Ikäraja: K-11
Tyylilaji: draama, angst, hurt/comfort
Paritus: Aatu/Mika, sivussa Aatu/Jami ja Mika/Petja
Yhteenveto: Mitä helvettiä Petja itkee hänestä? Aatu ei ajattele Mikasta niin. He ovat kämppiksiä ja parhaita kavereita, mutta siinä se.
Haaste: Originaalikiipeily (141. kieltäminen)
A/N: Aatu in serious denial, siinä se pähkinänkuoressa :'D
Kun polku katoaa
sen jälkeen kun pakenin ikkunasta
sen jälkeen kun päätin pysyy ikuisesti lapsena
sen jälkeen kun säkenöivästä voimasta jäi päänsärky
sen jälkeen kun aloin epäillä tätä
Aatu tulee kotiin synkkänä ja vittuuntuneena. Hän potkii kengät seinille, kiroaa ja tönäisee tahallaan eteisen pikkupöydän nurin. Raivo jää silti repimään häntä. Mikään ei auta. Kaikki on päin helvettiä. Jami on niin perseestä. Mitä helvettiä Aatu enää seurustelee koko jätkän kanssa, kun se koko ajan vain huutaa ja marisee hänen loputtomista vioistaan? No rakkaudesta varmaan, mutta Aatusta alkaa tuntua, että hiljalleen sekin on loppumassa. Hän ei tiedä, mitä tehdä.
Mika kuulee möykän ja tulee ihmeissään katsomaan ja ihmettelemään, mitä on meneillään. Aatu ei jaksa parhaan kaverinsa koiranpentusilmiä ja hölmön äimistyneitä ilmeitä nyt. Painuisi vittuun hänen tieltään, mutta tietenkään Mika ei tee niin. Vitun idiootti. Mika huomaa kaatuneen pöydän. Mika vilkaisee häntä arasti, mutta nostaa kuitenkin pöydän takaisin pystyyn ja alkaa keräillä lattialta pudonneita tavaroita. Aatu tuijottaa Mikaa. Jätkä tuntee sen. Sen posket alkavat punoittaa, mutta Mika ei silti lopeta ennen kuin esineet ovat taas paikoillaan. Aatu aikoo kaataa pöydän uudestaan, mutta jokin Mikan ryytyneessä olemuksessa estää häntä. Mikä vittu silläkin on?
”Ootko sä yksin himassa?” Aatu tokaisee, koska se tästä vielä puuttuisikin, että se helvetin Petja roikkuisi täällä. Heidän välillään nimittäin riittää pahaa verta. Petjan mielestä Aatu on liian äänekäs, härski ja töykeä. Aatusta Petja on itsekäs, tärkeilevä ja kaksinaamainen. Petja on myös itkettänyt Mikaa vähän turhan monta kertaa. Parista muustakin syystä Petja on ansainnut oikeutetun paikkansa Aatun mustalla listalla. Mikalle on raskasta, kun paras kaveri ja poikaystävä eivät tule toimeen keskenään, mutta Aatu sentään yritti. Petjan yrittämisistä oli turha edes puhua. Se koppava paska ei suostu edes teeskentelemään ystävällistä, vaikka se parantaisi ilmapiiriä huomattavasti. Jos Petja olisi täällä, Aatu heittäisi sen kusipään ulos, ihan sama, mitä Mikalla aikoisi sanoa asiasta.
”Joo”, Mika sanoo ja puree surkeana huultaan. Hän tietää, miksi Aatu kysyi.
”Hyvä.”
”Riitelitkö taas Jamin kanssa?” Mika kysyy varovaisesti. Typerä kysymys saa raivon jälleen roihahtamaan.
”Mitähän vittu luulet?” Aatu sihahtaa. Mika sävähtää kuin Aatu olisi lyönyt häntä. Mika poistuu silmät kyynelissä ja naama mutrussa omaan huoneeseensa. Ensin ärsyttää. On sekin yksi herkkis. Lopulta Aatua kuitenkin harmittaa oma paskamaisuutensa, ja hänellä on entistä kurjempi fiilis. Ei hän tahdo riidellä Mikan kanssa. Poikaystävän kanssa riitely on jo ihan tarpeeksi hirveää. Aatu ei halua kotiinsa samanlaista vihaista, loukkaantunutta ja tyytymätöntä fiilistä kuin Jamin kanssa on viime aikoina ollut.
