Title: Vainoharhaisen aamuherätys
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Kepeä slice of life
Rating: S
Disclaimer: Minulla ei ole oikeuksia kuin vain tähän itse tekstiin, eli hahmot eivät kuulu minulle. En ole saanut korvausta tämän kirjoittamisesta.
Summary: Otabek yrittää saada Yurin hereille.
A/N: Mukana haasteessa
Epäseksikkäät lainaukset. Houkutteli osallistua siihen haasteeseen jollain SinäTuubaPaska-lainauksella. Inspiroiva lause löytyikin sitten
tästä videosta:
”Mikäli henkilö ei reagoi, soita Paranoid.” 
Se oli musta jotenkin niin sopiva Otayurille (no okei, mun mielestä about
kaikki sopii Otayuriin
♥).
Tää on taas näitä mun ”Yuri ja Otabek asuvat yhdessä Pietarissa” -ficejä, koska se asetelma on rakastamalleni arkihömpälle täydellinen.
Vainoharhaisen aamuherätysVaikka vihkivaloja ei oltukaan missään välissä vielä luettu, Otabek oli itselleen luvannut rakastaa Yuria ja olla aina tämän tukena ja turvana – ja herätyskellona. Yuri sanoi aina, että hän nukkui kuin karhu talviunilla, mutta Yuri itse oli Otabekin mielestä kyllä ainakin kymmenen kertaa pahempi – ainakin hän oli heistä kahdesta lähes poikkeuksetta ensimmäisenä hereillä. Aamut ja aikaiset heräämiset eivät todellakaan olleet Yurin juttu (eikä herääminen noin muutenkaan mihin kellonaikaan tahansa), mutta valmennuksiin oli osallistuttava aikataulun mukaisesti joka tapauksessa. Tilanne oli sinä aamuna pahempi kuin normaalisti, sillä Yuri oli valvonut todella myöhään seuratessaan luistelukilpailuja rapakon toiselta puolelta suorana lähetyksenä, mistä seurasi, että tämä oli nyt vaikeampi herätettävä kuin koomapotilas.
”Yura! Yuraaa! Huhuu! Herää jo! Sinulla on harjoitukset tänään, ja Yakov listii sinut, jos jätät ne väliin. Yura!”
Yuri ei reagoinut Otabekin huhuiluun ja ravisteluihin lainkaan. Sinnikkäästi Otabek kuitenkin jatkoi yrittämistä, koska yleensä se toimi kun tarpeeksi kauan jatkoi. Mutta se aamu oli selvä poikkeus, sillä mitään ei tapahtunut, joten hän päätti vaihtaa hieman taktiikkaa ja kokeilla, miten Yuri suhtautuisi kaulan suuteluun. Hän tiesi Yurin rakastavan sitä, mutta valitettavasti unissaan tämä ei reagoinut oikeastaan mitenkään. Kuin olisi suudellut seinää.
”Herätys,
keijukainen”, Otabek kumartui sanomaan Yurin korvaan. Mutta nämäkään sanat eivät päässeet Yurin tajuntaan asti, vaikka hereillä ollessaan hän olisi heti ollut valmis pieksemään kaikki, jotka kehtasivat kutsua häntä keijuksi. Hän todella oli syvässä unessa.
”Yura herää!” Otabek tokaisi sitten, ja kun mitään ei tapahtunut, hän ujutti kätensä peiton alle. ”No, katsotaas sitten, miten hyvin kutiatkaan unissasi.”
Otabek alkoi kutittaa Yuria kyljistä. Yuri inhosi kutittamista ja hereillä ollessaan sieti sitä aina noin puoli sekuntia ennen kuin antoi takaisin samalla mitalla. Nyt unessa tämä ei aluksi reagoinut mitenkään. Sitten ilme tämän kasvoilla muuttui, kuin tämä olisi maistanut tai tuntenut ihollaan jotain varsin epämiellyttävää. Otabekia alkoi hymyilyttää. Saisiko hän viimein Yurin hereille?
Äkkiä jokin viuhahti päin Otabekin kasvoja. Hän ei ehtinyt edes tajuta, mitä tapahtui, mutta refleksinomaisesti vetäytyi välittömästi kauemmas. Nopeasta reaktiostaan huolimattakin hän vältti vain niukin naukin Yurin nyrkin, joka olisi muuten osunut suoraan hänen nenäänsä.
”Sinä olet vaarallinen!” Otabek huudahti katsellessaan Yuria, joka vain käänsi kylkeään, yhä unessa. Otabek päätti, että lähikontaktia Yuriin olisi syytä välttää, sillä seuraavalla kerralla hän ei ehkä onnistuisikaan välttämään tämän salamannopeaa nyrkkiä.
