Multifandom: Maailman laidalla | S | Draama, mysteeri, adventure | Raapalesarja 77/?

[Kelsier]

Ficin nimi: Maailman laidalla
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Fandom: Harry Potter, MCU, Usvasyntyinen, originaali (mahd. muitakin)
Tyylilaji: Draama, mysteeri, adventure
Hahmot: Steve Rogers (MCU), Hermione Granger (Potter), Kelsier (Usvasyntyinen), Riekku, Ila (originaaleja) ym.
Vastuuvapaus: Harry Potter kuuluu J. K. Rowlingille, MCU Marvelille ja Disneylle, Usvasyntyinen Brandon Sandersonille. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Haasteet: Sana/kuva/lause10 #2 (kuva), Spurttiraapale V (kierros 22)

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

1.  (100)

Steve Rogers, Kapteeni Amerikka, istuskeli kallionkielekkeen reunalla jalat kohti alas sukeltanutta merta. Kauempana seilasi laiva kohti putousta. Kohinaa ei kuulunut, vaikka suuret höyrypatsaat näkyivätkin. Maailman laita oli perin outo paikka. Eniten Steveä häiritsivät kuitenkin laivat. Niitä purjehti jatkuvasti kohti laitaa. Niille ei pystynyt kuitenkaan viestimään mitenkään. Hän oli yrittänyt ensimmäisinä päivinä Maailman laidalla olessaan, sillä aluksissa oli selkeästi matkustajia. Ne suhtautuivat kuitenkin täysin yhdentekevästi merkinantoon ja jatkoivat matkaansa. Steve huokasi. Kalliolla kasvoi muutama keväinen kukka, vaikka oli epäselvää mikä vuodenaika hänen uudessa asuinpaikassaan vallitsi. Laiva oli kadonnut putouksen liki olevien leijuvien saarteen varjoon. Pian ilmestyisi taas uusi, hän pohti hajanaisesti.

2. (100)

Steve kuuli takaansa askeleet ja kevyen rykäyksen.

”Katselemassa?”

Hän kääntyi kiharatukkaisen tytön puoleen.

”Niin.”

Oikeastaan kyseessä oli nuori nainen, Hermione Granger, kuten Steve olisi saanut tämän esitellessä itsensä kuulla. Hermione oli noita. Steve oli aluksi nauranut, kun tämä oli sanonut olleensa töissä Taikaministeriössä. Hän oli luullut sitä vitsiksi. Hermione oli vain tyynesti ottanut sauvansa ja muuttanut hänen kilpensä soittorasiaksi. Steve oli mennyt sanattomaksi, mutta onneksi nainen oli ystävällinen ja hän oli saanut kilven takaisin naarmuine kaikkineen. Nyt Hermione tamppasi violeteilla varsikengillään itselleen paikkaa hänen viereensä. Istuuduttuaan hän henkäisi.

”Riekku on saattunut keksiä jotain. Hän kävi lovessa.”

Horisontissa ei näkynyt mitään.

3. (100)

Steve irvisti. Hän ei juuri pitänyt Riekusta eikä luottanut tähän. Lyhyt ukko oli epäsiisti harottavine hiuksineen ja luihun näköinen.

”Hän on sekaisin”, Steve tuhahti.

Hän nyppäsi maasta mielenosoituksellisesti ruohonkorren. Hermione kohautti harteitaan.

”No jaa, minulla on ollut muutama samanlainen opettaja.”

Steve loi häneen yllättyneen katseen. Riekku ei osannut taikoa. Oli kaiketi mahdollista, että hänen shamanistiset taitonsa riittivät toisiin maailmoihin näkemiseen, mutta Hermionen opettajat olivat varmasti olleet ammattitaitoisempia.

”Epäpätevä?” Steve kysyi.

Nainen hymyili, hänen pisamansa olivat auringonlaskunruskeita.

”En usko, että Riekku on epäpätevä. Shamaaneilla on omat kannattajansa taikamaailmassa.”

”Kuulutko heihin?”

Jälleen harteen kohautus. Poliitikon tai ministeriön työntekijän olkapäädiplomatiaa, Steve ajatteli happamesti.

 

4. (100)

Tuulenpuuska puhalsi yllätten mereltä ja pörrötti heidän hiuksiaan.

”Meidän pitäisi mennä muiden luo. He odottavat”, Hermione sanoi.

Hän ei kuitenkaan noussut. Steve aisti uupumusta. Hermione oli päälle päin reipas, mutta oli niin keskittynyt ratkaisemaan Maailman laidan arvoitusta, että poltti kynttilää molemmista päistä.

”Mikä heillä on odotellessa, eihän meillä ole muuta kuin aikaa. Istutaan vielä hetki.”

Steve tunsi täysin typerää iloa pienestä kapinoinnistaan. Rentous palasi Hermionen niskanseudulle.

”Kel käski hakemaan sinut.”

Steve murahti tukahtuneesti. ”Kelsier voi tulla luokseni ihan itse, jos on asiaa.”

Hänellä oli mennyt sukset ristiin miehen kanssa heti ensitapaamisella. Mokoma kukkoilija oli ärsyttävämpi kuin kymmenen Tony Starkia yhteensä.

5. (100)

Hermionen ilme oli tuskastunut. Hän kieritti hiussuortuvaa sormensa ympärille.

”Te olette kumpikin niin tunteellisia. Muistutatte kyräillessäni minun yksiä tuttujani.”

Kelsier oli saapunut pari viikkoa Steven jälkeen. Mies oli outoine viittoineen ja pulloineen kertakaikkisen röyhkeä.

”Hän kävelee tänne kuin maailman omistaja ja on johtanut rosvokoplaa. Rosvokoplaa!”

Steven ääni oli kohonnut huomaamatta. Hän rauhoitti itsensä katsomalla taivaanrantaa, joka kehitteli myrskyä. Hermionen siirtyi solmimaan kengännauhojaan paremmin.

”Onhan Kel tietysti rasittava, mutta sinä olet vihainen siksi, että et ole pomo niin kuin ole tottunut.”

Se oli äärettömän osuva huomio ja sai Steven suun mutristumaan. Hän nousi hitaasti ja puisteli vaatteitaan tarpeettoman perinpohjaisesti. Hiekanmurut leijuivat.

6. (100)

Hermione kohottautui myös.

”Nytkö olet valmis lähtemään?”

Steve otti näytiksi askeleen eteenpäin. Häntä kismitti jo oma käytöksensä. Ihan turhaan hän Hermionelle kiivaili. He lähtivät kävelemään kohti leiriä. Se sijatsi sisämaassa, itään kallioilta. Maailman laidan mantereella asui kahdeksan ihmistä heidät mukaan luettuna.

”Olet oikeassa”, Steve sanoi hetken kuluttua. ”Uskon, että olisin parempi johtaja kuin Kelsier.”

Hermione piti käsiään puuskassa, sillä puhurit pääsivät vielä sinne asti, missä he olivat, vaikkeivät voinetkaan yltää leiriin.

”Me olemme demokratia. Mikä varmaan tarkoittaa, että teidän pitää johtaa yhdessä.”

Nainen virnuili leveästi ja tarkkaili vaivoin tallattua polkua. Kallioilla käytiin harvemmin. Steve ei halunnut johtaa teatraalisen miehen kanssa.

7. (100)

”Eikö sinusta muka ole epäilyttävää, että hän on johtanut rosvoja?”

Hermione ei voinut muuta kuin huokaista. He olivat tulleet metsikköön, jossa oli hoikkavartisia koivuja.

”Niin, hänellä on suuret puheet. Hän arvelee perustaneensa uskonnon. Tämä on käyty läpi jo aika monesti.”

Steve sohi muutaman oksan pois edestä. Maa rahisi pudonneista lehdistä. Hänen tempperamenttinsa oli lauhtunut.

”Lopetan jankkaamisen toistaiseksi”, hän sanoi lepytellen.

Hermione ynähti hyväksyvästi hänen edestään. Leiri siinsi jo ja Steve huomasi, että hänellä oli kurniva nälkä. Toivottavasti Ila oli laittanut päivällistä. Ja toivottavasti Riekku oli todella nähnyt jotain, josta voisi olla hyötyä. He kiiruhtivat askeleitaan ja olivat pian telttojen luona.

[Vendela]

Kommenttikampanjasta hei

Mielenkiintoinen multifandom teemana sai minut kiinnostumaan tästä. Olikin tosi kivaa kun nämä tähän mennessä esiniten esillä olleet hahmot olivat itselle tuttuja, eikä aikaa mennyt siihen että olisi pitänyt opetella uuden fandomin uusia tyyppejä. Mutta olipa hauskaa huomata tämän myötä, että mistä olet nimimerkkisi ottanut Aivan tuntematon fandom ja tyyppi minulle, mutta kivaa oppia jotain uutta!

Steve ja Hermione olivat molemmat hyvät valinnat tämmöiseen mysteeri-hommaan. Maailman laidalla oleminen on mielenkiintoinen aloitus ja heti herätin pohtimaan syitä miksi ja miten nämä ovat tuohon paikkaan päätyneet. Lisäksi plussaa siitä, ettei tässä sanottu minkä maailman laidalla nämä olivat.

Naureskelin ja hihittelin täällä viittauksille Harryyn ja Dracoon Sillä kyllä joo, jotain samankaltaisuutta oli tosiaan havaittavissa Steven käytöksessä. Jännä onkin nähdä, että kehitteletkö tässä jotain Steven ja Kelsierin välille vai pysyykö Steve uskollisena omalle fandomilleen Toki romanttikka ei ole edes välttämätöntä vaan pienet vihjeetkin riittävät.

Tarinana tämä vaikutti alulta jollekin suuremmalle. En tiedä mitkä ovat suunnitelmasi tämän suhteen, mutta hyvin mielenkiintoinen on asetelma. Aiotko rakentaa tästä kunnon seikkailutarinan vai onko tämä enemmän pohdiskeleva, jää nähtäväksi Omien hahmojen käyttö lisänä antoi kivan säväyksen. Enkä ainakaan tässä vaiheessa kaipaa tarinaan yhtään enempää hahmoja, nämä riittävät hyvin sillä tapahtumat ovat sen verran kiinnostavat.

Kiitos joka tapauksessa, oli mukavaa lukea tämmöistä itselleni kovin erilaista tarinaa Ja rapsumuoto toimi muuten tosi kivasti tässä. Siinä saa pidettyä kokonaisuuden kurissa.

Vendela

[Okakettu]

Moikka kommenttiarpajaisista! Onpa tässä mielenkiintoinen asetelma, en muistakaan lukeneeni ennen vastaavanlaista crossoveria, jossa olisi mukana lisäksi kirjoittajan omia hahmoja. Valitsemasi fandomit ovat myös hauskan erilaisia, kuten nyt vaikka Potter ja MCU, ja alun perusteella se toimii kyllä hyvin -  pidin erityisen paljon Steven ja Hermionen keskusteluista, niistä muodostui sellaisia kuin voisi olettaakin heidänkaltaistensa hahmojen välille. "Poliitikon tai ministeriön työntekijän olkapäädiplomatiaa, Steve ajatteli happamesti" oli lempikohtani, voin hyvin kuvitella Steven ärsyyntymään moisesta. Tykkäsin lisäksi siitä, että tämä tilanne selvästi tuntuu mysteeriltä, jota toivon mukaan lähdetään jatkossa ratkomaan. Seikkailu kuulostaa myös genrenä oikein lupaavalta, kun kyseessä on tällainen hahmokavalkadi. Odotan myös mielenkiinnolla, millaisia originaalihahmoja tässä onkaan mukana, Riekustahan saatiin jo hiukan tietoa. Jään seuraamaan tätä, kiitos lukukokemuksesta.

