Ficin nimi: Unelmakauppias
Kirjoittaja: Linne
Fandom: Nälkäpeli
Ikäraja: S
Summary: OC-hahmon mietteitä vyöhykkeestä 13
Genre: En tosiaan osaa sanoa
A/N: tämä osallistuu Spotify Wrapped -haasteeseen kappaleella Feel Good Inc. Rakastan kyseistä kappaletta ja olen käyttänyt sitä monta kertaa kirjoitusinspiraation haeskeluun, mutta nyt kun sitten piti ihan oikeasti kirjoittaa, niin iskipä blokki. Tämä ficci syntyi lopulta siitä kun pohdin, minkä kappaleen kuuntelisin jos musiikki olisi vain harvinaista herkkua, niin kuin se varmaan vyöhykkeellä 13 onkin.
***
Kaikki halusivat jotain, Avi tiesi.
Vyöhyke 13 tarjosi asukkailleen juuri sen verran, mitä he tarvitsivat, eikä yhtään enempää. Se oli tarkasti suunniteltu järjestelmä, joka perustui tutkimukseen ja tilastoihin, eikä tilastoissa ollut sijaa unelmille.
Mutta ihminen ei elänyt pelkästään leivällä, unella ja päiväohjelmalla. Ne olivat vain pohja, jonka päälle rakentaa unelmia ja Avi oli mestari arvaamaan, mistä kukin milloinkin haaveili. Hän oli lyhyt ja huomaamaton, melkein jokaisen tuttava mutta vain harvan ystävä, eikä Vyöhykkeellä 13 ollut juuri ketään, jonka unelmia hän ei olisi tiennyt.
Keittiössä työskentelevä nainen unelmoi käsinkudotuista kankaista, kirkkaista väreistä joita täytyi suojella kuumalta rasvalta ja kastiketahroilta. Vihanneksia kasvattava mies vihelteli huomaamattaan työskennellessään ja kaipasi aina vain uusia sävelmiä, ehkä jopa lauluja laulaakseen. Aseiden testaajana toimiva nuori nainen teki salaa rautalangasta itselleen koruja. Koululaistyttö keksi tarinoita ja kertoi niitä luokkatovereilleen sokeria vastaan.
Avi oli jo nuorena tajunnut, että tässä oli järjestelmän aukko, aivan hänen muotoisensa. Hänellä oli työ elintarviketestaajana, mutta hänen todellinen ammattinsa oli unelmien kauppaaminen.
Se oli enimmäkseen vaihtokauppaa, jossa Avi toimi välittäjänä. Moni antoi mielihyvin jälkiruoka-annoksensa tarinaa tai kahta vastaan ja ihmiset joiden päät olivat täynnä tarinoita, kaipasivat usein makeaa. Jotkut eivät välittäneet herkuista, mutta kaipasivat epätoivoisesti mahdollisuutta erottua joukosta. Aseidenkehittäjillä oli usein näppärät sormet, paljon rautalankaa käytössään ja mieltymys musiikkiin. Kuulokkeita löytyi kun osasi etsiä, eikä kestänyt kauaa löytää tyttö jolla oli kaunis ääni, mahdollisuus päästä koppiin jossa äänitettiin nauhoitteita sekä mieltymys koruihin.
Värien löytäminen oli harmaalla vyöhykkeellä hankalaa, mutta silloin tällöin ruuantuotannosta katosi muutama pinaatinlehti ja punajuuri ja pian harmaiden asujen vuorit hehkuivat punaisina tai vihreinä. Jotkut ihmiset kokivat niin suurta paloa vangita uniensa tai unelmiensa näyt kankaalle, että tuhersivat piirroksiaan hiilellä vanhoihin koulumonisteisiin, todistuksiin, jopa kaappien sisäpuolelle.