Aatu hengittää syvään ja yrittää ihan tosissaan työntää suuttumuksensa pois, koska se ei liity Mikaan millään tavalla. Hän ei aio eikä halua purkaa sitä Mikaan. Aatu ei aio antaa Jamille sitä tyydytystä, että se onnistuisi pilaamaan hänen ja Mikan välit. Aatu koputtaa Mikan oveen. Vastausta ei kuulu, mutta Aatu menee kuitenkin sisään. Mika on sängyllään selkä häneen päin jalat koukussa puristaen isoa Snorlax-pehmoleluaan. Aatu menee sängylle ja koskettaa varovasti Mikan selkää.
”Anteeks, muru”, Aatu sanoo hiljaa. ”Ei ollu tarkoitus ärhennellä sulle. Se johtu Jamista, ei susta. Saanks mä tulla siihen?”
Mika ei vastaa sanoin, mutta se ryömii lähemmäs seinää, mikä tarkoittaa ”kyllä”. Aatu asettuu sängylle ja ottaa Mikan lusikkaan. Mikan posket ovat kyynelistä märät. Aatun vatsaa kouristaa, ja hän inhoaa itseään, koska on saanut Mikan itkemään.
”Älä itke”, Aatu pyytää ja halaa Mikaa tiukemmin. ”Oon pahoillani.”
”En mä sun takia itkekään”, Mika tiuskaisee. ”Mä vaan… Riitelin Petjan kanssa aiemmin tänään, ja mulla on ollut sen takia koko päivän ihan paska fiilis. Sä vaan olit vika pisara.”
”Ai”, Aatu äännähtää ja hänen syyllisyytensä lieventyy. ”Mitä Petjan kanssa?”
”Samaa, mitä aiemminkin”, Mika nyyhkäisee. ”Se on mustis sun takia. Sanoo, että me ollaan liian läheisiä.”
”Voi vitun Petja oikeesti”, Aatu sanoo. Raivo räiskähtelee ja kimpoilee hänen kylkiluitaan vasten. Aatun tekee mieli etsiä Petja käsiinsä ja kuristaa koko jätkä, koska Mika on taas ihan paskana sen takia. Mitä helvettiä Petja itkee hänestä? Aatu ei ajattele Mikasta niin. He ovat kämppiksiä ja parhaita kavereita, mutta siinä se. Petjalla taitaa olla kunnon itsetunto-ongelmat, kun se mustasukkailee hänestä.
”Miten epävarma joku voikin olla itestään?”
”En mä tiiä, onko se”, Mika sanoo. ”Ehkä me ollaan liian läheisiä.”
”Miten niin muka?” Aatu hämmästelee, koska Mika ei ole ennen puhunut asiasta mitään. Aatu ei usko, että se nytkään oikeasti uskoo niin, kunhan vain toistelee Petjan myrkyllisiä sanoja ja pitää niitä ominaan.
”Noku ei kavereita kuulu suukotella”, Mika mutisee hiljaa.
”Öö, oot sä pussannut Linneaakin?”
”Kännissä. Ei Linneaa muutenkaan lasketa. Se on tyttö.”
”Miksi sillä on väliä? Eikö me puhuttu kavereista?”
”No joo, mutta”, Mika mutisee, ja siitä Aatu tietää, että se todella on Petja, joka puhuu Mikan suulla, koska Mika ei osaa kunnolla selittää, mistä on kyse. ”Linnea on eri asia, koska mä oon homo.”
”Kulta, mä tiiän”, Aatu hymähtää. ”Tiesin sen heti, kun näin sut, vaikka sä et silloin itsekään vielä tiennyt. Muistatko? Sillon, kun sä alotit yläasteen, ja mä olin sun silmissä vain yksi pelottavista ysiluokkalaisista.”