[Kelsier]

Vendela:Steven ja Kelsier suhdetta on kyllä tarkoitus kehittää, mutta ehkä enemmän ystävyyspohjalta. Heiltä voi löytyä yllättävän paljon yhteistä kaikupohjaa Joo, hahmoja ei tämän enempää tule, alla olevissa rapsuissa esitellyt Vanhatkin ovat enemmän taustalla ja jo ekasta seitsemästä tuttu viisikko sitten seikkailee ja ratkaisee. Kiitos kommentistasi!

Okakettu: Mysteerihän tämä on! Katsotaan miten joukkomme sen saa selville. Näissä tulee nyt vielä muutama originaalihahmo lisää, mutta he ovat enemmän taustahahmoja. Kiitos kommentistasi!


Haasteet: Spurttiraapale V (kierros 23)

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

8. (100)

Heitä vastassa oli ensimmäisenä Kelsierin parahultainen hymy. Tämä oli aikeissa sanoa jotain, mutta Hermione tuuppi heidät kummatkin leirin keskelle keittopaikan luo. Ila heitteli juuri pataan vielä viimeisiä mausteita. Riekku istuksi kivellä ja näytti olevan muissa maailmoissa.

”Reema, Nahla ja Ilvar eivät tule tänäänkään syömään”, Ila ilmoitti aivan kuin joku olisi ihmetellyt Vanhojen poissaoloa.

Viisi parin viime kuukauden aikana itsensä mantereelta löytänyttä oli alkanut kutsua noita kolmea Vanhoiksi, koska he väittivät asuneensa paikassa aina eikä heillä tuntunut olevan käsitystä ulkomaailmasta. Ainoa asia, josta heillä oli ehdoton käsitys oli, ettei Steven, Hermionen, Kelsierin, Riekun ja Ilan olisi pitänyt olla Maailman laidalla lainkaan.

9. (100)

Kun kaikki olivat saaneet käsiinsä puiset kupit höyryävää muhennosta, Riekku puhui.

”Henget ovat levottomia. Ne syöksyilevät paikasta toiseen. Mutta ne näyttivät minulle hehkuvan, sinisen kuution.”

Miehen ääni narisi ja Steven korvia raapi joka kerta hänen kuulessaan sen. Riekku popsi siemeniä muulloinkin kuin vain loveen päästäkseen.

”Onko se vaarallinen?” Hermione tiedusteli pureskeltuaan ensin suunsa tyhjäksi.

Steve mietti, että ensin olisi järkevämpää kysyä mikä se oli. Hän avasi suunsa juuri parahiksi Kelsierin keskeyttää hänet.

”Kertoivatko ne mikä se oli?” Kelin silmät liikkuivat. ”Varmasti kapu haluaa tietää saman.”

Steve kalautti hampaansa yhteen irvistäen. Riekku kohautti harteitaan katseen keskittyessä Kelsieriin.

”Vaarallinen kyllä, mutta mikälie.”'

10. (100)

Shamaani vaipui varoittamatta lasittuneeseen hiljaisuuteen ja kääntyi astioineen selkä muihin päin.

”Vaikuttaako tuollainen esine teistä kenestäkään tutulta?” Hermionen ääni katkaisi Riekun jättämän odottavan tunnelman.

Ila kiristi hiuksia pitelevää huiviaan. ”Ei minusta ainakaan. Ehkä se on joku noitavehje?”

Steven huulille karkasi ironinen virne, vaikka kyse olikin vakavasta asiasta. ”Se voisi olla tesserakti. Sitä on ainakin käsitellyt yksi Tempuntekijä.”

Kelsier näytti aidosti kiinnostuneelta, ehkä ensimmäistä kertaa mistään, mitä Steve oli sanonut.

”Mikä tesserakti on?”

”Sen sisällä on yksi ikuisuuskivistä.” Steve tiesi, että hänen vastauksensa oli epätyydyttävä, mutta hän ei ollut valmis sanomaan muuta vielä. Kelsier nyökkäsi ja tunnusteli hajamielisesti yhtä viittansa taskuista.

11. (100)

Hermione asetteli kulhonsa siististi ruohikolle. ”Voisitko olla vähän tarkempi, Steve?”

Hän kuulosti ihan opettajalta, joka odotti huippuoppilaaltaan yksityiskohtaisempaa selontekoa. Steve suoristi itseään. Hän oli sentään Hermionea vanhempi.

Kelsier ehti jälleen ensin. ”Jos se on vaarallinen, mutta kuitenkin käyttökelpoinen? Ja siksi henget näyttivät sen Riekulle? Etkö sanonutkin, että joku on käyttänyt sitä.”

Steve arvasi kyllä miksi ajatus kiihotti Kelin mieltä. Hän ei syystä ollut niitä ihmisiä, joille tesserakteista ja kivistä ei puhuttu. ”Se on tuhovoimainen. Epäilisin pikemmin sen olevan väärän henkilön käsissä ja siksi meitä varoitetun.”

Ilalta pääsi röhähtävä naurahdus ja hän peitti suunsa anteeksipyytävästi. ”Ihan kuin Shakespeare”, hän suhahti selitykseksi.

12. (100)

”Tuo kyllä oli kuin jostain kirjasta”, Kelsier sanoi ja vinkkasi silmää Ilalle.

He flirttailivat tämä tästä, vaikka Ila oli heistä kaikista syrjäänvetäytyvin.

”Älkää viitsikö koetella Steveä. Tämä on oikeasti vakava asia, joka voi viedä eteenpäin niin, että pääsemme täältä vielä joskus poiskin.” Hermionen sanat olivat maltilliset, mutta Steve inhosi, että tämä oli valinnut puhua koettelemisesta.

Hän huokasi alistuneesti. ”Onko hurmurillamme jotain omaa näkemystä?”

Kelsier kohautti harteitaan. ”Lordihallitsija voisi omistaa sellaisen kuution. Mutta en usko. Sinun ehdotuksesi tuntuu järkevämmältä.”

Toteamuksessa ei ollut veistelyn hiventäkään, mies oli tosissaan. Ilmeisesti Kelsier ei ollut pelkkä tyhjää puhetta ja mahtailua, Steve mietti mielessään. Riekku kääntyi.

13. (100)

Shamaani oli ylisuuressa kauhtanassaan korostetun ruipelon näköinen. Hän laittoi puhtaaksikalutun astiansa Hermionen kulhon päälle aivan kuin olisi yhtäkkiä muistanut, että sellainen oli hyvien tapojen mukaista. Hän ei edelleenkään sanonut mitään.

Steve rykäisi. ”Niin, Riekku, saattoiko kuution sisällä olla jotain, joka aiheutti hehkumisen?”

Mies ei tehnyt elettäkään vastatakseen, vaikka huitaisikin kämmensellällään jotain näkymätöntä.

Hermione tarkkaili tätä kiinnostuneesti. ”Olen kuullut, että voimakkaan lovikokemuksen jälkeen voi tulla tuollaisia oireita”, hän selitti.

Riekku ponkaisi äkkiarvaamatta pystyyn ja lähti hoipertamaan teltalleen. Muut jäivät tuijottamaan hänen peräänsä.

”Meidän on varmaan parempi jatkaa tänään ilman häntä”, Kelsier huomautti väkinäisesti.

Steve paineli ohimoitaan etusormillaan. ”Tämä on todella kummallista.”

14. (100)

Jäljelle jääneet neljä vaipuivat hiljaisuuteen. Ila keräsi touhuten ruokailutarpeet pois. Jonkun olisi käytävä pesemässä ne läheisessä purossa. He vetäisivät vuorosta pitkää tikkua myöhemmin. Nahla tassutteli leiriin pehmein jaloin ja autuaan aurinkoinen hymy huulillaan. Hän tuoksutteli ruuan jälkiä, muttei näyttänyt olevan pahoillaan, että se oli ehditty kerätä pois.

”Reema ja Ilvar lähettivät minut hakemaan kristallin”, hän heläytti. ”Älkää olko noin alakuloisia. Ystävämme näky selviää kyllä aikanaan.” Hän poistui Vanhojen teltalle kevyesti tanssahdellen.

”Ilvar sattui olemaan täällä silloin, kun Riekku palasi luoksemme”, Hermione sanoi ennen kuin Steve ehti kysyä, miten hitossa Vanhat tiesivät lovesta, kun olivat olleet useamman päivän ajan hymisemässä lehdossaan.

[Kelsier]

Haasteet: Spurttiraapale V (kierros 24)

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

15. (100)

Ilta alkoi hämärtyä ja auringonlasku maalasi pilviä kirsikkajäätelönvärisiksi. Steve oli saanut lyhimmän korren ja tiskasi nyt polvillaan puron äärellä. Keskustelu ei ollut ottanut enää tuulta ja he olivat hajautuneet suorittamaan puhdetoimia.

”Tänä yönä nousee usvaa.” Kelsier oli tullut hänen viereensä.

Steve kohautti harteitaan keskittyen kuuramiseen. ”Voi olla.”

Kel oli äärettömän kiinnostunut usvasta, Steve ei ihan ymmärtänyt miksi. Se liittyi jotenkin Kelin taitoihin ja lisäksi siihen, että usva oli täällä ´erilaista´ kuin tämän kotopuolessa.

”Et halunnut kertoa minulle siitä... tesseraktiko se oli?” Kel totesi enemmän kuin kysyi.

Steve hankasi puhdasta kulhoa toivoen, että toinen mies menisi pois. Toivominen oli kuitenkin turhaa.

16. (100)

”Et luota minuun.”

Sekään ei ollut kysymys. Steve kalautti puiset kipot päällekkäin.

”Sinä väität vakavalla naamalla perustaneesi uskonnon. Ei erityisesti herätä luottamusta.”

Kelsier katsoi häntä tutkivasti. ”Oletan... toivon perustaneeni. Kumpi sinua ärsyttää enemmän: ajatus siitä, että minä olen jumala vai että olen ensimmäinen marttyyri.”

Steve kääntyi tuijottamaan Keliä. Hän oli olettanut, että mies oli jonkinlainen Muhammed, joka oli saanut unessa viestin Jumalalta. Tai kulttijohtaja, jolle ihmiset maksoivat isoja summia, jotta pääsisivät tämän avaruusalukseen lopun koettaessa. Steve oli kuunnellut toisen omakehua aina vain puolella korvalla.

Kelsier naurahti kuivasti. ”Vastaa nyt jotain.”

Steve kakisteli hiljaa. ”Jumala kai... tai marttyyri. En minä tiedä.”

17. (100)

Kelsier kävi kyykkysilleen hänen viereensä ja alkoi heitellä nyhtämiään ruohonkorsia veteen. ”Miten sinusta tuli tuollainen?”

Steve ei yrittänyt yllätyksekseen siirtyä. ”Ai, millainen?”

”Sotilas. Hyvä. Voit valita.” Kel kuulosti siltä kuin hänen ajatuksensa olisivat seikkailleet jossain kaukana, onnellisemmissa ajoissa ja tutummissa ihmisissä.

Steve nosti silmänsä pian pimeäksi sulavalle taivaalle. ”No, minä liityin armeijaan.”

