The Legend of Zelda, Harmaa iltapäivä //Osa 12|K-11, Zelda/Link Link/Sheik, slash

[Zino]

Title: Harmaa iltapäivä
Author: Zino eli minä
Disclaimer: Eiköhän nämä Nintendolle kuulu
Pairing: Zelda x Link & Link x Sheik
Rating: PG-11 (K-11)
Genre: Romance
Fandom: The Legend of Zelda Yukimura lisäsi fandomin myös alkutietoihin.
Summary: Zelda erehtyy kysymään kenestä Link tykkää...
A/N: Tästä piti tulla alunperin huumorificci, mutta loppujen lopuksi toisin kävi. Paikkojen nimet säilytin englanninkielisinä, mutta osa nimistä, kuten (Hero of Time, ja Hero) on suomeksi...Eikä tämä ole edes betattu, jotan virheitä varmasti on. (Kielioppitunnit on menny ohi korvien...) Ja ensimmäinen pelistä kirjoitettu ficci meikäläiselle.. ^^


OSA 1


Prinsessa Zelda katsoi ulos linnan suurista ikkunoista. Näky oli ankea. Pilvet olivat vallanneet Hyrulen taivaan, eikä sinistä näkynyt juuri missään harmaan massan joukossa. Raskaat sadepisarat putoilivat maata kohden ja jossain Death Mountainin yllä salamoi ja jyrisi. Prinsessa huokaisi. Vaikka Ajan Sankari olikin päihittänyt Ganondorfin jo vuosi sitten, tämä ikävän harmaa iltapäivä toi kovasti mieleen ajan, jolloin Ganondorf oli ollut vallassa. Ikkunasta alkoi pian olla vaikea erottaa mitään sateen vuoksi, joten Zelda joutui riistämään katseensa irti linnan ulkopihasta.
   
Hänellä ja muutamalla muulla hovinjäsenellä oli ollut kokous Ajan Sankarin kanssa. He olivat puhuneet Hyrulen tulevaisuudesta sekä maanjäristyksen aiheuttamista tuhoista Kakariko Villagessa. Oli sovittu, että Sankari menisi auttamaan kyläläisiä ahdingossa, sekä valvomaan että apu menisi sitä tarvitseville. Zelda katsahti taakseen ja näki Sankarin katselevan mietteissään ulos toisesta kuninkaallisesta ikkunasta. Vihreänuttuinen nuorukainen ei näyttänyt tavalliselta iloiselta itseltään. Zelda oli pakottanut hänet jäämään linnaan sateen ajaksi. Eponallakaan ei olisi hätää, se saisi levätä kuninkaallisessa tallissa. Tietenkin poika oli vastustellut alkuun ajatusta, mutta Zeldan väläyttäessä tuiman kuninkaallisen katseensa, tämä oli luovuttanut.
   
Jos totta puhuttiin, Zelda nautti vihreänuttuisen sankarin, Linkin, seurasta. Prinsessa päästi harvoin, Impan lisäksi, ketään lähelleen, mutta Link oli poikkeus. Jo ensitapaamisesta lähtien pojan rohkeus, ja lämmin sydän olivat tehneet Zeldaan vaikutuksen. Joskus tärkeissä palavereissa, joissa Link oli mukana, Zelda saattoi unohtua katselemaan poikaa jopa tuntikausiksi. Hänen silmänsä syöpyivät Linkin kristallinsinisiin silmiin sekä tämän hohtavan kultaiseen tukkaan. Link oli todellinen sankari. Juuri sellainen, mitä tämä valtakunta oli tarvinnut…mitä hän oli tarvinnut, Zelda usein ajatteli itsekseen. Prinsessa oli luullut pystyvänsä salaamaan mielenkiintonsa Linkiä kohtaan, mutta Impa oli huomannut asian heti kättelyssä. Eikä Zelda ollut koskaan osannut  valehdella Impalle, niinpä hän oli joutunut myöntämään palavan rakkautensa Linkiä kohtaan.
   
Linkistä puheen ollen… Zelda katsahti taas poikaan, joka vain jatkoi tuijottamista ikkunasta ulos. Ilme hänen kasvoillaan näytti kovin ankealta. Zelda empi hieman, mutta otti sitten muutaman askeleen istahtaen punaiselle samettipäällysteiselle päiväpeitteelle, joka peitti suurta mahonkista parisänkyä. Link ei kääntynyt katsomaan prinsessaa, jatkoi vaan mietteissään tuijotusta ulos ikkunasta. Zelda istui hetken vaiti sängyllä ihaillen Linkin profiilia takaapäin. Sitten hän puhui:

”Link?” Ei vastausta.

”Link?” Zelda sanoi jälleen, nyt hieman voimakkaammin.

Kesti hetken ennen kuin poika hänen edessään reagoi kääntyen tyttöön päin. ”Niin arvon prinsessa?”

Zelda naksautti kieltään. ”Enkö ole pyytänyt sinua kutsumaan minua Zeldaksi. Olen ystäväsi, enkä mikään prinsessa.”

Link punehtui hieman. ”Anteeksi prinsessa.. öö Zelda” hän sanoi kumartaen pienesti.

Zelda pyöräytti silmiään.

Link seisoin edelleen kysyvä ilme kasvoillaan katsoen Zeldaa, joka avasi suunsa kysyen: ”Mikä hätänä Link? Näytät kovin masentuneelta tänään? Vai olenko vain niin kurjaa seuraa…” Link hätääntyi nähdessään Zeldan masentuneen ilmeen, jota tämä kuitenkin vain näytteli. Poika huitoi vimmatusti käsiään ja koetti selittää. ”Ei, ei, ei! Vika ei ole lainkaan teiss..sinussa!” Zelda naurahti, Link näytti niin huvittavalta anteeksipyydellessään. ”Minähän vain vitsailin Link. Vaikka olenkin kuninkaallinen, on minullakin huumorintajua..” Zelda mutisi hymyillen rohkaisevasti pojalle. Sitten hän vakavoitui ja nousi sängyltään kävellen Linkin viereen. Tyttö laski kätensä pojan olkapäille kääntäen päänsä kohti Linkin kasvoja.

”Tiedäthän sinä Link, että vaikka oletkin tämän maan sankari, ei sinun tarvitse kantaa kaikkia huolia itseksesi. Voit kertoa minulle mitä vain, olen melko varma pystyväni auttamaan sinua.” Zelda puhui vakaasti katsoen syvälle Linkin silmiin.

Poika hymähti pienesti ja näytti nololta. Tämä oli asia, jota hän ei olisi halunnut kertoa kellekään. ”Äh.. ei se ole mitään tärkeää.. oikeastaan… aika noloa…” Link sopersi katsomatta prinsessaan. Zeldaa hymyilytti Linkin punastuessa. Tämä oli kuin mikäkin pahainen koulupoika. Prinsessa naurahti ja pukkasi poikaa leikkisästi kylkeen. ”Ettei vain suurella sankarilla olisi sydänsuruja?” Tietenkin Zelda vain härnäsi Linkiä. Vaikka sankari olikin urhoollinen ja loistava persoona, oli kuitenki asioita joita Link ei ymmärtänyt. Ja yksi niistä oli rakkaus. Tietysti Link osasi rakastaa, ja rakastikin monia, mutta vain ystävänä. Pojalta näkyi puuttuvan kyky ymmärtää intohimoista rakkautta. Zelda muisti joskus koettaneensa selittää suudelman merkitystä pojalle, mutta tämä oli ollut liian kiinnostunut kärpäsessä ikkunassa. Usein Zelda mietti, miten voisi ilmaista tunteensa pojalle, niin että tämä ymmärtäisi. Joskus hän vielä onnistuisi saamaan Linkin ymmärtämään suudelman voiman. Zelda ei voisi kerta kaikkiaan päästää käsistään Linkin vetäviä huulia… ne näyttivät niin hyvältä. Ja hän oli sentään Prinsessa! Olisi hänen etuoikeutensa saada koskea pojan huuliin ensimmäisenä. Zelda tunsi pienen punan nousevan kasvoilleen ja hätisti jälleen kerran moiset ajatukset pois päästään keskittyen jälleen Linkiin. Poika näytti entistä punaisemmalta ja haroi vaivaantuneena hiuksiaan. ”Heheh… nyt kun otit asian puheeksi…” hän selitti vaivaantuneella äänensävyllä. Zelda tyrmistyi. Hän ei voinut uskoa mitä oli juuri kuullut. Hänen Linkillään, Ajan Sankarilla, oli sydänsuruja!

Prinsessa vaipua jälleen kerran ajatuksiinsa järkyttyneenä. Hän oli omasta mielestään pitänyt Linkin toimeliaana kaikki nämä vuodet. Ei hänellä ollut voinut olla aikaa tavata tyttöjä. Zelda oli järjestänyt asian niin. Oliko hänen suunnitelmansa kuitenki pettänyt. Zelda tiesi LonLon Ranchin omistajan tyttärellä, Malonilla, olevan jotain vispiläkauppaa Linkin kanssa. Mutta Sankari olisi sanonut Malonin olevan hänelle vain ystävä… Vai oliko syyllinen sittenkin Zora Prinsessa Ruto? Hehän olivat tavallaan kihloissa. Zeldan hengitys alkoi salpaantua omista ajatuksistaan. Oliko joku vienyt hänen tulevan prinssinsä? Oliko Linkin huulien neitsyys poissa? Kauhuissaan Zelda tarttui Linkiä tämän molemmista olkapäistä.

”Link, on… onko sinulla joku toin.. äää, tyttö?” Zelda kysyi silmäkulmat kyynelissä.

Link oli lievästi sanoen yllättynyt Prinsessan reaktiosta.

”Tyttö? Ei…” hän vastasi ja näki kuinka Prinsessa helpottui silminnähden huomattavasti.

”Mukava kuulla.” Zelda hymyili, joskin Linkin mielestä hieman tekopirteästi.

Vaikka Zelda olikin helpottunut kuullessaan, ettei Linkillä ollut naishuolia, se ei poistanut sitä tosiasiaa, että hänen sankarillaan oli kuitenkin sydänsuruja. Hän vilkaisi ja näki jälleen Linkin masentuneen näköisenä. Zeldan sydäntä kouraisi. ”Link, kerro. Voin auttaa.” Hän hymyili pojalle. Link epäröi hetken, mutta kertoi sitten prinsessalle, joka hymyili hänelle kannustavasti: ”Minä… tuskin voit auttaa minua tässä. E-en tiedä mitä tehdä. Tämä on paljon pahempaa kuin ne hirviöt, mitä vastaan olen elämäni aikana taistellut. En ole… koskaan tuntenut näin. Jalkojani heikottaa aina kun nään hänet, sydämeni takoo, poskia alkaa kuumottaa. Mutta hän vain…katoaa. Tulee aina auttamaan minua, mutta katoaa sitten. Enkä tiedä mistä hänen löytää… tai mitä pitäisi tehdä.” Link lopetti surkeana kääntäen katseensa takaisi ikkunaan.

Zelda katseli masentunutta poikaa. Hän ei ollut koskaan nähnyt Linkiä tuossa tilassa. Vaikka se särkisi hänen kuninkaallisen sydämensä, hänen oli pakko auttaa Linkiä. Tämä oli tehnyt niin paljon hänen ja valtakunnan hyväksi. Oli takaisinmaksun aika. ”Kuulostaa siltä, että olet aivan tosissasi… rakastunut” tyttö sanoi pientä surua äänessään. Link ei kuullut tätä sävyä ja väläytti pienen hymyn tytölle, joka jatkoi, ”olen varma voivani auttaa, olenhan sentään Prinsessa”. Link kääntyi ympäri kohdaten Zeldan jälleen kasvoista kasvoihin.

”Kiitos, olet todellinen ystävä.”

Poika katsoi hetken tytön lämpimiä silmiä heilauttaen päätään hieman lähemmäksi tyttöä. Zelda värisi läheisyyden tunnusta. Tyttö tunsi sydämensä lyövän tiheään, kun poika kuiskasi hellästi tytön korvaan: ”Sheik”.

- - -
   
Zelda ei hetkeen tajunnut mitään. Hänelle riitti, että Link oli hänen lähellään, niin lähellä, että Zelda pystyi kuulemaan pojan sydämenlyönnit. Hetken huuman jälkeen tytön aivot alkoivat prosessoida Linkin sanoja. Prosessointi kesti vain sekunnin murto-osan. Zeldan silmät revähtivät auki ja hän kompuroi pari askelta poispäin nolonnäköisen Linkin luota. Prinsessa toisteli äänettömästi juuri kuulemaansa nimeä. Linkin ilme synkkeni ja hän kääntyi lähteäkseen, mutta Zelda tarttui poikaa nopealla kädenliikkeellä hihasta. ”Link… sinä… Shekiä?” Tyttö nielaisi katsoessaan Linkiä, joka ei enää katsonut takaisin, nyökkäsi vain pienesti. Zelda vajosi ajatuksiinsa.

Link rakasti Sheikiä. Ei häntä, mutta kuitenkin häntä. Sheik oli mies, hän oli nainen. Sheik piti yöstä, hän päivästä. He olivat eri persoonia, mutta kuitenkin yksi henkilö. Sheik oli hänen alter egonsa. Impan avulla Zelda oli oppinut Ganondorfia piileskellessään muuttamaan itsensä yhdeksi Sheikoista, Sheikiksi. Myös Zeldan persoonallisuus muuttui sukupuolen ja ulkonäön lisäksi. Zeldalla ei ollut Sheikin muistoja, eikä Sheikillä Zeldan. Vain pieni osa Zeldasta tajusi olevansa toinen ihminen. Niin pieni, että hän pystyi juuri ja juuri muuttumaan omaksi itsekseen tehtävänsä suoritettua. Muutoin muutos oli lähes täydellinen.

”Tämäpä ongelmallista…” Zelda huokaisi hiljaa.

Link rakasti miestä, jota ei ollut oikeasti olemassa. Prinsessa istahti takaisin sängynpäälle ja käänsi katseensa pienesti hymyillen Linkiin päin, joka katseli arasti Zeldaa. Link ei ollut hyvä puhumaan tunteistaan, tai ylipäänsä tästä ”rakkaus” –jutusta, mistä Zelda kovinkin jaksoi jauhaa pitkinä iltoina. Link ei ollut varma, miltä rakkauden pitäisi tuntua. Ei hän tiennyt miten rakastumisen olisi pitänyt tapahtua tai miten olisi pitänyt toimia. Se oli vain sattunut hänen kohdalleen. Ensimmäistä kertaa Linkin elämässä. Hän ei ollut varma oliko täysin normaalia rakastua mieheen. Zeldalla oli tietysti paljon mieskosijoita, mutta hän olikin tyttö. Link oli poika. Hän ei tiennyt mikä oli saanut hänet rakastumaan juuri Sheikiin, mutta Link tiesi, että se oli voimakkainta mitä hän oli ikinä tuntenut.   

Zelda katseli Linkiä joka näytti katsovan häntä, mutta oli todellisuudessa vaipunut ajatuksiinsa. Jos kyse ei olisi ollut Linkistä ja tilanne olisi ollut vähemmän hämmentävä, Zeldaa olisi ehkä huvittanut. Mutta juuri nyt Zeldan painiskeli ajatustensa kanssa. Hän ei ollut varma mitä hänen olisi pitänyt sanoa tai tehdä seuraavaksi. Olisiko hänellä sydäntä paljastaa rakkaimmalle ystävälleen, ettei hänen elämänsä rakkautta ollut olemassa. Että Sheik oli vain illuusiota, hänen luomansa hahmo. Mutta nähdessään Linkin kasvot Prinsessa tiesi ettei voisi tehdä sitä. Hän voisi vain… ”Link,” Zelda aloitti nousten ylös ja suoristaen samalla pitkän mekkonsa. "Sheik on linnan alakerrassa”.


-----
A/N:Hohhoh, jos joku lukee tätä niin lisää tulee. Tai no tulee jokatapauksessa, vaikka ei kukaan lukisikaan.

[Raesokeri]

Alku ainakin vaikutti tosi hyvältä. ^^ Lisää odottelen.

[Sonata_]

WOOOOO!
Huippu juttu, vaikka en tunne näitä tyyppejä ollenkaan enkä tiiä mitään, mut silti!! Haluu jatkoa! Pakko sanoo yks juttu. Siitä Zeldasta tuli ihan sä mieleen.. tai se muistutti ihan sua.

[Zino]

Raesokeri -kiitos kiitos kommentista. ^^ Juu,lisää yritän kirjoitella.

Sonata_ -Zelda muistuttaa mua? Ok.. 

[Meldis]

Piti kommentoida vähän aikaisemmin, mutta nyt oli vasta aikaa.

Pikkuveli on ahkerasti Zeldaa pelaillut, ja minä ihkuttanut vierestä Sheikiä ja Linkiä ja Sheik/Linkiä.  Ihanaa, etten ole ainoa. Olin kuolla koulussa, kun huomasin, että joku oli pistänyt Finiin Zelda-ficin. Jesh! En olekaan ennen törmännyt ainakaan suomenkieliseen Zelda-ficciin.
Ja sitten itse ficistä... Kiva tyyli sinulla, enkä huomannut virheitäkään ja idea vaikutti mukavalta. Aww... Link on niin ihana, kuin joku murkkuikäinen poika (tavallinen poika .

Järkevä palaute jäi kesälomalle smaan aikaan kuin minä. Aion ehdottomasti lukea tulevat osat. Odotan innolla jatkoa, eli pistäpä tulemaan.

[Zino]

Diamond Jei! Lisää LinkSheik -faneja!  Minäkään en ole suomiZelda tarinoita vielä onnistunut löytämään, jotan oli pakko alkaa kirjoittaa omaa. ^^ Mutta kiitoksia paljon kommentista, ja jatkoa tulee nyt tässä. ^^



Osa 2

Sheik oli ollut lapsesta saakka huono näyttämään tunteitaan. Tosin hänellähän ei edes ollut ollut oikeaa lapsuutta. Se rajoittui Zeldan ja Impan hänelle luomiin muutamiin muistikuviin. Ne kuulemma tekivät Sheikistä inhimillisemmän, niin he olivat sanoneet. Mutta Sheik tiesi sen johtuvan vain puhtaasta säälistä, jotta Sheikin ei tarvitsisi tuntea itseään puhtaasti keinotekoiseksi. Kaiken lisäksi nämä muistot olivat traagisia. Niiden mukaan Sheikin äiti oli kuollut sotilaiden hyökätessä hänen kotikyläänsä. Sheikin isästä muistot eivät sanoneet mitään. Ehkä hyvä niin. Vaikka Sheik halusi tuntea itsensä oikeaksi, hän tiesi sen olevan väärin. Hänhän oli vain Ganondorfin tuhoa ajatellen luotu teos, joka näytti kyllä oikealta, mutta oli oikeasti vain komea ulkokuori. Aina Zeldaksi muuttuessaan Sheik ikään kuin ”nukahti” ja heräsi sitten Zeldan taas muuttuessa häneksi. Sheikillä ei ollut muistoja ajasta jolloin hän oli Zelda, tai pikemminkin kun Prinsessa oli oma itsensä. He eivät kommunikoineet keskenään. Impa kertoi Sheikille kaiken tarvittavan tiedon ja mitä tämän tuli tehdä. Sheikin tuli noudattaa tiukasti annettuja ohjeita, sillä ylimääräinen hölmöily saattaisi kostautua Zeldalle ja sitä myöten koko kuningaskunnalle. Prinsessan ”valeasu” ei myöskään saanut paljastua Sankarille, tai tämä olisi vaarassa. Noudatettuaan annettua käskyä, Sheikin tuli kadota DekuNutin räjähdyksen varjoon, takaisin uneen.