Nämä olivat arkipäiväisiä asioita, joita kuka tahansa saattoi saada helposti käsiinsä. Avi välitti kalliimpiakin tavaroita, sellaisia jotka vaativat korkeampaa asemaa arvoasteikossa tai vuosien säästämistä. Kirkkailla väreillä kankaalle maalatut taulut, kokonaan värikkäillä kankailla kudotut vaatteet ja historiantutkimuksen osastolla uudelleen äänitetyt kappaleet olivat sellaisia, joihin vain harvalla vyöhykkeen asukkaista oli varaa.
Avi välitti tavaroita kenelle tahansa. Hän ei luokitellut asiakkaitaan ja otti välistä paljon vähemmän kuin olisi voinut. Joskus hän mietti, oliko se hänen unelmansa: ihmisten tekeminen onnelliseksi. Mutta oli hänellä toinenkin unelma, josta vain harva tiesi.
***
Avi avasi historiantutkijoiden toimiston oven ja vilkaisi ympärilleen. Huone oli pieni ja koruton, työlistojen lisäksi sen harmaita seiniä koristi vain presidentti Coinin muotokuva. Hänelle Avilla ei ollut mitään annettavaa. Presidentin ainoa intohimo oli valta, eikä sitä ollut yhtä helppo välittää kuin mustetta ja sokeripaloja.
Hän valitsi yhden äänityskopeista ja livahti sisään. Huoneessa oli vanhanaikainen äänitysjärjestelmä, kahdet seinällä riippuvat kuulokkeet ja pieni, frisbeen muotoinen soitin, josta nauhoitettua äänitettä saattoi kuunnella.
Soittimelle oli tallennettu muitakin lauluja, sellaisia, jotka olivat olleet olemassa ennen Panemia. Avi valitsi niistä yhden ja laittoi kuulokkeet päähänsä.
Ensimmäiset soinnut tuntuivat täyttävän hänen päänsä, jopa hänen sielunsa. Hän liukui istumaan selkä seinää vasten ja sulki silmänsä.
Feel good
Millaista oli ollut elää aikakaudella, jolloin tällainen musiikki oli ollut kaikkien saatavilla?
Feel good
Miten ihmiset olivat pystyneet tekemään mitään muuta kuin kuuntelemaan näitä säveliä aina uudelleen ja uudelleen?
Feel good
Oliko maailma raunioitunut juuri siksi, että musiikki oli lumonnut ihmiset, eivätkä nämä pystyneet keskittymään enää mihinkään muuhun kuin bassosointuihin?
Sitten Avi lakkasi ajattelemasta ja antoi musiikin huuhtoutua ylitseen. Hetken verran hän uneksi vajoavista tuulimyllyistä ja rakkaudesta.
Se oli ohi liian nopeasti, kuten aina. Vastahakoisesti Avi veti kuulokkeet päästään ja ripusti ne paikoilleen. Historiantutkijat olivat kaikki hänen asiakkaitaan, jotka katsoisivat sormiensa läpi, kun hän livahtaisi ovesta ulos heidän palatessaan lounaalta, mutta ei silti kannattanut ottaa turhia riskejä.
Hän sulki äänityskopin oven huolellisesti perässään ja lähti. Oli palattava takaisin työhön, vaikka kaikki tiesivät, että Avista oli yhtä paljon hyötyä elintarviketarkastajana kuin capitolaisista vyöhykkeellä 13.
Häntä vastaan tuli käytävällä kaksi miestä, kummallakin harmaat univormut. Toinen vilkaisi Avia nopeasti ja jatkoi matkaansa, toinen pysähtyi.
"Avi. Onko mahdollista että… löytäisit jostain jotain sormuksen kaltaista?"
"Mitä sinulla on tarjota?"
"Voisin tuoda kurkumaa. Siitä saa kauniin keltaista."
Avi hymyili. Useampikin hänen asiakkaistaan kaipasi keltaista väriä auringonlaskuihin ja takkien vuoriin. "Iltaan mennessä."
"Mahtavaa", mies sanoi helpottuneena ja kiirehti toisen miehen perään. Avi lähti vastakkaiseen suuntaan, sävelet yhä mielessään.
