A/N:Tästä tulikin pitkä ja jokseenkin siirappinen luku, varoitan!
Toivottavasti kukaan ei nukahda lukiessaan. Lukuiloa! ^^
Luku 3 - Rakas muisto
Kagome tuijottelee taivaalle tuntien penkin viileyden allaan. Yksi muisto on ollut todella piilossa pitkään, mutta nyt hän päättää antaa luvan sen tulla esiin. Hän huokaisee tyhjentäen mielensä kaikesta muusta.
Ehkä siitä tulisi parempi olo tällä kertaa? Tai sitten se vain tappaa minut... Kagome ajattelee ja sulkee silmänsä.
*****
Päivä alkoi taittua illaksi luusyöjän kaivolla. Kagome puristi tämän tutuksi tulleita puisia reunoja rystyset valkoisina. Hänen oli pakko päästä rauhoittumaan johonkin, tämä paikka oli hänelle tärkeä ja juuri sopiva siihen. Sango kysyi aiemmin hänen vointiaan ja Kagome kyllä tiesi, miksi tämä oli huolissaan hänestä.
Hän tunsi itsensä onnekkaaksi löytäessään Sangosta ystävän, jonka kanssa sai purkaa ajatuksia puolin ja toisin. Inuyasha ja Miroku eivät olleet todellakaan helpoimmasta päästä olevat matkakumppanit. Kagome ei ollut kuitenkaan oikein osannut antaa oikeita vastauksia tämän kysymyksiin. Hän tunsi itsensä jokseenkin levottomaksi ja kävi itsekseen läpi tuskastuttavia ajatuksiaan.
Silloin huoneessani Inuyasha lupasi suojella minua ja aikoi myös suudella, mutta... Hän taisi ajatella silloinkin vain Ki - Kagome ei kyennyt jatkamaan ajatustaan loppuun, tuntien pelkän ajatuksenkin tekevän vielä liian kipeää.
”Ja kun tulen tänne hetkeksi takaisin, saamme vain typerän riidan aikaiseksi keskenämme. Kuten aina... Eikö se jo kerro jotakin? Ei, meidän välillämme ei ole mitään muuta! Eihän se aiemminkaan ollut kaksinaamaista, koska meidän välillämme ei ole ollut mitään sellaista, niinhän? Hitto... Kunpa voisin jutella äidin kanssa, hän osaisi -”
Kagomen valtasi äkkiä ikävä tunne. Hän aavisti liian myöhään jonkun olevan ihan takanaan ja säikähti tuntiessaan käden olkapäällään.
Yritätkös pudottaa...? Hän ehti miettiä käännähtäessään huitaistakseen kättä, mutta tajuten sitten kompastuvansa ja putoavansa kaivoon.
Kagome sulki vaistomaisesti silmänsä odottaen putoavansa kaivon valon hohteeseen ja siirtyen omaan aikaansa tai pahemmassa tapauksessa rymähtävänsä kaivon pohjalle demonien luiden sekaan. Viime hetkellä hän kuitenkin tunsi kädet ympärillään ja jonkun vetävän hänet takaisin ylös. Kagome kyllä tunnisti sen jonkun kädet, sylin. Hän kohtasi kullankeltaiset silmät ymmyrkäisinä, tajuten olevansa nenätysten erittäin tutun hanyōn kanssa.
”Inu-yasha...” hän sai säikähdykseltään sanottua.
Molempien kasvot vaihtoivat väriä punaisempaan suuntaan huomatessaan, kuinka lähekkäin olivat, Inuyashan jostain syystä yhä pitäessä hänestä kiinni.
Miksi hän ei päästä...? Tosin ehkä ihan hyväkin... Kagome mietti hänellä ollen hieman outo olo. Tämä ei tiennyt, miten hyvin turralta tuntuvat jalat kantaisivat, jos Inuyasha irrottaisi otteensa.
Kagome ei tainnut ilahtua tulostani, mutta... Miksi en haluaisi päästää vielä irti hänestä? Inuyasha mietti kykenemättä liikkumaan.
”Oi... Oletkos kunnossa?” tämä kysyi pehmeästi.
”Voin... Vallan mainiosti!” Kagome vastasi kimeästi, pyristellen hieman hätääntyneenä irti Inuyashan otteesta.
Ei ei ei, tuo äänensävy on jo liikaa!Ei, älä mene vielä… Ähh. Inuyasha mietti harmistuen.
Kagome lysähti maahan nojaamaan kaivoon, räpytellen silmiään.
Sydämeni hakkaa, kuin viimeistä päivää säikähdyksestä... Vai jostain muusta syystä? Hiljaa nyt sitten, aivot! Kagome käski mielessään. Hän veti jalkansa rintaansa vasten ja hautasi kasvonsa puoliksi käsivarsiensa suojaan, tuntien äkkiä värin pakenevan kasvoiltaan.
Ei hitto, puhuinko aiemmin ääneen?? Kauanko Inuyasha on kytännyt, kuuliko hän minut? Hemmetin hiippailija!Inuyasha istuutui myös maahan Kagomen viereen.
Kumma olo... Mistä tämä pettymys kumpuaa? No mutta, estinpähän Kagomen kotiin karkaamisen! Inuyasha mietti tyytyväisenä itseensä.
”Olitkos lähdössä kotiin? Keh, ei kannattaisi hypätä pää edellä! Voi sattua, jos tuleekin vain pohja vastaan!” Inuyasha virnisti, Kagomen tuntiessa kiukun puuskan tahtovan ulos, eikä hän ehtinyt kummemmin vastustella.
”Senkin hullu, säikäytit minut melkein hengiltä! Onko pakko hiiviskellä noin??” hän kääntyi Inuyashan puoleen ja sylki sanat suustaan silmät kipinöiden, kavahtaen sitten vähän itsekin purkaustaan.
Inuyasha syöksähti lähemmäs Kagomea alkujärkytyksestä selviydyttyään.
”Olit karkaamassa kotiin, niinhän?! No anteeksi vain, että pelastin neiti nirppanokan putoamasta! Olisiko pitänyt antaa vauhtia, vai?!” Inuyasha haukahti takaisin.