Pitäisi keksiä jokin kauempaa toimiva herätystapa. Yksinkertaisin keino olisi tietysti herätyskello, mutta ne eivät tehonneet Yuriin sitten niin lainkaan. Aina kun sellainen pärähti soimaan, Yuri oli hetkessä napsauttanut hälytyksen pois jatkaen keskeytyksettä uniaan. Otabek oli aiemmin kokeillut sitäkin, että oli nostanut herätyskellon Yurin ulottumattomiin, jolloin tämä joutuisi nousemaan sängystä voidakseen sammuttaa sen. Mutta sekään ei ollut koskaan tepsinyt, sillä siinä tapauksessa Yuri vain jatkoi untaan pirinästä huolimatta, ja lopulta Otabek oli aina ärsyyntynyt kellon ääneen niin, että oli itse mennyt sammuttamaan sen.
Otabek käveli pois makuuhuoneesta ja mietti kuumeisesti, miten saisi Yurin hereille. Hän voisi tietenkin täyttää kattilan kylmällä vedellä ja viskata sen Yurin päälle – siihen tämä taatusti heräisi – mutta siinä samalla hän aivan varmasti saisi kimppuunsa erittäin kiukkuisen ja läpimärän Yurin. Lisäksi hän tiesi, että joutuisi hoitamaan aiheutuneen sotkun itse, eikä lakanoiden vaihto sekä patjan ja täkin kuivatus houkuttanut häntä lainkaan. Kylmä vesi olkoot se äärimmäinen viimeinen keino, johon hän turvautuisi vain, jos
mikään muu ei tepsisi.
Otabekin jalkojen juuresta kuului naukaisu, ja sitten hän tunsi jonkin pörröisen painautuvan pohjettaan vasten. Potya puski päätään hänen jalkaansa, ja hän kumartui silittämään kissan otsaa.
”Huomenta Potya”, Otabek tervehti kissaa. Hän katsoi sitä mietteliäänä, ja sitten hänen mieleensä tuli ajatus. ”Hei, sinäpä pääset auttamaan minua.”
Otabek kaappasi Potyan syliinsä ennen kuin tämä ehtisi livahtaa sohvan alle piiloon. Kissa ei onneksi rimpuillut sylistä pois, vaikka ei näyttänytkään siltä, että se sillä hetkellä sen erityisemmin halusi olla kannettavana. Otabek palasi Potya sylissään makuuhuoneeseen ja laski sen sängylle suoraan Yurin päälle.
Potya oli herättänyt hänet ties miten monena aamuna tepastelemalla hänen vatsansa päällä ja tyrkyttämällä karvaista takamustaan päin hänen naamaansa. Nyt kissa saisi käyttää kyseenalaisia herättämistaitojaan ja pakottaa Yurinkin pois unimaailmoistaan. Hän oli varma, että Potya kyllä kykenisi siihen.
Mutta ei. Yuri ei hievahtanutkaan, kun Potya vain seistä nökötti hänen päällään. Potyakin näytti olevan sitä mieltä, että se ei osallistuisi Otabekin yrityksiin millään tavalla, sillä hetkessä se oli pompannut pois Yurin päältä lattialle ja tassutteli takaisin olohuoneeseen. Otabek tuijotti harmistuneena sen perään.
”Te juonitte minua vastaan”, Otabek tuhahti Potyalle.
Kun kissastakaan ei ollut apua, hänen täytyisi keksiä jotain muuta. Kylmän veden heittäminen palaili hänen mieleensä, mutta hän ei vielä ollut valmis luopumaan muista keinoista ja turvautumaan siihen. Mutta ehkä hän voisi veden sijasta heittää Yurin päälle jotain muuta? Hän ei tosin keksinyt mitään sopivaa heitettävää, mikä herättäisi Yurin, sillä ei halunnut satuttaa Yuria, rikkoa mitään tai aiheuttaa sotkua (jonka joutuisi eittämättä itse siivoamaan). Jos hän ei pelkäisi Yurin nyrkkejä liikaa, hän voisi kokeilla itse hypätä Yurin päälle ja suukotella tämän hereille.
”Yura herää nyt!” Otabek parahti turhautuneena. ”Voisin tehdä sinulle aamiaistakin.”
Tarjous kaikui kuin kuuroille korville.
”Jos nouset heti, voin tiskata loppuviikon”, Otabek lupautui. ”
Ja puhdistaa lattiakaivon.”
Ei taaskaan reaktiota.
”Ei sitten”, Otabek tuhahti.
Heräisiköhän Yuri siihen, jos hän vain nostaisi tämän sängystä pois? Siinäkin olisi tietysti nyrkkivaara olemassa – tai sitten Yuri vain jatkaisi uniaan kuin mokomakin Ruusunen. Ties vaikka hän joutuisi kantamaan Yurin valmennukseen, jos tämä ei lainkaan heräisi. Voisi kyllä olla oikeastaan aika hauska päästä todistamaan, miten Yurin uni lopulta katkeaisi siihen, että Yakov antaisi tämän kuulla kunniansa.
”Jos et vartin sisällä ole noussut sängystä, revin sinut väkisin ylös”, Otabek uhkasi. ”Tai saat kokea kylmän suihkun, en ole vielä päättänyt.”