Soturin yleisin tehtävä oli mennä temppelille minne Sankarikin oli suuntaamassa, opettaa hänelle temppelin laulu, antaa ehkä pari neuvoa, kiittää siihenastisesta suorituksesta ja lähteä. Hänellä ei ollut koskaan aikaa tutustua kunnolla tähän Sankariin, Linkiin, johon kaikki tuntuivat niin kovin luottavan. Mutta Sheik ymmärsi kyllä hyvin miksi. Vaikka Sheik ei ollut oikea, Linkin hänelle suoma hymy sai Soturin tuntemaan itsensä normaaliksi olennoksi, samanlaiseksi kuin kaikki muutkin. Siksi hän nautti Sankarin katselemisesta, se oli kuin elinvoimaa hänelle. Mutta liian tuttavalliseksi Sheik ei sentään ryhtynyt. Hän oli Sheikah, yksinäisyyden soturi. Impan mukaan Sheikat mietiskelivät ja meditoivat yksinäisyydessä kasvattaen voimiaan sekä henkisesti, että fyysisesti. Siksi hänen oli pidettävä väliä Sankariin, piilotettava tunteensa ja hymynsä.

Ulkoapäin Sheikistä oli vaikea sanoa mitään. Hänen kasvonsa olivat lähes kokonaan valkean kääreliinan peitossa. Kääreiden seasta erottui vain tummanpunainen silmä, joka tarkkaili herkeämättä ympäristöä. Silmä loi ympärilleen tuimia katseita, joita ne harvat ihmiset, keitä Sheik oli tavannut, pelkäsivät suunnattomasti. Sheik ei välittänyt siitä. Mitä vähemmän hän joutuisi olemaan kanssakäynnissä muiden kanssa, sitä vähemmän hän voisi vahingossa paljastaa. Eikä ystävistä olisi muutenkaan hyötyä, olisivat vain tiellä. Aluksi Sheikin aika oli ollut lyhyt, mutta Ganondorfin voimistuessa, Zelda oli joutunut muuttamaan itsensä yhä useamman kerran soturimieheksi estääkseen elinpaikkaansa paljastumatta. Sitten oli tullut aika jolloin Ajan Sankari oli kukistanut vihollisen ja Sheik oli nähnyt päivänvalon viimeisen kerran. Prinsessan oli ollut taas turvallista olla oma itsensä, eikä Sheikiä ollut enää tarvittu.

Niinpä tämä oli lievästi yllättynyt nähdessään taas Impan edessään. Pitkän poissaolon jälkeen Sheikin pää tuntui hieman tokkuraiselta, eikä hän hetkeen tiennyt tilanteesta juurikaa mitään. Impa työnsi miestä eteenpäin kohti yläkertaan vievää ovea selittäen samalla Sheikin tehtävänä tällä kertaa olevan vain Sankarin kuuntelu. Sheik ei taaskaan saanut paljastaa mitään ja puhetta hänen ja Zeldan välisestä yhteydestä oli varottava.

Link käveli hermostuneena ympäri suurta huonetta. Hänen sydämensä pamppaili kiihkeästi ja kädet hikosivat tarpeettoman paljon. Link oli yrittänyt saada Zeldaa luopumaan ajatuksesta tuoda Sheik huoneeseen. Mutta Sankari oli epäonnistunut surkeasti. Hän ei ollut koskaan pystynyt muuttamaan Prinsessan mieltä. Link tuskaili itsekseen, mitä hänen pitäisi sanoa Sheikille. Oli kulunut vuosi siitä kun he olivat viimeksi tavanneet. Ei ollut edes varmaa muistiko Sheik Linkiä. Sankari oli myös epävarma suhteestaan Sheikiin. Hän toki kutsui heitä ystäviksi, mutta tarkemmin ajateltuna Sheik oli sanonut hänelle vain muutaman lämpimämmän sanan. Toki hänen avustuksellaan Link oli läpäissyt temppelin toisensa jälkeen… He olivat lyöneet hirviöitä yhdessä, soittaneet yhdessä… Syvällä Linkin sisällä lepäsi muisto, jota hän usein mietti. Sinä iltana Fire Temppelin ulkopuolella Link oli rakastuntu Sheikiin.

Link oli saapunut Death Mountainille, jonka juurella Sheik oli häntä odottanut. Link pystyisi menemään vuoren sisälle vasta aamulla, jolloin nuori Goron tulisi antamaan hänelle Goron Tunicin, joka kestää kuumuutta. Link ajatteli viettää yön vuorenjuurella, jolloin hän ei menettäisi mahdollisuutta tavata Goronia. Poika asettui mukavasti suuren kiven juureen laskien miekkansa ja kilpensä maahan, antaen näin tilaisuuden  keholleen levätä. Hän odotti Sheikin taas opettavan laulun ja lähtevän sitten. Mutta Linkin yllätykseksi, Sheik istahti Sankaria vastapäätä olevalle kivelle huokaisten hiljaa. Kumpikaan ei sanonut sanakaan, Sheik näytti katsovan taivasta kohden, joka oli ollut pilvien peitossa Ganondorfin valtaannoususta saakka. Link kuitenki aavisti, ettei Sheik oikeasti taivaasta välittänyt, kuunteli vain mahdollista vaaraa. Sankarin silmät harhailivat hetken kivisessä ja karussa ympäristössä, kunnes ne kohtasivat Sheikin kasvot. Link tutki kasvoja tarkkaan. Yleensä Sheik viipyi Linkin luona vain hetken, joten Sankarilla ei ollut koskaan ollut tilaisuutta katsoa Sheikiä tarkemmin. Vasta nyt Link huomasi miten komea Sheik oli. Tämän punaiset silmät hehkuivat nuotion loimussa, joka lepäsi heidän välissään. Ne hiukset jotka näkyivät hatun ja kääreiden alta hehkuivat kilpaa liekkien kanssa. Link tunsi hengityksensä juuttuvan kurkkuun. Hän ei ollut koskaan tuntenut erityistä vetoa kehenkään, ei edes Prinsessaan. Zelda tuntui pojasta enemmän isosiskolta. Tosin hän ei ollut nähnyt tyttöä aikoihin, joten alkoi olla vaikea sanoa tästä mitään. Mutta katsellessaan siinä Sheikiä Link tunsi kuinka hänen sydämensä löi muutaman ylimääräisen tahdin. Hänen katseensa siirtyi kasvoista alaspäin Shekin rinnan kohdalle. Soturilla oli yllään erittäin tiukka sininen puku, joka ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Link pystyi erottamaan Sheikin rintalihasten muodot selvästi puvun läpi. Sankari nielaisi tajutessaan katseensa siirtyvän vieläkin alaspäin… Linkin kasvoja alkoi kuumottaa, eikä sillä ollut mitään tekemistä lähellä leimuavan tulen kanssa. ”Oletko valmis seuraavaan koetukseen, Ajan Sankari?”  Link nosti nopeasti katseensa takaisin Sheikin kasvoihin. ”Kyllähän sitä aina… valmiina ollaan.” Link kangerteli nolona omasta ajatusmaailmastaan. Ei hän koskaan ollut täysin valmis, mutta ajatus paremmasta sai hänet jaksamaan. Sheik katsoi Sankaria suoraan silmiin. Punainen kohtasi sinisen. Link tunsi sydämensä lyövän entistä tiheämpään. Hän oli juuri aikeissa sanoa jotain, mutta Sheik alkoi soittaa kaunista sävelmää harpullaan, jonka hän oli juuri kaivanut repustaan. . .   

Ovi avautui hiljaa, niin hiljaa ettei Link kuullut sitä. Hän oli liian kiireinen muistellessaan Sheikin kanssa viettämäänsä iltaa vuorella.

”Sinulla oli asiaa?” Kuului miehisen karhea ääni oven suusta.

Linkin silmät rävähtivät auki, hän ei ollut vielä valmis tähän. Kuitenki poika pakottautui kääntymään ympäri ja kohtaamaan Sheikin kasvoista kasvoihin. Link nielaisi nähdessään Soturin. Tämä näytti täsmälleen samalta, kuin vuosi sitten, kun he olivat eronneet viimeisen temppelin jälkeen. Kumpikin seisoi hetken paikoillaan sanomatta sanaakaan. Link ei tiennyt mitä sanoa, ja Sheik odotteli edelleen vastausta edelliseen kysymykseensä. Kun alkoi näyttää siltä ettei Ajan Sankari vastaisikaan, Sheik kysyi uudelleen: ”Sinulla oli kuulemma jotain kerrottavaa minulle?” Link näytti heräävän transsista, johon oli joutunut nähtyään Sheikin.

”Asiaa? Asiaa… asiaa…uh.. kai minulla oli sinulle asiaa.” Link sanoi kangerrellen.

Hän alkoi tuntea olonsa hieman epävarmaksi. Hän ei ollut ehtinyt miettiä miten ”asiansa” esittäisi Sheikille, ilman täydellistä itsensä nolaamista. Link oli sankari, hänen aivonsa toimivat hyvin hirviöitä vastaan, mutta kun kyse oli tunteista, toiminta Linkin päässä jäätyi auttamattomasti. Yleensä tyttöjen (varsinkin Prinsessa Ruton) lähentely-yritykset päätyivät Linkin panikointiin ja karkuun juoksemiseen. Tämä oli asia, josta Sankari ei ollut niin kovin ylpeä. Ei se pienempänä ollut häntä häirinnyt, mutta kasvaessaan moinen juoksentelu oli alkanut hävettää Linkiä. Hän rakasti Sheikiä syvästi ja olisikin halunnut tunnustaa tälle tunteensa heti, mutta Link oli varma ettei Sheik palauttaisi hänen tuntemuksiaan. Eikä Sankari halunnut särkynyttä sydäntä. Hän oli menettänyt jo niin monta ystäväänsä, ettei hänen sydämensä kestäisi enää uusia iskuja.

Link päättikin puhua aivan jostain muusta aiheesta, kuin mistä olisi pitänyt.

”Missä olet ollut Sheik? Sinua ei ole näkynyt vuoteen  sitten Spirit Temppelin… Miehinen juttuseura on ollut Impan ja Zeldan välissä aika vähissä. Olen tulla hulluksi niiden koru- ja leninkikeskustelujen äärellä.” Link virnisti.

Sheik ei heti vastannut, vaan katseli Sankarin nauravaa profiilia. Oli siis kulunut vuosi siitä kun hän oli viimeksi nähnyt tuon hymyn. Vaikka vuoden ero Linkistä ei ollut Sheikille kuin pari sekuntia, jostain syystä se tuntui paljon pidemmältä ajalta. Vaikka Sheik yritti  kieltää sen itseltään, hänen oli kuitenkin lopulta myönnettävä, että oli kaivannut Ajan Sankarin hymyä. Soturin tunteet Linkiä kohtaan olivat myös sekavat. Johtuen Sheikin erikoisesta elämästä, hän ei tiennyt voisiko kutsua Linkiä ystäväkseen. Hän nautti pojan kristallinsinisten silmien  ja oljenkeltaisten hiusten katselusta, mutta Sheik ei juurikaan tiennyt riittikö se perusteeksi kutsua Sankaria ystäväksi. Ja jos Zelda saisi tietää Impan kautta Sheikin ”ystävä” ajatukset, uni odottaisi takuulla. Sillä kertaa ehkä ikuinen. Hänelle annettu ehdoton sääntö oli, ettei Sheik saanut ryhtyä liian tuttavalliseksi Linkin seurassa. Se tietäisi vaikeuksia Zeldalle, kuten oli ilmeisesti jo käynyt: ei Sheik muutoin olisi täällä Linkin seurana, jos mitään opetettavaa tai neuvottavaa ei ollut.

”Olen ollut poissa.” Sheik lopulta vastasi saatuaan ajatuksensa selviksi. Linkin hymy hyytyi hieman.

”Ai.. olisin voinut tulla mukaan, jos olisit halunnut…”

Sheik ei katsonut poikaa.

”En olisi halunnut. Sheikojen ei ole hyvä kiintyä liikaa kehenkään.”

Häntä inhotti olla kylmä Linkille, ainoalle ihmiselle, joka sai hänet hymyilemään, mutta Prinsessan määräystä oli noudatettava. Ja mitä hänen olisit pitänyt Linkille sanoa?

Anteeksi etten voinut ottaa sinua mukaan, olin unessa, eikä minua ollut olemassakaan koko vuotena. Sen sijaan Prinsessa Zelda oli tilallani keikaroimassa leningeissään… Sheik irvisti itselleen, totuus ei olisi miellyttänyt Linkiä. Ja jos Zelda saisi tietää hänen kertoneen Linkille… sen seurauksia Sheik ei halunnut edes ajatella. Link masentui vastauksesta edelleen. Sheik ei halunnut kiintyä kehenkään. Kylläpä onni potki tänään sankaria. Poika istahti Prinsessan laajalle pedille oikoen jalkojaan ja käsiään. Keskustelu ei ollut johtanut Linkin toivomaan suuntaan.

Sheik käveli vaitonaisin askelin kohti ikkunaa. Sade ei ollut vieläkään lakannut, vaan piiskoi edelleen linnan ikkunoita. Ja Death Mountainin yllä olevat pilvet näyttivät entistä tummemmilta. Link katseli sängyltä käsin Sheikin takaprofiilia. Soturilla oli samat vaatteet, jotka tällä olivat aina olleet. Sama vanha ja kellastunut kääre peitti puolta Sheikin kasvoista. Link oli epätoivoisesti, koko Sheikin tuntemisensa ajan, halunnut nähdä minkälaiset kasvoi kääreiden alle kätkeytyivät. Sankari päätti kokeilla onneaan.

”Sheik… olisiko minulla joskus mahdollisuus nähdä kasvosi. Tai siis olemme tunteneet jo jonkin aikaa, mutta olet aina vain piiloutuneena noiden kääreiden taakse.”

Soturi seisoi hetken liikkumattomana. Hänestä tuntui, että olisi sen velkaa Linkille. Mutta kuitenki olisi väärin tehdä se. Niinpä Sheik pudisti päätään. ”Sheikat eivät koskaan paljasta kasvojaan muille kuin läheisille ihmisille.”

Link oli epätoivoinen. Sheik kohteli häntä kuin vierasta ihmistä! He olivat kokeneet niin paljon yhdessä, mutta silti tilanne tuntui kuin he olisivat vasta eilen tavanneet ja Sheik hädin tuskin muistaisi Linkin nimeä. Ärsyttävä tilanne. Sankari nousi ylös sängyltä kävellen Sheikin viereen. Hän oli Soturia pari senttiä pidempi, vaikka Sheik vaikuttikin selvästi Linkiä vanhemmalta. ”Minä olen siis liian etäinen sinulle, niinkö Sheik?” Link kysyi hiljaisella äänellä katsellen samalla sadetta. ”Olet minulle Ajan Sankari, joka pelasti Hyrulen vuosi sitten.” Sheikah vastasi katsomatta Linkiin. Jos hän olisi katsonut olisi Sheik nähnyt kuinka Link, ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, itki. Kyyneleet valuivat hiljakseen pitkin Sankarin poskia, tämän kääntyessä kätkemään kasvonsa Sheikiltä.

Sankari. Link oli Sheikille vain Ajan Sankari. Mitä virkaa oli hienolla tittelillä, jolla joskus saattoi saada alennusta pelipaikoissa ja kaupoissa, tai maailmanpelastajan kohtalolla? Hitto vie, Link halusi Sheikin eikä mitään iänikuista kunniaa ja nimeään johonkin typerään kuluneeseen kivitauluun linnan pihalle. Mutta Sheik ei ilmeisestikään halunnut häntä. Link kuivasi kädellä loput kyyneleensä silmistään ja kääntyi kävelemään poispäin. Linkin vääntäessä ovenkahvaa alaspäin Sheik viimein kääntyi katsomaan mihin poika oli menossa.

”Oliko tuossa se minkä vuoksi Impa herätti minut? Saitko sanottua asiasi?”

Link puristi ovenkahvaa tiukemmin. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa. Link voisi tunnustaa tunteensa Sheikille, jolloin tämä joko vetäisi miekkansa esiin ja pakottaisi Linkiä ottamaan sanansa takaisin, hyljäten samalla Linkin toistamiseen, tai sitten Sheik voisi vastata hänen tunteisiinsa. Tästä seuraisi yhteisiä kylpyhetkiä sekä mansikkakakun syömistä (joka oli Linkin herkkua), joista Sankari oli kotonaan Kokiri Forestissa niin usein fantasioinut. Ajatuskin Sheikistä hänen ahtaassa ja puisessa kylpyammeessa ilman vaatteita sai kirkkaanpunaisen värin nousevan Linkin poskille.

Toinen vaihtoehto olisi, että Link voisi olla vaiti, sulkea ajatuksensa sisäänsä ja poistua paikalla kunnialla. Mennä sen jälkeen ehkä hakkaamaan muutaman örkin harmiinsa ja juomaan itsensä täyteen LonLon Milkiä, jonka jälkeen Link tuskin muistaisi illasta enää mitään. Vihreänuttuinen poika epäsöi hetken, kääntyen sitten Sheikin puoleen pieni hymy kasvoillaan.

”Ei minulla mitään tähdellistä asiaa ollut. Toivoin vain, että olisin ollut läheisempi sinulle Sheik. Niin kuin sinä olet minulle.”

Sitten Link poistui ovesta.

-----
A/N: Noh tässä sitten toinen osa. Tuntuuko minusta vain alkaako tämä mennä jonkinlaisen lällyangstin puolelle.. O_O No mutta, komediaa kun ei osaa kirjottaa, nii kai tämä on se toinen vaihtoehtoa. Koettakaa nauttia. ^^ Ja anteeksi kaikki kirjoitusvirheet, silmäni ovat väsyneet.

[Raesokeri]

Oi. ^^ Pidän edelleen tosi paljon. ”Ei minulla mitään tähdellistä asiaa ollut. Toivoin vain, että olisin ollut läheisempi sinulle Sheik. Niin kuin sinä olet minulle.” Toi kohta oli jotenkin hieno. (Älä kysy miksi, en osaa koskaan selittää kohtia jotka pysäyttää mut ) Että lisää vain kun suinkin ehdit.

LinkSheik <3 ^^

[Meldis]

Jee, jee, jatkoa!

Kipristelin varpaitani koko ajan kun luin. Että Link onkin sitten suloinen ja niin on kyllä Sheik myös. En itse kyllä osaisi kirjoittaa pelistä ficciä näin elävästi, varsinkin kun tuolla on noita ihme nimiä, mutta sinä olet onnistunut loistavasti. Kohtaus Death Mountainilla oli suloinen. 
Ei, ei, ei, ei, ei! Ei näin! Sheik on idiootti. Hyvännäköinen idiootti, jos halutaan tarkentaa... Linkin viimeinen kommentti oli ihana. Samoin kuin hänen mansikkaunelmat.

Jatkoa toivotaan jälleen.