He katsoivat toisiaan kiukkuisina, heidän otsatukkansa sekoittuen toisiinsa.
Hänhän näyttää jotenkin, surulliselta? Inuyasha huomasi, molempien katseiden leppyessä.
Perhana... Miksi näin aina käy? Tilanteet räjähtävät käsiimme, vain hetkessä. Vaikka toivoisin jotain aivan muuta... Tämä mietti.
Hän on niin... Liiankin lähellä! Kagome nielaisi kiihtymyksensä ravistaen päätään, perääntyen pois päin tästä.
”En ollut mitään karkaamassa, mitä sinä kuvittelet minusta?” Kagome kysyi mulkaisten tätä.
Joo joo, joskus olen lähtenytkin ilmoittamatta, mutta Inuyasha sen tilanteen itse silloin useimmiten on aiheuttanut.”Ikävöin vain välillä kotiin, nytkin minun pitäisi olla siellä”, hän sanoi anteeksipyytävään sävyyn.
”Täällä saan olla edes hetken vähän lähempänä kotia”, Kagome sanoi ja silitteli sormenpäillään polvessaan olevaa arpea.
Milloin Kagome on polvensa satuttanut? Miksei ollut näyttänyt sitä minulle silloin? Höh... Inuyasha katsoi tätä kummastuneena miettien.
Tuuliviiri näyttää hetkeksi laantuneen, mutta eikö hänen ole enää hyvä olla täällä…? Tämä murehti.
”Koti-ikävää podet, vai? Kaikki ikävöivät sinua aina takaisin tänne”, Inuyasha sanoi, tietäen kyllä hyvin, kuka eniten.
”Hm, niinkö?” Kagome katsoi Inuyashaa, joka nyökkäsi hymyillen.
”Kiitos, olet kiltti, kun sanot noin”, Kagome hymyili ja huomasi olonsa hieman kevenevän.
Inuyasha onnistui usein suututtamaan hänet, mutta myös ajoittain piristämäänkin.
”Keh, kunhan sanoin...” Inuyasha mumisi järsien heinänkortta, tuntien poskiansa kuumottavan.
Hetken hiljaisuus laskeutui heidän välilleen. Inuyasha selvitti kurkkuaan, samalla rapsuttaen kynnellä päätään. Hän mietti, miten kysymyksensä muotoilisi ja kysyi sitten Kagomen kauhuksi suoraan.
”Kagome... Mistä, tai paremminkin keistä sinä puhuit äskettäin, yksinäsi?”
Kagome punastui rajusti, hänen alkoi sittenkin tehdä mieli vain hypätä kaivoon ja kadota hetkeksi.
”Mit... Sinun - tai ylipäätään kenenkään ei pitänyt olla kuulemassa yksityisasioitani, senkin rontti!” Kagome äyskähti, hänellä ollen vaikeuksia pitää kiukkuaan kurissa.
Miksi Inuyashan pitää aina haastaa minua, pahimmalla hetkellä...Inuyasha pelästyi päättäen vaieta.
Miksi hitossa en ikinä opi?! Tuo nainenhan suuttuu nollasta sataan sekunnissa ja kohta käskee varmaan istua, ellen tuki turpaani ajoissa...Kunpa itsellänikin olisi yhtä hyvä nenä kuin Inuyashalla, olisin haistanut hänet jo kaukaa... Kagome mietti tuhahtaen. Hän yllätti sitten itsensäkin rohkeudellaan.
Ei kai tässä ole mitään menetettävää, kasvot vain.”Tiedät kyllä, meistä...” tämä sai sanottua, kuin asia ei olisi sen kummoisempi ollut.
”Eh-h...” Inuyasha kuuli kyllä tarpeeksi tajutakseen sen, mutta ei uskonut Kagomen ikinä myöntävän sitä hänelle näin.
Itsepähän kysyin... Ja minä kun ehdin jo hetken luulla, että hänellä olisi joku toinen...Kagome tunsi Inuyashan jähmettyvän vierellään. Ennen kuin tämä sai kokonaista sanaa sanottua, hän jatkoi hermostuneesti puhua pulputtaen.
”Sitä vain, ettei ole mitään... Öö... Sinä vain olet hirmu kiltti, kun huolehdit ja suojelet minua, kuten kaikkia muitakin ympärilläsi, koska niin sinä toimit. Ja sinä merkitset minulle paljon, mutta... Meidän välillämme ei taida olla mitään muuta, eihän? Tarkoitan, jos jotain muutakin olisi, asiat olisivat silloin ihan eri tavalla, eikö? Emme varmasti olisi näin melkein repimässä toisiltamme päitä irti, vaan... Tuota... Mmh...” Kagome yritti kuulostaa kepeältä, mutta pelkäsi pahoin, ettei onnistunut siinä kovin hyvin.
Pelkkä pahasti karannut ajatuskin... Miten väärin muotoilin tuon kaiken, apua! Ja unohdin melkein hengittää... Kagome ajatteli kauhuissaan, tuntien olonsa äkkiä heikoksi. Hän pakotti itsensä hiljenemään ja hautasi helottavat kasvonsa kämmeniinsä.
Vaan - repimässä mitä? Inuyasha tuli uteliaaksi, mutta tiesi, ettei uskaltaisi kysyä. Hän oli kuin patsas, uskaltamatta katsoa Kagomea tai hädin tuskin hengittää.
Ei mitään muuta? Olenko sitten vain kuvitellut kaiken... Hän yritti käsitellä kaikkea juuri kuulemaansa, mutta rajut sydämen lyönnit ja liian lujaa laukkaavat ajatukset tekivät sen vaikeaksi.
Onneksi en ole nyt ihmisen muodossani... Tämä mietti, kuullen sitten Kagomen jatkavan.
”Olemme vain hyviä ystäviä, niinhän?”
Vaikka rakastankin sinua enemmän kuin mitään, en vain pysty sanomaan sitä sinulle... Kagome lopulta puuskahti, loppuosan tosin vain mielessään.
