Ficin nimi: Glögistä ja lumimyrskyistä
Kirjoittaja: Rosmariini
Ikäraja: S
Fandom: Kaksosauringot
Tyylilaji: fluff
Paritus: Corildon/Aleia
Vastuuvapaus: Kaksosauringot on alkujaan Erika Vikin käsialaa.
A/N: Tämä on synttäri & joululahjaficci ihanalle
Thelinalle, joka toivoi Kaksosaurinkoja ja talvista tunnelmointia modern AU:n muodossa! ♥ Kiitos, että olen voinut tutustua sinuun tänä vuonna, meidän kävelyretket ovat tuottaneet minulle paljon iloa!
Yhteenveto: ”Ei ole reilua, että joudut olemaan pyhinäkin töissä.” - ”Jonkun on ennustettava säätä, joulunakin.”
Glögistä ja lumimyrskyistä
”Hyvää joulua, Cori”, Sendalon huikkasi, ennen kuin paiskasi oven kiinni perässään ja jätti Corildonin yksin työhuoneen pimeyteen. Hämärä oli laskeutunut jo tunteja sitten, ja sää ulkona oli kylmenemään päin. Siitä huolimatta Corildon istui yhä näyttöpäätteen ääressä, tuijottamassa tutkakuvaan hiljalleen piirtyvää lumimyrskyä.
Näytön sininen valo särki silmiä, mutta Corildonin oli oltava tarkkana. Meteorogian laitoksella ei ollut hänen lisäksi enää ketään, joten sääkarttojen laatiminen ja niistä tiedotus oli hänen vastuullaan. Yövuorolainen tulisi vasta keskiyöllä, joten siihen saakka hänen oli pärjättävä yksin.
Ei Corildonia oikeastaan haitannut – hän oli aina pärjännyt hyvin yksin, eikä työ ollut vaikeaa, pikemmin pitkästyttävää. Pahimmalta hänestä tuntui se, että Aleia joutui hänen takiaan viettämään jouluaattoa yksin.
Ei minua haittaa, Aleia oli sanonut hänelle sinä aamuna,
juhlimme sitten huomenna.Mutta Corildonista tuntui silti pahalta. Kenenkään ei ollut hyvä olla yksin jouluaattona, ja koska Aleia oli muuttanut kaupunkiin vasta vähän aikaa sitten, ei hänellä ollut Corildonin lisäksi juuri ketään. Corildon oli jättänyt hänelle glögiä ja pipareita ennen lähtöään, mutta ne olivat laiha lohtu rakkaiden seurassa vietetyn joulun rinnalla.
Corildon huokaisi ja kääntyi takaisin monitorinsa pariin. Hän analysoi tutkakuvasta lumimyrskyn reitin, ja syötti koneelle sarjan uusia parametrejä, antaen niiden piirtää tarkemman tutkakuvan. Lisäksi hän päivitti heidän verkkosivuilleen tiedon lumimyrskyn reitistä, eikä menisi kauaakaan, ennen kuin siitä tiedotettaisiin radiossa ja televisiouutisissa. Lunta näytti olevan tulossa enemmän kuin vuosikausiin. Corildon alkoi hiljalleen käsittää, että saattaisi tällä tahdilla joutua lumen saartamaksi.
Corildon ehti työskennellä ehkä tunnin, kun oveen yhtäkkiä koputettiin. Corildon kohotti kulmiaan – eihän tähän aikaan heillä enää käynyt vierailijoita. Siitä huolimatta hän nousi tuoliltaan ja meni avaamaan oven.
”Cori”, tulija sanoi. ”Anteeksi, että häiritsen, mutta en vain voinut—”
”Aleia”, Corildon totesi. Aleia seisoi hänen työpaikkansa oven ulkopuolella, pyöreät kasvot paksun takin hupun alta pilkistäen, kantaen mukanaan laukullista tavaraa. ”Mitä
ihmettä sinä täällä teet?”
”—en voinut antaa sinun olla jouluaattona yksin”, Aleia vei lauseensa loppuun.
Corildon huokaisi. ”Et saisi olla täällä.”
Aleian silmät eivät värähtäneetkään. Eivät edes, vaikka kylmä tuulenpuuska puhalsi sisään ja sai hänen huppunsa lepattamaan. Corildon tiesi, että kun Aleia otti sen ilmeen, hänen päässään ei ollut kääntämistä.
Eikä Aleian voisi antaa jäätyä kuoliaaksi ulkona.
”Tule sisään, senkin typerys”, Corildon sähähti.
Aleia astui sisään. Hän silmäili ensin ympärilleen – Aleia ei ollut koskaan käynyt Corildonin työpaikalla, ja hän oli utelias luonteeltaan. Sitten hänen silmänsä löysivät mukavalta näyttävän tuolin, ja hän istuutui alas, alkaen purkaa laukkunsa sisältöä pöydälle.
