Ficin nimi: Kitkeryyden kitarariffit
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: Yuri!!! on Ice
Ikäraja: S
Parituksia: Otabek/Yuri ja taustalla aiemmin tapahtunut Otabek/JJ
Genre: Draamaa ja angstia
Summary: Otabek oli mielenlaadultaan silkkaa terästä, mutta hänellä oli oma sietämätön heikkoutensa, jonka nimi oli Jean-Jacques Leroy.
A/N: Tämä ficci oli pientä viilausta vaille saatu kasaan jo tammikuun puolella, enkä ollut muistanut tämän olemassaoloa moneen kuukauteen. Sitten aloin yön pimeinä tunteina penkoa Docsin kansioita, ja siellähän se oli. Ficissä esiintyvä biisi on nimeltään Skid Row – 18 and life.
***
Ajatus hotellin viereisessä rockbaarissa käväisemisestä kisapäivän päätteeksi oli vaikuttanut hyvältä idealta, mutta hetki hetkeltä Otabekin kanta otti enemmän kääntyäkseen. Hänellä oli hauskaa pienen seurueensa kanssa, mutta erään henkilön läsnäolo oli ajatuksia harhauttavaa.
"Kaksi paria!" Otabekia vastapäätä istuva JJ julisti ja lätkäisi korttinsa pöytään. "Pistääkö kukaan paremmaksi?"
"Katso ja itke", hänen vieressään istuva Yuri ärähti ja löi pöytään omansa. "Kaksi paria, mutta sinun rupukorttejasi paremmat!"
"Kappas, sinähän osaat pelata!"
Yuri tuhahti kehulle. "Miksen osaisi?"
"Minun on turha yrittää pötkiä pitkälle näiden kanssa", Mila huokaisi korttiviuhkaansa leyhytellen. "Kaksi korttia ja jokeri, toisin sanoen kolmoset."
"Taidatte kaikki niellä pölyä!" Emil hihkaisi ja iski pöytään täyskäden.
Otabek hymyili pienesti. "En ajatellut ihan vielä."
"Eikä!" Emil köhähti nähdessään hänen täyskätensä, joka oli arvoltaan korkeampi. "Minun jätkäni eivät olleet tehtäviensä tasalla!"
"Onneksi olkoon, ja pöydän kautta, Beka!" Mila virkkoi ojentaessaan hänelle palkintoshotin. Otabek otti sen vastaan, kopautti vasten pöytää ja kulautti mintulta maistuvan juoman kurkkuunsa.
"Okei, seuraava kierros!" Yuri painoi sormenpäänsä keskittyneenä yhteen. Kolmesta pelatusta kierroksesta tämä ei ollut vielä voittanut yhtäkään, ja sekös sapetti.
"Tee työt ja opi pelaamaan", JJ hymähti ja ojensi korttipakan Otabekille. Hänen teki mieli tuumata jotain takaisin, muttei kyennyt siihen varsinkaan kun JJ:n sormi hipaisi hänen kämmenselkäänsä. Se ei takuulla ollut vahinko.
Jos hän olisi tiennyt JJ:n liittyvän samaan porukkaan, hän olisi saattanut harkita illanviettoa kahdesti. Otabek oli mielenlaadultaan silkkaa terästä, mutta hänellä oli oma sietämätön heikkoutensa, jonka nimi oli Jean-Jacques Leroy.
"Beka, nukahditko pystyyn?" Yuri kiusoitteli Otabekin jäätyä hetkeksi paikoilleen tekemättä korteille mitään.
"Viittä vaille." Otabek loi Yuriin huvittuneen silmäyksen ja alkoi sekoittaa kortteja saadakseen jotain konkreettista tekemistä.
Baarin kaiuttimista soljuva kappale vaihtui, ja jo ensimmäiset kitarariffit saivat Otabekin olon vaikeaksi. Hän ei näyttänyt sitä ulospäin, mutta hänen sisällään muljahti kuin hän olisi äkisti sukeltanut jääveteen.
"Ricky was a young boy, he had a heart of stone..."
Otabek erehtyi vilkaisemaan JJ:n suuntaan, mutta tämä ei näyttänyt mitenkään tavallisesta poikkeavalta, nojaili vain rennosti käsivarteensa.
"Kuulostaa aika laimealta", Yuri tuumasi nyökäten kohti lähintä kaiutinta.
"Parempiakin toki löytyy", Otabek huomasi mutisevansa ja piti katseensa tiukasti pelikorteissa.
"Pidetäänkö pieni tauko ennen seuraavaa kierrosta?" Emil nojasi sohvalla taaksepäin ja vilkaisi baaritiskin suuntaan. "Ihan sitä on jo olutta vailla."
"Mahtava idea!" JJ sanoi ja ponkaisi ylös. "Luonto kutsuukin sopivasti..."
