Ficin nimi: Miekan löytämä
Kirjoittaja: Linne
Fandom: The Legend of Zelda
Ikäraja: S
Summary: Kun Link astui lähemmäs, terä alkoi hehkua syvän sinisenä
A/N: osallistuu TROPES-haasteeseen tropella kidfic
***
Link laahusti pitkin linnan käytäviä raahaten puumiekkaa perässään.
Hän oli nälkäinen, turhautunut ja kiukkuinen. Isä oli luvannut, että hovikaartin harjoitusten jälkeen he menisivät kotiin ja tekisivät kurpitsakeittoa illalliseksi, mutta sitten isä olikin mennyt puhumaan kuninkaan kanssa ja käskenyt hänen istua hiljaa oven takana.
Link ei halunnut odottaa. Hän halusi kotiin ja hän halusi kurpitsakeittoa. Eikä hän varmastikaan halunnut istua hiljaa oven takana.
Linnassa ei kuitenkaan ollut paljoa nähtävää, ei ainakaan sellaista mitä lelumiekkaa raahaava poika saattoi nähdä. Palvelijat hymyilivät hänelle kulkiessaan ohi, mutta kellään ei ollut aikaa jäädä juttelemaan. Zelda oli oppitunneillaan ja ritarit harjoituksissa.
Link astui keittiöön vieviin portaisiin, pohti hetken ja päätti sitten mennä alas. Jos hyvä tuuri kävisi, keittäjä antaisi hänelle keksin tai kaksi. Hänen ei pitäisi syödä keksejä ennen kurpitsakeittoa, mutta ei ollut hänen vikansa, että isä oli aina puhumassa kuninkaan kanssa.
Miettiessään, miten kiukkuinen olisi isälle kun tämä vihdoin tulisi hakemaan häntä, hän taisi mennä yhden porrasvälin ohi. Ainakaan hän ei nähnyt keittiötä missään. Sen sijaan hän näki pitkän käytävän, jonka varrella oli lukemattomia suljettuja ovia.
Link seisoi hetken portaiden juurella ja katsoi ympärilleen. Käytävä oli tyhjä ja hiljainen. Joku oli kuitenkin sytyttänyt seinälyhdyt, ja ovien salvat näyttivät uusilta.
Hetken hän aikoi kääntyä takaisin. Käytävässä ei sinänsä ollut mitään pelottavaa, mutta sen hiljainen tunnelma oli jollain selittämättömällä tavalla pahaenteinen. Aivan kuin se olisi ollut täynnä tunteita, joilla ei ollut paikkaa minne mennä.
Lopulta uteliaisuus vei kuitenkin voiton. Link otti tiukemman otteen miekastaan, rohkaisi mielensä ja avasi käytävän ensimmäisen oven.
Huone sen takana oli pettymys. Siellä oli vain vanhoja pölyisiä aarrearkkuja, vanha haarniska ja sellainen jousi jota Linkillä ei olisi lupa käyttää vielä moneen vuoteen. Hän sulki oven ja kokeili seuraavaa.
Jotkut ovista olivat lukossa, mutta eivät kaikki. Hän löysi paljon lisää aarrearkkuja, haarniskoja ja aseita. Joissakin huoneista oli myös koruja ja ikivanhoja patsaita. Patsaat olivat paljon kiinnostavampia kuin muualla linnassa: ne esittivät hirviöitä, ritareita miekat koholla ja prinsessoja, joiden sormenpäissä tanssi jalokiviä.
Käytävän puolivälissä Link oli jo ehtinyt kyllästyä. Hänellä ei kuitenkaan ollut muutakaan tekemistä, joten hän avasi taas uuden oven.
Huone sen takana oli aivan samanlainen kuin muutkin, mutta toisin kuin muut, sitä ei oltu tungettu täyteen. Siellä oli vain yksi esine, miekka, joka lepäsi kivipaaden päällä.
Miekka oli kaunis. Sen kahva kiilsi himmeän violettina, vaikka huoneessa ei ollut yhtään lyhtyä. Terä oli kirkas ja kiiltävä, toisin kuin ruostuneissa miekoissa joita aikaisemmissa huoneissa oli ollut.
Kun Link astui lähemmäs, terä alkoi hehkua syvän sinisenä. Hän pysähtyi hetkeksi. Hän ei ollut tiennyt, että miekat pystyivät hehkumaan, mutta ehkä tämä oli sellainen miekka, mitä Vartijoilla voisi olla. Hän oli nähnyt Vartijoita linnan pihalla. Ne näyttivät hassuilta pitkine jalkoineen, mutta isä oli sanonut, että ne olivat vaarallisia.
Link tiesi, ettei hänen pitäisi koskea miekkaan, mutta kun hän astui paaden viereen, miekka alkoi säristä. Ääni oli metallinen ja syvä, vähän kuin ukkonen. Hän seisahtui paaden eteen, epäröi hetken ja kosketti sitten kahvaa.
Hehku syveni ja miekka alkoi täristä kiihtyneesti, kuin olisi odottanut tätä hetkeä kauan. Link tarttui miekkaan kaksin käsin ja nosti sen paadelta.
