Multifandom: Helle, heinänkorsia ja he • K11 • Juhannustaikoja finiläisille, uusin: Kingdom Hearts!

[Odo]

Helle, heinänkorsia ja he
Multifandom • K11 • kesäisiä ficcejä finiläisille

Näissä raapaleissa ja ficleteissä ollaan inspiroiduttu finiläisten Juhannustaikoja-toiveista.  Ficcejen alussa on ilmoitettu fandom, ikäraja ja mahdollisia muita tietoja, kuten kenelle ficci on kirjoitettu. <3 Helle, heinänkorsia ja he on tämän koko setin osuva tai vähemmän osuva nimi, josta löydätte kaikkea kesäistä laidasta laitaan eri fandomeista, jotka päivittyvät tähän aloitusviestiin sitä myötä, kun kirjoitan niitä! Katsotaan, montako ficciä tulee, en uskalla luvata vielä lonkalta! Vastuunvapautena en omista fandomeita ja kunnia niille, keille kunnia kuuluu!

Julkaistuja juhannustaikoja:
x Avengers: Kamalat uimashortsit, K11, Steve/Tony
x Witcher: Ei sanaakaan, S, Geralt/Valvatti
x GoT: Ystävättäret, S & Hovielämän kapinalliset, K11, Sansa/Margaery
x Harry Potter: Kidnappaus, S, Ron/Draco
x Kaksoisauringot: Hiljainen hetki, S, Aleia ja Corildon
x Kingdom Hearts: Pimeänpelko, S, Sora/Riku

[Odo]

Tämä on omistettu Angelinalle ja Vendelalle, jotka toivoivat Stonya! Myönnän, etten ole kovin sisällä fandomissa, mutta jospa tämä maistuisi ja istuisi jotenkin edes AU-versiona fandomiin, jossa nämä hahmot seikkailevat eli Avengerseissa!

KAMALAT UIMASHORTSIT
MCU: Avengers • K11 • Steve/Tony

Tony Starkin mielestä rantaelämä kuului kesään. Ilma oli kuuma ja merituuli kostea. Kostajat maleksivat rannalla tietämättä, mitä tehdä. Ehkä Hawkeyelle rantaelämä oli tuttua lasten kanssa, mutta Tonyn tarjoamista Blood Maryista tämä kieltäytyi, vaikka he olivat aikuisten kesken. Tonyn mielestä aikuisten kesken piti myös tehdä aikuisten asioita ja nauttia olostaan. Kostajia oli vain mahdotonta saada rantalomatuulelle, vaikka Tony yrittikin!

Piti juoda Blood Maryja ja katsella, miten bikinivartalot keinuivat, kun naiset koettivat taistella aaltoja vastaan kahlatessaan rannalta meren syliin. Tarjolla oli kuitenkin vain Steve Rogers uimahousuissaan, jotka olivat olleet muotia ehkä 50 vuotta sitten. Hameväen edustajat loistivat poissaolollaan ellei laskettu Natashaa aurinkotuolissa. Lähinnä siitä syystä, että Tony oli tarjonnut heidän käyttöönsä oman yksityisrantansa, missä ei tietenkään ollut ulkopuolisia. Keli itsessään oli mitä mainion bikineille.

Tonylla ei siis ollut muuta katsottavaa kuin Kapteeni ja tarkemmin ajateltuna, ei Kapteeni ollut erityisen hullumpaa katsottavaakaan, kun asiaa tarkasteli tuoreesta näkökulmasta. Tonyn harmiksi Steve kuitenkin oli pian kaulaansa myöten vedessä, eikä silmäniloa enää ollut samalla tavalla.

Nauttiessaan loppupäivän Blood Maryistaan ja vilauksista Kapteenin yllättävän kuumasta vartalosta, Tony mietti, että aikuisten kesken todella piti tehdä aikusiten asioita ja Steve olisi haaste. Uudenlainen, tuore ja maistuva haaste, johon Tony kiinnitti huomionsa ja odotti iltaa Starkien huvilalla, kun merivesi vaihtuisi poreammeeseen ja tulisi aika siirtyä yksityisiin tiloihin…

Steve tiesi, mikä häneen oli iskenyt. Tony Stark, joka nyt makoili alastomana hänen vieressään. Olihan Steve katsellut, miten hyvältä Tony näytti ranta-asussaan, mutta tätä hän ei ollut odottanut. Tony suukotti Steven nenänpäätä kuin he olisivat tehneet niin satoja kertoja ennenkin.

“Mitä oikein tapahtui?” Steve kysyi, mutta ei ollenkaan pahoillaan. Poreammeessa he olivat nauttineet Tonyn suuresta viinavalikoimasta, mutta hänen muistinsa oli yhä terävä ja oikeastaan lopputulos ei ollut kovin yllättävä.

“Tähtikirkas kesäyö, kattoterassi, poreamme ja kuuma Stark… Miten muuten siinä voisi käydä?” Tony virnisti, kun Steve pukkasi häntä kyynerpäällä vastaukseksi. Steveä hymyilytti, mutta Tony ei ollut vielä lopettanut vaan katsoi vakavasti miestä.

