Ficin nimi: Rakastaa ja vaalia
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Genre: Draama
Paritus: Ron/Draco
Vastuuvapaus: Rowling omistaa Potterien hahmot ja maailman. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Haasteet: Sana/kuva/lause10
#2 On hetkiä, joiden haluaisi olevan ikuisuuksiaTämä on
kesätaikani Grenadelle! Toivottavasti pidät Dracon ja Ronin hempeistä ja kipeistä hetkistä
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Eloise kiherteli Kotikolon pihan tuuhealle nurmelle asetetulla viltillä. Draco katseli tytärtään, jonka punakultaisista suortuvista auringonsäteet heijastuivat. Ron oli mennyt sisään hakemaan juotavaa. Kahdet pulleat taaperonjalat pysähtyivät viltin eteen.
”Tyttö”, ilmoitti James Potter osoittaen Eloisea selvästi huomiostaan tyytyväisenä.
”Sisko?” Hugo Potterin ääni oli selvästi kysyvämpi.
James tuhahti ylimalkisesti ja lähti viipottamaan eteenpäin kaksoisveli kannoillaan. Dracoa nauratti. Harry ilmestyi pian hänen luokseen Lily sylissään.
”Ehtivätkö he jo tuonne”, hän päivitteli tiiraillessaan poikien perään. Hän laski vauvan viltille. ”Voiko Lily olla hetken serkkunsa seurassa?”
Draco nyökkäsi ja Harry painui kaksosten tykö. Lily ja Eloise alkoivat heti pulpattaa keskenään vauvojen kieltä kuin papupadat.
Draco heittäytyi selälleen ruohikolle. Hän ei olisi kuuna päivänä uskonut, että Potter, sankari-Potter, alkaisi koti-isäksi. Toisaalta ei hänenkään ollut koskaan ollut tarkoitus päätyä naimisiin Weasleyn kanssa. Niin vain oli käynyt. Ja hän oli siitä hyvin onnellinen. Ron palasikin juuri parahiksi inkivääriolutpullojen kanssa.
”Harry kutsui taas Eloisea ja Lilyä serkuksiksi”, Draco sanoi ottaessaan juoman vastaan.
Ron hymyili ja suukotti miehensä otsaa ennen kuin istuutui. ”Ja sinä lipsautit kutsua häntä Harryksi etkä Potteriksi. Ja ovathan tytöt serkkuja.”
Hän suoristi jalkansa kiinnostuneiden pikkukourien tutkittavaksi. Dracon oli edelleen vaikea käsittää miten laajasti Weasleyt ymmärsivät perheen. Arthur ja Molly intoilivat Harryn ja Hermionen pienokaisista yhtälailla kuin omista lapsenlapsistaan.
Hänet oli kasvatettu täysin päinvastaisesti. Isä oli paasannut pienestä pitäen, kuinka tärkeää olisi naida puhdasverinen. Perhe oli toisiinsa yhteydessä verisitein. Jos Arthur olisi ollut Lucius, hän olisi jättänyt Eloisen täydelliseen paitsioon. Ron ei ollut mitään biologista sukua heidän tyttärelleen, vaikka olikin laillisesti hänen huoltajansa. Draco huokasi raskaat ajatukset ulos.
”Mietitkö taas isääsi? Sinulla on aina tuo ilme, kun mietit häntä”, Ron kysyi työntäen kätensä hellästi hänen hiuksiinsa.
”Ajattelin sukulaisuusasioita ja isä ikävä kyllä liittyy niihin. Pirun Potter, kun toi sellaiset mieleeni.” Draco tunsi pehmeän tukistuksen päänahassaan.
Ron kumartui suutelemaan häntä. ”Ei se Harryn vika ole. Hän on minulle käytännössä veli ja se tekee meidän lapsistamme serkkuja.”
Draco kohottautui niin, että saattoi laskea päänsä lepäämään miehensä syliin.
Harry palasi poikien kanssa. James ja Hugo olivat selvästi käyneet leikkimässä läheisessä ojassa, joka oli nyt lämmön takia lähinnä liru, sillä he olivat ravassa.
”Vaatteiden vaihto voisi tehdä terää”, Ron totesi naurahtaen.