”Tietty mä muistan”, Mika sanoo. Sen äänestä kuuluu hymy. ”Mä olin ihan raukka ja itkin ekana koulupäivänä, koska mua jännitti ja ahdisti uus paikka ja uudet ihmiset. Mut sit sä löysit mut, lohdutit ja halusit olla mun kaveri, vaikka mä olin ihan nössö herkkis.”
”Etkä ollu vaan söpö, sydämellinen tyyppi, jota vain jännitti liikaa. Semmosta sattuu”, Aatu sanoo. ”Kuule, vitut Petjasta. Ihan oikeesti. Mitä sä itse ajattelet? Onko tää omituista, kun mä halin sua ja kutsun kullaksi?”
Mika on hiljaa vähän aikaa. Aatu antaa sen miettiä kaikessa rauhassa.
”Musta se on kivaa”, Mika lopulta sanoo.
”Noni, siinäs kuulit”, Aatu sanoo. ”Miksi sä kuuntelet Petjaa?”
”En mä tiiä”, Mika sanoo surkeana. ”Kai mä haluun olla sille mieliksi, ja sitku se sano, että me kaks käyttäydytään sopimattomasti, niin mä jotenkin – no, pelästyin.”
”Sopimattomasti”, Aatu toistaa ja tuhahtaa. ”No johan on helvetti.”
”Tiedän”, Mika hymähtää. ”Se kuulosti tosi perverssiltä munkin korvaan. Kai Petja sit pelkää, ettei se riitä mulle. Mitä mä oon tehny väärin?”
”Et mitään. Se ei oo sun vika”, Aatu sanoo. ”Sä oot ihanin poikaystävä ikinä.”
”Mistä sä sen tiiät?” Mika tyrskähtää.
”Koska sä oot kaverinakin niin upee ja ihana, joten miksi sä seurustellessa olisit jotain muuta?” Aatu sanoo. Mika pärskähtää. Se työntää Snorlaxin sylistään, kääntyy ja halaa Aatua ihanan tiukasti. Aatua hymyilyttää. Mika antaa aina parhaimmat halit. Sen lisäksi Mika tuoksuu hyvältä. Aatu kiehnää vähän lähemmäs ja saa Mikan hihittämään.
”Miten sä osaatkin aina piristää mua?”
”Koska oon sun paras kaveri, daa?”
”Niin ootkin”, Mika sanoo. Se vetäytyy ja hymyilee. Aatun sydän pamppailee. Vatsassa kihelmöi. On lämmin, vähän jopa kuuma. Hän hymyilee takaisin, hieroo nenäänsä Mikan nenää vasten ja pussaa Mikaa huulille, ihan pikaisesti vain.
”Ai niin, ne suukot”, Aatu hymähtää tahallaan kiusoitellen. ”Oliks toi väärin?”
”Ei ollu”, Mika vakuuttaa ja nostaa kätensä Aatun hiuksiin. Aatu huokaa äänettömästi. Mikan katse syvenee. Sormenpäät hyväilevät Aatun päätä. ”Haluutko puhuu Jamista?”
”En”, Aatu vastaa. Mikan ilme on hellä. Aatun kurkkua kuristaa, kun Mika katsoo häntä niin. ”No okei.”
”Basically se oli samaa shittiä kuin aiemminkin”, Aatu mumisee. ”Mä oon kuulemma epäkypsä ja vastuuton. En osaa käyttää rahaa järkevästi. Oon nolo ja paska poikaystävä. Semmosta kivaa.”
”Ei vittu”, Mika ähkäisee harmissaan. ”Eihän mikään tosta oo ees totta...”
Aatu ynähtää tukahtuneesti. Hän tahtoisi taas suuttua, mutta ei pystykään, koska tuntuu niin pahalta, että joku, jota Aatu rakastaa, laukoo tuollaisia asioita hänestä. Aatua pelottaa, että niissä jutuissa saattaakin olla jotain perää, koska ne sanoi just Jami eikä joku täysi nobody.
