Ikäraja: S
Tyylilaji: pohdiskeleva draama
Paritus: hyvin mieto Harry/Draco
Haasteet: Vuosi raapalehtien VII, Spurttiraapale V, Ime kappale tyhjiin (Platoninen vuosi – Vuoret), Teelusikan tunneskaala II (kiinnostus) ja FinFanFun1000 (362. Riemu)
A/N: Lopun ajat ovat täällä! Minä + H/D on kieltämättä aivan mahdoton yhtälö, mutta kerrankos sitä inhokkiaankin koettaa. Toivottavasti joku tykkää!
Todistetaan ihmettä kilpaa
Tappio lyö hapen Harryn keuhkoista, kun hän laskeutuu Tulisalamaltaan. Hän kompuroi ruohokentälle olkapäät häpeästä kyyryssä. On Harryn vika, että rohkelikko hävisi. Hän ei saanut sieppiä kiinni, mutta se ei tuntuisi näin pahalta, elleivät he olisi hävinneet juuri
luihuisille.Harry ei halua kohdata joukkuetovereidensa katsetta. Hän kääntää päänsä ilakoiviin luihuisiin päin, vaikka tietääkin sen vain suututtavan häntä. Malfoy on totta kai riemuissaan. Hän pitelee yhä kultaista sieppiä nyrkissään, huutaa ja nauraa joukkueensa jykevillä olkapäillä. Harryn sisällä räiskähtää kateus ja harmi. Hän muistelee kriittisiä sekunteja. Harrylla oli etumatkaa. Hänen olisi pitänyt voida päihittää Malfoy. Kaikki faktat puhuivat sen puolesta, mutta tässä hän nyt seisoo, hävinneenä. Mikä meni pieleen?
Se oli yksi parhaimpia tunteita maailmassa. Harry kiisi läpi ilman. Hänen sydämensä yritti ryskyä rintakehän läpi. Harryn keho oli jännittynyt ja valmis. Sieppi oli lähellä. Kohta hän voisi kurottaa kätensä ja voittaa!Malfoyssa on jotain outoa. Harry siristää silmiään eikä saa heti kiinni siitä, mikä on toisin. Kun Harry lopulta tajuaa, hän hämmentyy havainnostaan. Malfoy on onnellinen. Hän ei esitä, kerskaile tai ole vahingoniloinen jonkun muun kärsimyksestä. Harry on aina ajatellut, että Malfoy kilpailee vain sortaakseen, mutta ei se näyttäisi tuolta. Malfoyn säkenöivä, teeskentelemätön ilo muuttaa hänet täysin. Yhtäkkiä hän ei olekaan enää se Draco Malfoy, jota Harry halveksuu ja vihaa. Hän on vain tavallinen, teini-ikäinen poika, joka on voittanut rakastamassaan urheilulajissa. Tässä hetkessä, riemunsa valloittamana, Malfoy näyttää sellaiselta pojalta, jonka Harry haluaisi tuntea.
Harry miettii, kuinka usein Malfoy edes tavoitteli tunnustusta vain itselleen. Ehkä huispaus on Malfoylle tapa irrottautua isän kovista vaatimuksista ja tupatovereiden odotuksista. Ehkä Harryssa ja Malfoyssa on samaa kaipuuta lentää, koska vain korkeuksissa voi kokea todellisen vapauden.
Malfoy huomaa Harryn katseen. Suipoille kasvoille leviää häijy, voitonriemuinen virnistys, jota seuraa ruma kommentti hänen kuolleista vanhemmistaan. Se paiskaa Harryn kovin käsin todellisuuteen. Hän puristaa suuttuneena luutaansa. Niinpä niin. Malfoy on vain Malfoy, typerä ja pikkusieluinen. Heissä kahdessa ei ole mitään samaa.
Myöhemmin oleskeluhuoneen mietiskelevässä lämmössä Harrysta kuitenkin tuntuu, että se iloinen, hymyilevä poika, joka Malfoyssa hetken viivähti, ansaitsee tulla nähdyksi ja muistetuksi. On lohdullista tietää, että kaikkein kamalimmissakin ihmisissä voi olla sellainen puoli. Salaa Harry toivoo, että hän vielä näkisi sen pojan.