14.
hups
”Oon oikeesti joutunut tekemään itseni kanssa niin paljon töitä, että pääsisin meistä yli ja tällä hetkellä se kolmen vuoden mittanen eroprosessi tuntuu vaan kasalta paskaa.”
Kuisma katsoo mua silmiin, mutta vain pienen hetken. Se taittaa päänsä taaksepäin. Sen aataminomena liikahtaa, kun se nielasee ja se pitää silmiään tiukasti kiinni jatkaessaan puhumista:”Mun oli niin paljon helpompi olla, kun mä tiesin, että sä vihaat mua. Sillon pystyin jotenkin käsittämään sen, etten saa sua ikinä takaisin. Mut tää tällanen helvetin harmaa alue, jossa sä kosketat ja välität, oot kiinnostunut mitä mulle kuuluu ja oot just mennyt naimisiin jonkun muun kanssa... Mä en tiedä mitä mun pitäisi ajatella, koska osa musta huutaa rakkautta sua kohtaan ja toinen osa haluaa tappaa ittensä. Ei nyt kirjaimellisesti, mut vittu Anssi. Oikeesti. Inhoon tätä. Inhoon sitä, että meidän pitää leikkiä ystäviä.”
Kuisman sanat tuntuu pistävänä kipuna pitkin kehoa, enkä mä ole ainoa jota sattuu - Kuisman katse harhailee asfaltilla, se mutristelee huuliaan, puristaa käsivarttaan. Ja mä tunnen nuo maneerit. Se yrittää pitää itseään kasassa - yrittää olla vahvempi kuin kyyneleensä.
"Vittu mä en jaksais itkeä", Kuisma parahtaa, eikä pysty enää estämään tunteitaan. Se itkee, nyyhkyttää ääneen ja mä tunnen pakottavaa tarvetta lohduttaa. Haluaisin ottaa sen syliini ja silittää taas sen tuskan pois.
”Mä rakastan Jannikia ja mä haluaisin rakastaa vaan sitä... mut musta tuntuu, että mä tulen ikuisesti rakastamaan sua aina vähän enemmän ja sen takia mä haluan, että me palataan takaisin siihen vanhaan hyvään järjestelyyn. Te voitte Jannikin kanssa olla ystäviä, ihan vitun sama, mut mä en halua nähdä sua enää.”
Kuisman ääni ei pysy kasassa. Sana sanalta se vain murtuu enemmän, enkä mä pysty enää vaan seisomaan tässä. Kiedon käsivarteni Kuisman ympärille. Se taistelee hetken vastaan, mutta rauhoittuu. Painaa kasvonsa vasten mun hartiaani ja mä painan suudelmia sen hiuksiin.
Kuisman hengitys on terävää ja sen ääni ei kuulosta enää itseltään, kun se puhuu taas:
”Mä tiedän, että kutsuin sut, mutta kun Vallu... Vittu, kun en tajunnut, et tää on tällasta paskaa. En tullu edes ajatelleeks, et sinä, Vallu ja viini olisitte mulle ihan liikaa. En olis saanu pyytää sua jäämään yöksi. En olis saanu suudella sua. Kertaakaan. Mut vittu kun kännikuisma on niin helvetin typerä.”
Olen hiljaa. Yritän sisäistää kaiken mitä se sanoo. Se sanoo niin paljon. Yrittää selittää itseään, eikä se ole ollenkaan sen Kuisman tapaista, jonka mä tunnen.
”Voitko painua jo helvettiin” Kuisman kipeä ääni puuskahtaa mun hartiaan ja se lause kuulostaa jo vähän tutummalta.
Kuisma painautuu hetkeksi mua vasten lujemmin. Tönii mut irti itsestään. Sulkee surulliset kasvot käsiinsä ja saa mut toivomaan, etten koskaan olisi tullut.
”Kukke”, kuiskaan sen nimen. Se nostaa katseensa muhun ja mä olen niin pahoillani. ”Anna anteeks, jos mä olisin tienny—"
"Joo. Joo. Ihan vitun sama”, se keskeyttää. ”Voisitko oikeesti jo lähteä?”
Pysytän auton bussipysäkille. Tuntuu, etten saa happea. Puristan rattia. Painan kasvoni sitä vasten. Tekee mieli huutaa, mutta mun sisältä pääsee ulos vain kyyneleitä.
Kuisman soitosta on kulunut tuskin edes 24 tuntia ja mä olen totaalisen paskana. En muista koska olisin viimeksi tuntenut oloni näin hajonneeksi. En varmaan koskaan.
Ei olisi ikinä pitänyt mennä. Ei olisi koskaan pitänyt ylittää Kuisman kanssa sitä häilyvää rajaa ja yrittää olla sen ystävä. Olisi pitänyt vain antaa olla ja unohtaa, niin kuin mun oli tarkoitus.
Naurahdan kyynelteni välistä.
Naurattaa, miten paskalta musta tuntui vielä Kuisman luona, kun luulin, etten merkitse sille mitään, mutta miten paljon paskemmalta musta tuntuu nyt, kun tiedän, että merkitsen sille ihan liikaa.
Naurattaa, miten Kuisma käski mun lähteä, mutta jäi itse roikkumaan auton oven väliin. Ei antanut mun sulkea ovea. Naurattaa, miten se laittoi mut vannomaan, etten kerro Miikalle mitä viime yönä tapahtui. Vannomaan, etten kerro Jannelle. Itkettää, koska mä lupasin.
Nauran ja itken. Vuorotellen ja samaan aikaan. En saa itseäni kerättyä ja mua naurattaa vaan enemmän, kun tajuan, että vain Kuisma voi saada mut näin helvetin sekaisin.