Hän olisi halunnut tukkia oman suunsa, että välttyisi enemmältä nöyryytykseltä. Suu, eikä mikään muukaan kehonosa totellut juurikaan hänen käskyjään sillä hetkellä. Kagome ei uskaltanut katsoa Inuyashaan päinkään, peläten liikaa tämän reaktiota. Hänen oli vain pakko saada selvyys tai hän oli tulla hulluksi. Silti katumus iski Kagomeen, kuin kylmä kivi ja tilanne alkoi nolottaa häntä pahanpäiväisesti.
Miksi menin vastaamaan yhtään mitään, mitä hemmettiä minä tein?? Miten voin enää ikinä katsoa Inuyashaa silmiin? Mitä jos hän puhuu muille tästä, siitä miten tuo typerä nainen ehkä kuvitteli heidän välillään olevan jotain? Jos vain raahaisinkin hänet kotiini hetkeksi ja yrittäisin hiljentää hänet koko asiasta? Kohta hän varmaan vain räjähtää nauruun... Kagome ei tiennyt mitä tekisi, poskien melkein polttaessa hänen käsiään ja pakokauhun kasvaessa sisällään.
Inuyasha nojasi mietteissään päätään kaivon reunaan tuijottaen taivaalle, kädet piilotettuina kimonon hihoihin.
Mitä hän oikein tarkoitti? Hänen sydämensä lyö hurjana... Mistä tämä kaikki nyt tuli? Toivoiko hän, että olisi - jotain muutakin? Vai toivonko nyt vain itse Kagomen toivovan heillä olevan jotain muutakin? Inuyasha huokaisi, pää kun ei meinannut pysyä enää millään menossa mukana.
Hemmetti, olet tärkeä minulle, enemmänkin! Kunpa vain uskaltaisin...”Niin, kai? Olet paras ystäväni”, Inuyasha sanoi varovasti, kuin koittaen tikulla jäätä.
Katuen sitä tosin saman tien, lätkäisten kämmenensä otsaansa.
Suu on aina edellä, hitto vie... Eikö minussa ole tosiaan tarpeeksi miestä myöntämään tunteitani, mutta miekkaa heiluttamaan kyllä milloin vain?!Paras ystävä. Kagome säikähti omaa vatsanpohjaan jysähtävää pettymystään, vaikka kuvitteli pahinta osaavansa odottaakin.
”N-niin ajattelinkin, niin lienee paras... Minun pitää mennä -” Kagome totesi ja yritti nousta nopeasti lähteäkseen, itkun ollessa liian lähellä.
Mitä muuta minä oikein edes kuvittelin...”Oi, odotas vähän! Älä mene -”
Et ole todellakaan livistämässä mihinkään! Inuyasha sanoi toimien nopeasti.
Kagome ei päässyt ylös saakka, kun Inuyasha jo kaappasi tämän syliinsä.
Ole kiltti, jää vielä...”Inuyasha, mitä sinä... Päästä minut!” Kagome halusi surkeasti niin kauas hänestä, kuin kykenisi, mutta Inuyasha ei hellittänyt otettaan.
Kagome yritti rimpuilla pois Inuyashan läheltä, hänen oli vain pakko päästä pois.
Torjutuksi tuleminen sattuu näköjään aina vain enemmän... Hemmetin tunteet!”Rauhoitu, nainen! Lakkaa riehumasta!” Inuyasha yllättyi hieman Kagomen voimista, vaikka tällä ei mahdollisuuksia häntä vastaan ollutkaan.
”Irti, kuulitko, senkin idiootti!” Kagome huusi hurjana.
”Kuuntele nyt hetki -”
”En halua kuulla! Päästä minut! Inuyasha, is-”
”Kagome, EI!” Inuyasha huudahti ja peitti hädissään kädellään tämän suun, tuntien helminauhan jo kiristyvän uhkaavasti kaulallaan.
”Ä-älä sano sitä sanaa! Haluan puhua kanssasi, meidän on pakko puhua tai halkean!” Inuyasha huusi, äänessään kuuluen epätoivo.
Kagome jähmettyi paikoilleen.
Estikö Inuyasha juuri käskyn?! Inuyasha tuntui olevan yhtä pihalla siitä, mitä tapahtui.
”A-anteeksi, Kagome... En ikinä toiste yritä estää käskyäsi, lupaan, mutten voinut muuta... Älä vain sano sitä nyt, ole kiltti, ethän sano sitä?” Inuyasha sopersi kuin hengästyneenä ja Kagomen pudistaessa päätään, hän otti hitaasti kätensä pois tämän suulta olettaen, että tämä vähintään purisi häntä.
Kagome oli kuitenkin rauhoittunut hieman. Vaikka tilanne oli kuinka kaoottinen tahansa, hän huomasi miten hyvä Inuyashan sylissä oli olla.
En ole edes tajunnut, kuinka olen kaivannutkin sitä, että joku pitäisi lähellään. Että hän pitäisi lähellään... Tämä kääntyi katsomaan Inuyashaa, joka oli kalpeana pää painuksissa, näyttäen huonovointiselta. Kagome alkoi huolestua tuntiessaan Inuyashan vapisevan.
Inuyashalla oli melkoisesti tekemistä saada itsensä rauhoittumaan, tämän käydessä päässään läpi kauhuskenaariota.
Mitä olisi käynyt, jos käsky olisi toteutunut Kagomen ollessa lähelläni? Hän olisi voinut -”Inuyasha?” Kagome kosketti hänen käsivarttaan, saaden tämän värähtämään ja nostamaan päänsä.
”Hei, m-minä jään, ei hätää”, Kagome sanoi hiljaa ja vaikka Inuyasha näki tämän kasvoilla huolen, jostain kumman syystä se vain rauhoitti häntä.
”Kagome, tajuatko, että tässä olisi voinut käydä todella huonosti??” Inuyasha kysyi tarttuen tätä tiukasti olkapäistä, silmät näyttäen pelokkailta.
”Olisin murskannut sinut alleni, jos käsky olisi toteutunut. En todellakaan tiennyt, ehdinkö ajoissa tai onko sitä edes mahdollista estää, mutta oli pakko yrittää...” Inuyasha sanoi vaieten, antaen käsiensä valahtaa voimattomina alas.
Inuyasha... Voi taivas, mitä olin aiheuttaa! Kagome tunsi kylmänväreiden kulkevan lävitseen.
