ikäraja: sallittu
mitta: fiklet
osallistuu drarryhaasteeseen
yhteenveto: jatkoa luihuis!harry -fikilleni, Kuihtuvissa kasveissa on verisuonten värit, S, mutta voi lukea myös itsenäisenä. Vanhaa kunnon teinislashia <’3
//vielä mainittakoon, että tässä AU:ssa Harryli siirtyi luihuiseen viidennen vuoden alussa, ei siis alusta saakka. Siksi rohkelikko-viittaukset.
Lukuiloa tämän hömpänpömpän kanssa!
Draco tuoksui pakkaslumelta
Harry valutti hieman herra Laventelin hiusrohtoa hiuksiinsa, hieroi sormillaan päänahkaansa ja nautti valmisteen hienostuneesta tuoksusta.
Peli oli sujunut hienosti ja päättynyt luihuisten voittoon,
tietenkin.
”Weasleyn tyttö pelaa kyllä aina todella hyvin etsijää”, Draco totesi pukiessaan vaaleita ja pitkiä pellava-alushousujaan. Harry ei koskaan tulisi tottumaan puhdasveristen velhojen pukeutumiseen. Hän oli aivan tyytyväinen mustiin trikooboksereihinsa, kiitos vain.
”On kieltämättä ihanaa, että viimein edes jostakusta on minulle vastusta”, Harry virnisti ja Draco nipisti häntä kylkiluiden alta. Tietysti Harry kaipasi Dracoa vastaan pelaamista. Ja sitä adrenaliinia jota oli sykkinyt hänen suonissaan saadessaan haastaa
nemesiksensä. Mutta oli Ginnykin kuuma vastustaja.
He kantoivat luutansa varastoon ja Harry nosti omansa telineeseen. Siriuksen lahjoittama Tulisalama oli aina viimeistellyt Harrysta voittamattoman. Toisinaan häntä suorastaan ärsytti lentää luudallaan, olisi ollut rehdimpää, että koulupeleissä eri joukkueilla olisi samanlaiset varusteet. Olisi nähnyt kunnolla kuka pelasi oikeasti hyvin ja kenen isä oli vain ostanut uudet aerodynaamiset asut koko joukkueelle.
”Haluaisitko sitten lentää tällaisella hapsuttimella?” Draco kysyi ja nyrpisti nenäänsä tutkiessaan koulun luutia.
”En varmasti”, Harry naurahti ja siveli Tulisalaman vartta, ”mutta tykkäisin reilummasta pelistä.”
”Kyllä minä sen tiedän”, Draco sanoi ja Harry oli kuulevinaan toisen äänessä lempeyttä, ”rohkelikko sinussa puhuu toisinaan.”
”En minä ole enää tippaakaan rohkelikko!”
”Voi olet kyllä,
useammankin tipan. Sitä sinusta ei voi koskaan täysin poistaa”, Draco vastasi ja virnisti vahingoniloisesti.
”Haista nyt. Rohkelikoissa ei ole mitään muuta hyvää, kuin niiden kuuma etsijä”, Harry totesi haaveillen, mille Draco pyöritteli silmiään. Toinen tiesi Harryn vitsailevan ja kaipaavan usein rohkelikkoystäviään.
Harry sulki arvokkaan luutansa (joka ei kuitenkaan ollut enää kolmen vuoden jälkeen markkinoiden
arvokkain) komeroon Nimbus2001 -luutien joukkoon ja Draco suikkautti sauvallaan lukitsemisloitsun.
He kävelivät vierekkäin keväistä nurmikkoa kohti linnaa ja illallista. Harryn vatsa mourusi jo. Hän päästi siepin lentelemään hihnaloitsulla varusteltuna. Loitsu oli todellisuudessa tarkoitettu lemmikkejä tai pikkulapsia varten, mutta Harry oli keksinyt hyödyntää sitä myös huispaustreeneissä. Hihnaloitsu ei päästänyt taiottua kohdetta loitsijan määrittelemää välimatkaa kauemmaksi. Tumma poika hyppeli välillä ilmaan nappaamaan siepin ja päästi sen taas vapaaksi.
”Addikti. Treenit päättyivät kirjaimellisesti vartti sitten”, Draco mutisi.
”Ajattelin pyytää Ginnyä ulos”, Harry kertoi yllättäen.
”Et voi olla tosissasi?” Draco vastasi ja nyrpisti naamaansa. Harrya nauratti. Nyrpeä Draco oli mitä liikuttavin ilmestys. ”Weasleyt ja Malfoyt ovat olleet kolmesataa vuotta verisukuriidoissa!”
”Potterit ja Weasleyt eivät ole. Tietääkseni? Toisaalta en tiedä mitään sukuni historiasta...”
”Mutta… Mutta Ginny on
punapää..!Harry hymyili Dracon skandaloituneille kasvoille ja nappasi siepin toisen korvan takaa.
”Minulla ei ole mitään punaisia hiuksia vastaan. Eikä minua kiinnosta sukuriidat. Ihan pöljää ylläpitää vihanpitoa siksi, että sinun isoisoisoiso...isosetäsi pilkkasi Ginnyn isoisoiso..isotädin haudanrauhaa. Tai jotain.”
”Walburg Weasley kieltäytyi verellä sovitusta avioliitosta Pierre Malfoyn kanssa ja… ja karkasi!”
”Voi hyvä Helga! No siinä tapauksessa
ehdottomasti jätän väliin treffit kuuman etsijän kanssa. Siis koska ystäväni esi-isä sai rukkaset ihastukseni esi-äidiltä joskus dinosaurusten aikaan.”
Dracon posket lehahtivat ja hän tuhahti itselleen tyypillisesti. Harry tiesi, ettei blondi leppyisi aivan heti. Varsinkaan, jos Harry jatkaisi samalla linjalla.
Jäänharmaat silmät seurasivat iloisesti pyrähtelevää sieppiä ja pitkät, hoikat sormet saivat siivekkään kultapallon vaivattomasti kiinni. Draco sulki siepin taskuunsa ja lopetti Harryn leikin.
Vaaleat hiukset laineilivat pojan poskipäille ja alahuuli oli vääntäytynyt mutruun.
”Älä,
jooko, pyydä Ginevraa ulos”, Draco sanoi hiljaa linnan ovien edessä ja kiiltonahkakengät potkivat hiekkaa kiviportailta.
”En, jos se typerä sukuriita on sinulle noin merkityksellinen”, Harry lupasi, vaikka häntä harmittikin hiukan. Ei hän olisi kuitenkaan voinut mitään muuta luvata, kun Draco näytti
tuolta. Tavallaan Harrya ärsytti, että hänen paras ystävänsä käytti hyväkseen Harryn heikkouksia. Mutta sellaisia he luihuiset olivat.
”Idiootti. Luuletko tosiaan, että sen typerän sukuriidan takia?”
Draco astui niin vaarallisen lähelle, että Harry huomasi toisen tutun tuoksun. Se oli yhdistelmä suihkunraikasta ihoa, aavistus mäntysaippuaa ja toisen taikaa. Harryn mielestä Dracon taika tuoksui ja tuntui pakkaslumelta. Vaarallista ja kamalaa.
Draco pudisti katkerasti naurahtaen päätään ja kääntyi avautuneita ovia kohti.
”Draco…” Harry hengähti tarttuen vaalean pojan kaavuista. Toinen kääntyi, Malfoyn sukutaika hehkui ja kevätauringossa tuoksui kuulas pakkanen.
Harry kanavoi sisäisen rohkelikkonsa, suudellakseen hapuillen ihanaa ystäväänsä.
