A/N: Pari huomautusta ennen varsinaista lukua:
1. sisältää erittäin randomin juonenkäänteen
2. Tää luku voi olla jollain tasolla vähän sekava, koska tässä oli alunperin yks juonenkäänne jonka jouduin lopulta muokkaamaan pois ja keksimään tilalle uuden, samaan lopputulokseen johtavan jutun. Alkuperäsessä oli siis se vika että yks hahmo oli tosi OOC ja se häiritsi mua niin paljon että jouduin poistamaan koko kohtauksen. Jos jotain sekavuuksia/epäloogisuuksia jäi, niistä saa huomauttaa.
Ja erityiskiitokset vielä Roseliini03:lle joka on kärsivällisesti kuunnellut mun tuskailuja tän muokkauksessa (ei sillä että oisin paljon vaihtoehtoja antanut
). Mutta, nyt päästän teidät lukemaan tätä randomiuden multihuipentumaa.
----------------
Luku 12
Seuraavan aamupäivän oppitunneilla Bellatrix yritti hukuttautua koulutöihin, jottei hänen tarvitsisi miettiä aiempia tapahtumia. Hän oli nähnyt koko edellisen yön sekavia unia palavista kuvakudoksista ja huutavista perheenjäsenistä. Ei se muuten olisi häntä niin kovasti häirinnyt, mutta kun suurimmassa osassa unista olivat esiintyneet myös hänen nuoremmat sisarensa. Ei hän halunnut uskoa näiden hylkäävän häntä, ei vaikka hän kuinka olisi verenpetturi. Hän oli yrittänyt unohtaa myös eilisen riitansa Jessican kanssa, jonka Jessica ainakin näytti lahjakkaasti unohtaneen. Hänet tuntien ei olisi mitenkään outoa jos niin olisi käynytkin.
Jo heti yrttitiedon tunnin alussa oppilaat huomasivat, että professori Allbrooke oli hiukan aiempaa vaisumpi.
”Minä sain varoituksen”, hän vastasi, kun joku uskaltautui kysymään oliko hän ihan kunnossa. ”Siitä viime tunnista.”
”Syystäkin”, tuhahti Jessica. ”Pidä tästä eteenpäin Mildred vähän paremmin ruodussa niin vältyt jatkotoimenpiteiltä.”
Professori ei onneksi kuullut sitä. Kyllä Bellatrixkin toivoi, että opettaja varoituksen saatuaan ymmärtäisi huolehtia paremmin siitä, etteivät kasvit enää hyökkäilisi oppilaiden kimppuun ja vaarantaisi heidän turvallisuuttaan. Tyttö ei kuitenkaan kokenut tarvetta ilkeillä asiasta, kun noita näytti olevan muutenkin harmissaan.
Bellatrix tajusi lounaan aikana, ettei tänään tosiaankaan ollut hänen onnenpäivänsä. Milloinpa sellaista nyt olisikaan, mutta tänään kaikista vähiten.
”Anna se tänne, senkin älykääpiö”, hän kivahti Amikukselle, joka oli ominut vesikannun itselleen pöydän toiseen päähän.
”Parempi, että sinä ojennat lasisi. Kaadan kaiken veden kuitenkin vain ruokien päälle jos lähden heittelemään tätä kannua ympäriinsä”, Amikus totesi virnistäen. Bellatrix ei tosiaankaan ollut vitsailutuulella sinä päivänä. Hän oli väsynyt ja ärsyyntynyt, sillä jo kahden ensimmäisen oppitunnin jälkeen hänestä tuntui että niiltä saatujen läksyjen tekemiseen menisi kuukausi.
”Entä jos sinä vain nousisit ylös ja toisit sen, ihan niin kuin kävelemällä, tiedäthän? Liikuttamalla jalkojasi eteenpäin.”
Alecto oli kuitenkin jo tarttunut Bellatrixin lasiin ja ojentanut sen pöydän yli veljelleen. Jotenkin Amikus näytti olevan erityisen hilpeällä päällä sinä päivänä, eikä kukaan osannut sanoa miksi. Eikä kukaan kiinnittänyt asiaan enää liiemmin huomiota, sillä kaikkien ajatukset olivat jo seuraavassa tunnissa.