Hän pysähtyi. Hän ei ollut kertonut varhaisesta menneisyydestään juuri mitään kenellekään täällä. Jokin hänen sisällään harasi edelleen etenkin Kelsierille paljastamista vastaan.

Kel tuhahti katkerasti. ”Ainakin minä yritin. Tyytykööt Hermione ja Ila siihen.”

Hän nousi ja lähti mutisten ärtyneenä. Tämä oli siis sovitteluyritys, Steve pohti. Hän keräsi astiat syliinsä.

18. (100)

Merellä myrskysi nyt. Vihaiset ukkostuulet paiskoivat vettä kallioihin. Steve kuuli sen selvästi, vaikka leirin yläpuolinen tummansinisyys oli selkeä. Maailman laidan mantereella ei myrskynnyt koskaan. Niin Vanhat olivat heille kertoneet. Sateet olivat lauhoja, vaikka välillä saattoi kuurotella koko päivän. Teltoista tuntui ihmisten tasainen, nukkuva hengitys. Maausvaa oli kuitenkin noussut – ehkä myrskyn innoittamana – ja Kelsier oli lähtenyt kuljeskelemaan keskiyön paikkeilla. Hän palaisi aamuun mennessä. Kello oli ehkä kaksi. Steve havahtui siihen, että oli taas nukahtanut. Miksi minun muka olisi pitänyt pysyä valveilla, hän ajatteli tahmeasti. Uni tuli kohta uudestaan, mutta rauhattomana. Sininen kuutio välkkyi hänen edessään ja suli sitten leirissä olijoiden kasvoiksi.

19. (100)

Hämyinen auringonnousu herätti Steven. Hän kömpi ulos oviaukosta samaan aikaan kuin Hermione työnsi päänsä omastaan.

”Huomenta”, nainen kuiskasi pehmeästi. ”En nukkunut kauhean hyvin.”

Hänen silmänsä näyttivät väsyneiltä. Steve käveli hänen luokseen.

”En minäkään. Riekun näky vaivasi minua.”

Hermione avasi ovikankaan loputkin nyörit ja asetti avovarpaansa kosteaan ruohikkoon.

”Kelsier on Ilan teltassa. Kuulin heidät pikkutunneilla, kun heräsin hetkeksi.”

Sitä Steve ei ollut odottanut. Kel oli tietysti viettelijä, mutta silti. Olivatko he pitäneet kovaakin ääntä? Hermione niiskaisi.

”En tiedä mitä he tekivät tarkalleen ottaen. Kaksi hengitystä, kääntyilyä. He saattoivat vain asettua vierekkäin niin, etteivät häiritsisi toisiaan.”

Steve tajusi paljastaneensa oman ajatuskulkunsa punastumisellaan.

20. (100)

”Minä näin unta”, Hermione lausui hetken päästä. ”Työnsin käteni kuution hehkuun ja... tiedän millainen Kelin kuolema oli. Ilan myös. Näin myös Riekun ja sinut kuolleina, mutta minä... minusta tuntui, että ne olivat vain mahdollisuuksia.”

Nainen aivasti sanojensa lopuksi. Aamun kosteus ei sopinut hänelle. Steve istahti Hermionen eteen ja tarttui häntä käsistä.

”Olen pahoillani. Minun uneni oli laimea tuohon verrattuna, vaikka hehkuva esineemme esiintyi siinäkin”, hän sanoi rauhoittelevasti.

Hermione puristi hänen sormiaan. ”En usko, että Ila tietää olevansa kuollut. Kel taas... minäkään en uskonut, kun hän sanoi arvelevansa tätä välitilaksi, koska hän on varmasti kuollut.”

Naisen katseen yllättynyt ahdistuneisuus kylmäsi Steveä.

21. (100)

Ila tuli hiipien ulos viereisestä teltasta. Hän oli itkettyneen näköinen. Hän kiersi Steven jä kävi Hermionen viereen.

”Huomenta”, hän ynähti ääni särkyen.

Hermione avasi kainalonsa ja Ila kaivautui sinne laskien päänsä toisen naisen olkaa vasten.

”Onkohan Kelsier jo herännyt?” Steve kysyi huoletonta sävyä tavoitellen.

Ila nyyhkäisi. ”Minä annoin hänen jäädä nukkumaan, vaikka meidän kaikkien pitäisi varmaan puhua. Uneksin kuolemastani.”

Hänen rinnastaan kohosi surullinen huokaus. Hermione silitti hänen karkeita hiuksiaan.

Steve katsoi naisia. ”Hermione näki meidän kaikkien kuolemat ja te kaikki olitte minunkin unessani, joskin elävänä....”

Ila tuijotti Steveä. ”Kel tunsi sen usvassa. Hän oli poissa tolaltaan tulessaan telttaani”, nainen mumisi.

[Thelina]

Kommenttikampanjasta päivää uskaltauduin ottamaan tämän luettavaksi, vaikka en kaikkia fandomeja tunnekaan, mutta oikeastaan se ei tällaisessa mysteeritarinassa kauheasti haitannut. Näissä oli erikoinen, unenomainen tunnelma, joka vain lisäsi sitä salaperäisyyttä, mitä tapahtumapaikkaan liittyy. Miten kaikki oikein ovat joutuneet sinne ja miksi? Tykkäsin kovasti näiden tunnelmasta ja siitä, miten hyvin olet saanut jokaisesta palasta tasan 100 sanaa, ei ole ihan helppo toteuttaa rapsusarjaa siten.

Heti alku herätti mielenkiintoni, kun Steve istuu maailman laidalla ja Hermione tulee sinne. Hymyilytti tuo, miten Hermione oli todistanut olevansa noita. On hyvin Hermionelle ominaista unohtaa oma jaksamisensa ja ponnistella rajansa ylittäen arvoituksen selvittämiseksi. Viittaukset eri fandomien toisiin hahmoihin ovat toimivia ja hauskojakin. Ympäristön kuvailu on onnistunutta ja piirtää hyvin näkymät silmien eteen, ja kuvailu onkin tällaisessa tapauksessa aika tärkeää, kun lukija ei tiedä millaisessa paikassa ollaan.

Välillä olin vähän epävarma, ovatko jotkin mainitsemistasi asioista, kuten tuo kuutio tai lovi, osa tätä mysteeriä vai viittauksia johonkin fandomiin (Usvasyntyistä en tunne, enkä edes Marveliakaan kunnolla...). Mutta tällainen multifandom on mielestäni onnistunut valinta nimenomaan tällaiseen mysteeritarinaan, missä kukaan ei tiedä, miten on joutunut tuohon omituiseen paikkaan, ja sitä lähdetään sitten yhdessä selvittämään. Hauskaa, että olet lisäksi yhdistänyt originaalihahmojakin mukaan!

Kiitos tästä, mielenkiintoinen lukukokemus ja jännä nähdä, mitä mysteeristä alkaa pikkuhilijaa selvitä

[Kelsier]

Thelina: Steve tosiaan arveli (oman fandominsa mukaisesti) kuutiota tesseraktiksi. Saamelaisessakin shamaaniperinteessä shamaanin käymistä henkimaailmassa kutsutaan loveen lankeamiseksi, siitä siis lovi . Unista saadaan ainakin nyt tietää enemmän sekä Kelsieristä myös. Kiitos, kun kommentoit!


Haasteet: Spurttiraapale V (kierros 25)

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

22. (100)

Kelsierin sisällä pyörsi myrsky, kun hän säpsähti hereille Ilalta tuoksuvassa teltassa. Yön tuntemukset jääsivät häntä ja niiden päälle hän oli vielä vaivauttuaan levottamaan uneen nähnyt painajaista Vinistä ja Maresta. Hän hapuili viereensä, mutta Ila ei ollut enää paikalla. Aamu oli varmaan jo niin pitkällä, että tämä oli mennyt laittamaan aamiaista. Hän taisteli itsensä ylös, vaikka jokainen lihas tuntui kipeältä aivan kuin hän olisi polttanut sekoitetinansa loppuun hehkuvalla liekillä voidaakseen juosta vauhdilla kuvaamattoman matkan. Ovikankaan nyörit olivat onneksi avoinna eikä hänen tarvinnut ryhtyä pikkunäppäryyttä vaativaan sormityöhön. Hän astui jäykkänä ulos. Olikin vielä varhaista ja hän huomasi muut sumpussa Hermionen teltan äärellä.

23. (100)

Steve katseli epäuskoisena Kelsierissä tapahtunutta muutosta. Mies oli näyttänyt illalla terveeltä kuin pukki, nyt riutuneisuus kuvastui kasvojen herkkyydessä. Hymykin oli vain naaman vääntelyä.

”Otatteko minutkin mukaan juttuhetkeenne vai menenkö tekemään ruokaa”, mies vitsaili tukahtuneesti.

Steve teki tilaa ja Kel lösähti hänen vierelleen. Hermionen silmät kiilsivät huolestuneisuudesta.

”Kenelläkään meistä ei ollut hyvä yö, mutta sinä... ethän sinä ole sairas”, hän sanoi Kelsierille.

Mies kohautti harteitaan. ”Kyllä tämä tästä. Pitää vaan saada palasta vatsaan.”

Steve pudisti päätään ja taputti Keliä selkään. ”Et sinä ihan sillä selviä. Usvako tämän aiheutti? Ila mainitsi, että tunsit jotain usvassa.”

Steve pyrki kuulostamaan mahdollisimman ystävälliseltä kiistakumppaniaan kohtaan.

24. (100)

Nyt Kelsier todella irvisti. ”Usva oli jonkin aikaa samanlaista kuin kotona Luthadelissa. Ehkä kyseessä oli vain ohikiitävä hetki, mutta säikähdin sitä niin paljon, että ajantajuni sekosi. Pahus sentään, pidin sitä usvaa uskollisimpana ystävänäni.”

Kaikki sankarin elkeet olivat tiessään, toisaalta Steve pani merkille, ettei Kel ollut täysin toivotonkaan. Ila oli ojentanut hänelle kätensä.

Hermionen otsaan oli kurtistunut mietintäryppy. ”Kel, et aiemmin osannut kuvailla miten meidän usvamme täällä on erilaista. Osaisitko nyt?”

”Olen aika varma, että Lordihallitsija on sorkkinut usvaa Viimeisessä valtakunnassa, mutta ei sekään näkyjä näyttänyt”, mies vastasi.

Steve terästäytyi, kun oma uni syöksyi aaltona hänen mieleensä. ”Mitä sinun näyssäsi oli?”

25. (100)

Hermione mutristi suutaan Steven keskeytykselle, sillä hän oli selvästi aikonut kysyä jotain muuta.

”Me kaikki olimme toistemme mielissä viime yönä, joko elävinä tai kuolleina”, hän selitti Kelsierille.

Aurinko oli alkanut lämmittää ja heidän väliinsä puhalteli pehmeitä tuulen häivähdyksiä.

”Minä... Minun näyssäni olitte vain sinä ja kapu. Ilan hahmo seisoi vieressäni, vähän niin kuin katselisi kanssani. Sinä juttelit jonkun pitkän pojan kanssa ja Steve haarniskan.”

Viimeisen sanan perässä oli niin selvä kysymysmerkki, että Steveltä meinasi karata hermostunut tirskahdus. Hermionen kasvoille nousi ymmärrys.

”Steve, sinähän kerroit minulle, että riitelit Tonysi kanssa ennen kuin päädyit tänne? Ja minun keskusteluni Ronin kanssa oli riita.”

26. (100)

”Niin”, Steve vastasi, koska ei aivan osannut seurata tytön logiikkaa. ”Eikä hän ole mikään minun Tonyni.”