”Ei kai Jami ois silleen sanonut, jos se ei pitäis paikkaansa, ees vähän...”
”Jamilla on jotain meneillään, ja se purkaa paskoja fiiliksiään suhun. Sen on pakko olla niin”, Mika sanoo niin varmasti, ettei Aatukaan osaa väittää sille vastaan. ”Oot energinen, spontaani, suorapuheinen ja hauska. Sä oot best. Kaikki muu on paskapuhetta, onko selvä?”
Aatu hymyilee Mikalle kyynelsilmin ja painautuu tiukemmin parasta kaveriaan vasten. Hän ei kerro Mikalle, että hänellä ja Jamilla on vielä yksi toinen toistuva riidanaihe. Aatusta on parempi pysyä vaiti, koska tästä Mika vain hätääntyisi turhaan, etenkin tänään, kun Petjakin on sattumalta kiukutellut tismalleen samasta asiasta...
”Sä lääpit Mikaa enemmän kuin mua ikinä”, Jami syytti tänään. ”Oot rakastunut siihen, vittu, myönnä jo!”
”En edes ole”, Aatu kielsi. ”Mut yllättäen ei tee mieli paijata sua, kun et enää muuta teekään kuin vaan huudat mulle joka vitun asiasta! Eihän me enää edes naida!”
”No varmaan siksi, että sä panet Mikaa mun selän takana”, Jami sihahti.
”Jumalauta, ei meillä ole mitään!” Aatu huusi. ”Sä oot seonnut.”
Aatu ei ollut pitänyt tippaakaan siitä kostonhimoisesta katseesta, joka kiilui Jamin silmissä, kun tämä laukoi seuraavan uhkauksensa:
”Pitäisikö mun kysyy tästä asiasta Mikalta, hmm?”
”Senkus kysyt! Sitpä vittu näät, kuinka harhainen sä oikeesti oot”, Aatu sanoi ääni uhmaa täynnä. Oikeasti häntä pelottaa se mahdollisuus, että Jami alkaisi kysellä Mikalta selvyyttä näihin asioihin. Sitäpä olisi sitten tosi kiva selittää Mikalle, että mistä tällaiset ajatukset ovat peräisin, koska ei Aatu sitä tiedä. Onhan Jami joskus vähän narissut, että onko hän tässä se kolmas pyörä, jos he ovat hengailleet kolmisin jossain. Tähän asti Aatu on ajatellut, että Jami on vain kaivannut hänen huomiotaan ja sitä saatuaan on unohtanut koko jutun. Ilmeisesti kyse on kuitenkin jostain isommasta asiasta, joka on kytenyt ja kasvanut hiljalleen heidän seurustelunsa aikana, ja nyt ollaan tässä tilanteessa, jossa Jami on täysin vakuuttunut siitä, että Aatu muka on rakastunut Mikaan. Ihan naurettavaa.
Aatun olo on tukala ja raskas. Häntä itkettää. Miten kaikesta on yhtäkkiä tullut näin vaikeaa ja omituista? Voiko tätä edes korjata, jos toinen on vankkumattoman vakuuttunut siitä, että jotain salakähmäistä on meneillään, vaikkei edes ole? Aatua pelottaa ja väsyttää. Hän on niin kujalla. Itku pyristelee hänestä ulos. Mika äännähtää myötätuntoisesti, silittää lisää ja lupaa:
”Kyllä kaikki järjestyy.”
”Entä jos ei?” Aatun ääni on pelkkä kuiskaus ja vetäytyy nähdäkseen, millainen ilme Mikalla on. Sen kulmat kurtistuvat. Mikan kasvot ovat hetken tosi vakavat. Aatu pidättää hengitystään.
”No sitten”, Mika sanoo hitaasti, ”kaikki on jonkin aikaa päin vittua, mutta mä oon täällä, ja mä autan sut sen myrskyn lävitse. Miltä kuulostaa?”
”Hyvältä”, Aatu sanoo hymyillen. ”Tosi hyvältä. Kiitti.”