”Mitäköhän McGarmiwa laittaa meidät tekemään tällä kertaa?” Diana mietti hiukan hermostuneena. Muodonmuutokset ei ollut kenellekään helppo aine, mutta vaikeinta se oli Dianalle, joka piti enemmän kirjoittamisesta ja kirjoista opiskelusta kuin käytännön harjoittelusta.
”Älä edes sano. Varmaan jotain, mitä saadaan taas harjoitella seuraavat kaksi viikkoa ennen kuin päästään edes lähelle onnistumista”, Jessica tuhahti.
”Ei se nyt niin vaikeaa ole”, Bellatrix totesi ottaessaan toisen sämpylän. ”Jos harjoittelee paljon niin kyllä siinä pärjää.”
”No sinulla onkin jotkut ihme supertaikageenit”, hymähti Alecto noustessaan pöydästä. ”Tulkaa, kello on jo viittä vaille.”
Noustessaan pöydästä Bellatrix tunsi olonsa jotenkin oudoksi, mutta laittoi sen väsymyksen piikkiin. Hänellä oli aiemminkin ollut väsyneenä taipumusta huimaukseen ja pahoinvointiin ja olo helpotti yleensä pian, joten hän ei ajatellut asiaa sen kummemmin.
Tällä kertaa niin ei kuitenkaan käynyt ja astuessaan ystäviensä perässä muodonmuutosten luokkaan hän päätti, että hänen olisi pakko kertoa asiasta jollekin ennen kuin hänen vointinsa huononisi entisestään.
”Professori Mc...”
Sen pidemmälle hän ei kuitenkaan ehtinyt, ennen kuin hänen silmissään pimeni.
********************
Bellatrix hätkähti hereille ja huomasi saman tien, kuinka paljon hänen päätään särki. Missä hän oikein oli ja miten hän oli sinne päätynyt? Mitä ihmettä tapahtui? Toivuttuaan ensijärkytyksestä hän avasi silmänsä ja tajusi heti, että oli jotenkin päätynyt Sairaalasiipeen. Hän makasi valkoisin lakanoin verhotulla sängyllä ja hänen ympärilleen oli vedetty verhot. Hänen päänsä tuntui jotenkin oudolta; siinä oli ilmeisesti jonkinlainen side tai kääre.
Hän oli ehtinyt olla hereillä vasta muutaman sekunnin, kun hän jo kuuli askelia ja verhot hänen sänkynsä ympäriltä vedettiin syrjään. Hänen vierellään seisoi pienikokoinen ja nuoren näköinen punatukkainen noita, joka hymyili lempeästi.
”Ai hei, Bellatrix. Sinä oletkin jo herännyt”, hän sanoi. ”Minä olen Alyssa Dwayne, parantaja. En muista nähneeni sinua täällä aiemmin. Muistatko yhtään, mitä sinulle tapahtui?”
Bellatrixista tuntui hetken siltä, ettei hän saisi ääntä ulos vaikka kuinka yrittäisi.
”Ei, en oikein tiedä, miten päädyin tänne”, hän sai kuitenkin lopulta sanottua.
”Se ei ole mikään ihme. Sait aika tällin päähäsi, kun kaaduit kivilattialle. Professori McGarmiwa toi sinut itse, sinulta oli ilmeisesti mennyt taju kesken muodonmuutosten tunnin”, vanhempi noita selitti.
”Minulla oli kyllä huono olo lounaan jälkeen mutta minä ajattelin että minua vain jännitti”, Bellatrix sanoi muistettuaan viimein aiemmat tapahtumat edes suurin piirtein.
”Sanoitko sinä siitä kenellekään?”
”Olin juuri aikeissa, kun... kun jotain tapahtui.”
”Minun täytyy kysyä keittiöstä, oliko ruuassa jotain vikaa”, noita sanoi huolestuneena.
”Mutta eihän kukaan muu sairastunut”, Bellatrix huomautti. ”Miksi olisin ollut ainoa?”
Ja sitten hän muisti jotain muutakin. Edellispäivän ahdistus alkoi taas hiipiä esiin. Ei ollut enää koulutehtäviä, joita tekemällä voisi unohtaa aiemmat tapahtumat. Mahdollisen verenpetturuuden, unet vihaisista sukulaisista...
”Onko jokin hätä?” parantaja kysyi huolestuneena. Bellatrix säpsähti hieman. Hän oli taas kerran yrittänyt estää tunteitaan näkymästä, ilmeisesti melko huonolla menestyksellä.