“Ja ne uimashortit. Olisin tullut sokeaksi, jos olisin katsonut niitä yhtään kauemmin!” Steveä nauratti ja hän ei voinut olla katsomatta, miten uimashortsit oli kirjaimellisesti revitty hänen päältään. Nehän olivat muodikkaat, mutta toisaalta, mihinkäpä uimashortseja tarvisikaan aikuisten rantalomalla? Ei mihinkään.

[Odo]

Tämä on omistettu ihanaiselle Avaruuspiraatille, joka toivoi Witcheria juhannustaiakseen. <3 Olen pelissä ihan alkumetreillä, kuten sarjassakin (jaksossa 3), mutta kirjoissa olen jo kuudennessa. Luulen olevani ehkä tarpeeksi fandomissa uskaltaakseni korkata tämän! Olin alunperin aika canonkannattaja, mutta hiljalleen tuo Geraltin ja Valvatin kemia alkoi upota minunkin pieneen ficcarin sieluuni ja tässä sitä ollaan. Menee varmaan sikin sokin kaikkien eri formaattien kanssa (kirja, sarja ja peli), mutta sanotaan vaikka headcanoniksi, mihin vaan eräjormailuun sopivaksi kohdaksi, ettei tämä tosiaan spoilaa millään muotoa! Otsikko oli alunperin "Valvatti, ole hiljaa", mutta Graham jeesasi ja keksi paremman otsikon tälle pienelle räpellykselle. <3

EI SANAAKAAN
Witcher • Sallittu • Geralt/Valvatti

“Valvatti, ole hiljaa.” Valvatti oli kuullut nuo sanat lukemattomia kertoja. Silloin, kun hän lauloi Geraltin mielestä sopimattomalla hetkellä ja silloinkin, kun hän puhui heitä pois milloin mistäkin ongelmista, joihin he olivat noiturin kanssa joutuneet. Tällä kertaa äänenpaino oli eri.

Valvatti ei ollut laulanut. He eivät olleet kiipelissä. Oli vain kesäyö ja nuotio, jonka savu takertui vaatteisiin ja tulikärpäset, jotka tuikkivat heidän ympärillään. Hetkeksi Valvatti unohti, mistä oli edes puhunut. Oliko se ollut jotain sellaista, mikä sai Geraltin murheelliseksi?

Ei, ei ollut. Se oli ollut —

Geralt suuteli Valvattia. Valvatti oli hiljaa ja kuuli kaiken. Erämaan äänet heräsivät henkiin. Jossain huhuili pöllö, kaislikoista kuului liikehdintää — kenties sammakoita —, ja Geraltin sydämenlyönnit. Noituri painautui häntä vasten ja yösydännä tuntui kuin sekunnit muuttuisivat tunneiksi.

“Ei enää sanaakaan gwentistä ja siitä, miten —”, Geralt varoitti, kun irtaantui Valvatin huulilta. Valvatin mieleen nousi kesken jäänyt kertomus siitä, miten hän oli pelannut gwentin versiota, jossa oli erilaista pikkutuhmaa mukana eräässä kapakassa —

“Ei sanaakaan”, Geralt varoitti, kun Valvatti avasi suunsa tarkentaakseen, mistä olikaan puhunut aiemmin. Valvatti näki hymynkareen Geraltin huulilla ennen kuin tämä käänsi selkänsä Valvatille ja asettautui makuulleen maahan nuotion viereen. Valvatti pysytteli hiljaa, kuten Geralt oli käskenyt, mutta tunnusteli luuttunsa kieliä varovasti kuin alkaakseen soittaa.

“Yöstä tulee kylmä. Tule tänne”, Geralt sanoi ja ojensi vilttiään Valvatille, joka pujahti makaamaan vasten Geraltin selkää. Hiljaisuuden vallitessa he kuuntelivat nuotion rätinää ja sitä, miten halot paukkuivat, kun liekit nuolivat niitä. Taivas oli tähtikirkas ja se enteili koleaa yötä.

Ehkä Geralt oli oikeassa, ettei aina tarvittu sanoja tai balladeja. Heidän hetkensä oli yhtä balladia kerrakseen, Valvatti ajatteli, kun Geralt kietoi vahvan kätensä hänen ympärilleen. Valtavatin olisi tehnyt mieli sanoa jotain nasevaa, mutta Geraltin hengitys muuttui tasaisemmaksi ja rauhalliseksi.

Noituri oli unessa ja Valvatti valvoi tämän unta hiljaisuudessa miettien, ettei edes hän löytänyt sanoja bardin ja noiturin balladille, jota he elivät keskellä erämaata.

[Thelina]

Tykkäsin kovasti Witcher-ficletistä! Stonyn skippasin, koska en tunne fandomia, mutta Geralt/Valvatti maistuu aina Tuo otsikko on muuten yksinkertaisuudessaan todella sopiva, joten pisteet myös Grahamille sen kanssa avustamisesta

Musiikki, äänet ja hiljaisuus jotenkin korostuivat tässä erityisesti, toivat tarinan lukijankin aisteihin. Ihanaa, että Geralt on kerrankin se, joka toimii: suutelee ja pyytää Valvatin viereensä<3

Valtatti oli hiljaa ja kuuli kaiken.