[Zino]

A/N:hehee, kiitoksia taas kommenteista. Anteeksi että kesti tämän kanssa, mutta olin matkoilla, enkä siksi pystynyt kirjoittamaan muuta kuin luonnosversiota. ^^

OSA 3

Sade piiskasi pojan kasvoja, mutta tämä ei välittänyt siitä, kannusti vain hevosensa yhä hurjempaan laukkaan. Harmaa iltapäivä oli hiljalleen kääntymässä mustaksi yöksi. Sade ei ollut tauonnut hetkeksikään, eikä kuun näkymisestä taivaalla ollut tietoakaan. Linkin onneksi Epona tunsi tien, sillä Sankarilla itsellään ei ollut aavistustakaan missä päin he olivat. Ympärillä oli liian pimeää erottaakseen mitään maamerkkejä. Kaksikko oli kulkenut jo muutaman tunnin ja Link arvioi, että he olisivat kohta puolivälissä Hyrule Fieldiä. Vielä muutama hassu tunti ja Link pääsisi takaisin kotiinsa Kokiri Forestiin. Tosin koti oli vähän hassu sana puulle, jossa Link asui. Pikkupoika ollessaan puu oli toiminut mainiona asuntona, jokaisella kokirilapsella oli oma puu, eikä Link ollut siitä valittanut. Mutta nyt, Linkin ollessa jo 18-vuotias nuorukainen, oma kotipuu alkoi tuntua hieman ahtaalta. Muutenkin paluu lapsuuden kotipaikkaan, Kokiri Forestiin, tuntui hieman hassulta. Viimeksi Link oli vieraillut siellä muutama kuukausi sitten. Oli pitänyt kiirettä töitten kanssa Hyrulen linnassa, ja Prinsessan antamien tehtävien parissa. Linkin metsään jättämät ystävätkin olivat 10-vuotiaita kokirilapsia, jotka eivät koskaan varttuneet. Joskus Link oli luullut olevansa yksi heistä, kunnes oli kuullut olevansa Hylian, jonka tehtävänä oli pelastaa koko valtakunta…

Link nieleskeli ärsyyntyneenä ”sankari” –sanaa. Mitä hyötyä koko hommasta oli loppujen lopuksi ollut hänelle itselleen? Link yritti miettiä muita syitä kun valtakunnan rauhan palauttaminen, mutta ei keksinyt mitään. Mieleen tunkivat vain ikävät työtehtävät, joita hänelle syydettiin Sankarinroolin sivussa. Linkin mielestä Gerudonlinnakkeen vessojen putsaaminen ja muurien uudelleenrakentaminen, sekä LonLonRanchin hevosten tekemien jätösten putsaaminen ei vastannut sankarin tehtäviä. Puhumattakaan Prinsessa Rutosta. Linkiä värisytti kun hän ajattelikaan koko naista. Ruto oli onnistunut huijaamaan Linkin kihloihin kanssaan, kun Sankari oli ollut vasta 10-vuotias tenava. Sen tekosyyn varjolla, Ruto raahasi Linkiä mukaansa milloin illallistamaan tai katsomaan tähdenlentoja Lake Hylialle. Ei Link muutoin olisi valittanut, mutta Ruto oli saanut päähänsä puhua naimisiinmenosta ja hääseremoniasta. Eikä Sankarilla ollut pienintäkään aikomusta avioitua kalan kanssa.

Ajatukset luisuivat Rutosta tapahtumaan muutamaa tuntia aikasemmin. Link oli oven suljettuaan juossut ulos linnasta näkemättä Zeldaa tai Impaa kertaakaan. Törmättyään pariin sotilaaseen ja kaaduttuaan yhteen lätäkköön, Sankari oli viimein saapunut talleille, napannut Eponan, hypännyt tämän selkään ja ratsastanut ulos rankkasateeseen. Nyt häntä sekä nolotti että harmitti koko tapaus. Sankarina hän oli luikkinut tiehensä kuin mikäkin pahainen pelkuri. ”Ei mitään parasta mainosta Sheikille…” Link mutisi hiljaa mielessään kiroten samalla raskaasti. Hän oli onnistunut näkemään Sheikansoturin pitkästä aikaa…tarkemmin sanottuna ensimmäistä kertaa vuoteen. Ja mitä Link oli tehnyt? Juossut kyyneleet silmissä ulos linnasta. Linkin muistikuva tilanteesta oli niin surkea, että häntä alkoi naurattaa. Epona höristi korviaan kuultuaan ratsastajansa yhtäkkisen naurunpuuskan. Link taputti sitä kaulalle pyyhkien samalla vesiä silmistään. Turha hänen oli menneitä murehtia. Link voisi kotonaan pohtia uuden suunnitelman Sheikin varalle. Olihan hän taistellut pahempiakin hirviöitä vastaan. Sankari virnisti itselleen, kyllä hän onnistuisi varastamaan Sheikin sydämen ajan kanssa. Katse tiukasti kohdistettuna eteenpäin Link tiukensi Eponan ohjaksia kannustaen tätä hurjempaan vauhtiin.

Zelda haroi hiuksiaan ja huokaisi syvästi. Hänen käytöksensä sillä hetkellä oli kovin kaukana prinsessamaisesta. Tilanne oli hänen mielestään toivoton ja molemmat pojat hölmöjä. Jos hän olisi vain saanut järjestää heille säpinää…mutta Impan katse oli kertonut, ettei toisten henkilökohtaisiin asioihin saanut sotkeutua. Zelda oli yrittänyt selittää, että hänhän oli Sheik, joten eikö tämä olisi hänen asiansa. Toinen tuima katse Zeldan lastenhoitajalta oli riittänyt hiljentämään Prinsessan.

”Mitä minun sitten tulisi tehdä? En voi jättää asioita näinkään!” Zelda kysyi epätoivoissaan vieressään istuvalta naiselta.

Impa käänsi päänsä Prinsessaa kohden ja katsoi tätä kulmakarvat koholla.

”Mitä teidän mielestänne olisi oikein?”

Zelda älähti. Hän inhosi Impan viisaankuuloisia vastauksia, jotka eivät kuitenkaan koskaan vastanneet mihinkään Zeldan kysymään. Sen sijaan vastauksena oli toinen kysymys, jota Impa sitten toivoi Zeldan miettivän. Prinsessana olo ei totisesti ollut mitään herkkua, aivojaan sai käyttää jatkuvasti. Päänsärytkin olivat lisääntyneet.

Zelda lysähti sängynpäälle ja huokaisi hiljaa. Impa oli selvästikin ärtynyt hänelle, koska oli joutunut Prinsessan määräyksestä salakuuntelemaan Linkin ja Sheikin keskustelua. Zelda tiesi hänen ystävänsä vastustavansa moista touhua, mutta Prinsessan määräyksiä piti totella.

Prinsessa ei tiennyt mitä tehdä. Hän rakasti Linkiä syvästi, mutta tilanne alkoi pahasti näyttää siltä, ettei Link tulisi palauttamaan Zeldan tunteita. Ilmeisesti Sheikillä oli jotain mitä Prinsessalta puuttui…tai sitten tämä oli onnistunut käyttämään jotain loitsua Linkiin. Zelda henkäisi, oliko hän luonut paholaisen? Prinsessa joutui muksaisemaan itseään päähän karkottaakseen moiset ajatukset. Hän lojui sängyllään tuijotellen huoneensa kivikattoa, jonne oli ilmestynyt muutama hämähäkinverkko. Zelda pohti useita eri vaihtoehtoja, kunnes oli harmikseen täysin varma yhdestä. Prinsessa nousi päättäväisesti istumaan. ”Impa, näyttää siltä, että ainut vaihtoehto on lähettää Sheik Linkin luo.” Impa tyytyi vain nyökkäämään, sillä hän tiesi Zeldan tehneen päätöksensä.

Ennen muuttumistaan takaisin Sheikiksi, Zelda selitti juonensa Impalle, joka sanan ”juoni” kuullessaan näytti hieman epäröivältä. Soturimiehelle kerrottaisiin tarina, jonka mukaan vieraan maan salamurhaajat ja Ganondorfin kannattajat halusivat kostaa Ganonin tuhon Linkille. Kuitenkaan Sankarille ei saisi kertoa tästä mitään, ettei tämä turhaan taas huolestuisi ja ryhtyisi hätäilemään ystäviensä turvallisuudesta. Niinpä Sheikin tehtävänä oli mennä asumaan Linkin luo Kokiri Forestiin ja suojella tätä mahdollisilta hyökkäyksiltä. Eikä Sheik saanut poistua Sankarin viereltä ennen Impan käskyä.

”Ja Prinsessan sanoin; käyttäydy kunnolla.” Impa vielä kehotti. Sheik seisoi nurkassa ja katsoi häntä ilottomasti. Murahti sitten jotain hyväksyvästi poistuen sitten ovesta.

Link makasi kylpyammeessaan pesten pois matkan tuottaman lian ja pölyn. Amme ei ollut erityisen tilava ja se oli tehty jostain vettä kestävästä puusta, joka oli hankittu Lost Woodista. Aina silloin tällöin Link pystyi tuntemaan pienen, tikun aiheuttaman, vihlaisun takapuolessaan, ja olikin jo moneen otteeseen harkinnut marmorista kylpyammetta niin kuin Zeldalla oli linnassa. Tosin Link ei yleensäkkään viihtynyt kylvyssä kovin kauaa. Tietysti jos hän olisi saanut jakaa ammeensa erään tietyn Sheikahsoturin kanssa, asia olisi ollut aivan eri. Link punastui rajusti ajatuksesta Sheikistä hänen ammeessaan ja sulki silmänsä ajatellen mansikoita ennen kuin ehti nähdä koko kuvan Sheikistä ilman rihman kiertämää yllään. Sankari hävetti ajatella moisia ajatuksia ystävästään, ja jos Prinsessa saisi tietää millainen likainen mielikuvitus hänen värväämällään sankarilla oli…Link nielaisi, se ei tietäisi hyvää. Mutta sen Link tiesi, että kun hän seuraavan kerran tapaisi Sheikin, poisjuoksu tippa linssissä oli ehdottomasti poissuljettu vaihtoehto. Hän rohkaisisi mielensä ja tunnustaisi tunteensa seuraamuksista piittaamatta. Linkin taistelutahto ja innostus alkoivat nousta hyvää vauhtia, kun hän kuvitteli mielessään useita eri tunnustamisvaihtoehtoja. Link oli niin innoissaan, että hänelle tuotti suuria vaikeuksia päästä ylös ammeestaan kuullessaan ulko-oveen kohdistuvan koputuksen. Luultavasti taas Mido tai joku hänen ystävistään. Heidän pallonsa oli juuttunut puuhun yllättävän usein aina silloin kun Link oli käymässä kotikylässään.

Sheik seisoi oven edessä puisen oven edessä, joka näytti kuluneelta ja vanhalta. Ovessa oli joskus ollut punainen maalikerta, mutta nyt se oli haalistunut ja repeytynyt lähes olemattomiin. Myös talon asukkaan nimi oli kaiverrettu oveen, mutta sekin oli ajan saatossa haalistunut, ja Sheik pystyi hädin tuskin erottamaan ”Link” nimen siitä. Soturi katseli ympärilleen. Tämä oli siis Kokiri Forest. Ilma oli raikas ja pieni sumu leijui eilisen sateen jäljiltä Lost Woodsin suuaukon edessä. Puut huojuivat tuulen mukana, ja ilmassa saattoi erottaa loppukesän tuntua. Alhaalla kokirilapset leikkivät keijuineen juosten sinne tänne villisti. Osa oli joenrannalla pyykkäämässä vaatteitaan, ja saippua kitkerä tuoksu levisi Sheikin nenään. Soturi ei ollut koskaan ymmärtänyt lapsia. Ei hän tosin ollut koskaan saanut kokea oikeaa lapsuutta, muistoja vain. Mutta se vaikutti hänestä hyödyttömältä. Mieli ja ruumis olivat heikkoja, eivätkä aivot olleet valmiita käsittelemään tärkeitä asioita. Sheik riisti katseensa irti tytöstä, joka juoksi kilpaa keijunsa kanssa, keskittäen katseensa puiseen oveen, jonka takaa alkoi kuulua askelia.
   
”Tervehdys”, Link hymyili avatessaan oven. Vilkaistessaan tulijaa tarkemmin hän järkyttyi.

”Sheik?!” Link huudahti vieläkin shokin vallassa.

Tulija oli Sheik. Soturi seisoi hänen kotiovensa takana. Linkin päätä huimasi. Ehkä hän oli sittenkin laittanut liikaa sitä Sarian antamaa kylpyvaahtoa veteen. Link oli varma näkevänsä harhoja, eikä saanut sanaa suustaan tuijotti vain. Sheik huomasi Linkin tuijotuksen ja tämän järkyttyneen ilmeen. Hän alkoi tuntea olonsa epämukavaksi Sankarin katseen alla. Huomatessaan Linkin ainoana vaatteena olevan vain pieni vihreä pyyhe, Sheik punastui tahtomattaan. Myös Link huomasi tämän, ja tajutessaan ettei Sheik ollut harhaa hän hivuttautui hieman oven taakse suojaten itseään.

”Mitä sinä täällä?” Link pihisi oven takaa saadessaan puhekykynsä takaisin.

”Minä…” Sheik mutisi, mutta muisti sitten Impan varoituksen totuudesta, niinpä hänen oli valehdeltava. ”…tulin käymään, kun väitit ettemme ole tarpeeksi läheisiä.”

Link tuijotti Sheikiä epäuskoisena ovenraosta. Häntä alkoi huvittaa ajatus Sheikistä ja hänestä teekupit kädessä istumassa nuhjuisella sohvalla, rupatellen mukavia. Tai ahtautuneena keittiönpöydän ääreen lätkimässä pelikortteja. Linkille moinen ajankulu kyllä sopi, mutta hänen oli kovin vaikea kuvitella edessään seisovaa soturimiestä harrastamassa moista toimintaa. Sankarin täytyi taistella naurua vastaan. Hän heitti vielä pikaisen silmäyksen Sheikiin, väistyen sitten tieltä ja päästäen Soturin sisälle taloon. Sheik seurasi Sankaria peremmälle tämän taloon katsellen ympärilleen. Asunto näytti sisältäpäin paljon tilavammalta, mitä ulkokuori oli antanut odottaa. Sheik oletti Suuren DekuTreen käyttäneen jotain taikaa taloja luodessaan. Talon kalusteet oli tehty suurimmaksi osaksi puista ja Malonin lahjoittama lehmä söi tyytyväisen näköisenä heinää yhdessä nurkassa. Huomatessaan uuden tulijan lehmä lopetti jauhamisen keskittäen katseensa Soturimiehen. Sheik tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäänsä pitkin huomatessaan lehmän tuijotuksen. Hän käänsi nopeasti päänsä pois eläimestä katsoen edellään kävelevää Linkiä.
   
Soturi tunsi käsiensä hikoavan katseen siirtyessä Linkin selästä kohti pyyhkeen peittämää aluetta. Hän koetti saada katseensa nostettua, mutta ei pystynyt siihen. Sheik tunsi itsensä äärimmäisen typeräksi tuijottaessaan Sankarin takapuolta. Viimeisenä oljenkortenaan Sheik sulki silmänsä ajaen likaiset ajatuksensa pois. Pian hän törmäsi seinään.

”Auauau…” Sheik piteli päätään. Sulkea nyt silmät ahtaassa asunnossa, mikä häneen oli oikein mennyt? Link kiirehti hätääntyneen näköisenä Shekin luo.

”Mikä hätänä Sheik?” Hän katsoi mihin Sheik oli lyönyt päänsä. ”Sheik… törmäsitkö sinä seinään?” Link kysyi epävarmasti, mutta selvästi huvittuneena.

Sheik tunsi punan nousevan kasvoilleen. Hän oli täällä suojelutehtävissä, eikä kyennyt edes kävelemään suoraan. Katsoessaan Linkiä, Soturi näki, että tämä yritti selvästi pidätellä naurua. Sheik murahti jotain epäselvää kääntäen kasvonsa pois Linkin näköpiiristä. ”Minne olit oikein viemässä minua?” Sheik kysyi närkästyneenä koettaen vaihtaa puheenaiheitta ja saada Linkin unohtamaan äskeisen tapauksen. Sankari huomasi yrityksen, mutta antoi Sheikin voittaa. ”Käyn vaihtamassa jotain parempaa ylle.” Link virnisti viitaten pyyhkeeseen, joka hänellä oli yllään.
   
Sheik palautti vakavan ilmeen kasvoilleen. ”Selvä”. Link avasi oven heidän edessään koettaen pujahtaa sen taakse ilman Sheikiä. Mutta Soturi muisti Impan sanat salamurhaajista, ja siitä kuinka hänen ei tulisi päästää Linkiä hetkeksikään silmistään.

”Tulen mukaan” Sheik murahti tarttuen oveen.

”Eh? Mukaan? Kyllä minä yksinkin voin…”

Link näytti epätoivoiselta, mutta Sheik ei kuunnellut vastaväitteitä työnsi vain Linkiä selästä eteenpäin. Sankari värisi tuntiessaan Sheikin kylmät kädet paljaalla ihollaan. Hän oli varma ettei pystyisi peittämään punaa kasvoillaan, jos Sheik olisi katsomassa hänen vaatteiden vaihtoaan. Osiltaan ajatus tuntui houkuttelevalta, jos vain osat olisivat olleet toisinpäin.. ”Ei!” Link huudahti äkisti pysähtyen. Sheik säpsähti taaksepäin.

”Vaihdan yksin, kiitos!” Link sanoi kadoten oven taakse sulkien sen Sheikin nenän edestä.

Sheik räpytteli silmiään tuijottaen puista ovea nenänsä edessä. Perin kummalista käytöstä Sankarilta, ei Sheik sentään mikään tyttö ollut, joten missä ongelma oli. Soturi huokaisi, piti vain toivoa ettei Sankaria murhattaisi kesken vaatteiden vaihdon, tai hän olisi pian yhtä kuollut.

------
A/N: No tässä sitten kolmas luku. Oli jotenkin vaikea kirjoittaa tätä. Ehkä johtui siitä että olin kirjoittanut luonnoksen aika kauan aikaa sitten, ja puhtaaksi kirjottaessa, se tuntui äärimmäisen typerältä. Mutta kauheasti en pystynyt tapahtumia vaihtamaan, ettei tarvitisi muokata koko lopputarinaa uudestaan.

[Zino]

OSA 4

Linkin epätodellisesta kuvitelmasta oli tullut totta. Sheik istui Sankarin olohuoneessa nuhjuisella sohvalla vihreä teekuppi kädessä. Soturin ilmeestä näki, ettei tämä nauttinut juurikaan olostaan. Link ei ollut odottanut vieraita, joten ruoka hänen kodissaan oli ollut vähissä. Kaapin pohjalta oli onneksi löytynyt pussi korppuja ja muutama teenlehti. Tosin Linkillä ei ollut mitään muistikuvaa korppujen ostosta, eivätkä ne aivan tuoreille maistuneetkaan. Sheikin kädessä olevasta teekupista nousi kitkeränhajuista höyryä, eikä Soturi ollut vielä uskaltanut koskea ruokaansa. Link ei sen sijaan pitkän matkansa jälkeen nirsoillut vaan ahtoi korppuja ja teetä vuoronperään suuhunsa. Tosin hän pelkäsi olevansa illalla suurissa vatsakivuissa. Mutta se oli sen ajan ongelma. Link luotti, ettei Sheikin läsnäolessa huomaisi kipuja. Juuri nyt kivuista ei ollut tietoakaan, sillä Linkin silmien edessä avautuva näky oli liian huvittava. Hänen olisi tehnyt mieli nauraa, mutta ei kyennyt siihen tuijotukseltaan. Lisäksi jatkuva ruokavirta Linkin suuhun, olisi huomattavasti haitannut edes nauramisen yrittämistä.

