Askel |S, Hurt/Comfort

[Angelsneversleep]

Askel
Ikäraja: S
Genre: Hurt/Comfort
A/N: Ensimmäinen kerta ikinä, kun kirjoitan jotakin muuta kuin pelkkää tajunnanvirtaa tai angstia ja julkaisen sen. Ei ehkä omin alue, mutta tulipahan kokeiltua Kommentteja (niin risuja kuin ruusuja) otetaan vastaan kiitollisena.

Kaikkialla on hiljaista, oma hengitys kaikuu korvissa. Sydän hakkaa, kämmenet hikoavat. Suljetut silmäluomet värähtelevät. Osa ajatuksista kehottaa avaamaan ne, katsomaan hetkeä. Toinen osa on kuitenkin voimakkaampi, haluaa pitää kaiken pimennossa, jotta ei tarvitse kohdata tilannetta. Kaikki tuntuu ristiriitaiselta. Sydän käskee tehdä sen, se on oikein. Ajatukset kieltävät, kirkuvat lopettamaan hulluuden. Haparoiva askel lähemmäs, silmät puristuvat tiukemmin kiinni. Sydän hakkaa koko eliniän edestä.

Kysymyksiä on paljon, mutta vastauksia ei ole. Jos ei tee sitä nyt, uskaltaako enää myöhemmin? Kaikki on kiinni yhdestä askeleesta; ottaako sen vai ei. Sydän haluaa olla utelias, nähdä mitä on askeleen jälkeen. Mitä tapahtuu, kun jalkojen alla on vain ilmaa. Olisiko pienen hetken vapaa kuin lintu taivaalla? Järki kieltää – ei siitä selviä, hullun hommaa. Keho on kuin lankakerä, jolla kissa on leikkinyt. Solmussa ja siinä on kaksi päätä, joista molemmat ovat loppuja toiselle.

Mistä tietää kumpaa kuunnella? Sydäntä vai järkeä. Jos seuraa sydäntä, se saattaa sattua. Järjen seuraaminen ei satu, mutta mikään ei silloin muutu. Syvään hengitys, epätoivoinen yritys löytää ratkaisu. Jalat tärisevät, odottavat käskyä perääntyä tai mennä. Uusi hengitys syvälle keuhkoihin. Melkein yskittää. Sydän kuiskii, hokee mantraa, käskee mennä jo. Järki vastustaa, mutta lopulta myöntyy.

Askel eteenpäin vie tyhjyyteen. Alla ei ole mitään ja hetken ajan, ohikiitävän hetken, voi olla vapaa kuin lintu. Ei tunne, ei ajattele. Odottaa vain päämäärää. Silmät suljettuina, koko keho rentona. Ainoastaan tunne tippumisesta kohti tuntematonta.

Matka loppuu yllättäen. Silmät avautuvat, katsovat ylöspäin. Vastassa on siniset silmäsi, jotka ovat melkein kuin taivas. Aurinkoinen hymysi, joka tarttuu. Katseessasi on rakkautta, kun kuiskaat; ”Mä lupasin ottaa sut kiinni.”

Iso vaahtera on kuin aina ennenkin. Taivas on pilvetön ja tuuli kuiskuttelee sanoja. Ja vaahteran alla seisoo kaksi hahmoa. Mutta kaksi voidaan kai laskea yhdeksi, jos ne ovat toisiinsa kietoutuneet

[Waulish]

Onpa väkevä teksti! Mielestäni tämä vangitsee todella hienosti ja osuvasti sen tasapainoilun, kun ihminen on tavalla tai toisella vaikean valinnan edessä ja kamppailee ristitulessa, kun sydän sanoo yhtä ja järki toista. Ratkaisevan askeleen ottaminen kysyy uskallusta, mutta palkintona voi olla jotain parempaa ja kauniimpaa - tai sitten kipua ja pettymystä. Toisaalta jos jää paikalleen, ei mikään ikinä muutu. Selvästi kertojan sisällä myllertää jonkinlainen tyytymättömyys nykytianteeseen, muutoksen kaipuu, mutta kysymys kuuluu, riittääkö rohkeus ja millaisen hinnan muutoksesta joutuu maksamaan. Samaistun kertojan mietteisiin jotenkin tosi vahvasti, koska muistan omastakin elämästäni sisäistä kamppailua ja vaiheilua.

Keho on kuin lankakerä, jolla kissa on leikkinyt. Solmussa ja siinä on kaksi päätä, joista molemmat ovat loppuja toiselle.

Tämä kohta on minusta erityisen vaikuttava. Todella ovela ja omaperäinen rinnastus! On jotenkin pysäyttävää, miten lankakerän päät ovat loppuja toisilleen. Niinhän se oikeastikin on: yhden alku on toisen loppu. Niin langanpätkässä kuin monissa muissakin asioissa, esimerkiksi juuri tällaisessa elämää mullistavassa harppauksessa.

Pidän kovasti lopun monitulkintaisuudesta. Toisaalta kertojan ratkaisun voi tulkita jopa kirjaimelliseksi itsemurhaksi, mutta toisaalta sen voi tulkita vertauskuvalliseksi entisestä elämästä luopumiseksi. Itse kallistun jälkimmäiseen. Toisen hahmon esiintymisestä tulee mieleen jokin sellainen skenaario, että kertoja esimerkiksi uskaltaa vihdoin antautua rakkaudelle ja luottaa siihen, että toinen kyllä ottaa kiinni ja pitää kiinni jatkossakin kaikkien elämän kolhujen ja koettelemusten keskellä. Se ei ole mikään itsestäänselvä päätös, ja se koskettaa varmasti monia ihmisiä. Tämän tarinan myötä muistuu mieleen vertaus ilman laskuvarjoa hyppäämisestä: ei ole mitään takeita tulevaisuudesta eikä onnistumisesta, mutta joskus on vain otettava riski, otettava askel ja hypättävä. Tekstin nimi kietoutuu hienosti askeleen ottamiseen, ja nimen lyhyys ja ytimekkyys tuntuu korostavan tämän tietyn askeleen merkitystä kertojan elämässä.

Hieno teksti, joka herätti paljon ajatuksia näin iltasella! Kiitos. -Walle

[Angelsneversleep]

Kiitos paljon kommentista, on aina yhtä kiva kuulla, että onnistuu tekstillään herättämään tunteita! Toivoinkin, että teksti jättäisi varaa monitulkintaisuuteen ja tarjoaisi mahdollisuuksia samaistua.
Voin paljastaa sen tekstin tausta-ajatuksesta, että aluksi tekstin päähenkilön ajatusten oli tarkoitus liittyä vahvemmin itsemurhaan. Kirjoittaessa päädyin kuitenkin jättämään tilanteen avoimemmaksi ja monitulkintaisemmaksi. Tämä oikeastaan miellytti itseäni enemmän, vaikka kirjoittaminen olikin itselleni vaikeampaa kuin vain traaginen loppu 

Kiitos vielä kommentistasi!