Ikäraja: S
Fandom: Marie Antoinette.... en tiedä onko se fandom. Mietin pitkään, mile osastolle tän laitan, mutta vaikka faktoja on Wikipediasta, Marie ja Gabrielle on mun mielessä kuitenkin sellaisia kuin Coppolan elokuvassa.
Tyylilaji: slice of (royal) life
Kirjoittajalta: Ensinnäkin kiitos
Ingridille, jonka ilahduttava kommentti inspiroi mut kirjoittelemaan Marie Antoinettesta! Kirjoitin itse asiassa toista tekstiä, jonka toivottavasti senkin joskus saan valmiiksi, kun bongasin Wikipediasta, että Marie Antoinette oli seuraamassa maailman ensimmäistä miehitettyä kuumailmapallolentoa. Sitten selvisi, että hän oli vain muutamaa viikkoa aiemmin saanut keskenmenon, ja niinpä tästä tuli (tai ainakin toivottavasti tuli, koska sitä yritin) tällainen tunnelmaltaan kaksitahoinen teksti. Enpä ookaan hetkeen kirjoittanut ja julkaissut mitään näin nopealla aikataululla, mutta yritän pitkän itsekriittisen niuhoamisen jälkeen löytää taas vähän rennompaa suhtautumista elämään ja kirjoittamiseen. :---D
Maan ja taivaan valtiaat
Pariisin taivas roikkui harmaana kuin Jumalan muistutuksena siitä, että se mitä he olivat tekemässä, oli vastoin luontoa. Ei ihmistä ollut tehty lentämään, ei kolkuttelemaan luojansa portteja. Siinä he kuitenkin olivat, Montgolfierin keksijäveljekset, ja valmistelivat historian ensimmäistä miehitettyä kuumailmapallolentoa. Ranskan kuningas ja kuningatar, Jumalasta seuraavat, olivat paikalla hekin. Marie Antoinetten mieli oli yhtä raskas kuin taivas. Oli juhlapäivä.
Kuumailmapallo lojui vielä maassa kuin kiireessä riisuttu mekko, ja kuten Gabrielle oli huomauttanut, ei näyttänyt kovin kummoiselta. Saatika siltä, että olisi hetkenä minä hyvänsä kohoava taivaalle herra de Rozier ja markiisi d’Arlandes mukanaan. Historian ensimmäiset lentomatkustajat olivat pukeutuneet parhaimpiinsa, punaiseen ja kultaan, silkkiin ja samettiin.
”Jos he sattuvat putoamaan pellolle, heidät on ainakin helppo löytää”, Gabrielle oli kuiskannut Marien korvaan.
Kuningas, Marie ja heidän seurueensa istuivat liian kaukana kuullakseen, mitä de Rozier oli juuri sanonut, mutta jotakin huvittavaa se mitä ilmeisemmin oli. Naakkaparvi levisi taivaalle mustana kuin ruutipilvi, kun väkijoukko intoutui suosionosoituksiin. Värit, äänet, hajut – väkijoukko pelotti häntä ja kiehtoi häntä. Ja kahdet kasvot sillä olikin. Marie Antoinette oli ylistetty kaunotar ja inhottu ulkomaalainen, kansan varojen tuhlaaja. Oli vaikeaa tietää, kumpaa ranskalaiset milloinkin tarvitsivat aatteidensa ja ajatustensa tueksi.
Joku soitti kehnosti viritettyä viulua, ja Marie tahditti sitä hermostuneena jalallaan. Kanariankeltaiset satiinikengät kiristivät hänet varpaitaan. Kuningaspari oli kutsuttu aikaisin paikalle, tervehtimään ja onnittelemaan ja kunnioittamaan seikkailijoita läsnäolollaan, ja unohdettu sitten. He istuivat korokkeellaan etäällä kaikesta, ja silti niin lähellä, ettei yksikään hansikkaalla peitelty haukotus jäänyt huomaamatta.
”Kuinka kauan vielä, maman?”
Se oli Pikku-Louis, jota Gabrielle yritti epätoivoisesti pitää tyytyväisenä lahjomalla tätä karamellein ja tinasotilain. Marie veti vastahakoisen pojan syliinsä.
”Ei kauaa, kultaseni.”