"Minäkin käväisen puuteroimassa nenäni", tokaisi Mila ja nousi ylös.
"Tortulle sinä oikeasti menet", Yuri ärsytti virnuillen.
"Kehtaatkin, Yuri Plisetsky!" Mila läpsäisi vaaleaverikköä leikkisästi takaraivoon.
"Menetkö sinäkin?" Yuri kysäisi Otabekin noustessa tuolistaan. "Kaikki vain liukenevat jonnekin."
"Käyn myös vessassa."
"Mmm. Tuo tuliaisia."
"Aivan takuulla..."
Otabekin sydän tykytti hänen kävellessään kohti miestenhuonetta. Baarissa soiva kappale pureutui hänen alitajuntaansa ja sai hänet ajattelemaan liian montaa asiaa samanaikaisesti. Kanadan aikaa, yömyöhään käytyjä keskusteluja ja JJ:n sähkökitaran sointuja.
"...accidents will happen, they all heard Ricky say..."
Musiikki kuului kirotun hyvin WC:nkin puolelle. Syystä tai toisesta Otabek ei ollut yllättynyt löytäessään JJ:n seisoskelemasta lavuaariin nojaillen.
"Siitä on aikaa, kun olen kuullut tämän viimeksi", JJ totesi hilpeästi, mutta Otabek pani saman tien merkille suuttumuksen, joka teki tämän virnistyksestä vähän häijyn. "Menetteleehän se, vaikka 'parempiakin toki löytyy'?"
"Näin on", Otabek totesi lyhyesti.
"Kuuntele", JJ virkkoi etusormeaan kohottaen. "Soolo."
Tietenkin Otabek muisti sen kitarasoolon. Hän muisti paljon muutakin, mitä lauluun liittyi: sen miten he olivat istuneet JJ:n tarpeettoman leveällä sängyllä sitä kuunnellen ja suudelleet ensimmäisen kerran. Leikillään he olivat nimenneet sen heidän biisikseen, mikä nyt muutama vuosi myöhemmin tuntui naurettavalta. Otabek toivoi, ettei JJ olisi muistanut moista yksityiskohtaa, mutta epäili olevansa väärässä. JJ:llä oli verrattoman hyvä muisti.
Otabekia raivostutti. Rockbiisi oli jysäyttänyt iskuporakoneen lailla hänen päänsä täyteen muistoja, jotka hän oli pyrkinyt tukahduttamaan. Nykyään JJ:n kanssa samassa tilassa oleminen onnistui, lyhyt keskustelukin oli ihan mukiinmenevää, mutta sen nimenomaisen kappaleen kuuleminen katsoessa JJ:tä silmiin oli silkkaa piinaa.
Miksi ihmeessä hän oli edes mennyt JJ:n perässä miestenhuoneeseen oli ilmiömäinen kysymys, johon Otabekilla ei ollut antaa järkevää vastausta. Ehkä hän nautti tehdessään olostaan kurjan.
"Kohteleeko hän sinua hyvin?" JJ kysäisi sitten. "Venäjän jäätiikeri?"
Otabek nyökäytti päätään. "Hänelle minä merkitsenkin jotain."
JJ:n hymy hyytyi. "Tuo on kohtuutonta."
"On vai?"
JJ oli heistä se, joka oli laittanut pisteen sille, mitä heidän välillään sitten olikin ollut. Niin tyynesti kuin Otabek halusikin siihen faktaan suhtautua, se kirveli toisinaan enemmän kuin hän halusi myöntää. JJ ei ollut eritellyt syytä sen tarkemmin, mutta oli antanut vahvasti ymmärtää syyn piilevän yhteiskunnallisissa asioissa, sietämättömissä paineissa ja odotuksissa. Niin suuren egon kuin JJ omistikin, tämä välitti muiden mielipiteistä joskus liikaa.
"En ole milloinkaan lakannut pitämästä sinusta ihan älyttömästi", JJ sanoi vakavalla naamalla, jota ei usein päässyt katselemaan. "Niin tönköltä kuin se mahtaakin kuulostaa."
Otabekin valtasi omituinen muutaman sekunnin ristiriita, jonka vallassa hänen olisi tehnyt mieli sekä vetää JJ itseään vasten että tirvaista tätä turpaan.
"Tuskin se niin tönkköä on", hän sanoi takaisin. "Pikemminkin säälittävää."
"Minä en –"
"Aivan sama", Otabek keskeytti ja käveli miestenhuoneen ovelle päätyen taistelun ja pakenemisen kahdesta vaihtoehdosta jälkimmäiseen. "En voi väittää, että minua kiinnostaisi liiaksi."
Sen sanottuaan Otabek suuntasi kulkunsa takaisin baarin puolelle jatkaakseen illanviettoa ja haudatakseen ensirakkautensa kitkeryyden viimeisten kitarariffien mukana mielensä sopukoihin.
