A/N: On sunnuntai ja Lucian päivä ja niin ollen myös tarinan päätösosan aika! Tässä osassa on kaksi kappaletta: yksi tuttuun tapaan alussa, jota voi kuunnella osan puoliväliin asti. Silloin tekstissä on mukana linkki, joka vie kappaleeseen, jonka Amanda ja Mikael laulavat duettona. Kehotan kuuntelemaan kappaletta rauhassa, jopa pysähtymään hetkeksi katsomaan sitä ennen kuin jatkat tekstissä eteenpäin
Valoisaa ja rauhallista Lucian päivää!
Sunnuntaiaamuna Lucia-kulkue kokoontuu yliopistolle valmistautumaan. Kaikki pukevat päälleen valkoiset kaavut, tytöille sidotaan vyötärölle punainen vyö ja käsissään he pitelevät kynttilöitä. Mikael ja Alexander, kulkueen tiernapojat, saavat päähänsä valkoisesta kartion malliset päähineet ja käteen suuren, kultaisen tähtikepin. Kahdelle kulkueen neidoista annetaan käsipuoleen korilliset aamulla leivottuja luciapullia ja piparkakkuja.
Mikael ei saa katsettaan irti Amandasta, joka on kulkueen kaunein. Hänen vaaleat hiuksensa ovat laineilla ja päähän asetettu kynttiläkruunu kehystää pyöreitä kasvoja. Amanda pudistaa huvittuneena päätään Mikaelin tiernapojan hatulle. He ehtivät tuskin jutella ennen kuin Maria käskee heidät yhteiseen äänenavaukseen. Sitten he jo astuvat minibussiin, jonka ovat vuokranneet päiväksi päästäkseen kaikkiin kolmeen esiintymispaikkaansa.
Lucian-päivän kiertue saa alkaa.
Ensimmäisenä he menevät kaupunginkirjastoon. Yleisössä on useita kymmeniä ihmisiä, ja Mikaelia hymyilyttää pienten tyttöjen ja poikien haltioituneet ilmeet näiden katsoessaan eläviä kynttilöitä Amandan kruunussa. Heidän esityksensä onnistuu moitteettomasti.
Vanhainkodin ovella Mikaelia alkaa kuitenkin jännittää. Hän oli soittanut mummille edellisiltana ja kertonut heidän tulevan seuraavana päivänä esiintymään, mistä mummi oli riemastunut ja luvannut kertoa kaikille tuttavilleen, että hänen pojanpoikansa on mukana vuoden Lucia-kulkueessa. Mikael toivoo, että kykenee vastaamaan odotuksiin. Vanhempiensa eron jälkeen mummista on tullut hänelle erityisen tärkeä.
He sytyttävät kynttilät hämärässä käytävässä ja alkavat lähtömerkin saatuaan hyräillä
Sankta Luciaa, kulkien hitaasti Amandan johdattamana ruokasaliin, jonne vanhainkodin asukkaat ovat kerääntyneet. Mikael yrittää vilkuilla, jos näkisi mummia, mutta ei näe pimeässä huoneessa kovinkaan kauas.
Amandan kirkas ääni ja heidän laulunsa taustalla täyttävät tilan eikä kestä kauaa, kun monien vanhusten poskille valuu kyyneleitä. Etenkin
Taivas sylissäin -kappaleen aikana niiskahdukset lisääntyvät. Kun kappale päättyy ja Mikael astuu Amandan rinnalle, hän ajattelee, että onneksi Lucian lauluja on monenlaisia.
Alexander nappaa käteensä banjon ja istuutuu tarjottuun tuoliin, Linnea asettaa viulun olalleen.
Sitten he alkavat soittaa.
(klik)Tunnelma ruokasalissa kohoaa heti ensisävelistä lähtien: ilahtuneita huudahduksia alkaa kuulua yleisöstä ja kun Amanda alkaa laulaa, yksi vanhainkodin työntekijöistä alkaa lyödä rytmiä pöytää vasten. Hymyt kasvoilla levenevät. Mikael vaihtaa katseen Amandan kanssa ja he jatkavat hymyillen laulua, antavat kaikkensa viulun ja banjon säestäessä.
Jag ser på eran skorsten grå.
För redeliga män.
Att kaffepannan hon är på.
Det är ingen dager än.
Ingen dager synes än.
Ingen måne lyser än för stjärnorna
på himmelen de blänka.Mikaelin sisällä kuplii ilo ja rakkaus, ja lopulta, heidän laulaessa viimeistä säkeistöä yhdessä koko kulkueen ja muutaman innokkaan vanhuksen kanssa hänen katseensa osuu vihdoin mummiin, jonka kasvoilla loistaa hymy ja liikutus. Se saa kurkun hetkeksi kuristumaan, mutta Mikael nielaisee ja jatkaa laulua viimeisiin sanoihin saakka.
Hän on niin ylpeä tästä kaikesta: Amandasta, heidän kulkueestaan, itsestään.