”Kuules nyt, Aleia”, Corildon torui häntä. ”Et voi vain tulla tänne ja levitellä tavaroitasi ympäriinsä. Kaikki täällä on tarkassa järjestyksessä—”
”Minä siivoan kyllä”, Aleia totesi. Hän oli kaivanut laukustaan esille termospullon, josta hän alkoi kaataa höyryävää nestettä mukanaan tuomaan kuppiin. ”Glögiä?”
Corildon yskäisi. Hän ei ollut käsittää tätä. ”Ei kiitos. Minun pitää nyt jatkaa töitä.”
Aleia mutristi suutaan, ja alkoi lämmitellä käsiään glögikupin ympärillä. ”Ei ole reilua, että joudut olemaan pyhinäkin töissä.”
”Jonkun on ennustettava säätä, joulunakin.”
Aleia hörppäsi hiukan glögistään ja vilkaisi Corildonin monitoria. ”Miltä sää sitten näyttää?”
”Huonolta”, Corildon vastasi. ”Sinun olisi syytä mennä kotiin, kun vielä voit. Lumimyrsky on tulossa.”
Mutta Aleia vain pudisti päätään. ”Ei. Haluan jäädä tänne kanssasi.”
Corildon huokaisi. Kyllä hänkin halusi, että Aleia jäisi. Viime aikoina heillä ei ollut hirveästi yhteistä aikaa Corildonin töiden takia, ja Aleia oli joutunut viettämään aikaa yksin. Mutta hänellä oli töitä, eikä olisi viisasta antaa tunteiden sumentaa hänen arvostelukykyään.
”Me näemme toisemme ihan kohta”, Corildon sanoi. ”Mene kotiin ja odota minua siellä. Illalla voimme vaikka katsoa yhdessä jonkun elokuvan, jos jaksat vielä.”
Aleia yritti hymyillä, mutta Corildon näki, että hän teeskenteli. Aleia joi glöginsä loppuun ja laski kupin pöydälle. Sitten hän alkoi kerätä tavaroitaan.
”Nähdään sitten”, Aleia sanoi. Hän ei katsonut Corildonia silmiin.
Corildon pyyhkäisi käden kasvojensa yli. Ei tämän näin pitänyt mennä. Ehkä hän oli ollut turhan ankara? Aleiahan oli vain halunnut ilahduttaa häntä. Olisiko todella niin kamalaa, jos Aleia jäisi? Ei hän varmasti olisi häiriöksi. Ihan kuin Corildonilla olisi ollut mitään keskittymistä vaativaa työtä muutenkaan.
”Odota”, Corildon sanoi. Aleia pysähtyi, muttei vielä kääntynyt Corildoniin päin. ”Ajattelin että… olisi mukavaa jos… tai siis.” Corildon nielaisi. Hän oli aina ollut huono tässä. ”Älä mene.”
Tällä kertaa Aleia katsoi Corildonia olkansa yli. Monitorien sini heijastui havunvihreistä silmistä. ”Mutta sinullahan on töitä.”
”Niin onkin. Mutta ei ole oikein, että olemme yksin jouluna. Sitä paitsi, kuka meidät tuomitsisi? Ei täällä ole ketään. Istu vain ja ole ihmisiksi, ja anna minun tehdä työni. Lisäksi…” Corildon nyökkäsi Aleian laukkua kohti, ”voisin ehkä sittenkin ottaa sitä glögiä.”
Aleian katse kirkastui, ja hän kaatoi Corildonille kupillisen höyryävän kuumaa juomaa. Sitten, Aleian yllätykseksi, Corildon kaivoi pöytälaatikostaan pienen viinapullon ja sujautti siitä tilkan omaan juomaansa.
”Haluatko?” hän kysyi Aleialta.
Aleia virnisti. ”En tiennyt, että juot työajalla.”
Corildon heilautti kättään. ”Ei tästä känniin tule.” Hän sulki pullon korkin ja laittoi sen takaisin laatikkoon.
”Aleia…” hän aloitti, ja korjasi sitten kurkkuaan, ”tiedän, ettei tämä ole se joulu, mitä halusit. Mutta… meillä on toisemme, ja olemme yhdessä. Annatko anteeksi sen, että suutuin?”
Aleia hymyili, tällä kertaa aidosti. ”Annan.”
He katsoivat toisiaan silmiin, lämpimät kupit käsissään, mutta edes niiden lämpö ei vetänyt vertoja sille, joka väreili heidän välillään.
”Hyvää joulua, Cori”, Aleia sanoi, kilistäen Corildonin kuppia.
Corildon kilisti takaisin. ”Hyvää joulua, Aleia.”
Jouluna työskentely ei tuntunutkaan enää niin pahalta.