”Minä olen verenpetturi”, hän kuiskasi hädin tuskin kuuluvalla äänellä. Ja jälleen kerran häntä alkoi hävettää; oliko hänen pakko taas myöntää heikkoutensa? Vai oliko hänelle juotettu totuusseerumia? Se se vasta ironista olisikin.
”Mitä sanoit?” nainen kysyi entistä huolestuneemman näköisenä.
”E-En mitään.”
Kaikki vihaisivat häntä jos saisivat tietää. Jessica varmaan jo vihasikin vaikkei koko aamuna ollut sitä millään tavalla osoittanut. Olikohan Jessica tehnyt hänelle tämänkin? Ensi kertaa moneen vuoteen hänen silmiinsä alkoi pyrkiä kyyneleitä. Siinä samassa hän alkoi sisäisesti soimata itseään: Et saa itkeä, se on heikkouden merkki. Lopeta ennen kuin aloitatkaan! Hän nieleskeli kurkussaan tuntuvaa palaa ja pakokauhu hänen sisällään kasvoi. Hän ei saisi itkeä nyt, ei ainakaan kenenkään nähden.
”Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut, lapsiparka? Mikä sinut on noin tolaltasi saanut? Kerro nyt vain, en minä kerro eteenpäin!”
Alyssa Dwayne alkoi käydä neuvottomaksi. Mitä ihmettä hän oikein tekisi? Tämä lapsi näytti tosiaan siltä, että tällä oli joku oikeasti hätänä. Mutta miten Alyssa saisi tytön puhumaan?
Samassa Diana törmäsi huohottaen ja vihaisen näköisenä sisään huoneeseen. Bellatrix huokaisi helpottuneena. Nyt hän saisi ajatuksensa ainakin hetkeksi muualle.
”Täällä ei saa juoksennella-” Pidemmälle noita ei moitteissaan ehtinyt.
”Trix! Luojan kiitos sinä olet hereillä!” Diana aikoi ilmeisesti hypätä sängylle ystävänsä viereen, mutta Alyssan käsivarsi pysäytti hänet saman tien.
”Hän sai vakavan aivotärähdyksen lyödessään päänsä, joten et voi hyppiä hänen päälleen tuolla tavalla”, nainen torui, vaikka hänen silmänsä hymyilivät lempeästi.
”Anteeksi”, Diana sanoi nolona. ”Minun oli pakko päästä näkemään sinut. Miten sinä voit?”
”Tilanteeseen nähden ihan hyvin”, toinen tyttö vastasi.
”Hiukan heikottaa ja päätä särkee, mutta siinä kaikki.”
”Minä olin ihan hirveän huolissani. Mikset sinä kertonut, että sinulla oli huono olo?”
”Kyllä minä aioin kertoa, mutten ehtinyt. Mitä siellä luokassa oikein tapahtui?”
”Sinä vain kaaduit lattialle ja löit pääsi ilmeisesti siinä samalla pöydän kulmaan tai johonkin. Ainakin siitä päätellen, kuinka paljon verta lattialla oli. McGarmiwa käski kaikki paikoilleen ja toi sinut tänne. Palattuaan hän piti kuulustelun koko luokalle. Se oli... se oli Amikus.”
”Mitä?!”
Ainakaan se ei ollut Jessica, jos jotakin positiivista pitäisi löytää, Bellatrix ajatteli sarkastisesti.
”Amikus Carrow. Hän... et ikinä arvaa mitä hän teki.”
”Hän tulee tosiaan pian toivomaan etten arvaisi tai saisi koskaan tietää”, Bellatrix kivahti.
”Hän... vei eilen salaa sitä tekemäänsä nukkujuomaa taikajuomatunnilta ja laittoi sitä sinun lasiisi lounaalla.”
”Mutta eihän sen pitäisi-” Alyssa aloitti hämmentyneenä.
”Siinä oli liikaa laventelia”, Diana selvensi.
”Se idiootti! Kuhnusarviohan huomautti siitä hänelle eilen, eikö huomauttanutkin?” Bellatrix muisti selvästi, kuinka professori oli kulkenut luokassa ja sanonut: ”Ei noin montaa laventelinoksaa, herra Carrow.”
”Niin huomauttikin”, Diana huokaisi.
”Mutta miksi hän teki sen?”