Hänen on täytynyt käyttää hurjan paljon voimiaan estääkseen käskyä toteutumasta...”Anteeksi... E-en ymmärtänyt yhtään varoa -” Kagomen silmät täyttyivät kyynelistä, hänen vihdoin ymmärtäessään tilanteen vakavuuden.
Inuyasha pudisti päätään ja veti nyyhkyttäjän lujaan halaukseensa.
”En tiedä mitä olisin tehnyt, jos olisit -” tämä ei kyennyt lopettamaan lausettaan.
”Inuyasha, taisit pelastaa juuri henkeni, kiitos...” Kagome kuiskasi.
Inuyasha tunsi Kagomen lämpimän hengityksen kaulallaan. Hän upotti kasvonsa tämän hiuksiin tietäen, että Kagomen tuoksu oli jotain sellaista, mitä hän ei tulisi koskaan unohtamaan.
Kagome ei tiennyt kauanko heidän halauksensa oli kestänyt, mutta hän tunsi sen rauhoittavan molempia. Ties mistä Inuyasha halusi vielä puhua, Kagome ei vain ollut varma kestäisikö enää kuulla, mitä tällä oli sydämellään. Mutta hän ei voinut lähteä nyt, juuri siihen hänen kuului jäädä.
Miksei tätä ole voinut tapahtua aiemmin, miten hyvä näin onkaan olla... Inuyasha mietti silmät suljettuina Kagome sylissään. Hetken päästä Kagome liikahti hieman kauemmas ja tutki Inuyashaa.
”Olethan kunnossa?”
Onneksi hän näyttää olevan jotenkin entisellään... Kagome kysyi huolissaan, Inuyashan nyökätessä vastaukseksi.
”Sinä?” tämä kysyi huomatessaan Kagomen olevan hieman kalpeahko kasvoiltaan.
”Olen, mutta... Saanko jäädä tähän, hetkeksi?” Kagome halusi varmistaa, hän hän oli juuri äsken pyrkinyt siitä vain hulluna pois.
Inuyasha yllättyi, mutta tunsi sisällään pelkkää iloa ja puna tämän kasvoilla saattoi paljastaa sen Kagomellekin.
”Pah, ihan kuin päästäisin sinua edes lähtemään...” Inuyasha sanoi katsomatta tätä silmiin.
Saat jäädä niin kauaksi aikaa, kuin ikinä haluat.Kagome helpottui vastauksesta, sen saaden hänen olonsa levollisemmaksi. Hän päätti ottaa paremman asennon ja kosketti Inuyashan kättä ottaessaan tukea tästä.
”H-hemmetti, sinähän olet jääkylmä! Pöhkö, olisit sanonut palelevasi”, Inuyasha sanoi riisuen päältään punaisen kimononsa ja heilautti sen Kagomen ympärille.
”Turha katsoa noin. Tarkenen hyvin ilmankin, toisin kuin sinä”, Inuyasha sanoi asetellessaan kimonon Kagomen ylle niin, että se muodosti myös hupun tämän päähän.
”Parempi?” Inuyasha varmisti, katsellen tätä hetken.
Tuo sopii sinulle hyvin...”K-kiitos, en huomannut miten viileää jo onkaan tullut”, Kagome sanoi kiitollisena, muttei olisi halunnut Inuyashankaan kylmettyvän.
Niin lämmin, hänen lämpönsä...”En halua, että sairastut. Nyt ei ole aikaa sellaiseen”, Inuyasha sanoi ja otti Kagomen tärisevät kädet omiensa väliin ja hieroi niitä, jotta ne lämpenisivät.
Kagome ei kyennyt kuin tuijottamaan heidän käsiään, tuntien miten lämpö levisi kimonosta ja Inuyashan käsistä omaan kehoonsa.
Tekevätkö parhaat ystävät - näin? Hän mietti sydän pamppaillen.
”Kagome, meidän lienee aika puhua, kaikesta”, Inuyasha sanoi hetken hiljaisuuden vallitessa, herättäen tämän ajatuksistaan ja vapauttaen, vastentahtoisesti tosin, hänen kätensä.
Kagome tiesi sen itsekin, mikä oli lopputulos, se jäi nähtäväksi.
Kaikesta huolimatta, en voi tunteilleni mitään. Aivot - tai sydän, antaa palaa sitten.”Selvä”, hän sanoi yrittäen pysyä reippaana ja piilotti nyt lämpimät kätensä kimonon alle.
Inuyasha mietti ankarasti ja koetti asettaa sanansa oikein. Hän ei halunnut pilata tätä, mutta hän tiesi osaavansa tehdä sen liiankin hyvin.
Nyt et peräänny, mies! Inuyasha rohkaisi itseään. Tämän pään päällä olevat korvat vaipuivat muutaman tuuman alaspäin, samoin kuin katsekin.
”Kagome, haluan pyytää anteeksi, mitä typerää ikinä olenkin matkamme varrella tehnyt. Nytkin ja aiemmin kylässä sain sinut vain suuttumaan, sanon kai aina väärät asiat tai asiat väärin. Ja välillä olen vain kai ollut todella sokea sille, mitä ympärillä tapahtuu. Tosin et ole päästänyt kyllä mitenkään helpolla minuakaan, muutaman istu-käskyn olen varmasti kärsinyt syyttömänä...” Inuyasha sai sanottua.
Oho, hän aloitti... Kagome oli ymmällään Inuyashan puhetulvasta. Hän oli samaa mieltä, mutta vaikeni vielä.
”Toisaalta taas, tarkemmin kun miettii, niissäkin tilanteissa on tainnut syytä olla minussakin...” tämä mutisi haroen tukkaansa hermostuksissaan.
Kagome kuunteli ja nypläsi Inuyashan kimonoa, hämmentyen hieman hänen käyttäytyessään niin.
Kuka olet ja mihin olet kätkenyt kärttyisän ystäväni? Hän ei voinut olla miettimättä.
Shippo sinä et ainakaan voi olla, tuuhea häntä olisi paljastanut hänet aikoja sitten.”Mutta... Silloin kerran tuntui siltä, että olin mokannut jotenkin todella pahasti, kun sanoit vihaavasi minua. Se tuntui, hitto soikoon, kuin veitsen iskulta selkään”, tämä puuskahti.
