Nimi: Hänen hymynsä yhä
Kirjoittaja: Sanderra
Ikäraja: S
Paritus: Severus Kalkaros/Hermione Granger
Genre: draama, AU
Yhteenveto: Kesä oli kulunut nopeasti.A/N: Tämän kaksikon dynamiikka on todella kiehtovaa ja kuuluu suosikkeihini, mutta en ole syystä tai toisesta aikaisemmin uskaltautunut kirjoittamaan heistä. Tästä tuli vähän tällaista ympäripyöreää höpötystä, mutta sainpas sittenkin väännettyä
Spurttiraapale V:n viikon valmiiksi.
FF100: sana 085. Nainen.
1.
Hymy, 200 sanaaSeverus Kalkaros ei tiennyt, miten oli päätynyt Kalmanhanaukio 12:n valtavan keittiönpöydän ääreen pilkkomaan porkkanoita, mutta niin siinä oli käynyt. Hänen lisäkseen huoneessa oli vain Granger, joka parhaillaan hämmensi liedellä kuplivaa lientä.
Vanhan Feeniksin killan silmäätekevät olivat päättäneet järjestää jonkinlaisen jälleennäkemisen, ja Severuksen paetessa olohuoneessa vetisteleviltä sotasankareilta Molly Weasley oli ohi kulkiessaan tyrkännyt vihanneskulhon hänen käsiinsä. Ilmeisesti Severus siis tiesi hyvinkin tarkasti, kuinka oli ajautunut keittiöön. ”Miksi” oli osuvampi kysymys, ja pohdittuaan hän esitti sen sittenkin lieden edessä hääräävälle tytölle - tai oikeammin naiselle.
”Eikö sinun kuuluisi juhlia toisten kanssa?”
”En välittäisi muistella sotaa”, Granger vastasi ja piti katseensa tiukasti padan sisällössä.
Severus puhdisti kätensä ja astui tämän luo lisätäkseen vihannekset keitokseen.
”Ymmärrän.”
Hän tarkkaili naista, joka siirtyi kurkottelemaan lautasia kaapista nousten varpailleen ylettyäkseen.
”Miksi sitten tulit?” Severus kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Hän kurtisti kulmiaan tajutessaan, ettei ollut ehkä koskaan ennen käynyt naisen kanssa näin pitkää keskustelua opetustilanteiden ulkopuolella. Jostain syystä tämä ei vaikuttanut enää yhtä raivostuttavalta kuin kouluaikanaan. Ehkä menneet vuodet olivat kasvattaneet kaikkia.
”He ovat ystäviäni”, Granger puristi astiapinoa sylissään.
”Ei sen takia tarvitse aiheuttaa itselleen epämukavaa oloa.”
Nainen kohtasi Severuksen katseen suupieli kohoten.
”Niin kai.”
Hymynpuolikas kesti vain silmänräpäyksen. Severus pysyi paikoillaan, kun Granger katosi kutsumaan muita pöytään.
2.
Siemen, 150 sanaaSeuraavan kerran Severus törmäsi Grangeriin Viistokujan pienessä rohdosputiikissa. Hän oli kerännyt käsiinsä yhtä ja toista puutelistallaan ollutta ja laski lasipullot ja pussukat tiskille. Kaivettuaan kukkarostaan muutaman kaljuunan hän kääntyi lähteäkseen, kun huomasi naisen hypistelevän yrttiosaston tuotteita. Tämä valitsi yhden pussin, eikä Severus voinut vastustaa kiusausta nähdessään tuoteselosteen.
”Teet ostoksiasi vääränä vuodenaikana”, hän huomautti muutaman askelen päästä.
Granger katsahti ylös hämillään, hymyili kohteliaasti tunnistaessaan Severuksen ja mutristi sitten suutaan:
”Mitä tarkoitat?”
”Ellen ole väärässä, nuo ovat kuurajuuren siemeniä”, Severus osoitti pussia, ”se on pakkaskasvi.”
”Tiedän”, Granger vastasi.
”Edes tämän maan kesät eivät ole niin viileitä, että se voisi kasvaa nyt.”
Severus oli jo toisen kerran päätynyt käymään - ja vieläpä aloittamaan - keskustelua entisen rohkelikko-oppilaansa kanssa. Miksi ihmeessä hän oli kokenut tarpeelliseksi avata taas suunsa Grangerin seurassa? Tämäkin oli varmasti kummissaan joutuessaan jälleen vanhan professorinsa kuulusteltavaksi. Eihän asia kuulunut Severukselle millään muotoa.