Sheik huomasi Sankarin ilveilyn ja odotuksen tämän silmistä. Soturi arvasi että Link odotti sitä hetkeä jolloin Sheik paljastaisi kasvonsa syödäkseen. Mutta Soturi ei tuottaisi sitä tyydytystä pojalle. Niinpä hän laski korpun, jota oli juuri haukkaamassa, takaisin lautaselle. Linkin pettymys oli käsin kosketeltavaa. Poika huokaisi, hän ei siis saisi tälläkään keinolla Sheikiä paljastamaan itseään. Mutta kyllä hän vielä keksisi jotain, vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa. Tai no, toivottavasti se ei olisi, sillä Link olisi kernaasti vielä elänyt kasvojen paljastumisen jälkeenkin. Sitä herkkua hän ei halunnut missata.

Link putsasi murut tunikaltaan siemaisten vielä viimeisen hörpyn teemukistaan. Vasta nyt, kun Sankarin vatsa oli täynnä, hän tajusi miten pahaa tee itse asiassa oli. Link tuijotti vuoronperään astioita edessään ja vuoronperään Sheikiä, joka lopulta antoi periksi ja kysyi: ”Noh?” Link jatkoi sekavaa katseenkulkua.

”Link.” Sheik sanoi uudelleen, koettaen saada yhteyden pojan aivoihin. Vaikka tämä olikin Sankari, Link oli joskus auttamattomasti omissa maailmoissaan. Oman nimen kuuleminen näytti kuitenkin havahduttavan Linkin takaisin samaan maailmaan muiden kanssa. ”Mitä?” tämä kysyi ymmällään.

Sheik pyöräytti silmiään. ”Oliko sinulla jotain asiaa?”

Link punehtui hieman, hän oli siis jäänyt kiinni tuijotuksestaan, vaikka oli yrittänyt peittää jälkensä hyvin. No, hiiviskely ja juonikkuus, olivatkin aina olleet Sheikin erikoisalaa. Link katsahti Soturia, joka näytti edelleen odottavan vastausta häneltä.

”Öh…itse asiassa oli. Minun täytyy käydä häätämässä muutama jättiläishämähäkki Forest Temppeliltä. Haluatko lähteä mukaan?” Link sanoi ensimmäisen asian, joka oli hänen päähänsä pälkähtänyt.

Sheik empi hetken, mutta muisti sitten Impan sanat mahdollisista salamurhaajista ja vastasi: ”Tahdon.” Link virnisti hänelle, alkaen kerätä lautasia ja mukeja pöydältä viedäkseen ne tiskialtaaseen.

----
Teehetken jälkeen Link käveli kohti Lost Woodsin suuaukkoa Sheik vierellään. Tietysti hän olisi voinut soittaa ”Minuet of Forest” –sävelmän Ocarinallaan teleportaten heidät suoraan Temppelin suuaukolle, mutta kävelemällä Link saisi viettää enemmän aikaa Sheikin seurassa. Sankari myhäili omalle oveluudelleen, toivoen ettei Sheik kuulisi. Linkin tietämättä Sheik nautti pienestä kävelymatkasta metsikössä lähes yhtä paljon kuin Sankari. Ilma oli raikasta ja seura hyvää. Sheik oli jopa hetkeksi unohtanut olevansa keinotekoinen. Ajatus siitä sai hänet usein hyvin katkeraksi, mikä näkyi hiljaisuutena ja tylyinä vastauksina Linkille ja Impalle. Soturi vilkaisi sivusilmällään vihreänuttuista Sankaria vierellään. Link näytti viheltävän ”Zeldan lullaby”-sävelmää, joka oli selvästi painunut syvälle Linkin mieleen, sen verran usein hän oli joutunut sitä käyttämään. Sheik hymyili pienesti. Hän olisi toki voinut mainita teleporttimahdollisuudesta ”Minuet of Forest” sävelmää käyttäen. mutta ei halunnut pilata hyvää kävelyretkeä ystävän seurassa.

Ystävä. Sheik olisi halunnut sanoa Linkille tämän olevan hänen ystävänsä. Ja pyytää anteeksi kaikkia niitä kertoja, kun hän oli käyttäytynyt tarpeettoman tylysti poikaa kohtaan. Mutta sellainen käytös ei olisi ollut lähelläkään sitä kuvaa, minkä Sheik oli itsestään Linkille antanut, eikä siksi kävisi päinsäkään. Mutta vielä ennen kuin Sheik lähtisi Linkin rinnalta, hän sanoisi asiansa. Soturi oli edes sen velkaa pojalle, joka oli autuaan tietämätön kaikesta Sheikiin liittyvästä. Mutta kohteli silti Soturia, kuin parasta ystäväänsä.
   
Juuri ennen Lost Woodsin suuaukkoa Link ja Sheik törmäsivät pieneen vihreähiuksiseen tyttöön, joka istu kannon päällä kimppu niittykukkia käsissään. Nähdessään Linkin tyttö väläytti herttaisen hymyn ja nousi kannon päältä juosten Linkin ja tämän seuralaisen Sheikin luo.

”Hei Link! Mitä sinä täällä?” tyttö kysyi iloisesti hymyillen. Link hymyili lämpimästi takaisin tytölle.

”Terve Saria, ollaan Sheikin kanssa menossa Lost Woodsin läpi Forest Temppeliin listimään muutama ylikasvanut ötökkä.”

Tytön kasvot kalpenivat asteen verran ”ötökkä” –sanan kohdalla, mutta hymy ei missään vaiheessa hyytynyt. Sen sijaan hänen päänsä kääntyi kohti Sheikiä. Soturi tunsi itsensä epämukavaksi, tytön katsellessa häntä kiinnostuneesti. Sitten Sheikin kauhuksi Saria laski kukat nopeasti maahan hyökäten halaamaan miestä. Link nauroi lempeästi vieressä, mutta hänen silmissään näkyi vivahdus kateutta. Hänkin halusi halata Sheikiä samalla tavalla, mutta ei arvellut sen olevan mahdollista. Sheik sen sijaan seisoi jähmettyneenä paikoillaan katsoen Linkiä hätääntynyt katse silmissään, hakien neuvoa siitä mitä piti tehdä, kun polvenkorkuinen tyttö tulee halaamaan. Link vaan kohautti olkiaan yhä nauraen.

Soturin onneksi Saria kuitenkin irrottautui Sheikistä poimien kukkansa maasta.

”Ai sinä olet Sheik. Hauska tutustu, Link on kertonut sinusta paljon, minä olen Saria.”

Tyttö hymyili iloisesti. Sheik katseli tyttöä, eikä huomannut, kuinka Link oli äkkiä lopettanut nauramisen. Hiki oli kohonnut hänen iholleen, ja Link rukoili ettei Saria enää sanoisi mitään ylimääräistä. Kokirityttö vilkaisi nopeasti Linkiä ja nähdessään tämän punaiset kasvot, hän äkkiä vaihtoi puheenaihetta. ”Mutta minun täytyykin tästä mennä! Ja Link, pidetään teille juhlat kunhan palaatte takaisin kylään!”

Tyttö kävi antamassa Linkille yhden poimimistaan kukista. Samalla kun Sankari kumartui vastaanottamaan lahjaansa Saria kuiskasi. tämän korvaan: ”pidä sitten huoli, että kerrot Sheikille tunteesi, kaikki kylän lapset odottavat!”  Sitten Saria juoksi Sheikin luo antaen tällekin kukan ja juosten sitten takaisin kylään. Sheik vilkaisi olkansa yli juoksevaa tyttöä kääntäen sitten katseensa Linkiin, jonka kasvot puna oli vallannut. Sheik oli juuri kysymässä Linkiltä jotain, mutta Sankari ehätti ensin.

”Saria oli ja on vieläkin yksi parhaimmista ystävistäni. Leikittiin lapsena tosi usein yhdessä, ja olen saattanut ohimennen sinustakin lipsauttaa pari sanaa.” Link selitti toivoen vastaavansa tällä lyhyellä lauseella kaikkiin Sheikin kysymyksiin.

Sankari oli arvannut, että oli ollut virhe kertoa Sheik-asiasta Midolle. Seuraavana päivänä kaikki olivat tienneet Linkin tunteet Soturia kohtaan. Luojan kiitos, hän oli selvinnyt ensimmäisestä hyökkäyksestä hyvin. Sheik katsoi hetken Sankaria, mutta päätti sitten tyytyä tähän vastaukseen. Soturi murahti kehottaen heitä jatkamaan matkaansa.

----
Saavuttuaan temppelille Link istahti läheiselle kannolle vetäen syvään henkeä. Matka Lost Woodsin läpi ei ollut ollut helpoimmasta päästä. Vaikka hirviötkin olivat poissa Linkin ansioista, paikka oli silti aikamoinen puusokkelo. Eikä asiaa ollut yhtään auttanut sekään, että ajatuksissaan Link oli kääntynyt pari kertaa vikasuuntaan melkein eksyttäen heidät. Sheikin katseesta Link oli voinut päätellä arvostuksensa juuri laskeneen monta pykälää Soturin silmissä. Tämä oli istahtanut viereiselle mättäälle lepäämään pitäen kuitenkin silmänsä auki mahdollisten salamurhaajien varalta. Link koetti istua aivan tyynesti paikallaan, mutta Sheikin läheisyys sai hänet hermostuneeksi. Mieleen muistuivat omassa kylpyammeessaan uhotut sanat tunnustamisesta heti Sheikin näkemisen yhteydessä. Poika joutui omaksi harmikseen myöntämään, että se oli kuitenkin tainnut olla pelkkää uhoa. Ei hän millään voisi tunnustaa, Linkiä pelotti. Ehkä sitten myöhemmin, kun hirviöt oli häädetty temppeliltä. Sitten hän tekisi sen, varmasti. Nyt moiset ajatukset oli kuitenki unohdettava ja keskityttävä tehtävään.

”Mennään.” Link huikkasi Sheikille ja pian he astuivat sisälle hiljaiseen Forest Temppeliin.

Ensimmäisessä laajassa huoneessa ei näkynyt mitään epäilyttävää. Link muisti kuinka oli ensimmäistä kertaa saapunut tähän samaan halliin. Hän oli melkein tärissyt jännityksestä ja pelosta samaan aikaan. Tämä oli ollut hänen ensimmäinen temppelinsä. Link olisi varmaan pelännyt enemmänkin, jos ajatus Sarian pelastamisesta ei olisi saanut häntä jatkamaan matkaansa. Nyt seisoessaan samassa paikassa rakastamansa miehen kanssa, Link tunsi itsensä rohkeammaksi kuin aikoihin. Hän viittilöi Sheikiä mukaansa toiseen huoneeseen oikealle puolelle hallia. Huone oli pieni ja pölyn peittämä. Link huomasi tavallisten hämähäkin verkkojen peittävän seiniä. Liian pienien ollakseen heidän etsieminsä hirviöiden tekosia. Sheik sen sijaan huomasi lattian olevan rikki muutamista kohdista. Alapuolella oli ilmeisesti huone, jonne osa lattiakivistä oli tippunut jättäen suuria aukkoja sinne tänne lattiaa.

”Link ole varovainen.” Sheik huomautti Sankaria juuri kun tämä oli astumassa lattialle ylittääkseen sen päästäkseen seuraavaan huoneeseen.

Link nyökkäsi kiittäen varoituksesta ja hypähti ensimmäiselle kivelle. Tiukasti katse lattiassa Link loikki huoneen poikki kiveltä kivelle Sheikin seuratessa häntä katseellaan. Kumpikaan ei kiinnittänyt huomiota kattoon, jonka varjoissa roikkui keltainen jättiläishämähäkki valmiina hyökkäämään. Juuri kun Link oli aikomaisillaan hypätä viimeiselle askelmalle, hämähäkki pudottautui Sankarin eteen saaden tämän hätkähtämään ja menettämään tasapainonsa. Link kaatui taaksepäin puoliksi rikkinäiselle lattialaatalle, joka alkoi mureta hänen allaan. Sheik tajusi Linkin olevan vaarassa tippua, joten hän syöksyi nopeasti hyppien pojan luo tarraten tätä kädestä juuri kun lattia Linkin alla sortui.

”Ei hätää sain sinut!” Sheik sanoi rauhallisesti Linkille joka roikkui Soturin kädessä. Nyt Sheikin täytyi vain vetää Link takaisin lattialle ennen kuin hämähäkki saisi päähänsä hyökätä heidän kimppuunsa.

”Kiitti!” Link virnisti, mutta huomasi kauhukseen Sheikin alla olevan lattian olevan myös murtumassa.

”Sheik, va---” Link koetti huutaa.

Myöhäistä. Lattia heidän välissään sortui syösten Linkin ja Sheikin kerrosta alemmaksi kohti pimeyttä.

----
Sheik aukaisi hitaasti silmänsä. Hänen päätään jomotti, samoin selkää. Oikeastaan koko hänen kehonsa oli kuin tulessa. Soturi tunsi ohimollaan valuvan verivanan. Kesti hetken ennekuin Sheik sai suuren kivun saattelemana kangettua itsensä ylös lattialta. Hän oli ilmeisesti ollut pitkään tajuttomana, sillä lattian putoamisesta aiheutunut pöly oli jo ehtinyt laskeutua. Huoneeseen tulvi valoa yläkerroksen ikkunoista, koska lattia ei enää estänyt sitä pääsemästä huoneeseen saakka. Sheik sipaisi kädellään veren pois kasvoiltaan ja tunnusteli ruumistaan. Luita ei tainnut poikki. Hän oli siis selvinnyt vähillä vammoilla pudotuksesta. Sheik antoi katseensa kiertää huoneessa etsien Sankaria. Tätä ei näkynyt missään. Soturi nielaisi.

”Link?” Hän koetti kutsua.

Ei vastausta. Sheik tunsi sydämensä lyövän tiheämpään. Mitä Sankarille oli sattunut? Oliko tämä elossa? Vai olivatko salamurhaajat iskeneet Sheikin maatessa taju kankaalla? Juuri ennen paniikin iskemistä Sheik huomasi helpotuksekseen tutun vihreä vaatteen pilkistävän kivilohkareen takaa.

”Link!” Sheik parahti onnesta kömpien vaivoin kohti kiveä, jonka takana oletti Sankarin olevan. Link retkotti liikkumattomana pienen kivimurskeen keskellä. Hänen tunikansa oli repeytynyt monesta kohtaa ja lukuisissa kohdissa Sankarin kehoa näkyi syviä haavoja. Verivana virtasi Linkin kultaisten hiusten alta. Sheik hätääntyi uudelleen polvistuen tajuttoman pojan viereen.

”Link?” Ei vieläkään vastausta.

Sheik tarttui Linkiä olkapäistä ravistaen tätä hennosti. Poika ei avannut silmiään.

”LINK!” Sheik huusi. Sankari ei saanut kuolla tällä tavalla. Ei hänen käsiinsä. Sheik ravisteli taas poikaa, tällä kertaa hieman kovempaa. Sitten hän tunnusteli pulssia. Se tuntui. Sheik huokaisi helpotuksesta, Link oli siis vielä elossa. Mutta hänet oli saatava pois täältä. Sheik manasi itseään ettei ollut ottanut punaista lääkejuomaa mukaansa, jolla olisi voinut parantaa Linkin olotilaa. Sidetarpeita ja huopa hänellä oli kuitenkin kaiken varalta. Linkin haavat täytyi saada sidottua, ettei Sankari menettäisi enempää verta. Vapisevin käsin Sheik kaivoi huovan esiin pussistaan, jota hän kantoi mukanaan. Sitten hän siirtyi Linkin puoleen ja irrotti varovasti tämän vyön ja sen jälkeen tunikan. Riisuessaan loppuja vaatteita Sankarin päältä Sheik tunsi kasvojensa polttelevan ja sydämensä hakkaavan. Nopeasti hän sitoi kääreet kaikkein isompien haavojen ympärille, käärien sitten Linkin huovan sisään. Poika ei vieläkään ollut osoittanut mitään merkkejä heräämisestä. Pulssikin tuntui heikommalta kuin äsken. Sheik nieleskeli kyyneliään. Hän oli Sheikah, eikä siis itkenyt, mutta jos hän menettäisi Linkin nyt… mitä syytä olisi enää ”elää”? Soturi puristi pojan velton ruumiin omaansa vasten silittäen tämän hiuksia hennosti.

”Link herää…” Sheik kuiskasi hiljaa Linkin korvaan. Yksittäiset kyyneleet virtasivat pitkin Sheikin poskia hänen puristaessa Linkiä yhä tiukemmin kehoaan vasten. ”Hyvä jumala, älä vie Linkiä minulta! Teen mitä tahansa, mutta älä anna Linkin kuolla…” Sheik sopersi heikolla äänellä kyyneltensä keskeltä.

”Sheik…” kuului heikko ääni Sheikin vierestä. Mies hätkähti ja hellitti otettaan Linkistä. katsoen kohti tämän kasvoja. Poika oli saanut vaivoin avattua toisen silmänsä katsoen sillä Soturin komeita kasvoja hymyillen samalla pienesti. Link kuuli Shekin sydämen hakkaavan rajusti tämän rinnassa. Hän tajusikin varsin pian olevansa Soturin sylissä.

”Olenko minä… kuollut?” Link kysyi heikolla äänellä. Tämän täytyi siis olla taivas. Sheik luuli Linkin vitsailevan ja vastasi: ”Luojan kiitos et ole…” Link hymyili taas.

”Sinä siis sittenkin välität minusta.”

Sheik hätkähti hieman tajutessaan pitelevänsä yhä Linkiä sylissään. Puna valtasi Soturin kasvot. ”Link… minä…” hän keksinyt mitään tekosyytä toiminnalleen. Väisteli vain Linkin katsetta kuitenkaan päästämättä tätä pois sylistään. Link sulki silmänsä, häntä heikotti vieläkin. Mutta pian Sankari räväytti silmänsä takaisin auki.

”Sheik… olenko minä alasti?” Hän kysyi silmät suurina ja posket punaisina.

Sheik muisti oman vaatteidenvaihto-operaationsa Linkille ja puna hänen kasvoillaan syveni entisestään.

”Öh… haavat…sidetarpeita…” Sheik mumisi kaapunsa takaa epäselvästi ojentaen Linkille tämän tunikan takaisin päästäen samalla pojan pois sylistään. Soturi kääntyi poispäin Sankarista ”Pue se vain takaisin päälle…” Hän jupisi hiljaa enemmän itselleen kuin Linkille.