Tuonne oli livahtanut pieni typo, mutta tykkäsin tästä kohdasta juuri sen takia, että Valvatti pysähtyy hetkeen ja kuulee yhtäkkiä ympäristön aivan eri tavalla, mukaan lukien Geraltin sydämen. Hieno vertaus myös tuo, että heidän elämänsä on kuin balladia erämaan keskellä! Muita ihania yksityiskohtia olivat tulen rätinä, tulikärpäset, pöllön huhuilu ja tietysti Geralt raottamassa vilttiään, niin että Valvatti mahtuu viereen.

Kiitos tästä, kirjoita ihmeessä lisää Witcheriä <3

[Odo]

Thelina, kiitos kommentistasi! Ihanaa, että tykkäsin Witcher -ficistä ja hyvin voipi skippailla ne fandomit, joita ei tunne. Laittelen Grahamille terveiset jossain kohtaa, minustakin se on kiva. Poimin itseasiassa tekstistä itsekin yhden otsikon, mutta ajattelin säästää sen pidempää tekstiä varten, joten tähän piti pyytää auttavaa kättä. Joo, Geralt on vähän juntti, mutta noheva poika. <3 Korjailenpa myös typon! Eiköhän Witcheriä tule toistekin kirjoitettua, oli kivaa kuulla palautetta ja kokeilla uutta fandomia! <3

[Odo]

Nämä taiat on taiottu Puralle, joka toivoi Sansa/Margaerya, joka on muuten aivan ihana paritus. Harmi, että GoTin katsomisesta on niin kauan, ettei päässyt kunnolla revittelemään parituksella, mutta jotain pientä ja somaa ajattelin kirjoittaa. Siellä on hiusten silittelyä, hymyjä ja naurua, jospa tämä maistuisi, vaikka ei taidakaan ihan täysin istua canoniin.<3 Tuossa jälkimmäisessä oli itseasiassa mainittu myös Margaery/Tommen, mutta eihän Sansa ollut kuvioissakaan enää silloin... Joten muutakin häröä voi olla, mutta rakastan hahmoja, joten otin koppia toiveesta. <3

YSTÄVÄTTÄRET
Game of Thrones  • S • Sansa/Margaery

Oli vaikeaa uskoa, että talvi oli tulossa. Helle hemmotteli yhä Kuninkaansatamaa, vaikka vanhimmat tiesivät, että syksyn merkit olivat ilmassa. Sansa suri ja tunsi olevansa täysin yksin, kun  kuuli sanat, talvi on tulossa. Niissä oli kodin kaiku, vaikka eivät nämä etelän herrat sitä ymmärtäneet.

Kyyneleet valuivat poskille. Kuninkaansatamassa oli kymmeniä syitä itkeä, mutta nyt Sansa ei löytänyt tunteilleen ainoatakaan sanaa. Hän oli palannut siihen ainoaan pyhään paikkaan, joka hänellä oli Kuninkaansatamassa ja nyyhki hiljaa punalehtisen puun juurella toivoen salaa, että joku kuulisi.

Margaery saapui hiljaa. Tämä odotti, että Sansa huomaisi hänet ja silitti sitten tytön punaisia kutreja rauhallisin ja lohduttavin vedoin. Sormet jäivät leikittelemään suortuvilla, jotka valuivat pitkälle selkää pitkin. Sansa yritti tervehtiä hymyillen, mutta hänen silmänsä paljastivat hänet. Margaery laittoi sormensa Sansan pehmeille huulille tämän aikoessa selittää käytöstään. Margaery kuiskasi Sansan korvaan sanoja, joita Sansa ei olisi uskaltanut edes ajatella Kuninkaansatamassa. Sansa näki toisen kasvoilla leikittelevän hymynkareen, kun huulet haartuivat viistosti kohti tuikkivia silmiä.

Margaery odotti hetken Sansan reaktiota, kunnes tyttö tyrskähti. Sydäntä pakahduttavaa surua, mutta myös onnea siitä, että Margaery oli hänen kanssaan Kuninkaansatamassa. Sansa ja Margaery vaihtoivat hymyjä, nauroivat ja Sansan nyyhkytykset vaihtuivat kikatukseen, kun Margaery lohdutti häntä sanoillaan.

Margaery letitti Sansan hiukset ja antoi sormiensa soljua niiden lävitse. Sansa piti siitä, miten Margaery laittoi hänen hiuksensa ja siitä, miten kevyet kosketukset tuntuivat lohduttavilta.

Sansa ajatteli, että Margaery on upea kuningatar, joka piti hänet pinnalla silloinkin, kun hän oli hukkua aikoinaan ihailemaansa Kuninkaansatamaan. Sansa tiesi, että voisi luottaa Margaeryyn, joka käänsi hänen kasvonsa kohtaamaan omansa ja suuteli häntä nenänpäähän.

He vaihtoivat kahdenkeskisiä hymyjä vielä kerran ennen kuin Margaery tarjosi Sansalle käsivartensa, että heidän tulisi palata hovielämään. Sansa tarttui käteen ja kikatti, kun Margaery vitsaili heidän kulkiessaan ja henkäisi ihastuksesta, kun Margaery kertoi ajatuksistaan kansan hyväksi.

