Fandom: Harry Potter (jatkosijoitus: Hunajaherttua)
Ficin nimi: Säriseviä sointuja
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: slice of life, romance, joulu
Ikäraja: S
Paritus: Sirius/Remus
Yhteenveto: Jouluna 1995 Kalmanhanaukiolla
Vastuunvapautus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.
A/N: Lempiasiani jouluisissa Sirius/Remus -ficeissä on joulu 1995 Kalmanhanaukiolla, mielellään pienellä haikeudella ja romantiikalla höystettynä. Joten tässäpä sellaista! Kiitos kommenteista jälleen hiddenben, Kaarne, Rosmariini ja jossujb <3
Säriseviä sointuja
Kun Molly oli välttämättä halunnut siivota Kalmanhanaukion ruokasalin joulua varten, Sirius oli aluksi vastustellut. Lähes kaikki Kalmanhanaukiolla vierailevat kiltalaiset viettivät kuitenkin mieluiten aikaansa keittiössä – siellä oli kätevä pitkä pöytä, aina lämmin tulisija ja muutenkin kotoisampi tunnelma kuin muualla talossa. Siriuskaan ei tuntenut keittiön seinissä samanlaista päälle kaatuvaa painoa kuin muissa huoneissa. Nuorempana hän oli usein paennut puhdasverisyyden ahdistavaa etikettiä juuri keittiöön: se näyttäytyi hänelle turvallisena ja lämpimänä paikkana, siinä missä muut huoneet tuntuivat olevan synkkyydellä kyllästetyt. Ruokasali oli jo vuosia ollut käyttämätön ja kylmä, pöytä paksun pölykerroksen peittämä ja tummapuisten tuolien samettipehmusteet hutsunpaskan pilkuttamat.
Joulupäivänä Sirius ei ollut tunnistaa ruokasalia entisekseen. Kaikki pinnat ja kankaat oli puhdistettu, uudet verhot ripustettu ja matot tomutettu. Jouluaamun kattaus odotti valmiina pöydällä ja kuusi koristeltuna nurkassa. Jopa flyygeli oli otettu esiin suojapeitteensä alta ja Remus tutki sitä parhaillaan Mungdunguksen kanssa. Dung väitti osaavansa muutaman kelvollisen viritysloitsun ja naputteli koneistoa taikasauvallaan samalla, kun Remus painoi sormensa koskettimille. Siriuksen korviin särisevät soinnut kuulostivat juuri siltä, miltä pitikin.
”Aamiaista!” Fred ja George kuuluttivat yhteen ääneen, leijuttaen sisään valtavaa lautasellista paahdettuja leipiä sekä erilaisten hillopurkkien laivuetta. Ron seurasi perässä tuoden mukanaan keitettyjä munia, Harrylla puolestaan oli käsissään suuri kulho täynnä riisivanukasta.
Sirius hymyili. Weasleyn perhe ja Harry pyyhkivät ruokasalista viimeisetkin tunkkaiset muistot ja loivat tilalle uusia, kirkkaampia ja iloisempia. Remus soitti hiljaa pianoa ja hyräili käheällä äänellään, omiin ajatuksiinsa uponneena. Sirius tarkkaili häntä kahvikuppinsa takaa ja tallensi sävelet sydämeensä pahan päivän varalle. Hän ei juurikaan ollut nähnyt Remusta viime viikkoina, eikä ollut varma, kauanko tämä viipyisi jouluvierailullaan. Ajatus sai hänen hymynsä säröilemään ja oudon painon pesiytymään rintalastan taakse. Sirius haukkasi paahtoleipäänsä, yrittäen karkottaa tunteen mielestään.
Aamiaisen jälkeen hän ja Remus jäivät kahden. Weasleyt ja Harry lähtivät Arthurin luokse Mungoon Tonks ja Villisilmä saattajinaan. Dung oli kadonnut kuin tuhka tuuleen, eikä muitakaan kiltalaisia näkynyt. Sirius joi jäähtynyttä kahviaan ja hypisteli kaapunsa rispaantunutta hihaa. Remus laski kuppinsa asetille ja meni sitten soittamaan vielä pari kappaletta. Lopetettuaan hän sulki flyygelin kannen ja peitti soittimen huolellisesti tummanvihreällä liinalla.
”Kaunis soitin. Ollut varmasti kallis aikanaan”, hän sanoi, silittäen samettista suojapeitettä kädellään.
”Todennäköisesti”, Sirius vastasi. ”Saat sen omaksi. Ei minulla ole sille mitään käyttöä.”
”Eikä minulla tilaa”, Remus naurahti. ”Asuntoni on niin pieni, että hädin tuskin mahdun sinne itse.”
”Voit säilyttää sitä täällä. Sittenpähän sinulla on jokin syy tulla käymään.”
Remus vakavoitui.
”Siihen minulla on paljon tärkeämpiäkin syitä.”
Sirius tunsi Remuksen katseen tarttuvan silmiinsä. Sydän hakkasi kipeänä rinnassa ja yhtäkkiä hän tajusi, miten paljon oli kaivannut Remusta vierelleen. Kilta piti tämän kiireisenä ja vaikka Sirius oli iloinen, että edes toinen heistä pystyi olemaan kunnolla avuksi, oli yksinäisiä hetkiä ajoittain silti vaikea kestää.
Sirius ei ollut varma, kumpi heistä liikahti ensimmäiseksi. Seuraavaksi hän tiedosti hämärästi, että hänen kahvikuppinsa makasi kaatuneena pitsiliinalla, valuttaen sisältöään pöydän reunan yli matolle. Hän itse seisoi tuolinsa vieressä, toinen jalka kahvilätäkössä ja Remus oli siinä, aivan lähellä, varovaiset sormet hänen kaulallaan.
”Kai sinä tiedät”, Remus sanoi hiljaa ja silitti hänen leukaansa, ”että vaikka olisin poissa, en silti unohda sinua. Miten voisin?”
Sirius ei tiennyt, mitä vastata. Hänen kurkussaan oli pala, joka ei suostunut häviämään ja hänen kätensä tärisi, kun hän asetti sen Remuksen olkapäälle. Remus kiersi kätensä hänen ympärilleen, vetäen hänet tiukkaan halaukseen. Sirius puristi Remuksen kaapua käsiinsä, vastaten tämän syleilyyn lujemmin kuin olisi tarvinnutkaan.
”Remus”, hän sai lopulta sanottua. Remus piteli häntä hiljaa, silitellen hänen selkäänsä kuin sanoen, että ymmärsi. Lopulta Remus irrotti hänen kätensä hellästi ympäriltään ja vilkaisi kelloa.
”Onko sinulla radiota? Voisimme kuunnella Merlinin ritarikunnan joulupäivän puheen. Ja ehkä keittää lisää kahvia”, Remus ehdotti, siivoten kaatuneen kupillisen jäänteet pikaisesti pöydältä ja lattialta.
”Keittiössä pitäisi olla radio, ellei Dung ole jo myynyt sitäkin”, Sirius vastasi.
He laskeutuivat vieretysten alas keittiöön. Sirius löysi radion ja napautti sitä kevyesti sauvallaan. Auguurin jouluaamun tutut, surumielisen kauniit soinnut täyttivät huoneen. Remus veti hänet viereensä puusohvalle ja antoi hänen painaa päänsä syliinsä.
Radio särisi pöydän kulmalla, keittiössä oli lämmin, ja vaikka Kalmanhanaukio ajoittain tuntui enemmän vankilalta kuin kodilta, sillä hetkellä Sirius ei olisi vaihtanut minuuttiakaan pois.