Sydämeen ehkä sittenkin...”Enkä ikinä haluaisi sinun tuntevan vihaa minua kohtaan. En - voi näköjään unohtaa sitä”, Inuyasha muisteli silloisia Kagomen sanoja ja ne tuntuivat viiltävän syvältä vieläkin.
Kagome nosti katseensa.
Tuntuu kurjalta nähdä hänet tuollaisena... Inuyashan on täytynyt tosissaan miettiä näitä asioita, kun ne vaivaavat häntä vieläkin.Inuyasha vaikeni ja huomatessaan Kagomen tuijotuksen, hän katsahti tähän kulmiensa alta.
”Mitä nyt, sanoinko jotain outoa?” tämä kysyi, näyttäen kohta menettävän itsehillintänsä.
Kagome pudisti nopeasti päätään ja jatkoi rauhoitellen.
”Ei, et sanonut, tulin vain vähän surulliseksi sanoistasi. En todellakaan tiennyt, että mietit vielä menneitä noin. Ja niin - saat anteeksi”, Kagome laski hymyillen kätensä Inuyashan kädelle.
”Anteeksi, Inuyasha”, hän jatkoi katsoen tätä silmiin ja todella tarkoittaen sitä.
”En minä vihaa sinua. En edes kykenisi siihen, vaikka olisit minulle ollut kuinka ilkeä tahansa. Ja ei, et onneksi ole enää yhtä ilkeä, kuin alkuaikoinamme”, Kagome jatkoi nopeasti, kun huomasi Inuyashan valmistautuvan nousemaan puolustuskannalle.
”En vain osannut kuvitella, että olisimme tässä näin sen jälkeen, kun yritit saada minut hengiltä ja viedä Shikon-kuulan”, tämä sanoi, mutta hymyillen.
En minä ole niin ilkeä enää, enhän…? Inuyasha mietti ja oli valmis heittämään vastalauseensa, mutta nähdessään Kagomen tälle suoman hymyn, ei hän voinut kuin sulaa hymyyn itsekin.
Hän ei vihaakaan minua, miten sen kuuleminen voikin olla näin vapauttavaa?”Hei, en minä tosissani yrittänyt... Ja paraskin puhumaan! Olen ollut muutaman kerran nuolesi kohteena, muistatkos?” Inuyasha sanoi nostaen etusormensa Kagomen nenän eteen.
Kagome kosketti hellästi Inuyashan poskea, saaden tämän katsomaan häntä hämmentyneen näköisenä.
”Mutta en tainnut olla niissä tilanteissa ihan omaitseni, enhän?” Kagome kysyi katsoen tätä vino hymy huulillaan.
Inuyasha ei löytänyt enempää puolustelevia sanoja ja laski kätensä alas. Kagome tunsi hänet jollain tapaa jo liiankin hyvin, mikä tuntui hänestä jotenkin erikoiselta, mutta hyvällä tavalla.
”En tuntenut sinua silloin. Olit vähän kuin vihollinen, kummallisissa vaatteissasi. Oli vain sekava, petetty olo herätessä kirouksesta. Tuntien sen kaiken pahan tapahtuneen, kuin vasta edellisenä päivänä. En tiennyt muusta. Kyläläisetkin olivat heti kimpussa...” Inuyasha mutisi.
Enkä tiennyt vielä, että tahdon oppia tuntemaan sinut läpikotaisin...”Minä ymmärrän. Eikä mennyt kauaakaan, kun toisena hetkenä olit tukkimassa kaivoa, etten pääsisi enää kotiin. Toisena taas työntämässä väkisin alas kaivosta ja tukkimassa sitä, etten pääsisi enää palaamaan. Koska halusit suojella minua, niinhän? Ja nyt... Kaivo näyttää yhdistävän meidät aina jotenkin", Kagome sanoi hymynkare huulillaan.
Katsoessaan Inuyashaa silmiin, hän yllätti itsensä miettimästä, miten paljon niistä pitääkään. Erityisesti silloin, kun katse on levollinen kuten nyt, jopa lempeä. Usein kun hän oli vain nähnyt noiden silmien salamoivan, milloin mistäkin syystä.
Haluaisin sinun vain olevan onnellinen... Kagome laski ujosti katseensa herätessään mietteistään.
”Kun sanoin sinulle silloin niin, olin vain kovin pahoilla mielin, liian monesta syystä. Enkä kyennyt estämään itseäni, joten purin pahan oloni sinuun. Toimin väärin ja taisin enemmänkin vihata vähän itseäni. Omasta tahdostanihan minä tänne jäin, koska halusin ja sinä annoit minun jäädä. En vain - kai osannut kuvitella miten paljon se tulisi... Unohda, ei sillä ole enää väliä. Ehkä minusta välillä tuntui, että siedit läsnäoloani vain, koska kykenen näkemään kuulan sirpaleet. Totta puhuakseni, pelkäsin tehneeni virheen jäädessäni - pienen hetken. Tietämättä, mitä oikein olen sinulle -” Kagome selitti.
Inuyasha kuunteli tarkkaavaisesti, kunnes tunsi, että hänet oli pakko keskeyttää. Tarttuessaan äkisti Kagomea kädestä, tämä nosti katseensa.
”Ka-gome, vaikka välillä osaat olla todella holtiton, hankala ja haastava... Ja-ja joskus voi vaikuttaa siltä, että vain kuristamme kohta toisemme, en silti halua menettää sinua minkään typerän riidan takia. Ymmärrätkö ollenkaan, miten paljon välitän sinusta?” tämä sanoi vakavana.
Ja miten helvetin vaikeaa sitä on ollut myöntää...”Eh, minä...”
Mitä oikein tapahtuu? Kagome mietti, sydän jättäen muutaman lyönnin välistä.
