Otsikko: Valvatteja ja lemmikkejä
Kirjoittaja: Violetu
Fandom: The Witcher (Noituri)
Ikäraja: S
Genret: Preslash, kesähöpöily. Pitäähän Geraltin toki myös vähän esittää, että kaikki on möh. Tuplapuoltoistaraapale (250).
Summary: Valvatti keräsi kukkia.
🌸 Kesäiset terveiset Thelinalle, jonka juhannustaikatoiveista löytyi Witcheriä ja luontoa. Hyvää kesää ^^
A/N: Tämä on kirjoitettu vähän enemmän kirjojen hengessä, siksi päädyin käyttämään tällä kertaa Valvattia Jaskierin sijaan.
***
Valvatteja ja lemmikkejä
Valvatti kelli niityllä omiensa joukossa, ja pomppasi välillä hihkaisten pystyyn, kun näki sellaisen kukan, jota etsi punomaansa seppeleeseen.
Geralt toivoi tapojensa vastaisesti, että bardi ottaisi pian luutun syliinsä ja vetäytyisi varjoon koivujen alle soittelemaan sitä rauhassa.
Geraltin oli jostain syystä vaikeaa rauhoittua, kun toinen oli noin hyperaktiivinen.
Jos jotain hyvää piti tilanteesta sanoa, niin Valvatin suu ei sentään käynyt koko aikaa, sillä tämän keräämä kukkakimppu alkoi käydä niin massiiviseksi, että tärkeimmät, harvinaisemmat kukat päätyivät säilöön runoilijan hampaisiin.
”Älä pistä kieloja suuhun”, Geralt huusi muodostaen käsillään torven, ja sai vastaukseksi keskisormen.
Kun Valvatti lopulta oli valmis seppeleensä kanssa (voikukkia, leinikkejä, valvatteja), tämä laittoikin sen omaan päähänsä, mikä yllätti Geraltin täydellisesti.
Hän oli jo odottanut tahtojen taistoa, ja että Valvatti painaisi kukat väkipakolla hänen päähänsä kuin erityisen naurettavan hatun.
Hetkinen.
Valvatin keräämä kimppu ei ollut paljoa köyhtynyt, kaikki sinivioletit, valkoiset ja punasävyiset kukat olivat yhä punomatta. Geralt aavisti pahaa.
”Ajattelin, että keltainen on enemmän minun värini kuin sinun”, Valvatti ilmoitti istuessaan Geraltin viereen koivujen varjoon.
”Vaikka se korostaisi kyllä silmiäsi...”
Bardilla oli sylissään hiirenvirnoja, kissankelloja, kieloja, valkoapiloita ja lemmikkejä, muitakin, joiden nimiä Geralt ei sillä hetkellä saanut mieleensä.
Hän kohotti kulmaansa ystävälleen tavoitteenaan uhkaava ilme, mutta jossain kohtaa Valvatti oli kai tullut sille immuuniksi.
”Tehdään sinustakin söpö. Geraalt… Anna minun punoa kukkia sinun hiuksiisi, jooko?”
Mitä tuollaiseen rasittavaan uikutukseen muka saattoi sanoa? Geralt tiesi, että Valvatti jatkaisi tuntikausia, jos ei saisi heti tahtoaan läpi.
Eikä suostuminen lopulta niin suuri uhraus olisi, jos se tarkoitti sitä, että toinen hiplaisi hänen hiuksiaan koko iltapäivän.
*