”Eipä mitään”, Mika hymähtää. Aatu painaa sen selälleen ja kömpii paremmin Mikan kainaloon. Mika katselee huoneensa kattoa ja pohdiskelee omiaan. Se silittää yhä Aatua, mutta huomattavasti hajamielisemmin. ”Mun pitää ehkä puhua Petjan kanssa susta ja siitä, mistä sen mustasukkaisuus on peräisin. Miltä kuulostaa?”
”Hyvältä”, Aatu sanoo, vaikka vähän häntä harmittaa, kun puhe on taas kääntynyt Petjaan.
”Joo, niin mä taidan tehdä”, Mika puhelee jo enemmän itsekseen. Aatu tahtoo sen takaisin luokseen, tähän hetkeen.
”Hei, Mika”, Aatu sanoo.
”No?”
”Saisinko mä nukkuu ens yön sun kanssa?”
”Totta kai”, Mika sanoo eikä edes kysy, minkä takia. Tismalleen niin ihana ystävä se on. Aatu huokaa helpottuneena.
”Kiitos.”
❖
Aatu nukkuu aina alasti, ja niin hän tekee nytkin ryömiessään Mikan sänkyyn eikä siinä ole mitään omituista. Aatu alkaa katsella YouTube-videoita odottaessaan unta. Välillä Aatu toivoo, että Mikakin olisi siinä nauramassa hänen kanssaan, mutta jokin sitä viivyttää. Kun Mikaa ei tunnin sisällä ala kuulua nukkumaan, Aatu menee keittiöön ja näkee Mikan tuskailemassa koulujuttujen kanssa. Aatua kismittää, ettei hän tajunnut Mikan touhuja jo aiemmin. Tuolla se taas stressaa itsensä hengiltä eikä edes tajua, kuinka typerä on.
”Hei, nyt kone kiinni ja sänkyyn”, Aatu komentaa. Mika ei tunnu kuulevan. Se selaa kirjojaan ja järsii ahdistuneena alahuultaan. ”Stressiopiskelu ei paranna sun oloa, kyllä sä sen tiedät.”
”Joo, mutta –”
”Pää kiinni”, Aatu ärähtää. Hän menee ja sieppaa läppärin itselleen. Mika älähtää ja tavoittelee konettaan, mutta Aatu lukitsee sen tiukasti rintaansa vasten. Mikalla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia.
”Anna mun nyt ees tallentaa se!”
Aatu silmäilee Mikaa ja miettii, ottaako riski, mutta Mikan ilme on ankara. Enää ei pelleillä.
”Tallennat sen, ja sit meet nukkumaan, okei?”
”Okei!” Mika murahtaa. Aatu ojentaa läppärin takaisin ja vahtii Mikan selän takana, että se varmasti vain tallentaa eikä muuta. Mika tekee niin, mutta näyttää loukkaantunutta naamaa Aatun holhouksesta, vaikka se on ihan Mikan oma syy. Jos se ei stressiopiskelisi keskellä yötä, Aatu ei huolehtisi. Niin yksinkertaista se on.
”Hyvä”, Aatu kehaisee, kun Mika sulkee läppärin kannen. Hän pörröttää Mikan kiharaan päin kääntyviä hiuksia. Jätkä murjottaa vieläkin. Aatu ei piittaa. Mika on välillä yksi ylpeä paska. Hän palaa sänkyyn ja vartin päästä Mika tulee myös eikä näytä enää niin pahantuuliselta. Se on kuitenkin hiljainen, ja Aatu tietää, ettei Mika olisi halunnut hänen puuttuvan tilanteeseen, mutta miten Aatu ei olisi voinut olla puuttumatta? Mika ei selvästikään osaa huolehtia itse itsestään, joten Aatun täytyy muistuttaa sitä. Hänestä siinä ei ole mitään väärää. Mika vaihtaa ylleen pyjamanhousut, sammuttaa valot ja asettuu omalle puolelleen. Aatu harkitsee, että antaisi olla, mutta hän ei osaa.
Aatu ryömii lähemmäs ja koskettaa paljasta olkapäätä. Mika ei reagoi, mutta se ei nuku. Paksu, syvä tuhina puuttuu tyystin.
