Tämä on Crysille! ♥ Nappasin toiveistasi Weasleyn perheen, erityisesti Mollyn ja Arthurin, sekä kohdan "mitä tahansa Severuksesta". Halusin tarjota Severukselle edes kerran hyvän joulun, joten kukapa muu toivoittaisi yhtä tervettulleeksi kuin Weasleyt? Tämä sijoittuu varmaankin vuoteen 1982 tai sinne päin, kun Severus on jo liittynyt Kiltaan ja Weasleyden katras on syntynyt kokonaan, vaikka Ron ja Ginny jäävätkin sivuun. Harry-vauva ei mahtunut mukaan, kun en halunnut niin AU:ksi mennä, mutta toivottavasti tämä siitä huolimatta maistuisi. Pieniä synkkyyksiä, mutta enemmän lämpöä. ♥
JOULUVIERAS
Harry Potter • S • Molly/Arthur, Severus
Lumituisku koetteli hermoja, olihan Severus muutenkin hermostunut tulevasta tapaamisesta. Vierailusta, oli rouva Weasley sanonut, mutta Severus yritti vakuutella itselleen sen olevan vain muodollinen tapaaminen. Ei mitään sen suurempaa. Yläpuolella loisti tulirepojen taikuus: revontulet väreilivät kauniissa vihreän sävyissä tilkkutäkkiä muistuttavan talon yllä. Weasleyt olivat itse rakentaneet talonsa. Severus pudisteli ovella tuiskun tuomia lumihiutaleita kaavustaan ja huomasi kaislahimmelit terassilla.
Koputtuaessaan oveen rouva Weasley avasi sen kuin olisi odottanut Severuksen saapuvan juuri sillä hetkellä. Herra Weasleyn ääni kantautui peremmältä taloa ja kutsui sisään. Rouva höpisi tuiskusta ja pudisteli lupaa kysymättä viimeiset lumenrippeet Severuksen kaavusta. Ensimmäinen lapsikatraan tenava juoksi Severusta vastaan. Severus muisteli pojan olevan Percy, sillä Weasleyt puhuivat tapaamisissa usein lapsistaan.
Vain muodollinen tapaaminen Severus ajatteli, kun lapsi veti häntä kaavusta peremmälle.
“Tulehan lämpimään”, rouva Weasley hoputti ja paimensi samalla pientä Percyä sisälle, joka oli jäänyt ihmettelemään himmeleitä. Seuraavaksi Severus näki, kuinka kaksoset juoksivat pois hänen näkökentästään jonnekin päin taloa. He taisivat olla viisivuotiaita, mutta siitä huolimatta aina keppostelemassa, Severus muisteli.
“Kiitos kutsusta”, Severus sanoi ja yritti peittää synkkyyden äänestään. Hän ei ollut tottunut pieniin lapsiin. Herra Weasley tuli häntä vastaan suunnalta, josta kantautui Selestina Taigorin kauneimmat joululaulut.
“Tulehan peremmälle, Severus!” herra Weasley kehotti reippaasti ja kuiskasi sitten Severuksen korvaan: “Ole kiltti ja pyydä Mollya vaihtamaan kanavaa. Selestina Taigoria on kuunneltu siitä asti, kun ensimmäinen lumihiutale laskeutui pihamaalle. Eihän tuota loputtomiin jaksa kukaan!”
“Herra Weasley, minulla ei taida olla varaa kommentoida rouvanne musiikkimakua”, Severus sanoi. Kolkkous hiipi hänen ääneensä, jota hän koetti pehmittää hymyllä.
“Sano vain Arthur! Älä ole noin muodollinen, Severus. Emme ole Killan tapaamisessa ja voit olla aivan kuin kotonasi”, Arthut naurahti hyväntuulisesti. Severus mietti ankeaa kotiaan, joka tuntui entistä ankeammalle, kun hän näki kaikki koristeet Kotikolossa ja haistoi ruuan ja piparien tuoksun. Kotoisuus sai hartiat rentoutumaan eikä Severus vastustellut, kun hänet ohjattiin ennen illallista ottamaan pieni “hömpsy”, kuten Arthur asian ilmaisi. Selestina Taigorin soidessa taustalla Severus ja Arthur maistelivat vuosikerta tuliviskiä siihen asti, että Molly tuli kutsumaan heidät syömään. Lapset olivat ruokailleet ennen heitä.