Otabek istahti huokaisten työpöydän tuolille ja poimi kännykän käteensä. Digitaalinen kello näytöllä kertoi, että Yurin tosiaankin pitäisi nousta pian, mikäli tämä halusi olla aamuvalmennuksessa ajoissa. Puhelintaan selatessaan Otabek alkoi miettiä, saisiko sillä aikaan niin kamalan äänen, että Yurin olisi
pakko herätä – jokin sellainen, mitä hän itse sietäisi. Hän ei tosin tiennyt, mikä sellainen ääni olisi, paitsi ehkä JJ:n pröystäilevät monologit, eikä hän kyllä soittaisi tälle – Jean-parka ei ansainnut väkisin herätetyn Yurin raivoa edes etänä.
”Äh, antaa olla”, Otabek puhahti itselleen. Hän päätti pitää hetken taukoa ja laittaa itsensä kuntoon omaa valmennustaan varten, ennen kuin lopulta vartin päästä kiskoisi Yurin ylös, ihan sama miten paljon tämä löisi, potkisi ja rääkyisi.
Otabek valitsi itselleen satunnaisen soittolistan – kyllähän musiikki aina hiljaisuuden voitti – ja laski puhelimen takaisin pöydälle. Kitarariffit täyttivät huoneen. Kun hän oli ottamassa itselleen kaapista puhtaita sukkia, hän kuuli sängystä selvästi tyytymätöntä ärinää.
”Laita se pois!” Yuri huusi hukuttaen itseään lisää peiton alle.
”Mikä?” Otabek kysyi katsoen peittomöykyn suuntaan.
”Tuo musiikki!”
”Mi-” Otabekilta meni hetki ennen kuin hän tajusi, mihin Yuri olikaan viitannut. ”Etkö sinä pidä Black Sabbathista?”
”En!” Yuri karjaisi ja hautasi päänsä tyynyjen alle. ”Vihaan Paranoidia! Se on pelkkä ärsyttävä, ylihypetetty renkutus! Laita. Se. Pois!!”
Otabek ei tiennyt, miten kukaan saattoi
vihata sellaistakin klassikkokappaletta kuin Paranoid (se oli muutenkin Yurin tyylistä musiikkia), mutta tämä tieto synnytti äkisti uuden idean hänen mieleensä. Ovela ja hieman häijykin hymy levisi hänen kasvoilleen.
”Ei, en laita”, Otabek sanoi. Hän käveli takaisin kännykkänsä luo ja vain lisäsi ääntä. Yuri karjaisi.
”Lopeta!”
”En”, Otabek kielsi. ”Lopeta itse nukkuminen ja nouse ylös.”
Yuri ei vastannut mitään. Otabek lähestyi Yuria varovasti kännykkänsä kanssa, olisi vienyt sen aivan tämän korvan juurelle, jos olisi uskaltanut. Hän oikein saattoi kuulla laulun ja kitaransoiton läpi, miten Yuri kihisi kiukusta.
”Saat tulla itse sulkemaan tämän”, Otabek sanoi peitto- ja tyynykasalle, jonka alle Yuri oli itsensä haudannut. Kasa liikahteli, mutta Yuri ei ponkaissut esiin sen alta.
Hetken kuluttua Otabek perääntyi, ihan varmuuden vuoksi. ”Jätän tämän tähän”, hän sanoi ja laski puhelimensa hyllylle aivan oven viereen, mahdollisimman kauas Yurista. ”Laitoin kappaleen toistolle, joten saat kuunnella Paranoidia niin kauan, kunnes nouset ja laitat sen itse pois.”
”Haista vittu Beka!” Yuri karjui. ”Minä vihaan sinua!”
”Ei haittaa”, Otabek totesi ovensuussa seistessään. ”Kohta nähdään.”
Hän lähetti Yurin suuntaan lentosuukon ja lähti sitten hymyillen pois. Hän ei ollut odottanut ihan tällaista käännettä aamuun, mutta ainakin hän oli viimein löytänyt tavan, jolla Yurin sai hereille. Syntyneestä reaktiosta päätellen keino ei tosin ollut sieltä pehmeimmästä päästä, mutta kyllä tämä kylmällä vedellä herättämisen voitti. Yuri itse toki saattoi olla eri mieltä.
Noin viidentoista sekunnin päästä siitä, kun Otabek oli lähtenyt makuuhuoneesta ja jättänyt Yurin yksin Paranoidia kuuntelemaan, musiikki lakkasi äkisti. Yuri oli siis viimein noussut ylös. Otabek iloitsi onnistumistaan, mutta Yurin aiempi reagointitapa sai hänet nyt myös hieman pelkäämään oman turvallisuutensa puolesta. Hän tihensi askeleitaan, kiirehti kylpyhuoneeseen ja lukitsi oven perässään. Jos Yuri aikoisi käydä hänen kimppuunsa moisen herätyksen takia, tämä saisi ensin laskea kymmeneen(tuhanteen) ja rauhoittua hieman.
Tai sitten Yurilla ei ollut aikeenakaan tehdä hänelle mitään, ja hän itse vain oli ehtinyt jo kehittää soittamansa musiikin myötä itselleen vainoharhan.
