinsä ohjasi hänet istumaan ja rauhoitteli. Niin kuin äideillä oli tapana olla niitä, jotka hoitavat asiat kuntoon, niin myös Phichitin äiti siveli ruusumerkkiin rauhoittavaa voidetta ja kertoi tarinan siitä, kuinka jotkut harvat tunsivat sielunkumppaninsa tunteita merkin kautta. ”Ehkä hän on loukkaantunut tai jotain muuta ikävää on tapahtunut. Sinä et voi kuitenkaan nyt tehdä asialle mitään. Voit vain odottaa.”

Phichitin teki mieli itkeä. Hän oli tuntenut kuinka hänen sielunkumppaninsa oli tuntenut suurta pettymystä. Ehkä hän on parhaillaan luisteluleirillä johon minä en päässyt. Enkä minä ole siellä. Mitä tapahtui? Jos olisin päässyt leirille, olisin selvittänyt kuka sielunkumppanini on. Hän mietti koko loppupäivän sielunkumppaniaan ja selasi viime kesäleirin valokuvia. Hän oli melko varma, että hänen kumppaninsa oli joku heistä. Ja seuraavana vuonna hän olisi liian vanha leirille. Saisiko hän koskaan tietää, kenen selässä oli ruusunkukinto vähän selkärangan oikealla puolella.

Hänen ruusumerkkinsä kirvely rauhoittui parin päivän kuluessa. Sen jälkeen kului pitkä aika, jonka aikana ei tapahtunut mitään.


Kirjoittajalta: Loput osat tulevat ulos 6.6. mennessä. Yritän saada tässä välissä palattua keskeneräiseen YOI #reissu2017 fikkiini. Ainakin vuodenajallisesti se olisi hyvin ajankotainen.

[Larjus]

Oon just tässä viimeiset pari päivää miettinyt, että vois vaihteeks lukea näistäkin hahmoista jotain ficejä (kun mun YOI-ficcailut on sekä lukemisen että kirjoittamisen suhteen olleet aina niin kovin Otayuri-painotteisia Ei oo ollu oikee muille huomiota), niin sitten hän sinä jo lykkäsitkin tämän eteeni kuin tarjottimella Hauska myös lukea vaihteeksi soulmate-meininkiä. Ei ole sitä tropea tullut juurikaan luettua edes tässä vuosien aikana, en vain osaa eksyä sen pariin, joten kivaa vaihtelua tämä! Tässä on kuitenkin minullekin tuttuja soulmate-tropen piirteitä, ja on hyvä, että alussa oli pieni alustus siitä, miten sielunkumppanuuden voi päälle päin nähdä. Tän tropen suhteen kun on kutakuinkin joka ficillä aina oma sovelluksensa, joten pienet selittelyt on aina paikallaan.

Tykkään siitä, että Seung-Gil ja Phichit eivät heti tavatessaan tajunneet olevansa toistensa sielunkumppaneita. Siinä olisikin kyllä mennyt hyvä tilaisuus draamaan sivu suun Kun nyt on tämä tilanne, että he vain tietävät, että heillä on jossain sielunkumppani ja luultavasti tapasivat siellä leirillä. Ja nyt Phichit tietää, että hänen sielunkumppanillaan on jokin huonosti (mutta ei mitään sen tarkemmin). Toivon, ettei Seung-Gilille mitään kovin kurjaa käynyt (ehkä se oli vain sitä harmia, ettei hän löydä leiriltä toista puoliskoaan). Mutta onneksi näytti helpottavan tilanne parissa päivässä.

Mielenkiintoista nähdä, miten tarina nyt sitten etenee, kun leirillä kohtaaminen ei onnistu. Ehkä jotenkin luistelun kautta kuitenkin? Kun pakkohan sitä on jotain tapahtua, en suostu uskomaan et kaks seuraavaa lukua on vain sitä, kun he miettivät, kuka heidän sielunkumppaninsa voi olla

Yritän saada tässä välissä palattua keskeneräiseen YOI #reissu2017 fikkiini.

Jee, kiva kuulla tämä! Mä oonkin ootellut siihen jatkoa, mutta en oo kehdannut tulla erikseen kyselemään, mikä on sen tilanne (koska en halua olla mikään niskaan läähättäjä)

[Fairy tale]

Kiitos ja kumarrus kommentista Larjus. On jännittävämpää, kun sielunkumppaniaan ei heti tunnista vaan jättää paljon arvailun varaan. Ehkei nyt kaksi seuraavaa lukua vain ihmetellä mutta tämä kakkososa on kyllä vähän huono ja "pelkkää jahkailua" (ei paljoa dialogia vaan kerrontaa vuosien vierähtäessä). Mä lukisin tästä parista paljon lisääkin, mutta ei sitä kauheasti ole tarjolla. Täytyy varmaan itse kirjoittaa lisää.

2013 Soul, Etelä-Korea

Seung-gil oli muuttanut isovanhempiensa luokse Souliin, kun hän oli aloittanut lukion. Hän ei halunnut käydä lukiota enää pienellä kotipaikkakunnallaan, jossa melkein kaikki tunsivat toisensa. Samaan aikaan hän hankki itselleen koiran arvostetulta venäläiseltä kasvattajalta. Hänen päivänsä täyttyivät koiran kanssa lenkkeilystä, koulutöistä ja luistelutreeneistä. Hän oli voinut aloittaa treenaamisen Soulin hyvämaisessa luisteluseurassa ja hänen valmentajansa oli yksi maan parhaita. Hän luisteli tosissaan ja tähtäsi korkealle.

Seung-gil tiesi, että tarvitsi apua koiransa lenkittämisessä. Vilkas ja ulkoilmasta nauttiva nuori siperianhusky ei pärjäisi montaa tuntia yksin sisällä. Hän oli hyvissä väleissä isovanhempiensa kanssa, jotka asuivat suuressa talossa. Hänellä oli taloon oma sisäänkäynti ja talon piha oli tarpeeksi suuri, jotta energiaa puhkuva koira sai telmiä vapaasti. Hänen isoäitinsä oli vielä mukana työelämässä ja isoisä oli edelleen kova urheilemaan. Koiralla olisi lenkittäjä niinäkin päivinä, kun Seung-gil ei itse ehtisi sitä tehdä.

Muutto Souliin ja aikaisempaa itsenäisempi elämä sai Seung-gilin miettimään elämää ja ihmissuhteita uudella tavalla. Hän käsitti, että tarvitsi toisten apua monissa asioissa, joita ei itse pystynyt tai osannut hoitaa. Jos hän joutuisi sairaalahoitoon, sielläkin hän olisi täysin toisten varassa. Vaikka hänen kotipaikkakunnalle oli vain muutaman tunnin bussimatka, hänen ei tullut käytyä usein kotona. Mieluummin hän käytti viikonloput siihen, että sai treenata useamman tunnin ja olla sen jälkeen ulkona koiransa kanssa.

Sinä kesänä kun hän täytti 18-vuotta, hänen sielunkumppanilleen tapahtui jotain, sillä hän tunsi selvästi kuinka hänen ruusunsa tykytti hänen selässään tasaisen kipeästi koko viikon ja hän tunsi pelkoa, joka ei ollut hänen omaansa. Hän pohti tunsikohan hänen sielunkumppaninsa vastaavasti hänen tunteitaan ja reagoiko ruusu myös toiseen suuntaan. Hän oli melko varma siitä, että niin oli tapahtunut ja tapahtuisi jatkossakin.