Niin minäkin sinusta, mutta...”Ja ei, se ei todellakaan ollut virhe, että jäit. Et ole kulkenut mukanani vain, koska löydät Shikonin sirpaleita, olet mukanani koska... En olisi mitenkään selvinnyt näin pitkälle ilman sinua vierelläni, tiedä se. Huomioiden myös muut; Sangon, Mirokun, Shippon, Kiraran, olet heillekin todella tärkeä - ystävä”, Inuyasha katsoi puhuessaan Kagomen kättä kädessään, tämän kuunnellessa hiljaa.
”Kauheinta tällä matkalla on ollut kuitenkin melkein menettää sinut kokonaan, kerran jos toisenkin. Nähdä miten sinuun on sattunut... Se on ollut vaikeaa, varsinkin jos en ole pystynyt auttamaan millään tavalla”, Inuyasha jatkoi lempeämmin, Kagomen huomatessa tämän käyvän läpi eri tunnetiloja.
”Erityisesti silloin, kun näin sinut, Sangon ja Mirokun elottomina... Shippon kertoessa, ettette enää hengitä... Ja kuulla se karmea hiljaisuus, kun en kuullut kenenkään teidän sydämen enää lyövän. Muistin miten opetit meille kerran, miten löytää pulssi kädestä tai kaulalta. En kyennyt edes kokeilemaan, koska jo tiesin, ettei sitä löytyisi keneltäkään teistä... Tunsin menettäneeni syyn jatkaa matkaa, jääväni vähitellen taas yksin pieneen, allani murenevaan maailmaani ja se oli omaa syytäni. Olen usein miettinyt, miten ikinä pystyisin palaamaan sinun aikaasi, hengettömän ruumiisi kanssa ja kohdata surunmurtama perheesi...” Inuyasha puhui hiljaa, vaieten hetkeksi.
Kagome katsoi tätä kyyneleisin silmin.
Inuyasha todella välittää, kantaa huolta koko ajan... Hän mietti tämän jatkaessa.
”Olen nähnyt sen painajaisissani, tuntenut painavan syyllisyyden ja se on repinyt minua hiljaa kappaleiksi. Kuullut Kogan sanat yhä uudelleen, mitä hän sanoi silloin tajutessaan, että olit ollut hengenvaarassa takiani. Miten kylmät kätesi olivat, ennen kirsikankukan punaiset poskesi kalpeat... Miten hän ei ikinä olisi antanut sinulle käydä niin. Totuus on, että olet takiani ollut niin usein vaarassa, että on ihme, kun olet vielä siinä. Ja taivaan kiitos olet”, Inuyasha sanoi pyyhkien Kagomen kyyneleet tämän poskilta.
Minun ihmeeni...”Mutta saimme teidät takaisin, kiitos miasman poistaneen Myoga punkin. Ja myös toivon siitä, että olemme yhdessä koko matkan ja sen jälkeen. Suojelen henkeäsi oman henkeni uhalla, kuten lupasin. Joten, saat anteeksi”, Inuyasha päätti puheensa, puristaen hellästi Kagomen kättä kädessään.
”Kiitos, Inuyasha...” Kagome nyökkäsi tälle hitaasti, miettien kaikkea juuri kuulemaansa.
Inuyasha tajusi vasta nyt vapauttaa Kagomen käden ja oli rapsuttavinaan korvaansa. Kun tämä ei hetkeen sanonut mitään, Inuyasha alkoi muuttua hieman kärsimättömäksi.
”No, oletkos nyt edes hieman iloinen?” Inuyasha kysyi silmät tuikkien innostuksesta.
”Hm?” Kagome katsoi tätä kysyvän näköisenä.
”No kun puhuin sinulle näin, kerroin tunteistani ja ajatuksistani... Sanoit silloin kerran, että se tekee sinut iloiseksi ja - etten ole yksin...”
Hittolainen, miksi tuollainen ilme? Teinkö sinut kuitenkin vain surullisemmaksi...? Inuyasha mietti huolestuen katsoessaan tätä.
Hän nyökkäili pienesti hymyillen, sillä hän oli kyllä iloinen kuullessaan Inuyashan ajatuksia. Heillä oli ollut ihan liian vähän aikaa jutella kahdestaan. Kagomesta vain tuntui, kuin kaikki tunteet olisivat olleet jotenkin solmussa hänen sisällään, osaamatta erottaa niitä enää kunnolla toisistaan.
Hmph. Jokin tässä mättää silti, nainen! Inuyasha mietti ja katsoi tätä epäluuloisena.
Olet liian hiljainen, et ole ikinä näin kauaa tuppisuuna.Kagome harkitsi pitkään uskaltaisiko kysyä asiasta, mikä oli painanut hänen mieltään jo tovin.
Kerran kun tässä nyt avaudutaan... Hän huokaisi syvään, päättäen uskaltaa.
”Inuyasha...” Kagome aloitti, tuntien palan jo nousevan kurkkuunsa.
Inuyashan ilme kirkastui hetkeksi, muuttuen sitten hyvin äkkiä toiseksi, nähdessään Kagomen ilmeen tämän jatkaessa.
Miksi hän näyttää tuolta... Saamari, teinkö minä jotain väärin?”Taidat nähdä edelleen minussa vain Kikyon, niin kuin aiemminkin, niinhän? Näetkö hänet, kun joskus pukeudun, kuin miko? Et voinut edes katsoa minua silloin... Tuoksunko samalta ja vain siksi luulet - pitäväsi minusta? Tiedän, että olen hyödytön nyt, koska voimani ovat poissa, mutta... Olen yrittänyt sanoa miljoona kertaa, että olen Kag -!” Kagome lopulta parahti äänellä, jota ei ollut tunnistaa sen säröillessä, vaikka hän kuinka yritti kuulostaa vakuuttavalta.
Ei voi olla totta... Miten en ole huomannut tätä aiemmin, hän luulee edelleen...! Inuyasha pudisti päätään järkyttyneenä kuunnellessaan tätä.
”Kuules nyt ja hyvin!” Inuyasha keskeytti tarttuen tiukasti tätä olkavarsista ja pakottaen katsomaan itseään silmiin.
Kagome näytti murtuneelta ja se satutti Inuyashaa vietävästi.
On minun syytäni, että tunnet vieläkin noin... Hän murisi mielessään.
”Kun katson sinua, näen tasan tarkkaan vain sinut itsesi, oli ylläsi mitä tahansa”, hän vastasi lujasti.