Harry mulkaisi häntä ottaessaan Lilyn käsivarrelleen. ”Laitan koko porukan päiväunille, vaikka Merlin tietää, että tarvitsen niitä itse varmaan enemmän kuin kukaan tästä kolmikosta.” Hän harppoi Kotikolon ovelle.
”Miten ikinä Granger sai hänet ylipuhuttua kotiin jäämiseen?” Draco puhahti äänekkään koplan päästyä sisään.
Eloise oli mönkinyt Ronin jalkojen päälle. ”Hermione on taitava suostuttelija. Ja Harry haluaa antaa hänen edistää uraansa. Hermystä tulee vielä taikaministeri.”
Draco tunsi pienen kuolaisen naaman poskellaan. Eloise oli ehtinyt hänen päänsä kohdalle. ”Onko isi edessä?” hän leperteli tytölle.
Ron nosti lapsen pitkillä käsivarsillaan ilmaan, jotta Draco pääsi pujahtamaan välistä pois.
Hän nousi verryttelemään jalkojaan ja katseli samalla, kun Ron hypyytti kikattavaa Eloisea. Oli kulunut vähän päälle viisi vuotta siitä aprillipäivästä, kun hänen välinsä isään olivat katkenneet lopullisesti. Hän oli kirjoittanut äidille koko ajan, mutta vastaukset olivat pysyneet lyhyinä ja toteavina. Vasta viime aikoina, kun sairaus oli ajanut Luciuksen huonoon kuntoon, olivat kirjeet muuttuneet vapautuneemmiksi, vaikka mitta olikin säilynyt samana. Draco istui takaisin viltille ja nojasi otsansa Ronin olkaan. Eloise toi heille kummallekin niin paljon iloa. Heillä oli käynyt tuuri, kun olivat tavanneet tämän äidin juuri oikeaan aikaan. Eloise vanhempaa – sillä tyttö oli nimetty äitinsä mukaan – oli edelleen kipeää muistella. Raskaus oli sujunut niin hyvin, mutta synnytyksen jälkeinen komplikaatio oli vienyt tämän hetkessä.
Weasleyjen talossa ei sillä hetkellä ollut Harryn ja heidän lisäksi muita. George ja Angelina tulisivat oletettavasti illalla ja Bill perheineen saapuisi viikonloppuna. Draco oli nauttinut yksityisestä ajasta Mollyn ja Arthurin kanssa. Ja niin oli Ronkin, vaikka ei tämä sitä olisi ääneen myöntänytkään. Kun Molly oli Eloisea liekutellessaan todennut, miten tytön suortuvista tuli mieleen sekä isi että isä, Ron oli karahtanut punaiseksi Dracon suureksi huvitukseksi. Eloise vanhemmalla oli tosiaan ollut tulenhehkuinen tukka. He olivat tutustuneet Montmantrella ja päätyneet juttelemaan yhteen Pariisin pienistä kahviloista. Keskustelutuokion loppupuolella Eloise oli varovasti tiedustellut saisiko kysyä jotain henkilökohtaista. Sitten hän oli kertonut, että etsi vanhemmuuskumppania ja pyytänyt Dracoa ja Ronia sanomaan, jos he tuntisivat jonkun, joka voisi olla kiinnostunut. Hän toivoi, että kyseessä olisi homopariskunta.
He olivat vaihtaneet numeroita ja Draco ja Ron olivat palanneet hotellilleen. Seuraavana aamuna he itse olivat soittaneet Eloiselle. He olivat jo ehtineet kierrellä aihetta ”hankitaanko lapsia ja miten se käytännössä onnistuu” hyvän aikaa kotona Normandiassa. Tilaisuutta ei sopinut heittää käsistä. Eloise ei tietysti kuulunut taikayhteisöön, mutta osoittautui äärimmäisen avarakatseiseksi ihmiseksi, jolle olisi varmasti ollut helppo kertoa, että he olivat velhoja. Siihen ei ollut koskaan tullut mahdollisuutta. He olivat selittäneet asian Eloisen surunmurtamille vanhemmille kesän alussa ja nämä vaikuttivat hyväksyvän sen. Ron ja Draco olivat viettäneet koko alku vuoden Ranskassa, jotta
papy ja
mére saisivat olla lähellä pikku-Eloisea. Tytöstä oli alunperin pitänyt tulla Lyra.