”Kaikki okei?” Aatu kuiskaa.
”Joo”, Mika vastaa ja työntää hänen kätensä pois. Se satuttaa vähän liian kipakasti. Aatu ei ole ikinä kestänyt Mikan suuttumusta kovin hyvin. Muiden kiukuttelut hän osaa jättää omaan arvoonsa, mutta Mika on aina ollut ihan oma lukunsa. Aatua alkaa taas vituttaa. Miksi Mikan pitää olla tuollainen kärttykyrpä?
”Haluutko sä, että meen omaan sänkyyn?”
”Pää kiinni ja ala nukkua.”
Aatu katsoo pimeässä Mikan tuikeaa takaraivoa. Hän kääntää tälle selkänsä ja kihisee taas. Ihan niin kuin tämä päivä ei olisi ollut jo aivan tarpeeksi perseestä. Aatu saa tarpeekseen. Hän nousee ja lähtee omaan huoneeseensa. Ei Mikasta ole seuraksi tai tueksi, jos se on tuommoinen. Aatu on jo melkein nukahtanut, kun ovi yllättäen narahtaakin, ja Mika pujahtaa hänen sänkyynsä.
”Sori”, Mika mumisee ja hivuttautuu niin lähelle, että saa kätensä Aatun ympärille. He ovat kasvokkain, ja Aatu haistaa hammastahnan raikkaan tuoksun Mikan hengityksestä. Jätkä lämpö ja läheisyys lepyttävät Aatun välittömästi. Mika tuntuu hyvältä siinä.
”Sori munkin puolesta”, Aatu ynähtää. ”Tiiän, ettet tykkää siitä, kun puutun sun asioihin, mutta –”
”Tiiän”, Mika sanoo ja pussaa häntä kaulaan. Aatun ihoa alkaa kuumottaa ja kihelmöidä, mutta ei pahalla tavalla. ”Sä ajattelit mun parasta.”
”Niin.”
”En haluu nukkua yksin”, Mika kuiskaa. Sen käsi vaeltaa levottomasti Aatun kyljellä kuin pyyntö hermostuttaisi sitä.
”No senkus jäät siihen.”
”Kiitti.”
Aatun alavatsassa muljahtaa, kun Mikan käsi hyväilee häntä hieman liian alhaalta, lonkasta. Aatu jännittyy. Hänellä on omituinen, pökertynyt olo. Mitä vittua tapahtuu? Mika tuskin edes tajuaa. Se taitaa olla taas omissa ajatuksissaan eikä kiinnitä huomiota kätensä kuljeskeluun. Käsi nousee hänen selälleen ja jää sinne, ihan viattomana. Kestää kuitenkin hetken ennen kuin Aatu tajuaa rentouttaa kehonsa.
”Mitä sä mietit?” Aatu kysyy saadakseen kaikkeen taas jotain tolkkua. Mut älä vaan sano, että Petjaa...
”Hmm?” Mika havahtuu. ”Mitä sanoit?”
”En mitään.” Äkkiä Aatu ei edes halua tietää, koska totta kai Mika ajattelee Petjaa. Joo, ne kaksi riitelee aina välillä, mutta ne on silti onnellisia ja ihan oksettavan lääpällään toisiinsa –
Aatu yllättyy, kun Mikan huulet painautuvat hänen omilleen, ihan eri tavalla kuin aiemmin. Suudelma on hyvin kevyt, mutta silti se on ihan oikea (ja ihana) suudelma.
”Jaha?” Aatu kysäisee.
”Sori”, Mika pahoittelee ja kuulostaa katuvalta. ”Mua vaan surettaa ja ahdistaa. En ois saanut –”
Mika karkaa häpeissään hänen luotaan, mutta Aatu saa siitä kiinni ennen kuin Mika ehtii sängystä ylös. Aatu vetää ja Mika keinahtaa takaisin.
”Ei mua haittaa”, Aatu sanoo lempeästi. ”Kyllä sä saat mua pussailla.”
