Nimi: Me ei puhuta niinku ihmiset puhuu
Ikäraja: S
Fandom: Bungo Stray Dogs
Paritus: Dazai/Chuuya (melko hienovarainen)
Vastuunvapaus: Sarjan omistaa sen lailliset omistajat, minä en saa tästä mitään
Varoitukset: --
A/N: Ah, 12+ virkettä -haaste, tuo pirulainen. Meinasin heittää kynän nurkkaan jo ekan sanan kohdalla, mutta niin vain ne kaikki on taas sinne taisteltu. Jokerivirke käytetty! Osallistuu myös Ime kappale tyhjiin -haasteeseen, kiitos sille otsikosta.
Me ei puhuta niinku ihmiset puhuu Dazai nousee hitaasti mutta varmasti kerrostalon portaita ylöspäin, ohittaa sammalenvihreän hätäuloskäyntimerkin ja astuu ulos kattotasanteelle. Taivas on harmaa, mutta niin se on usein, Yokohaman taivas ei anna haaveilijalle paljonkaan inspiraatiota. Dazai hymähtää, kun työntää oven takaisin kiinni, sen heiveröiset saranat katkerasti kirskahtaen. Sadetta ei luvattu, mutta muutama pisara pirskahtelee katolle asti silti.
Dazai astelee reunalle asti, antaa itsensä nojata vasten kaidetta, tuulen tuivertaa hiuksissa ja katseen kiertää läpi kaupungin betonia, marmoria ja neonvaloja. Täällä hän on yksin, ei kenenkään armoilla, ei kenenkään vastuulla, mutta vapaus ei silti tunnu vielä todelliselta. Ehkä kaupunki ottaa enemmän kuin antaa, ehkä hänen pitää vielä uhrata, jotta voi saada. Ehkä hänen pitää vielä napata muutama rosvo, ehkä selvittää muutama mysteeri lisää.
Dazai on pettynyt vaarantunteeseen, pettynyt kaikkeen siihen, jota sen pitäisi tarjota. On harvoja kertoja, kun hän on oikeasti ollut peloissaan, odottanut yhdessä vapisevan sydämensä kanssa kuoleman saapumista. Kun sekään ei enää kiinnosta, kun mikään ei enää pelota, tajuaa, ettei voi enää pudota alemmas.
Kevät ei ole kaukana, mutta kuitenkin niin tavoittamattomissa, että talven kylmyys nipistelee vielä poskissa. Se antaa hämäävän tarjouksen elämästä, että hän vielä tuntee jotain muutakin kuin tyhjyyttä, että jokin vielä kaihertaa hänen mustaa sieluaan.
Katolle saapuu joku ja Dazai tietää jo askelista, päämäärätietoisista ja keveistä, ettei se ole vihollinen. Tai kenties on, Chuuyasta ei koskaan tiedä, Dazai miettii ja kääntää katseensa Yokohaman harmaista pilvistä kohti punapäätä.
Chuuya kantaa lyhyen kortensa ylpeydellä, jolle Dazai nauraa. Toisaalta, hän nauraa miehelle muutenkin, aivan sama, vaikka toinen olisi pelastanut hänet pulasta, vaikka taisteluviillot nyt jo arpeutuneet kertoisivat myös kumppanuudesta, jostain syvemmästä. Chuuya on jossain vaiheessa ollut hänen pilarinsa, se johon hän on tukeutunut, johon hän on saanut purkaa vihansa maailmaa kohtaan. Kai hän on halunnut unohtaa, että on edes tuntenut jotain, että on antautunut sellaisiin typeryyksiin.
Välillä Dazaikin on hiljaa, sanat liian vaikeita ja kulmikkaita sopimaan hänen suuhunsa, joten miksipä niitä sanomaan. Keskustelut Chuuyan kanssa on kuin ristikkolehteä täyttäisi, yksi vihje antaa yhden sanan, toinen vihje toisen sanan.
Hän ei voi sanoa tuntevansa iloa siitä, että Chuuya on täällä tänään, sillä se paljastaisi hänen tuntevan vielä jotain, kaikkien niiden vuosien jälkeen. On parempi olla hiljaisuudessa, kuunnella toisen kengänkilkettä, kun askeleet lähestyvät ja käsi ilmestyy kaiteelle, tarpeeksi kauas, mutta jokseenkin lähelle, kuitenkin. Iho ei kosketa ihoa, eikä Chuuyan kasvoilta ilmene, mitä mies on tullut täältä hakemaan, vaikka joskus Dazai oli niin varma, että voisi lukea kaiken noilta huulilta.
”Et kuollutkaan vielä”, on ensimmäinen lause, jonka Chuuya hänelle sanoo ja Dazai näkee silmien siristyneen, varma merkki tulevasta ivasta. Kenties tämä on merkki elämästä, kenties tämä pitää hänet elossa vielä myöhemminkin, hän miettii, ja hymähtää ennen kuin aloittaa tutun sanailunsa tutun partnerinsa kanssa.
Sanalista:
1. sammal
2. harmaa
3. heiveröinen
4. pisara
5. marmori
6. vapaus
7. antaa
8. napata
9. vaara
10. yhdessä
11. ettei
12. kevät
13. musta
14. vihollinen
15. pilvi
16. kantaa
17. viilto
18. pilari
19. kai
20. kulmikas
21. ristikko
22. ilo
23. hiljaisuus
24. iho
25. varma