Hermione työnsi villin hiusputouksen pois otsaltaan. ”Oli tai ei, Ron on varmasti minun poikaystäväni. Luulen, että Kelsier näki syyn miksi kukin meistä on täällä. Siksi Ila oli katselemassa hänen vieressään. He ovat kumpikin kuolleita.”

Kaikki pohtivat Hermionen sanoja. Ila vaikutti puristavan Kelin kättä sanattoman kysymyksen vastaukseksi. Kyllä, hänkin oli kuollut.

Steve epäröi. ”Minun ja Tonyn riita ei ainakaan ollut vakava. En usko, että olen täällä siksi.”

Hermione huokasi. ”Juttelujen ja täällä olon välinen tarkka yhteys pitää tosiaan vielä etsiä. Ehkä voitaisiin jatkaa keskustelua aamiaisella.”
 

27. (100)

Ila ja Kelsier tekivät nopeasti tulen ja pian kaikilla oli edessään annos höyryävää munakokkelia.

”Hassua muuten, ettei edes ruuan haju ole ajanut Riekkua ylös teltastaan”, Ila ihmetteli.

”Minä voin mennä katsomaan”, Steve tarjoutui, vaikka tosiasiassa häntä ei huvittanut mennä shamaanin majaan.

Riekku makasi silmät utuisen lasittuneina. Steve tunnusteli huolestuneena pulssia, mutta se oli tasainen ja mies hengittikin normaalisti. Hän palasi muiden luo ulos.

”Shamaani taitaa vielä kärsiä niistä loven jälkivaikutuksista, joista Hermione mainitsi eilen.”

Kelsier oli aikeissa jatkaa, kun he näkivät Reeman, Ilvarin ja Nahlan syöksyvän kiihtyneinä leiriin. Vanhat kirjaimellisesti jarruttivat keittonuotion edessä. Reeman katse kävi heidät läpi yksi kerrallaan.

28. (100)

”Missä shamaani on?” Reema kysyi vaativasti.

”Teltassaan. Eilisiä lovivaivoja kaiketi. Kävin äsken katsomassa”, Steve puhahti pöllämystyneenä.

”Mene sinä, Ilvar, hänen luokseen”, Reema käski.

Hän itse tuuppautui koskettelemaan Kelsieriä Nahlan häälyessä taustalla.

”Sinä tietysti kävelit usvassa niin kuin aina teet.” Reeman äänessä oli moittiva sävy.

Kelsier tyytyi vain nyökkäämään.

Ilvar ilmestyi takaisin käsillään huitoen. ”Annoin hänelle lähteemme vettä ja se väti hänet pois näystä. Hän houraili jotain aarteesta, kunnes sammui.”

Steve, Hermione, Ila ja Kelsier katsahtivat toisiaan, sillä he eivät ymmärtäneet tarkoittiko ´sammui´ tässä tapauksessa, että Riekku oli kuollut. Reemalle asia ei näyttänyt olevan epäselvä.

”Me jäämme tänne, kunnes shamaanikin herää.”

[Kelsier]

Haasteet: Spurttiraapale V (kierros 26)

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

29. (100)

Riekku heräsi iltapäivällä. Hän oli heikko ja horjuva kuin hirvenvasa hoippuessaan ulos teltastaan Nahlan tukemana. Reema pakotti muut hillitsemään kysymystulvansa ja Riekulle työnnettiin eteen annos muhennosta. Hän ei kuitenkaan pystynyt syömään sitä. Kaikki minkä hän laittoi suustaan alas tuli saman tien takaisin ylös. Reema käski Ilvarin etsiä Riekun omaisuuden joukosta kaikki huumaavat aineet ja ottaa ne haltuunsa. Kelsierin ja Steven hän puolestaan käski rakentamaan paarit, joilla Riekku voitaisiin kantaa Vanhojen lehtoon toipumaan. Leirissäolijat olivat kestoneet Vanhoille unistaan, mutta etenkin Reema oli ollut torjuva ja sanonut, että heidän kuului selvittää sotkunsa itse. Maailman laita oli epävakaa ja tasapainoton juuri heidän takiaan.

30. (100)

Vanhat lähtivät Riekku mukanaan ankarana kulkueena. Nahla oli vielä viime hetkellä yrittänyt piristää muita heläyttämällä, ettei kyse ollut suosimisesta vaan Riekku tuotaisiin takaisin heti, kun hän olisi tarpeeksi vahva. Ilvar oli murahtanut, että Nahlan pitäisi jo olla ääneti, koska lehtoon ei nyt sopinut mennä tanssien ja laulaen. Leiriin palasi omanlaisensa rauha, kun neljä jäljelle jäänyttä asettuivat nuotion ääreen.

Kelsier päästi ilmat pihalle ensimmäisenä ja kiroili. ”Päätyköön Hatshinin kuiluihin koko Reema! Minä jo luulin, että hän oli pudottamassa suojamuurinsa kanssani, mutta paskat siitä!”

Steve katseli miestä, jolta oli turhautuneena selvästi päässyt lipsahdus. Tämä ei ollut koskaan ennen puhunut noista Hatshinin kuiluista.



31. (100)



Hermione oli huomannut saman. ”En minä Reemaa sentään Azkabaniin toivottaisi, vaikka hän olikin tänään nuiva”, nainen lausui diplomaattisesti.

Steve tuhahti räkäisesti. Hermione oli kertonut heille kaikille velhovankilasta. ”No, jos Hatshin on lähelläkään helvettiä niin minun on kerrankin yhdyttävä Keliin.”

Kelsier korahti kuin ei yhtäkkiä saisi happea. ”Se on helvetti, kapu. Mutta Hatshinia ei enää ole.”

Miehen jäykistynyt olemus kertoi, että menneisyyden penkominen oli hänen osaltaan tänään loppuun käsitelty. Aurinko hehkui vielä viimeisiä hetkiään kultaisena kiekkona taivaalla.

”Saimmehan me kuitenkin tietää, että tämä ei ole normaalia Maailman laidalla. Täällä ei nähdä näkyjä tai levottomia unia”, Hermione jatkoi johtaakseen heidät taas raiteille.

32. (100)

”Mitä uutta siinä muka on? Loogista jatkumoa Vanhojen valitusvirrelle”, Steve tiuskaisi turhatuneena.

Ila nyökkäsi tuimasti. ”Niin juuri. Sinähän olet alkanut ajatella päälläsi, kapteeni.”

Steven suu loksahti auki ja muutkin kääntyivät katsomaan Ilaa pöllämystyneinä moisesta kipakkuudesta.

Ila ei häkeltynyt. ”Itse aina surkuttelet sitä, että Steve menee sydän edellä eikä siksi tule toimeen Kelin kanssa”, hän sanoi katsoen Hermioneen.

Kiharatukka laski päänsä miltei nolona. ”Niin, taisin kutsua sitä miehisen egon epävarmuudeksi”, hän hymähti syliään kohti.

Ila kikatti matalasti. Steve oli punainen korviaan myöten, Kelsier taas näytti saaneen pienen osan itseriittoisuudestaan takaisin. Hän vinkkasi Stevelle silmää.

”Parempi käyttää päitämme jatkossa yhdessä, vai mitä?”

33. (100)

Tuli oli muuttunut hiillokseksi ja ruennut nitisemään. Ila nousi ja kävi hakemasta oksapinosta isomman karahkan, jonka heitti nuotioon.

Hermione katseli miehiä jo selkä suorassa. ”Ila on oikeassa. Ja Steve myös. Reeman kertoma on loogista siihen nähden, että Vanhat paljastavat meille lähinnä mitä täällä ei tapahdu.”

Steve katseli taivaalle, joka oli alkanut rusottaa. Leirin reunat tuntuivat kaatuvan päälle, sillä kukaan ei sinä päivänä ollut lähtenyt käymään ulkopuolella.

”Eivätkös he ole joskus maininneet, että täällä on käynyt muitakin ennen meitä?” Kelsier pohti ohimennen.

Steve elehti tukahtuneesti. ”Reema ei ollut innokas kertomaan niistä kävijöistä mitään tarkempaa, vaikka kärtin sitä häneltä kuinka”, hän murahti.

34. (100)

”Nahla lipsautti minulle kerran, että he nukkuivat rannalla”, Ila sanoi rauhallisesti.

Ranta oli oikeastaan puokama, joka sijaitsi leiristä katsoen vastakkaisessa suunnassa kuin kalliot. Se oli paikka, josta heistä jokainen oli ensimmäisenä päivänään Maailman laidalla löytänyt itsensä.

”Me teimme siis väärin, kun perustimme leirin sisämaahan? Tämä ei vie yhtään eteenpäin Riekun näyn ja meidän uniemme arvoituksessa”, Steve urahti päätään pidellen.

”Muistaakseni minä olen se, joka antoi viime yönä usvalle uhrauksen ja vanheni kymmenen vuotta”, Kelsier venytteli katsellen kiusoittelevasti Steveä. ”Että vain minulla oikeus olla tänään teatraalinen.”

Kapteeni mulkaisi häntä murhaavasti, kunnes alkoi väkisin nauraa. Kel oli onnistunut keventämään tunnelmaa pienellä vitsillään.

35. (100)

”Minusta meidän pitäisi huomenna yhdessä mennä käymään poukamassa”, Hermione ilmoitti hetken kuluttua. ”Mehän emme ole koskaan olleet siellä yhtä aikaa kaikki. Tietysti Riekku puuttuu, mutta ehkä saamme jotain selville ilman häntäkin.”

Muut nyökkäilivät myöntyvästi. Ilta oli leppeä, kuin viime yötä ei olisi ollut ollutkaan. Kelsier kävi jälleen hajamielisesti läpi viittansa salataskuja. Rituaali rauhoitti ja auttoi keskittymään. Kuului metallisia kilahduksia. Hän pysäytti toimensa niin äkisti, että Steve hänen vieressään huomasi sen. Tuosta taskusta ei olisi pitänyt kuulua mitään. Hän onki pullon esiin kaikkien nähtäville. Iltarusko heijasteli pienestä atiumhelmestä.

Ila kohotti käden suulleen. ”Mahdotonta.”

Kelsier ei olisi voinut kuvata omia tuntemuksiaan paremmin.

[Crys]

Haa, enpäs tiennytkään että tuo sun nimimerkki on jostain kirjasta(?)! En ole kauheasti tutustunut crossovereihin, mutta kieltämättä mielenkiintosta sekoittaa pakkaa noin keskenään Henk.koht oli kyllä hieman erikoista lukea Kapteeni Amerikasta pohjoismaisten elementtien kuten shamaanien, loveen lankeamisen ja henkien keskellä mutta ei mitenkään huonosti erikoista! Hermionen osaan jotenkin helpommin kuvitella tämmöseen tilanteeseen, mutta ehkä se johtuu siitä, että luen harvakseltaan Marvel-ficcejä. Merkilliseen tilanteeseen ovat hahmot kyllä päätyneet! Kieltämättä kesti hetken ennen kuin pääsi perille siitä mistä tapahtui, mutta se tyyli toimii kyllä mysteerityylisessä tarinassa, jossa hahmot eivät itsekään tienneet varmuudella mitä tapahtuu ja missä he ovat. Myös muodollisesti raapalemitta lisää rajoja siihen mitä voi kertoa heti, ihan kaikkea ei voi alussa sanoa vaikka haluaisikin.

