Angelina, senkin alkoholisti kiitos kommentista! <3 Korjaan sen virheenkin tuolta muistaessani jossain kohtaa! Kiva, että miellytti ja uimashortsit istuivat otsikkoon. <3
Pura, aww, kiitos itsellesi kommentista! <3 Margaery on kyllä niin kultaa ja Natalie siinä roolissa, ah! Ihana kuulla, että tulit hyvälle mielelle!
Tämä on omistettu Grenadelle, joka toivoi Ron/Dracoa. En ole vuosiin kirjoittanut sitä, mutta se oli aikoinaan yksi ehdottomia suosikkiparituksiani, josta tykkään edelleen. Tämä on hyvänmielen-AU, missä eletään tavallista tylypahkalaisen arkea 6. vuosikurssilla. On vain iloista koulu- ja ennen kaikkea huispauselämää, eikä Voldemortin uhkaa tai Dracon velvollisuuksia Pimeyden lordille. Sain tähän idean Grenaden toiveesta ”jumissa mökissä”-troopista sekä kaivelemalla muita tunnettuja trooppeja, joista inspiroiduin kidnappauksesta, mutta vain leikkimielisesti.
Toivottavasti kepeä trooppi-inspiroitunut ficci maistuu! Tämä on kyllä hyvinkin pre-slash, eikä varsinainen paritusficci, mutta ehkä joskus innostun kirjoittamaan jatko-osan!KIDNAPPAUS
Harry Potter • S • Ron/Draco
Dracoa ärsytti. Miten Ron Weasley oli päässyt huispausjoukkueeseen ja vielä voittanut ensimmäisen ottelunsa? Se oli mahdotonta, mutta Dracolla oli suunnitelma. ”Kunkku” ei voittaisi seuraavaa otteluaan, sillä Ron Weasley tulisi olemaan kaukana huispauskentästä, kun rohkelikkojen olisi tarkoitus kohdata kentällä korpinkynnet.
Yllättävän moni asia kidnappauksessa onnistuikin. Grabbe ja Goyle toimivat kerrankin Dracon ohjeiden mukaan ja Ron Weasley toimitettiin Rääkyvään röttelöön sidottuna ja suukapulassa, kuten oli suunniteltukin.
Sitä Draco ei ollut suunnitellut, että syysmyrsky yllättäisi heidät, kun päivä oli ollut yhä helteinen kesän jäljiltä. Huispausottelu oli peruutettu, Kunkku kidnapattuna ja Draco vahtivuorossaan, kun taivas repesi. Eikä heillä ollutkaan enää mahdollisuutta palata Tylypahkaan, kun sen aika koitti. Lopulta Dracon oli pakko poistaa suukapula, kun jatkuva sateen ropina alkoi tehdä hänet hulluksi.
Muutaman sukkelan kirouksen jälkeen (tietenkin ilman taikasauvaa) Ron lysähti kuin kasaan. Draco katseli tätä kulmiensa alta ja pohti, että ainakin Weasleyllä oli kattava sanavarasto. Ehkä se oli veljien peruja, mistäpä sitä tiesi. Dracoa alkoi kyllästyttää, eikä hänellä ollut muuta seuraa kuin mököttävä Ron Weasley. Illasta tulisi kamalan tylsä, Draco ajatteli…
Kunnes.
”En minä sinua oikeasti vihaa. Tai vihaan, totta kai, mutta…” Ronin mutina tuskin kuului kaikkien myrskyn äänien alta. Röttelön ränsistynyttä kattoa hakkaava sade, ikkunoita raapivat puut ja tuulen jyly olivat hukuttaa tunnustuksen alleen, mutta silti Draco oli kuullut sen. Weasley punastui korviaan myöten, kun Draco käänsi katseensa häneen päin.
”Mitä?” Draco kuiskasi lähes yhtä hiljaa. Häntä kihelmöi väite, jota hän ei ollut uskonut koskaan kuulevansa. Totta kai Weasley vihasi häntä, mutta… Weasley ei jatkanut lausettaan, vaikka Draco mulkoilikin häntä epäuskoisena. Metelöivä hiljaisuus lankesi uudelleen heidän ylleen kuin verho. Dracolla oli aivan liikaa aikaa ajatella kesken jäänyttä lausetta, kun myrsky piti heidät jumissa Rääkyvässä röttelössä. Draco toivoi, että olisi kidnapannut Weasleyn minne tahansa muualle. Vaikka kirjaston varastoon, siellä sentään voisi lukea.
Weasley yritti venytellä, mutta köydet estivät sen ja Dracoa alkoi käydä hieman sääliksi. Sitä paitsi mihin Weasley enää köysiä tarvitsi, kun huispaus oli peruutettu ja he joka tapauksessa jumissa. Draco päätti vapauttaa Weasleyn silläkin uhalla, että saisi kuonoonsa. Sentään hänellä oli taikasauva ja Weasleyllä ei.