Viikon jälkeen pelontunne alkoi hellittää ja Seung-gil saattoi hengähtää. Hän huomasi ollessaan huolissaan monta päivää. Hän ei suinkaan ollut sellainen ihminen, joka kauheasti välitti muista tai tuntisi huolta. Sen takia tämä oli hänelle uutta. Hän pohti myös mitä hänen sielunkumppaninsa mahtoi haluta heidän suhteensa. Olisiko hän mies vai nainen? Oliko tällä jo seurustelukumppani vai halusiko hän ehkä sielunkumppanistaan sellaisen? Seung-gil oli vain satunnaisesti yhteydessä luisteluleirillä olleiden kanssa, mikä vaikeutti toisen henkilöllisyyden selvittämistä. Hän itse ei ollut kaikkein paras ylläpitämään ihmissuhteita tai luomaan kontakteja. Hän viihtyi paljon itsekseen ja tarvitsi paljon tilaa.

Ajan kuluessa ajatus sielunkumppanuudesta tuntui kovin kaukaiselta. Ruusun kautta välittyvät tunteet olivat poissa tai kovin heikosti tunnettavissa. Seung-gil luuli joskus tuntevansa luistelukilpailujen aikaan jotain, joka välittyi ruusun kautta, mutta ei pystynyt kohdistamaan tarkemmin mitä se oli. Kun hän käsitti että sama tunne saattoi välittyä silloinkin, kun hän seurasi itse muiden luistelukilpailuja television kautta, hän luovutti. Ehkä hänen pitäisi unohtaa koko sielunkumppanuus ja elää vain omaa elämää. Olihan aivan mahdollista, ettei hän koskaan selvittäisi kuka hänen kumppaninsa edes oli. Jos heidän oli tarkoitus tavata, se tapahtuisi aikanaan täysin sattumalta.

2015 Detroit, Yhdysvallat

Kun Yuuri Katsuki oli valmistunut opinnoistaan ja pakannut matkalaukkunsa, oli Phichitistä tuntunut tyhjältä. Ei pelkästään siksi, että hänen paras ystävänsä oli palannut kotiin, vaan myös siksi että toinen puoli huonetta oli nyt tyhjä – kertakaikkisen autio. Huoneessa tuntui kaikuvankin nyt, kun iso osa tavaroista oli poissa. Seinällä ei ollut enää posteria hymyilevästä luistelutähdestä Viktor Nikiforovista eikä siellä täällä ollut enää kansioita ja kirjoja lojumassa ja pölyä keräämässä. Sillä hetkellä Phichit toivoi, että voisi viimein tavata sielunkumppaninsa ja ystävystyä tämän kanssa.

Yuuri oli ollut yksi niistä, joille Phichit oli kertonut sielunkumppanimerkistään. Yuuri oli saanut oman merkkinsä ollessaan 12-vuotias, mutta sen jälkeen ei ollut tapahtunut mitään, paitsi aivan muutama kuukausi sitten. Phichit ei ollut päässyt osallistumaan taitoluistelun Gran Prix-sarjan kilpailuihin, mutta oli kannustanut Yuuria. Kun Yuuri oli palannut finaalin jälkeen murtuneena koiransa kuoleman takia ja pettyneenä jumbosijastaan ja kertonut että oli aistinut että hänen sielunkumppaninsa olleen myös siellä, mutta hän ei ollut selvittänyt kuka se oli, oli Phichit yrittänyt piristää Yuuria.

Phichit oli turhautunut. Ei ollut helppoa odottaa oman sielunkumppaninsa kohtaamista, eikä hän ollut onnistunut siinä niin hyvin kuin olisi halunnut. Hän osasi elää hetkessä ja iloita pienistäkin asioista. Hän nauroi paljon ja jakoi hyvää tuulta siellä, missä liikkui ja löysi asioista niiden parhaimmat puolet. Hän juhli ja nautti elämästä ja sen seurauksena löysi itsensä usein jonkun käsipuolesta ja suutelemasta kauniita tyttöjä ja poikia, mutta tiesi ettei voi olla heidän kanssaan täysipainoisesti.

Hänen hamsterinsa Lumipallo, Kuura ja Hile juoksentelivat vuoroin juoksupyörässä ja vuoroin ympäri huonetta, jossa ne vipelsivät vapaina ja Phichit oli iloinen, että huoneessa oli hänen lisäkseen muitakin eläviä olentoja ja hamsterit saivat hänet aina hyvälle tuulelle. Ne elivät hetkessä, nauttivat juoksemisesta ja tilasta ympärillään. Phichit piti häkin ovea kiinni vain ollessaan itse poissa monta tuntia tai pelätessään että asuisi niiden päälle epähuomiossa.

Yuuri oli saanut Phichitin pysymään kärsivällisenä ja odottamaan sielunkumppaninsa kohtaamista. Yuuri oli pyytämällä pyytänyt hänen sielunkumppaninsa puolesta ettei hän päätyisi kenen tahansa sänkyyn, sillä se voisi harmittaa häntä jälkeenpäin. Yuuri oli oikeassa. Hän yritti pitää rajan siinä, ettei harrastaisi seksiä ja aiheuttaisi sillä pettymystä myös kumppanilleen ja tämän sielunkumppaneille. Hän kuitenkin halusi jakaa sielunkumppaninsa kanssa romanttisen suhteen ja saattoi vain toivoa että myös hänen sielunkumppaninsa ajatteli niin. Kunpa odottaminen ja tapaaminen ei kestäisi enää kovin kauaa.

2015

Phichit päätti keskittyä toteuttamaan omaa haavettaan. Hän luistelisi viimein King and the Skater elokuvasta tutun musiikin mukaan. Hän valitsisi lyhytohjelman ja vapaaohjelman musiikin ja suunnittelisi koreografiat itse. Toki hän saisi vinkkejä ja tukea valmentajaltaan. Hän halusi päästä mukaan edustamaan maataan Gran Prix-sarjaan ja parhaimmillaan finaaliin saakka.

Kesä oli hiljainen. Kaikille muille tuntui tapahtuvan kaikkea mukavaa ja Phichit joutui muistuttamaan itseään, että hänen aikansa tulisi vielä. Sen jälkeen kun Viktor Nikiforov oli mennyt Japaniin ja aloittanut Yuurin valmentajana, ei Yuurin elämä ollut entisellään. Phichit sai usein kunnian olla ensimmäinen, joka kuuli kaikesta. Heinäkuussa Yuurille oli paljastunut, että Viktor oli hänen sielunkumppaninsa. Phichit tunsi pitkästä aikaa suurta voitonriemua ja vieläpä jonkun toisen puolesta. Hänenkin aikansa tulisi vielä – varmasti!

*

Samaan aikaan syksyllä kun Seung-gil luisteli Gran Prix sarjan ensimmäisessä osakilpailuissa Japanissa (NHK Trophy) ja tuli hopealle, luisteli Phichit Skate Amerikassa ensimmäisen kilpailunsa ja tuli neljänneksi. Molemmat heistä jatkoivat kohti toista osakilpailua. Seung-gil seurasi tiiviisti kilpailuja ja katsoi kaikki televisiolähetykset tai livestriimit niistä osakilpailuista, joissa hän ei itse ollut mukana. Se auttoi häntä arvioimaan muiden luistelutyyliä ja ottamaan itse opiksi. Hänellä olisi varaa vaikeuttaa hyppyjään, joskin muutama hypyistä vaati tiivistä harjoittelua. Hän oli television äärellä myös kun Cup of China osakilpailu käytiin Kiinassa.

Hän seurasi mielenkiinnolla Yuuri Katsukin luistelutyyliä ja luistelulegenda Viktor Nikiforovin valmennusta. Joskin välillä näytti että valmennus jäi vähemmälle ja jokin muu oli enemmän esillä ja televisio kuten muutkin mediat olivat kiinnostuneita siitä muusta. Luistelumaailmassa kohahti ja sosiaalinen media kävi kuumana, kun Nikiforovin ja Katsukin suudelma näytettiin suorassa televisiolähetyksessä koko maailmalle.