Hän puhalsi lapsen untuvaisiin hiuksiin ja sulki hetkeksi silmänsä. Lapsen pään tuoksu vei hänen ajatuksensa vauvaan, jota ei enää ollut, ei kai ollut koskaan ollutkaan. Hänen vatsaansa nipisti, mutta sen täytyi olla haamukipua.
Hän muisti ensimmäisen kerran, kun oli nähnyt kuumailmapallon kohoavan taivaalle Versaillesin pihamaalta. Aurinkoisen syyskuun päivän, niin toisenlaisen kuin tämä harmaa ja murheen saartama marraskuinen perjantai. Hän oli katsellut, miten kuumailmapallon koriin oli lastattu ensin lammas, sitten hanhi ja vieläpä kukkokin – kuin suoraan iltasadusta! Kuningas oli selittänyt, että faabelille oli vakaa tieteellinen perusta, mutta Marie ei ollut saanut nauruaan tyrehtymään. Sinä iltapäivänä nauru heilimöi kaikkialla, mihin hän katsoi. Hän oli kantanut vatsassaan pientä suloista salaisuutta, joka oli tehnyt askeleet niin kevyiksi, että hän olisi voinut kohota taivaalle itsekin. Kai hänen olisi pitänyt saada lohtunsa siitä, että edes lapsi oli noussut Jumalan valtakuntaan.
Gabriellen käsi laskeutui hänen käsivarrelleen, ja hän havahtui ajatuksistaan. Hänen ei tarvinnut sanoa mitään. Kun kaikki oli ohi, kun veri oli pesty pois ja kuume laskenut, hän oli kiivennyt Gabriellen vuoteeseen ja painanut päänsä naisen rinnalle. Hän oli itkenyt lastaan kuin lapsi itsekin, huutanut, kohtu tyhjyyttään kumisten.
”Shampanjaa, sinä sanoit”, Gabrielle sanoi nyt. ”Toistaiseksi en ole nähnyt pisaraakaan.”
Marien suu kiertyi hymyyn. Silmät eivät seuranneet esimerkkiä. Lentämisen riemu oli päihdyttänyt yleisön, mutta suru painoi kuningattaren hahmon kumaraan. Tai ehkä se oli vain kampaus, joka hipoi taivaita tilaisuuden kunniaksi.
”Jos avaisimme shampanjan nyt, sinä tanssisit markiisin kanssa katrillia ennen kuin pallo olisi valmiina, ja de Rozier -parka joutuisi ottamaan tällä kertaa aasin matkaseurakseen!” Marie sanoi yrittäen löytää leikin ääneensä.
Gabrielle pyöritteli silmiään mutta ei väittänyt vastaan.
”Aaseista puheen ollen, tuolla on kreivi de Fersen”, nainen sanoi hetken kuluttua ja osoitti peruukkipäisten miesten joukkoon. Pitkä ja komea ruotsalainen, jonka tummat silmät hehkuivat marraskuun hyisessä koleudessakin kuin kekäleet, oli pukeutunut vaaleanpunaiseen pukuun. Mies kohotti kulmiaan kohdatessaan Marien katseen.
”Sinusta ja hänestä kirjoitetaan kaikenlaista”, Gabrielle tuhahti ja loi kuningattareen vaivihkaisen silmäyksen.
”Entä sitten? Minusta ja sinusta kirjoitetaan kaikenlaista.”
”Niin, ja osa siitä on totta”, Gabrielle tokaisi ja nakkeli niskojaan. Tummanpunaiset kiharat heilahtivat puolelta toiselle. Kaiken sen silkin suojassa, joka oli taivutettu hänen hameensa helmaksi, Marie tarttui Gabriellen käteen ja puristi sitä. Hansikas tuntui viileältä hänen sormissaan, mutta hän tiesi, että iho sen alla oli lämmin häntä varten.
Montgolfierin keksijäveljesten ääni kohosi metelin yläpuolelle heidän kehottaessaan katsojia astumaan sivuun. Kaasu oli sytytetty, ja pallo alkoi täyttyä. Linnan puutarhassa sykkivä kaaos järjestyi nopeasti, kun kuningas antoi merkin. De Rozier ja markiisi astuivat koriin.
”Katso, Louis, nyt alkaa tapahtua!” Gabrielle huudahti ja nosti lapsen polvelleen. Marie-Thérèse, joka oli tapansa mukaan piilotellut vanhempiensa takana, nojautui kaiteen yli nähdäkseen paremmin. Kuumailmapallo kohosi maasta kuin syvänsininen, kullalla kirjailtu aurinko.