“Aina sellainen savotta!” oli Molly perustellut lapsien aiempaa illallista.
Severus ihmetteli koko koreutta, joka hänellä oli ruokailutilassa vastassa ja kuinka siistiä kaikkialla oli. Olohuoneeseen oli kuulostanut siltä kuin lapset olisivat leikkineet ruokasotaa, josta ei näkynyt jälkeäkään. Tavallaan lasten suusta kantautunut riemu oli muistuttanut Severusta myös Tylypahkan jouluista. Sen koommin hän ei ollut viettänyt jouluja ennen kuin nyt.
Severus, Arthur ja Molly nauttivat ruokaa leppoisissa tunnemissa ja Severus tunsi, miten hän rentoutui ihan huomaamattaan. Oli kuitenkin nostettava esiin asia, jonka takia hän oli tullut, kun lapset olivat menneet nukkumaan.
“Professori Dumbledore lähetti minut Killan asioilla tapaamaan teitä”, Severus sanoi, kun Molly tarjoili hänelle joulutorttujen kaveriksi lapsien ihan itse koristelemia pipareita.
“Voi sinua, Severus! Se oli Albuksen tapa saada sinut viettämään joulua”, Molly hymyili pehmeästi. “On surullista, että vietät joulusi yksin. Nyt olet täällä, eikö ole mukavaa? Muodollisuuksia voimme puhua, kun joulu on juhlittu”, Molly jatkoi ja Severus oli huomaavinaan synkän varjon silmien alla. Sota oli yhä läsnä, mutta Molly halusi varjella pyhiä, joista oli omin käsin tehnyt taianomaisen puolisonsa kanssa.
“Lahjojen aika!” Arthur sanoi huomattuaan vaimonsa hetkellisen ilmeen. Severus hätkähti.
“Minulla ei ole teille lahjaa”, hän sanoi.
“Ei se mitään. Sinulle taitaa kuitenkin löytyä pieni yllätys”, Arthur vinkkasi silmää, eikä näyttänyt odottavan vastalahjaa. Severuksen korvat punoittivat, mutta hänen onnekseen pitkiksi kasvaneet hiukset peittivät ne olohuoneeseen suuntaavalta Arthurilta ja pöytää sauvan heilautuksin kuuraavalta Mollylta.
Pian he kaikki kolme olivat yhdessä olohuoneessa ja Arthur korkkasi tonttuviinin.
Severukselle oli neulottu villasukat, jotka paljastuivat muhkuraisesta paketista. Mukana tuli käsintehtyä toffeeta, joka oli vain hieman liian makeaa. Severus ei ollut saanut moneen jouluun lahjoja.
“Kiitos”, Severus sanoi hieman kankeasti, mutta siltikin Molly säteili kiitoksista.
“Laita ne jalkaasi”, Molly kehotti ja Severus veti sukat jalkaansa. Mustien sukkien päälle vedetyt vihreät sukat toivat väriä hänen tummanpuhuvaan asuunsa.
“Ne ovat juuri sopivan kokoiset”, Severus sanoi kohteliaasti. Hän oli yhä hieman varuillaan ja piti tapaamista enemmän muodollisuutena kuin ystävällismielisenä juhlana. Molly sai kuitenkin pian hänen mielensä muuttumaan, sillä seuraavaksi tarjoiltiin juustoa tonttuviinin kera ja takkaan sytytettiin tulet.
“Minun pitäisi lähteä”, Severus sanoi, kun Arthur suukotti Mollya huulille. Severus ajatteli, että aviopari haluaisi olla kahdestaan, mutta huomasi pian erehtyneensä.