Silloin Seung-gil huomasi kateudenpeikon istuvan olallaan. Nuo kaksi olivat selvästi löytäneet toisensa. Vaikka hän kuinka antoi itsestään sellaisen kuvan, että oli kylmä ja välinpitämätön toisia kohtaan, se oli osaksi pelkkää kuorta. Seung-gil halusi olla vahva ja yksin pärjäävä. Mutta hän tiesi kyllä sielunkumppanimerkkinsä takia, että hänen oli tarkoitus olla jonkun toisen kanssa ja silloin hänen elämänsä olisi täydenpää ja onnellisempaa. Hän ei ollut niin vahva kuin halusi eikä pärjäisi vuosikymmeniä yksin.

Seung-gil kiinnitti huomiota thailuistelija Phichit Chulanontiin, joka sijoittui Kiinassa ykköseksi. Phichit – iloinen ja hymyilevä poika juniorien luisteluleiriltä oli noussut osakilpailun voittajaksi. Nuori mies toteutti haavettaan, tai osaa siitä ja päässyt pitkälle. Seung-gil seurasi Phichitin Instagramia, mutta ei jättänyt kommentteja. Hän oli sellaisessa huono. Sinä iltana sosiaalinen media kävi kuumana. Phichit oli yksi niistä, jotka olivat tallentaneet jäällä levällään olevan parikunnan kuvaan. Seung-gil hämmästyi ettei Phichit maininnut omaa voittoaan mitenkään, vaan keskittyi uutiseen, joka tuntui kiinnostavan suurempaa yleisöä. Jotenkin niin Phichitin tapaista.

phichit+chu – Did you see The Kiss?
#peijing #cupofchina #viktornikiforovandyuurikatsuki #yuurimybestfiriend
18241 ♥ likes this

[sukeota3sisters] Awwww, so cute.
[+guanghongji+] I saw them.
[cristophe-gc] Finally. I´m really happy for them.
[yuri-plisetsky] Old man´s action again. Who cares.

*

Seung-gilin toinen osakilpailu Moskovan Rostelecomissa Venäjällä ei mennyt hyvin. Se meni itseasiassa penkin alle. Hänen kisakautensa päättyi siihen, sillä hän ei sijoittunut niin että olisi päässyt kilpailemaan finaalissa. Hänen jälkeensä olisi vielä monta hyvää luistelijaa luistelematta. Vaikka hän kuinka yritti olla näyttämättä tunteitaan, kaikki kurja ryöpsähti hänestä ulos.

Käytävällä kyyneleet karkasivat lupaa kysymättä hänen poskilleen. Häntä harmitti että Katsuki sattui näkemään hänet niin surkeana. Helppo Katsukin oli, kun oli löytänyt rinnalleen ihmisen ja pärjäsi tällä kisakaudella muutenkin paremmin kuin viime vuonna.

Seung-gil ei tiennyt, että kaukana Detroitissa Phichit Chulanot seurasi osakilpailua netistä ja oli pahoillaan hänen puolestaan. Phichit ei ollut unohtanut, että Seun-gil oli yksi niistä joita hän tulisi pyytämään mukaan luistelumusikaalin toteuttamiseen kun sen aika olisi. Phichit ei myöskään halunnut työntää sivuun niitä tunteita joita sielunkumppanimerkin kautta häneen välittyi Rostelecomin vapaaohjelman aikana heti Seung-gilin luisteluosuuden jälkeen.

Sinä iltana Phichit soitti Yuurille ja halusi kuulla kuulumisia, kuten aina kilpailujen jälkeen. Yuuri oli jostain syystä luistellut ilman valmentajaansa Viktoria rinnallaan. Jotain oli tapahtunut. Yuuri oli iloinen Phichitin soitosta, sillä Viktor oli lähtenyt Japaniin hänen koiransa Makkachin jouduttua eläinsairaalaan.

v-nikiforov – Thank you all for praying. Makkachin getting better now.
#mydeardog #makkachin
11971 ♥ likes this

”Yuuri. Vielä yksi pieni kysymys. Osaatko sanoa mitä tapahtui Seung-gil Leen luistelun jälkeen?”
”Minä itseasiassa näin hänet, kun odotin omaa vuoroani jäälle. Hän oli murtunut. Näin että hän itki vähän”, Yuuri kertoi. ”Miksi kysyt?”
”Yuuri, minulla on vahva aavistus siitä, että hän on minun sielunkumppanini. Olen aavistanut jo jonkin aikaa ja aina tapahtuu jotain, joka vahvistaa luulojani”, Phichit kertoi. ”En kyllä odottanut kuulevani, että hän on itkenyt julkisesti.”
”Ei hän halunnut että kukaan olisi sitä nähnytkään. Luulen että olin ainoa”, Yuuri sanoi. ”Minä muuten halasin häntä myöhemmin...”
”Nyt kyllä kerrot kaiken”, Phichit pyysi ja niin heidän juttutuokionsa venähti.

2015 joulukuu

v-nikiforov – I love him!
#mylove #yuurikatsuki #soulmates #barcelona #grandprixfinal
15798 ♥ likes this

[phichit+chu] Lovebirds
[minako-okukawa] I love You two.
[cristophe c-g] When is the weddingday?

Phichit oli ensimmäinen, joka kommentoi kuvaa vastakihlautuneista kyyhkyläisistä. Hän oli varma siitä, että hänen vuoronsa koittaisi pian ja hän löytäisi sielunkumppaninsa. Olihan nuori ukkospilvi Yuri Plitsetskikin löytänyt ystävän itselleen - niin epätodennäköiseltä kuin se olikin vaikuttanut. Otabek Altin oli kuin vieno tuuli, joka oli puhaltanut ukkospilvet hajalleen ja saaneet Yurinkin näyttämään mukavan puolensa. Yuri ja Otabek olivat ystävystyneet Barcelonassa.

Seung-gil seurasi sosiaalista mediaa ja luistelijoitten kuulumisia. Hän ei aivan allekirjoittanut sitä, että toisten onni ei ollut itseltä pois. Eihän onnetar voinut millään ehtiä joka paikkaan onnea jakamaan. Kun sitä näytti olevan muilla, ei sitä millään voisi riittää hänelle itselleen. Onneksi hänellä oli koiransa Nikita, joka lohdutti häntä silloin, kun kukaan muu ei sitä tehnyt.

[Larjus]

Eihän tää osa ollut lainkaan huono, vaikka jahkailua onkin Asiat kuitenkin edistyvät jossain määrin, ja eipä ole se oman sielunkumppanin henkilöllisyys täysin hämärässä, kun on ainakin selvä tunne siitä. Uskallan siis luottaa, että vikassa osassa kaikki selviää ja Phichit ja Seung-Gil saavat toisensa :3

Mä lukisin tästä parista paljon lisääkin, mutta ei sitä kauheasti ole tarjolla. Täytyy varmaan itse kirjoittaa lisää.

Tää on aina oikea asenne 👍👍 Se on myös ollut oma tiedostettu ohjenuorani noin seitsemän vuotta

Lukiessa mulle tuli koko ajan mieleen se Viktuurista kirjoittamasi soulmate-fici ja aloin miettiä, mahtaakohan se sijoittua tämän ficin kanssa samaan versumiin. Ainakin mätsäis ihan hyvin, kun Yuuri sai merkkinsä 12-vuotiaana jne. Mut oli kyllä kiva, että hän ja Viktor saivat tässäkin ficissä toisensa! :3 Ehkä se myös osaltaan kannustaa Phichitiä. Pidän myös siitä, että hänen ja Yuurin ystävyyssuhde on tässä selkeästi mukana! Se oli canonissakin jotain niin sympaattista, niin hyvä että olet antanut sillekin huomiota. Parituksiin keskittyvissä ficeissä varsinkin tuntuu joskus ystävyyssuhteet unohtuvat ihan täysin.

Otabek Altin oli kuin vieno tuuli, joka oli puhaltanut ukkospilvet hajalleet ja saaneet Yurinkin näyttämään mukavan puolensa.