Linkin saatua vaatteensa vaivoin takaisin ylleen hän tajusi olevansa valtavan väsynyt kaikista päivän koettelemuksista. Myös Sheikin täytyi olla erittäin uupunut kaiken tapahtuneen jälkeen. Soturi ei ollut puhunut Linkille sanakaan annettuaan tälle vaatteet takaisin. Niinpä Link hivuttautui aivan Soturin viereen ja laski puolet huovasta tämän olan ylle. Sheik hätkähti ja kääntyi Linkiin päin kysyvä ilme kasvoillaan. ”Ollaan molemmat liian väsyneitä menemään takaisin Kokiri Forestiin tänään. Nukutaan hieman…” Link selitti painaen päänsä hellästi Sheikin olkaa vasten, sulkien samalla silmänsä.

Sheik ei kuitenkaan nukkunut sinä yönä. Hän piti vahtia hirviöiden ja salamurhaajien varalta. Hän oli ollut liian lähellä Linkin menettämistä, eikä sallisi sen tapahtuvan uudestaan vain siksi että hän oli ummistanut silmänsä. Väsymys painoi auttamatta Soturin rubiininpunaisia silmiä, mutta hän taisteli pysyäkseen valveilla. Aina välillä Sheik katseli Linkin kasvoja. Ne näyttivät niin rauhallisilta, kun Sankari nukkui. Aina päivällä Link oli tarmoa täynnä, eikä Sheik ollut juurikaan nähnyt Linkiä näin rauhallisena aikoihin. Hänestä tuntui hyvältä katsella Sankaria. Se tyynnytti Sheikin mielen. Link oli sentään hänen paras ystävänsä. Zelda ja Impa tuntuivat lähinnä työnantajilta, kaukaisilta sellaisilta. Zeldaa Sheik ei itse asiassa ollut edes nähnyt, sillä hehän jakoivat saman kehon. Tosin Sheik oli huomannut muutaman muotokuvan linnan seinillä, joissa Prinsessa oli mukana. Kai tyttö oli kaunis, ei Sheik tiennyt. Soturi mietti mitä Link mahtaisi aamulla sanoa, jos löytäisi itsensä heräämässä Prinsessa Zeldan vierestä…Kaikkien tarinoiden mukaan Sankari ja Prinsessa päätyivät lopulta onnellisesti yhteen. Ganon oli tuhottu, olivatko Link ja Zelda jo naimisissa?

 Sheik varasti taas silmäyksen Sankarilta. Link ei ollut kertaakaan maininnut mitään omista naisasioistaan Sheikin läsnäollessa, eikä ainakaan maininnut mistään avioitumisesta Prinsessan kanssa. Ehkä Sankari oli liian kiireinen moiselle hömpälle…

Vaikka mitään todisteita ei ollutkaan, ajatus Linkistä ja Prinsessasta riipaisi Sheikin sydäntä. Jos niin kävisi, Zelda todennäköisesti sulkisi hänet lopullisesti ikuiseen uneen. Eikä Sheik enää näkisi päivänvaloa. Ja Link… hän todennäköisesti unohtaisi koko Soturin läsnäolon. Sheik kietoi kätensä Linkin vyötärön ympärille vetäen pojan lähemmäs itseään. Tänä yönä Sankari olisi hänen, eikä Prinsessa tai kukaan mukaan voisi tätä Sheikiltä viedä. Linkin kehon lämpö Sheikiä vasten sai Soturin rauhoittumaan täysin, tänä yönä olisi turvallista nukkua. Vielä ennen silmiensä sulkemista Sheik kietoi huovan tiukemmin Linkin ympärille, estäen poikaa palelemasta. Sitten Sheikah nukahti.

------
A/N: Hoo, tätä osaa oli hauska kirjoittaa, koska sain viimein tehdä vähän säpinää näiden kahden välille<3 Ja anteeksi taas kaikki kirjoitusvirheet, ottakaa keksejä.

[Meldis]

WHAAAAAAAAAAAAAA

Eilen, kun tulin kotiin hevonkuusesta, hypin riemusta, kun huomasin, että olit jatkanut, mutta eilen en jaksanut vielä kommata ja sitten kun tänään oli tarkoitus, sinä se kerpele menit ja jatkoit vähän lisää! Joo, ja anteeksi, että en ole kommentoinut, mutta kun piti juosta pitikin Pohjois-Suomea lomailemassa, eikä siellä mitään konetta tietenkään ollut.

No niin... Ensin kolmos-osasta... Ensinnäkin pakko sanoa, että itse olen ymmärtänyt ja pikkuveli on selittänyt, että Link oli seitsemän-vuotias, kun aloitti maailmanpelastuksen, mutta se sotii kyllä sitä vastaan, miltä Link näyttää seitsemän vuotta myöhemmin, koska silloinhan hänen pitäisi olla vasta 14-vuotias ja näyttää kyllä paria vuotta vanhemmalta. Varsinkin sarjakuvassa.... Aaaah, se sarjakuvaaa.....  No, eihän missään ole sanottu, minkä ikäinen Link siinä on, mutta veli selitti, että Wind Wakerissa (, joka siis tapahtuu jossain kauakan tulevaisuudessa Oot:sta katsottuna) pojat puetaan 14-vuotiaana vihreään Linkin muistoksi. No, ota siitä selvää.

Link on kyllä ihana. Ja sillä on likainen mielikuvitus.  Ei hitto että repesin, kun Sheik törmäsi seinään. *hekottaa vieläkin* Ja Sheik on niin omistus- ja suojelunhaluinen (huolimatta siitä, että hänen pitää suojella Linkiä).

Ja sitten neloseen... Hämmästyttää vieläkin, miten sinä saat ujutettua nuo kaikki sävelmät tuonne niin sujuvasti. Kun ne on kuitenkin jossain suhteessa hassuja suomen kieleen sekotettaessa.
Hahaa! Että minä odotan, kun Sheik tapaa Midon.

Aaaww... loppu oli niin suloinen, ja pidin putomaiskohdastakin, vaikka Link satuttinkin, mutta minä olenkin kunnon sadisti. XD

”Sheik… olenko minä alasti?”

Missä on teippiä..?
Bababababa.... Jatkoa haluan ehdottomasti, säpinää oli, muttei tarpeeksi minun tarpeisiini. Joten kirjoittelepa sitten äkkiä, jookosta kookosta.  En tykkää näistä hymiöistä.  XD

[Zino]

Diamond: Joo, en oo yhtään varma (hyvä on, en muista enää) minkä ikäsenä Link pelastaa mitäkin. xD Olen pelannut vain kaksi Zelda-peliä ja nyt on WindWaker menossa... joten tässä ficissä Link aloitti hommat 10-vuotiaana ja oli sitten aikahypyn jälkeen 17-vuotias.. mutta turha kysyä, mistä olin tuonkin saanut päähän.. Pitäisi tarkistaa faktat ennen kirjoittamista. xD Ja niinpä, säpinää on vielä liian vähän, mutta sitä liikaa kirjoittaessai minua alkaa aina naurattaa.. xD mutta toivotaan että jatkossa tulee lisää Kiitos vielä kommentista, jatkoa alan taas pian työstämään. ^^ ja lomailuhan on kivaa

[Zino]

OSA 5

Vihreänuttuinen poika hieroi kevyesti silmiään auringonvalon osuessa niihin. Hiljalleen hän alkoi heräillä ja siristeli silmiään. Linkin suusta karkasi pieni haukotus hänen avatessaan vaivalloisesti silmänsä täysin auki. Nähdessään edessään kiviröykkiön sekä köynnösten peittämät seinät Link ihmetteli mihin kummaan oli oikein joutunut. Sitten hän muisti viimeöisen onnettomuuden temppelillä. Samassa kipu palasi pojan kehoon. Vaikka Sheik olikin ensiavullaan saanut suurimmat verivuodot tyrehtymään, Link oli silti heikossa kunnossa. Hänen jäseniinsä koski ja hengitys oli tavallista vaivalloisempaa. Silti, Linkin onneksi, mitään vakavampia vammoja hän ei ollut saanut. Huovasta huolimatta yö temppelissä oli ollut kylmä, ja Link tunsi jalkojensa palelevan vieläkin, vaikka aamuaurinko alkoikin jo lämmittää huonetta hänen ympärillään. Sankarin liikahtaessa pienesti hän viimein tajusi nojaavansa Sheikin kylkeä vasten. Soturi oli kietonut toisen kätensä suojelevasti Linkin vyötärön ympärille ja hengitti rauhallisesti pojan vieressä. Sankarin sydän alkoi pamppailla kiivaammin hänen tajutessaan toisen miehen läheisyyden. Link ei muistanut Sheikin laittaneen kättään hänen ympärilleen illalla, joten sen oli täytynyt tapahtua silloin kun Link oli jo ollut unessa. Puna valtasi Sankarin kasvot tämän hymyillessä leveästi. Hän ei ollut ollut pitkään aikaan näin onnellinen. Sheikin käsi, hänen vyötäröllään. Linkin olisi tehnyt mieli huutaa riemusta, mutta se olisi varmasti herättänyt Sheikin, jolloin kaikki hyvä olisi loppunut. Niinpä Link pysyi hiljaa tyytyen vain katselemaan Soturia.

Sankari ei ollut koskaan onnistunut näkemään Soturiystäväänsä unessa. Näky oli Linkin mielestä kauneinta maailmassa. Valveilla ollessaan Sheikin kasvoista painoi jatkuvasti huoli ja vastuu. Mutta nukkuessaan Soturi näytti täysin levolliselta vailla mitään murheita. Link huokaisi hiljaa ihastuksissaan. Hän tunsi rakastuvansa mieheen uudelleen. Sheikin silmät olivat kevyesti kiinni, tämän hengittäessä hitaasti ja rauhallisesti. Kasvoja peittävä kääre oli lähes valunut pois kasvoilta, muutama ylimääräinen… Link hätkähti, hetkonen, mitä hän oli juuri ajatellut? Kasvokääre poissa? Sankari käänsi katseensa nopeasti takaisin kääreen suuntaan. Hänen sydämensä hyppäsi muutaman lyönnin yli. Sheikin kasvoja peittävä kääre oli valunut Soturin nukkuessa lähes pois hänen kasvoiltaan. Link pystyi melkein erottamaan Sheikin suun… hänen huulensa. Sankari nielaisi. Uskaltaisiko hän?
   
Link hivuttautui istuma-asennostaan, Sheikin vierestä Soturin eteen, hitain ja pienin liikkein varoen herättämästä Sheikiä. Hän kurkotti kasvojaan lähemmäs Sheikiä. Linkin sydän pamppaili tiheään. Tuntui aivan kuin hän olisi tekemässä jotain rikollista, vaikka tietenkään ei ollut. Sankari ojensi kättään valmiina laskemaan Soturin kasvosuojusta hieman alemmas. Näytti siltä ettei Linkille tarjoutuisi tämän parempaa mahdollisuutta nähdä Sheikin kasvoja. Hänen oli tehtävä tämä nyt. Juuri kun Linkin sormet olivat tarttumassa kankaaseen valmiina vetämään sitä alaspäin, Sheik heräsi. Nähdessään Sankarin aivan silmiensä edessä, Soturi hätkähti rajusti menettäen tasapainonsa kaatuen taaksepäin kiviselle lattialle. Link ei ollut valmistautunut tähän vaan kaatui Sheikin mukana tämän päälle, pitäen yhä kiinni miehen kasvosuojuksesta kädellään.
   
Sheik makasi Linkin alla kädet pojan hartioilla. Hän oli koettanut estää Sankaria kaatumasta mukana. Soturi yski lattian pölyä pois suustaan. Link sen sijaan tuijotti kuin lumottuna Sheikin kasvoja. Kasvokääre oli viimein valunut tarpeeksi alas paljasten Soturin komeat piirteet. Link oli uppoutunut liian syvälle omiin fantasioihinsa huomatakseen istuvansa Soturin päälle. Sankarin toinen käsi piteli edelleen kiinni kankaasta, joka oli valunut Sheikin kaulalle saakka. Toinen käsi lepäsi Soturin pään toisella puolella tukien Linkiä. Heidän kehonsa olivat painautuneet yhteen alavartalon kohdalta. Linkin ahnehtiessa silmillään Sheikin huulia, Soturi makasi liikkumattomana ja järkyttyneenä Sankari alla. Vasta vilkaistuaan nopeasti Sheikin silmiä, ja nähdessään niistä kuvastuvan hämmennyksen ja pelon sekoituksen Link tajusi tilanteen. Hänen kasvonsa lehahtivat hetkessä kirkkaanpunaisiksi. Nopeasti Sankari kasvonsa kauemmas Sheikistä ja irrotti samalla otteensa tämän kasvosuojasta. Istuessaan siinä Sheikin päällä, Link tunsi kuinka ohut Soturin puku oikeastaan oli. Sankari vetäisi syvään henkeään tajutessaan ettei ollut pukenut kuin pelkän vihreän tunikansa yllensä viime yönä. Miehenä olemisen huonot piirteet alkoivat tulla esiin ja Linkillä tuli kiire kömpiä pois Sheikin luota kääntäen selkänsä tälle. Vapauduttuaan, Sheik vetäisi nopealla liikkeellä kääreet takaisin kasvojensa suojaksi.

Sankarin kasvoja poltteli, eikä hän halunnut kohdata Soturia naamasta naamaan. Myös Sheik tunsi lämmön kohoavan omille poskilleen. Hän halusi kiireesti pois temppelistä, jotta voisi unohtaa koko tapauksen.

”Sankari, mennäänkö?”  Sheik kehotti Linkille, joka istui parin metrin päässä selkä häneen päin.

Link nielaisi, Sheik oli kutsunut häntä ”sankariksi”, joka ei ollut missään nimessä hyvä merkki. Ehkä Soturimies oli vihainen hänelle… Link kuitenkin nyökkäsi ja nousi seisomaan valmiina lähtöön. Koettaessaan ottaa askeleen eteenpäin Sankari kuitenkin parkaisi tuskasta lysähtäen takaisin maahan. Sheik kääntyi hätääntyneenä Linkin luo.

”Link! Mikä hätänä?” 

Link pudisti hieman päätään hymyilleen. ”Taisin nyrjäyttää nilkkani eilisessä pudotuksessa.” Sheik katsoi hetken Linkiä. Poika puhui totta, eikä tuolla jalalla käveltäisi takaisin metsään. Niinpä Soturi kumartui Linkin puoleen kaapaten tämän syliinsä. ”Olet liian heikossa kunnossa kävelläksesi tai taistellaksesi. Kannan sinut takaisin Kokiri Forestiin toipumaan.” Link punertui taas, mutta tyytyi nyökkäämään. Käveleminen olisi toivotonta hänen jalallaan. Eikä Sheikin reppuselässä kulkeminen tuntunut yhtään pahemmalta vaihtoehdolta.

----   
Taivaltaessaan läpi Lost Woodsin Link rykäisi. ”Kuule Sheik… muistuta minua sitten kotona, että kerron sinulle yhden jutun…” Sheik nyökkäsi. jatkaen eteenpäin kohti oikealla näkyvää reittiä. Link oli tällä kertaa tarkkana, eivätkä he olleet onnistuneet eksymään kertaakaan. Kotiin olisi tällä vauhdilla enää noin parin tunnin matka. Sheik tunsi pientä väsymystä käsissään ja jaloissaan, mutta ei antanut sen saada yliotetta itsestään. Hän muistutti itseään Sankarin olevan vielä heikommassa kunnossa. Kunhan he pääsisivät takaisin Linkin talolle, haavoihin voitaisiin laittaa kunnon lääkettä, jotteivät ne pääsisi tulehtumaan. Lisäksi kylpy tekisi poikaa, sekä puhdas vaatekerta.
   
Myös Link toivoi pääsevänsä pian kotiin. Hän oli viimein päättänyt tunnustaa Sheikille. Heti kunhan he olisivat takaisin kuluneella sohvalla, hörppimässä sitä karmeaa teetä, Link tekisi sen. Sankari ei halunnut riskeerata sitä, etteivät he enää näkisi seuraavan eroamiskerran jälkeen. Ei haittaisi, vaikkei Sheik vastaisikaan Linkin tunteisiin. Sankari tiesi, että häntä olisi aivan turha kutsua sankariksi, jos hän ei tekisi tätä. Mutta jos Sheik olisi samaa mieltä, se tietäisi lisää tällaisia reppuselkäkyytejä. Mutta seuraavalla kerralla, Link laittaisi housut jalkaan. Luojalle kiitos, että hänen tunikansa oli sentään tarpeeksi pitkä peittämään kaikki strategiset osat, vaikka Link istuikin Sheikin käsien päällä. Sankari nielaisi. Hän toivoi kovasti ja hartaasi, ettei Sheik ollut tuntenut mitään silloin kun hän oli istunut tämän päällä. Link oli melko varma, ettei Soturin huumorintaju olisi riittänyt, jos Link olisi joutunut selittelemään tapahtunutta. Sitä miettien Sankari ummisti silmänsä ja painoi päänsä Sheikin olkapäälle. Soturi tuoksui hyvältä.
   
Sheik ei ollut yhtä positiivisella tuulella kuin Link. Vaikka ajatus Sankarin kuluneesta sohvasta saikin hänet jaksamaan, hän oli vihainen itselleen. Mitä ihmettä hän oli ajatellut viimeyönä nukahtaessaan käsi Sankarin vyötäröllä. Sheik muisti viimeöiset ajatuksensa. Mitä hemmetin pelleilyä se oli taas ollut? Hän oli vetänyt Sankarin lähelleen, vaihtanut tämän vaatteet.. ja se käsi. Aivan kuin he olisivat olleet joku…pari. Sheik näytti kauhistuneelta, entä jos Link nyt luuli, että Sheik ajatteli tästä sillä tavalla. Sankari oli sen verran höntti, että voisi hyvinkin tehdä moisen johtopäätöksen. Ja nyt vielä tämä reppuselkä. Sheikin olisi tehnyt mieli kirota itsensä. Millaisia ristiriitaisia signaaleja hän Linkille lähettikään. Ensin oltiin kylmää seuraa kuin pakastekana, ja seuraavaksi mentiinkin jo tuttavallisesti paljastamaan omat kasvot. Kotona hänen olisi pakko selittää Sankarille asiat, jottei tälle syntyisi mitään harhakuvitelmia. Sheik ei nimittäin missään nimessä halunnut vaarantaa ystävyyttään Linkin kanssa.    
   
Muistellessaan koko kaatumisjupakkaa, Sheik tunsi korviensa kuumenevan. Hänen hengityksensä kiihtyi, Link oli ollut liian lähellä silloin hänen päällään istuessaan. Aivan liian lähellä… Sheikistä oli tuntunut… tuntunut… Soturi nielaisi. Ei. Hänestä ei ollut tuntunut miltään, ei varsikaan … mukavalta.

”Eieieie…älä ajattele sitä..” Sheik manasi hiljaa.

Hän kirosi oman ohuen pukunsa. Oliko Zeldan ollut pakko antaa hänelle tiukka ja ohut vaatekerta käyttöön? Se sopi ehkä naisille, mutta miehille ei missään nimessä.  Oi miksi Soturi ei ollut saanut ylleen jotain muutaman numeron liian isoa viittaa ja paksuja kangasvaatteita. Silloin kaikki olisi ollut paremmin piilotettavissa. Sheik toivoi kovasti ja hartaasti, ettei Link ollut tuntenut mitään ylimääräistä silloin hänen päällä istuessaan. Muutoin Soturi ei voisi enää koskaan katsoa tätä silmiin. Nytkin Sankari lepuutti päätään Sheikin olkaa vasten aiheuttaen Soturille kylmiä väreitä. Link tuoksui hyvältä. Sheikin pää nytkähti, hän oli taas antanut ajatustensa viedä mukanaan. Tietysti Sankari tuoksui aivan tavalliselle…

”Vain vähän paremmalle kuin muut.” Sheik selitteli itselleen.

