Muistot
S
Alkusanat: Jonkinlainen hieman oikean elämän kokemuksiinkin viittaava ajatusvirtateksti. Jollakin lailla inspiraatiota antamassa Wiz Khalifan See You Again. Kommentteja, niin risuja kuin ruusuja, otan vastaan mielelläni (:
Siitä on kauan, oikeastaan jo ikuisuus. Kaikki alkoi nopeasti, arvaamatta ja ihmeellisesti. Alusta asti oli kuitenkin selvää, että se olisi jotain suurempaa, jotain mahtavampaa. Ensimmäiset yhteiset keskustelut, ne hetket - ne kertoivat jo tarinaa. Tarinaa siitä, mitä tulisimme olemaan.
Matka, se jonka teimme yhdessä, meidän matkamme, oli alussa haparoivaa. Haparointia, kyseenalaistusta, totuttelua ja uskoa. Uskoa siihen, että jonain päivänä ymmärrys tapahtuisi yhteydellä, jonain päivänä olisimme kahden sijaan yksi. Me vain taistelimme yli vaikeuksista, alamäistä takaisin tasaiselle ja siitä nousuun. Me teimme sen kaiken yhdessä, jatkoimme matkaamme eteenpäin ja voitimme jokaisen haasteen, joka meitä yritti vaikeuttaa. Kommunikointivaikeudet, eri ajatusmallit tai edes uudet kohtaamiset eivät meitä erottaneet. Me kävimme ne läpi yhdessä, annoimme niiden vahvistaa ja opettaa.
Se matka, joka meillä oli. Voiko sellaista sanoilla edes kuvata. Tuntui, että yhteistä aikaa oli vuosikymmeniä, vaikka oikeasti vain pari vuotta. Matkassamme oli sisältöä enemmän kuin monella on ikinä matkallaan. Mutta se olikin meidän omamme, erityinen ja upea. Sellainen, joka opetti. Opetti kestämään pettymyksiä, opetti olemaan parempi puolin ja toisin. Kasvatti sanattoman ymmärryksen, oman kielen välillemme. Toi mukanaan iloa, onnea, rohkeutta ja uskallusta. Luottamus, joka muodostui, oli vankkumaton. Yhdessä koetut täydelliset hetket, jotka muodostuivat matkamme sydämeksi, kaikkien vaikeuksien arvoisiksi.
Katsoessa kuvia matkalta, menneiltä ajoilta, näkee sen kaiken selvemmin joka kerta. Vaikeudet, huonot hetket, epätoivoiset ilmeet. Vastaavasti ilon, naurun ja hymyn, joita on varmasti paljon enemmän. Kuvista näkee sen, miten meidän välissämme vallitsee sanaton yhteisymmärrys, luottamus ja jotain vielä suurempaa. Jotain, jota nimittäisin sielujen kumppanuudeksi. Rikkoutumatonta luottamusta, onnea ja rakkautta. Niissä kuvissa olemme vain me omassa maailmassamme.
Viimeisessä yhteisessä kuvassa näkyy tyytyväisyys ja rauhallisuus. Mikään paha ei saavuta meitä, olemme siinä vain me kaksi. Tietämättöminä tulevasta, elämässä hetkeä, joka meillä on. Tietämättä, että vain viikkoa myöhemmin kaikki on toisin. Ei ole enää meitä, ei ole enää hetkiä. Hetkessä on poissa matkalta siivet, joilla jatkaa. Poissa se luottamus ja tavoitteet, jotka matkalla oli. Välissä kilometrejä toisensa perään ja yksi on jälleen kaksi. Kaksi erillistä, rikkinäisinä ja särjettyinä. Kaksi, jotka molemmat tietävät, että irtipäästäminen on pakollista. Jotka molemmat tietävät, että omat matkat on kuljettava, vaikka yhteinen tie katkesi.
Jäljelle jää tyhjyys, kaipaus, odotus ja tieto. Tyhjyys siitä, ettei ole enää uusia hetkiä, ei toista osaa meistä. Kaipaus, ettei yhteistä matkaa enää ole ja kaipaus, ettei voi palata menneeseen. Mutta myös odotus siitä, että vielä jonakin päivänä kaksi erillistä tietä kulkeutuu yhteen, muodostuakseen taas yhdeksi tieksi kahdelle kulkijalle. Muodostaakseen jälleen heidän yhteisen matkansa, jättäen yksin kuljetun ajan toiselle kerrottaviksi tarinoiksi. Jäljellä on tieto. Tieto siitä, että kunnes odotus palkitaan, on jäljellä muistot matkalta.
Muistot, jotka kantavat.