Margaeryn läsnäolo tuuditti Sansan onneen, jota ei ollut vielä kertaakaan kokenut Kuninkaansatamassa ollessaan.

*
***
*

HOVIELÄMÄN KAPINALLISET
Game of Thrones • S • Sansa/Margaery

Margaery opetti Sansalle enemmän kuin Sansa olisi oppinut yhdenkään miehen kanssa. Margaeryn ei tarvinnut edes koskettaa Sansaa, kun nuori nainen jo huokaili ja tunsi, miten hyvälle Margaery tuntui jo hänen ajatuksissaan.

Ajatus siitä, että Margaery todella koskettaisi häntä, oli kiehtova.

Sansa ja Margaery eivät ehkä tehneet mitään sopimatonta, mutta heidän välillään oli kipinöitä, jotka paloivat kirkkaina. Nuoret naiset makoilivat Margaeryn huoneen leveällä vuoteella ja paljasta ihoa viilensivät satiinilakanat, jotka olivat sotkeentuneet heidän ympärilleen.

Eivät he olleet alasti, mutta Sansa ei ollut tuntenut itseään koskaan niin paljaaksi  kuin dornelaistyylisessä leningissään Margaeryn katseen alla. Margaery puhui ja säesti sanojaan hipaisuilla, mutta ei koskaan mennyt pidemmälle.

Sansasta tuntui kuin hän eläisi yhä uudestaan Margaeryn kanssa öitä, joita he todellisuudessa eivät koskaan viettäneet. Oli vain nämä keskipäivän hetket, jolloin he vetäytyivät huoneistoihinsa.

Sanoilla on miekkaakin vahvempi terä ja kättäkin lempeämpi kosketus, jos vain osasi käyttää niitä ja Margaery osasi. Sansa oli Margaeryn pauloissa ja tiesi, että Margaery ei ikinä tekisi hänelle mitään pahaa. Sansan oli helpompaa taas luottaa itseensä ja elämään ollessaan Margaeryn kanssa.

Kaikkien yhteisten päivien jälkeen Sansa osasi myös kuvitella, miltä Margaeryn huulet maistuisivat vasten hänen omiaan.

[Angelina]

Naaaww ihanaa, kiitos, juhannustaika mulle ja Venkulle ja vielä Stonya :'3 Toi nimi oli ihan huippu, kamalat uimashortsit :'''D Voin myös kuvitella Tonyn reaktion niihin, vaikka toki Steven bootya katselee vähän kamalammissakin pöksyissä, vaikka mieluiten tietty ilman...

Tykkäsin tuosta hypystä ja Steven "mitä oikein tapahtui"-reaktiosta Ei sitä aina ehdi tajutakaan mitä oikein tapahtuu, kun Tony Stark saa idean ja lähtee sitä toteuttaan! Tässä oli ihanan leppoisa ja kesäinen tunnelma, kiitos :')))

Sen verran vielä pitää korjata, että pitäiskö sen olla BloodY Mary? (en ole mikään alkoholisti --)

[Pura]

Voi itku, kiitos näistä ihanista juhannustaioista <3<3<3

Näissä on juuri sellaista tunnelmaa ja dynamiikkaa josta pidän! Salainen suhde, kaksi ihanaa nuorta naista, pieniä helliä hetkiä ja kosketuksia. Margaery joka johtaa hellästi ja varmasti, ja Sansa joka antautuu toisen armoille ja josta pidetään huolta. Täydellistä <3<3

Margaery saapui hiljaa. Tämä odotti, että Sansa huomaisi hänet ja silitti sitten tytön punaisia kutreja rauhallisin ja lohduttavin vedoin. Sormet jäivät leikittelemään suortuvilla, jotka valuivat pitkälle selkää pitkin.

Jotenkin pidän ihan hirveästi tästä, miten rohkeasti ja lupaa kysymättä Margaery koskettaa, mutta miten hellä hän kuitenkin on!

Margaery kuiskasi Sansan korvaan sanoja, joita Sansa ei olisi uskaltanut edes ajatella Kuninkaansatamassa. Sansa näki toisen kasvoilla leikittelevän hymynkareen, kun huulet haartuivat viistosti kohti tuikkivia silmiä.

Rakastan häntä. <3 Ihanaa myös, että mainitset täällä sen viiston hymyn, Natalie Dormerin Margaeryn hymy on niin kaunis ja mieleenpainuva.

Sansasta tuntui kuin hän eläisi yhä uudestaan Margaeryn kanssa öitä, joita he todellisuudessa eivät koskaan viettäneet. Oli vain nämä keskipäivän hetket, jolloin he vetäytyivät huoneistoihinsa.

Sanoilla on miekkaakin vahvempi terä ja kättäkin lempeämpi kosketus, jos vain osasi käyttää niitä ja Margaery osasi.

Tämä toinen pätkä olikin sitten kuumempi! Rakastuin tähänkin ja siihen, kuinka kerrot niin paljon vaikkei tässä oikeastaan edes tapahdu mitään, on vain ne ajatukset ja vihjaukset ja haaveet. Ah <3 Haluan kyllä ajatella, että tämän tarinan universumin Sansalle ja Margaerylle käy paremmin kuin canonissa ja he saavat toisensa, pääsevät vielä joskus oikeastikin koskettamaan.

