Title: Myöhäisillan ystävä
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Pokémon Sun & Moon
Characters: Gladio
Genre: Drama
Rating: S
Disclaimer: Pokemonin on alun perin luonut Satoshi Tajiri, pelit kuuluvat Nintendolle ja niin poispäin. En ole saanut tämän kirjoittamisesta rahallista korvausta.
Summary: Pensaikossa on jotain.
A/N: Kirjoittelin jonkinmoisen pätkän Gladiosta ja Lugaruganista alkujaan Raapalejuoksuun, ja koska oon jo jonkin aikaa kaipaillut motivaatiota ficcailla Sun & Moonista jotain, päätin kehitellä mieleeni tullutta kohtausta vähän lisää. Pari kohtaa siitä alkuperäisestä raapaleesta pääsi tähän mukaan, muuten kirjoitin kokonaan uutta tekstiä. Tästä tuli loppujen lopuksi aika tajunnanvirtamainen, mutta sellaisia on kiva kirjoitella toisinaan, varsinkin silloin, kun jokin kirjoittelussa tökkii (niin kuin mulla jo jonkin aikaa
). Varsinaisen ficin kirjoitin nopeasti sen jälkeen, kun alkuperäisen raapaleen väsäsin, mutta otsikon keksiminen oli suunnilleen mahdotonta, joten julkaisussa kesti. Enkä tiedä oonko vieläkään tyytyväinen. En oikeastaan, mutta jotkut ficit nyt on vain sellaisia, että otsikko on mitä on.
En muista, oliko siitä mitään puhetta, missä vaiheessa animeversion Gladio olisi Lugaruganinsa saanut (ja oliko se vielä Iwanko vai jo Lugarugan), enkä jaksa kaivella jaksoja sen tiedon toivossa, joten olen soveltanut omaa. Jätin myös avoimeksi sen, missä vaiheessa tämä pätkä tapahtuisi, mutta kauan, kauan ennen animen tapahtumia kuitenkin. Gladiokin on varmaan vielä aikas nuori tässä.
Mukana
Multifandomin neloskiekalla.
Myöhäisillan ystäväIwanko oli kadonnut omille teilleen muutama päivä sitten. Gladio ei ollut siitä huolissaan, sillä hän tiesi hyvin, millaisia pokémonit osasivat olla, olivat ne sitten villejä tai kesyjä. Iwankoista muutenkin sanottiin, että ne olivat varsin omapäisiä ja saattoivat viettää päiviäkin ties missä, täysin teillä tietämättömillä, mutta palaisivat aina lopulta kouluttajansa luo. Siihen Gladiokin luotti, vaikka hän olikin myös jo ehtinyt miettiä lukuisat kerrat, milloin Iwanko oikein palaisi taas hänen rinnalleen. Valitettavasti kenelläkään ei ollut hänelle sitä vastausta antaa.
Ilta oli jo pitkällä, mutta Gladio oli yhä liikkeellä, vaikka hän olikin jo miettinyt yöpuulle käymistä. Blacky seurasi hänen perässään kuin varjo. Moni olisi voinut pelätäkin Alolan trooppisia metsiä varsinkin pimeällä, mutta Gladio oli kasvanut niiden syleilyssä eikä pitänyt niitä uhkana. Blacky rinnallaan hän ei muutenkaan pelkäisi mitään.
Yhtäkkiä Gladio kuuli takaansa murahduksen. Hän käänsi päänsä äänen suuntaan ja pysähtyi huomatessaan, ettei Blacky seurannut enää hänen jalanjäljissään.
”Mikä nyt, Blacky?” Gladio kysyi.
Blacky vilkaisi hänen suuntaansa mutta nopeasti lukitsi katseensa jälleen pensaisiin, jotka näyttivät kiinnittäneen sen huomion. Gladio käveli Blackyn viereen ja jäi itsekin katsomaan pensaikkoa. Hän ei itse nähnyt eikä kuullut mitään, mutta häneen verrattuna Blackyn aistit olivatkin ylivertaiset. Se oli varmasti huomannut jotain, mihin Gladionkin oli syytä kiinnittää huomiota. Mitä se ikinä sitten olikaan. Tiedottomuudesta huolimatta Gladiota ei pelottanut hitustakaan, sillä Blacky pysyi rauhallisena. Jos jokin uhkaisi heitä, sen käytös ei olisi niin tyyntä.
”Mitä siellä oikein on?”
Vaikka Gladio luottikin pokémoninsa havainnointikykyyn, häntä alkoi hieman turhauttaa, kun ei itse huomannut pensaiden suunnalla yhtään mitään, ei edes tuulenvirettä, joka voisi keinuttaa lehtiä kevyesti edestakaisin. Hän yrittikin hoputtaa Blackya eteenpäin, mutta se ei hievahtanutkaan. Gladio huokaisi mutta jäi paikoilleen.
Ja sitten lopulta hänkin aisti jotain. Edestäpäin kuului kahinaa, joka ei voinut johtua tuulesta. Ensimmäisenä Gladio ajatteli, että pensaissa piileskeli jokin pokémon, mutta se itsessään olisi aivan liian tavallista sellaiseen tilanteeseen. Blacky ei ilmoittanut hänelle jokaisesta villistä pokémonista, joka sattui liikuskelemaan lähimaastossa, muutenhan he eivät ikinä muuta tekisikään kuin nököttäisivät paikallaan niitä havainnoimassa. Jos pensaiden suunnalla kahistelisi jokin pokémon, sen olisi oltava jollain tapaa erityinen. Pieni uteliaisuudesta kumpuava jännitys alkoi kuplia Gladion sisällä. Hetken hän ehti jo haaveilla kohtaavansa kasvotusten Kapu Kokekon tai jonkin muun Alolan neljästä suojelijasta.