Kävellessään ruohikkoisessa maastossa puiden seassa Sheik tunsi uupumuksensa kasvavan. Hän ei ollut täysissä voimissaan, eikä Linkään ollut mikään keijukainen kannettavaksi. Lisäksi Soturista tuntui kuin Sankari olisi ollut luisumassa pois hänen reppuselästään. Kuin vastaukseksi tähän, Link kietoi unissaan kätensä tiukemmin Sheikin rintakehän ympärille puristaen jaloillaan itseään lähemmäksi Soturin kehoa. Sheik rykäisi pienesti, kuin toivoen Linkin vaihtavan asentoa, mutta poika pysyi vaiti. Soturi alkoi tuntea olonsa tutun tukalaksi. Vuosi sitten Sankarin käytös oli vaikuttanut Sheikiin normaalisti, mutta nyt tuntui kuin joka toinen Linkin tekemä liike olisi saanut Sheikin naaman punoittamaan ja sydämen hakkaamaan. Soturi ei ollut aivan varma mistä moinen johtui, mutta syy oli varmasti hänessä. Link ei tahallaan aiheuttaisi Soturille mitään tuollaista. Sheik päätteli sen vain johtuvan siitä ettei ollut nähnyt toista poikaa pitkilleen. Pari päivää ja hän olisi taas normaali. Mutta nyt, Lost Woodsin suuaukon jo näkyessä, Soturi joutui kamppailemaan Linkin kehon tuoman lämmön sekä punaisena hehkuvan naamansa kanssa.

----   
Link istui kuluneella sohvallaan lepuuttaen nilkkaansa, johon oli sidottu muutaman jääpalapussi turvotuksen laskemiseksi. Sheik istui Linkin lähellä tuijotellen seiniä. Aina välillä Sankari vilkuili miestä kulmiensa alta. Soturi ei ollut pukahtanut kuin pari sanaa heidän tullessaan kotiin. Link oli tarjonnut tälle syömistä, mutta mikään ei ollut kelvannut. Sheik oli vain kävellyt sohvan luo istahtaen siihen. Monta kertaa Link oli avannut suunsa kysyäkseen jotain tai aloittaakseen keskustelun, mutta mitään ei ollut tullut ulos, niinpä hiljaisuus heidän välillään pysyi. Sankari rapsutti leukaansa epävarmasti, oliko hän tehnyt jotain, mikä oli suututtanut Sheikin? Link ei kuitenkaan uskaltanut kysyä sitä suoraan Soturilta. Niinpä hän tyytyi tuijotteluun.
   
Sheik istui Sankarin vieressä katsellen puisia seiniä ja kattoja. Hän ei ollut uskaltanut sanoa mitään Linkille, jottei joutuisi taas epämukavanolon vyöhykkeelle. Siinä hiljaisuudessa istuessaan Soturi tunsi yhtäkkisen jääkylmän tunteen niskassaan. Sheik pomppasi ylös haroen niskaansa käsillään, kääntyen sitten ympäri Linkiin päin. Poika istui sohvalla jääpala kourassaan.

”Mitä ihmettä Link?” Sheik kysyi kummissaan.

Oliko ajatus pilasta Sankarin mielestä kylmän jääpalan työntäminen Soturin niskaan. Sankari loihti kasvoilleen tutun virneensä.

”Rauhoitu Sheik. Hiuksissasi on kuivunutta verta, jota koetin jään avulla saada irti.” Sheik katsoi Linkiä kulmakarvat koholla, mutta istui sitten takaisin sohvalle, koska Sankari niin kovasti viittilöi häntä tekemään niin. Link työnsi sormensa ja jääpalan uudestaan Sheikin niskaan saaden tämän kouristelemaan kylmyydestä. Tuntiessaan Linkin sormet hiuksissaan ja niskassaan, Sheik tunsi jälleen tutun tunteen, joka vaivasi häntä nykyään usein Linkin seurassa. Hän kirosi punaa kasvoillaan. Miksi tämän piti taas tapahtua? Soturi koetti olla kuin mitään ei tapahtuisi hänen niskassaan, mutta jääpalasta huolimatta niska tuntui liian kuumottavalta. Sheik hyppäsi nopealla liikkeellä pois sohvalta.

”Link älä…” Hän henkäisi.
   
----
Sankari istui masentuneena sohvallaan tuijotellen vuoroin ikkunaa ja vuoroin kylpyhuoneensa ovea. Sheik oli juossut huoneeseen huutaen samalla pesevänsä itse omat veritahransa. Niin paljon kuin Linkiä olikin himottanut ajatus Sheikistä hänen kylpyhuoneessaan, pesemässä itseään, Sankaria masensi ajatus, ettei Sheik ilmeisestikään halunnut hänen enää koskevan tähän. Soturin hypättyä pois sohvalta Linkin käsittelystä, Sankari oli nähnyt miehen silmissä pelon ja hämmennyksen. Se katse alkoi olla jo hieman turhan tuttu Linkille. Hän hakkasi päätänsä tyynyyn. Näytti siltä, ettei hänen rakkaudestaan, tai tunnustuksesta kehkeytyisi tällä vauhdilla mitään. Sheik juoksisi vain karkuun, kuullessaan totuuden. Mutta siltikin… Sheik. Hänen kylpyhuoneessaan. Hänen ammeessaan. Yllään – ei mitään. Link joutui puristamaan sohvan käsinojia lujasti kamppaillessaan halunsa kanssa mennä katsomaan Soturia. Ja hankaamaan tämän selkää pesusienellä. Kaatamaan Sheikin päälle puhdasta vettä, joka huuhtoisi kaiken saippua pois. Kuivaamaan tämän märän ihon pyyhkeellä… silittämään Soturin kultaista ja märkää tukkaa…

”AAARGH!” Link huusi ilmaan haroen hiuksiaan, lysähtäen sitten takaisin sohvalle.

Hän kuuli oven avautuvan nopeasti oikealla puolellaan. Sheik oli rynnännyt kylpyhuoneesta katsomaan mikä hätä Sankarilla oli. Salamurhaajia ei kuitenkaan näkynyt, eikä Link näyttänyt muutenkaan haavoittuneelta, paitsi…

”Link, sinä vuodat verta…nenästäsi?” Sheik sanoi katsoessaan tarkemmin Linkiä.

Sankari istui jäykkänä paikoillaan silmät suurina kohdistettuna Sheikiin.

”No kenen dyy den luuled olevan?” Sankari sanoi vaivalloisesti pidellessään kädellään nenäänsä.

Ei nenäverenvuodolta voinut välttyä, jos Sheik yhtäkkiä päättää putkahtaa pelkkä pyyhe lanteillaan sekä tietysti toinen pyyhe kääräistynä nopeasti kasvojen ympärille, kylpyhuoneesta silmien eteen. Soturi ei kuitenkaan näyttänyt ymmärtävän. Tarkistettuaan ettei Linkillä oikeasti ollut mitään hätää, Sheik palasi takaisin kylpyhuoneeseen.
   
Saadessaan itsensä puhtaaksi Sheik veti vaatteensa ylleen palaten sitten Linkin luo, joka ei ollut liikkunut sohvalta minnekään. Sankari joutui rauhoittelemaan omaa mieltänsä, ettei muistikuva Soturista pyyhe päällä olisi vallannut koko hänen ajatusmaailmaansa. Tapaus oli kuitenkin antanut Linkille rohkeutta ja hän aikoi tunnustaa Sheikille. Sankari värisi paikallaan pienesti. Edessä odottava koitos pelotti häntä paljon enemmän kuin taistelu Ganonia vastaan vuosi sitten. Tällä kertaa panoksena oli sentään vain hänen oma sydämensä, ei koko Hyrulen valtakunta.

”Sheik.. muistatko kun sanoin Lost Woodsin keskellä, että minun täytyy kertoa yks juttu sinulle…?” Link kysyi silmäillen Soturia epävarmasti. Sheik mietti hetken, mutta näytti sitten hämärästi muistavan Linkin sanoneen jotain sen tapaista. Soturin nyökättyä Sankari jatkoi:

”Noh, niin hullulta kuin se saattaa kuulostaakin, niin minä … sinua.. tai siis.. minä ra---”

Hän ei ehtinyt lopettaa lausettaan oven lennähtäessä auki. ”Liiiink! Palloni! Okctorock vei sen!” Pieni pisamanaamainen poika huusi ovensuusta. Link sulki silmänsä. Niin lähellä.

”Hetki vain Mido, minä tulen!” Link pakotti hymyn huulilleen vastatessaan pojalle. Ensi kerralla sitten. Sheik kuitenkin esti kädellään Linkiä nousemasta ylös sohvalta. ”Olet liian heikossa kunnossa, minä menen.” Hän sanoi mennen sitten Midon perässä ulos talosta. Link jäi istumaan yksin sohvalle pieni hymynkaarre huulillaan. Sheik oli liian hyvä hänelle.
   
Mido kulki edellä vihellellen jotain Sheikille täysin tuntematonta kappaletta. Punainen keiju lensi pojan pään yläpuolella poukkoillen aina välillä sinne tänne. Soturi tarkkaili poikaa, joka hetken kävelymatkan jälkeen pysähtyi. Sheik vilkaisi ympärilleen; okctorockia ei näkynyt missään. Mido kääntyi Soturiin päin näyttäen hermostuneelta. ”Tuota…Sinä varmaan olet Sheik? Link on puhunut sinusta…” poika sanoi ujosti tuijotellen käsiään. Hän oli liian hermostunut katsoakseen Sheikiä silmiin.

”Kyllä.”

Mido nosti päätään. ”No… sinun täytyy auttaa minua! Olen aivan valtavan ihastunut yhteen tyttöön, mutta en tiedä mitä pitäisi tehdä.. jos sinä voisit… kun olet vanhempikin…” pojan ääni hiipui loppua kohden ja tämä näytti pelkäävän Sheikin nauravan hänen ongelmalleen. Soturi ei nauranut, vaan perääntyi pari askelta taaksepäin. Poika penäsi häneltä apua johonkin rakkausongelmaan! Ei Sheikillä ollut mitään tietoa moisista tilanteista. 

”En minä tiedä…” Soturi murahti hiljaa vältellen pojan katsetta. 

Mido näytti pettyneeltä.

”No kerro sitten miten Link teki sen.” poika aneli. Hän oli selvästikin todella epätoivoinen.

Sheik ei ymmärtänyt Midoa.

”Anteeksi? Mitä Link teki?”

Kokiripoika huokaisi, hän oli luullut Sheikiä välkymmäksi. ”No tietenkin miten Link tunnusti sinulle? Ehkä voin sanoa samoin Sarialle…”

Soturi tuijotti poikaa hämmennyksen vallassa. Hänen suutaan kuivasi.

”Link tunnusti minulle…mitä?” Sheik sai epävarmasti kysyttyä.

Mido astui askeleen lähemmäksi Sheikiä. Näyttelikö mies aivan tyhmää? ”Miten Link tunnusti sinulle että rakastaa sinua, tyhmä! Sen takiahan tässä on niitä juhliakin järjestetty, niin että hiki virtaa… mutta jos Linkin onnelliseksi tekeminen tekee Sarian onnelliseksi, niin antaa hien virrata.” Mido jupisi nyt jo selvästi hieman ärtyneenä toisen miehen hitaanlaisesta aivotoiminnasta. Sheik ei kuitenkaan kuullut toisen ärtynyttä äänensävyä, hän ei enää kuullut mitään. Soturin oli vaikea hengittää ja hän tunsi maailman pyörivän silmiensä ympärillä.

Link. Häntä. Link. Sheikiä. Sankari. MITÄ?!

Sekavat ajatukset valtasivat Sheikin pään. Mido valehteli, muuta selitystä ei ollut. Ei Link voinut. Vai pystyikö hän? Välittämättä Midon vastaväitteistä ja niskaansa lentelevistä pienistä kivistä, Sheik asteli nopein askelin takaisin kohti Sankarin kotia. Hänen täytyi selvittää tämä.


--------   
A/N: Anteeksi, että näiden osien kanssa aina kestää. ^^ Mutta tässä on nyt viides osa. Saattaa ehkä tuntua sekavalta, kun hylkäsin puolet luonnoksesta ja vedin näin ollen puolet tästä luvusta suoraan päästä ilman mitään suunnittelua. Mutta koettakaa nauttia.

[Raesokeri]

Olen yleensä aika laiska kommentoimaan, mutta tätä joka tapauksessa kumminkin luen. ^^ En osaa sanoa mitään järkevää, joten tyydyn vain siihen että tää on aivan mahtava edelleen. 

[Meldis]

Buahahahahahahah! Go, go, Mido, go!

Joo... tykkään Midosta, vaikka sarjakuvassa se onkin tyhmä. Ja kuten toivoinkin, Sheik tapasi hänet. Whippii!
Pureskelin soremeni hajalle, kun Link otti liinan Sheikin kasvoilta ja katkaisin etusormeni, kun he kaatuivat. Totta kai Sheikillä pitää olla ohuet vaatteet! Ja ne kyllä on sitä, vaikka pelissä ei huoma herran varustusta... Ihme, oikeastaan. XD Mutta se onkin K-7. *hekottaa*
Awwittelin sille, kun Sheik kantoi Linkiä reppuselässä. Awwww.... Hei, alkoi sataa siirappia.

NOSEBLEED!! Ei helvetti, että repesin tuolle. Hekottelin sille koko päivän. Nosebleed... Linkillä... No jaa, ihan ymmärrettävää, kyllä minäkin saisin, jos näkisin Sheikin pelkässä pyyhkeessä.  Mutta...nosebleed...

Voihan perkele! Sinun on pakko jatkaa pian, en kestä tätä! Loppu oli maaahtava. Ja haluan jatkoa, pian. Argh! No, onneksi en ole lähdössä vähään aikaan tällä kertaa minnekään, niin aiankin olen paikalla, kun uusi osa tulee.  Eli paiskaahan sitä jatkoa. 

[Zino]

Raesokeri: kiitosta vaan Laiska kommentointi on myös meikäläisen alaa.. xD

Diamond: Minäkin tykkään Midosta. Ärsyttävän kiva xD Voi ei, toivottavasti et sitten ajattelut lähettää mitään sairaalamaksua sormistasi tännepäin. O_O Olen rahaton! Ja kyllä, Linkille sattui nosebleed Mietin viitsinkö laittaa, mutta sinne meni sitten kuitenkin... ja tässä viimein tätä jatkoa. Kesti taas, kun oli kiireitä. Ihan OIKEITA kiireitä, ei mitään tekosyykiireitä, kuten mulla tapana on.


OSA 6


Sheik seisoi olohuoneen ovensuussa katsoen sohvalla kevyesti nukkuvaa henkilöä. Oli kulunut muutama minuutti siitä, kun Sheik oli saanut selville erään pienen salaisuuden jota Link ei ollut hänelle kertonut. Soturin oli vaikea uskoa koko asiaa todeksi. Missä vaiheessa Sankari oli ehtinyt kehitellä moisia tunteita hänen varalleen? Sheikin muistoissa heillä oli aina ollut liian kiire pelastaa Hyrule ja selvittää temppelit, ettei muulle ollut oikein jäänyt aikaa. Eivätkä he olleet enää nähneet Ganonin kukistumisen jälkeen…paitsi nyt. Mutta ei Link olisi voinut näin lyhyessä ajassa rakastua häneen. Sen oli siis pitänyt tapahtua jo vuosi sitten heidän matkallaan. Sheik yritti pinnistää muistiaan ja löytää sen ajankohdan jolloin Sankari oli hairahtunut hänenlaiseensa keinotekoiseen olioon. Toinen vaihtoehto oli tietysti, että Mido oli valehdellut hänelle päin naamaa. Jos tämä olisi totta, poika ei tulisi selviämään vähällä vaikka mikä pirun lapsi olisi. Eikä Sheik enää kehtaisi näyttäytyä Sankarille, jos tämä saisi tietää huijauksesta.
   
Toisaalta asiaa miettiessään Sheik muisti, kuinka lujaa Linkin sydän oli pamppaillut silloin temppelillä. Hän oli aluksi luullut sitä jonkin sortin järkytykseksi, mutta nyt kun asiaa mietti uudessa valossa… Sheik nielaisi ja vilkaisi taas nukkuvaa Sankaria. Hänellä ei ollut minkäänlaista ajatusta, kuinka tähän tulisi suhtautua. Sheik ei ollut ikinä rakastanut ketään, eikä kukaan ollut rakastanut häntä. Sitä paitsi, vaikka hän olisikin rakastanut Sankaria, mikä tietenkään ei ollut mahdollista, sillä hehän olivat molemmat miehiä, ei siitä olisi kuitenkaan tullut mitään. Sheik kun oli oikeasti Zelda, tosin Sankari ei tiennyt tätä.

”Eikä tule koskaan tietämäänkään, jos se minusta riippuu…” Sheik mutisi hiljaa itselleen kävellessään lähemmäksi Linkin uinuvaa hahmoa.

Link näki unta. Hyvää unta. Unessaan hän seisoi huoneessa, joka oli pyöreä. Huonekaluja ei juuri ollut, vain takka ja sen edessä oleva pehmeännäköinen nojatuoli. Takassa leimuava tuli valaisi muuten huoneen harmaita kiviseiniä. Nojatuolissa istui henkilö, ja Link tiesi kuka, vaikka ei ollutkaan nähnyt henkilön kasvoja. Sankari otti muutaman askeleen kohti nojatuolia ja salaperäistä henkilöä. ”Sheik.” Link sanoi pehmeästi kietoessaan kätensä tuolissa istuvan henkilön vartalon ympäri. Tämä laittoi kädessään olleen mansikka-askin pois kääntäen kasvonsa kohti toista miestä, kohdaten tämän silmästä silmään. Miehellä oli kullankeltainen tukka, ja punaiset silmät. Hänellä oli yllään normaali sininen asunsa, mutta kasvoja peittävä kääre oli kerrankin unohtunut jonnekin. ”Link” Soturi sanoi hellästi nostaen toisen kätensä Sankarin poskelle. Link kumartui liikauttaen päätään pienesti. Sheik sulki silmänsä tuntiessaan Sankarin huulet omillaan.
   
”Ehhehee..mmm…” Link mutisi unissaan, ”Sheik…”

Soturi hänen vieressään punastui, Sankari uneksi selvästikin hänestä. Puna Sheikin kasvoilla syveni, kun hän eksyi miettimään millaista unta Sankari hänestä oikein näki. Soturi oli aina pitänyt Linkiä ystävällisenä, mutta hieman hitaana persoonana. Mutta kuitenkin vilpittömänä ja viattomana ihmisenä. Saadessaan selville Sankari todellisen ajatusmaailman, Sheik tunsi itsensä järkyttyneeksi. Sankari ei ollutkaan enää mikään pikkupoika. Myös tehtävä, johon Soturi oli lähetetty alkoi tuntua epäilyttävältä. Yleensä Impa kertoi enemmänkin kuin tarpeeksi tietoa, mutta nyt hänet oli kirjaimellisesti tyrkätty ulos linnasta ja käsketty Sankarin perään. Sheik alkoi epäillä, ettei koko salamurhaaja-porukkaa edes olisi. Juttu haiskahti enemmänkin Prinsessan tekosille. Soturi oli siis lähetetty Sankarin seuraneidiksi…kuuntelemaan tämän tarinoita. Ei, kuuntelemaan tämän…

”Tunnustusta.” Sheik henkäisi. Sitähän Link oli yrittänyt äskenkin, mutta se pieni kokiripoika oli tullut häiritsemään. Soturin kävi hieman sääliksi Linkiä. ”Miksi minä, Link? Sankarina saisit minkä tytön tahansa.” Sheik istahti nukkuvan pojan viereen silittäen tämän hiuksia hellästi.