Kiitos näistä, tulin näistä todella hyvälle mielelle. <3

[Odo]

Angelina, senkin alkoholisti kiitos kommentista! <3 Korjaan sen virheenkin tuolta muistaessani jossain kohtaa! Kiva, että miellytti ja uimashortsit istuivat otsikkoon. <3


Pura, aww, kiitos itsellesi kommentista! <3 Margaery on kyllä niin kultaa ja Natalie siinä roolissa, ah! Ihana kuulla, että tulit hyvälle mielelle!


Tämä on omistettu Grenadelle, joka toivoi Ron/Dracoa. En ole vuosiin kirjoittanut sitä, mutta se oli aikoinaan yksi ehdottomia suosikkiparituksiani, josta tykkään edelleen. Tämä on hyvänmielen-AU, missä eletään tavallista tylypahkalaisen arkea 6. vuosikurssilla. On vain iloista koulu-  ja ennen kaikkea huispauselämää, eikä Voldemortin uhkaa tai Dracon velvollisuuksia Pimeyden lordille. Sain tähän idean Grenaden toiveesta ”jumissa mökissä”-troopista sekä kaivelemalla muita tunnettuja trooppeja, joista inspiroiduin kidnappauksesta, mutta vain leikkimielisesti.

Toivottavasti kepeä trooppi-inspiroitunut ficci maistuu! Tämä on kyllä hyvinkin pre-slash, eikä varsinainen paritusficci, mutta ehkä joskus innostun kirjoittamaan jatko-osan!

KIDNAPPAUS
Harry Potter • S • Ron/Draco

Dracoa ärsytti. Miten Ron Weasley oli päässyt huispausjoukkueeseen ja vielä voittanut ensimmäisen ottelunsa? Se oli mahdotonta, mutta Dracolla oli suunnitelma. ”Kunkku” ei voittaisi seuraavaa otteluaan, sillä Ron Weasley tulisi olemaan kaukana huispauskentästä, kun rohkelikkojen olisi tarkoitus kohdata kentällä korpinkynnet.

Yllättävän moni asia kidnappauksessa onnistuikin. Grabbe ja Goyle toimivat kerrankin Dracon ohjeiden mukaan ja Ron Weasley toimitettiin Rääkyvään röttelöön sidottuna ja suukapulassa, kuten oli suunniteltukin.

Sitä Draco ei ollut suunnitellut, että syysmyrsky yllättäisi heidät, kun päivä oli ollut yhä helteinen kesän jäljiltä. Huispausottelu oli peruutettu, Kunkku kidnapattuna ja Draco vahtivuorossaan, kun taivas repesi. Eikä heillä ollutkaan enää mahdollisuutta palata Tylypahkaan, kun sen aika koitti. Lopulta Dracon oli pakko poistaa suukapula, kun jatkuva sateen ropina alkoi tehdä hänet hulluksi.

Muutaman sukkelan kirouksen jälkeen (tietenkin ilman taikasauvaa) Ron lysähti kuin kasaan. Draco katseli tätä kulmiensa alta ja pohti, että ainakin Weasleyllä oli kattava sanavarasto. Ehkä se oli veljien peruja, mistäpä sitä tiesi. Dracoa alkoi kyllästyttää, eikä hänellä ollut muuta seuraa kuin mököttävä Ron Weasley. Illasta tulisi kamalan tylsä, Draco ajatteli…

Kunnes.

”En minä sinua oikeasti vihaa. Tai vihaan, totta kai, mutta…” Ronin mutina tuskin kuului kaikkien myrskyn äänien alta. Röttelön ränsistynyttä kattoa hakkaava sade, ikkunoita raapivat puut ja tuulen jyly olivat hukuttaa tunnustuksen alleen, mutta silti Draco oli kuullut sen. Weasley punastui korviaan myöten, kun Draco käänsi katseensa häneen päin.

”Mitä?” Draco kuiskasi lähes yhtä hiljaa. Häntä kihelmöi väite, jota hän ei ollut uskonut koskaan kuulevansa. Totta kai Weasley vihasi häntä, mutta… Weasley ei jatkanut lausettaan, vaikka Draco mulkoilikin häntä epäuskoisena. Metelöivä hiljaisuus lankesi uudelleen heidän ylleen kuin verho. Dracolla oli aivan liikaa aikaa ajatella kesken jäänyttä lausetta, kun myrsky piti heidät jumissa Rääkyvässä röttelössä. Draco toivoi, että olisi kidnapannut Weasleyn minne tahansa muualle. Vaikka kirjaston varastoon, siellä sentään voisi lukea.

Weasley yritti venytellä, mutta köydet estivät sen ja Dracoa alkoi käydä hieman sääliksi. Sitä paitsi mihin Weasley enää köysiä tarvitsi, kun huispaus oli peruutettu ja he joka tapauksessa jumissa. Draco päätti vapauttaa Weasleyn silläkin uhalla, että saisi kuonoonsa. Sentään hänellä oli taikasauva ja Weasleyllä ei.