”Ei se oo okei”, Mika sanoo, ”ei, vaikka sä tykkäisitkin. Sori. Mä oon ihan sekaisin... En usko, että meidän kannattaa sittenkään nukkua yhdessä. Mun päällä on nyt jokin ongelma...”
”Hei, hei”, Aatu rauhoittelee. ”Ollaan me ennenkin pussattu, ja vähän enemmänkin eikä siitä ole seurannut mitään kamalaa. Älä huolehdi noin paljon.”
”Mua... jotenkin hermostuttaa.”
”Mikä? Se on vaan mä.”
”Tiiän, mut... kai tää johtuu vain Petjan puheista, kun se just tänään –”
Aatu ei halua kuulla Petjasta mitään, joten hän suutelee Mikaa. Mika ynähtää. Sen huulet on arat ja epäröivät. Aatu hieroo sen takaraivoa rauhoitellen. Mika vastaa suudelmaan, ensin pidätellysti, sitten rohkeammin. Aatu ynähtää mielissään. He pussailevat, ja se tuntuu hyvältä, tosi hyvältä. Aatu ei tajua, miksei hän muka saisi välillä pusutella Mikaa. Hänhän tämän opettikin suutelemaan. Eikö se ole tarpeeksi hyvä todiste siitä, että hänen tunteensa Mikaa kohtaan ovat täysin kaverillisia? Jos Aatu rakastaisi Mikaa, hän olisi tehnyt siirtonsa jo vuosia sitten. Ei Aatu kainostele tällaisissa asioissa. Jami on väärässä. Ei tässä ole mitään väärää tai omituista. Tällä tavoin he vain näyttävät olevansa toistensa tukena silloin, kun poikaystävät on idiootteja.
Mika suutelee häntä vähän hanakammin, ja vaistomaisesti Aatu vetää Mikaa tiukemmin itseään vasten. Sen jalka puristuu Aatun ympärille. Mikan kädestä tulee taas levoton. Se vaeltaa painokkaana hänen selällään ja hivuttautuu kyljen kautta alavatsalle. Kosketus saa hänet värähtämään. Aatu huoahtaa yllättyneenä Mikan suuhun. Mieleen palaa humalaisia muistoja neljän vuoden takaiselta uudeltavuodelta, jossa Mika painaa häntä vasten hissiä ja suutelee samalla tavalla kuin nyt: harvoin pintaan pääsevällä itsevarmuudella. Aatun päässä välähtelee kuvia sotkuisista askeleista eteisestä makuuhuoneeseen. Hän muistaa hengästyneen naurun ja Mikan ahnaan suun ihollaan. Siitä ei ikinä puhuta, mutta Aatu ei ole unohtanut, miltä Mika silloin tuntui. Ehkei Mikakaan ole, kun se tuolla tavalla puristaa hänen takapuoltaan. Aatu painaa polveaan Mikan jalkoväliä vasten ja tuntee, että se on puolikovana.
Mika säikähtää irti hänestä ja perääntyy niin vauhdilla, ettei pysy jaloillaan. Hän tuijottaa Aatua lattialta suu auki ja silmät kauhusta ammollaan. Aatu kiroaa mielessään ja tietää, että edes hän ei osaa selittää äskeistä pois.
”Ei vittu, ei saatana, ei, ei...” Mika vaikeroi ja kömpii paniikissa pois Aatun huoneesta. Aatu jää aloilleen ja hengittää sydän villisti tykyttäen. Huulissa kihelmöi. Päässä on sata ajatusta. Rintakehä on raskas tunteista, ja vittu, kun panettaa.
Nyt on turha enää kieltää. Aatu puree huultaan ja painaa tyynyn kasvoilleen, mutta äkillinen oivallus havahduttaa hänet tunnontuskistaan.
Aatu ei ole ainoa, jolla on salaisia tunteita.
hei beibi, kerran vielä
voitsä tulla jos soitan sulle keskellä yötä
voitsä tulla vaan
hei beibi, ei puhuta siitä
voitsä tulla jos suunta on vaan hukassa taas
kun kuu katoaa
(Pariisin Kevät – Kuu katoaa)
