Kampanjasta sain oivan tekosyyn tulla kommentoimaan tämä ensimmäinen teksti tähän verseen. ^^ Ja tekee mieli mennä jossain vaiheessa katselemaan muutkin ficcisi tällä parituksella. Kesään tuntuu nytkin olevan vielä pitkä aika, vaikka oli kiva nähdä, että ulkona oli alettu putsta hiekoitushiekkoja. Mutta on silti kylmä ja kesään liian kauan.
Ehdin tottua Peppiin rempseänä aikaisemmin lukemassani ficissä, joten tässä oli kiva nähdä aika toisenlainen puoli hänestä, vaikka avaus olikin hyvin tuttua vitsailua. Loistava aloitus tosiaan, heti ensimmäisestä lauseesta alkaen tiesin, millaisessa tilanteessa mennään ja toisesta, miten Peppi siihen suhtautuu. On kyllä tuttua tuo huumorin käyttäminen selviytymiskeinona. :''') Tosi kivaa, miten alkutiedoista huolimatta odotin aloituksen perusteella höpsöttelyä, mutta välittömästi tilanne kääntyi surullisemmaksi kuin alkuun olisi kuvitellut. En muista ihan hirveästi kummastakaan hahmosta alkuperäisteoksista, mutta minusta tuntuu, että juuri näin he käyttäytyisivät tilanteessaan. Sen kerran kun Peppi olisi surullinen, se olisi silloin, kun hänen elämänsä rakkaus (kuten toisen ficcisi näistä kahdesta lukeneena tiedän asian olevan!) on lähdössä pois pitkäksi aikaa.
Hän haluaa huutaa ja polkea jalkaa, mutta tietää ettei se auta mitään. Ja Ronja tulisi siitä vain surulliseksi.
Hyvin kertovaa, ettei Peppi edes eron lähentyessä halua ilmaista, miten häntä harmittaa Ronjan lähtö. Hän ei helposti harmistu ja silloinkin, kun tuntee surua, sitä ei uskalleta näyttää, ei edes Ronjalle. Joskin oli kivaa, että siitä huolimatta Ronja tajusi oikein hyvin Pepin tuntemukset. ^^ Tuntui, että tunnetaan toinen jo tosi hyvin, kun ei tarvitse kuin olla hiljaa ja tietää, mitä toinen ajattelee ja myös miten lohduttaa.
Pienessä hetkessä oli kaunis tasapaino, kun Peppi on mykkä ja haluaa jopa lapsenomaisesti polka jalkaa - tosi aito yksityiskohta hahmossa - , mutta lopulta kun Ronja antaa läheisyyttä, hän ymmärtää, että on ainakin kesään asti, eikä kannata tuhlata aikaa kiukuttelemalla. Ja Peppi myös vastaa Ronjan eleeseen niin, että Ronjan ei kuulu olla ainoa, joka lohduttaa. Koska vaikka Peppi ei halua saada Ronjaa surulliseksi, hän on jo sitä ihan varmasti ja kaipaa myös muistutuksen, että heillä on vielä aikaa ja otetaan siitä kaikki irti. Tosi upeasti pikkuiseen raapaleeseen sait paljon tunnetta ja myös vähällä dialogilla, mikä voimisti fiilistä, että Pepin ja Ronjan välinen ymmärrys on syvää.
Kiitos tästä!
