Nimi: Eevan äkkipikainen elämä
Ikäraja: K-11 (sinänsä ehkä sallitun rajoihin mahtuva uhkapeliriippuvuus nyt ensialkuun, mutta myöhemmin lipsunee lisää)
Tyylilaji: Raapalesarja (200 sanaa/ osa)
Yhteenveto: Elämä ei ole helppoa, kun on luonteeltaan äkkipikainen ja pelihimo kasvaa syödessä.
A/N: Ensimmäinen osa syntyi Raapalejuoksuun sanasta pankki ja on alun perin julkaistu siellä. Laskin hieman Eevan onnennumeroa alkuperäisjulkaisusta, muuten raapaletta ei ole muokattu. Myös toisen osan innoituksena toimi niin ikään Raapalejuoksuun annettu sana (mietin, onko ketään poikaa/ miestä koskaan kutsuttu hupakoksi), mutta sana oli jo ehtinyt vaihtua ennen kuin raapale valmistui, joten se julkaistaan pelkästään täällä. Toisessa osassa on pieniä viittauksia James Cameronin Avatar-elokuvaan, muuten kaikki on omasta päästä. Eevan seikkailut saanevat tulevaisuudessa jatkoa, sillä aina välillä saattaa iskeä halu kirjoittaa täysin holtittomasta henkilöstä.
Jätäthän kommenttia!
EEVAN ÄKKIPIKAINEN ELÄMÄ
1. Eeva raveissa
Kun Veikkaus hygieniasyistä sulki kauppojen hedelmäpeliautomaatit, alkoi Eeva viettää aikaansa raveissa. Hevosista hän ei tietenkään tiennyt tuon taivaallista. Hän veikkasi kustakin lähdöstä voittajaksi sitä, jolla oli viehättävin nimi.
Kuudennessa lähdössä tilanne näytti hyvältä: takakaarteeseen tultaessa Liplattava Leinikki oli ottanut puolen hevosenmitan kaulan takana tuleviin.
”Anna mennä!” Eeva hihkui innoissaan.
Mutta sitten tapahtui jotakin! Liplattava Leinikki vaihtoi äkkiä laukalle, jolloin ohjastaja joutui vetämään rajusti ohjaksista.
”Pankki! Pankki!” Eeva kirkui, kun Löperrys, Kaapinovi ja Kurmutus ravasivat onnettoman Leinikin rinnalle.
”Mitä sie plikka Pankkia kiljut, ei siellä sen nimist hevost ole!” eräs viiksekäs mies hymähti viereiseltä tuolilta.
”Katsoin eilen Heikointa lenkkiä”, Eeva mutisi nolona.
Hevoset ravasivat maaliin, Kurmutus etummaisena. Sen nimistä hevosta Eeva ei voinut kuvitellakaan kannustavansa. Liplattava Leinikki jäi kahdeksanneksi.
”Eipä täällä päde semmoset säännöt”, viiksiniekka naurahti. ”Paljonkos siult meni?”
”Kaksisataa Liplattavalle Leinikille.”
”Kristus armaha…”
”Ja edellisessä lähdössä kaksisataa Sparkling Princessille ja sitä edellisessä kaksisataa Dianan muistolle…”
Kaksisataa sattui olemaan Eevan lempiluku. Tasan niin monta kertaa hän oli pelannut K-Marketissa Kulta Jaskaa ennen kuin oli viimein saanut ensimmäisen voittonsa. Tasan kaksisataa kertaa, eikö se ollutkin ihmeellistä?
”Tjaa”, viiksiniekka mutisi ja katsoi Eevaa pitkään. ”Pankkiin siul ei ennää taida olla asiaa. Piä rahat pussissa vaan.”
Eevaa hävetti. Mutta seuraavassa lähdössä juoksi Sweet Lullaby…
2. Eeva vaihtaa alaa
Eräänä tammikuisena aamuna Olli kouluun lähtiessään vaivihkaa sujautti toppatakkinsa, hanskansa ja tupsupiponsa kotinsa postilaatikkoon. Kilometrin koulumatkan jälkeen Olli pani tyytyväisenä merkille, että hänen huulensa sinersivät.
3C-luokan opettajalle, Eevalle, osui aamun välituntivalvontavuoro. Lapset näkyivät leikkivän Avatar-elokuvan hahmoja. ”Thanatoria pakoon” oli ollut heidän lempileikkinsä kevätlukukauden alusta saakka. Äkkiä Eevan silmät pyöristyivät: pikkuinen Olli hyökkäsi Thanatoria esittävän Eemelin kimppuun varsin raivokkaasti. Ei siinä mitään, mutta Ollilla ei näkynyt olevan lainkaan ulkovaatteita. Ei vaikka 3C:n yltiöreipas motto kuului: pipo päähän pakkassäähän.
Eeva otti Ollin tiukkaan puhutteluun. Halusiko poika keuhkokuumeen?
”Ei, minä halusin olla parempi na’vi”, Olli selitti. ”Markus sotki naamaansa mustikkaa, mutta mustikka on ihan väärää sävyä!”
”Senkin hupakko! Avatar-leikit kielletään tällä minuutilla!” Eeva puhisi.
Iltapäivällä Eevan Wilmaan napsahti viesti:
poikaa ei sanota hupakoks!! pitäs koulutetun ihmesen sen verta tietää ettei sano poikaa tytöks. Valitus lähti Rehtorille.
Viesti oli ilmeisesti sinertävän Ollin äidiltä, vaikka mamma omasta sivistyneisyydestään huolimatta oli jättänyt viestin allekirjoittamatta.
”Hupakko, mikä hupakko”, Eeva mietti ja ryhtyi valitsemaan illan lottoriviä.
Valitettavasti rehtori ei ollut samaa mieltä, vaan antoi Eevalle virallisen varoituksen. Opettaminen oli asiakaspalvelua, eikö Eeva sitä tajunnut? Vanhempia ei saanut suututtaa, ja rehtorin piti estää, ettei juttu leviäisi lehtien yleisönosastoille.
Illalla Eeva tilasi äkkilähdön Las Vegasiin. Hän ryhtyisi pokeriammattilaiseksi, hyvästi palveluala!