Draco havahtui Ronin liikahtaessa. Eloise oli nukahtanut ja isän varjo suojasi häntä auringonpaisteelta.
”Anteeksi”, Ron suhahti hiljaa. ”Ei ollut tarkoitus häiritä.”
Draco suoristautui ja haukotteli ääneti. ”Ei mitään.” Hän kurotti kohti puolitäyttä inkivääriolutpulloaan, mutta juoma oli jo lämmennyt litkuksi.
Molly tarpoi heidän luokseen kuistilta päin. ”Veisinkö Eloisen uinumaan serkkujensa viereen? Ja Harryn. Hän simahti samoilla tein”, hän kysyi lempeästi päästyään pihan keskelle.
Ron siirsi lapsen hyvin varovasti äitinsä syliin.
”Meille näyttäisi olevan tulossa vieras. Odottaako jompi kumpi teistä jota kuta? Hän on vielä aika kaukana”, Molly kuiskasi ja siristeli silmiään jonnekin poikansa ja Dracon selkien taakse.
Draco punnertautui jaloilleen ja kääntyi katsomaan.
Kotikoloa tosiaan lähestyi pitkän ja laihan näköinen hahmo. Kaavun huppu oli päässä niin, ettei hiuksia näkynyt. Tulija jäi arasti seisomaan porttikivien luo.
”Jospa minä menen katsomaan”, Molly ynähti ja Draco sai tuhisevan Eloisen käsivarsilleen.
Ron nousi myös ylös ja kiersi kätensä miehensä lantiolle. Molly ja vieras keskustelivat hetken ja lähtivät sitten poikia kohti. Dracolta jäi hengenveto välistä, kun hän tunnisti äitinsä riutuneet kasvot.
Narcissa Malfoy seisahtui heidän eteensä. ”Hei”, hän sanoi hauraasti.
Dracon sydäntä viilsi. ”Äiti...”
Draco oli jo menossa halaamaan, kunnes muisti, että Eloise oli hänellä. Ronkin piti hänestä yllättävän tiukasti kiinni.
Narcissa teki torjuvan eleen ja laski huppunsa. ”Mielummin annan Luciuksen kuvitella, että olen käynyt vieraissa kuin sinun luonasi.” Kapeille huulille tuli hymynpoikanen, kun hän katsoi lasta.
”Tämäkö on teidän pienokaisenne, josta olet kirjoittanut? Eloise, niinhän?”
Draco ja Ron nyökkäsivät yhtä aikaa.
”Ron-kulta”, Molly puuttui puheeseen. ”Annetaan heille vähän tilaa. Narcissa viipyy vain hetken.”
Hän talutti vastahakoisen poikansa verannalle. Draco katsoi heidän peräänsä ja sitten takaisin äitiinsä.
”Ei kai ole sattunut mitään. Olethan sinä kunnossa?” hän sokelsi.
Narcissa heilautti vähättelevästi siroa kättään. ”Isäsi on huonompana. Paljon huonompana. Mutta en minä sen takia tullut.”
Hän lähti kävelemään takaisin portille ja viittasi Dracon mukaansa. Eloise ilmoitti juuri silloin heräämisestään pienellä vänkynällä.
”Rauhassa vain. Katsotaan mitä kerrottavaa isoäidillä on meille”, hän lirkutteli hieroen tytön poskea.
”Minulla on sinulle muutamia papereita säilytettäväksi. Ne takaavat, että Eloise perii aikanaan kartanon.” Narcissan ääneen oli tullut kovuutta.
Draco pysähtyi niille sijoilleen. ”Mutta eihän isä hyväksyisi sitä koskaan. Eloise on vielä puoliksi jästikin.”
Narcissa huokasi katkonaisesti, mutta sanojen terä säilyi. ”Kyllä hyväksyy. Väitin Luciukselle, että Eloisen äiti on puhdasverinen ranskalainen noita. Mistäpä hän voisi asian tarkistaa. Draco, minä lupasin aikoinani rakastaa ja vaalia kunnes kuolema erottaa. Sen jälkeisestä ajasta ei ollut mitään puhetta.”