Valoa pimeyden keskellä. Sitä Mikael on huomaamattaan saanut itselleen. Se tuntuu melkein mahdottomalta uskoa.
*
He lähtevät vanhainkodista hymyillen ja kykenevät vain vaivoin hillitsemään ilon huudahduksensa bussiin asti. Matka jatkuu kohti kaupungintaloa. Mikael istuutuu Amandan viereen ja kun hän uskoo, ettei kukaan näe, hän tarttuu tämän käteen ja puristaa. Amanda vastaa hänen otteeseensa varmasti ja lämmöllä.
Myöhemmin
Ulkona sataa jälleen lunta.
Amandan kotona on vilskettä, kun kaikki kulkueen seitsemän jäsentä asettuvat istumaan kuka minnekin ja puivat innokkaina päivän onnistumisia. Kaupungintalolta kulkue oli saanut kiitoksena mukaansa ruhtinaalliset annokset riisipuuroa ja tähtitorttuja, joten Amanda oli ehdottanut jatkoja luonaan.
Mikael hämmentää lieden äärellä vuoroin glögiä ja puuroa, Amanda valmistelee muut tarjoilut. Kun muut ovat toisessa huoneessa ja he saavat hetken toisilleen, Amanda painaa hänen huulilleen nopean, mutta pehmeän suudelman.
”Meidän yhteislaulumme onnistui niin hyvin”, Amanda hymyilee, ja Mikael nyökkää.
”Näin mummin vanhainkodin yleisössä. Hän pidätteli kyyneleitä ja hymyili”, Mikael sanoo ja virnistää. ”Se on lupaava merkki siitä, että teimme vaikutuksen.”
”Olisi ollut hauska jutella hänen kanssaan”, Amanda sanoo järjestellessään piparkakkuja Mariskooliin.
”Voidaan mennä käymään siellä myöhemmin”, Mikael sanoo ja pysähtyy sitten miettimään. ”Tai siis… ei sinun tietenkään ole pakko, mehän olemme tunteneet toisemme vasta viikon verran. Ymmärrän hyvin, jos…”
Amanda pudistaa päätään hymyillen. ”Minä tulen mielelläni mukaan. Mietin, että voisin antaa hänelle yhdet tekemäni villasukat? Sinulle en kyllä tee omia vaan ajattelin opettaa sinua tekemään omat.”
Mikael jää tuijottamaan Amandaa sanattomana ja seuraa vierestä, kuinka tämä kävelee hänen luokseen, tipauttaa mantelin puuroon ja sekoittaa sen piiloon Mikaelin kädestä ottamallaan kauhalla.
Ihana, ihana Amanda.
Mikael saa vielä yhden suudelman poskelle ennen kuin he kantavat höyryävät kattilat ja muut tarjoilut huoneeseen ja istuutuvat sohvalle. Kaikki saavat kulhon ja lusikan ja ottavat vuoron perään puuroa, sirotellen sen päälle kanelia ja sokeria.
”Minä haluaisin pitää pienen puheen -”, Maria ilmoittaa ennen kuin he upottavat lusikkansa puurokulhoihin. ”- ja kiittää teitä kaikkia koko opiskelu-urani parhaimmasta Lucia-kulkueesta! Erityisen iloinen olen siitä, että te, Amanda ja Mikael, suostuitte lähtemään mukaan ja tekemään tästä kulkueesta erityisen upean.”
Mikaelia hymyilyttää. Hän nyökkää ja katsoo kaikkia ympärillään olevia ihmisiä, jotka on oppinut tuntemaan viikon aikana. Vielä viikon alussa vieraat kasvot ovat nyt tulleet tutuiksi, muuttuneet opiskelukavereiden kasvoiksi.
”Kiitos itsellesi”, Amanda sanoo säteillen ja kääntyy sitten katsomaan Mikaelia. ”Minäkin haluan kiittää Mikaelia, joka niin rohkeasti lähti esiintymään. Ja kiitos teille kaikille, jotka olitte mukana. Kanssanne oli ihana laulaa. Tämä oli hauska kokemus ja olen varma, että teimme perinteelle kunniaa, että saimme tuotua valoa pimeyden keskelle.”
Sanoja kunnioittaen he skoolaavat. Stereoissa soivat pehmeät joululaulut, ulkona pyryttää lunta, mutta sisällä on lämmintä ja lempeää. Mikaelin ja Amandan polvet koskettavat toisiaan, ja Mikael tuntee olonsa onnelliseksi.
Vaikka jouluaattoon on vielä puolitoista viikkoa, tämä päivä ja ilta Amandan ja uusien kavereiden kanssa on hänen joulunsa kohokohta.
A/N2: Kiitos, kun luit!
Tästä linkistä löytyvät englanninkieliset sanat
För rederliga män -lauluun, jos sanat jäivät mietityttämään.
Tässä taas on toisenlainen, myös upea versio kappaleesta (josta myös poimin mukaan tarinaan tuon erään työntekijän rummutuksen). Toivottavasti tästä tekstistä oli sinulle iloa, joululauluja ja ihastumisen ihanuutta myöten!