”Kiitos”, Weasley ynähti, kun Draco loitsusi köydet irti. Nyrkki ei heilahtanut vaan Weasley jatkoi istumistaan siinä, missä olikin.

”Ei taideta päästä takaisin Tylypahkaan?” Weasley lopulta kysyi, kun Dracoa alkoi jo ärsyttää se, miten vaivaannuttavaa hiljaisuus oli. Ja häntä vaivasi yhä Weasleyn kesken jättämä lause, joka kutitteli vatsanpohjaa tavalla, jota Draco ei ollut tuntenut pitkään aikaan. Draco ei kuitenkaan vastannut sanallisesti vaan pyöritti päätään itsestäänselvyydelle. Weasley oli yrittänyt rupatella.
Kutittava tunne vatsanpohjassa kiemurteli ikävästi joka kerta, kun Draco käänsi katseensa nurkassa lojuvaan Weasleyhin ja ajatellessaan tunnetta, tunne tuppasi valumaan alemmas kuin Draco olisi halunnut sen valuvan. Draco tunsi, miten korvia alkoi kuumottaa.

”Se aiempi. Olen vähän kateellinen sinulle, mutta kiroan sinut, jos joskus kerrot jollekin”, Weasley sanoi, kun oli kulunut taas yksi ikuisuus. Draco ei mahtanut mitään sille, että hänen katseensa rävähti suoraan kohtaamaan Weasleyn ruskean katseen. ”Mitä”, karkasi uudestaan hänen huuliltaan, mutta paljon ponnettomammin kuin aiemmin. Tietenkin Weasley kadehti häntä, Draco yritti uskotella itselleen, mutta joutui myöntämään, ettei se niin itsestäänselvyys ollut.

”Minäkin sinulle”, Draco inahti, kun sanat eivät tulleetkaan suusta varmoina, kuten hänen sanansa yleensä. Ron punastui ja irvisti sitten kuin olisi jälleen saanut suunsa täyteen etanoita, kuten silloin vuosia sitten, kun he olivat olleet vasta lapsia.

”Miksi Draco Malfoy olisi kateellinen Weasleylle? Olet rikas, suosittu, hyvä huispaaja ja etkä näyttäisi yhtään hullummalta, jos joku pesisi ivallisen ilmeen naamaltasi”, Ron töksäytti, mutta punastui ja Dracoa hämmästytti. Myrsky jatkoi raivoamistaan ulkopuolella sulkien heidät sisäänsä. Dracon poskille hiipi puna, eikä hän tiennyt, oliko se enemmän kiukkua vai häpeää siitä, mitä hän seuraavaksi aikoisi sanoa. Joka tapauksessa, jos Weasleykin pelasi tätä peliä, kyllä hänkin.

”Et itsekään näytä hullummalta, kun suustasi ei tule etanoita. Ja suosittu? On minulla kaljuunoita ja seuraajia, mutta no, ei se ole ihan sama kuin sinulla. Sinulla on Potter ja Granger aina lähellä, kun teette kaikkea typerää, kuten se norjalainen röpelöniska… Tiedätkö edes, miksi kidnappasin sinut?” Dracon äänensävy oli ehkä ivallinen ja haastava, mutta loppua kohden hänenkin kasvonsa pehmenivät, kun Weasley hymyili. Hymyili!

”Siksi, etten pääse otteluun korpinkynsiä vastaan?” Weasleyn korvat punoittivat, mutta siitä huolimatta tämä virnisteli, eikä Draco mahtanut mitään punastumiselleen. Hän käänsi katseensa pois, sillä hän oli tuijottanut Weasleytä jo tarpeekseen. Pitikö Weasley hänestä? Dracoa puistatti, mutta ei tavalla, joka olisi epämiellyttävä. Weasley naurahti, mutta hiljeni hänkin sen jälkeen omaan nurkkaansa, josta tämä oli tuskin liikahtanut.

”Sade taisi loppua”, Weasley huomautti, kun Draco kokosi itseään ja ei ollut osannut kiinnittää huomiota myrskyn vaimenemiseen. Weasley oli oikeassa. Oli oikeasti hiljaista, eikä tuuli enää ujeltanut samalla tavalla. Tavallaan se alkoi harmittamaan Dracoa, joka olisi ehkä halunnut vielä sanoa jotakin, ehkä pyytää anteeksi. Ei, sitä hän ei tekisi, mutta…

”No, ehkä on aika palata Tylypahkaan. Ensikerran, pyydätkö Grabbea ja Goylea olemaan hieman helläkätisempiä?” Weasley virnisti niin, että silmät tuikkivat ja katosi ovesta kuin tuntisi Rääkyvän röttelön hyvinkin entuudestaan. Draco punastui niin, etteivät edes Weasleyn hiukset vetäisi sille vertoja, mutta hänen kasvoilleen hiipi myös odottamaton hymy. Ehkei Draco sittenkään kidnapannut vain pitäjää vaan pojan, jonka kanssa ei ollut hullumpi jäädä jumiin.