”Hyvää päivänjatkoa”, hän murahti ja jätti naisen tuijottamaan ihmeissään.
3.
Varoitta(v)a, 200 sanaaKerrostalokiinteistön ulko-ovi näytti tuiki tavalliselta. Pihassa kasvoi muutama pensas, ja oven puitteeseen oli asennettu jästien ovikello. Vain huomaamaton lukkoloitsu paljasti Severukselle, että talossa liikkui taikaväkeä. Porraskäytävässä hän koputti numero 5:n kohdalla ja katsoi pian Grangerin pirteisiin kasvoihin.
”Tule sisään.”
Severus epäröi puolen sekunnin verran; hän tunsi tunkeilevansa naisen kotiin, vaikka oli tietysti saanut kutsun. Hän ei kyennyt karistamaan aiempia kohtaamisia mielestään vaan huomasi palaavansa niihin jatkuvasti, typerään tuttavalliseen käytökseensä ja naisen hämmästyneeseen ilmeeseen.
”Tuota, haluaisitko juotavaa, tai jotain?” Granger kysyi Severuksen jäätyä seisomaan olohuoneen laidalle kädet puuskassa.
”Sano vain asiasi”, Severus päätti pysytellä etäisen asiallisena, vaikka naisen katseessa oli jotain, joka sai hänet lähestulkoon vastaamaan hymyyn. Hän irvisti ajatuksilleen varoittavasti. Tilanne oli vähintäänkin erikoinen.
Granger rummutti pöydän reunaa sormillaan, ulkoa loistavat auringonsäteet värjäsivät tämän käden kultaiseksi. Ikkunalaudalla ruukussa kasvoi koukeroinen varpukasvi, jonka pinta oli huurteen peitossa, ja jonka ympärillä väreili kylmänharmaa loitsukupla.
Tietenkin. Sano Grangerille, ettei tämä pysty johonkin ja katso, kuinka tämä osoittaa luulon vääräksi.
”Kuten kirjeessäni kerroin, minulla on työskentelytila ja -välineet päättötyötäni varten. Tarvitsen vain neuvoja siihen kuuluvan liemireseptin tulkinnassa.”
”Miksi et pyydä apua opettajiltasi?”
”Pidän enemmän sinusta. Siis taidoistasi”, nainen painoi päänsä äkkiä, ja jos Severus ei olisi tiennyt paremmin, hän olisi voinut vannoa tämän punastuneen.
4.
150 sanaa”Palautin työni tänään”, Granger säteili kaataessaan Severukselle teetä suureen ruutukuvioiseen mukiin.
Severus ei ollut uskonut enää omaksuvansa uusia rutiineja, mutta jollain käsittämättömällä tavalla taikajuomareseptien analysoinnista naisen pyöreän pöydän ääressä oli tullut lähes jokaviikkoinen tapa hänelle. Heille. Ajatus oli kummallinen. Kesä oli kulunut yllättävän nopeasti, ja Granger oli jaksanut kuunnella häntä tuntikausia väsymättä, jopa tiiviimmin kuin Tylypahkan aikoinaan. Yhtäkkiä hän tajusi, että nainen oli puhunut.
”Se tarkoittanee, että tapaamisillemme ei ole enää tarvetta”, hän vastasi saamatta kiinni tuntemuksesta, jonka asian ymmärtäminen hänessä aiheutti. Grangerin hymy muuttui jokseenkin vaikean näköiseksi. Severus katseli ikkunalaudan kuurajuurta, joka kukki vitivalkoisena kuplassaan.
”Niin”, nainen sanoi hiljaa. ”Olet varmaankin tyytyväinen, kun aikasi ei enää jatkossa mene hukkaan tällä tavalla.”
Omituinen tunne risteili edelleen Severuksen mielessä ja voimistui hänen noustessaan pöydästä jätettyään teensä höyryämään koskemattomana.
”…Niin. Minun on parempi lähteä.”
Hetken ajan hän luuli nähneensä Grangerin silmien pyytävän häntä jäämään.
Tunne oli pettymys, Severus tajusi oven sulkeutuessa takanaan.
5.
Veistellä, 100 sanaaNeiti Granger,
Millainen lopputyösi vastaanotto -
Olisi kiinnostavaa kuulla lopputyösi arvioinnista -
Haluaisitko mahdollisesti tavata -Severus rypisti pergamentin toisensa jälkeen. Hän tunsi itsensä täydeksi idiootiksi yrittäessään veistellä jonkinlaista hienovaraista viestiä naiselle. Ystävälliset sanat tuntuivat vierailta, vielä enemmän kirjoitetussa muodossa. Hän oli myöntänyt jo mielessään - joskin hampaitaan kiristellen, äärimmäisen nolostuneena - että halusi sittenkin tavata Grangerin. Tarkkaa syytä hän ei osannut sanoa, mutta uskotteli itselleen sen olevan vain kiinnostusta tämän epäilemättä ilmiömäiseen päättötyöhön. Puhtaasti tieteellistä siis.