Draco tunnisti katkeruuden ja vihan, jotka liehahtivat hetkellisesti äidin kasvoilla. Se oli melkein pelottavaa. Narcissa oli kuin rikottu ja sitten joten kuten ehjäksi liimattu lasi. Hän kurotti kauniisti kirjaillun kaapunsa sisätaskuun.
”Minä pidän tietysti talon kunnossa Eloisea ja teitä varten niin kauan kuin elän. Perin Luciuksen varat täysimääräisenä nyt, kun sinut on pyyhitty testamentista pois.” Hän ojensi kaksi siististi käärittyä pergamenttirullaa.
Draco sai viimein suunsa auki. ”Kuoleeko isä piankin?” hän möläytti, vaikka olisi halunnut lausua lohduttavia sanoja äidilleen. Isän kohtalolle hänen sydämessään ei ollut juuri enää sijaa.
”Vuoden loppuun mennessä.” Narcissa näytti samaan aikaan helpottuneelta ja hyvin surulliselta. ”Rakastan sinua Draco, täydestä sydämestäni. Ehkä voin tutustua Eloiseen ja mieheesi paremmin, jos tulette joskus tulevaisuudessa käymään kartanolla.”
Draco oli pakahtua myllääviin tunteisiin. Äiti oli huijannut isää, kartano olisi heidän, mutta ennen kaikkea äiti oli sanonut sen, mitä hän oli janonnut monta vuotta niiden kylmien ´toivon, että voit hyvin´-kliseiden sijaan.
”Me tulemme. Äiti, halaisin, jos käteni eivät olisi niin täynnä”, hän sopersi.
Narcissan kasvoille piirtyi hymynväre. ”Meidän pitää vielä vain tyytyä kuvittelemaan, että rutistamme toisemme kurttuun. Minun on mentävä, ettei Lucius ala kyselemään missä viivyn. Kerro ruova Weasleylle suurimmat kiitokseni, että hän salli minun tulla pihalleen. Perheemme eivät ole aina olleet parhaimmissa väleissä.”
Hän lähti ja käveltyyän jonkin matkaa ilmiintyi poksahtaen pois. Draco kuuli juoksuaskeleet takaansa. Ron oli kohta hänen vieressään ja nappasi Eloisen itselleen.
”Mitä äitisi sanoi?” hän kysyi huolekas katse silmissään.
Draco vapautti rullat kainolostaan käsiinsä ja puristi niitä. ”Että minusta ei tule enää Malfoyta, mutta Eloisesta tulee”, häneltä pääsi. Ron tuijotti kuin hän olisi tullut hulluksi.
”Mennään sisälle. Järkytyit varmaan aika pahasti. Narcissa näytti niin voipuneelta”, tämä selitti samalla, kun ohjasi Dracoa selästä vapaalla kädellään.
Draco sisuuntui moisesta tökkimisestä, vaikka tajusi, että huolehtimista se vain oli. ”Sisälle tietenkin. Meidän täytyy lukea nämä heti.” Hän heilutteli pergamentteja. ”Arthurin ja Mollyn on paras olla todistamassa – ja Potterin myös mikäli hän on hereillä.”
Kymmenen minuutin kuluttua kaikki olivat keittiönpöydän ääressä. Arthur keinutteli jalallaan ohimennen kehtoa, johon Eloise oli laitettu. Harryn lasten päiväunet eivät olleet häirintyneet siitä, että isä oli kiskottu ylös. Ron oli edelleen sen näköinen, että pelkäsi Dracon seonneen surusta.
”Voisiko jokainen teistä vuorollaan lukea nämä?” Draco aloitti. ”Minä en suoraan sanottuna uskalla. Kertokaa vaikuttavatko ne aidoilta.”
Arthur tarttui toiseen ja Harry toiseen rullaan.
”Kopio Luciuksen testamentista”, Arthur totesi ensimmäiset rivit luettuaan. ”Narcissa on kirjattu ainoaksi perijäksi.”
Hän katsoi Dracoa pahoittelevasti, sillä Weasleyn vanhemmat luonnollisesti tiesivät isän ja pojan välirikosta.