”Se oli yksi hänen surkeista vitseistään, tiedäthän sinä Amikuksen. Hän tunnusti heti, kun McGarmiwa kysyi, tiesikö joku asiasta jotakin. Ilmeisesti hän kuitenkin pienellä aivokapasiteetillaan ymmärsi tekojensa vakavuuden. Hän sanoi, että olisi ollut hauskaa jos sinä olisit nukahtanut muodonmuutosten tunnille, mutta valmistusvirheen takia sinulta menikin taju.”
Bellatrixin olisi tehnyt mieli rikkoa jotakin. Kuinka tyhmä Amikus oikeasti oli?
”Saiko hän edes jälki-istuntoa?” tyttö kysyi vihaisesti.
”Hei, me puhutaan nyt McGarmiwasta. Voit uskoa, että Amikus sai jälki-istuntoa ja vieläpä monelle päivälle”, Diana yritti saada ystäväänsä edes hiukan tyyntymään. ”Mutta me myös menetettiin hänen takiaan ihan kivasti pisteitä.”
”Uskomatonta”, Bellatrix puuskahti. ”Pitääkö meidän kaikkien kärsiä hänen tyhmyydestään?”
”Ai niin, ja Amikuksen huoltajalle, Evelyn Edwardsille, lähetettiin kirje. Ja sinun vanhemmillesi myös.”
Hienoa. Suorastaan loistavaa. Koko velhomaailman laajuista skandaaliahan hän juuri halusikin. Voisiko tilanne pahentua enää yhtään?
********************
Diana palasi päivällisen jälkeen, mutta tällä kertaa hänellä oli mukanaan varsin nolostuneen näköinen Alecto.
”Minä häpeän hänen puolestaan”, Alecto sanoi heti astuessaan sisään. ”Mutta ole kiltti äläkä vihaa häntä.”
”En minä kyllä kovin iloinenkaan ole”, Bellatrix tuhahti. Kuvitteliko toinen, että hän pystyisi vain unohtamaan asian?
”Minustakin hän toimi väärin, mutta hän on vain... no okei, hän on täysi idiootti.”
”Tosiaankin”, Bellatrix sanoi kylmästi.
”Ihan oikeasti, Bellatrix. Minä lupaan, ettei hän tarkoittanut olla ilkeä.”
”Hän nauroi”, Diana puuttui puheeseen. ”Siis silloin tunnilla. Se oli minusta kyllä aika ilkeää.”
Alecto mulkaisi Dianaa. ”Oliko sinun ihan pakko kertoa se hänelle?”
”Uskalsiko hän vielä nauraakin? Onko hän typeryytensä lisäksi myös itsetuhoinen?”
”Bella”, Alecto sanoi huokaisten. ”Rauhoitu. Minä olen varma, että Amikus vielä ymmärtää katua ja pyytää anteeksi. Viimeistään sitten kun Evelyn kuulee tästä.”
”Sen kun näkisi”, Bellatrix sanoi hiljaa, mutta jätti asian sillä kertaa sikseen. Ei hän juuri nyt jaksanut riidellä ystäviensä kanssa.
”Missä Jessica muuten on?” Bellatrix kysyi hetken kuluttua vaihtaakseen puheenaihetta.
”Hän sanoi, että kun sinä et kerran tee kuolemaa niin hän aikoo käyttää tämän illan tähtitiedon esseen valmisteluun”, Diana totesi kulmiaan kurtistaen.
”Niin Jessicaa. Ja sitä paitsi minähän olen varmaan hänelle nykyään vain...”
Hänen ei tarvinnut lopettaa lausettaan, sillä muut tiesivät varsin hyvin mistä hän puhui. Kun Jessica ei nyt vain keksisi kertoa kellekään...
Kun muut illalla palasivat oleskeluhuoneeseen jäi Bellatrix taas kerran yksin ajatustensa kanssa. Hänestä tuntui, ettei hän saisi unta moneen tuntiin, eikä hän toisaalta halunnutkaan nukahtaa ja nähdä, mitä unet olisivat siksi yöksi hänen varalleen keksineet. Kuin lukien tytön mieltä Alyssa sanoi: ”Odota. Minä haen sinulle unijuomaa niin saat nukkua yön rauhassa. Näytät siltä, että tarvitset kunnon unet.”
Hetken päästä hän palasi huoneestaan mukanaan läpinäkyvä lasipullo täynnä violettia nestettä.