Tää oli kyllä niin söpö kuvaus Otabekista 🥺🥺 ♥ Ja siis tällee toivottomana Otayuri-fanina tämmöset pienet maininnatkin heistä saa mielen niin pehmoseksi (vaikka tarinan itsensä kannalta niillä ei kummoista merkitystä olekaan). Ja minähän aloin tietenkin myös miettiä, että mahtavatkohan hekin olla tässä tarinassa sielunkumppaneita, vaikka sitä ei puheeksi missään vaiheessa otetakaan Ja siis on ne vaa niin luotuja toisilleen aaaaaa.

Hän ei aivan allekirjoittanut sitä, että toisten onni ei ollut itseltä pois. Eihän onnetar voinut millään ehtiä joka paikkaan onnea jakamaan. Kun sitä näytti olevan muilla, ei sitä millään voisi riittää hänelle itselleen.

Voi Seung-Gil ;___; Kyllä sinunkin aikasi vielä koittaa, odotahan vain! Seuraavassa osassa - eiks niin? :3

[Fairy tale]

Kiitos kommentista Larjus. Nämä sielunkumppanuusjutut voivat edetä miten tahansa ja eri tavoin. Mutta yleensähän kumppanit alkavat vahvasti aavistaa kun saavat vinkkejä ja viittauksia johonkin henkilöön. Näin tässä näiden kohdalla. Kirjoitin tämän niin, että tämä voi mahdollisesti kuulua samaan tapahtumaverseen kuin viktuurisoulmatefikkikin, mutta voi myös olla kuulumatta. Tässä kuitenkin on viittauksia siihen, että "kaikki muut" näyttävät löytävän parinsa ja jotkut joutuvat kovasti odottamaan.

Ja minä tykkään antaa pieniä vihjeitä myös muista henkilöistä. Vaikka Yuri/Otabek jääkin hyvin ohueksi, halusin kuitenkin nostaa sen esiin, että heidät on huomattu. Heidän yhtäkkinen kaveruus ja yhdessä oleskelu on noteerattu ja nähty. Ja se herättää muissa hahmoissa ajatuksia. Ja Seung-gil kun vähän synkempi hahmo, eihän ensimmäisenä mitään kivaa muiden suhteista löydä. Ensin hän näkee ne huonot puolet ja hetken pohdittuaan hyvääkin. Muita hahmoja nostamalla saa oivallisesti kerrottua fikin keskiössä olevan hahmon luonteesta.

Helmikuu 2016 Taipei, Taiwan (Four Continents Figure Skating Championships*)

Lyhytohjelman jälkeen Seun-gil oli sijoittunut kahdeksanneksi ja oli kuin myrskyn merkki. Hän oli vihainen itselleen. Hän oli harjoitellut viime kuukausina paljon ja hionnut tekniikkaansa ja kaikki oli näyttänyt hyvältä. Kaikesta huolimatta myös hänen kilpailijansa olivat hyviä ja joillakin heistä oli vähän onneakin matkassa. Hän itse oli sen sijaan menettänyt tärkeitä pisteitä, kun hänen kätensä oli ottanut tukea jäästä.

Hän sulkeutui hotellihuoneeseensa oven pamahduksen saattelemana ja antoi kiukun ja vihan vyöryä ylitseen. Hän oli turhautunut. Hän halusi olla parempi, mutta siitä ei näyttänyt tulevan yhtään mitään. Lisäksi hänestä tuntui siltä, kuin hänellä olisi alkamassa flunssa. Hän aivasti muutaman kerran ja joutui niistämään nenäänsä. Lisäksi hänen keuhkonsa tuntuivat siltä, että ne eivät olleet aivan kunnossa. Häntä palellutti, mikä oli varma merkki kuumeen noususta.

”Voi helkutti, saamarin epäreilua!” Seung-gil manasi itsekseen. Vapaaohjelma luisteltaisi vasta ylihuomenna. Miksi ei jo huomenna. Hän saattaisi vielä huomenna olla jotakuinkin luistelukunnossa, mutta olisi sitä tuskin enää ylihuomenna. Hän meni kuumaan suihkuun ja antoi veden valua ylitseen paljon kauemmin kuin oli tarpeellista. Vesi ei kuitenkaan huuhdellut hänen kiukkuaan ja vihaansa pois.

Suihku lämmitti vain pienen hetken. Hänet valtasi vilu, joka tuntui koko kehossa eikä veri tuntunut kiertävän lainkaan. Hän oli todella tulossa kipeäksi. Seung-gil löi nyrkillä pöytään ja murjotti. Hän lisäsi lämmintä vaatetta ylleen ja keitti itselleen kuumaa vettä teetä varten. Jos se lämmittäisi vähän. Hän avasi television, kääriytyi peittoon yrittäen kerätä kaiken lämmön talteen. Kuuma teemuki lämmitti hänen jääkylmiä sormiaan.

* Four Continents Figure Skating Championships eli 4CC joka tarkoittaa 4 maanosan omaa luistelukilpailua jossa esim. Eurooppa ei ole mukana.

*

Phichit havahtui iltapäivän pisteiden jaon jälkeen siihen, että hänen selässään oleva ruusu tykytti tasaisesti. Siihen sattui vähän ja kun hän kosketti sitä, se oli kosketusarka ja kylmä. Hän ylitseen myös aaltoili vihaa, joka ei selvästikään ollut hänen omaansa. Hänellä oli itsellään kaikki ihan hyvin. Mutta hänen sielunkumppanillaan ei selvästikään ollut. Silloin hänet valtasi halu saada viimein selvittää, kuka hänen sielunkumppaninsa oli. Oli täysin varmaa, että hän oli kilpaillut tänään, mutta mitä oli tapahtunut sen jälkeen? Phichit meni omaan huoneeseensa, kävi suihkussa ja valmistautui lähtemään porukalla syömään.

Hänen levottomuutensa kasvoi iltapäivän aikana, kun tykyttävä kipu vain jatkui ja kylmyys hänen selässään tuntui leviävän laajemmalle alueelle. Hänen sielunkumppaninsa ei kuulunut siihen joukkoon, jonka mukana hän oli syömässä. Se vahvisti omalta osaltaan hänen epäilystään siitä, että Seung-gil saattaisi olla hänen sielunkumppaninsa. Hänen olisi aika ottaa siitä selvää – nyt tänään.

”Et kai ole tulossa kipeäksi?” Leo kysyi häneltä osoittaen hänen kasvojaan. ”Huulesi ovat aivan siniset.” Phichit löi kätensä suulleen. ”Minun on vähän kylmä”, hän sanoi. Se ei ollut aivan totta. Hänen oli koko ajan vain enemmän kylmä.
”Tilataan jotain kuumaa juotavaa. Miten olisi kuuma viini?” Emil ehdotti ja muut innostuivat. Phichit nyökkäsi. Hän kyllä epäili auttaisiko mikään kuuma juoma näin kummalliseen kylmyyteen. Hän oli niin jähmeissään koko illan aikana, että ei kyennyt ottamaan edes valokuvia vaan se jäi Leon ja Guang Hongin tehtäväksi. Ei ollut tavallista, ettei Phichit Chulanontilta tullut Instagramiin kuvaa yhteisestä illanvietosta.

Phichitin palattua huoneeseensa kylmä ei ollut hellittänyt yhtään. Hänen selkänsä tuntui jäätävän kylmältä ja hän oli utelias näkemään mitä hänen selkänsä tai sielunkumppanimerkkinsä ylipäänsä näyttivät. Hän kauhistui nähdessään, että hänen selkänsä oli ruusun kohdalta aivan valkoisen kuuran peitossa ja se näytti leviävän muualle selkään. Ruusu oli pudottanut joitakin jäänsinisiä terälehtiä. Jos Seung-gil oli tämän takana, hän saisi myös lopettaa tämän. Phichit paleltuisi tätä myötä oikein kunnolla.

