Otsikko: Tähtien lähettiläs
Fandom: Soturikissat
Ikäraja: k-11
Kirjoittaja: Kulovalkea ja Gege
Genre: adventure, drama
Summary: Aavesumu on jo päiviä paennut kohti Hukkavuoria. Joku kuitenkin seuraa häntä ja aikoo estää pakosuunnitelmat.
Vastuunvapaus: Erin Hunter on kirjoittanut soturikissat. Tarinassa olevat hahmot ovat omiani.
A/N: Halusin palata kirjoitusinnostukseni alkulähteelle ja palata soturikissojen pariin. Tein tästä juuri sen verran ylieeppien, että pieni Kulovalkea olisi arvostanut kovasti. Gege ei olisi halunnut kreditointia, mutta aina ei saa mitä haluaa.
Salamayö: Musta uros, jolla on oikean silmän päällä salamanmuotoinen, punainen arpi. Meripihkan väriset silmät.
Aavesumu: Mustavalkoinen, laiha uros. Muuten musta, mutta vasemmalla puolella kasvoja valkoinen, pääkallon muotoinen kuvio. Vasemmalla puolella kehoa kylkiluita muistuttavat valkoiset kuviot. Oikea silmä vihreä ja vasen punainen.
Tähtien lähettiläs
Aavesumu antoi tassujensa rummuttaa tasaisesti maata. Hän oli vuorotellen juossut ja kävellyt jo neljä päivää. Ensin taakse oli jäänyt tuttu metsä ja koti Varjoklaanissa. Sitten vuoret, joilla Emonsuu sijaitsi. Nyt hän seurasi puroa korkeassa metsässä ja odotti pian näkevänsä laakean niityn, jolla kasvoi vahvan tuoksuisia kukkia ja jolla peurat usein laidunsivat. Hän ei enää epäillyt sitä, että joku seurasi häntä. Hän oli varma siitä.
Aavesumu pysähtyi juomaan purosta. Hän oli tehnyt päätöksensä. Ei ollut viisasta antaa varjostajan juoksuttaa häntä näännyksiin. Olisi järkevämpää pysähtyä ja kohdata tämä. Hän asettui makuulleen maahan ja odotti. Kuten hän oli arvellut, pian yksi puskista alkoi heilua ja suuri, musta uros astui esiin. Aavesumu oli lähes kaksi kertaa pienempi, mutta hän ei tuntenut pisaraakaan pelkoa noustessaan ylös kohtaamaan toisen uroksen. Kissat tuijottivat toisiaan silmiin, meripihkan väriset silmät kovina ja vääjäämättöminä ja vihreä-punaiset silmät kylminä ja laskelmoivina. Aavesumu puhui ensin: “Saanko tiedustella nimeäsi?”
“Olen Salamayö ja vastaan Taivasklaanin tahdon toteutumisesta maan päällä.” Mustan uroksen ääni oli syvä ja se kumpusi hänen rinnastaan kuin murina. “Olen tullut antamaan rangaistuksen rikoksistasi, Aavesumu.”
Aavesumu painoi päänsä kuin olisi ollut peloissaan. “Mistä minua syytetään?”
“Viidestä murhasta ja yhdestä murhan yrityksestä.” Aavesumu hymyili ja tunsi tutun adrenaliinin syöksyvän suoniinsa. Kyllä, viisi murhaa. Hän oli tehnyt ne, eikä katunut tekojaan hetkeäkään. “Unohda se murhan yritys. Jos olisin halunnut tappaa, se taliaivo olisi tällä hetkellä kuolleena.”
Salamayö selvästi yllättyi hänen yhtäkkisestä asenteenmuutoksestaan. “Etkö yritä kiistää rikoksiasi?”
“Olen ylpeä joka ikisestä tapostani. Kotikissat ovat maanpäällinen sairaus, joka on järjestelmällisesti kitkettävä. Tiedät itsekin, että en ole ainoa, joka on avannut silmänsä ja nähnyt totuuden.”
“Olet sekaisin. Sanoisin, että sinulla on vielä mahdollisuus parantaa tapasi, mutta me molemmat tiedämme, että se ei ole totta. Tulet kuolemaan tässä metsässä.”
Aavesumu hymyili haikeasti. “Eikö sinusta ole hassua, että minun tappamiseni on hyvä ja sankarillinen teko, mutta tuhoeläinten tappaminen on rangaistavaa. Et taida ajatella juurikaan omilla aivoillasi, vai mitä? Toteutat vain sokeasti tähtiklaanin käskyjä. Janoat hyväksyntää. Haluat löytää paikkasi maailmassa, koska oma emosi oli vain kuori siinä vaiheessa, kun klaanisota päättyi ja isäsi löytyi kuolleena.”
Puhuessaan Aavesumu oli kävellyt koko ajan lähemmäs, kunnes kuiskasi viimeiset sanat Salamayön korvaan.
“Et voi mitenkään tietää tuota.”
“Voi, kyllä voin. Minulla on kannattajia kaikista klaaneista. Joskus sattuu niin, että jollain pikku kätyreistäni on hyödyllistä tietoa. Olisin luultavasti osannut kuitenkin päätelläkin menneisyytesi. Se on uurrettu jokaiseen piirteeseesti ja tekoosi. Et ole enempää, kuin eksynyt pentu, joka--”
“Riittää!” Salamayö paljasti kulmahampaansa ja sai Aavesumun siirtymään nopeasti kauemmaksi. “Tässä ei ole kyse minusta. Tässä on kyse sinulle määrätyn tuomion toteutumisesta.”
“Voisit kääntyä ympäri, kävellä pois ja sanoa, ettet löytänyt minua. Turhaa verta ei vuodatettaisi. Olen matkalla Hukkavuorille, susiklaanin luokse. Et enää koskaan kuule minusta.”
“Älä esitä välittäväsi tuon taivaallista turhan veren vuodattamisesta! Et tule koskaan pääsemään susiklaanin luokse. Tämä päättyy tässä ja nyt!”
Aavesumu painoi päänsä kuin merkkinä luovuttamisesta. “Ole kiltti, säästä minut. Menen mieluummin vapaaehtoisesti takaisin varjoklaaniin ja annan Syystähden päättää kohtaloni.”
Salamayö istahti alas ja harkitsi hetken. “Pelkään pahoin, että se ei ole vaihtoehto, sillä--”
Aavesumu näki tilaisuutensa koittaneen ja ampaisi Salamayön ohi kohti laaksoa, johon puro laskeutui ja sen takana olevia Hukkavuoria.
Salamayö lähti takaa-ajoon ja he säntäsivät metsän läpi. Salamayö saavutti tasaisesti valmiiksi uupunutta Aavesumua. Hän jännitti takajalkansa hyppyyn ja loikkasi kohti Aavesumua. Tämä ehti väistää juuri ja juuri.
Salamannopeasti Aavesumu hyökkäsi kohti Salamayön vatsaa. Kissat painivat maassa ja yrittivät päästä toistensa niskan päälle. Lopulta Salamayö sai osuman Aavesumun kaulaan. Tämä vaipui maahan kukistettuna ja Salamayö vetäytyi katsomaan häntä kauempaa.
"Olet saattanut kukistaa minut, mutta olen aloittanut metsäpalon, joka tulee raivoamaan kaikkien klaanien läpi." Aavesumun silmät sulkeutuivat ja Salamayö kääntyi ympäri, kotia kohti. Tehtävä oli suoritettu. Jokin Aavesumun sanoissa sai kuitenkin pahan aavistuksen nousemaan hänen mielensä perukoilla.