”Tässä. Juo tämä niin jutellaan aamulla”, hän sanoi hymyillen ja ojensi pullon tytölle.
”Entä oppitunnit? Minulla on huomenna yhdeksältä taikuuden historiaa”, Bellatrix tajusi yhtäkkiä.
”Et sinä ole menossa huomenna yhtään millekään tunnille. Sinun täytyy levätä, ja sitä paitsi tuo päässäsi oleva haava on edelleen aika paha. Älä huoli, minä kyllä ilmoitan opettajille. Mitä muita aineita sinulla on?”
Noidan puhuessa Bellatrix oli juonut hänelle tarjotun juoman ja alkoi heti tuntea olonsa suunnattoman väsyneeksi. Hänen aivotoimintansa tuntui hidastuneen eikä hän millään saanut päähänsä huomisen lukujärjestyksensä sisältöä.
”Älä huoli, kyllä minä selvitän. Nuku nyt vain.”
Ja juuri ennen kuin tyttö nukahti, hänen mieleensä pulpahti aivan kuin tyhjästä Dianan kuva. Hän hymyili pienesti. Siinä hänellä olisi ainakin yksi ihminen, joka ei varmasti jättäisi häntä yksin vaikka mitä tulisi.
******************
Bellatrix heräsi seuraavana aamuna siihen, että parantaja oli vaihtamassa siteitä hänen päähänsä.
”Huomenta, Bellatrix”, punapää sanoi hymyillen. ”Kuinka sinä voit?”
”On vähän outo olo”, tyttö totesi ja siristeli viimeisiä unenrippeitä silmistään. Ainakaan hän ei ollut nähnyt unia koko yönä, unijuoman ansiosta varmaankin.
**************
Diana istui suuressa salissa aamupuuro edessään Jessican ja Alecton kanssa. Hän oli nukkunut yönsä melko huonosti, sillä hän oli stressannut keskeneräisistä esseistä, ystävänsä onnettomuudesta ja kaikesta muusta mistä nyt vain saattoi stressata. Tyttö oli niin vaipunut ajatuksiinsa, että havahtui vasta postipöllöjen saapuessa. Hän tunnisti oman Jim-pöllönsä, joka tuli jälleen tuomaan kirjettä tytön vanhemmilta. Heidän ympärilleen jäi pyörimään myös yksi vieras pöllö, jonka Diana luuli aluksi vain olevan hämmentynyt väsymyksestä tai muuten vain eksyksissä.
”Minusta tuntuu, että olen nähnyt tuon pöllön joskus aiemminkin”, Jessica totesi.
”Eikös tuo ole se Cordelia, se joka tuo aina kirjeitä Bellatrixin siskoilta?” Alecto kysyi hetken mietittyään.
”Niin se taitaa olla. He eivät ilmeisesti ole vielä ehtineet saada sitä kirjettä siitä eilisestä välikohtauksesta. Cordelia, tule tänne. Ei Bellatrix ole täällä, mutta voin kyllä toimittaa kirjeen”, Diana tarjoutui ja ojensi varovasti kättään. Cordelia tuijotti häntä epäilevästi hetken aikaa. Tyttö ojensi kättään vielä hiukan lähemmäs ja tarttui varoen kirjeeseen.
”Kyllä minä vien tämän- Auts! Mitä luulette, onkohan tällä pöllöllä Mustan suvun geenit?” Diana hieroi sormeaan, johon Cordelia oli juuri kipeästi näykkäissyt.
”Siltä vaikuttaa”, Alecto hymähti. Diana taitteli kirjeen tarkasti taskuunsa ja lupasi itselleen, että veisi sen vielä samana iltana Bellatrixille.
**********
Päivän aikana Bellatrixin olo kävi aina vain oudommaksi ja lopulta Alyssa totesi, että tytölle oli noussut melko korkea kuume.
”Taisit tosiaan saada aika pahan aivotärähdyksen”, noita huokaisi. Samalla hän pohti ankarasti, kannattaisiko hänen ottaa ollenkaan puheeksi tytön eilistä ilmeistä hätääntymistä jostain, mistä tämä ei kyselystä huolimatta ollut suostunut kertomaan. Hän tiesi kuitenkin tasan tarkkaan, että jos hän ei edes yrittäisi ei hänen omatuntonsa jättäisi häntä rauhaan.
