Lämpimät onnittelut Kommenttiarpajaisten voitosta!
Sinulla on valtavasti ihania ficcejä, joita läheskään kaikkia en ole ennättänyt lukea tai ainakaan kommentoida. Tämä arvonta tarjosi kuitenkin loistavan tekosyyn syventyä ainakin johonkin näistä, koska ehdottomasti halusin, harmittaa vain tämä ainainen aikapula. Lähdin etsimään luettavaa sinun HP-ficeistäsi, ja koska Severus/Remus on yksi ehdottomia suosikkejani, enkä ollut juuri tätä aiemmin nähnyt, päädyin tähän ficciin. Ehkä senkin takia, että tässä oltiin myös vuodenaikaan sopivasti jouluisissa tunnelmissa.
Tässä molemmat miehet käyttäytyivät niin luonteilleen sopivalla tavalla. Severus on ihastuttava yrmy, jota ei todellakaan ole helppo sulattaa, mutta jos joku siihen pystyy, niin Remus.
Severuksen pinnan alla on sitten kuitenkin niin paljon, ja tätä lukiessa tuli sellainen tunne, että Remuksessa taas on sellaista herkkyyttä, että hän vähintäänkin aavistaa sen ja haluaisi niin kovasti saada sen esiin. Tai ehkä Remusta on jäänyt vaivaamaan vanhat kouluaikaiset asiat, ja hän toivoisi, että asian voisi vielä korjata. Tai sitten hän vain haluaisi olla Severuksen kanssa paremmissa väleissä, kun he kerran tapaavat jatkuvasti. Oli miten tahansa, niin ajattelin tässä, kuten tämän parituksen osalta muutenkin, että joku syy Remuksella täytyy olla, kun hän jaksaa sinnikkäästi yrittää Severuksen kanssa, vaikka tämä torjuu kaikki ystävällisyyden osoitukset kerta toisensa jälkeen. Minusta se, mitä Remus sanoi Harrylle kuudennessa kirjassa, oli jotenkin niin paljonpuhuva ”en pidä enkä ole pitämättä Severuksesta”, tai miten se menikään. Ajattelen, että olihan tuokin yksi tapa kuitata ne mahdolliset syvemmät tunteet, tai paremmin kiertää asia.
Mutta mitä tähän ficciin tulee, pidin tästä kovasti. Tämän kolmiosainen rakenne, jossa koko ajan välit kuitenkin lämpenivät, vaikkakin hitaasti, puhutteli minua kovasti. Ja teemana pikarit, joka liittyi kaikkiin kolmeen osaan, oli hienosti keksitty ja hyvin sopiva näille miehille ja velhomaailmaan muutenkin.
Sitä kautta, mitä kaikkea pikareista voi juoda ja minkälaisissa tilanteissa, tuli tässä kerrottua niin paljon ja hyvin mieltä lämmittävällä tavalla.
Severus on ensimmäisessä osassa kyllä niin pisteliäs, että se samaan aikaan nauratti ja samalla olisi tehnyt mieli ravistella tähän vähäsen. Luulisi, että Severus kaikista ihmisistä tietäisi, mitä köyhyys on. Ja kun itselläkin oli vaatteet lapsena kaikkea muuta kuin oikeat ja sopivat, kalliista puhumattakaan, niin miten voi edes katsoa arvostelevasti toisen pukeutumista, kun hyvin tietää, mistä Remuksen rahattomuus johtui. Mutta ajattelin, että se oli tässäkin ehkä Severuksen tapa suojata itseään maailman pahuudelta, ettei uskaltanut antaa itsensä tuntea mitään.
Ymmärsin silti Remusta niin kovin hyvin, kun väsyyhän kuka tahansa jatkuvaan kylmyyteen ja ilkeyteen toiselta:
Vaikka Remus oli tehnyt selväksi olevansa valmis jättämään menneet taakseen, Severus vastasi jokaiseen kysymykseen ja kohteliaisuuteen yhtä piikikkäästi kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Toisinaan Remus alkoi olla väsynyt peliin, jossa Severus sinnikkäästi torjui hänen kaikki yrityksensä ystävystyä. Ne muutamat kerrat, kun mies oli puolivahingossa vastannut hänelle jotenkin muuten kuin kylmän myrkyllisesti, olivat yllättäneet heidät molemmat ja saaneet Severuksen ärsyyntymään, kai enemmän itseensä kuin häneen.
Mutta sitten tämä ensimmäisen osan loppu olikin aivan ihana!
