Title: Askel väärään suuntaan
Author: Larjus
Chapters: Lyhyehkö oneshot
Fandom: Bungou Stray Dogs
Pairing: Dazai Osamu/Kunikida Doppo
Genre: Jotain parisuhdeperseilyä taas kerran, en oikein tiiä itekään
Rating: K-11
Warnings: Maininta itsetuhoisuudesta
Disclaimer: BSD kuuluu Asagiri Kafkalle ja Harukawa Sangolle. En ole saanut tämän kirjoittamisesta mitään korvauksia.
Summary: Jokin tuntui oudolta.A/N: Sain taas vaihteeks uuden Kunikidazai-fici-idean kesken toisen Kunikidazai-ficin kirjoittamisen. Niistä kahesta on näköjään tullu mulle sellainen ”lol läppää perseilyä ja paneskelua” shippi, joten jatketaan taas sillä linjalla. Alku vois ehkä luvata vähän erityylistä tekstiä, mutta joo… ei sit ihan kuitenkaan (/w\) Ehkä on parempi etten selittele itseäni yhtään tän enempää
Sen verran voin lisätä kyllä, että jos tän nyt haluaa laskea samalle aikajanalle kuin ne edelliset Kunikidazai-perseilyni, niin tää on ehdottomasti tapahtunut niitä ennen.
Ja kehtaanko edes myöntää että tätäkin kirjoittaessa mulle tuli mieleen tyhmä idea, josta ehkä vois saada lyhyen Kunikidazai-tekstin aikaseks… (/w\) welp. Kunnon ketjureaktio. Katsotaan miten käy.
Askel väärään suuntaanKunikida oli jo aikoja sitten päättänyt, ettei kysyisi Dazailta mitään tämän vartaloa peittävistä sideharsoista. Hän tiesi jo, että ne kätkivät alleen lukuisia arpia, jotka olivat jääneet muistoiksi Dazain itsemurhayrityksistä, ja enempää hänen ei tarvinnut tietääkään. Jos Dazai joskus olisi toista mieltä, tämä saisi tehdä itse siitä aloitteen. Kunikida ei kysyisi, ei kommentoisi.
Ja Dazai luotti Kunikidaan, tiesi, ettei tämä tekisi turhia kommentteja. Niinpä Dazai antoi erikseen kysymättäkin Kunikidan riisua paidan hänen yltään eikä arastellut, kun tämän kädet kulkivat siteisiin käärityllä rintakehällä. Kunikidan kosketus tuntui vain hyvältä, turvalliselta. Ja joo, saihan se hänet helposti kiihottumaankin. Siihen ei tosin paljoa vaadittu, niin monet piirteet Kunikidassa olivat Dazain mielestä niin pirun seksikkäitä ja haluttavia.
”Kunikida-kun…” Dazai henkäisi hiljaa ja hipoi huulillaan Kunikidan korvaa.
”Mitä nyt, Dazai?”
”Voitaisiinko me…”
Dazain kädet hapuilivat Kunikidan paljaita kylkiä ja vatsaa, kunnes lopulta hänen sormensa tarrasivat tämän housujen reunasta kiinni. Dazai ei sen erityisemmin yrittänyt nykiä niitä mihinkään suuntaan, mutta Kunikida ymmärsi kyllä, mitä tämä oikein tarkoitti eleellään.
”Sopii.” Kunikidan vastaus oli hiljainen ja ääni käheä, ja sen kuuleminen sai kylmät väreet kulkemaan Dazain iholla.
Dazain ehdotus kävi Kunikidalle varsin hyvin, olihan hän itsekin sitä aina toisinaan miettinyt. He olivat tunteneet toisensa jo jokusen vuoden, mutta heidän romanttinen ja fyysinen suhteensa oli vielä kovin nuori. Oli paljon, mitä he eivät vielä olleet yhdessä tehneet. Nyt olisi hyvä aika ottaa askel eteenpäin.
Dazain punehtuneille kasvoille levisi ilahtunut hymy, ja hänen sormensa roikkuivat yhä suurimmaksi osin Kunikidan housujen reunassa. Osa niistä oli lipunut hieman alemmas sivelemään Kunikidan etumusta hitain, hetki hetkeltä voimakkaammaksi muuttuvin vedoin.
”Hitto Dazai”, Kunikida sihahti hampaidensa välistä. Hän näki Dazain ruskeissa silmissä sen saman leikkisän ja ilkikurisenkin hymyn, joka oli levittäytynyt myös tämän huulille.
Se nautti hänen kiusoittelustaan.
Että Dazai osasikin olla ketku.
”Minun vuoroni”, Dazai sanoi sitten vaativasti ja kiemurteli Kunikidan alla siihen malliin kuin pääsisi siten eroon lopuista vaatteistaan.
”Ei”, Kunikida kielsi välittömästi, ”vaan hoidat omat hommasi ensin loppuun.”
”Ohoho”, Dazai hykerteli ja vaikutti siltä, että hän onnistuisi kohta kiemurtelemaan irti siteistään ja jopa ihostaankin. ”Nooh, jos välttämättä vaadit…”
Dazain sormet avasivat näppärästi Kunikidan housujen napin ja vetoketjun ja kiusoittelevasti sivelivät tämän etumusta hetken ennen kuin lopulta alkoivat kiskoa housuja alemmas. Kun ne oli vedetty polviin asti, ja Kunikidan alaruumiskin oli kauttaaltaan paljas, Dazai lopetti ja siirsi kätensä tämän olkapäille.