”Tämä on väärin Link.”
   
Link hätkähti hereille jonkun koskettavan häntä. Keskeytetty uni oli ollut kovin makoisa, eikä Link ollut hyvillään herätyksestä. Mutta nähdessään Sheikin taas vierellään, Sankarin äreys haihtui hetkessä. Link virnisti miehelle, joka oli onnistuneesti vetänyt kätensä pois Linkin hiuksista juuri ennen tämän heräämistä. Sheik katsoi kohti Sankarin hymyileviä kasvoja, mutta ei itse hymyillyt. Tilanne oli paha. Prinsessa ja Impa olivat alusta asti pelänneet että Sheikistä saattaisi tulla liian läheinen Linkille. Nyt nämä pahat aavistukset olivat tulleet toteen. Sheikistä oli tullut tahtomattaan liian läheinen Sankarille. Aivan liian läheinen.
   
Soturi tiesi asioiden mutkistuvan huomattavasti, jos Link saisi tietää hänen olevan Prinsessan luomus. Eikä Zeldan salaisuutta muutenkaan saisi lörpötellä kellekään, jottei Prinsessa altistuisi vaaraan. Totuus olisi todennäköisesti musertava tieto Sankarille, eikä Sheik halunnut nähdä ystävänsä kärsivän. Niin paljon kuin Soturi nauttikin toisen miehen seurasta, hän tiesi että pikainen lähtö olisi enemmän kuin paikallaan. Eikä Sheik tiennyt miten olisi vastannut, jos Link olisi tuonut esiin sen… tunnejutun. Tietysti hänen olisi torjuttava Sankari. Koko ideahan oli aivan järjetön. Link oli mies. Sheik oli mies. Sitä paitsi, Sankarilla oli vientiä naisten keskuudessa, ainakin jos Linnan hovineitojen juttuihin oli luottamista. Ja Sheik ei edes ollut oikea ihminen. Täysin mahdoton yhtälö siis.

Enkä minä ole edes millään muotoa kiinnostunut Sankarista. Ollaan vaan mätetty muutama hirviö yhdessä ketoon. Ei muuta. Sheik mietti kuumeisesti nyökytellään samalla pienesti itselleen, kuin varmistaakseen asian todella olevan näin. Sitten Soturi nousi kävellen raskain askelin kohti ovea. Link näytti hämmentyneeltä.

”Hei, hei Sheik! Minne sinä nyt? Onko Mido uudessa pulassa?”

Sheik jähmettyi, hän oli unohtanut keksiä tekosyyn. Soturi vaivasi aivojaan muutaman sekunnin ennen kuin vastasi. ”Prinsessa käski uusiin tehtäviin. Täytyy joutua takaisin Hyruleen. Käsken pari kokiria hoitamaan sinua…” Soturi tarttui ovenkahvaan ja väänsi sen alas astuen samalla raikkaaseen ulkoilmaan.

”Hei, mitä? Hei, Sheik! Älä mene! Sheik!” Link koetti huutaa ystävälleen, mutta Sheik oli jo sulkenut oven perässään.

”Link! Mene takaisin!” Sheik huusi seisoessaan Kakarikossa sijaitsevan vanhan kaivon edessä. Link oli juuri saapunut kylään nähden sen olevan liekeissä. Asukkaat juoksivat hädissään sinne tänne, koettaen saada perheenjäseniään, eläimiään ja muuta omaisuutta turvaan liekkien raivolta. Sheik tarkkaili kaivoa kasvoillaan sekoitus pelkoa ja raivoa. Varoituksesta huolimatta Link otti muutaman askeleen lähemmäksi kohti kaivoa ja Soturia sen äärellä. Kaivo piti pelottavaa ääntä, mikä sai kylässä olevat eläimet vauhkoiksi. Äkkiä kaivosta lensi suuri musta varjo, peittäen lähes koko taivaan, joka oli jo värjäytynyt punaiseksi. Link kavahti tätä näkyä, ottaen pari askelta taaksepäin, tarttuen samalla miekkaansa. Sheik sen sijaan syöksyi eteenpäin kohti varjoa, hyökäten sen kimppuun. Sankari katsoi kauhuissaan, kuinka varjo syöksyi Soturin kehon läpi paiskaten tämän korkealle ilmaan.

”SHEIK!” Link karjaisi nähdessään kuinka Soturin veltto ruumis tömähti maahan vierien kivisiä rappuja alaspäin. Sankari heitti miekkansa maahan juosten Sheikin luo. Varjo, joka edelleen leijui taivaan yllä, teki käännöksen suunnaten kohti Linkiä ja Soturin elotonta ruumista. Sankari koetti suojata heitä kilvellään, mutta turhaan…

”Tulet sitten viimein tajuihisi.” kuului ystävällinen ääni Linkin pään yläpuolelta Sankarin avatessa silmänsä. Hän makasi Sheikin käsivarsilla, joka tuntui sillä hetkellä erittäin mukavalta paikalta…
   
Link avasi silmänsä. Hänen oli lopettava tämä menneissä eläminen! Sankarit olivat viileitä jätkiä, eivätkä mitään pellejä. Link nyökytteli itselleen nousten samalla varovasti ylös sohvalta. Hän ei tiennyt kuinka kauan siitä oli kun Sheik oli jälleen kerran häipynyt hänen elämästään. Eikä Link ollut edes … no, tehnyt sitä mikä hänen oli pitänyt tehdä. Sankari tunsi turhautuvansa pelkästään muutaman viimeisimmän päivän ajattelusta. Miten muutama pikku sana pystyikin olemaan tällaisen vaivan takana. Ganonkin alkoi tuntua aivan lasten leikiltä tähän haasteeseen verrattuna. Sankari vetäisi nopealla liikkeellä vihreän myssynsä päähänsä. Hän halusi uudelleen Sheikin syliin, vaati se sitten mitä tahansa.

Minä jos kuka olen sen ansainnut. Link ajatteli astuessaan viileään ulkoilmaan. Jalkakin tuntui jo paremmalta.
   
----
Zeldan kasvot valtasi lievä hämmennys, hänen avatessaan linnan takaoven sieltä kuuluneen vaativan koputuksen takia. Normaalisti Prinsessa ei itse availlut vieraille ovia, ei varsinkaan palvelusväen tilojen, mutta nyt hän oli sattunut kävelemään ohi, eikä muita ollut lähistöllä. Tosin Zelda itse oli lähettänyt palvelusväkensä muualle, tekosyyn varjolla, jotta saisi hetken rauhaa keittiössä. Hän inhosi Prinsessana olemisesta johtuvaa iänikuista dieettiä. Sen kuntoiluvalmentajan täytyi olla joku valtakunnanvihollinen, joka yritti päästää Zeldan päiviltä. Ei kukaan pystynyt elämään sillä määrällä ruokaa, minkä Prinsessa sai päivän aikana! Ei edes kunnon kinkkua, jotain kevyttuotteita vain. Niinpä Prinsessa tuon tuostakin hiipi keittiöön napsimaan sieltä löytyviä herkkuja, varoen kuitenkin jäämästä kiinni. Niinpä avatessaan oven, Zelda oli hämmästynyt, mutta samalla helpottanut, että oven takana oli Link, eikä kuntovalmentaja. Sankari seisoi kivisellä kynnyksellä surkean näköisenä. Sade oli yllättänyt matkan aikana, ja Link oli Eponan selässä ratsastaessaan kastunut pahasti.

”L-Link?!” Zelda huudahti epäuskoisena tuijotettuaan poikaa hetken. Link koetti virnistää tavalliseen tapaan, mutta yritys oli lähinnä säälittävä.

”Öh… terve taas Zelda…tuota, tässä on aika kylmä, jos—”

”Oih! Anteeksi Link! En edes tajunnut, tule sisälle.” Prinsessa sanoi punehtuen pienesti. Vaikka Linkiä näkyi selvästi painavan jokin, Zelda tunsi pienen ilon sisällään nähdessään pojan taas linnassa hänen luonaan.

Prinsessa ja Sankari istuivat mahtavassa ruokasalissa keskenään. Sali oli tyhjillään, eikä suurella mahonkisella pöydällä ollut muuta kuin laaja vati kirsikoita ja viinirypäleitä. Zelda istui pöydän päässä suuressa kultaisessa tuolissa, joka kuului ilmeisesti kuninkaalle. Tuolin istuinosaa peitti suuri samettinen tyyny, jonka puna sointui Prinsessan mekon sävyyn. Link puolestaan istui Prinsessa oikealla puolella, mahtavassa puutuolissa. Zelda istui hiljaa ja kuunteli Link selostusta, siitä kuinka Sheikin vierailu oli mennyt täysin päin Ganonin  –

”Link! Ei tuollaista kielenkäyttöä täällä!” Prinsessa suhahti kiireesti Sankarille.

”Öh, aivan. Ollaan linnassa. No siis se ei mennyt kuitenkaan kovin hyvin.” Link korjasi sanojaa nolona ja selitti loput tarinasta. Vaikka Zelda olikin surullinen Sankarin puolesta, kuitenki osa hänestä oli erittäin tyytyväinen Linkin pysyttyä sinkkuna. Mahdollisuuksia siis oli vielä. Ellei Link sitten olisi umpihomo. Prinsessa pudisteli vimmatusti päätään, hän oli taas antanut ajatustensa karata, vaikka Link avasi hänelle sydäntään.
   
Sankarin lopetettua riipaisevan kertomuksensa, hän hautasi kasvonsa käsiinsä. Linkiä hävetti kertoa omista asioistaan Prinsessalle. Erityisesti kun ne koskivat hänen rakkauselämäänsä. Vaikkakin Zeldalla ja Linkillä oli erittäin lämpimät välit. Zelda hymyili koskettaen kädellään Linkiä, joka kurkisti piilostaan.

”Link…kuulostaa siltä, että Sheik on sinulle erittäin tärkeä.”

Sankari nyökkäsi tuijottaen pöytään puna kasvoillaan. Hän olisi kiitollinen päästessään pois tästä tilanteesta, jonka oli itselleen luonut.

”Silti…etkö voi harkita elämääsi ketään muuta?”

Link nosti päänsä katsoen Prinsessaa. Zelda oli kuulostanut surulliselta. Ja näyttää siltä myös! Sankari ajatteli nähdessään Prinsessan ilmeen. Zeldan alahuuli oli mutristunut ja hänen silmissään kimalsi muutama kuninkaallinen kyynel.

”Prinsessa! Zelda! Mikä hätänä?!” Link huudahti kauhuissaan. Oliko kauheampaa tekoa olemassa kuin Prinsessan itkettäminen? Jos Impa saisi selville, Link olisi vainaa ennekuin ehtisi sanoa ”Epona”. Zelda niiskaisi pienesti.

”Eikö kukaan muu kelpaa kuin Sheik? Kuten vaikka…minä?” Link katsoi hetken aikaa ymmällään surullista Prinsessaa hänen vieressään. Sitten hän tajusi.

”Zelda…uh…pidätkö sinä…minusta?” Prinsessa niiskautti uudelleen, tällä kertaa hieman kuuluvammin. Sitten hän katsoi Linkiä lähes vihaisin silmin. ”Minä en pidä sinusta Link. Etkö näe, että olen ollut aivan kuninkaallisia korviani myöten rakastunut sinuun, siitä saakka kun saavuit linnaan ensikerran?!”
   
Kuultuaan Prinsessan sanat Link järkyttyi. Hän henkäisi lujaa nojaten samalla taaksepäin tuolillaan, mikä kuitenkin osoittautui virheeksi. Hetkeä myöhemmin Sankari makasi tuoleineen kovalla kivilattialla. ”Ouououou...” Link hieroi kipeää selkäänsä kädellään noustessaan vaivalloisesti ylös, nostaen samalla tuolinsa, istuen sitten siihen. Link vältteli Zeldan katsetta laskien katseensa pöydällä oleviin marjoihin. Hänen olonsa ei ollut mikään paras, eikä Prinsessan läheisyys auttanut asiaa yhtään. Zelda kuitenkin sipaisi kämmenellään Linkin hihaa. ”Link, katso minua.” hän sanoi, koettaen pitää äänensä rauhallisen ylväänä. Vastahakoisesti Sankari käänsi päänsä Prinsessan puoleen katsoen tytön sinisiä silmiä.

”Zelda, minä olen pahoillani.. oikeasti…” Link sanoi koettaen estää ääntänsä murtumasta. Tältäkö hänestäkin tulisi tuntumaan, kuin Sheik pian lahjoittaisi hänelle parin rukkasia. Sankari vihasi Prinsessan sydämen särkemistä. Zelda oli hänelle tärkeä. Erittäin tärkeä.
   
Prinsessa ei kuitenkaan itkenyt, vaan sanoi päättäväisenä: ”Link, kyllä minä tiedän. Ja vaikka päätöksesi kuinka paljon koskisiskin sydäntäni, olen päättänyt seisoa rinnallasi loppuun asti. Varsinkin jos tarvitset lainaa kuherruskuukautta varten.” Zelda naurahti lopuksi.

”Prinsessa!” Link huudahti naama punaisena. ”Älä koettakaan vääntää yhtään vitsiä tästä! Asia on vakava! Tajuatko millaisissa tunnontuskissa minä olen! Sinä olet sentään Zelda, Hurylen Prinsessa! Ja minä olen vain---”

”—Sankari, Link. Sinä olet sankari. Ja äläkä höpötä mitään tunnontuskista, kyllä minä tiesin, että näin tulisi käymään.” Zelda hymyili pojalle, joka vastasi siihen epävarmasti.

”Prin—Zelda!” Link huudahti kyyneleet silmissä syöksyen kaappaamaan Prinsessan syliinsä. Milloin minusta tuli näin tunteellinen? Link mietti häpeissään painaessaan Zeldan syliään vasten. Sankari tiesi, ettei voinut vastata Prinsessan tunteisiin, mutta halata hän halusi tätä.

”Link.. en saa henkeä…” Zelda ähkäisi Pojan lujassa puristuksessa. Sankari ote heltyi välittömästi. Prinsessa kietoi kätensä Linkin kehon ympäri vastaten halaukseen. Näytti siltä, että tämän lähemmäksi hän ei omaa unelmaansa päässyt. Hetken hiljaisuuden jälkeen Link erotti korvansa juuresta pienten nyyhkäysten sarjan.  Poika kietoi kätensä lujemmin tytön ympärille, silittäen samalla tämän silkinpehmeitä hiuksia. ”Minun pitäisi luovuttaa Sankarin titteli sinulle, Zelda.” Link vielä kuiskasi Prinsessan korvaan.

----
Prinsessan halaamisen seurauksena syntynyt rauhallinen tunne Linkin sisällä alkoi pikkuhiljaa kadota, paniikin saadessa jalansijaa. Zelda oli käskenyt Linkiä menemään Linnan pohjoistorniin, jossa Sheik kuulemma majaili. Prinsessa itse menisi edeltä hoitamaan virka-asioita. Eksyttyään kolme kertaa, ja jouduttuaan rähinään erään uuden vartijan kanssa, Link oli viimein pohjoistornin huipulla sijaitsevan huoneen oven edessä. Vaikka poika vapisi hermostuksissaan, hän oli kuitenkin päättäväinen. Zelda oli uskaltanut tunnustaa hänelle, vaikka oli tiennyt lopputuloksen. Nyt hänen oli tehtävä sama Sheikille. Toivottavasti vastaus olisi kuitenkin erilainen. Link ei uskonut, että olisi pystynyt käyttäytymään yhtä hallitusti kuin Prinsessa, pakit saadessaan. Vapisevin käsin Link aukaisi huoneeseen johtavan oven.
   
Soturi seisoi itsekseen huoneen nurkassa kääntäen kasvonsa ovelle päin, joka avautui hänen silmiensä edessä. Hermostunut Sankari luikahti sisään tuijotellen muka kiinnostuneena seiniä. Sitten hän veti syvään henkeä ottaen muutaman reippaan askeleen kohti Sheikiä.

”Minulla on sinulle asiaa.” Hän sanoi päättäväisesti, sydämen kuitenkin hakatessa lujaa. Link katsoi voimakkaasti Sheikiä silmiin. Nyt hän sanoisi sen. Sanoi että rakasti She---

”En halua kuulla sitä.”

Link meinasi tukehtua sisäisesti Sheikin sanoihin. Hän katsoi lähinnä pelosta hurjistunein silmin Soturia.

”Mitä? Miten niin et halua kuulla?! Et edes tiedä mitä aioin sanoa!” Link huudahti koettaen saada lisää happea keuhkoihinsa. Mitä ihmettä Sheik oikein ajatteli?

”Kyllä minä tiedän! Enkä halua kuulla sitä! En nyt enkä ikinä!” Sheik korotti ääntään.

Link ei enää jaksanut. Hän lysähti maahan voipuneena, eikä ollut edes varma löikö hänen sydämensä enää. Sheikin julmat sanat soivat taukoamatta Sankarin korvissa. ”Etkä tiedä…” Link sanoi hiljaa enemmän itselleen kuin Sheikille. Häntä pyörrytti. Soturi käänsi katseena pois säälittävän näköisestä Linkistä.

”Kyllä minä tiedän… Link, se ei… ei ole oikein. En minä, emme me voi. Sinä tiedät sen.”  Link tuntui saavan uutta voimaa Soturin sanoista. ”Mutta… miten niin et voi, emme voi? Tietysti voit! Sheik minä---”

”ÄLÄ sano sitä!” Sheik melkein karjaisi.

”Minä sanoin että en halua kuulla sitä.” Soturi koetti sanoa välinpitämättömällä äänellä, istahtaen sängynreunalle.

Lattialla istuva Link ei tuntenut enää oloaan heikoksi, eikä säälittäväksi, päinvastoin, hänen verensä alkoi kiehua vihasta. Miten niin Sheik ei halunnut kuulla mitä Linkillä oli sanottavana. Mokoma paskiainen! Link oli viimein kerännyt rohkeutensa, mutta se ei herralle kelvannut. Helvetin Sheik. Sankari nousi ylös puristaen kätensä nyrkkiin. Hän kääntyi kohti sängyllä istuvaa Sheikiä pamauttaen lujasti nyrkkinsä tämän nenään. Soturi henkäisi kivusta kaatuen sängyllä taaksepäin.

”Hemmetin hemmetti, minä rakastan sinua Sheik! Vaikka vihaisitkin minua, etkä halua kuulla sitä! Kuulitko, RAKASTAN!” Link huusi raivoissaan Soturille joka makasi sängyllä kädet verisen nenänsä peitteenä.