Phichit pukeutui lämpimästi. Kesti hetken selvittää Seung-gilin huoneen numero. Se oli samalla käytävällä kuin hänen oma huoneensa, mutta aivan sen toisessa päässä. Hän marssi ovelle ja koputti käskevästi, kunnes tajusi että Seung-gilillä ei ehkä ollut kaikki kunnossa. Hän joutui koputtamaan vielä muutaman kerran uudelleen.
”Phichit täällä. Avaa, minulla on tärkeää asiaa”, hän huusi oven takana.
Seung-gil oli ensin yrittänyt olla välittämättä koko koputuksista. Antaisivat hänen olla rauhassa. Kun toinen oli kuitenkin niin sinnikäs ja periksiantamaton, hän päätti että oli parempi avata ovi.

”Hei. Hyvä kun avasit. Asiani on tärkeä”, Phichit sanoi marssiessaan lupaa odottamatta peremmälle. Seung-gil ei saanut sanaa suustaan. Hän palasi peittokasalleen sängylle ja veti peittoja ylleen nojatessaan samalla seinään. Phichit pehmeni vähän nähdessään surkean ja kärsivän näköisen Seung-gilin peittovuoreen kääriytyneenä. Sängyn viereisellä pöydällä oli tyhjä kuppi ja särkylääkepurkki. Lattialla oli muutama nenäliinatollo.
”Oletko kipeä?” Phichit kysyi vaikka ilmiselvästi toinen oli sitä jossain määrin.
”Luulen että minulle tulee flunssa. Minua on paleltanut koko illan kisojen jälkeen”, Seung-gil vastasi.

Phichit epäröi hetken mitä hän sanoisi. Hänen olisi selvitettävä totuus sielunkumppanuudesta. Hänen kokemansa kylmä ei ollut millään lailla normaalia.
”Kuule. Asiani on kummallinen ja olen nyt melko varma siitä että olen oikeassa. Hän riisui takkinsa, kaulahuivinsa, villapaitansa, kollegepaitansa, toisen pitkähihaisen paitansa ja oli viimein t-paitasillaan. Hän alkoi hytistä.
”Mikä sinua vaivaa?” Seung-gil kysyi selvästi ihmeissään.
”Minun on ollut helkkarinmoinen vilu koko illan”, Phichit sanoi ja riisui vielä t-paitansakin. Hänen vaatteensa olivat yhtenä myttynä lattialla. Hän käänsi Seung-gilille selkänsä jotta tämä näkisi merkin hänen selässään. ”Luulen että minun kylmäni johtuu siitä, että sinä olet minun sielunkumppanini. Olenko oikeassa?”

Seung-gil hätkähti Phichitin selän nähdessään. ”Mutta miten?” Seung-gil sanoi.
Phichit tuli lähemmäs. ”Kosketa sitä”, Phichit sanoi käskevästi. ”Kosketa selkääni.”
Seung-gil ojensi kätensä koska ei voinut muutakaan. Phichitin selkä oli kylmä ja vasemman lapaluun kohdalla oleva ruusu oli jäänsininen ja kuuran peitossa. Seung-gil värähti ja irrotti kätensä.
”Olen pahoillani. En tiennyt”, hän sanoi. Phichit kääntyi hänen puoleensa.
”Hei. Älä ymmärrä minua nyt väärin”, hän sanoi. ”Olen iloinen että löysin viimein sinut. Sielunkumppanini”, Phichit sanoi, tarttui Seung-gilin käteen ja tavoitti tämän hämmentyneen katseen. ”Mutta en haluaisi kuolla kylmyyteen tai saada paleltumia. Tämä ei vaikuta ihan normaalilta.”

”Mitä minä voin tehdä?” Seung-gil kysyi.
”Kosketa ruusua, ehkä se auttaa. En minä tiedä. Usko pois, minulla ei ole tällaisesta kokemusta ennen tätä. ”
Seung-gil ojensi kätensä Phichitin iholle ruusun päälle ja tunsi syvän kylmän. Se oli samaa kylmää, joka kumpusi hänestä itsestään, mutta myös hänen sielunkumppaninsa selästä. Seung-Gil nosti oman peittonsa Phichitin paljaan selän ylle.
”Ymmärrän kyllä jos olet vihainen”, Seung-gil sanoi.

Phichit tunsi kuinka kylmä väistyi vähän ja huokaisi helpotuksesta.
”En minä ole vihainen. Minä haluan oppia tuntemaan sinut. Haluan olla kanssasi... jos sinä haluat. En tietenkään voi pakottaa sinua. Olen kuitenkin odottanut monta vuotta.”
”Minä väsyin odottamaan, olen pahoillani”, Seung-gil sanoi.

”Ei sinun tarvitse olla pahoillasi”, Phichit sanoi. ”Jos haluat tutustua ja olla kanssani, pyydän että voisin nähdä ruusun sinun selässäsi ja että voisimme jutella. Minulla on mielessäni ainakin tuhat asiaa, joista haluaisin keskustella ja vaihtaa ajatuksia.”
Seung-gil irrotti kämmenensä Phichitin nyt jo lämpimämmän tuntuisesta selästä. Hän oli pyörällä päästään. Hänen sielunkumppaninsa oli noin voin marssinut hänen huoneeseen ja ladellut käskyjä ja hän oli vain tehnyt kuten käskettiin. Tämä ei ollut mukava alku sielunkumppanuudelle, mutta ei tätä nyt voinut paremmaksikaan korjata.

Hän riisui omat paitansa ja näytti selkänsä sielunkumppanilleen. Hän tunsi kuinka Phichitin sormet koskettivat ruusua.
”Myös sinun ruususi on vähän kuuran peitossa”, Phichit sanoi ja painoi sitten kämmenensä sen päälle. Kylmyys hellitti heti vähän.

”Milloin sinä tiesit että se olen minä?” Seung-gil kysyi mielenpäällä olevan kysymyksen.
”Aloin aavistella jo pari vuotta sitten. Aina kun olimme jossain yhtä aikaa, eikä niitä kertoja ole kuin muutama, minusta tuntui jotenkin erilaiselta. Sinun hymysi osui aina jotenkin syvälle sydämeen. Eri tavalla kuin kenenkään muun”, Phichit kertoi ja sai Seung-gilin punastumaan.
”En minä hymyile”, hän puolustautui.
”No et yleensä, mutta minulle kyllä”, Phichit sanoi ja kumartui poimimaan lattialta t-paitansa. Seung-gil puki oman t-paitansa ja ehti jo miettiä että nytkö Phichit lähtisi.

”Kuten sanoin, minulla on sinulle tuhat asiaa kerrottavana tai kysyttävänä. Voinko jäädä seuraksesi?” hän ehdotti.
”Voit. Mutta minun täytyy tilata jotain ruokaa, sillä minun on nälkä. Haluatko sinä jotain?” Seung-gil kysyi. Hänen vatsansa kurni, sillä hän ei ollut syönyt mitään lounasajan jälkeen. He tilasivat huoneeseen syötävää ja Phichit kävi omassa huoneessaan hakemassa tarvitsemiaan tavaroita, kuten läppärinsä ja hammasharjansa.

*

He söivät musiikin soidessa hiljaa taustalla. Seung-giliä jännitti vähän eikä hän osannut sanoa yhtään mitään. Aurinkoinen ja aina iloinen Phichit Chulanont kaikista ihmisistä oli hänen sielunkumppaninsa. Hän itse oli täysi vastakohta, ei-aurinkoinen ja harvemmin kovin iloinenkaan. Phichit oli yksi niistä, jotka olivat kuuluneet hänen listalleen, kun hän oli 14-vuotiaana yrittänyt arvailla kenestä voisi olla kyse. Eikä Phichit ollut hänelle vihainen, vaikka hän voisi olla. Seung-gil oli huojentunut ja hänen lävitseen läikähti lämmin tunne. Hän ei enää tuntenut itseään flunssaiseksi ja viluiseksi, kuten aikaisemmin.