Jos Remus olisi raahautunut illalliselle, Severus olisi luultavasti ollut yhtä tyly kuin aina ennenkin, mutta nyt hän sitten huolestuikin Remuksen poissaolosta, vaikka ei olisi varmaan suostunut ikinä myöntämään sitä. Hyvin ymmärrettävää, että kun on pimeää ja sää kurjin mahdollinen, muodonmuutoskin on vaikein. Ja tuo särkyliemen toimittaminen sanomatta mitään oli todella lämmittävää, hyvin Severuksen tapaista. Selvästi Remuksen vointi sittenkin askarrutti häntä, ja ilmeisesti aika paljonkin.
Tässä toisessa osassa oli hyvin kauniisti kerrottu miesten vähittäinen välien lämpeneminen. Vaikka Severus ei varsinaisesti sanonut mitään siihen suuntaan viittaavaa, eikä varmaan Remuskaan, kyllä tuo kahvin tarjoaminen ja ilkeyden väheneminen puhui aika lailla puolestaan. Samoin kun se, että Severuskin ilmeisesti piti Remuksen seurasta, tuskinpa hän muuten olisi jäänyt tämän kanssa juttelemaan. Tuo oli myös ihana yksityiskohta, että Severus oli hyvä kuuntelija, vaikka ei olisikaan ollut samaa mieltä.
Ajattelin myös, että Remuksen kiitoskaan ei mennyt hukkaan, vaan sillä oli sittenkin merkitystä Severukselle, kuten tässä oli nähtävissä:
”Lupin”, hän sanoi viileän asiallisesti, kun Remus oli ehtinyt hänen luokseen lehdettömän puun suojaan. ”Pitäisi kai olla yllättynyt, että olet jo jalkeilla – tavallisestihan pääset ulos huoneestasi vasta päivä, pari täysikuun jälkeen.”
”Ja mistä sinä sen tiedät?” Remus kysyi.
”Olen sattumoisin sijaistanut jok’ikisen oppitunnin, jota et ole itse kyennyt pitämään”, Severus sanoi. ”Joten kyllä minä tiedän.”
”Olen siitä kiitollinen. Kuten myös särkyliemestäsi.”
Severuksen suu kaartui hienoiseen hymyyn.
Kolmannessa osassa oli viehättävää se, että Severus alkoi heti tehdä Remuksen pyytämää taikajuomaa, ja samalla voitiin viettää aikaa yhdessä lasillisten ja toistenkin kanssa.
Tässä ficissä uusi vuosi olikin selvästi iloisempaa aikaa kuin joulu, ja minusta se teki tästä virkistävällä tavalla erilaisen jouluficin. Yleensä jouluun ladataan varmaan liikaakin odotuksia, mutta tätä lukiessa tuli sellainen ajatus, että joulu on kuitenkin vain yksi päivä vuodesta, ja on paljon tärkeämpiä asioita, tapahtuivat ne sitten milloin tahansa.
Uudenvuodenjuhlien tunnelma oli tässä oikein hilpeä, ja samalla kuitenkin vahvistui ajatus siitä, että oli kaksi ihmistä, jotka viihtyivät kaikkein parhaiten keskenään, eikä missään hälinässä. Remus tuntui ymmärtävän tämän hyvin, ja ajattelin, että hän halusi toimia nopeasti ennen kuin Severus olisi päässyt livahtamaan yksin pois juhlista. Heidän kahdenkeskinen hetkensä tornissa oli hyvin ihana, ja minua lämmitti sekin, että Severus toivotti Remukselle ensimmäisenä uutta vuotta. Tässä lopussa tuntui kuin pinnan alla olisi ollut niin valtavasti sanomattomia asioita ja tunteita.
Silti se, että niitä ei sanottu, oli yhtä lailla onnistunut ratkaisu, ja tärkeintä oli se, että molemmilla miehillä oli juuri silloin selvästi hyvä olla:
”Hyvää uutta vuotta. Ehkä sinä tänä vuonna opit vihdoin kutsumaan minua etunimellä.”
Severus naurahti.
”Ehkä.”
Rakettien pauke loppui, mutta kummallakaan ei ollut kiire pois. Remus nojautui varovasti vasten Severuksen kylkeä ja melkein kuuli tämän hymyilevän jälleen.
Kiitos paljon aivan ihanasta lukuelämyksestä, joka sopi ihan loistavasti tähänkin joulunalusaikaan! Toivottavasti innostut vielä palaamaan näiden HP-ficcien ja varsinkin tämän parituksen pariin, koska tätä lukisi mielellään lisää ja paljon pidempäänkin.