”Sinun ei ikinä, ikinä enää pidä joutua edes miettimään moista!” Inuyashalla alkoi olla toivoton olo.
Miten ihmeessä vakuutan sinut? Aluksi näin kyllä Kikyon piirteitä, mutta pian opin näkemään sinut vain omana itsenäsi ja hyvä niin.”Sinulla on oma sydämesi, josta pitää huolta ja joka kuuluu ainoastaan sinulle. Ja tuoksut ainoastaan ja yksin itseltäsi - hemmetin hyvältä, ymmärrätkö, Ka-go-me?” Inuyasha sanoi pehmeästi, hymyillen rohkaisevasti ja tarkoittaen jokaista sanaansa.
Hän hellitti otettaan toivoen, että Kagome vihdoin uskoisi häntä.
Kagome yritti rauhoittua, sillä sydän hakkasi hänen rinnassaan niin lujaa, että jo pelkäsi sen puolesta.
Hemmetin hyvältä? Hän pitää tuoksustani... Kagome tunsi punastuvansa koko ajan enemmän.
Tältäkö se tuntuu, olla pohjattoman onnellinen? Kun tekee mieli kiljua riemusta sydämensä kyllyydestä?Pelko hänen sisältään tuntui kaikkoavan. Ajat olivat olleet kovin vaativia, oli hän kummassa ajassa tahansa, eikä hän kunnolla muistanut, milloin viimeksi olisi tuntenut olonsa niin hyväksi. Hän ei voinut olla ajattelematta, miten suloiselta Inuyasha näytti juuri nyt, miten kauniisti hän puhui. Kyynel putosi Kagomen poskelle, ennen kuin hän ehti estää. Inuyasha huomasi tämän, napaten kyyneleen sormelleen.
”Hei, ei enempää näitä, jooko? Olen nähnyt noita pieniä helmiäsi niin kovin usein, eivätkö ne koskaan lakkaa satuttamasta sinua?” Inuyasha kysyi hieman murheellisena.
Kagome laskeutui kokonaan Inuyashan syliin, painaen toisen korvansa tämän rintaa vasten. Inuyashan hengitys salpautui hetkeksi, mutta tämä antautui pian tutulle ilon tunteelle. Hän laittoi kätensä Kagomen ympärille rutistaen tätä.
Tuntuu niin hyvältä Kagomen ollessa lähellä, tuntuukohan hänestä samalta...?”Eivät ne aina satuta, päinvastoin”, hän selitti sulkien silmänsä.
Hän kuuli Inuyashan sydämen lyövän epätavallisen lujaa, mutta tämä vaikutti kuitenkin päälle päin rauhalliselta.
Ehkä se on jokin hanyō juttu... Kagome mietti Inuyashan silittäessä tämän hiuksia, niin kuin hänen äitinsä oli tehnyt joskus hänelle rauhoittaakseen.
”Lyön pääni pantiksi siitä, että olet itkenyt omassa ajassasi paljon vähemmän”, Inuyasha mutisi.
Olet itkenyt takiani ihan liikaa...”Inuyasha... Olen tuntenut täällä, tässä ajassa enemmän, kuin koskaan ennen missään - sinun kanssasi”, Kagome tunnusti, itselleenkin.
Inuyashan sydän veti ylikierroksia, eikä hän meinannut kyetä saamaan sitä rauhoittumaan.
Liekö tämä se oikea tunnelma, mistä Kagome on puhunut? Siltä se ainakin tuntuu, luulen niin... Nyt. Tai ei koskaan. Hän mietti keräten rohkeutta.
Ja teroitan kynteni jokaiseen, joka uskaltaa kytätä meitä salaa! Inuyasha ajatteli vilkaisten heidän ympärilleen, havaitsematta muita lähistöllä.
Ole mies, toimi!”Kagome - en osaa sanoa, onko meidän välillämme ollut jotain...”
Keh, onko siinä muka jotain epäselvyyttä... Inuyasha piti tauon ja jatkoi hitaasti.
”Mutta toivon ettet pahastu, kun varmistan, että välillämme ehdottomasti on jotain...”
Tämä sai Kagomen kohottautumaan varovasti Inuyashan sylistä, katsoen tätä uskomatta korviaan.
”Sinä, mitä...?” Kagome yritti kysyä, vaikka Inuyashan katseessa ei todellakaan ollut mitään epäselvää, jolla hän kahlitsi tämän.
Inuyasha veti tätä hieman lähemmäksi itseään.
Hän haluaa suudella minua - vieläkin... Kagome ajatteli, tietäen vastauksensa ja kohtasi Inuyashan huulet.
Ja minä häntä.Inuyasha pelkäsi kohta heräävänsä unesta, parhaasta unesta ikinä.
Rakas Kagome, minun Kagomeni... Hän ei voinut uskoa, että oli vihdoin uskaltanut näyttää tunteensa uudelleen näin. Ja vielä vähemmän sitä, miten Kagome vastasi niihin.
”Inuyasha, e...” Kagome aloitti perääntyen hieman, laskien ujosti päänsä ajatusten risteillessä mielessään, miten sattui.
”Vastauksesi taisi olla ”en pahastu”, vai?” Inuyasha kysyi onnellisena, katsoen tätä pää kallellaan.
Kagome vain hymyili, mutta vastauksen pystyi näkemään hänestä, vaikka kilometrien päähän.
”Mutta e-hei, enemmän kuin parasystäväni, tuo ei ikävä kyllä riittänyt vielä siihen...” Inuyasha sanoi käheästi katsoen tätä silmiin.
Nehän - kimaltavat! Hän mietti hymyillen onnessaan liu’uttaessaan kätensä Kagomen niskaan hiusten sekaan, vetäen tämän toiseen suudelmaan.
Inuyashan kosketus oli tehdä Kagomen hulluksi.
Minua ei ole ennen suudeltu näin... Hän mietti tuntiessaan vatsanpohjassaan tunteen, joka sai hänet tahtomaan yhä lähemmäksi tätä. Kagome ripustautui varovasti Inuyashan kaulaan, eikä tämä laittanut vastaan, vaan veti hänet lähelleen. Suudelman muuttuessa vaativammaksi, Kagome tunsi kielellään Inuyashan terävän kulmahampaan, sen saaden tämän henkäisemään.