”Mutta onko sinulla mielesi päällä jotain muutakin? Voisin ehkä auttaa paremmin, jos tietäisin. Sinä vaikutit eilen olevan jotenkin... poissa tolaltasi.”
”No oikeastaan on kyllä yksi juttu”, tyttö myönsi hiljaa, ”mutta en minä viitsisi sitä oikein kertoa kun...”
”Miksi et? Ei se mitään niin kamalaa voi olla.”
Alyssa ei halunnut tehdä tilanteesta tytölle liian ahdistavaa ja yritti parhaansa mukaan pitää keskustelun sävyn kevyenä.
Voisiko Bellatrix sittenkin kertoa? Ei, ei hän voisi. Dwayne... hän ei muistanut koskaan kuulleensa sen nimisestä velhoperheestä. Parantaja oli siis luultavasti ainakin puoliverinen, tai pahimmassa tapauksessa... Ei tyttö voisi kertoa tälle, kuinka oli pettänyt sukunsa olemalla kiltti jästisyntyiselle. Se ei vain kerta kaikkiaan kävisi päinsä.
”Et sinä ymmärtäisi”, hän huomasi yhtäkkiä sanovansa hiljaisella äänellä. Se oli totta. Ei nainen voisi millään ymmärtää.
”Mistä sinä sen tiedät?” noita kysäisi hymyillen leikkisästi. ”Kuulehan nyt. Saatoin kasvaa jästimaailmassa, mutta ei se tarkoita, ettenkö ymmärtäisi velholasten asioita. Tässä työssä kyllä kuulee kaikenlaista, usko huviksesi. Miksi tuollainen ilme?”
Bellatrix naurahti vaivaantuneesti. ”E-ei tässä mitään”, lisää hermostunutta naurua, ”millainen ilme minulla muka oli?”
”No suunnilleen sellainen kuin olisit juuri saanut kymmenen sähköshokkia”, nainen vastasi.
Voi ei. Siinä se tuli. Alyssa Dwayne tosiaan oli jästisyntyinen. Bellatrix yritti paniikinomaisesti pakottaa kasvojaan peruslukemille. Samassa hän tajusi kauhukseen, että McGarmiwa oli takuuvarmasti kertonut parantajalle myös hänen sukunimensä. Tämä varmasti tiesi hänen sukunsa periaatteista jos oli kerran elänyt velhomaailmassa lapsuudesta saakka, mutta ei ehkä pelkästä kohteliaisuudesta viitsinyt ottaa asiaa puheeksi.
”Minä ymmärrän kyllä, ettei omista asioista ole aina helppo puhua, ei varsinkaan lähes ventovieraalle aikuiselle. Minä haluan auttaa sinua, Bellatrix.”
”Minä... minä kyllä haluaisin kertoa”, tyttö huokaisi surullisena. ”Mutta en minä pysty kun sinä olet...”
Lauseen loppu hiipui olemattomiin.
************
”Neiti Higgs?”
Diana huokaisi turhautuneena. Taas hän oli vaipunut omiin ajatuksiinsa.
”Kuuntele nyt! Minua nolottaa, kun sinua joudutaan koko ajan herättelemään!” Jessica suhahti. Alecto tökkäsi tätä varoittavasti kyynärpäällään ja Jessica tajusi, että oli taas tainnut puhua harkitsematta sanojaan lainkaan. Se ei ollut enää uutta kenellekään.
Diana liikahteli levottomana tuolillaan. Pimeyden voimilta suojautumista olisi vielä puoli tuntia jäljellä, eikä tyttö olisi enää millään malttanut istua opiskelemassa. Hän oli ollut kuin tulisilla hiilillä koko päivän, eikä asiaa auttanut ollenkaan muiden ymmärtämättömyys.
”Ei hänellä ole mitään hätää. Hän vain kaatui, siinä kaikki.” Mutta Dianalle siinä ei ollut kaikki.
Yhtäkkiä tyttö havahtui taas todellisuuteen. Professori Rosepen oli maininnut hänen nimensä! Kysyikö hän jotakin? Kuinka kauan aikaa oli kulunut? Ilmeisesti puheenvuoro oli ehditty jo antaa jollekin toiselle oppilaalle ja Diana oli säästynyt nololta tilanteelta, ja lopputunnin hän vannoi keskittyvänsä kunnolla.