[Odo]

Tämä on omistettu Thelinalle, joka toivoi Kaksoinauringoista lempeää hiljaisuutta, kosketuksia, tuoksuja, valoa, sadetta ja teehetkiä. Aika monta niistä poiminkin, vaikka tämä on enemmän tunnelmapalanen Aleian ja Corildonin yhteisistä hetkistä, eikä niin paritusellinen. Korkkaan tällä ensikertaa Kaksoisauringot-fandomin, josta olen lukenut ensimmäisen osan Hän sanoi nimekseen Aleia. En muista, lähtikö Aleia ja Corildon eteenpäin keväällä, kesällä vai jo talvella, mutta nyt odoteltiin kesään! Kesä se saattoi olla, mutta nyt ainakin näin!

HILJAINEN HETKI
Kaksoisauringot • S • Aleia ja Corildon

Aleia tunnisti kesän ensimmäisen sateen. Se oli erilainen kuin kevätsateet, jotka sulattivat lumen ja saivat pienistä puroista aina suurimmatkin joet tulvimaan. Kesäsade oli lämmin ja kotoisa, kuten illat Corildonin kanssa, joihin Aleia oli tottunut pitkän talven aikana.

Lukuisien iltojen aikana Aleia oli oppinut tunnistamaan Corildonin ominaistuoksun, kuten ne eri teelaadutkin, joita tuntui olevan loputtomasti tarjolla. Hän keitti teen, tarjoili sen ja yhdessä he pysähtyivät siihen hetkeen, jonka he varastivat vain toisilleen. 

Kun tummat pilvet olivat peittäneet auringot, Corildon oli sytyttänyt kynttilät kuten talvi-iltaisin hänellä oli ollut tapana. Niiden lämmin hehku valaisi oleskelutilaa ja Aleia tunsi näinä hetkinä aistiensa vahvistuvan, sillä hän näki Corildonin silmissä lämpöä varjojen sijaan, haistoi tämän mausteisen tuoksun ja kuuli tämän hengityksen sateen kohinankin ylitse. Aleia rakasti näitä hetkiä, syvää hiljaisuutta ja lämpöä.

Näiden sateiden jälkeen Aleia kuitenkin tiesi, että hänen olisi lähdettävä. Hän ei voisi jäädä enää toiseksi talveksi, sillä aika oli loppumaisillaan, vaikka hän ei tarkemmin osannut sitä määritellä. Vielä tämän sateen ajan, Aleia tiesi, he voisivat antaa hiljaisuuden tanssittaa heitä.

[Odo]

Lauchuolle Kingdom Hearts tunnelmia pienten Soran ja Rikun parissa sekä hippunen synkkyyttä. Luin juhannustaikasi ja nappasin Kingdom Heartsin, Soran ja Rikun sekä kirjoitin oman muistiinpanoni "dark-h/c-fluff" jostain syystä sinua ajatellen. Vaikka tiedän, että rakastat angstia ja riipaisevia loppuja, niin kyllä kesänkunniaksi nyt mahtuu sinuunkin sokeria - ainakin toivottavasti!

PIMEÄNPELKO
Kingdom Hearts • S • Sora/Riku

Sora ei tiennyt pelkäävänsä pimeää ennen kuin vietti ensimmäisen yönsä saarella, jonka he olivat Rikun kanssa ottaneet omakseen. He makasivat siinä hereillä ja katselivat tähtitaivasta, mutta Sorasta taivaskin tuntui liian äärettömältä kuin pohjaton meri. Soraa pelotti, mutta hän ei halunnut myöntää sitä vaan puri hammasta joka kerta, kun hänen olisi tehnyt mieli huutaa. Kuului ääniä, joita ei olisi kuulunut olla heidän saarellaan, mutta ehkä Sora vain kuvitteli.

Ulvontaa ja sen sellaista, joihin Riku ei kiinnittänyt mitään huomiota. Palmupuiden lehtien kahinaa se vain oli, Sora vakuutti itselleen ja tärisi, kun jonkunlaiset askeleet lähestyivät. Sora ei saattanut kuin syrjäsilmällä katsoa Rikua, joka oli sulkenut silmänsä. Poika näytti niin levolliselta, että Sora epäili tämän nukahtaneen.

Yksinäisyys alkoi puristaa rintaa kuin Riku olisi jossain paljon kauempana kuin hänen vieressään. Riku, joka ei pelännyt pimeää tai mitään muutakaan. Heidän yösijansa oli taivasalla, rannalla, johon nousuvesi ei yllä. Hiekka tuntui siitä huolimatta kostealta ja yö kolealta, vaikka päivällä helle oli hemmotellut heitä. Soran torkahdellessa, hän näki unia olennoista, jotka vaikuttivat sydämettömiltä.

Havahtuessaan Sora mietti, mitä sydämetön edes tarkoitti. Ei sellaista ollutkaan, mutta tämä pimeys oli, joka otti heidät omakseen. Rikun hengitys tuskin kuului, kun myrskyn enteenä humiseva tuuli vavisutti Soraa. Soraa, joka halusi kotiin oman peittonsa alle.

Vaikka ei hän halunnut olla pelkuri, eikä varsinkaan Rikun silmissä. Sora yritti pitää silmänsä kiinni, mutta pelkäsi nukahtavansa. Hän kyllä pelkäsi myös olla hereillä, kun kuunsirpin luoma kelmeä heijastus loi varjoja, jotka olisivat voineet olla pedon kynnet.