”Anteeksi -” Inuyasha sanoi, Kagomen vain pudistaessa hymyillen päätään ja hiljentäen tämän jatkaen suudelmaa.
Yritän olla varovainen, en halua purra sinua vahingossa...Kumpikaan ei ollut tuntenut tällaista tunnetta aiemmin, kumpikaan ei malttaisi lopettaa. Ei nyt, kun toinen oli vihdoin siinä - lähellä, toistaan varten. Inuyashan oli silti pakko. Hän katseli Kagomea samalla silittäen tämän selkää.
”Kun perheesi... Tuota... Keskeytti meidät viimeksi kotonasi...” tämä yritti puhua.
”Niin?” Kagome kysyi, hän oli kironnut sitä tilannetta mielessään monta kertaa.
”Toivoin silloin niin paljon, ettei Sota olisi ilmestynyt ovelle. Koska en tiennyt, miten ikinä uskaltaisin tehdä tuota uudelleen”, Inuyasha jatkoi.
”Hyvä että uskalsit nyt, enkä pahastunut yhtään”, Kagome sanoi hymyn levitessä tämän kasvoille.
En koskaan halua unohtaa tätä hetkeä, sinua... Kagome sanoi mielessään, painaen otsansa kiinni Inuyashan otsaan.
”Ethän lähde vielä takaisin kotiin?” tämä kysyi hiljaa.
Hulluko olet, tuollaisen suudelman jälkeen? Kagome ajatteli.
”En vielä tänään, mutta huomenna on pakko palata. Minunhan piti vain tulla hakemaan tänne unohtunut koulukirjani, mutta aika kuluu tällä puolen niin nopeasti... Tulen kyllä heti takaisin, kunhan vain saan pääsykokeet alta pois. Meillä kun on vielä matkaa jäljellä, hoideltavana eräskin Naraku ja kuula. Meidän muuten pitäisi varmaan palata muiden luo, voivat olla jo huolissaan”, Kagome sanoi.
Olisin kyllä halunnut jäädä tähän, vaikka ikuisuudeksi... Tämä ajatteli, painaen mieleensä kaiken siitä hetkestä.
”Joo, olisi hyvä palata takaisin. Mutta haluan vain vielä sanoa, että saat voimasi kyllä takaisin, olen varma siitä. Älä murehdi sitä, okei?” Inuyasha sanoi hänelle haluten Kagomen myös uskovan sen.
”Minä todella toivon sitä... Kuule Inuyasha, pitäisimmekö tämän vielä meidän salaisuutenamme?” Kagome ehdotti.
Inuyasha nyökkäsi miettien samaa.
Vaikka tuleekin varmaan olemaan vaikeaa peitellä tunteitani enää, kun olen kaiken kerran paljastanut...”Sovitaan niin”, Inuyasha vastasi nousten ketterästi ylös maasta, pitäen Kagomea sylissään.
”Haluatko kyydin?” hän kysyi, suukottaen tätä vielä kerran.
Kagome vastasi hymyillen myöntävästi. Inuyasha laski hänet varovasti maahan ja Kagome hypähti tämän selkään. Tuntien Inuyashan lämmön itseään vasten ja viileän tuulen kasvoillaan heidän kiitäessään metsän poikki kohti kylää, hän tunsi myös halkeavansa hänet täyttävästä tunteesta, onnesta.
*****
Kagome avaa silmänsä ja nousee vapisten penkille istumaan. Hän yllättyy siitä, miten tuoreilta muistot tuntuvat, vuosia vaikka välissä onkin. Kyynel valuu tämän poskelle tipahtaen syliin, mutta hän huomaa hymyilevänsä.
Olin silloin niin onnellinen. Inuyasha ei vain halunnut suojella minua, vaan tunsi sittenkin jotain suurempaa minua kohtaan. Mutta miten sen oli määrä päättyä...Kuitenkin tuosta illasta lähtien, katseiden kohdatessa he molemmat tunsivat kaipuun toistensa lähelle. Ohi kulkiessa kädet saattoivat koskettaa vain muutaman sekunnin ajan, mutta sekin riitti saamaan sydämen läikähtämään. Muutaman harvinaisen kerran Inuyasha oli yllättäen napannut hänet halaukseen, kun he olivat muiden katseiden alta edes hetken piilossa.
Nuo pienet asiat, miten suuria ne niillä kyseisillä hetkillä olivatkaan...Kagome havahtuu katsomaan ylös vanhan puun oksalta lentoon lehahtavaa lintua ja laittaa kädet ympärilleen.
”Minulla on ikävä sinua, Inuyasha, missä ikinä oletkaan”, hän kuiskaa aamuun.
...Jatkuu...
A/N:Semmoista tällä kertaa, kiva jos lukaisit! Hitaasti mutta varmasti edetään, koittakaa malttaa. Vähän jänskättää, miten muutaman kohdan saan tulevissa luvuissa suttaantumaan, mitä pidemmälle Yashahime jaksoja päästään. Joitakin tämän tarinan juttuja kun olen kirjoittanut jo joskus keväällä ja heräsin nyt siihen todellisuuteen, että uusien jaksojen tapahtumat vaikuttavat nyt myös hieman tähän tarinaan. No mutta, katsotaan! Jälleen Kagome ja Inuyasha jakoivat muistonsa, kumpikin omassa mielessään, omassa ajassaan. Siksi muistojen kohdissa on näkökulmia molempien osalta. Selvennyksenä tämä.
En osaa sanoa, milloin luvun 4 julkaisen, koska ensi viikolla otan nokoset leikkauspöydällä. Kunhan toivun operaatiosta, niin sitten jatketaan taas!
P.S. Uutiset Yashahimen englannin dubbaajista pelasti niiiin päivän, viikon ja loppu ja ensi vuoden ja...! Joo, olen huikean iloinen, että vanha porukka koossa, ilonkyyneleet valuen poskilla, koska rakastan Richardin ääntä ja Kirby on niin loistava Miroku. Aamen.
