Hopeajää
(S • Jesse/Valtteri • romantiikka, fluff • 490 sanaa)
A/N: Pitkästä aika slashiä! Ideahan lähti siitä, kun mietin, millaisia yöllisiä seikkailuja näin talviaikaan voisi tehdä. Siitäpä syntyi sitten tämä pienoinen romanttinen fluff-höttö. Kommentit - niin risut kuin ruusutkin - ovat aina tervetulleita.
Tämä osallistuu
Finfanfun1000 -haasteeseen sanalla
221. Kuu.
Valtteri töni Jesseä hellästi, kutsuen tätä nimellä. Jessen reaktiona oli vain kääntää kylkeä ja kietoa peittoa tiukemmin ympärilleen, mutta Valtteri ei antanut periksi ja jatkoi toisen tönimistä.
”Mitäh?” kuului lopulta murahdus ja Valtteri naurahti Jessen unen karhealle äänelle.
”Lähdetään ulos”, Valtteri kehoitti ja alkoi vetämään peittoa pois Jessen päältä.
”Nyt on yö.”
”Ja juuri siksi meidän pitää mennä ulos,” Valtteri totesi, kumartui suukottamaan Jessen lämmintä poskea. Jesse hymähti, kierähti selälleen ja räpytteli silmänsä auki. Valtteri väläytti tälle hymyn ja Jesse pudisti päätään, kunnes hymynkare väreili hänenkin huulille.
”Tiedän tuon katseen. Oot keksinyt jotain taas mun kiusaksi,” Jesse sanoi, ja kampesi itsensä istualleen. Valtteri virnisti ja suikkasi nopean suudelman Jessen huulille ennen kuin nousi ylös sängyltä.
”Näet sitten, kun pääsemme määränpäähän.”
Jesse loi hieman epäilevän katseen Valtteriin, mutta kohautti sitten olkiaan. Ehkä hänen poikaystävänsä päähänpisto olisi tällä kertaa jotain mieleistä.
*
Jessen epäilykset Valtterin idean suhteen katosivat sillä hetkellä, kun hän tajusi, että Valtteri oli tuonut hänet läheiselle ulkojäälle ja ottanut esille isosta kassista luistimet. Hetkeen hän ei ollut osannut muuta kuin tuijottaa kuun kajossa hopeisena loistavaa jäätä.
”Tiesin, että pitäisit tästä.”
Valtterin ääni oli pehmeä, tyytyväinen, ja kun Jesse lopulta sai katseensa irti jäästä, hän kohtasi Valtterin lempeän katseen.
”Kiitos.”
Valtteri nyökkäsi ja ojensi toisen luistinparin Jesselle.
”Katsotaan, onko vanha taito vielä tallella.”
He laittoivat luistimet jalkoihinsa hiljaisuuden vallitessa välillään, ja menivät sitten jäälle käsi kädessä. Ensimmäiset liu’ut olivat haparoivia, kun he varoivat kaatumista, mutta pikkuhiljaa heidän liikkeisiinsä tuli lisää varmuutta ja lopulta molemmat uskalsivat päästää irti toisistaan. Valtterin katse pysyi visusti Jessessä, kun tämä lisäsi vauhtia ja alkoi kokeilla kaartelua ja pienten pyörähdysten tekoa. Muutama läheltä piti -lipsahdus sai miehen sydämen hypähtämään, mutta onneksi Jesse sai säilytettyä tasapainonsa.
Yön pirteä pakkanen oli pureva hiipiessään vaatteiden läpi iholle, mutta Valtteri sivuutti sen epämiellyttävyyden ja keskittyi siihen lämpimään tunteeseen rinnassa, jonka Jessen säteilevä hymy sai aikaan. Hän tiesi, että nuorempana Jesse oli rakastanut luistelua – tämä oli pelannut jääkiekkoa jonkin aikaa – mutta vuosien saatossa se oli jäänyt vähemmälle ja nyt edellisestä kerrasta oli jo vierähtänyt useampi vuosi. Taito kuitenkin näytti yhä olevan lihasmuistissa.
Valtteri ojensi kätensä eteensä, kun Jesse alkoi lähestyä häntä, ja Jesse otti kiinni niistä kääntäen heidät molemmat vauhdikkaaseen pyörähdykseen. Valtteri nauroi, katsoi Jesseä suoraan silmiin, kun maailma pyöri heidän ympärillään.
”Tämä on mahtavaa! Kiitos”, Jesse sanoi pysäyttäen heidät ja vetäen Valtterin aivan kiinni itseensä.
”Eli mä vihdoin saan sen kymmenen pistettä ja papukaijan merkin?” Valtteri kiusoitteli.
”Todellakin”, Jesse totesi asettaen lapasten peittämät kätensä Valtterin poskille. Ne kutittivat hieman ihoa, mutta tarjosivat sopivasti lämpöä. Kuu hohkasi hopeaa heidän yllään – Jesse näytti niin komealta vaaleassa valossa ja Valtteri oli varma, että hänen sydämensä jätti lyönnin väliin.
Huurteiset hengitykset sekoittuivat toisiinsa, kun heidän huulensa pian kuroivat välimatkan umpeen. Suudelma maistui mintulta ja kahvilta, ja se sai lämmön kihelmöimään ympäri Valtterin kehoa. Hänen kätensä kiertyivät tiukasti Jessen ympärille heidän huultensa hamutessa toisiaan hitaasti, hellästi, ja Valtteri toivoi, että pakkasyö ei koskaan kääntyisi aamuksi.
Se hetki oli vain heidän ja kuun, joka maalasi jään taiallaan.