Riku kääntyi kyljelleen ja hiekka rahisi. Sora kääntyi katsomaan tätä ja tämän tummia silmäripsiä, levollisia kasvoja ja huulia, jotka liikkuivat. Hengittäminen oli Rikulle helppoa silloinkin, kun Sorasta tuntui, että hän unohti sen taidon kokonaan. Sora päätti, että yrittäisi nukkua. Eivät ne olennot olleet kuin unta, kuten kaikki pelkokin vain kuvitelmaa. Riku käännähti vielä lähemmäs Soraa, mutisi ja kietoi käsivartensa Soran ympärille.

Kalvenneille kasvoille kohosi puna, sydän tykytti, mutta eri rytmiin kuin aiemmasta pelosta. Sora näki Rikun lähempää kuin koskaan aiemmin ja pidätti hengitystään, ettei herättäisi toista. Lopulta hänen oli puuskahdettava ilma ulos keuhkoistaan ja haukottava tilalle uutta ilmaa. Riku ynähti, mutta ei herännyt ja Soran sydän rummutti omaa tahtiaan. Pelko alkoi väistyä, tähdet tuikkia kirkkaammin ja taivaalla ei ollutkaan sirppi vaan pilviverhon takaa paljastui täysikuu.

Varjot lyhenivät tai ainakin muuttivat muotoaan, eikä enää ollut niin pimeä. Rikun rintakehä kohoili vasten Soran rintakehää rauhallisen hengityksen tahtiin. Tasainen rytmi tuuditti uneen Soraa, jonka silmäluomet alkoivat painautua kiinni. Enää Sora ei vastustanut unta vaan antoi sen tulla. Sora tiesi varmaksi, että Riku suojelisi häntä. Ja vielä jonain päivänä, hän olisi itsekin tarpeeksi rohkea suojelemaan Rikua pimeältä.

[Thelina]

Kiitos vielä ihanasta juhannustaiasta ❤️ Erittäin onnistunut hyppäys uuteen fandomiin, lukisin mielelläni lisääkin tällaisia! Pidin siitä, että tekstin voi niin halutessaan tulkita parituksellisenakin, mutta se toimii erittäin hyvin myös ilman paritusta. Aleia ja Corildon ovat joka tapauksessa kotonaan toistensa seurassa ja heistä on pitkän talven aikana tullut tärkeitä toisilleen.

Ihana ajatus, että Aleia tunnistaa kesän ensimmäisen sateen ja se on ikään kuin merkki siitä, että heidän pitää lähteä, vaikka Aleia ei oikein tiedäkään, miksi. Sekä sade että kuvaus talvisista teehetkistä olivat valtavan lämpimiä ja tunnelmallisia ja pystyin hyvin kuvittelemaan kaikki nuo tuoksut ja pehmeän valon. Viimeiseen lauseeseen rakastuin, todella kaunis!

[Grenade]

Aaaaaa, paljon vielä kiitoksia Ron/Dracosta! Harmitti ihan, kun oli koko viikko niin täynnä hulinaa, että nyt vasta ehti istua koneelle istumaan, mutta kyllähän tällanen pehmonen iltapala täällä oli kaiken odottamisen arvoinen. ^^ Olipa kiva, että just noi asiat oli inspiroinu ja hyvin olit saanu ne upotettua tekstiinkin. Dracon ylpeys huispaajana on varmasti kokenut kolauksen, kun joku pahainen Weasley on hänet mennyt siinä voittamaan, joten luontevaa, että moinen pelaaja pyritään pelaamaan toisaalle. Taisi tosin peli osua omaan nilkkaan, kun niin ei kidnappaus kuitenkaan tuntunut enää niin pahalta, loppujen lopuksi. Ai että, hymyilin täällä ihan höhlänä näille kahdelle hölmölle.

Kiitos vielä tuhannesti tästä, piristi kyllä mun viikkoa ihan superisti! ^^ <3

[Fairy tale]

Luin Noituritarinan "Ei sanaakaan" ja todentotta hei, Valvatti ei sanonut sanaakaan. Ihanaa, että nuo sanat oli tässä lausuttu hyväntahtoisesti tarkoituksena osoittaa bardille, että hiljaisuudessa on paljon kauneutta, jota nähdä ja kuulla. Eihän pöllön huhuilua voi kuulla jos luuttu rämpyttää alvariinsa. Tämä on kertakaikkiaan jopa söpö ja fluiffyinen tarina. Kiva kun kirjoitit tämän. 

[Odo]

Thelina, kiitos kommentista näin jälkijunassa. Ihana kuulla, että uuteen fandomiin sukeltaminen onnistui!
Grenade, kiva et piristi! Minusta tätä oli hassua ja kivaa kirjoittaa, kun Ron/Dracoa en ole kirjoittanut aikoihin!
Fairy Tale, kiva, että lukaisit ja ihanaa, että pidit.

Nyt ollaankin jo syksyssä, eikä juhannustaikoja ole enää luvassa, mutta ihana palata teidän kommentteihin ja kuulla, että nämäkin tekstit toivat iloa kesiinne.