Samaan aikaan kun pallo täyttyi kuumennetulla ilmalla, Marien rinta täyttyi jollakin, jota hän ei ollut tuntenut sitten keskenmenon. Se oli lämmintä ja kuplivaa ja tuntui samalta kuin uusi aamu, joka valkeni pitkän, painajaisten riivaaman yön jälkeen. Kuumailmapallon kori irtosi maasta, väkijoukko puhkesi hurraahuutoihin, ja Marie huomasi taputtavansa, nauravansa, elävänsä. Gabrielle oli noussut seisomaan ja piteli Pikku-Louisia niin, että tämä näki väkijoukon päiden yläpuolelle. Marie-Thérèse, tavallisesti niin ujo ja kuvakirjoihinsa uppoutunut, kiskoi äitinsä hameenhelmaa ja hihkui posket innosta punaisina. Se oli ihme, hänen kauniit terveet lapsensa, ja Gabrielle, jonka laventelinsiniset silmät tuikkivat ilosta. Jos hän lähtisi nyt, sieppaisi mukaansa lapset ja ystävänsä, juoksisi oikein kovaa, eikö hän ehtisikin vielä hypätä koriin ja karata taivaalle?
Kengät puristivat. Viulu soi, soi ja soi. He katsoivat, miten pallo nousi hitaasti ylöspäin.
Ehkä he kohtaisivat taivaissa hänen pikkuisensa, pienen ruusuposkisen vauvan, joka oli hyljeksinyt maallista maailmaa niin paljon, että oli jättänyt äitinsä.Kuningas onnitteli Montgolfierin veljeksiä. Yleisö huusi ja pomppi, yritti yltää loittonevaan koriin kuin toivoen, että lentämisen taika tarttuisi heihinkin.
”C’est magnifique! Ihminen on voittanut painovoiman!”
Loistavanvärinen kuumailmapallo valaisi marraskuun ympärillään lipuessaan majesteetillisesti kohti taivasta. Kuningatar kadehti ilmojen valtiaita. He jättivät taakseen kaiken, kohosivat aina vain ylemmäs, kunnes itse kuningaskin oli vain pieni mitätön piste muiden joukossa. Yläilmoista valtakuntakin näyttäisi hukkapaloista kokoon kursitulta tilkkutäkiltä, jonka puolesta tuskin kannatti taistella tai avioitua.
”Joko on shampanjan aika?” Gabriellen kysyi kuin olisi nähnyt hänen murheen mustaamat ajatuksensa. Kuumailmapallo erottui enää etäisenä varjona pilviä vasten, ei juuri varista kummempana. Gabriellen silmissä se oli joka tapauksessa menettänyt lumovoimansa. Herttuatar kun eli ilotulituksista, kunnialaukauksista ja rökäletappioista rulettipöydässä.
Marie pudisti päätään irroittamatta katsettaan taivaalta.
”Ei ennen kuin he ovat laskeutuneet onnistuneesti.”
Ajatus painoi hänen mieltään. Niin korkealle kuin kuumailmapallo oli noussutkin, lopulta sekin palaisi maahan. Ihmiselon rajat olivat rikkomattomat. Ja hänen paikkansa vankkumattomasti maassa.
Gabrielle kumartui lähemmäs, ja Marie tunsi naisen kuuman hengityksen poskeaan vasten.
”Maistuisiko kuningattarelle siinä tapauksessa tilkkanen konjakkia?”
Marie vilkaisi kauhistuneena ympärilleen mutta ei voinut mitään naurulle, joka pulppusi hänen sisältään. Gabrielle kikatti ja pukkasi häntä kylkeen.
”Kunhan vitsailin.”
Marie pujotti käsivartensa ystävänsä käsikynkkään. Marie-Thérèse kiipesi äitinsä syliin ja kiersi lämpimät, pullataikinan pehmeät kätensä hänen kaulaansa. Louis kiskoi hänen hameensa helmaa kunnes hän nosti pojan sisarensa viereen. Marie suuteli lapsiaan, hengitti heidän tuoksuaan ja Gabriellen hajuvettä. Viulu soi, ja naakat raakkuivat palatessaan vartiopaikalleen.
Hän katsoi ylöspäin, mutta kuumailmapallo oli kadonnut näkyvistä.