”Hyvää päivänjatkoa kaikille!” toivotti professori Rosepen, kun tunti oli lopultakin ohi. ”Ja muistakaa tehdä läksyt! Tämä koskee sinuakin, Mike. En halua enää joutua muistuttelemaan asiasta.”
Pian tytöt huomasivat olevansa viimeisiä luokassa. Diana pakkasi vielä viimeiset tavarat laukkuunsa ja lähti kävelemään ovelle.
”ULOS LUOKASTA!” professori huusi ja hätisteli tyttöjä leikillään käytävälle. ”Ja Diana, kyllä se sinun ystäväsi pian paranee. Sano hänelle terveisiä minulta jos käyt katsomassa!”
Diana astui käytävään ja purskahti hysteeriseen nauruun. Näin hänelle kävi aina, kun hän oli kauan hermostunut.
”Rauhoitu nyt, meitä tuijotetaan! Minä lähden päivälliselle”, totesi Jessica ja lähti kävelemään kohti portaita. Hän oli ilmeisesti kyllästynyt Dianan ailahteleviin mielialoihin.
Diana ei varmasti pystyisi syömään yhtään mitään. Hän varmisti vielä, että taiteltu kirje oli yhä hänen taskussaan, sillä hän ei haluaisi nähdä kuinka Bellatrix reagoisi jos hänen pikkusiskonsa lähettämä kirje joutuisi hukkaan. Sitten hän suunnisti suoraa päätä Sairaalasiipeen. Matkalla tyttö oli kerran hilkulla törmätä suoraa päätä professori McGarmiwaan, joka oli ilmeisesti matkalla Suureen saliin päivälliselle.
”Olen pahoillani”, hän huudahti ja ryntäsi eteenpäin.
”Hei”, Diana puuskutti syöksyessään pariovista sisään. Hänen tummatukkainen ystävänsä näytti edelleen melko uupuneelta ja jotenkin etäiseltä, mutta toisaalta sehän oli odotettavissakin.
”No sinähän olit nopea”, Bellatrix hymähti. ”Tunti loppui kuusi minuuttia sitten.”
”Minä halusin vain nähdä sinut”, Diana huudahti ja halasi ystäväänsä varovasti. ”Cordelia kävi muuten aamulla etsimässä sinua. Se toi tämän.” Hän kaivoi kirjeen taskustaan.
”Kiitos”, Bellatrix sanoi hiljaa ja avasi kirjeen.
”Ja se myös puri minua tähän”, vaalea tyttö jatkoi ja näytti sormeaan.
”Minä voisin katsoa sitä”, parantaja tarjoutui ja tarttui varovasti Dianan käteen.
Naisen hoitaessa Dianan haavaa Bellatrix avasi kirjeen. Se oli Narcissalta, kuten hän oli arvellutkin. Pikkusisko oli tapansa mukaan vain kysellyt kuulumisia ja kertonut omiaan. Kotona ei ollut Narcissan mukaan tapahtunut mitään tavallisesta poikkeavaa, vaikkei Bellatrix voinutkaan olla miettimättä, oliko sisko joutunut jättämään jotain kertomatta.
”Eivätkö he ole vielä saaneet sitä kirjettä McGarmiwalta?” tyttö ihmetteli luettuaan siskonsa kirjeen loppuun.
”Ilmeisesti eivät”, toinen tyttö vahvisti.
”Missä Alecto muuten on?” Bellatrix kysyi hetken kuluttua. Jessicaa hän ei enää edes odottanut tulevaksi.
”Varmaan syömässä”, vastasi Diana. ”Hän kyllä sanoi tulevansa pian.”
”Ai niin tosiaan!” Alyssa huudahti muistettuaan jotakin. ”Minun täytyy käydä suuressa salissa hakemassa päivällistä. Minulle on kyllä monesti sanottu, että kotitontut voisivat tehdä sen, mutta minusta on mukavaa tehdä hommat omin käsin. Tulen ihan pian, pärjäätte varmasti hetken ilman minua.”
Ennen kuin tytöt ehtivät vastatakaan oli parantaja jo lähtenyt tiehensä ilmeisesti järkyttyneenä siitä, että muisti asian vasta nyt.
”Olenko minä sinunkin mielestäsi verenpetturi?” Bellatrix tajusi liian myöhään mitä oli juuri sanonut.
”Et sinä ole”, Diana sanoi heti.