Neiti Granger,
Oltuani mukana lopputyöprosessissasi olen kiinnostunut kuulemaan, millaisen vastaanoton se sai. Mikäli et tahdo keskustella asiasta, voit jättää tämän kirjeen huomiotta.
S.K.6.
150 sanaaTaas kerran Severus löysi itsensä istumasta Grangerin keittiössä teemuki edessään. Ruutukuvio oli samaa sävyä naisen villapaidan kanssa, ja tämä oli sitonut kiharansa poninhännäksi. Pieni ruskeanharmaa pöllö oli tuonut Severukselle vastauksen muutaman päivän kuluttua hänen epätoivoisesta raapustuksestaan, ja tänään hänen mukinsa tyhjeni hänen kuunnellessaan naisen kertomusta.
”… ja Tylypahkan arvosanoin ilmaistuna se vastaa suunnilleen Upeaa”, tämä lopetti koettaen peittää tyytyväisyytensä.
”Tuollaisesta saavutuksesta sietääkin olla ylpeä”, Severus sanoi ja laski pergamenttinipun käsistään.
”No, tästä eteenpäin minun täytyykin huolehtia vain ja ainoastaan työllistymisestä”, nainen vitsaili. ”Täytyy myöntää, että nämä keskusteluhetket ovat olleet kovin kiinnostavia.”
”Neiti Granger -”
”Hermione”, nainen korjasi.
”Hermione.” Tuntui oudolta lausua nimi ääneen, vaikka hän oli lukenut sitä koepapereista vuosikaudet. Jotenkin… intiimiltä.
”Kuulisin mielelläni ajatuksiasi myös muusta kuin kesän aikana käsittelemistämme resepteistä”, Severus takelteli hiukan. Hänen teki mieli kirota itsensä hiljaiseksi.
”Pyydätkö sinä minua treffeille?” Granger auttoi naurahtaen.
”Mitä?” hän murahti. ”En tietenkään, unohda koko -”
”Lähden mielelläni”, nainen hymyili.
7.
Aurinkoinen, 200 sanaaEhkä se oli ollut huono idea.
Koko Kolmen Luudanvarren asiakaskunta tuntui tuijottavan heitä, Severus oli tilannut vahingossa kahvia (anteeksiantamattoman huolimatonta), ja Granger katseli vuoroin pöytäkynttilää ja seinää hänen takanaan. He olivat vaihtaneet lyhyet kuulumisensa ja istuneet sitten pukahtamatta juomiansa siemaillen. Yhtäkään puheenaihetta ei tullut mieleen, ja Severus katui hetki hetkeltä enemmän, että oli koskaan osoittanut kiinnostuksensa naista kohtaan.
”Tästä ei tule mitään”, hän lausui ajatuksensa ääneen, ja Grangerin katse singahti häneen.
”Et lähtisi”, tämä pyysi ja tovin mietittyään kaivoi pikkuruisesta käsilaukustaan tutunnäköisen kirjan.
”Oletko lukenut tämän?”
Mikä kysymys, tietysti hän tunsi opuksen läpikotaisin. Severus nyökkäsi vastaukseksi. Naisen kasvoille levisi tietävä hymy tämän osoittaessa erästä sivua.
”Miksi kirjoittaja käyttää tässä kohtaa suoliljaa, vaikka rohtomuratti on helpompi löytää ja sen rauhoittava vaikutus on määrään nähden suurempi?”
”Oletko tosissasi?” Severus tuhahti, ”tietysti siksi, että -”.
Hän pysähtyi tajutessaan, mihin Granger todella pyrki kysymyksellään. Hänen suupielensä kohosivat hieman ja hän jatkoi vastaustaan nojautuen lähemmäksi avonaista kirjaa. Keskustelu venyi tuntien mittaiseksi. He väittelivät - lämminhenkisen totisesti - yrttien paremmuudesta tonttuviinilasillisten äärellä, eikä Severus voinut estää itseään vastaamasta naisen hymyyn.
Päivä oli ollut aurinkoinen, ja lämpö tuntui yhä jo hämärtyvässä illassa. He hyvästelivät tavernan ovella ja sopivat, että seuraavalla kerralla olisi Severuksen vuoro valita keskustelun aihe.