”Kiitos”, Weasley ynähti, kun Draco loitsusi köydet irti. Nyrkki ei heilahtanut vaan Weasley jatkoi istumistaan siinä, missä olikin.
”Ei taideta päästä takaisin Tylypahkaan?” Weasley lopulta kysyi, kun Dracoa alkoi jo ärsyttää se, miten vaivaannuttavaa hiljaisuus oli. Ja häntä vaivasi yhä Weasleyn kesken jättämä lause, joka kutitteli vatsanpohjaa tavalla, jota Draco ei ollut tuntenut pitkään aikaan. Draco ei kuitenkaan vastannut sanallisesti vaan pyöritti päätään itsestäänselvyydelle. Weasley oli yrittänyt rupatella.
Kutittava tunne vatsanpohjassa kiemurteli ikävästi joka kerta, kun Draco käänsi katseensa nurkassa lojuvaan Weasleyhin ja ajatellessaan tunnetta, tunne tuppasi valumaan alemmas kuin Draco olisi halunnut sen valuvan. Draco tunsi, miten korvia alkoi kuumottaa.
”Se aiempi. Olen vähän kateellinen sinulle, mutta kiroan sinut, jos joskus kerrot jollekin”, Weasley sanoi, kun oli kulunut taas yksi ikuisuus. Draco ei mahtanut mitään sille, että hänen katseensa rävähti suoraan kohtaamaan Weasleyn ruskean katseen. ”Mitä”, karkasi uudestaan hänen huuliltaan, mutta paljon ponnettomammin kuin aiemmin. Tietenkin Weasley kadehti häntä, Draco yritti uskotella itselleen, mutta joutui myöntämään, ettei se niin itsestäänselvyys ollut.
”Minäkin sinulle”, Draco inahti, kun sanat eivät tulleetkaan suusta varmoina, kuten hänen sanansa yleensä. Ron punastui ja irvisti sitten kuin olisi jälleen saanut suunsa täyteen etanoita, kuten silloin vuosia sitten, kun he olivat olleet vasta lapsia.
”Miksi Draco Malfoy olisi kateellinen Weasleylle? Olet rikas, suosittu, hyvä huispaaja ja etkä näyttäisi yhtään hullummalta, jos joku pesisi ivallisen ilmeen naamaltasi”, Ron töksäytti, mutta punastui ja Dracoa hämmästytti. Myrsky jatkoi raivoamistaan ulkopuolella sulkien heidät sisäänsä. Dracon poskille hiipi puna, eikä hän tiennyt, oliko se enemmän kiukkua vai häpeää siitä, mitä hän seuraavaksi aikoisi sanoa. Joka tapauksessa, jos Weasleykin pelasi tätä peliä, kyllä hänkin.
”Et itsekään näytä hullummalta, kun suustasi ei tule etanoita. Ja suosittu? On minulla kaljuunoita ja seuraajia, mutta no, ei se ole ihan sama kuin sinulla. Sinulla on Potter ja Granger aina lähellä, kun teette kaikkea typerää, kuten se norjalainen röpelöniska… Tiedätkö edes, miksi kidnappasin sinut?” Dracon äänensävy oli ehkä ivallinen ja haastava, mutta loppua kohden hänenkin kasvonsa pehmenivät, kun Weasley hymyili. Hymyili!
”Siksi, etten pääse otteluun korpinkynsiä vastaan?” Weasleyn korvat punoittivat, mutta siitä huolimatta tämä virnisteli, eikä Draco mahtanut mitään punastumiselleen. Hän käänsi katseensa pois, sillä hän oli tuijottanut Weasleytä jo tarpeekseen. Pitikö Weasley hänestä? Dracoa puistatti, mutta ei tavalla, joka olisi epämiellyttävä. Weasley naurahti, mutta hiljeni hänkin sen jälkeen omaan nurkkaansa, josta tämä oli tuskin liikahtanut.
”Sade taisi loppua”, Weasley huomautti, kun Draco kokosi itseään ja ei ollut osannut kiinnittää huomiota myrskyn vaimenemiseen. Weasley oli oikeassa. Oli oikeasti hiljaista, eikä tuuli enää ujeltanut samalla tavalla. Tavallaan se alkoi harmittamaan Dracoa, joka olisi ehkä halunnut vielä sanoa jotakin, ehkä pyytää anteeksi. Ei, sitä hän ei tekisi, mutta…
”No, ehkä on aika palata Tylypahkaan. Ensikerran, pyydätkö Grabbea ja Goylea olemaan hieman helläkätisempiä?” Weasley virnisti niin, että silmät tuikkivat ja katosi ovesta kuin tuntisi Rääkyvän röttelön hyvinkin entuudestaan. Draco punastui niin, etteivät edes Weasleyn hiukset vetäisi sille vertoja, mutta hänen kasvoilleen hiipi myös odottamaton hymy. Ehkei Draco sittenkään kidnapannut vain pitäjää vaan pojan, jonka kanssa ei ollut hullumpi jäädä jumiin.