”Missä sinä olit kesällä kun olimme 15-vuotiaita? Odotin sinua kesäleirille ja sitten käsitin ettet ollut siellä sinä kesänä”, Seung-gil kysyi ja siitä alkoi heidän monta tuntia kestävä mielenkiintoinen juttutuokionsa.
”Olin harmissani kun en päässyt. Perheelläni oli sinä vuonna kovin vähän rahaa ja paljon yllättäviä menoja. Myös isoäitini hautajaiset olivat juuri silloin. Itseasiassa tunsin ruusun kautta pettymyksesi ja silloin ruusu vuosi muutaman päivän verta ja pelästyin ihan kamalasti, että kuolet”, Phichit kertoi. Seung-gil oli jälleen kerran nolo.
”Anteeksi. Minusta näyttää olleen kamalasti harmia”, hän sanoi. Phichit naurahti vähän. ”Olin itse kokematon siitä, mitä kaikkea merkin kautta voi tuntea ja ilmaantua”, hän sanoi.

”Entä mitä sinulle tapahtui kesällä vähän yli vuosi sitten? Silloin kun olimme 18-vuotiaita”, Seung-gil kysyi. ”Ruusu selässäni tykytti viikon verran ja tunsin, että pelkäsit jotakin.”
Phichit laski katseensa lattiaan. Hän olisi mieluummin unohtanut koko asian. Mutta hän halusi olla rehellinen ja päätti että kertoisi, ellei kaikkea juuri nyt niin jotain.

”Se on asia jonka haluaisin unohtaa”, Phichit sanoi. ”Olin niiden ystävien kanssa, jotka olivat täyttäneet hiljattain 18-vuotta Phuketissa rantalomalla. Muutamat meistä ajauduimme melkoiseen kiipeliin ja siitä tuli poliisiasia. Ei... minä ja ystäväni emme tehneet mitään väärään. Osuimme sattumalta väärään aikaa väärään paikkaan ja...”, Phichit kertoi. ”Oli aivan pienestä kiinni ettei minua ehditty raiskata”, hän sanoi ja peitti kasvonsa käsillään.

”Olen pahoillani”, Seung-gil sanoi.
”Pelkäsin monta päivää sen jälkeen oman turvallisuuteni puolesta. Tiedäthän sinä Thaimaan synkän maineen. Osa turisteista tuo maahan likaista rahaa.”
”Ei sinun olisi ollut pakko kertoa”, Seung-gil sanoi. Hän oli surkea lohduttaja, vaikka Phichit itse kyllä oli niin avoin, että avasi Seung-gilinkin tunnelukkoja.
”Halusin kertoa. Mutta en tänään kerro siitä sen enempää. Mutta joskus kerron kaiken”, hän sanoi.
Heidän keskustelunsa sai kohta iloisemman sävyn.

Epävarmuus vaihtui varmuuteen ja Seung-gil tunsi olonsa koko ajan vain kotoisammaksi. Hotellihuoneen sängyt oli nyt työnnetty yhteen ja he makoilivat vieri vieressä vatsallaan peitto korvilla ja katselivat toistensa ottamia valokuvia ja vaihtoivat kertomuksia kaikesta siitä, mikä heille oli tärkeää, mitä oli tapahtunut ja mistä he haaveilivat.

”Tiedän että luet yliopistolla matematiikkaa ja fysiikkaa. Mihin tähtäät sillä osaamisella? Minä kun en tiedä paljon ammatteja, joissa niitä käytetään jokapäiväisessä työssä. Ja se kuulostaa niin erilaiselta, mitä luisteleminen, tanssiminen ja musiikki”, Phichit kysyi.
”Olen jonkin aikaa ajatellut että minusta tulee sairaalafyysikko”, Seung-gil sanoi ja kertoi sen jälkeen lyhyesti mitä sairaalafyysikko käytännössä tekee. Hän oli jo oppinut, ettei suuri osa ihmisistä tiennyt työnkuvasta yhtään mitään.

”Ja sinä luet farmaseutiksi?” Seung-gil varmisti. ”Niin ja aion jatkaa farmasian opintoja vielä ylempään korkeakoulututkintoon, jos vain suinkin voimavarani riittävät. Haluan kuitenkin toteuttaa haaveeni myös luistelumusikaalin suunnitteluun ja toteuttamiseen kotimaassani.”
”The King and the Skater”, Seung-gil sanoi.
”Juuri se. Haluan kuitenkin tänä vuonna päästä uudelleen mukaan Gran Prix sarjaan”, Phichit sanoi. Seung-gil synkistyi ja Phichit huomasi sen.
”Hei. Kahdeksas sija lyhytohjelman jälkeen. Ja huomenna ehdit rentoutua ennen vapaaohjelmaa. Olen aivan varma, että olet mukana Grand Prixissa. Miksi et olisi”, Phichit sanoi.

”Sinä olet kuudentena”, Seung-gil sanoi ja hymyili sitten. Hän oli iloinen Phichitin sijoituksesta.
Phichit haukotteli ja huomasi että he olivat jutelleet pitkälle pikkutunneille. Aika oli lentänyt kuin siivin, kun hän oli sielunkumppaninsa kanssa.
”Kello on jo viittä yli kolmen. Parempi nukkua, ettemme valvo suorituksiamme penkin alle. Saanhan jäädä tänne nukkumaan”, Phichit sanoi ja haukotteli sitten uudelleen.
”No tietysti jäät tänne. Sinähän toit hammasharjasikin tullessasi.”
”Toinko? No sitten käyn pesemässä hampaani”, Phichit sanoi ja kävi vessassa.

Seung-gil meni hänen jälkeensä, kömpi peittonsa alle ja sammutti valot.
”Yksi asia”, Phichit kuiskasi. ”Saanko halata sinua?”
Seung-gil ei vastannut vaan kääntyi Phichitin puoleen ja veti tämän halaukseen. Siinä oli hyvä ja lämmin olla. Ilta oli sulattanut kuuran heitä yhdistävistä ruusumerkeistä ja Seung-gil oli sulanut sille ajatukselle, että hänellä oli sielunkumppani joka halusi jakaa elämää ja ajatuksia hänen kanssaan. Hänen ei tarvinnut olla loppuelämäänsä niin yksin, mitä hän oli tähän saakka ollut. Hän tiesi, että Phichit olisi aina jossakin.

”Hyvää yötä”, Phichit kuiskasi.
”Hyvää yötä”, Seung-gil vastasi ja piti loppuyön sormensa lomitettuina Phichitin sormiin. Siihen oli hyvä nukahtaa.

*

Seung-gil luisteli vapaaohjelmansa niin kuin ei ikinä ennen. Hänen ohjelmansa oli virheetön ja kaunis. Hän rikkoi oman ennätyksensä ja sijoittui lopulta koko kilpailun toiseksi. Kun Phichit kapsahti hänen kaulaansa heti sijoituksen selvittyä, hän ei estänyt sitä. Niin iloinen hän oli sijoituksestaan ja niin onnellinen hän oli Phichitistä ja tämän tuomasta tuesta. Phichit oli tuonut väriä ja iloa hänen elämäänsä. Ja he olivat jutelleet vasta kahtena iltana.

He eivät pitäneet salaisuutena sitä, että olivat toistensa sielunkumppaneita. Se paljastuisi lähipiirille kuitenkin nopeasti. Olisi mukavampi kertoa siitä itse. Seung-gilin luvalla ja yllättävän lyhyen epäröinnin jälkeen heistä oli kuva Phichitin Instagramissa, jossa he katsovat kameraan korva korvaa vasten. Kuvassa Seung-gilillä oli niin lumoava ja ujo pieni hymy, että se sai enemmän kommentteja ja tykkäyksiä kuin mikään muu julkaisu muutamaan vuoteen.

phichit+chu – I finally found him – my soulmate!
#soulmates #taipei2016
16078 ♥ likes this

[+guanghongji+] My lovely friends.
[sukeota3sisters] Omg. We think we were right.
[v-nikiforov] Me and Yuuri love you!
[cristophe-gc] Good luck.
[otabek-altin] Happy for You.
[sala-crispino] I can´t believe that.