Miekka oli niin leveä, että hän ei saanut sormiaan sen ympäri, ja niin painava, että hän jaksoi tuskin nostaa sitä. Hän yritti silti, nosti sen hartioidensa korkeudelle ja-
"Link!"
Hän pyörähti ympäri.
Isä ja kuningas seisoivat oviaukossa. Link yritti piilottaa miekan selkänsä taakse, mutta se oli aivan liian iso ja painava. Hän painoi päänsä ja odotti nuhteita.
Niitä ei tullut. Hetken kuluttua hän uskalsi katsoa ylöspäin. Isä ja kuningas seisoivat edelleen paikoillaan ja tuijottivat häntä. Link ei ymmärtänyt ollenkaan, mitä tapahtui. Olivatko he hirveän vihaisia? Oliko kuningas suuttunut isälle, kun isä oli antanut hänen harhailla ympäriinsä? Käskisikö hän isän lähteä linnasta?
Viimeinen ajatus oli liikaa. Link alkoi itkeä.
Se tuntui havahduttavan kuninkaan. Tämä vilkaisi ritariaan, joka tuijotti edelleen poikaansa suu auki ja kääntyi sitten Linkin puoleen. Hänen helpotuksekseen kuningas hymyili. "Link, poikaseni, se miekka taitaa olla vielä liian iso sinulle. Mitä jos menisit lastenkamariin ja pyytäisit hoitajaa tuomaan sinulle maitoa ja keksejä? Minulla on vielä puhuttavaa isäsi kanssa."
Link nyökkäsi helpottuneena. Kuningas ei tainnut sittenkään olla vihainen. Hän pudotti miekan lattialle, vilkaisi isäänsä joka katsoi edelleen miekkaa ja livahti ovesta ulos.
Kuningas sulki oven hänen takanaan ja vaikka Link kiirehti pois käytävästä, hän kuuli silti isänsä ja kuninkaan kiihtyneet äänet
"Poika on aivan liian nuori-"
"Mutta miekka valitsee itse kantajansa, kuten tiedät-"
"En tarkoittanut tätä, kun nimesin hänet-"
Link puristi kädet korvilleen ja juoksi portaat ylös. Hän ei halunnut kuunnella.
Lastenhoitaja otti hänet avosylin vastaan, pyyhki hänen kasvonsa nenäliinaan ja istutti tulen ääreen. Link kuuli hänen mutisevan itsekseen mennessään keittiöön, että näin siinä kävi kun poika jäi pelkästään isänsä kasvatettavaksi, ties kuinka kauan tämä oli odottanut kokouksen päättymistä tyhjällä vatsalla ja johan oli ihme, jos tämä selviäisi aikuisuuteen asti kaikki raajat tallella.
Zelda vilkuili Linkiä hämmästyneenä kirjojensa takaa, mutta poika tuijotti tiukasti tuleen kieltäytyen kohtaamasta tytön katsetta. Hän ei halunnut puhua miekasta, ja sitä paitsi häntä hävetti itkeä tytön edessä.
Lastenhoitaja palasi mukanaan maito ja keksit, ja hiljalleen Link rauhoittui. Hän ei silti pystynyt täysin keskittymään satuun, jota hoitaja alkoi kertoa heille, selvästi toivoen että he nukahtaisivat takkatulen ääreen.
Zelda alkoikin pian nuokkua takan edessä, mutta Linkiä ei väsyttänyt ollenkaan. Hän kuunteli satua puolella korvalla, tuijotti takkatulta ja pohti, miksi niin kaunis miekka oli jätetty unohtumaan linnaan, kun joku olisi voinut käyttää sitä. Miekassa oli paljon voimaa, siitä hän oli varma.
Ovi kolahti. Link säpsähti ja käänsi katseensa hoitajasta ovelle. Zelda hänen vieressään ynähti, mutta oli jo enemmän kuin puoliksi unessa.
Isä seisoi ovella ja hymyili Linkille. Hän näytti edelleen hiukan huolestuneelta, mutta ainakaan hän ei ollut vihainen. "Lähdetäänpä sitten, Link. Jaksatkohan sinä enää syödä kurpitsakeittoa, kun olet jo syönyt niin paljon keksejä?"
"En syönyt kuin viisi", Link napisi, mutta nousi matolta ja tuli isän luo. Isä pörrötti hänen tukkaansa, kiitti lastenhoitajatarta ja luotsasi Linkin ulos.
Matka linnasta kaupunkiin oli hiljainen. Oli jo myöhä, suurin osa asukkaista oli vetäytynyt taloihinsa. Kapakka oli meluisa, mutta niin se oli aina, ja torilla kuljeskeli muutama ihminen, jotka tervehtivät iloisesti Linkin isää.
Kotiovella Link rohkaisi mielensä. "Isä?"
Isä avasi oven ja vilkaisi häntä. "Niin?"
"Miksi se miekka oli siellä huoneessa?"
Hetken isä vain katseli Linkiä. Hänen kasvoillaan vilahti suru, mutta hän korvasi sen nopeasti hymyllä. "Saat tietää sitten kun olet vähän vanhempi. Nyt alkaa olla hiukan liian myöhä kurpitsakeitolle, mitä jos paistaisimmekin omenoita takassa?"