“Yhdessä on mukavampaa”, Molly sanoi tarkoittaen sanojaan. Sanat välittyivät Severukselle lohduttavina, mutta myös kannustavina yhteiseen aikaan. Severus hymyili.
He istuskelivat nojatuoleissa ja katselivat, kuinka tuli nuoli halkoja takassa. Severus piti hiljaisuudesta ja tunsi rentoutuvansa. Hän oli yhä hieman kitkeränä, että professori Dumbledore oli huijannut hänet tänne, mutta enemmän hän alkoi olemaan hyvillään. Weasleyt olivat ottaneet hänet vastaan kuin vanhan ystävän. Ystävän, jolle he halusivat tarjota unohtumattoman joulun. Severus ei voinut olla siitä vihainen.
Tonttuviiniä juotiin, takkatulta katseltiin ja sitten rupateltiin. Severus ei ollut vahvimmillaan kevytmielisessä rupattelussa, mutta Molly ja Arthur puhuivat paljon. Kertoivat kuulumisiaan iloisena ja hetken he elivät kuplassa, jossa sotaa ei ollut. Molly valitteli, miten hänen tätinsä reuma kiusasi ja Arthur, kuinka töissä oli kiireitä. Nekin asiat kääntyivät tarinoissa lopulta parhain päin.
Severus sai vain harvoin sanoja ulos suustaan, mutta Molly ja Arthur vaikuttivat aidosti kiinnostuneita siitä, mitä kerrottavaa hänellä oli. Se oli harvinaista.
Kun yö saapui ja takkatuli alkoi hiipua, Severusta alkoi painaa paluu kotiin. Kotiin, jossa häntä ei odottaisi kukaan. Ihan huomaamattaan hän oli alkanut nauttia lämmöstä, joka tulvi hänen sisimpäänsä Mollysta, Arthurista ja talosta, jonka aviopari oli itselleen rakentanut.
“Severus, on jo myöhä. Jäisit yöksi. Ei tarvitsisi pimeässä matkustaa”, Molly ehdotti yllättäen, kun Severus liikahti tuolissaan kuin valmiina lähtemään.
“Menen laittaamaan sinulle pedin valmiiksi”, Molly päätti ja kiirehti etsimään lakanoita ennen kuin Severus kerkesi sanoa vastaan. "Voi, vain keltaisia! Missä ovat punaiset", Mollyn ääni kantautui olohuoneeseen asti.
“Minusta on vaivaa”, Severus ei voinut olla sanomatta, kun Molly palasi.
“Höpsis! Ei yösydännä tarvitse kiirehtiä mihinkään. Ole kuin kotonasi! Kylpyhuone on aivan huoneesi vieressä, jos tahdot puhdistautua. Voit lainata Arthurin vanhaa pyjamaa. Se on vanha, mutta pehmeä!” Molly höpötti, kun Severus tunsi olonsa epätodelliseksi.
“Ihanaa joulua”, Molly sanoi heleästi. “Nyt kipin kapin yöpuulle”, hän patisteli samaan tapaan kuin aiemmin lapsiaan. Severus hymyili jälleen. Arthur ja Molly vaativat, että hän jäisi ja Molly halasi häntä hyvän yön toivotukseksi. Severus ei muistanut, milloin viimeksi häntä olisi halattu.
“Hyvää yötä, Severus”, Arthurkin toivotti.
“Hyvää yötä”, Severus mutisi. Posket punoittivat muustakin kuin tonttuviinistä.
Kun Severus makasi valveilla vierashuoneessa, hän katseli kattoa. Severus ei olisi koskaan uskonut viettävänsä joulua Weasleyden talossa, mutta kaikesta huolimatta he olivat ottaneet hänet vastaan kuin perjeenjäsenen. Ensimmäistä kertaa vuosiin Severus tunsi, kuinka hän kuului jonnekin. Vaikka vain hetken, mutta ainakin tänään hän sai olla osa perhettä.