En tosiaan tiedä tuosta Usvasyntyisestä mitään, mutta pidin tuosta Kelsierin usva-intoilusta 15. osassa, usva on muutenkin niin nätti sana Vai on Kelsier Jumala/marttyyri Ei Ihme, jos Steveä mietityttää vähän, vaikka onhan hänellä kokemuksia jumalista.

Uu, tuossa 20. osassa tuli mielenkiintoinen teoria, että he olisivat kaikki kuolleita! Se selittäisi kyllä tuota maailman laidalla -juttua ja tarjoaa siihen uuden, ihanan creepyn sävyn Tai ehkä kyseessä on vain jokin välitlilatyyppinen paikka, jossa jokaisen on saatava omat selvimättömät asiansa ratkaistua. Hih, tuo Tonysi viittaus Hermionelta

Nyt jätit kyllä jännään kohtaan, vaikka tuo atiumhelmi ei mulle mitään sanokaan, se selvästi jotain merkitsee!
-Crys

[Kelsier]

Crys: Kelsier ja Tony ovat itse asiassa aika samanlaisia - päältä boastailevia, mutta sisältä hyväsydämisiä ja fiksuja. Tämä hiertänee Steven ja Kelin suhdetta enemmän kuin jumaluus-juttu konsanaan, koska, kuten sanoit, Stevellä on kokemusta ihan oikeistakin jumalista. Ja Hermione tietää missä palaa Atiumista lisää alla. Kiitos, kun kommentoit!


Haasteet: Spurttiraapale V (kierros 27)

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

36. (100)

”Mitä?” Steve tiukkasi.

He olivat nähneet Kelsierin pulloja aiemminkin, ei niissä ollut mitään ihmeellistä paitsi, että yhdessä oli kultahippuja. Hermionekin katseli kahta muuta kysyvästi.

”Minulla ei pitäisi olla yhtäkään tällaista. Käytin viimeisen taistellessani teräsinkvisiittoreita vastaan ennen kuin... kuolin”, Kelsier sanoi hiljaa.

”Mitä se on? En ole kovin hyvä metalleissa”, Hermione tiedusteli.

Steven käsityksen mukaan Hermione oli lähes jokaisen alan ekspertti, joten kyseessä täytyi olla hyvin harvinainen metalli.

”Atiumia”, Kelsier vastasi venytellen. ”Sen avulla näkee tulevaisuuteen.”

Ila nyökkäili hänen vieressään.

"Ja me muut emme tiedä tästä koska?” Steve älähti yrittäen säilyttää malttinsa.

”Koska hänellä ei pitänyt olla sitä”, Hermione rauhoitteli väliin.
 

37. (100)

Steve nousi ja alkoi kiertää pientä kehää nuotion ympärillä. Jalat tamppasivat maata äkeästi.

Hermione huokasi. ”Kel, onko siitä meille käytännön hyötyä?” hän kysyi suoraan.

Kelsier tuijotti kiiltävää pikkupalloa. ”Sikäli, kun haluan nähdä mitä te mahdollisesti teette muutaman sekunnin kuluttua. Jos joku teistä ei ole aikeissa salamurhata minua, akuutti hyöty on aika vähäinen”, hän sanoi huolettomasti kuin ei olisi osoittanut sanojaan Stevelle, joka oli pysähtynyt kuuntelemaan hänen selkänsä taakse.

”Voiko olla, että usva antoi sen sinulle?” Hermione pohdiskeli.

Ilan kasvoista näki, että hän oli jo miettinyt samaa, mutta ei ollut uskaltanut kysyä.

Kelsier kohautti harteitaan. ”Olisipa melko ironinen Lordihallitsijan viimeiseksi lahjaksi.”

38. (100)

Stevelle ajatus ironisista viimeisistä lahjoista ei tuottanut vaikeuksia. Tunsihan hän Lokin ja Tonykin olisi nauttinut siitä synnistä. Hän meni istumaan takaisin paikalleen.

”Mikä siitä tekee ironisen?”

Kelsier virnisti hänelle. ”Minä tuhosin koko valtakunnan atiumvarannon ennen lähtöäni. Lordihallitsijalla kyllä varmaankin oli henkilökohtaisia kätköjä, mutta ehkä Vin on huolehtinut niistä.” Ääneen tuli särö hänen lausuessaan nimen.

Steve hieroi leukaansa. ”Ei kai tuo ole tyhjästäkään voinut putkahtaa?”

Hermione nyökkäili vieressä, mutta oli epäselvää tekikö hän sen samanmielisyydestä vai hyväksyväisyydestä Steven rauhallista sävyä kohtaan.

”Tarkoitan, että räjäytin Hatshinin kuilut, josta atiumia louhittiin. Aatelisilla ja Lordihallitsijalla – kuten jo sanoin – on kai edelleenkin pieniä yksityisiä varastoja.”

39. (100)

”Mutta ei kukaan heistä voi vaikuttaa tänne. Minä en ollut kuullutkaan kenestäkään teidän kaltaisestanne ennen Maailman laitaa. Shamaani meidän kylässämme kyllä oli”, Ila puuttui puuheeseen. Hänen tukkansa oli illan kosteudessa mennyt entistä tiukemmalle säkkärälle. ”Tarkoitan, että me olemme kaikki kotoisin eri maailmoista...”

Hän katkaisi lauseensa, koska oli kadottanut sen punaisen langan. Heti ensikohtaamisissa oli käynyt selvästi, että he tulivat vähintään rinnakkaistodellisuuksista. Steve ja Hermione olivat samasta maailmasta, samoin kuin Ila ja Riekku, ensin mainitut elivät jopa limittäisinä vuosina.

Hermione pehmeämmät kiharat heiluivat pään mukana edes takaisin. ”En usko, että he voivat, mutta usvalle se voisi olla mahdollista, vai kuinka Kel?”

40. (100)

Kelsierin silmissä oli hämmästystä. ”Tarkoititko tuota äskenkin, kun minä vitsailin Lordihallitsijasta?”

Hermione nyökkäsi terävästi. ”Sanot aina, että usva on ystäväsi.”

Steve huomasi, että toisen miehen oli vaikea vastata väitteeseen.

”Niin no, usvasyntyiset pitävät usvaa ystävänään, koska muu kansa pelkää sitä. Paljon jäi kesken ja selvittämättä ennen pois menoani.” Viimeiset sanat olivat lähes kuiskaus, joka haihtui pimeään ilmaan Kelsierin huulilta.

Sumussa oli tietysti omat vaaraansa, mutta Steve ei ymmärtänyt miksi ihmiset pelkäisivät sitä. Ehkä se oli jotain ensimmäisen maailmansodan taistelukaasun tapaista, ei tosin yhtä tehokasta. Näiden ajatusten myötä Steve tunsi olevansa enemmän omalla maaperällään.

”Ehkä voimme unohtaa sen toistaiseksi”, hän sanoi.

41. (100)

Hermionen ilmeestä näki, ettei hän oikein seurannut Steven logiikkaa. ”Miten niin unohtaa?”

Steve venytteli. Väsymys alkoi pikku hiljaa painaa heitä kaikkia. ”Minusta on tärkempi tehdä jotain unien suhteen kuin pohtia metallin palaa, josta ei ole meille juuri nyt hyötyä. Paitsi, jos siitä on haittaa. Kel?”

Kelsierin oli koottava itsensä, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun Steve kutsui häntä Keliksi. ”Öö... niin... ei ole. Se on vain metallikuula, jollen niele sitä.”

”Ellei kukaan aio kompastua siihen”, Ila totesi saaden muut repeämään hillittömään naurunpuuskaan. ”Meidän on aika mennä nukkumaan”, hän jatkoi happamesti, vaikka hymyili itsekin, ”jos toisten kaatumiset huvittavat teitä noin paljon”.

42. (100)

Seuraava aamu valkeni pehmeän aurinkoisena. Leiriläiset nousivat ylös, valmistivat aamiaista ja alkoivat tehdä lähtöä poukamaan. Syödessään he olivat keskusteelleet edeltävästä yöstä, mutta kukaan ei ollut kärsinyt uusista painajaisista, päinvastoin kaikki olivat nukkuneet unia näkemättä. Mukaansa he eivät tarvinneet paljoakaan, vesileilit ja vähän ruokaa.

Matka oli lyhyt ja Steve arvioi retken kestävän korkeintaan puoli päivää, vähemmänkin, jos ei löytyisi mitään erityistä tutkittavaa. Oli edelleen hassua ajatella, ettei ketään tarvinnut jättää vartioimaan leiriä, mutta kukapa tyhjällä Maailman laidalla tulisi mitään varastamaan. Kelsier jätti viittansa telttaansa ja sitoi sen sijaan pulloilleen vyön paidan alle. Ila tepsutteli avojaloin ja Hermione seurasi tällä kertaa esimerkkiä.

[Kelsier]

43. (100)

Poukaman hiekka oli kullankeltaista ja meri aaltoili vienosti rantaviivalle. Kaikki kiinnittivät huomionsa ensimmäisenä aivan poukaman toisessa päässä olevaan luolan suuaukkoon. Kelsier ja Hermione lähtivät tutkimaan sitä jättäen Steven vieressä olevan hylkytavarakasan luo ja Ilan tarkkailemaan vesirajaa. Steve potkiskeli laudanpätkiä, mutta niiden seassa ei ollut mitään erityistä. Eikö täällä pitäisi olla joukossa jotain matkustajista kertovaa, hän pohdiskeli. Niin pitkälle, kun hän purjelaivoista mitään ymmärsi, nämä olivat kaikki osia aluksen rungosta. Saattoihan tietysti olla, että Vanhat olivat kuljettaneet lastitavaran lehtoonsa. He tiesivät Vanhoistakin aivan liian vähän.

”Näkyykö mitään kiinnostavaa Ila?” hän huikkasi.

Nainen käänsi katseensa ja heilautti kättään, jonka Steve tulkitsi kielloksi.

44. (100)

Luolasta näki heti, että siellä oli asuttu. Nuotiopaikan ympyrä piirtyi kiveen mustuneena.

”Näyttää, että viimeisimmät tulenpitäjät ovat olleet täällä hyvin ennen meitä, eikö?” Hermione totesi.

Kelsier nyökkäsi. Hän saattoi arvata missä nukkumapaikka – tai paikat – olivat olleet sen perusteella mihin olisi itse ne sijoittanut.

”Oh.” Hermionen ääni kuului syvemmältä luolasta.

Kun Kel pääsi hänen viereensä, hän huomasi naisen poimineen käteensä pienen helmiäiskahvaisen veitsen. Se oli sievä esine, muttei mitenkään yllätyksellinen, kahdella heistäkin oli saapuessaan ollut mukana jonkinlainen veitsi. Luonnonmuovaamaa suojaa oli käytetty yksinkertaisena asuntona, jossa oli kaikkien todisteiden mukaan eletty rauhallista elämää. Jospa kapu ja Ila löytäisivät jotain kiinnostavaa, Kel ajatteli.

45. (100)

Ila terästi katsettaan erottaakseen, oliko hailakka välähdys veden rajalla ollut vain kala. Ei, välähdys pysyi paikallaan. Hän astahti varovasti sen luo. Hiekasta pilkisti jotakin hopeaista. Häntä harmitti, ettei käsissä ollut keppiä tai muuta, jolla olisi voinut tökkäistä ja varmistaa, ettei kyseessä ollut mitään kuolemanvaarallista.

”Steve, tuo minulle joku lankunpätkä.”