Phichit sijoittui kisojen kolmanneksi. He tiesivät että edessä olisi työntäyteinen kesä ennen syksyn Grand Prix sarjaa. Viime vuonna he olivat kilpailleet eri osakilpailuissa ja nytkin se olisi järkevintä. Hyvällä suunnittelulla he saattoivat kuitenkin nähdä toisiaan useammin.
”Minun tulee sinua ikävä”, Phichit sanoi kun he illalla makoilivat vatsallaan Seung-gilin hotellihuoneessa peitot vedetty pään ylitse kuten tavallista.
”Älä sano...”, Seung-gil vastasi ääni vähän väristen. Hän tunsi itse jo nyt ikävää, vaikka toinen oli siinä aivan vieressä. Niin vieressä, että heidän olkavartensa koskettivat toisiaan. Hän yritti peittää sitä, että kyyneleet karkaisivat kasvoille seuraavalla hetkellä.

”Tule Bostonin maailmanmestaruuskisoihin paria päivää aikaisemmin”, Phichit sanoi.
”Minä yritän päästä”, Seung-gil sanoi. Phichit kierähti selälleen, kuivasi peukalollaan hänen kyyneleensä ja katsoi häntä tiiviisti. Seung-gil hymyili ja se sai heti hänen olonsa tuntumaan paremmalta.
”Pidän hymystäsi. Se sopii sinulle ja saa sinut loistamaan”, Phichit sanoi. ”Sinä - maailman söpöin sielunkumppani.”
”Se titteli kuuluu sinulle eikä minulle”, Seung-gil sanoi.

Seung-gilin sydän hakkasi kiivaasti. Phichitin kasvot olivat niin lähellä ja hänen sormensa piirsivät kuviota hänen kasvoilleen. Seung-gilin oli tehnyt koko päivän mieli suudella noita aina hymyyn kaartuvia huulia. Hänen sielunkumppaninsa hymy - osoitettu tällä hetkellä vain ja ainoastaan hänelle. Hän ei ollut ikinä suudellut ketään, eikä rohjennut tehdä sitä nytkään. Heidän välillään ollut jännite katosi, kun hän otti vähän välimatkaa Phichitistä. Ei hän uskaltanut edetä näin nopeasti, hän tarvitsi aikaa.


Kirjoittajalta: Seung-gil tarvitsi vähän lisää aikaa. Minun oli aivan pakko kirjoittaa tähän vielä epilogi.

[Fairy tale]

Epilogi

Maaliskuu 2016 Boston, Yhdysvallat (Figure Skating Championships)

Phichitin kahden tunnin lento Detroitista Bostoniin laskeutui Bostonin lentokentälle. Helmikuun kisojen jälkeen hän oli jutellut Seung-gilin kanssa ainakin joka toisena päivänä hetken. Jokainen pienikin hetki, jolloin oli saanut kuulla sielunkumppaninsa äänen, oli osaltaan lisännyt ikävää ja halua päästä koskettamaan. Hän laittoi Seung-gilille tekstiviestin että olisi reilun puolen tunnin kuluttua hotellilla. Viestiin tulikin kohta vastaus.

Taksimatka tuntui puuduttavan pitkältä ja auto tuntui jumittavan joka ikisissä liikennevaloissa ja jäävän kaiken muun liikenteen jalkoihin. Phichitin kärsivällisyyttä koeteltiin. Kuinka ihmeessä hän olikaan jaksanut monta pitkää viikkoa ja nyt kun jälleennäkeminen tapahtuisi aivan pian, kaikki tuntui tapahtuvan kauhean hitaasti.

Seung-gil huomasi tasapainoilevansa sen kanssa, että tarvitsi paljon omaan aikaa, mutta kasvavassa määrin kaipasi myös kuulla Phichitistä jotain. Viikkojen kuluessa hän oli yllättänyt itsensä ikävöimästä sielunkumppaniaan ja heidän keskustelujaan. Kun käytävältä viimein kuului ääntä ja naapurihuoneen ovi avattiin, hän jätti huoneensa ja meni Phichitin luo. Huoneen ovi ei ollut ehtinyt edes sulkeutua, kun he jo halasivat toisiaan.
”Minun oli ihan kauhea ikävä”, Phichit sanoi.
”Minun myös”, Seung-gil vastasi.

Jo pienen hetken jälkeen kaikki tuntui siltä, kuin he eivät olisikaan olleet erossa monta viikkoa. He kävivät syömässä ja palasivat sitten Phichitin huoneeseen.
”Olen miettinyt opiskelijavaihtoa tänne Bostoniin tai sitten Torontoon”, Seung-gil kertoi. ”Torontossa olisi paremmat mahdollisuudet jatkaa kilpaluistelua kunnollisessa luisteluseurassa.
”Toronto olisi melkein Detroitin naapurissa”, Phichit totesi. ”Voisimme nähdä useammin.”
”Ehkä minä ajattelin sitäkin vähän, kun mietin vaihtoa”, Seung-gil sanoi kiusoitellen.
”Vähän? Miten vähän?” Phichit kysyi ja työnsi kyynärpäänsä Seung-gilin kylkeen, kun toinen näytti sormien väliin jäävän pienen raon.
”Sinä senkin”, Phichit sanoi ja tuuppasi Seung-gilin selälleen sängylle.

Heidän asetelmansa oli nyt päinvastainen, mitä viikkoja sitten Taipeissa. Nyt Seung-gil makasi selällään ja Phichit oli kumartuneena hänen ylleen. He katsoivat toisiaan silmiin ja Seung-gil tunsi heidän välillään kasvavan jännitteen ja monen viikon ikävän ja halun olla yhdessä ja koskettaa toista. Phichit vei sormensa Seung-gilin hiuksiin ja Seung-gil odotti. Hän tunsi Phichitin hengityksen poskellaan, sitten nenän nenällään. Hän sulki silmänsä, kun Phichit suuteli häntä kevyesti. Phichit oli jo vetäytymässä, kun hän tunsi kuinka Seung-gil veti hänet takaisin lähelle ja suuteli uudelleen.

”Olen ajatellut sinua paljon. Ja meitä. Ja elämää – kaikkea”, Seung-gil sanoi sitten.
”Ja?” Phichit sanoi.
”Ja totesin, että jos pyydät oikein kauniisti, niin voisin tulla vaihtoon vaikka Detroitiin”, Seung-gil sanoi.
Phichit nousi istumaan ja sulatteli kuulemaansa.
”Oletko tosissasi? Sano ettei se ollut pelkkä vitsi”, Phichit pyysi.
”Olen ihan tosissani. Valmistun sairaalafyysikoksi mistä tahansa yliopistosta, se on arvostettu koulutus, eikä työpaikoista ole pulaa. Ja voisin luistella kanssasi. Ja lupaan vahtia ettei Nikita syö hamstereitasi.”
”Ai niin anteeksi. Suutelin sinua ilman että kysyin lupaa”, Phichit sanoi.
”Ei se haittaa”, Seung-gil sanoi ja veti Phichitin uuteen suudelmaan. ”Ehdin jo odottaa sitä.”


Kirjoittajalta: Hyvää syntymäpäivää Seung-gil 6.6.2021.

[Larjus]

No niin, jes hyvä, saivathan se lopulta toisensa :3 Vaikka alkoi kyllä väkisinkin naurattaa se tilanne, kun asia viimein selvisi molemmille. Voin vain kuvitella Seung-Gilin ihmetyksen kun Phichit alkaa yhtäkkiä vain riisuutua siinä hänen edessään Ei onneks sentään ihan alasti tarttenut (haha, tuli mieleen se kirjoittamasi Viktuuri-fici ja siinä jos olisi ollut tällainen tilanne 🙈🙈)

"Sinun hymysi osui aina jotenkin syvälle sydämeen. Eri tavalla kuin kenenkään muun”, Phichit kertoi ja sai Seung-Gilin punastumaan.
”En minä hymyile”, hän puolustautui.