------------
A/N: Huh, siinä oli kuudes luku. Ilmaiskaa vaan rohkeasti mielipiteenne, jos teksti on muuttunut aivan surkeaksi. Seuraava luku tulee taas kunhan jaksan ja ehdin ^^

[Meldis]

Oujee, jatkoa! Raksutan sinua, Zino! Äläkä huoli sairaalalaskusta, pistin sen isin harteille. *paholaisen naurua*

Ei hemmetti siua! Ei Link voi mitään nukkua! Sen pitää olla hereillä vastaanottamaan Sheikin rakkaus... Tai no, eihän se ihan niin mennyt. Eikä se mitään väärin ole, Sheik perkele!
En itse muistanut oikein, mitä siellä Kakarikossa tapahtui (vaikka se tuossa selitettiinkin .. ...) , mutta veli selosti ja sitten muistin. Aww... Se oli kyllä ihana kohta.

Linkin ja Zeldan keskustelu oli kiva, varsinkin Linkin kielenkäyttö. XD Vaikka en olekaan Link/Zelda -fani. Paitsi, että on vähän pakko, olla jos on Link/Sheik -fani. Aargh! Miksi sen pitää olla niin vaikeaa? Eikö hahmojen suunnittelijoilla riittänyt mielikuvitusta tekemää kaksi eri hahmoa? No, ei voi mitään.

Varsinkin jos tarvitset lainaa kuherruskuukautta varten.

Ja tällä kertaa GO, Zelda, GO!!

Ärh! Sheik on kyllä niin idiootti. Joskus. Ainakin nyt. Hyvä, kun Link löi sitä. Muuten olisin mennyt ja lyönyt häntä itse. Mutta loppu oli iiihana. Link is my hero.

Saako kysyä, että montako osaa tätä on tulossa? En halua, että tämä loppuu ihan heti. Jatkoa voisi kylläkin tulla heti. Tykkäilen edelleen, toimintaa enemmän, niin tykkäilen vielä enemmän.

[Zino]

Diamond: Kiitoksia taas kommentista Niinpä tämä luku oli enemmän Link/Zelda, vaikka en sitä itsekkään fanita, Sheik/Link on minulle se oikea<3 Ja kaksi eri hahmoa.. olisiko se ollut niin vaikeaa? ;_; onneksi edes siinä sarjakuvassa Sheik ja Zelda oli selvästi eri hahmot, eikä se ollut pelkkää valeasuhomma, niinkun Ocarinassa sai vaikutelman.

Ja kohta taitaa olla tarina suunnilleen puolessa välissä, että ei ole ihan heti vielä loppumassa

[Zino]

OSA 7

Ulkona oli alkanut salamoida rankkasateen jatkaessa ikkunoiden rummutusta. Ukkosen jylinä kantautui voimakkaana pieneen huoneeseen, jossa kaksi miestä oleskeli. Toinen makasi selällään sängyllä pidellen vertavaluvaa nenäänsä. Hänen kasvojaan peittävä valkoinen kangas alkoi värjäytyä punaiseksi verestä. Mies ei ollut osannut odottaa yllättävää iskua ystävänsä nyrkistä, niinpä hän oli iskun saadessaan kaatunut sängyn päälle selälleen. Toivuttuaan alkushokistaan, siniseen pukeutunut mies kompuroi istumaan sängynlaidalle vetäen samalla kasvoja peittävän kääreensä alas, pyyhkien ensin siihen viimeisetkin veret. Hänen edessään seisoi vihreään tunikaan pukeutunut mies, joka näytti hurjistuneelta. Hänen kätensä olivat puristuneet nyrkkiin, ja aina niin lempeät, siniset silmät, salamoivat uhkaavasti. Miehet tuijottivat toisiaan sanomatta kuitenkaan sanaakaan. Ulkona salama löi jonnekin lähelle linnaa, saaden koko huoneen tärisemään. Sitten sängyllä istuva mies alkoi puhua.
   
”Link, sinä et ymmärrä---”

”Vai minä en ymmärrä! Sinä se et tässä ymmärrä Sheik.” Link vastasi katkeralla äänensävyllä keskeyttäen Sheikin.
”Tajuatko ollenkaan, miten vaikea oli tunnustaa sinulle, tai edes ajatella sitä! Ja kun viimein sain rohkeutta tehdä sen, kiitos Zeldan, SINÄ ET HALUA KUULLA MITÄÄN!” Link jatkoi raivoamistaan kyyneleet silmissä.

Soturi puri alahuultaan, siirtäen katseensa lattiaan. Kyllähän hän tiesi miten vaikeaa Linkillä oli ollut. Soturi oli vain yrittänyt estää jotain kauheaa tapahtumasta. Jos Link saisi tietää…

”Link, minä…”

”KATSO MINUA SHEIK! Tiedätkö sinä yhtään…miten vaikeaa minulla on ollut pitää tämä kaikki sisällä kaksi vuotta? Tajuatko yhtään miten kamalaa on vain katsella sinua, ilman että tiedät mitään, mitä minä oikeasti sinusta ajattelen? Tajuatko yhtään… ja sitten sinä et halua kuulla…” Link murtui polvistuen lattialle, kätkien kasvonsa Soturilta. Ratsastus kaatosateessa oli vienyt suuren osan Sankarin voimista, eikä riitely Sheikin kanssa auttanut asiaa yhtään.
   
”Link!” Soturi huudahti nähdessään ystävänsä lyyhistyvän lattialle. Hän tarttui Sankaria kevyesti olkapäästä kädellään, jonka Link kuitenkin huitaisi vihaisena pois. ”Pääsen kyllä itsekin ylös, en ole vielä niin säälittävä, vaikka nolasinkin juuri itseni.” Sankari sihisi hampaittensa välistä Sheikille, joka näytti vaivaantuneelta. Link oli selvästikin erittäin vihainen hänelle, eikä Soturi voinut tätä siitä syyttää. Sheik oli kieltämättä käyttäytynyt melko kylmästi Linkiä kohtaan, mutta hänen oli ollut pakko! Kaikki oli tapahtunut Prinsessan vuoksi, jota suojelemaan Sheik oli luotu. Salaisuus oli ollut jo liian lähellä paljastumista. Ei Sheik mielellään olisi halunnut satuttaa ystäväänsä noin pahasti. Toivottavasti hän pystyisi vielä korjaamaan asian jotenkin. Soturi nousi seisomaan nähdessään Linkin välttelevän hänen katsettaan. Sankari ei noussut ylös, eikä Sheik yrittänyt enää häntä siinä auttaa. Link oli väittänyt ettei Sheik muka ymmärrä häntä, mutta Sankari oli pahasti väärässä. Kyllä Soturi ymmärsi, miten tuskaa oli katsoa toista, pysyen kuitenkin vaiten kaikesta tuntemastaan, koettaa kieltää kaiken, katsella vain. Sheik, jos kuka, ymmärsi.
   
Soturia inhotti myöntää, mutta hän oli kiintynyt Linkiin liian vahvasti. Tavalla, jota hän koetti olla ajattelematta. Sheik oli koettanut pitää itsensä aisoissa, kieltää kaiken, näytellä normaalia, ajatella muuta, mutta onnistumisprosentti oli ollut surkea. Lähes aina kun Sankari ei katsonut häneen, Soturi varasti tältä katseen. Hän oli toistellut itselleen sen olevan väärin ja sairasta. Sheik oli mies, Link oli mies. Ei sellaista voinut edes ajatella. Silti, aina kun Link kosketti häntä, hymyili hänelle, tai katsoi häntä, Sheik tunsi miljoonia perhosia vatsanpohjassaan. Hän oli koettanut tappaa perhoset nopeasti, mutta se oli vaikeaa, jopa hänenkaltaiselleen huippuluokan Soturille. Parhaansa mukaan Sheik oli koettanut tukahduttaa tunteensa, ollen varma ettei Sankari tuntisi samoin. Ei sillä että Sheik olisi joskus ajatellut kertovansa tälle mitään. Jos hän vaikenisi jostain, niin tästä.
   
Sitten Link oli tunnustanut, tai pikemminkin Mido oli möläyttänyt sen hänelle puolivahingossa. Sheikin sydän oli takonut hurjasti hänen juostessaan takaisin Sankarin kodille. Avatessaan puisen ulko-oven ja astuessaan sisään Soturi oli nähnyt Linkin nukkuvan sohvalla, niin viattoman näköisenä. Sheik ei pystynyt uskomaan onneaan, Sankari…häntä! Mutta samalla Soturi tiesi ettei voisi ikinä olla Linkin kanssa, liian monta estettä oli reitin tiellä. Lisäksi se oli väärin, Sheik oli toitottanut itselleen, Link oli Sankari, mies, ja Sheik oli vähäpätöisempi kuin varjot Hurylen tummuvassa illassa. Soturi oli lähtenyt pois, hänellä ei olisi sydäntä torjua Linkin tunteita. Nyt Sankari oli vihainen hänelle, koska Sheik ei ollut halunnut kuulla tämän sanottavaa, mutta kaikki se välinpitämättömyys oli vain Linkin puolesta tehty. Sheik välitti liikaa toisesta miehestä. Jos he vain voisivat pysyä ystävinä Linkin sydän ja Prinsessan salaisuus säilyisivät. Ei Sheik välittänyt omasta onnestaan, riitti kun saisi Linkin pään käännettyä ja säästettyä tämän ikävältä yllätykseltä.
   
”Emmekö voi pysyä vain ystävinä, Link?” Sheik kysyi vielä viimeisenä oljenkortenaan pitkän hiljaisuuden jälkeen. Link oli hetken hiljaa, mutta pudisti sitten päätään. Soturi puri alahuultaan epätoivoisena.

”Sinä löydät jonkun paremman, unohdat minut. Olet Sankari Link, minä olen pelkkä varjo!” Soturi aneli Linkiä luopumaan hänestä. Silloin Sankari nousi seisomaan kyyneleet silmissään.

”Etkö sinä tajua?! En halua muita, en Zeldaa, enkä ketään, sinä olet minulle ainoa!” Sitten Sankari rauhoittui hieman, näyttäen lyödyltä. ”Mutta mitäpä sillä on enää väliä, näyttää siltä että Zelda ja minä ollaan kohtalotovereita. Ompahan rukkaset lämmittämässä talvipakkasilla…” Link hymähti hymyillen pienesti. Hänen taitaisi aika poistua takaisin Kokiriin, ei Link voisi pakottaa Sheikiä, vaikka olisikin halunnut…
   
”…Torjuinko minä muka sinut jossain vaiheessa?” Sheik mutisi hiljaa, vetäen samalla verestä punaisen kääreensä takaisin naamansa eteen.  Hän tiesi päästäneensä suustaan suuren virheen, mutta ei voinut itselleen mitään. Katsellessaan Linkiä siinä niin surullisen näköisenä, se oli vain lipsahtanut Soturin suusta. Link katsahti Sheikiä epäuskoisella ilmeellä.

”Mutta sinä sanoit, ettet halunnut…kuulla?” Hän änkytti kysyvästi. Viha oli haihtunut Sankarin mielestä, joka ei ollut koskaan ollut pitkävihaista sorttia. Linkin sydän alkoi taas osoittaa elämisen merkkejä, hakatessaan lujempaa Sankarin rinnassa. Ehkä toivoa sittenkin oli. Soturi sen sijaan käveli hermostuksissaan ikkunan luo katsoen taivaan salamointia.

”En halunnut kuulla sitä, mutta sanoinko…” Sheik nielaisi ennen kuin jatkoi: ”…sanoinko missään vaiheessa, etten tunt… öh, että torjuisin sinut.” Soturi sulki silmänsä, hän liikkui vaarallisilla vesillä, eikä siitä seuraisi hyvää. Mutta hän ei enää halunnut satuttaa Linkiä. Sankari vapisi pienesti

”Sinä et torjunut…minua?” Link kysyi sydän hakaten, ottaen askeleen kohti Sheikiä ikkunan edessä. ”Sheik…sinä---”
   
”Mutta se ei tarkoita, että minä… Link se on väärin! Me olemme molemmat miehiä, valtakunta ei katsoisi sitä hyvällä silmällä. Enkä minä voi…” Soturi selitti kiihtyneenä, koettaen saada tilanteen vielä hallintaansa. Link ei kuitenkaan näyttänyt enää kuuntelevan häntä. Hänen hengityksensä oli kiivasta sydämen pomppiessa rinnassa ja suunpielien taipuessa hymyyn. Sheik ei ollut torjunut häntä, Sheik ei vihannut häntä…häntä ei oltu sittenkään torjuttu! Mitä siitä jos he olivat molemmat miehiä? Pienen harjoittelun jälkeen oikea asento löytyisi varmasti. Ei se voinut olla niin vaikeaa. Ja hitot valtakunnasta ja sen mielipiteestä. Hänhän oli Sankari, joka oli pelastanut koko maan reilu vuosi sitten, kai hänenkin piti saada palkintonsa. Jos Zelda selittäisi asian kaikille, Link oli varma kaikkien ymmärtävän. Kansa rakasti prinsessaansa ja olivat tämän kanssa samaa mieltä. Kaikki päättyisi hyvin, mitä sitä nyt turhia murehtimaan.
   
”LINK! Kuunteletko sinä minua?!” Sheik huudahti ravistellessaan uneksivan näköistä Sankaria olkapäistä. Link oli taas näyttänyt katoavan johonkin henkilökohtaiseen fantasiamaailmaansa. Jälleen kerran. Saadessaan yhteyden takaisin Linkiin, Sheik jatkoi.

”Kuten sanoin, minä en---”

”Rakastatko sinä minua?” Link keskeytti Sheikin, hymyillen samalla uneksivaa ja leveää hymyään. Silmät kuitenkin leimusivat poikamaisen velmussa ilmeessä, tarkkaillen Sheikin jokaista reaktiota. Kysymyksen kuullessaan Sheikistä tuntui, kuin joku olisi iskenyt hänestä ilmat pihalle. Samalla hän oli varma kasvojensa loistavan tulipunaisena.

”Mitä?! Öh… minä…ei…” Soturi änkytti kasvot hehkuen. Link hymyili viekkaasti.

”Etkö? Oletko nyt varma?”

Sheik valehteli varmasti, koko hänen kroppansa kertoi muuta. Soturi puolestaan halusi piiloutua kääreidensä alle. Hän oli munannut koko jutun rankasti.

”Minä… väärin…” Sheik mutisi hiljaa muualle katsoen.
   
Link olisi halunnut laittaa vanhat Hower Bootsinsa jalkaa ja lähteä leijailemaan. Sheik…häntä! Viimeinkin! Link oli varma asiasta. Onnenkyyneleet silmäkulmista valuen, Link kietoi kätensä Soturin vyötärön ympärille. ”Älä viitsi koko ajan höpöttää oikeasti ja väärästä.” Link myhäili, hän oli saanut jostain aimo kasan itseluottamusta ja energiaa. Sheik sen sijaan koetti pelastaa tilanteen kiemurtelemalla irti Sankarin otteesta. Tosin hänen vastustuskykynsä oli aika heikonlainen. Pelkkä Linkin läsnäolo ja käsi Sheikin alaselässä olivat riittäviä tekemään kokeneen Soturin jaloista hyytelöä. Sankarin siniset silmät olivat niin lähellä, mutta Prinsessa…tätä ei saisi tapahtua. Soturin täytyisi hankkia jostain lisää voimia taistellakseen himoa vastaan.
   
Link kuitenkin työnsi vahvoilla käsillään Soturin vasten seinää, estäen näin tämän pakoyritykset. ”Minusta tämä tuntuu ihan oikealta, ja eikö Sankari muka ole oikeassa?” Link mumisi hiljaa näprätessään samalla Shekin kasvojen edessä olevaa käärettä alemmas. ”Sheik, kasvosi ovat likaisen näköiset, tuon kääreen jälkeen…ja sori siitä lyönnistä.” Sankari sanoi matalalla äänellä. jota Sheik muistanut koskaan kuulleensa. Sitten Link kietoi kätensä Soturin kaulan ympärille, nuolaisten tämän kasvoja. Sheik oli lamaantunut paikalleen. Hän ei saanut mihinkään jäseneensä yhteyttä. Siinä hän seisoi ahdistettuna seinää vasten, väristen hiljaa paikoillaan, kun Link nuolaisi häntä uudelleen.

”Sinä et tiedä… tämä on v---” Sheik koetti estellä heikolla äänellä. Link pyöräytti silmiään Soturin sanoille painaen nopean ja lämpimän suukon tämän suulle.

 ”…vää…rin…” Soturi kangerteli toivuttuaan suukosta. Hän oli luullut kuolevansa onnesta siihen paikkaan. Hyvä että sydän oli vahvaa tekoa.

”Onko se väärin?” Link kysyi tuodessaan kasvonsa taas lähemmäksi. Sheik ei enää kestänyt.

”Ei.” hän hyrähti, ennekuin painoi huulensa Linkin suulle. Tällä kertaa Link tunsi räjähtävänsä onnesta. Oliko yhden henkilön mahdollista saavuttaa näin taivaallista onnea? Kesti hetken, ennen kuin Sankari onnistui saamaan itsensä ulos transsista. Sitten hän sulki silmänsä vastaten Soturin suudelmaan, kietoen kätensä tämän ympärille. Hän ei ikinä päästäisi irti! Ainut asia mikä Sankaria vaivasi, oli Sheikin huulten maku. Ne maistuivat kirsikalle, ja olivat muutenkin vähemmän maskuliiniset mitä Link oli odottanut. Mutta hän ei välittänyt, tätä hetkeä Link oli odotellut kauan.

Viimein Sankari joutui irrottautumaan Sheikistä saadakseen happea. Avatessaan silmänsä, hänen Soturille varaamansa lämmin hymy vaihtui hetkessä hämmennykseen. Linkin edessä ei seisonutkaan hyväkroppainen Sheikah.

”ZELDA?! Mitä….”

”Hups…”


----------------
A/N: GAAH, tämän osan kanssa sitten kesti kauan! Piti tehdä kolme erilaista versiota, ennen kuin tästä sai edes vähän siedettävän. Tuhannet anteeksiannot, jos näyttää olevan jotain epäloogisuuksia edellisiä osia ajatellen, siitä on niin pitkä aika kun kirjoitin tämän osan luonnoksen, jonka nyt sitten siis muutin aivan täydellisesti. Ja arvatkaa vaan jaksoinko lukea edellisiä osia XD No mutta, saa valittaa jos on valittamisen aihetta. ^^

[Reptile]

Miten en ole tätä ficciä aiemmin huomannut? O.o Pöh..mutta onneksi asia on nyt korjaantunut! 8'D Mutta itse ficciiin...Todella ihana ficci. Rakastuin.<3 Sheik/Link parituksena on aivan ihana (pelejä pelatessa en ole tullut ajatelleeksi kuinka ihanaa slashia voi Zeldassa olla >8''D) Sheik on ollut alusta asti lempihahmoni, alotin pelit Ocarina of Timesta. ^^ Paras peli ikinä!!<33....Miten onnistunkaan aina eksymään puhumaan ihan jostain muusta kuin itse ficistä.. Rakastan ficin hahmojen luonteenpiirteitä, ihanasti kirjoitettuja, itselleen sopivia. Link on niin Link. Sheik niin Sheik. Ah.<333 ja kun ne yhdistää - tadaa - loistava paritus. OwO

Pikaisesti jatkoa toivoen ~Reptile~