Kapteeni oli hänen vieressään hengenvedon kuluttua. ”Mitä sinä…?”

Ila nappasi laudan miehen käsistä ja kokeili vilkkuvaa reunaa. Mitään ei tapahtunut.

”No niin. Voisitko olla herrasmies ja kaivaa tuon esille?”

Steve katsoi häntä pöllämystyneenä, mutta upotti sitten kuuliaisesti kätensä märkään hiekkaan. Myös Kelsier ja Hermione kiiruhtivat heidän luokseen. Kaikki tuijottivat Steven kaivamista.

46. (100)

Sannasta paljastui pieni, hopeinen laatikko. Steve nosti sen auringonvaloon. Se oli suljettu pienellä hakasella, muttei selvästikään ollut lukossa. Hermione hoputti innokkaasti heidät kaikki rannalle istumaan ja kehotti Ilaa löytäjänä avaamaan rasian. Tämä teki työtä käskettyä ja kaatoi sitten sisällön maahan. Viisi taitettua paperin palaa leijui hiekalle. Kun kukaan ei tehnyt mitään, Hermione poimi yhden.

”Tässä on kuva kukasta”, hän ihmetteli.

Hän näytti sen muille ja sai Kelsierin jähmettymään. ”Minä piirsin tuon Marelle. Ja annoin kuvan Vinille toivoksi”, mies sanoi jäykästi. ”Yhteydeksi maailmaan, jota tavoittelimme.”

Ila oli jo napannut seuraavan lapun. ”Tässä lukee kuraverinen. Mitä se ikinä tarkoittaakaan.”

Hermione valahti valkoiseksi.

47. (100)

”Minua. Sellaista taikovaa, jonka kummatkin vanhemmat ovat ei-taikovia”, hän takelteli ja osoitti vaaleaa arpea käsivarressaan. ”Se ei näy täällä, mutta kotona… kotona arvessa lukee kuraverinen.”

Hermione ei ollut missään vaiheessa piilotellut omaa menneisyyttään, Steve ajatteli, ja silti me emme tienneet tuota.

”Miksi?” Kelsier kysyi outoa paloa silmissään.

Nainen värähti kohauttaessaan harteitaan. ”Se oli heidän näkemyksensä mukaista. Mutta sodassa se oli aika pieni hinta. Poikaystäväni veli kuoli. Minä olen sentään elossa. Tai ainakin olin.”

Steve uskoi, että Hermione tarkoitti `heillä` kuolonsyöjiä, kummallisia fundamentalisteja, joista tämä oli joskus maininnut. Oliko nainen ollut niiden hullujen kidutettavana? Muuta syytä pysyvälle arvelle hän ei keksinyt.

48. (100)

Steve vetäisi yhden jäljellä olevista lapuista itselleen. Siihen oli kirjoitettu yksinkertaisesti Bucky. ”Minä otin omani”, hän kommentoi näyttäen muille.

”Kuka se on?” Kelsier töksäytti.

Hermione katsoi häntä yllättävän pahastuneen näköisenä. ”Kel, kyllä Steve kertoo meille, kun on valmis.”

Kelsier näytti oikeasti katuvalta. Steve tapautti miestä kömpelösti olalle.

”Tämä ei ole mikään pahaa juttu. Bucky on minun ystäväni. Tai välillä hän oli poissa. Se on oikeastaan aika pitkä ja sotkuinen tarina. Joka tapauksessa meillä oli Tonyn kanssa menossa sivistynyt väittely Buckysta ennen kuin jouduin tänne.”

Sekä Kelsierin että Hermionen kulmat hyppäsivät korkeuksiin sivistyneen väittelyn kohdalla ja Ila yritti vaivoin peittää hihitystään.
 

49. (100)

Kaksi viimeistä paperia odotti vielä hiekalla. Kelsier levitti kummatkin auki. Toisessa oli kuva pienestä shamaanirummusta eikä ollut epäilystäkään, että se kuului Riekulle.

Jäljelle jäänyt sai Ilan irvistämään. ”Minä en koske tuohon”, hän sanoi katsoen mustaa riimua inhoten.

Hermione taitteli lapun samaan taskuun, johon oli sujauttanut omansa. ”Mitä se merkitsee?” Steve tiedusteli varovasti. Ila huokasi.

”Se on yhdessä-yksin riimu. Jos lapsella on sellainen syntymämerkki, hänet jätetään kolmeksi päiväksi heitteille. Jos lapsi on hengissä kolmen päivän kuluttua, hänet katsotaan siunatuksi. Muutoin hän oli kirottu ja joutikin kuolla. Minun pikkusiskollani oli.”

Naisen silmät kostuivat kyynelistä. Kelsier kietaisi kätensä hänen olkapäilleen ja veti kainaloonsa.

[Kelsier]

50. (100)

Hermione asetti jalkansa suoriksi ja kaivoi varpaansa hiekkaan. ”Näiden on kai tarkoitus olla jonkinlaisia triggereitä”, hän pohti ja huokaisi sitten. ”Luulen, että meitä koetellaan. Meidän on uskallettava olla toisillemme rehellisiä.”

Muut eivät kyenneet seuraamaan hänen ajatuskulkuaan ja katsoivat kysyvästi.

Hermione heilautti säkkäräistä tukkaansa. ”No, jos minä aloitan. Selitinkin jo mitä kuraverinen tarkoittaa. Sain arven Bellatrix Lestrange -nimiseltä kuolonsyöjältä, joka on nyt kuollut. Myös eräs koulutoverini – Malfoy – haukkui minua sillä sanalla. En ole koskaan myöntää edes Ronille, kuinka paljon se minuun sattui, vaikka hän varmaan tietää sen vaistomaisesti.”

Naisen suu vääntyi surulliseksi ja Steve kurotti taputtamaan hänen polveansa. ”Minä kerron seuraavaksi.”

51. (100)

Kapteeni Amerikka suoristi selkänsä. ”Bucky tappoi Tonyn vanhemmat.”

Hän sai vastaansa tuijotusten vyöryn. ”Kaveraatko sinä sellaisen miehen kanssa, joka tappoi rakkaasi vanhemmat?” Kelsier lähes kirosi.

Steve punastui korviaan myöten. ”Ei Tony ole minun rakkaani. Me olemme kyllä hyvä tiimi. Ja Bucky ei ollut silloin oma itsensä. Myönnän, että heidän välinsä ovat vielä aika herkät, vaikka he ovatkin jo sopineet.”

Ila, Hermione ja Kelsier loivat toisiinsa tietäviä katseita.

Steve haroi tukkaansa. ”Mitä?” ”Sinun kannattaa ehkä pohtia tunteitasi Tonya kohtaan. Me… tuota… näytämme tulkitsevan ne eri tavalla kuin sinä itse”, Hermione sanoi varovasti.

Muut myötäilivät häntä nyökkäilemällä. Kelsier päätti kuitenkin pelastaa Steven.

52. (100)

”En kuljeskele öisin vain usvan takia”, hän aloitti venytellen. ”Täällä on kukkia.”

”Nehän ovat yöllä kiinni tai nuupallaan”, Steve ihmetteli kummia sanoja.

Kelsier virnisti surullisesti. ”Niin. Pystyn… käsittelemään niiden paljoutta paremmin, kun ne eivät hypi silmille.”

Steve mietti kehtaisiko hän kysyä Hermionelta ja Ilalta, oliko Maailman laidalla jotenkin tavallista enemmän kukkaloistoa, sillä hän ei ollut kyllä pannut sitä merkille.

”Minä olen tätä ennen nähnyt oikeita kukkia vain kirjojen kuvissa. Sen perusteella minä tämänkin piirsin”, Kelsier jatkoi takellellen levittäen lappunsa taas heidän nähtäväkseen.

Me emme ole nähneet sinua vielä koskaan näin inhimillisenä, Steve ajatteli katsoessaan Kelin kostuneita silmiä. Rannalla puhalsi tuulenviri.

53. (100)

Ila kurottui halaamaan Kelsieriä. ”Miten se on mahdollista?”

Mies nojasi kätensä taakseen maahan. ”Viimeisen valtakunnan maa on kuollutta. Kehno vilja kasvaa jotenkin, mutta vihreät kasvit… niitä ei ole. Kunpa Mare ja Vin saisivat nähdä tämän.”

Hermione loi häneen myötätuntoisen katseen. Stevestä tuntui, että hän ymmärsi Kelsieriä ehkä paremmin kuin kukaan muu.

”Muistan, kun minut herätettiin jäädytyksestä ja kaikki tuntui muuttuneen. Oli muuttunut kymmenien vuosien aikana. Olin iltaisin iloinen, sillä tiesin, että sentään unissani asiat ovat ennallaan.”

Kel silmäili häntä tiiviisti. ”Niin, että tiedät, mitä tarkoittaa, kun asiat vain ovat liikaa. Ehkä me emme olekaan niin erilaisia kuin olet luullut, kapu.”

54. (100)

Ila suoristautui. ”Minä jäin kiinni siskoni auttamisesta. Merkityn lapsen on annettava olla metsässä, mutta sydämeni ei kestänyt ajatusta Anista yksin pimeässä ja että tämä kuvittelisi tulleensa hylätyksi. Luulin, ettei kukaan nähnyt mitä tein. Mutta… niin.” Hänen poskillaan kiilteli kyyneleitä.

”Onko teillä isokin ikäero?” Hermione kysyi hämillään.

Stevekin oli saanut Ilan puheista sen kuvan, että sisarukset olivat kohtuullisen saman ikäiset.

”Seisemän vuotta. Silminnäkijä paljasti asian vasta kuolinvuoteellaan. Hän ei uskaltanut mennä Tuonen tykö niin vakavan salaisuuden kanssa. Minut ja sisareni vangittiin saman tien ja Ani poltetaan – on kai jo poltettu – varmuuden vuoksi.”

Ila värisi itkusta ja kaikki painautuivat häneen päin lohduttaakseen.

55. (100)

”Mitä sinulle oli tarkoitus tapahtua?” Kelsier tiedusteli pehmeästi kuiskaten.

”Hirttosilmukka”, Ila nikotteli.

Steveä puistatti, vaikka aurinko paahtoi jo keskipäivää. He olivat kaikki kokeneet kauheita.

”Mutta jos minä kerran olen kuollut, niin se ei ollut syy. En… en tiedä mikä on”, Ila sopotti paksulla äänellä.

Hermione veti jalkansa ristiin. ”Eiköhän tämä riitä tältä erää. Kaikilla on varmasti paljon pohdittavaa niin omissa sanoissaan kuin muiden kertomuksissa. Ja Riekun tarina puuttuu vielä kokonaan kuviosta.”

Nainen nousi, puisteli vaatteitaan hiekasta ja auttoi sitten Ilan pystyyn vierelleen. Kelsier oli hetkessä ylhäällä ja Steve poimi unohtuneen hopearasian vielä mukaansa. He tuijottivat hetken rantaan hajoavia pieniä maininkeja.

56. (100)

Päivä oli kaartanut jo puolen ohi. He pysähtyivät syömään poukaman yläpuoliselle niitylle. Se oli pelkkää ruohomerta ja jotenkin vaistomainen valinta sen jälkeen, mitä Kelsier oli juuri jakanut heidän kanssaan. Tuuli oli voimistunut ja pyörteili pitkissä korsissa.