Blacky haukahti, mutta sitä ääntä ei ollut osoitettu Gladiolle. Muutaman sekunnin kuluttua pensaiden suunnalta kuului etäinen vastaus, melkein samanlainen haukahdus. Gladion sydän jätti lyönnin väliin.
Ääntä ei ollut taatusti päästänyt yksikään suojelijajumaluuksista, mutta se ei Gladiota enää pahemmin kiinnostanutkaan. Äänessä oli ollut jotain etäisesti tuttua.
Voisiko se olla...?”Iwanko?” hän henkäisi hiljaa.
Toisin kuin Blacky, Gladio ei saanut sanoilleen minkäänlaista vastausta. Kahina ei kuitenkaan lakannut, ja pian hän erotti sen lisäksi myös askeleet metsän kovaa maaperää vasten. Jokin oli selvästi tulossa heitä kohti. Voisiko se todella olla Iwanko?
Kun kasvien seasta suorastaan syöksyi heidän eteensä olento, Gladio hätkähti askeleen verran taaksepäin. Blacky pysyi paikallaan ja tuijotti herkeämättä tulijaa.
Ei. Se ei ollut Iwanko, sen näki kuka tahansa ensisilmäykselläkin. Iwanko oli pieni ja ruskea ja kulki neljällä jalalla, mutta olento heidän edessään oli väreiltään punainen ja valkoinen ja seisoi kahdella jalalla miltei Gladion mittaisena. Iwankolla oli säihkyvät sinisilmät toisin kuin tällä vieraalla pokémonilla, jonka silmät hehkuivat punaisina.
Gladio ei pelännyt vieläkään, vaikka pokémon heidän edessään näyttikin ulkomuotonsa puolesta siltä kuin voisi hyvinkin käydä heidän kimppunsa. Se kuitenkin tyytyi vain seisomaan paikallaan aivan kuin odottaen, että Gladio – tai Blacky – tekisi aloitteen.
Blacky olikin ensimmäinen, joka teki jotain. Se asteli punavalkoisen pokémonin eteen, haukahti hellästi ja puski päätään sen takajalkaan. Vastaukseksi se sai murahduksen, joka kuulosti Gladionkin korviin ystävälliseltä. Pian häntäkin tervehdittiin samanlaisella murahduksella ja katseella, joka oli punaisesta hehkustaan huolimatta lempeä.
Hän tunnisti sen katseen.
”Iwanko”, Gladio henkäisi. ”Se todella olet sinä! Vaikka... ethän sinä enää edes ole Iwanko. Olet nyt Lugarugan.”
Gladio ei ollut vielä koskaan aiemmin nähnyt keskiyöllä kehittynyttä Lugarugania omin silmin, vaikka olikin niistä kuullut. Ja nyt hänen omasta Iwankostaan oli tullut sellainen. Hän ojensi kätensä sitä kohti, ja se astui lähemmäs painaen kuononsa hänen kämmentään vasten. Niin tehdessään se sulki silmänsä hetkeksi, mutta pian taas avasi ne ja tarkasteli kouluttajaansa ääneti. Gladion suupielet kohosivat hymyyn, kun hän sai osakseen sen katseen. Vaikkei se enää loistanut kuin Alolan saaria ympäröivä kirkas meri vaan hehkui kuin Welan uumenissa kytevä laava, oli se yhä hänen rakkaan Iwankonsa katse.
”Tervetuloa takaisin, Lugarugan”, Gladio sanoi hellästi. Sen kirsu tuntui mukavan viileältä kämmentä vasten.
Lugarugan ulvahti iloisesti ja puski sitten itseään äkisti Gladiota vasten niin, että tämä horjahti. Onnekseen Gladio sai kuitenkin pidettyä tasapainonsa, vaikka Lugarugan nyt kiehnäsikin häntä vasten lähes koko painollaan. Hän naurahti onnellisesti ja kietoi toisen kätensä Lugaruganin ympärille. Sen niskan paksu, valkea turkki tuntui upottavan pehmeältä sormissa.
Pian Gladio horjahti uudestaan, tällä kertaa toiseen suuntaan. Blacky oli noussut takajalkojensa varaan, laskenut etutassunsa hänen reidelleen ja puski nyt sekin päätään häntä vasten. Gladio kurotteli vapaalla kädellään sitä kohti ja painoi kämmenensä sen päälaelle. Blacky urahti tyytyväisenä saamiinsa silityksiin.
Enää Gladio ei saanut säilytettyä tasapainoaan ja hän kaatui selälleen maahan vetäen Lugaruganin ja Blackyn mukanaan. Ne eivät nopeiden refleksiensä vuoksi onneksi litistäneet Gladiota olleen vaan väistivät sivulle ajoissa. Hetken Gladio vain makasi maassa pöllämystyneenä ja kokemaansa kipua irvistellen, mutta kun hän kohtasi pokémoniensa huolestuneet, punaiset katseet, hymy palasi hänen kasvoilleen.
”Kaikki hyvin”, hän sanoi nousten istumaan. ”Olen kunnossa.”
Hän ojensi käsiään eteensä, toisen Lugaruganille ja toisen Blackylle, ja ne painautuivat jälleen häntä vasten. Gladio veti molemmat halaukseen, ja kun hän tunsi niiden kuonot poskiaan vasten, hymy hänen kasvoillaan syveni entisestään.
Vaikka häneen vielä koski hieman kaatumisen jäljiltä, se ei häntä haitannut. Lugarugan oli palannut, ja vain sillä oli hänelle mitään merkitystä. He olivat kaikki taas jälleen yhdessä.