”Nyt saa luvan olla minun vuoroni”, Dazai sanoi, ja hänen nurinansa toi Kunikidalle hivenen mieleen jonkin hemmotellun teinitytön.
”No hyvä on”, Kunikida huokaisi. Olisihan se kai oikeastaan parempikin, jos he molemmat olisivat käytännössä alasti.
Kunikida asetti vasemman kätensä Dazain lanteille ja oikeaa kättään käyttäen alkoi hyväillä ja hieroa tämän etumusta. Hän oli ensin ajatellut, että aukoisi napit ja vetoketjut mahdollisimman sukkelaan, jotta he voisivat jo olla iho ihoa vasten, mutta päättikin sitten toisin. Dazai oli päättänyt hieman kiusoitella häntä, hän voisi vähintäänkin tehdä sen saman.
”Mmmmhh…” Dazai ynisi kuulostaen tyytyväiseltä ja työnsi lantiotaan Kunikidan kättä kohti. ”Lisää, ah, Kunikida-kun, lisää…”
Dazai oli ollut ketku, eikä Kunikida halunnut hävitä hänelle. Niinpä Kunikida päättikin äkisti vetää kätensä sivuun. Dazai tajusi heti, mitä tämä oli tehnyt, ja huokaisi pettyneesti. Hän näytti selvästi harmistuneelta. Kunikida valehtelisi, jos väittäisi, etteikö olisi kokenut pientä nautintoa nähdessään tyytymättömyyden leviävän Dazain punaposkisille kasvoille.
Kunikida hymyili pienesti ja kumartui suutelemaan Dazaita. Tämä ynähti hyväksyvästi ja vastasi halukkaasti suudelmaan. Kunikida siirsi kätensä jälleen Dazain etumukselle mutta ei enää kiusoitellut tätä vaan alkoi availla housuja. Yhtä sutjakkaasti hän kiskoi ne alas kohti Dazain polvia. Hetkessä hän oli myös tarttunut tämän boksereiden reunaan ja nykäissyt nekin alas ja-
Jokin tuntui oudolta.Kunikidan oli aivan pakko irrottaa huulensa Dazaista, jotta saisi silmänsä vahvistamaan sen, minkä oli juuri tuntenut sormissaan.
”Dazai, mitä helvettiä!!”
”Mi-”
”Mikä hemmetin kokovartalokipsi sinulla oikein on!!?”
Vaikka Kunikida olikin periaatteessa tiennyt, että Dazain vartalo vaatteiden alla oli melkeinpä päästä varpaisiin siteisiin kääritty, hän ei ollut ajatellut sen olevan totta
näinkin kirjaimellisesti. Koko Dazain alaruumiskin oli jalkoväliä myöten siteiden peitossa!
”Ei”, Kunikida sanoi sitten, kun oli ehtinyt sisäistää tilanteen. Hän nosti kätensä ilmaan. ”Ei. Ei. Ei. Minulle riittää.”
Hän oli niin hämmentynyt tilanteesta, ettei osannut edes kunnolla suuttua. Hän ei tiennyt lainkaan, miten hänen olisi pitänyt reagoida. Halut häneltä ainakin olivat ehtineet kadota saman tien. Kunikida nousi Dazain päältä päätään pudistellen ja keskittyi sitten vetämään housuja takaisin jalkaansa. Hän ei todellakaan pystynyt tähän enää. Tämä oli selvästi ollut askel väärään suuntaan.
”Mutta… Kunikida-kun… ei, älä mene…” Dazai yritti nousten itsekin istumaan.
”No varmasti menen! Sinulla on saatana soikoon
vehkeesikin siteisiin käärittynä!” Kunikida huudahti, äänessä häivähdys epäuskoa. ”Miten sinä käyt edes vessassa!?” Sitten hän huokaisi erittäin turhautuneesti. ”Anna olla, en sittenkään halua tietää…”
Saatuaan vaatteet takaisin ylleen Kunikida suoristi vielä paitansa kauluksen ja ryntäsi sitten äkkiä pois huoneesta jättäen jälkeensä pettyneen ja hämmentyneen Dazain. Hänen olisi saatava olla hetki yksin ennen kuin Dazai mahdollisesti ehtisi hänen peräänsä. Pakopaikkaa etsien hän juoksi kiireesti vessaan lukiten oven takanaan.
Mihin helvettiin hän olikaan itsensä heittänyt Dazaihin retkahtamalla! Sitä Kunikida oli ajatellut itsekseen jo lukuisat kerrat heidän lyhyen suhteensa aikana, ja se tunne vain vahvistui päivä päivältä.
Ja nyt sitten tämä.
Kunikida huokaisi syvään ja valahti polvilleen lattialle. Hän läimäytti kämmenensä kasvoilleen.
Hän todellakin tulisi hulluksi Dazain kanssa ennen kuin ehtisi täyttää edes kaksikymmentäviisi. Hänen mielenterveytensä ja järkensä kohtalo oli sinetöity nyt viimeistään sen helvetin kokovartalokipsin myötä.
Joskus kai pitäisi sittenkin vain kysyä.