Steve yritti järjestää sekavia ajatuksiaan leipää järsiessään. Hänellä ja Kelillä oli yhteistä kaikupohjaa ja kaikki näköjään kuvittelivat, että hänellä oli syvempiä tunteita Tonya kohtaan. Matka leiriin oli hiljainen. Äänettömyydessä Steve pohti ensimmäistä kertaa tosissaan voisiko häntä ja Hermionea todella yhdistää se, että he olivat ennen tänne päätymistään riidelleet poikaystäviensä kanssa.  Sydänalassa kävi lämmin aalto, kun sanat poikaystävä ja Tony tunkeutuivat yhtä aikaa samaan ajatukseen.

[Kelsier]

57. (100)

Suureksi yllätyksekseen he tapasivat Riekun leiristä. Tämä näytti yhä heikolta, mutta henkinen puoli oli virkeämpi, sellaisen sanallisen höykytyksen mies antoi Vanhoille.

”Veivät minun yrttini”, tämä vielä lopuksi jupisi.

Muut leiriläiset katsahtivat toisiinsa ja päättivät yksissä tuumin olla huomauttamatta, ettei `yrttien´ pureskelu ollut erityisen hyvä Riekulle ylipäänsä.

”Me löysimme jotain kiinnostavaa rannalta”, Hermione sanoi sen sijaan. ”Jaksaisitko katsoa sitä?”

Hän ojensi shamaanille lapun taskustaan ja Steve antoi edelleen käsissään olevan hopearasian.

”Me kaikki saimme omat laput. Tuo jäi jäljelle, joten päättelimme sen olevan sinun. Osaatko kertoa mitä se tarkoittaa?” Hermione selitti vielä. 

Riekku irvisti ruskeilla ja likaisilla hampaillaan katsoessaan pikkuruista noitarumpua.

58. (100)

”Minun rumpuni. Isärähjä viilteli sen kalvon riekaleiksi. Väitti, ettei minusta ole shamaaniksi. Näkisipä minut nyt”, hän uhitteli.

Steve oli aika varma, ettei nykyinen ulkonäkö ainakaan vakuuttaisi isää.

”Miksi hän niin ajatteli?” Ila kysyi varovasti.

Riekku tuhahti ja tunki kätensä reuhkamaisen asunsa taskuihin. ”Hän oli puritaani, jonka mielestä shamaanit eivät saaneet mennä naimisiin tai edes siittää lapsia.”

”Mutta hänellä itselläänkin on lapsi”, Steve ihmetteli.

Riekku mulkaisi häntä loukkaantuneesti. ”Setäni oli heimon shamaani, ei isäni. Minusta piti tulla hänen seuraajansa.”

”Mutta menit kuksimaan jonkun tytön kanssa”, Ila arvasi saaden vastaukseksi pahantuulisen nyökkäyksen.

Riekku istahti kylmän nuotion eteen muristen itsekseen kuin muistosta ärtyneenä.

59. (100)

Kun Riekku ei suostunut puhumaan lisää, muut istuivat myös hiillostuneiden puiden ympärille, kertoivat tälle omat tarinansa ja selittivät, mitä olivat päätelleet lapuista.

”Mitä se auttaa?” Riekku valitti lopuksi. ”Kukaan ei saanut valkoista laatikkoa enkä minä voi ilman yrttejäni mennä loveen hankkimaan meille höydyllistä tietoa.”

Hermionen nenä oli painunut kiihtyneeseen nyrppyyn. ”Sinä olet vielä liian heikko menemään takaisin loveen! Siinä Vanhat ovat ihan oikeassa. Sitä paitsi tämän pohtiminen on minusta hyödyllistä.”

Riekku kääntyi ja turautti nenästään räkäklimpin nurmikolle. ”Isä määräsi, että minulle ei saanut tehdä enää samanlaista uutta rumpua, vaikka jumalat itse olivat määränneet minulle siinä olevat kuviot”, hän sihahti.

60. (100)

”Minun ja Kelin laput olivat positiivisia, vaikkakin ehkä katkeransuloisia. Teidän muiden negatiivisia”, Steve pohdiskeli hetken kuluttua.

Hermione nyökkäili innokkaasti. ”Minä mietin samaa. Ja se on ristiriidassa sen kanssa ketkä meistä ovat kuolleita ja ketkä voivat vielä palata.” Nainen vetäisi tuhkista puoliksi palaneen tikun ja piirsi maahan kaksi viiden pallukan ryhmää, mutta pyyhki ne saman tien pois. ”Vaikea havainnollistaa, kun ei ole värejä, mutta tajuatte varmaan, mitä yritän sanoa.”

Kelsier raapi kämmenselkäänsä. ”Minä ja kapu huomasimme olevamme samankaltaisia, mutta te kolme kai ette lähentyneet mitenkään pikkulöydöksemme johdosta. Yhteyden voi kyllä keksiä teillekin, mutta se voi yhtä hyvin olla sattumaa”, hän aprikoi.

61. (100)

Ila oli lähtenyt etsimään tulen sytytystarpeita ja palasi sylyksen kanssa. ”Voisiko meidän kaikkien lapuilla olla jotain tekemistä sen valkean laatikon kanssa?”

Riekku tuhahti jälleen yliolkaisesti. ”Ei. Ne ovat kaikki rahvaanomaisia asioita. Korkeintaan sinun riimusi ja minun rumpuni voisivat toimia ovina samalle tasolle.”

Kelsier tirvaisi shamaania kylkeen. ”Minun kukkani edustaa toivoa. Siinä sille korkeaa tarkoitusta kerrakseen.”

”Steve, mitä Bucky edustaa sinulle?” Hermione kysyi tarttuen Kelin sanoihin.

”Uskollista ystävyyttä”, Steve vastasi empimättä.

”Entä Ila?”

”Riimusta tulee mieleen sisarrakkaus”, Ila totesi.

Hermionen kasvoille oli noussut hymy. ”Ja minä ajattelen aina arpeni nähdessäni hyvän voittoa ennakkoluuloista.”

Kaikki kääntyivät katsomaan Riekkuun odottaen tämän puhuvan myös.
 

62. (100)

”Rumpu oli voimakas taikaesine. Ja se oli minun”, Riekku totesi kyräillen.

Shamaani oli varsinainen jäärä, Steve ajatteli. Eikö tämä tahtonutkaan pois Maailman laidalta? Hermione oli johtamassa keskustelua juuri oikeaan suuntaan. Toivo, ystävyys, rakkaus ja ennakkoluulottomuus olivat arvoja, joita he ehdottomasti tarvitsivat tällä. Ja voimaakin kaiketi. Tosin Steve epäili, että Riekulle voima tarkoitti hallintaa.

”Mene nukkumaan, Riekku”, Ila käski. ”Herätämme sinut sitten syömään.”

Shamaani konkkasi happamana telttaansa. Hermione oli sanomaisillaan jotain, mutta Ila hiljensi hänet.

”Emme me saa hänestä tänään enää mitään irti. Hän voi olla iloisempi nukkumisen jälkeen huomenna.”

Toinen nainen nyökkäsi ja lausui avuliaasti loitsun, joka sai tulen syttymään.

63. (100)

 Kaikki auttoivat Ilaa valmistamaan ruokaa. Loppupäivän he kuluttivat mietteissään tehden leirin töitä. Naisten mentyä nukkumaan Steve jäi vielä katselemaan tähtiä.

”Onko sinustakin tullut yökukkuja, kapu?” Kelsier kysyi istuessaan hänen viereensä.

Steve kohautti harteitaan. ”Miltä tuntuu elää kukattomassa maailmassa? En oikein osaa kuvitella sitä. Ei New Yorkissakaan tietysti joka paikassa ole vehreää, mutta ilman Keskuspuistoa eläminen voisi tuottaa vaikeuksia.”

Kelsier huokasi syvään. ”En minä tiedä. Ei ole kokemusta muusta. Vaikka on minulla enemmän toivoa ja näkemystä kuin keskimääräisellä skaalla.”

Steve arvuutteli hetken. ”Mikä on skaa?”

Kel soi hänelle vinon hymyn. ”Enkö ole kertonut sinulle, että minä olen?”

Taivaan kuviot tuikkivat kirkkaina.

[Kelsier]

64. (100)

Steve nyki yönkosteaa ruohotuppoa. ”Minä en ole ollut kiinnostunut tietämään. Olen pahoillani.”

Kel kietoutui viittaansa paremmin. ”Mitäpä tuosta. Skaat ovat niitä alistettuja, jotka tekevät työtä nälkäpalkalla ja asuvat slummeissa.”

Steve loi vierustoveriinsa katseen, joka kertoi, ettei tämä hänen mielestään ainakaan näyttänyt nälkiintyneeltä työläiseltä. ”Olitko sinä pappi?”

Kel rämähti nauruun. ”En hyvän tähden. Varas minä olin, että sen suhteen arvailusi ovat kyllä menneet oikein.”

Steve punastui. ”Mutta entä se sinun uskontosi?”

Kel kokosi itsensä ja tarkkaili kaukaisuutta. ”Enemmän vallankumous, toivottavasti. Vin osaa hyödyntää sitä tarvittaessa.”

Steve huomasi, että Kelin silmissä näkyi haikeutta.

”Onko Vin sinun tyttäresi?” ”Voisi olla”, Kel vastasi huokaisten.

65. (100)

Tuuli oli alkanut puhallella hiljakseen.

”Entä Tony? Tai sitten tämä Bucky?” Kel tiedusteli.

Steve ravisteli hartioitaan hämillään. ”En minä Tonysta tiedä. Olen ajatellut tähän asti, että olemme vain… ymh… työtovereita. Bucky on ystäväni siltä ajalta, kun en vielä ollut Kapteeni Amerikka.”

Kelsier aprikoi hetken. ”Onko ongelma siis se, että Tony ei tunne alkuperäistä sinua?”

Steve tuhahti nuivasti. ”Pikemmin se, että Tony ei ollut vielä syntynytkään, kun minä olin ´alkuperäinen minä´.”

Kelsier kääntyi tuijottamaan häntä. ”Minä kuvittelin, että…”, hän sanoi ja pyöräytti sitten silmiään. ”En oikeastaan tiedä mitä kuvittelin. Mutta sinä siis todella olit jäässä pitkään.”

Steve teki päällään nyökkäävän eleen.

66. (100)

"Sinäkin muutuit siinä paikassa, josta puhuit. Siellä, jonka nimi kuulostaa aivastukselta.”

Kelsier hönki lämpöä käsiinsä, vaikka ei sille ollut Maailman laidan yön miedossa ilmassa juuri tarvetta. ”Hatshinissa. Kyllä.”

Steve tunnusteli taas ruohomattoa. ”Olitko sinä aiemmin tasapainoisempi?”

Kel naurahti paheksuvasti. ”Syntymähullu minä olen. Aivan niin kuin sinäkin. Hatshin vain terävöitti tiettyjä hulluuden osia.”

Steve suoristi ryhtinsä. ”En minä ole…”

Kel keskeytti hänet tympääntyneenä. ”Oletpas. Eikä siinä ole mitään pahaa. Mitä ikinä Kapteeni Amerikaksi tulemiseen liittyikään, se terävöitti sinun ylimeneviä piirteitäsi. Ja jäädytys varmaan myös.”

Kelsier… oli oikeassa, Steve ajatteli. Se oli ärsyttävää myöntää, mutta se ei tehnyt siitä yhtään vähemmän totta.

67. (100)

Steve nousi ylös ja talsi vähän matkan päähän. Hän hengitti muutaman kerran syvään sisään ja ulos.

”Suutuitko?” Kel kysyi hänen takaansa.