”Mutta miksi minusta sitten tuntuu siltä, että kaikkien kuuluisi vihata minua? Siltä, että olen pettänyt sukuni? Diana, minä olen verenpetturi!” Bellatrix kuiskasi murtuneella äänellä.
”Ei! Sinä et ole mikään... Trix, itketkö sinä?”
Bellatrix sävähti.
”En. Enhän minä-”
Pian tyttö kuitenkin ymmärsi, ettei hän pystyisi valehtelemaan Dianalle. Eikä hän tarkemmin ajateltuna edes halunnut.
Hän tosiaan itki. Ensi kertaa moneen vuoteen Bellatrix Musta itki. Hän itki surua, häpeää ja monia hyvin kauan piilossa pysyneitä tunteita. Sitä, että itki vaikka tiesi sen olevan väärin. Diana oli kuin liimattu paikoilleen eikä osannut hetkeen tehdä yhtään mitään.
”Onko jotain sattunut?” kysyi järkyttynyt Alyssa palatessaan ruokakärryn kanssa. Oliko hänen pakko palata juuri nyt? Bellatrix ei todellakaan halunnut tehdä tästä mitään yleisötapahtumaa. Sanomatta sanaakaan vanhempi noita katosi huoneeseensa ja ilmestyi hetken kuluttua jälleen esiin kantaen turkoosia nestettä sisältävää pulloa.
”Tämä on rauhanjuomaa”, hän selitti. ”Se helpottaa ahdistusta.”
Bellatrix joi juoman ja sitten Diana vain piteli häntä halauksessa kunnes hän oli hiukan rauhallisempi.
”Anteeksi”, hän kuiskasi saatuaan hengityksensä tasaantumaan vähäsen. ”Tiedän, etten olisi saanut-”
”Ei sinun tarvitse anteeksi pyytää”, Alyssa huudahti järkyttyneen näköisenä.
”Itkeminen on ihan okei”, Diana sanoi. Hän näytti aivan siltä, että alkaisi pian itsekin itkeä.
”Kiitos, Diana”, Bellatrix sanoi hymyillen. ”Sinä ainakin olet tosiystävä. Toisin kuin eräs toinen.”
”Neiti Musta?” kuului ovelta. Bellatrix säpsähti. Ovella oli professori Kuhnusarvio. Oliko hänen pakko tulla juuri tällaisella hetkellä? Tytön silmät olivat edelleen ihan punaiset ja turvonneet itkemisen jäljiltä. Hän toivoi, ettei tuvanjohtaja katsoisi häntä silmiin tai kiinnittäisi muutenkaan huomiota hänen ulkonäköönsä.
”Niin?”
”Minä kuulin juuri rehtorilta, että sinun vanhempasi aikovat tulla tänne huomenna”, Kuhnusarvio ilmoitti.
”MITÄ?!” Bellatrix oli järkyttynyt ja vihainen. ”Mutta miksi?”
”He ilmeisesti saivat McGarmiwan lähettämän kirjeen ja ilmoittivat tulevansa katsomaan sinua. Täytyy kuulemma varmistaa, että hoidon taso on tarpeeksi korkea”, professori selitti.
”Ettekö voi kieltää heitä tulemasta? Sanokaa vaikka, että täällä leviää vaarallinen tauti joka tuhoaa heidän aristokraattiset geeninsä! En minä halua heitä tänne!” Bellatrixista tuntui, että hän alkoi pikku hiljaa jo käydä epätoivoiseksi.
”Valitettavasti heidät on otettava vastaan. Emme halua negatiivista huomiota lehdistöltä – he kuuluvat koko maan vaikutusvaltaisimpiin velhoihin.”
”Ei heitä kiinnosta minun hyvinvointini! He vain haluavat tulla tänne saapastelemaan ja arvostelemaan kaikkea.”
Mutta mies ei ottanut tytön sanoja kuuleviin korviinsa. Asia oli ilmeisesti jo päätetty.
Kun professori oli viimein lähtenyt, Bellatrix huokaisi epätoivoisena ja laskeutui tyynyjensä varaan. Tämä tästä vielä puuttui! Voisiko tilanne käydä enää yhtään epämiellyttävämmäksi?
----------
A/N2: Huh, nyt se on sitten tehty. Tän julkasemista oon koko viikonlopun pelänny just ton mahollisen sekavuuden takia. Toivottavasti en vielä tapata itteeni tällä stressillä