Harry tuijotti omaa pergamenttiaan suu auki. ”Tämän mukaan Malfoyn kartano siirtyy Eloise Malfoyn omistukseen, kun mainittu tulee täysi-ikäiseksi. Todistajien allekirjoitukset näyttävät aidoilta ja ovat vieläpä aivan kunnioitettavilta henkilöiltä.”
Draco mulkaisi Harrya rumasti. Ron oli täysin pöllämystynyt. ”Miksi Lucius allekirjoittaisi tuollaisen paperin?”
Draco huokasi. ”Äiti on vakuuttanut isälle, että Eloise on äitinsä puolelta puhdasveristä sukua. Isä on niin sairas, ettei pysty varmistamaan asiaa omista lähteistään ja on kai vain päättänyt luottaa uskolliseen vaimoonsa.”
Molly oli lukenut luovutuskirjan Harryn olan yli. ”Uskollinen Narcissa on tosiaan ollut. Ehkä hänkin saa vielä väriä poskilleen.”
Mollyn myötätunto liikutti syvästi Dracoa. ”Äiti muuten kiitti, että sai tulla.”
Molly hymyili. ”Ei tarvinnut kuin ajatella miten paljon hänen tilanteessaan kaipaisin omia poikiani. Mutta nyt juodaan teetä ja nuo pergamenttirullat laitetaan tarkkaan talteen. Kaksoset ja Lily kuulostavat heränneen.”
Viereisestä huoneesta kuului tosiaan sängystä kipuamisen ääniä. Ron passitettiin etsimään öljykangasta ja hän asetteli siihen käärityt rullat päällimmäiseksi Dracon matka-arkkuun. Lapsilla oli kova nälkä ja energiaa päiväunien jäljiltä, joten ruokailuhetki sai muut murheet unohtumaan.
Myöhään illalla, kun muut olivat menneet yöpuulle, Ron likisti vieressään valvovan miehensä itseään vasten.
”Onhan kaikki hyvin? Merlin sentään, että olen halunnut päästä lohduttamaan sinua.”
Draco tunsi huulet niskassaan. Ne antoivat kuitenkin pelkkiä rauhoittavia suudelmia. Hän oli jo Ronin kömpelöstä sanavalinnasta ehtinyt pelätä vaikka mitä, sillä yleensä he purkivat paineita muulla tavoin.
”Minä olen huojentunut, mutta en uskalla vielä toivoa suuria. Sisäistämiseen saattaa mennä muutama päivä.”
Ronin hampaat näykkäsivät hellästi korvaa. ”Onko minullakin lupa astua kartanoon, kun Eloise on aikuinen? Ei sillä, että arvelisin erityisesti viihtyväni.”
Draco päästi kuivan naurahduksen. ”Jo paljon ennenkin, kunhan isä vain heittää veivinsä.” Hän ihmetteli omaa kipakkuuttaan.
”Tiedän, ettet tarkoita tuota.” Ron puhui hänen hiuksilleen. ”Toivot, että isäsi hyväksyisi minut – meidät. Näiden vuosien aikana, kun olemme olleet yhdessä olen alkanut toivomaan samaa, vaikka inhoakin Luciusta, koska tajuan miten tärkeää se sinulle on.”
Draco kääntyi mieheensä päin ja upotti sormensa villinpunaisiin suortuviin. ”Ron Bilius Weasley, mitä menit sanomaan”, hän sammalsi kyyneleet silmissä.
Kuin vastauksena Ron kietoi kätensä tiukemmin hänen ympärilleen. Hetken kumpikin vain nautti toisen läheisyydestä. Eloise näki riehakasta unta vieresellä sängyllä.
”Haluan, että meillä ja Eloisella on enemmän sellaisia hetkiä”, Draco kuiskasi sitten. ”Joiden toivoisi olevan ikuisuuksia kuin lyhyitä vuosia, jotka tuntuvat ikuisuuksilta. Että vaalisimme ja rakastaisimme toisiamme oikeasti, emmäkä vain uskollisuuden takia.”
Ron ynähti hiljaa ja he nukahtivat sylityksin.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ron/Draco -sarja:
Myötä- ja vastoinkäymisissä, S
Hyviä ja pahoja päiviä, S
Rakastaa ja vaalia, S
Aina ja ikuisesti, S