Awwws Seung-Gil ei tosiaan paljoa hymyile (sehän on pahempi jurottaja kuin jopa Otabek ), mutta varmasti Phichit huomaa pienetkin hymynkareet. Ja Phichit voi sitten hymyillä molempien edestä, hänhän vastaavasti loistaa kuin Naantalin aurinko! Täydentävät toisiaan siinäkin suhteessa.

Tykkään siitä valinnasta, että vaikka he nyt viimein tunnistivat toisensa sielunkumppaneikseen, heidän suhteensa etenee silti rauhassa. En tiedä miten yleistä se tässä tropessa on, kun ei sitä hirveästi tule luettua, mutta mielestäni hyvä niin, että eivät hätäile. Vaikka sielunkumppaneita ovatkin, niin silti tarvitsevat aikaa suhteen rakentamiseen. Se ei synny sormia napsauttamalla vain, koska heillä molemmilla on sama ruusu ihollaan.

Epilogi oli kiva pieni lisäyllätys (joo, joskus hahmot tarvitsee lisää aikaa tai jotain muuta, eikä siinä voi kirjoittajana muuta kuin totella ), mukava päästä näkemään heidän suhdettaan vähän edenneenä kuin myös miettiä sitä yhteistä tulevaa :3 Ainakin suunnitelmia heillä jo selvästi on.

Tää oli oikein mukava minijatkis, jota oli kiva seurata tässä kevään ja kesän aikana. Kiitoksia tästä! ^^

[Fairy tale]

Kiitos kommentista Larjus. Jos Seung-Gil ei yhtään tuntisi Phichitiä entuudestaan olisi taatusti ollut vielä oudomaa, kun toinen vain marssii huoneeseen ja alkaa kuoriutua vaatteistaan. Tällä kerralla löytyi tämä viaton syy tälle asialle. Olen itse pitkälle mieltänyt niin että sielunkumppanit joutuvat muiden tapaan tutustumaan toisiinsa juurta jaksain ja ehkä pettymäänkin, sillä ei se ihmeitä lupaa. Mutta se kumppanuus lupaa sen, että jos sen toisen rinnalla pysyt, niin kaikki vain natsaa ja loksahtaa paikoilleen, ikävissäkin asioissa. (Sun Otayuri on tätä aivan parhaimmillaan).

Minun oli kirjoittajana taivuttava, sillä Seung-Gil ei tosiaan taipunut suutelemaan noin nopeasti. Mutta kuplimaanhan se ihon alle jäi, joten ei sitä kauaa tarvinnut odottaa.

[Kaarne]

No niin, ensinnäkin: anteeksi tosiaan, että kommentissa on kestänyt! Luin tämän kyllä läpi rippileirillä, mutta siellä uni jäi vähän vähäiseksi ja keskittymiskyky siksi myös, enkä halunnut tulla höpöttämään mitään täysin sekavaa. Mutta tässä ollaan!

Yuri!!! on Ice on minulle fandomina tuttu oikeastaan lähinnä Larjuksen ficeistä, mutta olen lukenut niitä niin paljon, että kilpaluistelumaailmaan solahtaminen tuntui tätäkin ficciä lukiessa aika helpolta ja vaivattomalta. (Ja ilahduin paljon, kun sivuparituksena oli OtaYuria, koska se on ♥ ) Olit myös avannut kivasti tekstissä noita keskeisiä kilpailuja ja juttuja, joten ei oikeastaan haitannut mitään, vaikkei itse animea ollutkaan katsonut. Myös hahmoista ehti jatkiksen aikana muodostua eheä ja monitahoinen kuva, ja toisen osan lopussa jo vääntelehdin penkillä lukiessani, kun olin niin malttamaton näkemään, kuinka Phichit ja Seung-Gil lopulta onnistuisivat löytämään toisensa ja puhumaan asiat halki. Tuo kylmyys ja kuura oli tosi toimiva ratkaisu ja sopi tarinaan hyvin siksikin, että he molemmat viettävät ison osan elämästään kirjaimellisestikin jäällä luistellen.

Pidin kovasti tämän ficin verkkaisesta tahdista ja siitä, miten sekä Seung-Gil että Phichit kasvoivat tekstin aikana omia unelmiaan ja tavoitteitaan kohti. Oli virkistävää lukea tällaista tarinaa, jossa sielunkumppanuus on kyllä tärkeää, mutta sitä ei automaattisesti pidetä elämää määrittävänä asiana tai jonakin sellaisena, mikä on kaikkein tärkeintä. Tuntui siltä, että Seung-Gil ja Phichit kumpikin kuitenkin ensisijaisesti pyrkivät löytämään elämälleen suunnan itse, ja sielunkumppani oli sitten enemmän sellainen tuki ja voimavara, eikä elämän merkitys itsessään. Sillä tavoin sielunkumppanuus myös varmaan rakentuu terveemmälle pohjalle.

Pidin myös siitä, miten teksti alkoi tuolla sielunkumppanimerkkikonseptin esittelyllä. Se oli hyvin kehitetty ja selkeä, ja tarjosi heti lukijalle jotakin tarttumapintaa siihen, miten merkit tässä maailmassa toimivat. Olen lukenut sielunkumppanimerkeistä paljon erilaisissa ficeissä, mutta mitään aivan tällaista ei ole tullut vastaan, ja tässä oli paljon hienoja virkistäviä elementtejä! Esimerkiksi kukkien varisevat terälehdet, tuo jo mainittu kylmyys ja se, miten ruusu saattoi ihan kirjaimellisestikin vuotaa verta. Nyt lukisin kyllä mielelläni enemmän myös näistä muista tässä ficissä mainituista pariskunnista ja siitä, millaisia merkkejä heillä on ja kuinka he ovat toisensa löytäneet. 

Minua ilahdutti kovasti myös se, ettei suhteessa heti hypätty suutelemiseen, vaikka kyse olikin sielunkumppanista, vaan edettiin kaikessa rauhassa. On virkistävää ja ihanaa lukea myös sellaisia tarinoita, joissa ei ole kiire minnekään, vaan romanssi saa syventyä omaan tahtiinsa. Suudelma sopikin minusta tosi hyvin tuohon epilogiin, ja tuo Phichitin ja Seung-Gilin yhteisinstakuva oli oikein mainio lopetuskohtaus varsinaiselle tarinalle ennen epilogia.

Kaiken kaikkiaan pidin tästä kovasti ja nautin tekstin lukemisesta, kiitos! Luenpa nuo nuo muutkin kommikseen linkkaamasi fandomin ficit, jahka olen vähän virkeämpi, koska tämä herätti kyllä kiinnostuksen myös niitä kohtaan.

[Fairy tale]

Kiitos kivasta kommentista Kaarne. Kolmessa luvussa ehtii jo vähän enemmän eikä tarvitse kiirehtiä asioitten kanssa. Mä yllätyin marraskuussa kun tutustuin tähän fandomiin, kuinka nopeasti se kävikään. 12 x 20 minuutin jaksot sisälsivät paljon asiaa ja viittauksia paljon enempään, mitä yhdellä katselukerralla ehti omaksua. Sielunkumppanifikit ovat kyllä antoisia ja niitä on laidasta laitaan. Mukava jos olen vähänkin onnistunut sellaisen toteuttamisessa tässä. Tämä on yksi tapa ja sellainen josta itse pidän kovasti. Arvoituksellisuudesta ja etsinnän ja odottamisen vaivasta. Mutta myös vähän sitä, että merkki paljastaisi kauttaan jotain.

Mukavaa kesän jatkoa. (Olisi kiva itsekin päästä riparille tai vastaavalle).