”En”, Steve murahti. Supersotilaana hän oli tietenkin paremmin pystynyt tuomaan esille oikeudenmukaisuuttaan…

”Mutta et tykännyt kovin hyvääkään.”

Steve kääntyi ja mulkaisi Kelsieriä. ”Enkä tykkää jatkossakaan, jos koko ajan keskeytät ajatukseni. Yritin juuri perustella itselleni, että sinä olit oikeassa.”

Kelin huulille oli taas karannut tavanomainen kiusoitteleva virne. ”Voisit siinä tapauksessa ajatella ääneen, sillä tuollaiset ajatukset minäkin haluaisin kuulla.”

”Mokoma ylimielinen paska”, Steveltä pääsi vahingossa.

”Anna tulla kaikki patoumat ulos vain, se helpottaa”, Kel maalaili hypellen jalalta toiselle.

Steve huokasi kuuluvasti.

68. (100)

”Sinä muistutat kovasti Tonya. Olette välillä yhtä kestämättömiä virnuilijoita kumpikin.”

Kelsier teki teatraalisen pikkukumarruksen. ”Et kai sentään ole minuun yhtä ihastunut kuin Tonyyn.”

Steve puri hampaansa kipeästi yhteen. ”Selvä, nyt kun tässä kerran myönnellään kaikkea. Minä pidän hänestä enemmän kuin on sallittua. Mutta turha sitä on märehtiä.”

Kel katsoi häntä aidosti yllättyneenä. ”Miten niin?”

Steve talloi maata paremman tekemisen puutteessa. ”Ei hän niihin tunteisiin vastaa. Hän ja Pepper pitävät nyt taukoa, mutta…”

”Onko Tonylla joku tyttö?” Kelsier tiedusteli keskeyttäen jälleen.

Steve irvisti. ”Pepper on oikein terävä ja kaunis nainen”, hän sanoi korostaen viimeistä sanaa. Oikeasti Tonyn parisuhdestatus oli hänelle arvoitus.

69. (100)

”Ymhyy”, Kelsier mumisi. ”Tunnetko sinä Pepperin hyvin?”

Steve hämmästyi kysymyksen sovittelevuutta. ”Hän auttaa Kostajia paperiasioissa. Ja paljon muussakin.”

Hän olit itse asiassa kerran vahingossa nähnyt, kun Tony oli esitellyt Pepperille sormusta. Oli kovin Ironmanin tapaista tiedustella etukäteen oliko kihlauksen merkki tulevan puolison mieleen. Kenties tauko johtuikin siitä… Steven ajatukset karkasivat. Hän kokosi ne jälleen kasaan ja päätti puhua ennen kuin toinen ehtisi.

”Olet Vinin lisäksi maininnut Maren useaan kertaan. Kuka hän on?”

Kelsier tökki äskeisen tanssinsa irrottamia ruohotuppoja. ”Mare oli minun vaimoni.”

Steve kuuli kivun sanan oli kohdalla. Ja näki sen hetkellisesti Kelin liikkeissä. ”Otan osaa sydämestäni. Mitä hänelle tapahtui?”

70. (100)

”Kuoli Hatshinissa”, Kelsier vastasi silmät sumenneina kuin olisi katsellut sisäänpäin. ”Luulin, että hän oli pettänyt minut.”

Steve tunsi ilman yhtäkkiä viilenneen heidän ympärillään. Häntä vilutti. ”Pettänyt miten?”

Kelin kasvot tummuivat. ”Paljastamalla meidät muut omaksi hyväkseen. Miten minä saatoin?” hän sammalsi karheasti.

Steve toivoi, ettei olisi mennyt aivan näin syvälle. Asia oli Kelsierille selvästi äärimmäisen kipeä. ”Ehkä meidänkin on parasta painua yöpuulle”, hän sanoi kömpelösti.

Kel kohautti harteitaan. ”Minä jään vielä hetkeksi, kapu.”

Steve kääntyi teltalleen. Ollessaan oviläpällä hän uskaltautui kurkistamaan taakseen. Kel istui ruohikossa tikkusuorana, viittansa ympärilleen levitettynä, kuin huntuna. Mies itki. Steve olisi halunnut mennä takaisin, mutta kaivautui telttaansa.

[Kelsier]

71 (100)

Aamu valkeni jälleen lempeän lämpimänä. Hermione oli herännyt hyvin aikaisin ja päättänyt lähteä kävelylle kallioille, sillä ei tahtonut häiritä muiden aamu-unia. Auringon ensisäteet olivat karkottaneet sumun putousten läheisiltä saarilta, joista yhden kallioon oli haaksirikkoutunut laiva. Hermione terästi katsettaan. Kallioisimman saaren – oikeastaan se oli asuinkäyttöön kelpaamaton luoto – nokassa todella näkyi rikkoontunut alus. Toinen laiva täydessä matkustajalastissa seilasi juuri ohi, mutta välitti ympäristöstään yhtä paljon kuin ennenkin eli ei yhtään.
 
Näin ei ole käynyt meidän täällä ollessamme, Hermione ajatteli. Ja jos vanhoja on uskominen, ei aiemminkin. Hehän sanoivat Stevelle huitomisen olevan turhaa, koska alukset purjehtivat alas putouksista joka tapauksessa. Hermione lähti lehtoon.

72. (100)

Vanhojen lehto koostui nuorista, hoikista koivuista ja muutamasta sinne tänne ripotellusta tammesta ja saarnesta. Se oli kaunis paikka ja Hermione pystyi aistimaan siellä hitaasti virtaavan taikuuden. Puut olivat hyvin lehteviä ja hän sai kävellä hyvän matkaa ennen kuin saapui aukiolle, jossa Vanhat hymysivät risti-istunnassa.

Reema avasi silmänsä melkein heti Hermionen astuttua avoimeen ruohikkoon. ”Miksi tulet tänne?” Kysymys oli suhteellisen tyly.

”Yhdelle putoussaarista on haaksirikkoutunut laiva”, Hermione ilmoitti asiansa yhtä suorasukaisesti.

”Olet nähnyt harhoja”, Reema totesi vähän pehmeämmin.

”Laiva siellä on. Menkää vaikka itse katsomaan.” Hermione tuijotti Reemaa värähtämättä.

”Ilvar, mene tarkastamaan asia”, tämä käski.

Ilvar totteli ja katosi pois juoksujalkaa.

73. (100)

Takaisin tullessaan Ilvar näytti kalpealta ja huonovointiselta. ”Neiti Granger puhuu totta. Siellä on haaksi.”

”Entä matkustajat?” Reema tenttasi kryptisesti.

”En minä nähnyt yhtäkään. Maailman kirjat ovat sekaisin.”

Nahla tuli halaamaan Ilvaria, joka oli alkanut pidellä päätään.

Reema katsoi Hermionea. ”Minun on käytävä yhdessä paikassa. Odota täällä, ole hyvä.”

Hän lähti ja Hermione jäi tuijottamaan maahan valunutta Ilvaria ja tätä lohduttavaa Nahlaa.

”Mitä oikein tapahtuu?” Hermione tiukkasi.

”Reema meni katsomaan, onko joku huuhtoutunut rantaan. Niin ei ole käynyt tosi pitkään aikaa. Minä en ollut vielä täällä, kun se sattui viimeksi”, Nahla selitti.

Ilvar päästi valittavan määkäyksen ja pyöritti silmiään kuin huumattuna.

74. (100)

Reema palasi jonkin ajan kuluttua retuuttaen olkapäällä velttoa vartaloa. Ilvar, joka oli ehtinyt jo hieman rauhoittua, alkoi nyt itkeä. Hermione katseli nuorta miestä – koska mies tämä oli – hämmentyneenä. Kasvot olivat luonnottoman kalvakkaat ja laihat, mutta rinta kohoili katkonaisen hengityksen tahtiin. Edes kuolleella ei ole tuollaisia kasvoja, Hermione ajatteli.

”Olit oikeassa”, Reema totesi ykskantaan. ”Hän on ainoa pelastunut”, hän sanoi viittoen nuorukaiseen päin.

Nahla toi jostain peiton miehen päälle. ”Ei ole ystävällistä antaa hänen palella”, nainen vastasi Reeman nyrpeään tuijotukseen.

Hermione polvistui tajuttoman vierelle ja tunnusteli tämän poskea ja sitten vaatteiden kankaita. Ne olivat puhtaat ja arvokkaat, mitä nyt haaksirikossa kastuneet.

75. (100)

Mies alkoi yskiä äkkiarvaamatta niin, että Hermione perääntyi säikähtäneenä. Tämän keho kouristeli ja muutama vesiloiskaus purkaantui ulos suusta. Sen jälkeen mies solahti taas veltoksi. Hermione meni takaisin lähemmäksi ja silitti miehen ohutta tukkaa pois kasvoilta.

”Onko tämä taivas?” kuului äärimmäisen hiljainen kuiskaus.

Hermione oli vastaamassa, mutta Reema ehti ensin. ”Ei, ystäväni, ei valitettavasti.”

Yhä silmät kiinni, mies alkoi vaikertaa lohduttomasti.

”Ei mitään hätää”, Hermione yritti rauhoitella.

”Minä kuulen, kuinka he huutavat”, mies valitti. ”He ovat hukassa. Minä olen hukassa.”

Reema tuli vetämään Hermionen pois selviytyjän luota ja viittasi päällään Nahlaa menemään tämän paikalle. ”Mene kertomaan tästä muille. Me hoidamme häntä.”

76. (100)

Hermione maleksi hitaasti kohti lehdon reunaa ja pohti kuumeisesti haaksirikon uhria. Hän tiesi tästä yhtä vähän kuin noidasta, johon törmäsi sattumalta kadulla ja jonka muisti siksi, että hänellä oli ollut räikeänvärinen kaapu tai hassu hattu. Reema ei ollut paljastanut mitään, mitä oli voinut odottaakin, mutta hän oli kuitenkin kehottanut – tai käskenyt – Hermionea kertomaan muille. Olisi tuntunut jotenkin luonnollisemmalta, jos tämä oli pyytänyt pitämään asian salassa. Kukaan ei koskaan mennyt lehtoon, joten Ilvarin hysteerisyydestäkään ei olisi ollut haittaa, hänet olisi rauhoiteltu siihen mennessä, kun Vanhat seuraavan kerran olisivat käyneet leirissä. Raastettu sieluparka, Hermione ajatteli. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten oikeaan osui.

77. (100)

Lehdon täytti matala nyyhke. Selviytyjä oli käpertynyt kerälle peitteen alla ja itki kasvoille kohotettuihin käsiinsä.

”Kukaan meistä ei halua olemattomuutta, sielun luonne on sellainen”, Reema sanoi filosofisesti.

Nahla katseli miehen täriseviä olkapäitä. ”Hänen nimensä on Syd.”

Ilvarkin oli rauhoittunut. ”Sinä siis näet hänen mieleensä?”

Nahla kohautti harteitaan. ”Ehkä enemmän historiaan. Reema tietää varmaan paremmin.”

Kumpikin loi odottavat silmänsä Reemaan. Tämä huokasi syvään. ”Niin, hänellä ei ole enää mieltä. Hänet on heitetty tänne, koska vieraamme kiikuttavat tasapainoa. Etenkin herra Rogers, neiti Granger ja Riekku.”

Nahla otti tiukan ilmeen. ”Kai me nyt alamme tehdä asialle jotain?”

Reema nyökkäsi alistuneesti. ”Meidän on pakko.”